lauantai 31. lokakuuta 2015

Ei VAiHTOEHTOA


Ei VAiHTOEHTOA

Puuskat sivaltelevat,
on selvästi talven tuoksua,
tohina kääntynyt pohjoisen puoleen;
Akka raapii poskipäitä neulanterävillä kiteillä.

Maa hohkaa vielä kesää,
haaleaa.
mutta yhä tarpeeksi lämmintä lumen yllättää.

Muille pinnoille sitä alkaa kertymään,
nilin katon maloille,
seinän vieruksen pinon päätyhaloille.

Jotenkin on sellaista olevinaan - miten sen sanoisi -,
laiskan sutjakkaa vastaanpanemisen makua;
vastaanpyristelemättä.

Luonto on jo taipunut hyväksymään - pääkin lähes;
talven oireilun tosiasiat - ilmeet ja eleet.
Viilenemisen - päivien kuulauden;
kahden hämärän lähestyessä toisiaan.
Lumihiutaleiden hairahtelevan tanssin.

Peruutus on tyyten mahdotonta,
talven tulemiselle on liian pitkä perinne;
kymmeniätuhansia vuosia peräperää
valkoista hysteriaa ankaruuksien eri asteina.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 30. lokakuuta 2015

LAHJA


LAHJA

Suloisen viileää,
kajo haalentaa tasaista sineä aavan takana;
syventymisen jälkeen - seuraavalla katsannolla -,
kultainen viiru ilmestynyt horisontille.

Sarastus - huomenen koi,
väkeviä tunteita tasatahtiin valon väkevöitymisen kera;
jokainen päivä uuden elämän,
uuden auvoisan näkökulman alku.

Ei ahdistavia ajattelun rajoja;
räytyminen-riutuminen loppu,
kaikki kahleet riisuttu - lastattu runon purteen,
syösty Naivienmeren ahnaan mustaan syöveriin.

Hiljaisuuden lahja pakahduttaa sielua,
vavisuttaa lihoja kurttuisessa nahkakuoressa,
sen kuuleminen on mielen rietas vapaus,
äkkääminen vapauttaa kaikista ikeistä.

Tuli tulee jostain näkymättömästä mystisestä,
hyökkää kiehisen kimppuun,
muuttuu eläväksi - kaappaa mukaansa loveen.

Jahka lankeaminen joskus loppuu.
on käytävä luotteita umpimielisille jakamaan.
Näin on määrätty.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 29. lokakuuta 2015

KÄYMiSTiLA


KÄYMiSTiLA

Valkoisen harmahtavia pilven köllyköitä;
lipuvat tiineinä taivaanrantaa,
sellainen saa virneen vääntymään suupieleen.

Humeetissa käy kuhina,
koko pönttö on käymistilassa;
niin monta lupaavaa horisonttia on tullut sihdattua.

Niinköhän tälle viikolle vielä pääsee
kiskomaan hantaakista sydämen lyönnit kohdalleen
tarttumaan pörinän alettua sarviin
ja antamaan peltipailakalle käskyn:
Hei - lennetään!

Sen verta tasaista elämän menoa;
koko syksy suorastaan herran rauhassa,
että kyllä tässä jo hiljallensa
on alkanut kaivata jonkin sortin rytyytystä.

Siinä raihnaisempikin raato saa
kesäisen vötkyilyn jäljiltä ränsistyneet
sähköjärjestelmänsä kuntoon
puikkelehtiessaan ryteikköjen läpi tasamaan ummelle.

Jos ummenkulkijan kuskilla ei ole aamulla
joku paikka kipiä,
se on kuollu, sanoo Aslakki.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

LiRAUTUS


LiRAUTUS

Syksyn ja talven välitila;
jos siitä ei osaa tai halua hakea kauneutta,
äkätä kyseisen tolan ilahduttavia yksityiskohtia
päätyy usein lopulta umpimieliseen apeuteen.

Useimmat eivät pidä - tykkää -,
pyrkivät kaikin konstein pois loka-marraskuusta,
pakoon - parempaan - lämpimämpään.

