tiistai 31. tammikuuta 2017

KURSAiLEMATON


KURSAiLEMATON

Tundra;
toisia mieliä ikuisesti kiinnostava salaperäinen,
mystinen, kiehtova,
upean yksinkertaisen kursailematon monimutkaisuus,
toisia vistottava.

Varmuuden vuoksi vaistomaisesti kartettava alue,
kauheiden tarinoiden,
hurjien kertomusten takia.

Sellaisten,
jotka viiltävät kerta toisensa jälkeen selkäpiitä.
kylmäävät käsivarsia hurjuudellaan,
saavat mielen kiihtymään
ja sydämen läpättämään.

Toisille hempeän lempeä,
valtavan laajuuden pois suljettua
avautuva suloinen miniatyyrimaailma,
jossa kohtaavat ajaton aika,
arktisen kesän hektinen vimma,
kiihkeä hoppu ja loppu ikään kuin ennen
kun kaikki on edes ehättänyt alkaa

Löytääkö harvoinkaan ihminen syytä olla
tuota tai tuota mieltä.
Tundra on ja pysyy  - sillä siisti.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 30. tammikuuta 2017

ÖYHÄKKÄ


ÖYHÄKKÄ

Puhaltaa ja keikuttaa,
raivoisa tuuli riuhtoo tyrskyjen päitä;
kiihottuu itsestään
ja ruiskii ilmaan ryöppyjä rantaan saakka.

Mustahko - liukkaan nuljakkeen oloinen -,
vissiin kai valaan palan rellu
kelluu Kipparikarin nokan helvetin kidassa;
kivihampaiden tuhannen pillun päreiksi raatelemana.

On otettava rohkeasti riski,
kuvattava näkemänsä noilla kuolemattomilla sanoilla,
sillä siltä se vaikuttaa kuivalta kamaralta käsin.

Tosin mistä se tuli?
Meri salansa syliinsä sulkee,
juoru harvoin maalle asti kulkee.

Siellä suunnilla - ärjyväin karien liepeillä,
myrskyävien hyrskyjen suojassa,
syvyyden tyvenen hiljaisuuden huomassa
uinuvat muinaiset haahdet menneisyyden miehineen,
vaalivat saaliidensa salaisuuksia vaiti.

Meren suolainen kohtu ei juorua,
ellei joku utelias sattuman selässä urki,
kurki märän läpi syöverien mystisiin lähteisiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

KOiRANLEUKA


KOiRANLEUKA

Haileaa kalahtelua sataman suunnasta,
kalastajat viimeistelevät lähtöä
sumu vaimentaa toimeliaisuutta pehmeästi.

Mastovalo ulottuu autereen yli,
työvalo kuultaa harsomaisen esiripun läpi laheana;
osan puuhista arvaa näkemättä - kuulemalla niistä
ja kokonaisuus muodostuu odottamaan pollarille.

Käynnistystä useammasta putkesta peräkanaa,
sitten matala nunnunnunnunnunnunnunnun,
loiskahduksia kun potkuri kahmaisee vettä,
purkaa sitä laiskahkosti ahterin alle;
on satumainen tyven - voiman käyttö hillittyä -,
rytyytykseen ei tarvetta.
Kyllä lähtee.

Nunnunnunnunnunnunnunnun tasaisena,
murtajat kahta puolta vahvistavat hieman ääntä
kun keula puskee aukosta,
sen verran viriä että kulkuvalot erottuvat.

Sumutorven törähdys - ÖRFH! -
lienee vielä uinuvan kylän yllä pelkkää silkkaa
wanhan koiranleukakipparin riettautta,
se saa redin rajalla uinuvan lokkiparven paskomaan
ennen kuin ehtivät siipispankoilleen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 28. tammikuuta 2017

PELASTUS


PELASTUS

Hulevesipäiviä mahtuu talvisiin päiviin muutamia;
sellaisia niin riettaan liukkaita,
että tekee mieli oitis porstuan portailta
kellahtaa valmiiksi selälleen suosiolla kartanolle -
ennen kuin lentää persiilleen.

Tässä jokunen aika oli sellainen onni,
pihamaa ja rantabulevardi - etenkin reunamat,
sellaisella iljanteella,
jotta Kaisan kaljamat Liisan liukkaineen olisivat
olleet jotain politikkojen liukkauden vastaavaa.

Siis ei kummoista vielä;
politikko kuin politikko selviää pystykirnuun pantuna
ja männällä lyötynä mokomasta koettelemuksesta,
osumatta,
puhtain paperein.

Tämä koettu oli kauheaa hiekotuksesta huolimatta;
koirut tämän tästä rähmällään,
jokahinen taluttaja jalat harallaan hapuillen,
ikäänkuin kaikilla olisi sattunut lirahtamaan
lusikallinen aluhousun haarakappaleeseen.

Onneksi suli tyyten pois,
tuli karhea ahava ja pelasti koko kinkerpiirin
joutumasta noloon asemaan koirunkakatuksen takia.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 27. tammikuuta 2017

PROJEKTi


PROJEKTi

Luoteen siloittama rannan santa litisee,
muutamia ohuita vuorovesi lätäköitä peilaa,
ovat unohtuneet notkahduksiin;
joskus niitä tuli tarkisteltua silkkaa uteliaisuuttaan,
josko jotain mereneläviä olisi jäänyt vangiksi,
nykyisin enää harvemmin.

Mutta muuten rannan mittaus
on yhä lähes pyhä toimitus;
siihen kuuluu tarkkailla ankaralla silmällä,
ettei vaan mikään eriskummallinen muodostuma -
eeeskahtaalle huljuvan veden aikaan saama -,
jää näkemättä.
Ja kuvaamatta.

Se on ikuisuus projekti hulluimmasta päästä;
kasata kuvagalleriaa veden muotoilutuotannosta,
mutta mokomalle päähänpistolle lienee saatavilla
jonkun ymmärtäväisen jumalan siunaus.

Tosin joku taidetta ymmärtämätön tollo
saattaisi tuota tolaa kutsua wanhan hattupäisen
ja vähälännän rillipään haihattelevaksi oikuksi;
mistä maireat kiitokset jo ennakkoon.

Mutta jos huominen tulee kohtuullisessa ajassa,
niin joskus koko saanto on yleisessä katselussa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 26. tammikuuta 2017

ROKKA'N ROLL


ROKKA'N ROLL

Kolmannen asteen tammikuinen tuokio,
sisällä siinä Arktisen hysterian rokkaruno;
ei sitä hevillä uskoisi että kukaan sentään
sellaiseen rohkenee kajota.
Ugrilaisen heimon pyhään.

Yltiönä ellei hurjapäisyyttään sitten joku tollo sitä;
mutta kuiten sentään että sysimustapadan roolissa
kiiltäväkylkinen puunattu kymmenlitrainen,
kahdella kuumentumattomalla nostokahvalla
varustettu paksuhkopohjainen teräskattilan tapanen,

Pöhisemässä ja kiihottavaa tuoksua kannen raosta
ulkoilmaan tuhisten suitsuttamassa.

Kupeellaan posliinilautasen poveen nojaava kapusta
rukousasentoon jäykistyneenä,
kuplivalta teokselta nöyränä anoen:
"Ota minun jäykkä varteni,
salli sen upota sisuksiesi kuumaan syliin
ja anna nauttia makusi huumasta jo ennalta,
ennen kuin asetut yleisesti tarjolle
himokkaasti maiskuttavien suiden tykö!"


Vaan vielä menee useampi tunteroinen
kuni paratiisin ukset raottuvat
ja mairea hymy auvoisille ihmiskasvoille urkenee.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

SETViMiSTÄ


SETViMiSTÄ

Tällaisina päivinä;
nimenomaisina hassuina humpuilevina
kun epämääräiset tunnelmat lipuvat lip-lap-lip-lap...
ihan vain jossain - lähes itsessään -,
katkeamattomana vyörynä.

Ympäriinsä pyörivät ja hyörivät,
kehäpäätelminä;
saamatta aikaan edes höykäsen pölähdystä.
Siinäpä kuhnivat,
nooh - mitä sitten tai sen väliä;
toinen toistaan vöyrinä nöyristellen.

Koettavat saada selvää kukin
kunkin kulloisenkin sielun tärkeysjärjestyksestä
mitä sattuu käytettävissä olevaan aikaan
nähden olemaan saatavilla niillä huitteilla.

Vaan pilvet menevät menojaan,
taivas kirkastuu,
päivä kuluu ja ehtyy sinisen siroutuessa pois
punervalle tilaa tehden
ja sitten siniselle lähes yönmustalle.

Siinä sitä on setvimistä ehtoon päälle;
uinahtamisen alla,
että mihenkä järjestykseen päivän laittaisi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 24. tammikuuta 2017

RASKAUTTAVAA


RASKAUTTAVAA

Suuren suolaisen jättiläisen huokauksissa
piilee tänään joku suuremmoinen suruvoitto;
lumenviipymälaulu

Tuntuu kuin se ulottuisi Manalan syövereihin;
raskaaseen ytimeen,
jota on kertakaikkiaan mahdotonta havainnollistaa.

On sentään vieno aavistus,
huterohko ounastus,
olisiko sittenkin vielä jossain kaamosta jäljellä;
ehken hyppysellinen ripauksia piilemässä
jossain tuiki ouvossa.

Sen vertanen kasauma rippeitä,
että ne saavat meren bluusin harmahtumaan;
vaikuttamaan mielialaan raskauttavasti
kun sen tahti lyö santaan.

Tutkimattomat ovat nämät alituiseen muuttuvat,
ihmiseläimen sielunvaellukseen puuttuvat episodit,
joilla näennäisesti ei ole syytä eikä yhteyttä,
ei alkua ei loppua.

Eikä hoppua,
tulevat omiin tahteihinsa säännöllisesti,
itse itseään säädellen mennen sekä tullen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 23. tammikuuta 2017

TUNNUKSET ON


TUNNUKSET ON

On muudan sellainen huomenkoi - tuuli uinahtanut,
nurkat ei ulaja,
räystäät ujella,
eikä läpsy räppänät.

Levotonta ei ole;
hiljaisuuden tyvenessä voi arvailla sarastusta,
sen hetken avartumista taivaanpiirillä,
häämöttämässä syvänsinisen suloisen rajamailla;
enteilemässä jotain nousevasta päivästä.

Vaikuttaa runsaasti siltä,
että tänään on koko päivä keskinkertaista,
äärimmäisyydet - täystyyni ja rietas wimma,
pitävät sulassa sovussa taukoa.

Sen minkä sininen hämärä pituudessaan
on niskan päällä etenkin varjojen siimeksissä,
sen pilvettömän taivaan kirkas kuulaus tasoittaa
ja tästä elämän päivästä tulee kovin tasa-arvoinen,
ainakin valon suhteen.

Se taas johtaa siihen jotta tämä päivä sittenkin voi,
sekä epäonnistua että onnistua.

Vaikka tunnukset kyllä on - lierihattu, silmälasit -,
ei tunnu auttavan etiäpäin yhtään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

ÄHKiMiSEN ZEN


ÄHKiMiSEN ZEN

Onkohan nykyisessä tunnetussa maailmassa
mitään selvästi ihanammin parempaa
kuin ähkiminen tammisen lepopäivän ratoksi?

Etenkin ja siltä käsin,
että sattuu asumaan kaamosvyöhykkeellä,
sillä jolta juuri ikään - vain jokunen päivä sitten,
kaamos on lakannut olemasta totta toviksi.

Sielu palannut - sekä varjot,
ynnä että net yhä parahultaisesti purkavat
viimeisimpiä matkapakaasejaan wimmalla
tehdäkseen olonsa "koselig",
eivätkä niin ollen jouda tuppelehtimaan eetoksiin.

Niinpä tuossa tolassa on hyvä varttaa itsensä -
ilma on morsian pikkukipakkana pakkasena;
kiskoa pitkävarsilämpösaappaat hippuloihinsa
ja lähteä ähkimään kotitunturin vastamäkeen.

Frouan kanssa tietty - sikäli mikäli,
sujuu jotenkin rattosammin matka
kun taa päin vilaistessa näkee kahdet paarustusurat,
ankaran möyrimisen jäljet impihangella.

Sellainen viehättää eloisasti,
saa taukoin välillä ähkimään zenimäisen kelvollisesti.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 21. tammikuuta 2017

MERiRUOSTE


MERiRUOSTE

Sää on muuttumassa poikkitieteelliseksi
aurinko paistaa - taivas on pilviä tupellaan,
sataa riisryyniä sinkkiäpäristä kaatamalla.

Silloin kun tuulee normaalisti,
isännänviirit ja kansallisuusviirit liehuvat,
eikä näin että tuuliviiri seista jököttää paikoillaan.

Ellei se ole lakossa - syystä eli toisesta,
sen täytyy olla hyvässä meriruosteessa,
joka on aivan erinomaisen ihanan kavala ruoste.

Kun se mistä saa rouhaistua kyntensä pintaan,
se ei siitä hevillä hellitä enää - tekee tenää;
eikä katkea prosessi kuin makealla vedellä voidellen.

Sillä taialla hoidellaan se pintarintama,
puunataan - tuunataan, sen jälkeen kuivataan
ja voidellaan pipikohta lasten natusaanilla.

Kaikki ruostuu merellä - ruoste syö.
pienenpienillä hampailla mutustelee peltiä ja köysiä
hioo ne olemattomiin ja sylkee mereen.

Mutta mitäpä tyhjää meriruosteesta runoilemaan,
senhän tietää kaikki
ja jotka eivät - tulevat kyllä aikanaan tietämään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 20. tammikuuta 2017

DOORiLAiNEN SiMPPELi


DOORiLAiNEN SiMPPELi

Kävelen huojuvaa kalliokujaa pitkin,
sen sisällä oikeastaan,
jos aivan sanan varsinaisessa merkityksessä.

Pylväät ovat ehtaa doorilaista tekoa,
kehtaan sanoa - istuvat hyvin tähän,
raosta kiilottava taivas on sininen valkoisine pilvineen.

Ankarien samoilujen,
uuvuttavien matkakertomusten jälkeen vihdoin kiitos.
On hieno tunne olla tällaisessa luojan luomassa
temppelissä - kovin simppelissä.

Tuntuu aivan uskomattomalta
että parinsadan kilometrin uuras taivallus
mahtuu sitten tähän kahteen-kolmeensataan metriin
jonka tämä käytävä on pitkä.

On turha haikailla;
kertoisinko muka tämän salaisen sinisen sijainnin -
antaisinko muiden - vieraiden ihmisten,
laittaa tämän kanjonin pohjalle jalanjälkensä.

Ei, ei!
Eräänä kauniina päivänä huomaisin asetellun
kurua reunustaville harjoille kivipinoja;
merkiksi jonkun omahyväisyydestään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 19. tammikuuta 2017

VEiKEYS


VEiKEYS

Eräs näköjään ikuisen kakaran asteelle jääneen
humpuukimaakari-sieluni päähänpistoista
tässä päivänä muuaana oli;
merisaukon metsästys - nii-in, merisaukon metsästys.

Tai paremminkin jäljestys;
joka perustui päivittäisellä happihyppelyllä
todettuun havaintoon tienposken nietoksesta.

Oli laskenut luikuria tuo veikeys vatsallaan
tulessaan jostain tundran rajamailta veden tykö;
hauskat kuviot - siitä se kai lähti kimmoke
lähteä kahlomaan tulojälkeä.

Siinä ähkiessä huithapeli sielu
mätkäisi vielä lisää painetta höyryämiseen;
sen kun vielä onnistuisi kuulemaan,
että laulaisiko tuo musta vikkelä soukka
lasketellessaan samalla,
kuten Vaka Wanhankin kerrotaan tehneen vesillään.

Vaan lyhyet oli jäljet - haihtuivat kuin pieru Saharaan,
joku tuulen pyörteen öhkäisy oli pyyhkäissyt
ne tyyten sileäksi.

Mustanahkakantiseen tyly merkintä;
kotipaikka kovin tuntematon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

SiELUT PALAAVAT


SiELUT PALAAVAT

Jos huominen tulee tänään yhtä säännöllisesti;
kuin entisinä hyvinä aikoina kuunaan,
saattaa olla mahdollista -
sikäli mikäli sää sallii -,
että taivas lakkaa putoamasta
ja kultainen kehrä asettuu pieneksi toviksi horisontille.

Siihen meidän ranta-asukkien varaamaan aukkoon
keskellä päivää -
siis jos.

Sitä nyt ei ole kiveen hakattu jotta näkyy;
mutta siellä se kuitenkin on
kuin palkankorotus tilipussissa;
on, on ja on - muttei vaan näy.
Tuttua, Tuttua!

Mikä ilo siitä syntyykään kun kehrä näkyy,
varjot hipsivät ensimmäisenä paikalle;
maistelevat miltä valo maistuu
ja jäävät paikalle pälyilemään häilyen.

Sielut tulevat yhtä köyttä,
samaa kyytiä, samaa vauhtia;
katselevat oman soppensa,
sekä puikahtavat ihmismielen syöveriin
kaamoksen päättymisen kunniaksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 17. tammikuuta 2017

VASTA HUOMENNA


VASTA HUOMENNA

Epämääräisiä vaikutelmia monesta todesta,
ounasteluja kummista tummista läikistä,
häilyvät puhtoisella hangella,
säilyvät vain päivän sydämen ajan.

Poistuvat yltyvään hämärään vaivihkaa liukuen;
kuin aaveet,
tai haaveet unen- ja valveen rajamailla -
käsin kosketeltavina ja sittenkin hirvittävän kaukana.

Sama tunne - se jonka varmaan lähes jokahinen
on joskus kokenut eläissään;
ainakin silloin kuin eli.

Hämmennykset tulkinnoista ulottuvat sfääreihin,
sellaisiin aineettomiin arvoihin,
joita willisti häilyväinen eetosten liekki korventaa;
räydyttää suorastaan.

Aikaa lopulliseen vastaukseen on -
tietenkin paikasta riippuen -,
jokunen herkästi kuluva päivä;
kuni se sitten lopulta taittuu horisontin ylle jo,
vaikkei aidosti olisikaan kuin vasta huomenna.

Antoisaa on kuitenkin haihatella,
se lisää reippaasti hölynpölyä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 16. tammikuuta 2017

JÄÄMiES


JÄÄMiES

Tämä kaamos huojuu,
arvuututtaa ulkoilmaan oijustettua missä mennään;
on niin eteerisen selkeää.

Juovuttavan auvoisan kuulasta;
tuulahdus uudesta jaksosta - rytmistä,
tässä elämisen sietämättömän kevyessä valtavuossa.

Ja tämä taas kerran,
kuin tuulen paljastamaan kirsiin nakutettu,
joka vuosi;
yksikään Ultima Thulessa vietetty vuosi -
yksikään edes -,
ei tee poikkeusta tähän juoksuun.

Sininen katoaa,
varjot palaavat sielut muassaan
ja toimeliaisuus kampeaa laiskansutjakan
vermeilyn niskan päälle.
Ja jää sinne.

Parin päivän kuluttua taivas lakkaa putoamasta,
viimeisimmät rippeet karisevat
kehon ottaessa väristen vastaan
auringon säteiden ensihyväilyjä.

Se tunne - kuin jäämies sulaisi kyyneliin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

EXTRiiMiÄ


EXTRiiMiÄ

Wemmelsääret ovat peuhanneet rannan kuloheinässä
kuin siat vatukossa - sotkeneet hyvää einestä,
joutilailla jotain.

Muuten niin tasaista rauhallista,
siposileää taivaallisen lanan jäljiltä päivän päälle,
kyllä pohjoinen osaa,
sillä lienee erityisosaamista lumen juoksutuksessa,
eritoten kun on tarkoitus saada heti kantavaa pintaa.

Että ihmisotusten,
joilla varsinaisesti ei ole mitään sen kummempaa
tekemistä hortoilla tundralakeuksilla muuta,
kun vain jatkuva sietämätön uuden, uuden ja uuden
näkemisen kokemisen hirvittävä wimma.

Extriimiä se olla pitää
kun jo lähes kaiken nähtävissä olevan saattaa katsoa
löhösohvalta käsin muiden toimesta - sanoo mummo,
ja koittaa järsiä tyhjiöpakattua nitskukuivalihaa,
vaikka molemmat jäljellä olevat hampaantöröt
ovat tanakasti samassa leuassa.

Mutta mitä yltiöpäinen hurjapäänuoriso edellä,
sitä wanhat raadot perässä.
Kai siihen teeveetörkyyn ummehtumaisillaan oleva
humeetti kaipaa extriimiä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 14. tammikuuta 2017

KULPPOJA


KULPPOJA

Hiljaiset tuokiot jatkavat matkaa aamusta päivään;
jää enemmän aikaa havahtua havahtumaan,
pienikin pilkahdus pilven raosta syrjäsilmään
saa kulman kohoamaan,
siinä valveutuu koko keho vastaanottamaan viestiä.

Vaikka kuinka merkityksetöntä vähäpätöä,
sillä kuitenkin on välinsä;
se katkaisee ratkaisevasti lievän turtumuksen
ennen kuin se alkaa halaamaan täydellä syliotteella.

Jääpuikkopienokaiset sektoriloiston räystäällä,
kulppoja seinustalla - ei kummonen ilon pilke,
mutta vakava merkki ylipäänsä siitä,
että vesittyminen on ensioire
alkavasta väkevästä luonnonvoimain mittelöstä.

Talvi alkaa ottaa mittaa valon kanssa,
siitä vasta kisa syntyy
kun kumpikin on sellainen umpimielinen jurrikka,
ettei hevillä löysää, jos pitävän otteen saa.

Saattaa pikku hiljaa olla Louhesta kiinni,
äityykö puhaltamaan lunta tuntureiden katoilta,
vaiko mennäänkö näillä.

Nooh - Odotettavissaan on yleensä vaikea matka.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 13. tammikuuta 2017

TiE


TiE

Kumma se vaan on tuo aurinkoinen;
vaikka sitä tullut jo vuosikymmeniä illisteltyä -
luulisi että jo ihan kyllästymiseen saakka -,
niin eikös karkaa meren taakse katse sitä hakemaan
kun eetos livahtaa johonkin muille töin.

Tuskin on rapia kuukausi kulunut,
no himpun verran toistakin valo poissa,
niin jopas näkimet päivittäin haravoivat taivaanpiiriä,
vahtaavat horisonttia ihan sitä tehen;
kuin siellä olisi jotain tähellistäkin.

No ei,
aurinkoa iiris hakee,
vaikka älli vakuuttaa kovin yks'oikoiseen,
sen siellä vasta muutaman päivän päästä olevan.

Tok-tok;
justi siellä - vakipaikallaan,
kello kahdessatoista nollakahdeksassa,
ainoassa mahdollisessa tunturien raossa,
kuusi astetta maanpiirin yllä.

Se on tuo valon janon hillitön riena;
ei sukupuolikysymys eikä polliisiasia,
kaamoksen hämäräinen pimeys on tie aurinkoon,
cedant tenebrae soli.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 12. tammikuuta 2017

VASTAHAiPAKASSA


VASTAHAiPAKASSA

Nyt passaa jo hyrähdellä - ainakin issessein,
eikäpä tuosta enää isompaa vahinkoa,
vaikka turahtelisi oikein ääneen;
herkiäisi hahattamaan ilman aikojaan,
muita varottamatta.

Mutta se nyt vaan tuntuu jälkikäteen
niin kertakaikkisen liian viisaalta
lähteä happihyppelylle joulunpyhien tienoilla;
joltisenkin reippaaseen tuulen öyhötykseen.

Jotakuinkin ainakin sellaiseen kahdeksan boforin
puuskittaiseen vastahaipakkaan.
Ihan tieten tahtoen.

Nooh - takaisin tullessa tietty sitten helpommalla,
tosiasiassa liiankin helpolla;
jäisellä kamaralla kun piti keskittyä jarrumieheksi.

Kintuille oli suunniteltu ennalta määrätty tahti,
mutta tuulenpirulainen painoi sellaisella voimalla,
että ketarat olivat koko ajan menossa etuaikaan.

Nyt sisäpiirin lämmössä sitä jälkipelinä miettii,
että miltähän se olisi jostain sivullisesta näyttänyt
kun yläkerta koitti pinnistää ketkallaan räpiköiden,
jotta sai pidettyä alakerrasta kiinni.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

HAPOKASTA


HAPOKASTA

Hemaiseva sydäntalvi -
ensin oli kuukauden myöhässä,
sitten pari kuukautta aikasessa;
nyt vihdoin taitaa osata asettua kohdalleen;
vakion kahtapuolta.

Sinisen sävyt asettuvat suurin piirtein niille kohdin
joille niiden olettaisi kuuluvankin,
toki vain wanhasta muistista,
joka pyrkii iän myötä olemaan hapokasta,
tujumpaa kuin leppoisimpina vuosina,
silloin kun ei kaikesta ollut niin hyvin perillä.

Mutta kyllä näille lumen asetuksille
raaskii tunnustuksen antaa,
viettelevästi ottavat tunturien laet näkimiin;
houkuttavat.

Joitakin koukuttavat,
vaativat asettelemaan pieksujen alle lylyn ja kalhun,
pujottamaan nilkat päläisiin
ja sitten porkat kourissa lykkimään näkymättömiin;
puoli diagonaalia.

Eihän se täys'perinteinen oikein lylyllä ja kalhulla,
siinä taituroidessa saattaa tulla kolhuja tunnelmaan,
kuin että myös kupeisiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 10. tammikuuta 2017

MiTÄ MUUTA?


MiTÄ MUUTA?

Repolaiset tanssivat taivaanpiirillä,
taitaapa seassa olla joku haaleempi naalikin,
vaan yhtä soittoa lyövät huiskahännillään niin,
että kipeneitä suihkuaa tunturin kupeista,
kiireistä vihreitä lieskoja.

Karkelo jatkuu,
kyllä noilla tulilla jo hyvähkön sorttisen,
aivan ehdan nokipannukohveen saisi.

Josko kärkäs olisi
ja heti aajeesta veden koukkaisi,
eikä alkaisi kinoksesta pykälien mukaan
pannuvettä kuutioksi tikunnokkaan sohlaamaan.

Mikä siinä sitten,
antaisi taivaan hillua - ootellessa -,
kuksa hyppysissä,
jotta pääsee himoaan tyydyttämään.

Viimeisen päälle jos tikistäisi,
kouraisisi riipistä pivollisen sytykkeitä,
lykkäisi kipenen
ja siinäpä olisi somaa kynsitulilla vartoa
kun maailma pikku hiljaa valmistuu.

Mitä sitä muuta yksinkertainen ihminen?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 9. tammikuuta 2017

JÄTTiLÄiNEN


JÄTTiLÄiNEN

Meri se jaksaa möyriä,
tuota samaa jankutusta on piisannut hyvin,
jo niin hyvän aikaa että mykkyys vaikuttaisi
kai lähinnä oudolta kummalta.

Joutuisi parahultaisesti nipistelemään itseään,
ehken frouaakin;
jotta varmistaisi virkosilla olon,
vai missä tässä mennään,
jos ei sitä jylyä kuuluisikaan.

Sen verran sentään vuorovesi huilaa eeskahtaalle,
että pientä intervallia pystyy jotakuinkin hoksimaan
vähäpätöjen arkisten puuhastelujensa lomaan;
siis tuossa aallon rumputuksessa.

Ei haittaa,
ei missään nimessä tympeää -
sulosointuja pikemminkin,
korvamatomaista märän veden laulua.

Ehdotonta kaipausta jylinään oitis kun tyventyy
ja tuuli uinahtaa;
sitä se on.

Vain elämää Äiti meren helmojen liepeillä -
runossa -, suuren suolaisen jättiläisen liki.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

TUKSUTUS


TUKSUTUS

Punerva on palaamassa sarastukseen,
joka-aamuinen koi virkoaa päivä päivältä varhemmin;
kuukauden päästä kuumottaa jo aallonmurtajan yli.

Siitä sitten,
siten kuin sää ja Jäämeri suo,
käy tasaisen hissukseen kultaamaan kylän kattoja.

Tuollaisen herkän hetken kuorruttaa -
miten sen kuvaisi - pehmeä tuksutus;
ensimmäisen paatin pujahdus satama-altaasta redille
ja haihtuessa näköpiiristä horisontin suuntaan.

Sumutorven törähdys,
no sen sentään joutuu itse keksimään,
ynnä myös kuvittelemaan siihen lisäksi kaiun
puikkelehtimassa eeskahtaalle siellä täällä
satamalaitureiden ahtaissa väliköissä,
kuni lopulta osautuu pois virkaansa hoitamaan;
mutta muuten kyllä todellista.

Sellaista pittoreskia maisemaa,
unen- ja valveunen tapaista rajatilaa,
sitä saattaa unohtua eetoksissaan ihailemaan
jopa niin hyväksi toviksi koirulenkillä,
että ullakon akkunasta jo huiskutetaan;
mihin lempoon se taas unehtui haaveilemaan...

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 7. tammikuuta 2017

ÄÄNi


ÄÄNi

Tuulen nujertamia kultaisia korsia,
nyt himmeänä harvana mattona - hujan hajan -
ärhäkän öyhäkän riepottelemina;
siellä missä palteista on enää jotain jäljellä.

Suurin osa hangen pinnasta leikkautuneena
ja kasautuneena lyhteen tapaisiksi nyyteiksi rannalla;
suolainen vesi hyväilee niitä vuoksen muiskuillaan,
lilluvat kääntymisen hetken.
Jäävät sitten kärvistelemään pikku viluun.

Sellainen syö - kuluttaa kullan ja kiillon,
valmistaa viimeiseen sijaan;
kaipa ne maatuvat paikalleen aikanaan,
luovuttavat ravinteensa Äiti meren syliin.

Tämä tyven on kauttaaltaan täynnä kuvakulmia,
aivan erinomaisia,
suoranainen runsauden pula tällä saralla.

Jostain sielun syövereistä neuvotaan jättämään
kaikki taiteellinen vaikutelma paikoilleen,
koskemattomaksi - ei kuvaakaan,
että joku tapahtuma säilyttäisi ainutlaatuisuutensa.

Minkäpä sille osaa - on kuunneltava sisäistä ääntä,
hipsittävä vähin äänin pois.

Oh-show-tah hoi-ne-ne