VALUVAT HUUMAT
On olo vennon rento,
takana sielun wimmaisan hento lento
riettaan tyhjänpäiväisen yllä
jonniijoutavan haihatuksen takia;
karkuteillä muutaman päivän mokoma sudenkorento,
heti kun ei olla kotona.
Samaa somaa tahtia käy sielun ja ajatusten
huikentelevan yltiöpäinen poljento;
yhtä ja samaa leikkisää jahtia tällä pirunpuntarilla,
mielikuvituksen kiihkeä ento kaikkine saparoineen,
eetosten tulipunainen wimma niin,
että hätäisimmät ovat tippuneet kyydistä ennen aikaa.
Yhä vaan palaa hengen sammumaton tuli,
mielen tulehtunut loimuava liekki;
sellainen joka saa ryntäämään suin päin
sanojen upottavaan lettoon rakkaudesta.
Haahuilemaan huuruavien aajeiden syliin.
Onnen itkusta märkänä syntyvät sanaiset vuot,
vuolaina värssyinä valuvat huumat,
tursuvat lempeän kiivaina mielen herkkään odelmaan
ja tyydyttävät kyltymättömän sanomisen janon.
Ja tällekkö muka kukaan mitään mahtaisi,
aatosten kuohuvalle tulvalle joka ei sisällä pysy.
Aina runoissasi on poljento ja riento.
VastaaPoistaHelanes'lle:
VastaaPoistaTänksis. Se tulenee kai jo kaupan päälle.