Se on kaikin puolin ymmärrettävää,
etenkin mustansynkeässä Urbanistanin loskassa,
äkeiden puuskien vonkuessa kalmaa kivikuiluissa,
riuhtoessa kylmiä päiväasuja niin,
että ne hipaisevat inhottavasti paljasta ihoa.
Sellainen saattaa mielen raskautetuksi.

Synkeä oneus taas supistaa ällikapasiteettia,
altistaa markkinamiesten riettaalle hölynpölylle,
höynäyttää tekemään suorastaan typeriä
etukäteen kuormastasyömisiä.

Nooh - sehän on taas liki samaa kuin,
että sielun tuskaa helpottaakseen laskisi alleen.
Aluksi lirautus lämmittää tietty,
tovin päästä on pian entistäkin ankeampaa.

Sitä vaan ei jotenkin muista kaikkea lapsena opittua.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 27. lokakuuta 2015

PiiPAHDUS


PiiPAHDUS

Piipahdus tiaisilla - kuukkeleilla mutka -,
rahisevaa karhunsammalpermantoa myöten;
harmahtavaan vivahtavan huurun peittämää,
pitkin ja poikin loikkien poikien kujein.
Tanssiva hupsu - hilpeän rietas wanha mies.

Kiven reikiä palaksella - onttoja ääniä anturoissa;
kirsi valmistaa mantua vastaanottamaan marrasta,
lumikuormia - tuiskua ja tuiverrusta -,
Pohjan Akan polttavia ruoskaniskuja poskipäissä.

Taival etenee säällisen verkkaan.
Vielä torkkuvaan aamuiseen kuolpunaan
putoilee pölyisiä sanoja kulkijan taskuista,
pelmahtelee tomuina liepeistä.

Suloisen lahea ja kaiuton hiljaisuus;
HOi - kuten muutkin äännökset -
sulautuvat mykkyyden hämärään kohtuun,
jäävät sinne käpertyen odottamaan lintujen paluuta.
Metsä ei vastaa kun sille huudetaan.

Närhi sen sijaan kyllä - vaikkei siltä kysytä,
ryteikköjen juoruakka - rääkyy näkemyksensä ilmi,
päästelee veret seisauttavia selän takaa.

Ole siinä siinä sitten akustinen - pää sähköä täynnä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 26. lokakuuta 2015

KYTTÄiLYÄ


KYTTÄiLYÄ

Selkosen laidalla kaidalla selänteellä;
huteron polun päässä jängän reunassa,
enteellisen otollinen paikka odotella kanoja,
luontaiset reitit johtavat tähän nokalle.

Ilmapiiri on suloinen;
kuloutuneesta heiniköstä erottuu vielä jotenkuten
erämiehen tulistelupaikka - keitinpuukin;
törröttää pölkkyyn tukien aavan yli taivaanpiiriin.

Rensselit maan syliin - huopareuhkaa takaraivolle,
peräpäätä pölkynpäähän;
olipa tovi monimutkaista koivikkoa,
liki läpipääsemätöntä ryteikköä,
kuin verkoksi kutoutunutta tunkeutumishaittaa.

Tulet saa jäädä loihtimatta,
kolhiintuneesta Airamista höyryävää kaakatusta;
riekon ääni kantaa suoläntin yli
toinen koura sukeltaa järjestämään vempaimia.

Useampikin vastaus tulee
ja siinä samassa lehahtaa lentoon puolen tusinaa,
kiroilee sankasti siipiään lyöden - vissiin kettua;
kaartaa kymmenen metrin päähän koivikkoon.

Hiljaisuus tasottuu, asettuu uomiinsa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

OTSATUKKA


OTSATUKKA

Jo vain - vihdoin alkaa Lyyti kirjoittaa;
miksi Luonto on myöhässä.
Odottamisessa ja vartoilussa jouduttu
jo lähes sanasodan vaiheeseen - missä on sen syy.

Syysoneus - mielen kapeus - apeus;
höpeytynyt tuo ikiwanha epeli nyt kampauksiin
ja sillä elinalalla halukkaita piisaa väkitukku -
enemmänkin - ei kaikkia ennätä pöyhiä.
Ei talvea pukea.

On myönnettävä että niinhän sen täytyy mennä;
ihmisaines pitää syksyn luonnollisista väreistä;
kaikki sopivat toisiinsa yks'yhteen -
toraa ei tahdo saada aikaan millään mokomasta.

Jopa vihavärit punainen ja sininen
kököttävät sävyisästi sävyinä toisiaan vasten;
taivaan sinellä ei ole mitään pahaa sanottavaa
punakeltaoranssin ruskean vivahteeseen.
Eikä toisinkaan päin.

Sitä tässä joku aika sitten kyllä joutui ällistelemään,
että miksikä täkäläinen puronreunus -
sellainen tavanomainen lirua suurempi noro,
hät'hätää puroksi mainittava -,
tahtoo ahteelleen lätistetyn otsatukan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 24. lokakuuta 2015

TÄYTTYVÄiNEN


TÄYTTYVÄiNEN

Kuu kurkistelee leppoisasti,
ihan tuiki tavallinen - mokoma iän wanha ujo -,
se joka ei salli takapuoltaan syynättävän
kaikenmaailman vekottimilla
ja nykykotkotuksilla.

Jotain häpyä, säntillistä,
ilman hälinää ja hosumisia;
etupäässä sellaisesta tuntuu pitävän,
silloin on pompöösimmillään.

Panee vedet liikkeelle humeeteissa,
myllertää ja loiskuttaa ankarimman vuoksen;
saa jokapäiväisen arkiällin hötkyämään
sellaista haipakkaa jottei unesta tahdo tulla mitään.
Yhtikäs mitään - joillakin.

Täyttyväinen ei ole punainen eikä sininen,
romantiikka ja draama pakkaa katoamaan siltäkin,
etenkin katsellessaan ihmiskunnan hössötystä;
jatkuvaa hälyä lumen tulemisesta,
tahi tulematta jättämisestä.

Vaan automiehistäpä pitää erityisesti tämä paleo:
ovat samaa henkeä - samaa hyvää kuuta,
antavat talven tulon reippaasti yllättää.
Huiskaavat hällävälit ja piu-paut kelivaroituksille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 23. lokakuuta 2015

LOUKKU


LOUKKU

Solinaa kuulaassa,
pilvenvarjoisassa hiljaisuudessa;
puronen kuulostaa onnelliselta.

On muuttunut muutama metri sitten,
pienen könkään avittamana norosta puroksi
sillä samaan suvantoon yhtyy jängästä
toinenkin noronen.

Mustana kuvastimena hohtaa vesi,
häränsilmä syytää kuohaa vastarannalle;
kieppumaan aikansa ennen haihtumistaan.
Riitteestä häivä päivän puolella.

Syksyn sisälle pääsee nyt hereästi;
riittää kun istahtaa rojahtaneelle kelolle
ja heittäytyy kuuntelemaan riekkolintujen kinaa.

Suruvoiton makuisen elonpiirin aistii;
harmajan täysrauhan jyleään aihkiin nojaten,
savun tuoksu haistimissa - selkosten kuulimissa.

Hiljaisuuden syvin tyyssija on kuin kohtu;
sen ulkopuolelle pyrkiminen on rietasta.
Sielun kiusaamista ylimalkaisin perustein.

Vain hiirenloukussa on ilmaista juustoa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 22. lokakuuta 2015

VÄLiKOHTAUS


VÄLiKOHTAUS

Kairassa syvällä - selkosten takana outamaassa,
Herramme siunatussa rauhassa,
muistoksi säästettyjen aihkien suomassa huomassa.

Soneran ja muiden kotkotusten kuulumattomissa;
parahultaisesti juuri tuulen kuulee
kun niistää moottorin.

Ukko istuu tiellä;
nokka koppavana sojottaa yläkanttiin,
ei osoita mitään alentumisen merkkejä kotterolle
joka pörisee ja lempsuttaa tyhjäkäynnillä
odotellessaan lupaa ohittaa.

Oven sarana parahtaa,
vonkaisee niin riettaalla naukaisulla,
että paikallinen kaiku ei ilkeä vastata
vaan jää häpeissään virkkamatta mitään.

Ukkoon sillä ei vaikutusta,
tuntuu esi-, pää- ja ylitöikseen mittailevan
putinilaista taivaanpiiriä sellaisella hereydellä että.

Valkoiseen vivahtava riekkosakki sen sijaan kritisoi,
vihapuhetta syöntyy ilman täydeltä;
välikohtaus ohi kun porhaltavat karhakiston läpi
ja asettuvat jängän reunan koivikkoon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

WÚ WÉI


WÚ WÉI

Tenkapå;
kaikki wanhan miehen wanhat merkit on käytetty,
yksikään ei toiminut.

Pitäisi varmaan tilata Pärnäsen korjaamolta aika
ja hakea uusi lataus humeettiin,
josko niillä olisi wanhempia tallessa jossain loukossa;
musta talven peittävästä lumesta kun ei hajuakaan,
ei kipenen kipenettä.

Hyväntahtoisia luulotteluja,
tähystelyjä vakavasti taivaanpiirin yli -
Odotettavissaan -,
sieltähän ne yleensä,
sikäli mikäli tullakseen.

Ounasteluja;
tuura kourassa - sohjolapio toisessa:
Se tulee tuon tuulen mukana.
Marjan paskat - selkenee
ja säde käy hipsuttamaan äkeän hapanta naamaa.

Arktinen hysteria riipii niskasta selkäpiille,
tökkii ohi mennessään munaskuita
ja pyytää olemaan olematta milläsikkään.

Että osaakin olla Wú wéi nyt vaikeaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 20. lokakuuta 2015

ANTAAPA HiMON YLTYÄ


ANTAAPA HiMON YLTYÄ

Viehättävä matala valo;
olisikohan aurinko enää korkeimmillaankaan
kuin kolmenkymmenen asteen huitteilla?

Huikeita - itseään pitempiä varjoja,
jatkuvat päivä päivältä,
ylittävät itsensä kaamokseen tultaessa
ja poistuvat hyväksi toviksi elämästä;
ottavat sielut völjyynsä rauhoittaen elämän
unen- ja valveen rajatilan kaltaiseen huntuun.

Mutta ei vielä ole se hetki;
mustan lumen talvessa kylvetään - taimenwimmassa,
juomukset viikattuna sammioissa - yöt pirunkylvyssä,
yksiöistä - varsan kestävää jäätä vartoen.

Näyttää olevan korkeimman kädessä;
kiimansa jälkeen itsensä reeskaparvesta
täpötäyteen ahtaneiden punalihaisten otusten
einespöytään saanti.

Lällyviikkoja toisensa perään - kuvallisia takaumia,
himo yltyy selatessa kyltymättömäksi;
tuvan lämmössä kohmeisiksi luulottelevat sormet
ovat tuntevinaan jutautuksen juomuksen narussa.

Vesi herahtaa kielelle silkoista haihatuksista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 19. lokakuuta 2015

PÄÄNMENOKSi


PÄÄNMENOKSi

Rikkumattoman katkaisee haukkapöllön kiljaisu,
äänettömin pöllöheimon konstein on liihotellut
kuoston latvaan arvioimaan tilannetta.

Hurauttaa siitä - ravoille säikäytettyään -,
samaan syssyyn kuolleen langan päälle.
Päätä jonkun päänmenoksi kiertämään.

Mistäpä sitä tähän hätään Palantirín nappaa,
yhen äkin,
että pääsisi sen humeetin aivoituksiin perille;
päälle käsin hyvinvoivalta vaikuttaa
ja äänestä päätellen sitä on.

Kilpailijalleenkohan lempo kirkaisi,
jos lienee reviirin sotahuuto;
lieneköhän tämän lajin pöllö kovin mustasukkainen?

Eipä ole ensimmäinen tätä lajia tälle syksylle
maata myöten vilistävistä kontiaisista päätellen;
ei vielä laitimmaisinkaan,
vaikka edessä olevat ankarat ajat
tulevatkin karsimaan heikomman aineksen.

Minkä sille osaa - luonnon laki,
tyhjä on vastaan pyristellä,
on vaan nautittava siitä mikä suodaan - sillä siisti.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

LUPAUS


LUPAUS

On hetkiä ja hetkiä;
loimottavan tulen huostassa
kun laavukangas heijastaa lämpöä selän takaa -
silmätkiinniajatuksia savun kutittaissa nokkaa,
hutvailuja kaiken maailman jonniijoutavista.

Tai tuokioita pehmoisella metsäpolulla astellen
kun hämärä on yhtymässä pimeään,
siimekset sulautumassa yön syliksi.

Tienoo hiljentynyt - ehtyvä ruso suutelee latvuksia,
tuuli ämpyilee - uinahtaakko vaiko ei,
luonto valmistautumassa talvihorrokseen.
Lihallinen elämä lähes kaikonnut.

Hiljaisuuden lomassa äänetöntä,
tintit ja kuukkelit hyvän matkaa yöpuulla;
muuttoliikkeen taukopaikka kuolpunan oksistossa,
satunaisia rastaiden keskustelun pätkiä,
varmistelevat suunnitelmaa palaksen kahta puolta.

Harhautunut hiutale osuu haistimen nokkaan,
säpsähtää sydänjuuriaan myöten
ja sulaa sitä mukaa pois;
hyppysen pyyhkäisy siloittaa tolan.

Katse kohoaa odottamaan uutta lupausta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 17. lokakuuta 2015

KOKOKUVA


KOKOKUVA

Tuli on tärkeä - elävä tuli,
se laitetaan päälle kun on mielenpäällistä;
vuosituhansien takaa se heijastaa viestejä,
mystisiä takaumia esi-isiemme näkemyksistä,
valottaa tämän hetkisten tapahtumien taustoja.

Arktinen hysteria houkuttaa -,
elämän tarkoitus kiihottaa mieliä;
monenkirjavia lajitovereita tulee vastaan.
Ja menee.

Yksi matkaa porvarillisesti autolla ja vankkurilla,
toinen lätkii kurpposta toisen eteen,
impykäinen peukaloi koturneissa pysäkillä,
paras lojuu selkäpiillään pyörän päällä;
prätkämiehet pärisevät muutaman parran pätkissä.

Suloinen on kirjo - yhteenveto - pienoismalli,
olkoon millä nimellä tahansa,
mutta kutakuinkin ihmisvuon hurmaava kokokuva;
kullakin suuntansa, tavoitteensa, etappinsa.
Wimma tavalla tai toisella.

Ukko Ylijumalalle kiitos ettei se ole sallinut
kenenkään patentoida tuli-vekotinta omiin nimiinsä;
muutoinhan sielunherkkyyttä potevat joutuisivat
ostamaan kiehiset apteekeista tai harmaasta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 16. lokakuuta 2015

NiiN


NiiN

Niin,
onhan se niinkin,
tulee jos on tullakseen.

Sitä suotta odottelemaan
ja itseksensä aikaa tappamaan;
on tässä muutakin tähellisempää.

Ottaa vaikka kameran tötterön,
ynnä muun asiaan kuuluvan romppeen
sekä kamuaa tievan päälle tulille
ja käy auringonlaskua vahtaamaan.

Se kun on nääs semmonen lasku
jotta sitä ei tarvitse rahvaankaan maksaa,
sen kun vaan silmäilee ilokseen.
Saa nauraakin - jos vain ite haluaa.

Sitten kun hämärä yltyy,
käy ehtymään pimeää vasten,
vakavoidutaan - kasataan vermeet,
hipsutellaan takaisin arkeen.

Pimennysverhoilla hillityissä pirteissä vakavia ihmisiä;
kahden keskisiä keskusteluja totuudesta.
Yleisten pötypuheiden aikana siitä puhuminen on
vallankumouksellinen teko.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 15. lokakuuta 2015

UHRiLAHJA


UHRiLAHJA

Hämärät käyvät entistä varhemmiksi,
siimekset paljastuvat loukoistaan - sitä selvemmin,
mitä ahkerammin pilvet purjehtivat taivaanpiirillä.

Vielä soittaa joukainen joen sulassa,
vielä - vaikka hämäränhenkiä:
löylyjä, menninkäisiä, tonttuja, maahisia
ynnä muita alisen maailman mystisiä
vilahtelee rannan viteliköissä äimistelemässä menoa;
arvioimassa tolaa,
että joko kestäisi alkaa hämäränpuuhiin.

Ihmisotusten varjot käyvät jo niin pitkiksi,
ettei niiden päälle yllä itse astua;
hyvästäkään halusta.

Metsän läpi siilautuva valo tekee tepposia;
aukkopaikan mukakirkkaudessa kaipaa nokilaseja,
Näkömuisti haravoi sarvikalloa.

Hyvin naamioitunut vaha erottuu runkojen lomasta,
askeleet osautuvat siihen suuntaan,
hiljaisuus kuiskailee metsässä
kun hyppynen hamuaa tonttukiven päältä kulsia.

Toinen käsi poimii pikkuputelin - hampaat korkin -,
ryyppi elämän vettä lirahtaa vadille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

PiU-PAUT


PiU-PAUT

Eilen kun aurinko oli kypsimmillään päivän päällä,
puuhasteluja rantteen arjessa.
Sielu sen sijaan rienasi useaan eri otteeseen,
haikaili aikansa taikaa - uhosi ottavansa viulun,
lähtevänsä joen ahteelle vinguttamaan jäille.
Niiden kuolema oli menossa.

Kuni äkin yllättäin muisti,
huushållissa ole viulua lain - pirunkeuhko vain,
eikä sitäkään osaa puhkuttaa,
vingutuksesta puhumattakaan.

Siihen sortui auvoisa syyspäivä - raikas,
nuhruista harmaista vapaa atmosfääri,
sinisine taivaineen - valkoisine kumpupilvineen;
tulipaikalla kahvitteluksi.

Joukaiset toitottivat järvellään lähtöfanfaaria,
pakaasit siistissä rivissä luodolla;
jonkun yltiöpään vielä sinnitellessä persiet pystyssä,
antaen piu-paut mokomalle mekastukselle.

Muuten sitä ihan tavallista - tulen ääressä,
muinaisten viestejä aistien.
Lumi ihan jumissa - ei halunnut tulla;
kukapa se nyt tyhjään työhön alkaisi,
itsemurha se on sataa sulaan maahan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 13. lokakuuta 2015

SOMERiKKO


SOMERiKKO

Päiväretki,
hetki erossa arjesta,
varjelee sisäänlämpiävältä tyhjäkäynniltä kyllä.

Asialla on vinha perä;
siitä on kannannainen takka kokemuksia,
takkavitallinen vaikka muille jakaa.

Siinä vaan on omat seurauksensa kaupanpäällisinä;
nimittäin tuntuu olevan niin,
että näennäisen määrätietoinen liikuskelu -
kuitenkin tosiasiassa haahuillen -,
aiheuttaa ikään kuin sulautumisen ihastumiseensa.

Etenkin jos tämä toimi tapahtuu syysauringon
maustamassa tundrassa,
toisen - hyvin samankaltaisen lajitoverin seurassa.

Sielu jää maisemaan - jumittuu -,
kaivaa kyntensä siihen,
muinaisen mannerjään kasaaman somerikon harjalle;
ja kieltäytyy ajalle tyypillisen pikku-penteleen tapaan
kaikesta aikuisen järkipuheesta.

Ei auta lupaus hirvipekonikaarikäälyreistä,
eikä mikään muukaan;
sielu jää vaan sinne tönöttämään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 12. lokakuuta 2015

AiSTiMiSTA


AiSTiMiSTA

Luoteinen hyväilee kiihtymättä poskipäitä,
sajekuun aurinko voitelee takin selkämystä;
seläntakainen meri on kiltti,
suorastaan lälly.

Se hieman harmittaa,
tekisi jo mieli tuta se tarinoiden räyhä,
kiukusta ärjyvä syöveri
ja tämä raivokas hurja on silo kuin lapsen pylly.
Vain väri valon kulmasta johtuen martaampi.

Askelet tekevät eroa sivistykseen,
Kulttuurin taivaallinen rauha alkaa hahmottua
kiemurtavan joen oikkuja verkkaan seuraillen.

Jos oikein sallii itsensä herkistyä tunnelmaan,
aistii haistimissaan tundran syliin kuolleen heinän,
kuulee kuulimissaan - antautuessaan sitä tehen -,
maan myötä matavien vaivaiskoivujen hyvästit.

Ensimmäiset latomukset piirtyvät maaruskan lopusta;
ajatustyön ja käden jälkiä,
harkittuja asennuksia kivien järjestykseen.
Selvä tarkoitus.

Yläkerrasta kuuluu tuulen voittava kohina,
katseen kohotessa näköpiiriin ilmestyvät portaat.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

PiTKÄ JA LYHYT


PiTKÄ JA LYHYT

Aallot vyöryvät loputtomana tasaisena mattona,
jostain iäisyydestä tulevat;
haukkaavat palan rantaa - saattavat maiskuttaa,
sehän on tunneasia - vetäytyvät pois.

Lopusta ei mitään merkkiä;
kuihtuvan selkään nousee jatkuvasti uusi,
tuore ja vetreä - kiimii aikansa - se on siinä.
Seuraava.

Ajattomuus - siitä voi puhua vuosikausia,
tai pikemminkin vuosikymmeniä yksilön elämässä;
jaariteltu vai pitäisikö sanoa pohdittu -
sitä on jo vuosituhansia ihmiskunnan historiassa.

Varminta lienee sanoa;
aina siitä saakka kun äly välähti -
ainakin sen mittainen iäisyys on vähintään.
Ainakin.

Ajattomuus lienee ehtinyt hutvailla melkoisen tovin
ennen ajan keksimistä,
mutta niinpähän vaan luomakunnankruunu
senkin pani aisoihin - kesytti.

Laittoi raksuttamaan loputonta kehää;
muutti olemaan pitkä ja lyhyt yht'aikaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 10. lokakuuta 2015

LÖYTÖTAVARATOiMiSTO


LÖYTÖTAVARATOiMiSTO

Runsaasti väritettyjä taivaanrannan maalauksia;
niin olemattomista höykäsen pölähdyksistä,
että Päätalon Kallellakin - lainkaan väheksymättä -,
olisi kai jo vaikeaa saada jatusteltua mokomista
enää sivun sivuakaan.

Mutta niin niitä aiheita vaan syntyy -
kuin itsestään,
aavan meren tällä puolen
kun ei kaihda liikkumista talven kynnyksellä...

Kurun liukkaita sammaleisia kiviä myöten
laskeutumassa rannan löytötavaratoimistoon -
kuolemaa uhaten - sitä jouduttamatta.

Äkin ryöppyää kivisade kohti;
vaistomainen kyyristyminen pulterin taa pelastaa,
näkimet haravoivat natseja yläviistosta,
jotain valkoista vilahtaa - roskasakkia -,
mielenkuvitus odottaa lentäviä fasistipulloja.

Täyspäisyys palaa vitkutellen säikystä,
pujahtaa sisään kun fedoraa raottaa;
jupisee nyrpeänä kuuloluille:
"Ei varjoakaan valkoisesta roskaväestä -
ei edes lentävää mattoa vaan Unni valkoinen -
Pirittan tyttären-tyttären-tyttären-tyttären tytär."

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 9. lokakuuta 2015

HYPOTEETTiSiA iMPERATiiVEJA


HYPOTEETTiSiA iMPERATiiVEJA

Hämärä ja harmaus,
yhdessäkään ne eivät pääse niskan päälle,
niin väkevässä otteessa pitää sielua
vuoroveden tasainen rytmi.

Pelkkä ääni jo,
joka kantautuu vaimeana humahduksena,
muokkautuu mielen kuvaksi,
luo autuuden tunteen - avaa ympärille tilan hengittää.

Tundran ja valtameren avoimuudesta vain pitää;
siihen voi rakastua,
yhdentyä vallitsevaan ilmapiiriin villieläimen lailla.

Kuinka helppoa onkaan silloin kamuta tunturin kiirelle,
luoda katse eteenpäin - lähimenneisyyteen -
sielu tyyten tasapainossa, vertaansa vailla terävänä
ja äkätä pakkoparatiisin olevan
vain joukkopsykoosin hurahtaneiden
hyvien lajitovereiden pilaantunut aivopieru.

Selän takana piilevän tulevaisuuden voi nähdä,
mutta vain sillä silmällä joka katsoo aina taapäin;
Kantikkaita hypoteettisia imperatiiveja
hurmio huulilla toistamassa ortodoksista litaniaa
jonka perusteella heidän voisi olettaa
tulleen yht'äkkiä hulluiksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 8. lokakuuta 2015

SiSÄMAAKRAPU


SiSÄMAAKRAPU

Maanpäällishommat alkavat olla pulkkisessa;
nurmi saatettu kontilleen,
ilmastoinninmuutossyntiäkin - yksin lukien,
ainakin reilun kymmenen nuotion verran tehty.

Luomistyö on raskasta ruokapalkalla,
etenkin kosteiden lehti- ja heinäkasojen taikotus
kottikärryyn edellyttäisi ilman muuta kehiterahaa.

Miksei kaksipyöräistä kottikärryä - mikä ihanuus -,
ole vielä kukaan keksinyt - betonikärryn kyllä;
saa sellaisesta haaveilla - ei se ole rasismia - vielä.

Meri kutsuu - siitä ei pääse mihinkään,
parisen viikkoa sisämaakrapuna
ja entiset höyryt ovat haihtuneet huishiiteen.

Taivaanpiirin mittausta on vielä kotvaseksi,
on pahkeinen niin pirun säntillistä puuhaa,
että millinkin heitto piirillä
saa aikaan katastrofin sadan valovuoden päässä.

Samoin taivaanrannanmaalausta,
loppuuko lempohinen ikinä kun on saanut tartunnan;
monttukeikallekin varmaan - ounastelen -,
auringonlaskunvärinen suti kourassa,
esi-isien maillehan sitä ollaan silloin yleensä matkalla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

ÄTÄKÖiTYVÄÄ


ÄTÄKÖiTYVÄÄ

Pikkasia pakkasia,
useampana aamuna peräkanaa tanssivaa huurua,
varma enne - talven se siitä tekee -,
sikäli mikäli wanhoihin merkkeihin on luottamista.

Kirsi vahvoo kantavaksi,
kiven reikiä ilmestyy palaksen santaan,
lumen sopii tulla.

Rantteella ihmettelyksi saakka rohisevaa rahinaa
perinteisimpien aamumanööverien aikaan
wanhan koirun tassujen alla;
vuosi vuodelta ilmeet muistuttavat
yhä vaan enemmän Ran-tan-plania.

Ihmisen poika joka näkee koirussaan
Morrisin luoman hahmon,
sen jolle Goscinny antoi sielun,
ei voi olla läpeensä paha.

Huomen aloittaa hiljalleen työtään,
värjää taivaankantta hennolla ruusunpunalla,
setvii kuolpunassa liikkuvan autereen
ja antaa pakkaselle luvan yltyä ätäköitymään.

Ensimmäinen ruoska viiltää kasvoja;
on kääntänyt tuulen akalle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne