O
On olemassa outoja ounasteluja;
onko oikeasti,
on outous oitis osallistuvan otuksen oletettava,
oneassa olossaankin.
Outous on oikeasti outoa,
olipa oudoksuja oikeastaan olemassa;
olematta ollenkaan oletuksena.
Onhan osoitettu,
omimmillaan outous on ovelasti oikeassa osassa
olematta ollenkaan outo.
Oveluus osana,
olipa osa oletetulla ohi olemattoman,
on oleellista omassa oudostelussa.
Osasta on osattava oijustaa oikealle,
onsin ojan ohi omituiselle odelmalle.
Otettava otraävärtä oma osuus.
oikaistava omalle oletukselle oikeaan osoitteeseen.
Onko oikeassa ollenkaan;
on oudon omassa olotilassaan omaksuttava,
olipa olotilaan oikeastaan osuutta ollenkaan.
Onko osin ollutkaan?
Tuo O-runo olisi ainakin hauska kuulla ääneen luettuna/lausuttuna.
VastaaPoistaOutous kieppuu runossasi siten, että olen samoilla linjoilla Hymyilevän eläkeläisen kanssa: tämä olisi ääneen lausuttuna hauskankuuloinen, niin paljon sanaleikittelyä tässä on. "Onhan osoitettu, / omimmillaan outous on ovelasti oikeassa osassa / olematta ollenkaan outo." on jämäkkä miete.
VastaaPoistaEläköön outous!
VastaaPoistaHymyilevälle eläkeläiselle:
VastaaPoistaNo ei muuta kuin onomatipoesoimaan.
Ollaan kuulolla.
Tuimalle:
Siispä lausukamme ääneen tuo.
Hihoillle:
Ja mikäpä sillä on eläissä. Jos vain jaksaa pysyä riittävän outona.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista