tiistai 31. elokuuta 2010

YLi KOKO LAAJAN AAMUNKOiN

 
YLi KOKO LAAJAN AAMUNKOiN
 
Näin veden juoksevan vilkkaasti,
sillä näytti olevan tosiaan hoppu
kuin jokin episodi olisi ohitse ja loppu.

Vilkkaasti solisten se paineli editseni,
malttoi tuskin tervehtiä; hiinä ja hiinä.
Epäilen että sillä oli jano.
Janosi suurempaa vettä, halusi isota;
muuttua wäkeväksi uomaksi, vuolaaksi kuomaksi,
kurkkioksi ennen ryntäämistään meren laheaan syliin.

Kypsyäkseen emässä sateen siemeniksi, köykästyen,
nousten virtausten mukana taivaanpiirille odottamaan
sopivan tummia sadepilviä;
valuakseen niiden kumpuilevia rinteitä yhä uudelleen
taas maahan vilttoina sateina noroiksi ja puroiksi.

Mutta kyllä taivaanpiiri punoittikin kuin tulessa,
oli hätä, ruso loimusi yli koko laajan aamunkoin
ja sama kuvio toistui kirmaavassa vedessä.

Edessä olisi kiinnostava päivä,
edellinen juuri hät'hätää loppunut
kun uusi jo koittamassa huomenen suunnasta.
Näyttäisi tulevan hyvänlainen.
Toisaalta, niinhän se on täällä Satumaassa aina;
jokainen toistaan kiinnostavampi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 30. elokuuta 2010

SiTÄ ON ViELÄ KAiKENLAiSTA. OLEMASSA.


SiTÄ ON ViELÄ KAiKENLAiSTA. OLEMASSA.

Jossakin ylen ja sangen hemmetin kaukana kaikesta muusta olevaisesta. Syrjäseudulla, lähes eristyksissä. Absurdistanin niemimaalla asuu melko tyytyväinen ja napisematon kansa. Melkein kaikki, oikeastaan lähes kaikki on tuolla onnen tyyssijassa hyvin. 
Ei ole edes sunnuntaikaupan aukiolo-ongelmaa.
 
On jokaisella heistä oma pieni soppensa, huone tahi pari, - ehken useampikin, kenties. Hyvälaatuinen katto päänsä päälle, viihtyisän levollista asua ja olla, ynnä harrastaa monipuolisia ja kehittyneitä itsensä kera sovussa olevia harrasteita; shakkia, mietiskelyä, lukemista jne. 
Sekä tietty lämmin liesi ulkosalta kotio tultuaan.

Kalapaikatkin ovat niin liki onnen tyyssijaa ja kalaa niissä niin runsaasti, ettei edes kateellisia kalamiehiä ole ollut mailla eikä halmeilla vuosisatoihin. Mitä nyt nykyisin jokunen hassu turisti sattuu joskus ihan täysin sattumalta eksymään sinne.
 
No sehän onkin toisaalta jotensakin ymmärrettävää. Kun suuren maailman elkeistä tullaan johonkin jumalan selän taakse olemaan suurta ja kaunista ja sitten huomataankin että moinen on täysin tarpeetonta, hukkaan heitettyä panostusta.
 
Siellä takamailla kun pahaisinkin räkänokka päihittää ammattitaidossa kaikessa kalaan liittyvässä turistin, olipa tällä ties minkälainen osakesalkku, setelipinkka, titteli tai oppiarvo.
Sikäläisten paremmuus siinä asiassa on syntymälahjana imetty jo äidinmaidosta ja sitä kunnialla yhä vaalitaan. Sikäläiset ovat merenlapsia, kaikki tyynni.

Edellä mainittu paremmuustekijä selittääkin sen, että siellä vierailleiden turistien saaliskalat kasvattavat pituus- ja painomittojaan niin kauan kuni saaja vihdoin kuolee. 
 
On niemimaalla jotain huonoakin. Muodon vuoksi. Nimittäin jos alat vaikka lämmittämään äkkiseltään, yltiöpäissäsi saunaa sellaisella ihan tavallisella perinteisellä menetelmällä, että ensin otat pölkyn,  kirveen ja teet pilkeitä, veistelet lastuja ja kiikutat ne liiteristä saunan puulaatikolle jne. Asettelet ne asiaankuuluville paikoille tulipesiinsä ja lataat kiehisillä valmiiksi.  
 
Sitten otat pari ämpäriä ja astelet hytkyvää laakonkia pitkin kelluvalle laiturille sekä kurotat vettä ämpärit täyteen kiikuttaaksesi ne pataan, täyttääksesi kylmävesikorvon - siis siinä tutussa perinteisessä saunamallissa.
Siinä jossa ei ole näitä nykyajan kot-kot-kot-kotuksia; hanasta juoksevaa vettä, suikutinta ja muuta vastaavaa.
 
No eihän siitä mitään tule - veden kannosta pesuvedeksi pataan. Tai tulee kannosta kylläkin, mutta saat lopputulemana nimittäin kalakeittoa. Eikä sillä ole kovin mukava itseänsä pestä. Jos hoksaa pestessään jotta haisee liikaa kalalle vielä saunareissun jälkeenkin.

Asian on nimittäin niin että kyllä tuolla muuten niin onnellisella niemimaalla joudutaan joka helkkarin kerta saunavedet siilaamaan jottei kaloja vaan livahda kuumavesipataan - niin on kalaiset siellä jo rantavedetkin.
 
Onko tuo nyt sitten edes tilastokelpoinen uutinen - sen jokainen päättäköön itse. Kyllä jokaisessa paratiisissa kärmeelle sijansa löytyy. Ainakin pienelle, joka voi pujahtaa pieneen koloon piileksimään ja sieltä sitten harmituksia tuottamaan.

Näin on pihlajassa marjat, jota muuten pidetään ihmeenä tuolla perällä. Perällä jossa elo-syyskuun vaihteessa ovat jo kissankellot ja puna-ailakitkin alkaneet kukkimaan. 
Yhdessä oranssiksi muuttuneiden hillanlehtien kera.
 
Lyhyestä virsi kaunis. Hyvää vaan matkaa. Jos sinne päin satutte menemään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Maailmassa on vielä paikkoja joissa elämäntapa takaa laadukkaan elämän.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

SELVÄ PYY


SELVÄ PYY
 
Se hetki tulee,
eikä löydy voittajaa,
ei koittajaa,
joka suoriutuisi siitä kovin hyvin tovin.
Aina. Jokaiselle. Muutaman kerran elämässä.
Joillekkin ihan kuormaksi asti.

Metso.
Selvä pyy, se on ukkometso.

Kärsimättömyys vie vallan;
ottaa itsehillinnän kursailematta,
kynsin hampain kiinnipitävältä järjeltä väkivalloin
ja pitää ensin hyvänään - omanaan.

Löysää sitten,
karkuuttaa sen tolvaamaan suin päin
sinne tänne holtittomasti.

LAUKAUS!

Ja jälkeä tulee,
perästä kuuluu, joskus myös edestä,
maine kiirii kuin kaiku, lyö jalat alta vastaantullessaan.

Metso lentää tiehensä,
ampuja pahoittaa mielensä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 28. elokuuta 2010

ENSiMMÄiNEN MELANKOLiA

 
ENSiMMÄiNEN MELANKOLiA
 
Vakaina liikkuvat hiljaiset veet eeskahtaalle
kaukaisten rantojen välissä;
huuhtovat vuoroin rannan santaa,
väliin loiskuvat jyleälle kalliopahtaalle.

Tuulenviri viiruttaa pinnan ryppyiseksi,
vielä ei tiedä tuleeko suuri puhallus,
vesi kuoppia täyteen niin,
että harjat kuohuen kaatuvat toistensa lomaan.

Ja korvissa soi jo Vuorenpeikkojen tanssi - ennakkoon,
yltyen crescendoon;
repien ja riipien sinne ja tänne
kun yrität katsoa säällisesti säätä
alastomaksi tyhjätyn laiturin nokalta.

Jostakin jängän takaa raikuva kurkilauman mekastus
muuttosuunnitelmien kariutumisesta kai;
palauttaa tempoilevat mielen kuvat tolalleen.

Tasaiseen liikkuvat hiljaiset veet eeskahtaalle jälleen
kaukaisten rantojen välissä;
huljuttavat vuoroin rannan santaa
väliin läikkyvät ahtaalle kalliopahtaalle.

Syksyn ensimmäinen melankolia lipuu verkalleen,
täyttäen atmosfäärin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 27. elokuuta 2010

KiLOMETREiTTÄiN PUiKULAA

 
KiLOMETREiTTÄiN PUiKULAA

Naapuri toljotti uteliaana kurkkien aidan takaa.  Yritti pysytellä piilossa - vältellä näkymistä. Itse olin jänteränä pottupellolla kaivamassa Lapin puikulaa. Sato vaikutti lupaavalta. Ei jälkeäkään rutosta, vaikka Lannanmaassa kaiken maailman, sika-, lintu- ja pernarutot olivat hankaloittaneet pottuviljelijäin elämää.
 
Meillä siis ei. Päinvastoin - näyttää siltä että joudumma hinnoittelemaan puikulat pituuden eikä painon mukaan - niin on nyt näkymät ja kovin lupaavalta sato vaikuttaa. Pitkää tulee kuin nälkävuosi.
 
Nähtävästi täytyy kai jatkaa kellarissa laarin peräseinää, että mahtuvat potut pinoon. Se on nyt myös jo selvää että pussit menee uusiksi, itseasiassa joudumme uusimaan koko pussikannan. Saakohan siihen maatalouden vahingonkorvaustustukea jos on liian pitkä potut?

Toinen, vaihtoehtoinen tapa lienee latoa ne ristikolleen, kuten pöllit muinoin ja halkopinon päät.

 
Nooh, ehken tämä mainio naapurimme olisikin vielä meidän jättiläissadon kestänyt omassa kinkerpiirissään pysyen, jos ja kun.  
 
Mutta kun minä kävin puikuloiden päät esiin saatuani raahamaan vajasta pottumaalle Esabin tasasuuntajaa, niin silloin se tuli jo ulos saakka. 
 
Katseli äänetönnä puuhastelua. Kädet pakoputken päällä siistin asiallisesti, minkä nyt väliin toisella sormella nokkaansa tönkäsi. Jotain tehdäkseen. Ettei olisi niin joutilaan näköinen.

Aloin antamaan puikuloillemme sähköshokkeja. Piuhat vaan kiinni päähän sekä toiseen. Wirtaa semmoiset 10 amppeeria per minuutin annos kullekkin pötkylälle. Uutta tietoa. 
 
Sillä konstin saamma lisättyä antioksidantteja semmosen rapiat 50%. Se on kuulemmaa sitä terveellisempää mitä antioksidanttisempaa on pottu. Sitä paitsi se lisää potun hintaa.
 
Joten jos on omavaraistaloudessa kalliimpia pottuja, niin sitä enemmän se on kaupustelijoilta ja maataloustuista pois.
Kyllä siis kannattaa sähköistää pottupelto jos vain on valmiiksi itsekellään kyntömaa sähkön äärellä.  

Ensi vuonna ajattelimma vaimon kera kokeilla samaa hommaa myös
kesämökin pottumaalla sikäli mikäli saamma jostakin hankittua edullisen agregaatin.
Sillä tujautamma ötyä myös mökkipottuihin.

Tulinpa tässä miettineeksi vielä pitempääkin kehitysprosessia. Joskohan suuremmalla ja pitemmällä virralla saisi ne potun riähkät ihan kypsiksi asti. 
Eipähän tarvitsisi enää keskittyä nykyinimisten potunkeiton opetteluun. Senkin ajan voisi käyttää vaikka harjoittelemalla olemaan taiđiš.

HEI PRKL! Päätänkin lähetykseni tähän. 
 
Naapuri on tulossa poliisipartion ja valkotakkisten kera meidän tontille. Harppoo juuri riihiaidan yli.
Toisella valkotakkisista on joku valkea paita jossa on paljon hihnoja. Toisella pahkeisella taitaa olla ruisku. Ei sunkaan ne tule meidän pottuja myrkyttämään.
Saakeli, miehän panen semmosta vastaan.




Oh-show-tah hoi-ne-ne

Taivaanrannan maalaaminen vapauttaa inhimillisen elämän ikeestä.

torstai 26. elokuuta 2010

mustikka


SELKOSiLLA

 
SELKOSiLLA
 
Tyytyneen pinnan läpi tuijotan toiseen maailmaan.
Viimeisinkin viri on laantunut;
taantunut metsän reunan tummaan syliin,
laimentunut kuiskaukseksi
ja liittynyt yhteen keijuin kera.

Vaimentunut on tuuli illan kuiskaukseksi
valon ehtyessä hämärän rajamaille.

Polveileva joki sojuu omaa iänikuista tahtiaan,
alkaen jostakin matkalla johonkin.

Kuulen kypsyneiden hillain hiljaisen virren,
istun luona savuntuoksuisen hirren
johon nojaan väsynyttä varttani.
Karttani lojuu levähtäneenä vieressä,
uksen pielessä.

Kohotan ja katsahdan ympärille;
näille tanhuville sitä palaa aina,
vaikka joka kerran lähtee viimeisen kerran.

Tulin nytkin uudesta suunnasta,
tunturin yli astuen - hetteensilmässä kastuen;
muttei sillä väliä,
näen kuvastimesta saman maiseman
kuin ennen ensimmäistä lähtöäni.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 25. elokuuta 2010

KAUNEUDEN SiSiN


KAUNEUDEN SiSiN 

Syksyn laheat merkit ovat herkästi aistittavissa
kun anivarhan,
vaikkapa suden hetkellä havahtuu siljolle.

Pysäytyskuva.
Seisahtunut hiljaisuus,
oleksiva, hiipuva hämärä löysää otettaan,
kultainen juova syöntyy taivaankaarelle,
syvä sininen hailakoituu aamun kajeeksi.

Yöpakkanen kirjoo pitsiä rapakoiden ja lasien päälle
aamukaste puolestaan juoruaan kaiken yöllisen
sellaiselle näkijälle joka herää vasta huomenen koissa.

Kun astuu ulos ja haistaa suon viipyilevän tuoksun,
aistii samalla elämän hidastuneen juoksun;
vain niillä on enää hoppu,
joille tulisi loppu - kerrassaan oikenisi koppu,
jos tänne äärimmäiseen pohjoiseen jäisivät.
Tämä on aikuisten sylilasten paikka.

Katsoopa itään tai länteen,
maankamara on kirjavoitunut;
on muutamista päivistä kiinni
ja varvikko lähtee mukaan yhtyen väriloistoon.

Maa on niin kaunis.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 24. elokuuta 2010

KOSKEN AJO


KOSKEN AJO
 
Pientä kihelmöintiä niskavilloissa.
Ajatukset poukkoilevat humeetissa kuin
ahnas taimen saatuaan koukun kitaansa.
Mielikuvat laukkovat taivaanääriä,
matkaavat mittaamattomia määriä kosmoksessa
palatakseen tähän ja nyt;
suvannon laiskaan päähän.

Moottori tyhjäkäynnillä pari piruettia,
harkiten, laskeskellen eri vaihtoehtoja - ajolinjoja.
Väylän suulle päästäkseen on vielä kierrettävä kivet,
lisättävä kierroksia vuon kavetessa kurimukseksi.

Kriittinen piste; nyt ei voi enää kääntyä,
onnistuu tai ei - mentävä on.

Keula väylään keskelle,
lisää kierroksia virran voittamiseksi.
Tehot puolelle eteen ja nousu alkaa,
adrenaliini kohisee suoniin;
viisikymmentä metriä pituussuuntaan,
parimetriä korkeussuuntaan ja niskalla ollaan.

Myrkyt poistuvat hiljalleen suonista,
helpottunut olo,
ylähuuleen herahtanut hikipisara kuivahtaa
ja matka jatkuu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 23. elokuuta 2010

KOLME KONNAA


KOLME KONNAA

Tarina on pitkä kuin nälkävuosi joten lyhentelen sitä omavaltaisesti niin kuin näennäisdemokratiassa kuuluukin tehdä, kerran olen itse itseni tähän tehtävään itse valituttanut ja sittemmin päässyt.

Niinpä - kaikella on hintansa. Kun antaa tai jättää päätökset joko laiskuuttaan tahi muka osaamattomuuttaan toisille, on syytä enää puristella muniaan tai jotain muuta vastaavaa.
Sehän on vain silkkaa omaa hölmöyttä, jos niin päästää tekemään.

Tämä on tarina Absurdistanin presidentistä joka oli mieltynyt liemiruokiin. Sellaiselta ajalta jolloin Korruptio-peikko uinui vielä tuhatvuotista untaan lapsenkengissä syvällä Äiti Markkinatalouden kohdun uumenissa.
Tämän presidentin luokse oli saapumassa vieras jostakin eteläisestä, kaukaisesta maasta - kuningas, joka joutui pitämään talvella "ruunun kera korvalääppiä", koska oli niin kylmää.

Presidentinlinnan keittiössä vallitsi vipinä ja kävi kuhina. Suoraan sanottuna täysi tohina. Presidentti oli henkilökohtaisesti ilmoittanut aamupalalla sihteerinsä välityksellä että kunkulle on tarjottava kilpikonnanlientä; maksoi mitä maksoi. 
Ja tottahan lumedemokratiassa varat sellaiseen löytyvät; kilpikonnan suojelumomentilta. Asia oli siis hallussa.
Kokkipoika vaan heti aamusta kaupunkiin ja kauppahallille, mereneläväkauppiaalle, valitsemaan päivällisen kolmatta konnaa. Ei löytynyt sillä erää siitä hallista, joten tie sonnalla, sivuryöppyä paineli kisälli eläinkauppaan josta konna sittemmin löytyi. 
Oli omistajansa hylkäämä. Nooh - tässä tapauksessa omistaja oli kuollut ihan silkkaan tavalliseen wanhuuteen ja ajallaan, syötyään ensin koko ikänsä voita ja sianlihaa, vältellen parhaansa mukaan kaikkia kevyttuotteita. Kiertäen kaikki terveysvaikutteiset, ruoaksi väitetyt, höpötuotteet sangen kaukaa.
Ja hyvän oli ja yltäkylläisen elämän elänytkin.
Mutta vainajalta tämänpuoleiseen jäänyt kilpikonnapa sinnitteli jo sadattaviidettäkymmenettä vuotta ja oli yhä vain terve kuin pukki.
Tämän vallankumoukset, I- ja II-maailmansodan ynnä kylmänkin sodan nähneen otuksen kokkipoika osti Absurdistanin kansalaisten piikkiin ja raijasi presidentinlinnan kyökkiin.

Kiireen oli sillä välin lykännyt keittolassa, niinpä pääkokki paiskasi konnan muitta mutkitta, oikopäätä ja tylysti lihanpaloittelupölkylle, antoi viimeisen voitelun, mumisi loitsun ynnä kohotti kirvestään antaakseen tuomion käydä.
Ei se niin vain onstunutkaan. Wanha ja wiisas konna tahtoi yhä vaan säilyttää henkensä joten se kiskaisi heti sukkelaan päänpollukkansa kilven uumeniin kun kokin ote hieman heltisi.
Murhaoperaatiota yritettiin useampaan otteeseen, useampien mestaajien toimesta, aina konna veti pitemmän korren ja henkiriepu säilyi.

Adjutantti tuli tarkistamaan että kaikki on kunnossa, sillä kunkun kone laskeutuisi parahultaisesti, eikä lentoasemalta ollut pitkäkään matka linnaan sen jälkeen kun tulliselvityskaavakkeet oli täytetty ja hyväksytty.
Pääkokki Adjugai Kudjmuvai N'Gomo n'gomo, itse keittiömestari, herrojen herra, ilmaisi hyvin runsaan huolensa konnien suhteen. Nuo herra adjutantin nimeltä mainitsemat konnat jäisivät ilman kolmatta, ainakin ilman sen lientä, ellei joku hopusti keksisi jotain näppärää murhakonstia, millä tätä wanhaa hengestään pihistelevää itaraa ei saataisi pian hengiltä.

Kun herra adjutantille oli kerrottu lähes likimain kaikki ne konstit joilla henkeä oli konnalta tivattu, tämä vain tyynesti otti konnan syliinsä, kiikutti pölkylle vatsalleen ja tökkäsi peukalonsa konnan hännän juureen. 
Konnasta moinen ei tuntunut  kivalta joten se kurotti kaulansa pitkälle ulos kuorestaan huutaakseen: "VOI SAATPERKWITT!" mutta eihän konnat osaa äännellä, joten se pysyi vaiti ja yritti vain pantomiimin keinoin kuvata rakkauttaan henkeään kohtaan.
Kokki vähät välitti toisten elämästä, huitaisi laserteroitetulla kirveellä pään eroon kaulasta ja siinä rytäkässä meni konnan sataviisikymmentä vuotta elettyä elämää ihan hukkaan.

Keittiömestari hämmästeli yhä kirves kädessään tovin adjutantin osaamista, kuni vihdoin tokeni kysymään kaluunaherralta:
"No mistae sinae tietae, ettae kun sinae tyoentae peukalo konnan persieen, se tyoentaeae kaula ulos jotta voin minae lyoedae paeaen pois?

Adjutantti vastasi: 
"No kuinkas sie arvelet miun muuten saavan pomolle aamusin kaikessa hötäkässä ravatin kaulaan?"

Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Tämän tarinan "parasta ennen" käyttöpäivämäärä oli joskus 2000-luvun alkupuolella.

sunnuntai 22. elokuuta 2010

PÖTY- JA MUiTA PUHEiTA


PÖTY- JA MUiTA PUHEiTA
 
Ensin tulee kolme möllöttävää,
keltaista kuuta vastaan rinnan,
sitten tuhat puhuvaa puuta peräkanaa jonossa;
kaikilla sama ääni huojuessaan.
Että puilla muka jalat - se on vale.

Huudahdan siihen suuntaan jotain vahingossa,
oikeastaan älähdän äkkäämisestä.
Metsä vastaa - huutamalla takaisin.

Poikki loikin joen, se on wanha tuttu,
koikkelehdin,
poikkean oikealle,
tolkku pakenee humeetista juoksujalkaa
etenee jäneksen lailla puikkien vitelikön seassa.

Kerran tavoitan sen vilahdukselta,
kaikki on hetkessä ohi,
tyhjyyteen laskeutuu hiljaisuus,
äänettömyyden linnikko ripustuu kokonaisuuden ylle
ja sitten kaikki vain on.

Säännöt on kirjoitettu ulos,
ei voi olla varma enää - korkeintaan epävarma;
pitääkö kaatuva puu ääntä sittenkään,
vai onko rytinä vain pölästyneen ihmisen
korvan valetta humeettivedelle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 21. elokuuta 2010

VÄRiSEN


VÄRiSEN
 
Tuntuu että minun on tehtävä pian jotakin;
sellaista jota en osannut kuvitella rohkeissa unissa,
muuten luulen että palkeeni halkeavat innosta
puuskan lepattaessa lahkeissa,
nostaen karvat pystyyn pohkeissa.

Tohkeissani lohkotut ajatusten siivut limittyvät
suomuksi, hopeiseksi juomuksi taivaanpiirille,
teräksenharmaan sekaan.

Taipuvat nöyrästi, joustavat soukat metsän larvat,
vaipuvat syvään kumartaen tuulta ja tuulta.

Pomppivat eetosten arvat,
sen kiihkon saa tuta vain harvat wiimassa viihtyvät;
oudon viehtymyksen joka tempaa aatoksen mukaansa,
lennättää pitkin maita ja mantuja
vihreitä, sinisiä, ruskeita rantuja myöten,
lyöden ällikällä totutut tavat nähdä ja kuulla.
Antaen luulla että tämä on tässä,
maailma nähty - vaikka peiliin on yhä kurkistamatta.

Ja virta vie, huojuttaa,
juovuttaa kelluvaan tunteeseen;
ei vain voi luovuttaa,
tarttua äyräistä kiinni ja tyssätä.
Niin riemusta värisen ja märisen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 20. elokuuta 2010

LEiVOTAAN PULLAA


LEiVOTAAN PULLAA

Vaikka sorsanmetsästys alkaa kohta hetimmiten mitä pikimmiten, kaapastaan sitä ennen vielä jostakin kilo tuoreita puolikarkeita vehnäjauhoja, annos joko kuiva- eli perinteistä hiivaa, suolaa ripaus, pari munaa sekä sokeria. Lisäksi kardemummia ja köntällinen voita. Maitoakin siihen kuuluu lurauttaa loraus. Ja vaivataan. Sitten leivotaan pullaa.
Pullataikinasta juohtuukin mieleen viime päivinä taas uutisoitu ja henkiin herätetty Kepuli-korruptio.
Lempo soikoon! Sehän paisuu kuin pullataikina uunin pankolla.

Veikkaanpa että pääministeri Irene Harakiri saattaa suunnitella sisimmässään tsujigiriä ohi hiippailevia puoluetovereita kohtaan. 
Sukulaiskansamme japanialaiset ymmärtävät tsujigirillä sen että silloin työnnetään hiottava miekka äkisti, yllättäin ohikulkevan vartaloon itse lainkaan kipua tuntematta.

Harmittaa että poliisikunta joutuu näyttelemään jonkun tahon toivomuksesta tyhmempää kuin itseasiassa onkaan. Vaikuttaa hyvin runsaasti siltä että tällä erää korppi mieluusti nokkisi korpin silmään, mutta että jostakin Hyvä Veli-taholta on tullut määräys pidätellä pidätyksiä.
Se taas vaikuttaa sivistyneeltä ja kuten tiedämme; sivistys on kykyä lykätä herätteen ja tyydytyksen väliaikaa.
Todisteet rötösherrojen rötöksistä näyttävät olevan vesiselvät, mutta yksityiskohdat ovat vielä poliisivirkamiehillä hiomatta niin, että toistaiseksi vielä kai jokainen asianajaja pystyisi ne repimään sellaiseksi pieneksi silpuksi, ettei kansantuomioistuin saisi niistä aikaan lasta ei paskaa.

Syylliset siis tiedetään, mutta lierot luikertelevat yhä vapaalla.

~~~~~~~~~~~~
Keskusteltuani erään erittäin johtavan wiisaan kera tästä asiasta hän totesi, että ei näitä lahjuksen ottajia, naisen pieksäjiä, raiskaajia ja pöytäkirjan väärentäjiä ja kansanpettureita saada koskaan vastaamaan teoistaan koska nämä ketaleet ovat ehättäneet saattaa itsensä sellaiselle yhteiskunnan oksalle johon ei saha kykene ei pysty.

Hän totesi että kapina ja barrigaadeille nousu olisi ainoa konsti. Että hirttää pitäisi tyystin kelmit, mutta kun se on työläs toimi ja kun maassa on vielä työvoimapulakin.
Epäili ettei siitä kuiteskaan mitään tulisi. Että antaa vaan saakutti vie olla, liotkoon heimolaiset vain vitutuksessaan ja sillä siisti.
Minä lähden Inarille taimenia narraamaan.

Noin tiesi €uroopan toiseksi wiisain mies ja lähti sitten myös. Itse jäin rannalle ihailemaan sanansa mittaista miestä.

Kun hän illalla palasi maihin, toi tullessaan putelin tanakkaa savuviinaa. Se muuten sopii melko hyvin yhteen wäkevän Café brutal'n kera. Jos vaan se on nokipannulla keitetty.
Suosittelen.




Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tulen ja nokipannun ääressä sitä tulee usein miettineeksi, että eikös vaan valheet ja lahjukset pikemminkin kuin totuus, ole pysyvämmin vaikuttanut viime vuosikymmeninä yhteisömme inimisten kohtaloihin ja tolaan?

torstai 19. elokuuta 2010

ruo'ikko


SiiKAPOTTUA


SiiKAPOTTUA
 
Ruovikon läpi kahahtava musta kokka
puskee karahtaen uran rannan santaan.

Jo seitsemänkymmentäseitsemän vuotta matkannut
mies - ukko, ponkaisee yhä ketterästi partaan yli
sannalle keulaköysi kourassaan.

Ontuu muutaman askeleen päähän
ja sitaisee sen polsteekilla kuostoon.
Linkkasee sitten takaisin,
potkaisee rassin keulan eteen
ja kiskaisee venettä sen verta,
että ylettää nostamaan tavarat maihin laidan yli
ilman kipuamista.
Säälii veneen pintoja.

Ensimmäisenä nousee puusaavi - puolillaan kaloja,
siikaa näyttää olevan, seassa muutama harri ja ahven,
mutta erillään muista,
päälle aseteltuna,
pullakka kolme-nelikiloinen taimen,
veret asianmukaisesti seisautettuna.

Saavin aseteltuaan kasaa nuotion jäänteet,
vuolee kiehisen ja tuikkaa tulen,
koukkaa pataan vettä ja nostaa kolmijalalle .
Siikapottua.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 18. elokuuta 2010

SAKON UHALLA


SAKON UHALLA
 
Pilvet puuntavat rusoa;
elokuun puoliväli ja kesä tuoksuu jo syksyltä.
Tuuliviiri saa puuskittaisia töitä,
innostuu sojottamaan kaakkoon välillä
kuin innostunut sonni,
mutta laantuu tovin kuluttua virattomaksi rievuksi
tangon nokkaan.
Nooh - elämässä täytyy olla intervalleja.

Kesä on pikkuhiljaa asettumassa ääriensä sisään.
Monenlaista outoutta on nähty median mukaan;
vaikka monet ovat hyvässä uskossa,
että ukkosen rytinä,
pauke ja salamat ovat normaali-ilmiö.

Nyt tälle konnuudelle ollaan etsimässä syntipukkia;
hyvänen aika, ukon ilmalle - ihmisestä.

Ettäkö haittavero luonnolle määrättäisiin,
omien metsien turmelemisesta
joita ihminen sattuu omistelemaan.
vaiko pieni sakko tuottamuksellisesta tihutyöstä?

Hongikon reunaan kyltti:
SALAMOiNTi JA SYÖKSYViRTAILU
EHDOTTOMASTi KiELLETTY!
SAKON UHALLA - KAiKKiNA VUODENAiKOiNA!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 17. elokuuta 2010

VELJENi TUULi


VELJENi TUULi
 

Tuulet ahnaasti päälle käyvät,
hyökkäävät kiivaasti tyvenen kimppuun;
yhdeksi monista yhtyen,
kuin sika limppuun himosta ryhtyen.

Niistävät liekit lyhtyjen,
valon itselleen riistävät - aikeensa kiistävät;
kun pitkin pintaa viistävät ryppyjä tehden,
sivulle liistävät virejä piirtäen.
siirtäen häilyvää kuvaa.

Kuivavat huulet,
innostus nousee jousen lailla,
kiihtyvät suonissa elämänvirrat holttia vailla.

Taitaa nousta myrsky;
pian pursuaa tyrsky,
se lainetta lyö loputtomiin,
hakkaa päistikkaan kivistä luodon selkää.
ei pelkää, ei lakkaa,
kasvoille pisaroita nakkaa.

Ne silmille hyppivät, tuntoa nyppivät;
sielu kiihtyy - se tuulessa viihtyy,
on tulessa nielu
ja henkeä haukon innosta;
odotan kohtausta veljeni tuulen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 16. elokuuta 2010

RUUSUJUURi


RUUSUJUURi

Sitä joutuu iniminen joskus - aika usein elämänsä varrella, noloon asemaan. Sitä enemmän ja useammin, mitä aktiivisemmin liikkuu monenkirjavassa ihmismassassa toreilla ja tuntureilla. 
Tuntureilla nyt harvemmin, mutta se niin hyvin sointuu tuon torin kera, ettei sanomista nyt voi, tällä erää välttää.
Etenkin jos tunturi pistää silmään heti kun porstuasta sukeutuu aamun ilmoja haistelemaan. On se vain  niin.

Mutta että jotta kerrankin kun olin ravannut puoli päivää kallaita muuatta palaksen alkua etsien ja väkitukun rannioita harppoen ja aina päätyen samalle puolelle tunturia, niin sitten yhden rannion päässä seista kököttää perinteiseen tyyliin kasattu kota.
Kodan vieressä nimiloppu hirvas, kulvakko, silloin oli nimittäin jo loppusyksy. Ja poron takana oviaukolla istui äijänkäppyrä, ryppyinen ja wanhaan kinnipeskiin itsenä vyöttänyt.
Näytti että oli omiin ajatuksiinsa vaipunut, Hockmannin tippapullo oli kädessä, toinen siinä vieressä nummella, tyhjä - korkki eripäällään.

Huomasin kellon jääneen pois kalvosimesta taikka tipahtaneen johonkin, mutta sen väliä, olin turhaantunut kun en löytänyt tahtomalleni polulle, sillä olisin halunnut kuvata ruusujuurta (Rhodiola rosea) kasvupaikallaan.

Pysähdyin kodan eteen ja ryiskelin niin kauan kuni äijäriepu suostui raottamaan luupollaan olevia silmiään hereillä- ja läsnäolon merkiksi.
Kun sitten näytti että olimma lopulta samalla taivaanpiirillä, kysäisin häneltä kelloa, mainiten hukanneeni tai unohtaneeni omani. Ja samalla kysäisin suuntaa siihen polun päähän.

Äijän rohjoon tuli sen verran eloa, että se kasentui ja ojensi kouransa kohti kulvakon haaraperiä, palleihin. Kohotti niitä pivossaan ja mumisi tovin päästä:
"Jo vain se näyttää killa olevan jo vartin yli puolipäivä. Nytten. Siltä se vaan hyinki tuntuu."

Meikäläisen täytyi hillitä itseään ja tyytyä vain muljauttelemaan silmämuniaan ja kohottelemaan kulmakarvojaan hämmästyksestä vaiti. Sitten sain siihen änkytettyä kiitoksen ja kuittauksen tiedosta.

Läksin harppomaan neuvottuun suuntaan ja pian olinkin sillä tienoolla josta ruusujuurta saataisi löytyä. Sopivaa kosteikkoa oli useammallakin taholla ja eräältä niistä silmäni poimivat kiehkuraisen mättään.
Kiertelin ja kaartelin sen ympärillä kuin kissa kuumaa puuroa kun hain sopivia valo- ja kuvakulmia makrokuvaan. Pilvipouta on erinomainen kuvaussää, sillä valot ja varjot vaihtelevat aika nopeasti.
Välillä valoa odotellesani ehdin haukkomaan myös taskuuni sullomat eväspalaset ja kun sitten olin omasta mielestäni valmis, käänsin laapotit tulosuuntaan ja läksin laskeutumaan palasta alamäkeen.

Oijustin kodalle. Kuin aika olisi pysähtynyt, wanha kulvakko oviaukon edustalla nuokkumassa pää alaskäsin, wanha äijänryökäle oviakolla nuokkumassa pää alassuin, leuka auki valahtaneena.
Ryiskelin siksi kunnes ukko raotti silmiään. Kysäsin taas kelloa epäuskoinen ilme silmissäni varmaan.

Ukko kumartuu, ottaa kulvakon pallin pivoonsa punnitsee ja nostelee,  vastaa sitten: "Jo vain se näyttää jo ehtoo saanneen, puoltakuutta astelee aika nytte. Häätyy tässä alkaakki niestalle pian kohta."

Kiittelen ja hämmästelen. En malta olla utelematta:
"Kauanko teiltä on kulunut aikaa siihen että te olette oppineet tunnistamaan ajan noista poron palleista? Vaikuttaako siihen poron ikä mitenkään? Tuohan näyttää olevan jo nimiloppu tuo tuossa."

Ukko kampeaa pystyyn ja sanoo samalla:
"Jo vain se tässä killa mithän ole tarvinnu opetella. Normaali näkö piisaa. No mie nostan kulvakon palleja kun ne oli tuon ossuuspankin tikitaalisen kellon eissä tuossa istuissani. Nyt näkyy hyin. Kato ite."

Ja totta Mooses, kun katsoin osoitettuun suuntaan, niin sieltähän ne näkyivät laaksosta, pankin katolta, poronkorkuiset ajan numerot.
Siihen haihtuivat mielikuvani mystisestä Lapin miehestä, tietäjästä ja noidasta. Havahduin takaisin maanpinnalle. Kiittelin opastuksesta ja ojennuksesta ja aloin laskeutua autolleni. 
Tämä on tätä. Ei kahta puhetta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Tämän tarinan "parasta ennen" käyttöpäivämäärä tuli yhtä nopeasti kuin vekselin uusinta.

sunnuntai 15. elokuuta 2010

ZEN JA HERKiSTYMiSEN TAiTO


ZEN JA HERKiSTYMiSEN TAiTO
 
Asetun jaloilta aloilleni valittuun maahan;
laulettuani saapumisen laulun hiiskumattomaan.

Sammutan palavan mielen.
Löysään otsaa kiertävää paulaa,
oion venytellen kaulaa
ja lisään sitten henkeä vedettyäni - tyynnyttyäni,
rauhallisesti hiljaisuuden voimaa.

Avaan aistini ammoimmilleen,
kuulumaton valuu sisälleni kaikelle hereistä
avoimista aukoista tasapainottaen tolaani;
ahmin sieluni niin kyltymättömiin soppiin
tätä tyhjyyden olematonta äänettömyyttä
täysin häpeämättömin siemauksin.

Silminnäkijöiden puutteessa riivin yltäni kuoret,
kivetyn ja kuuntelen kiven mykkää kasvamista.

Muunnun syntymäpuvussani Rodinin ajattelijaksi.
Haritan silmäni tuijottamaan ei mihinkään.
Lasittuneen katseen suuntaan aution maanpiirin yli,
kauas äärettömiin horisontin taitse.
Linnunradan reunalle, kosmisen tyhjyyden hyväilyyn.

Syöksyn sfäärien syliin ja herkistyn kyynelsateeksi.
Tunnistan Zenin woiman ja tunnen kylläisyyttä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 14. elokuuta 2010

YKSEYDESTÄ LUONTOON


YKSEYDESTÄ LUONTOON
 
Kesän huuma lei'uu väreilevänä kärjistäen tunteet,
herkistäen koko kehon,
kuulastaen ihon,
saattaen samalla poskille enteilevän hempeän punan.
Se on oire, häivähdys, enne.

Sielu lepää ajattomassa maisemassa,
mutta herkistyy niistä aisteja hivelevistä,
hyväilevistä ärsytyksistä,
joita ympäristö tuottaa.

Se korostaa mystistä tunnetta ykseydestä luontoon
eetosvirran tulviessa vapaaksi karkuutetun
mielikuvituksen suomissa mitattomissa uomissa.

Levottomat, tyhmätkin ajatukset saavat sijansa
sielun estottomassa vaelluksessa ylt'ympäriinsä,
eeskahtaalle ikäänkuin päämäärättä
ja kuitenkin määrätietoisesti.

Mutta ei sen väliä,
tyhmillä ei ole tyhmyyden monopolia,
päinvastoin,
oman tyhmyyden tietoinen käyttö,
sen tunnistaminen ja tunnustaminen,
on suorastaan riitti;
itsetunnon herättämisen ja vahvistamisen perusta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 13. elokuuta 2010

Ei ELÄMÄSTÄ SELViÄ HENKiSSÄ


Ei ELÄMÄSTÄ SELViÄ HENKiSSÄ

Näyttää siltä että on alkamassa juoksukilpailu - järjenjuoksukilpailu. No jos ei, niin sellainen täytyy heti panna alulle. Saattaa vain olla aika työläs, koska en usko että siihen on sponsoreita tyrkyllä.
On kovin mahdolllista että tällä menolla joskus tulevaisuudessa sponsorit järjenjuoksukilpailuun saadaan vain hivelemällä mutkaraudalla ohimoluita.

Joka tapauksessa kriittinen piste jossakin kohtaa tulevaisuutta tulee esiin ja pelastaakseen sen mikä pelastettavissa on, täytyy suorittaa hurjia toimenpiteitä. Toista maapalloa, Tellus II ei ole vierellämme killumassa.
Stephen Hawking, maailmankuulu brittiläinen fyysikko ja tähtitieteilijä, hahmottaa kokonaisuuden, näkee metsän puilta todetessaan: "Ihmiskunnan on vaikea selvitä hengissä seuraavia muutamia satoja vuosia."

Ja jatkaa: "Katastrofia on vaikea välttää seuraavan sadan vuoden aikana, ja vielä vaikeampaa seuraavan tuhannen tai miljoonan vuoden aikana."

Aika monet inimiset ovat tulleet samansuuntaisiin johtopäätöksiin ihan silkkaa täyspäisyyttään, maalaisjärjellä, eikä niitä tuloksia ja näkemyksiä pidä sotkeman  maailmanlopun ennustuksia suoltaviin uskollisiin humputuksiin tai elämä-lottoa kaupusteleviin kaikenkarvaisiin ennustajaeukkoihin horo- ja periskooppeineen. Astronomialla ja astrologialla on ero, toinen on tiede ja toinen on vitsi.
Maalaisjärjessäkin kyseessä on vain jo sattunesiin kongreettisiin tapahtumiin perustuva päättely, joka on tyystin eriasia kuin joku inimsten hyväuskoisuuteen perustuva ennustelu ja selvännäkeminen.

Yksinkertaisimmat, rumimmat, karskeimmat johtopäätökset perustuvat kylmään matematiikkaan. Se on niitä harvoja tieteenaloja joiden tulokset on havainnoitavissa, saavutettavissa ja siten pääteltävissä. Ennen kaikkea tuloksia on vaikea väärentää jos molemmin puolin pöytää sattuu istumaan yhtä taitavat neropatit.  
Nooo - meille kaikille tutut tilastot ja prosenttiesitykset ja  muut viritykset ovat tietty, sitten se toinen juttu vaikka niissäkin numerot ja laskentakaavat ovat periaatteessa täyttä totta - perustuvat johonkin joka on olemassa jollakin tapaa. 
Niiden avulla temppuilemalla heimon jäsenille syötetään lisäverot, lait ja asetukset ynnä muut kot-kotkotukset milloin mihinkin kohteeseen tai takia.

Kuitenkin matematiikan, fysiikan ja kemian tosiasiat määrittelevät hyvin pitkälle ne toleranssit missä elämä on pallukalla mahdollista ja missä ei.
~~~~~~~~~~~~
Luin huolestuneena kirjoitelmaa jostakin nettiläystäkkeestä  Siinä pohdittiin tyttöjen murrosiän aikaistumisesta ja siitä mitä kaikkea moisesta aiheutuukaan koko tytön/naisen/äidin/mummon elinkaaren ajaksi. Sen mukaan: "...tyttöjen murrosikä on varhaistunut länsimaissa. Esimerkiksi Tanskassa puberteetin alkaminen on aikaistunut 15 vuodessa kokonaisella vuodella."
Vahvasti varhaistuneen puberteetin tarkkaa syytä ei tiedetä. Vain se että tuollainen nopea kehitys on riski myös fyysiselle terveydelle.
"Olen huolissani. Jokin ympäristössämme tai elämäntyylissämme vaikuttaa tyttölapsiin, mutta emme tiedä mikä", sanoo kirjoituksessa professori Anders Juul Kööpenhaminan yliopistollisesta sairaalasta.

Lausunoissa viitattiin elämäntapaan, siis tähän mielipuoliseen, humpuukikuluttamiseen kiihottavaan elämäntapaan jonka uhreiksi markkinavoimat haalivat yhä nuorempia ja nuorempia saaliita. Tässä em. tapauksessa nuoria tyttöjä joiden ehkä koko elämä pilataan markkinaoneiston ahneuden ja voiton tavoittelun myötä, markkinoinnin kohteiden tulevaisuudesta lainkaan piittaamatta.

Ja mikä tässä on pahinta ja irvokkainta, vanhemmista suurin osa on itse jo niin syvälle ahmaissut koukun, että se ei edes huomaa mitä heidän omille lapsilleen ollaan tekemässä.
Ahneus, maineen ja kunnian haaliminen, menestyksestä kilvoittelu sokeuttaa ja sumentaa normaalisesti terveen humeetin kun liki lapsesta saakka kestänyt kulutusmanipulaatio lopulta saa ylivallan.
Siinä kyllä lapsille ei enää riitä kapasiteettia.

Tulokset alkavat olla jo tänä päivänä surullista katseltavaa ja tulevaisuus näyttää ollevaan vieläkin huonommissa kantimissa.
Päätän lähetykseni tähän. 




Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tämän pakinan "parasta ennen" käyttöpäivämäärä oli ja meni.

torstai 12. elokuuta 2010

äijihjävri


RiiPPUKiiKKU


RiiPPUKiiKKU
 
Maailmat palavat yhä,
joillakin kaatuilevat, toisilla nousevat pystyyn
ja peli on yhdeltä pelattu;
lannistetun ylle - savuaville raunioille,
rakennetaan uusi mielipuoli kaatumaan.

Eikä hulluudelle ole loppua näkyvissä
vaikka totuus on kirjoitettu matematiikkaan.

Joen töyräällä nöyränä - jyleän pahtaan alla
katsoo menoa ikuinen lapsi;
raskaasti vyöryvää vöyriä virtaa vertaa
ja elämää kertaa.

Itkee tuo ikiaikainen mies tiensä päässä
nöyrtyy kauneuden eessä
näkee elämän lipuvan kirjona veessä ja on.

Mitäpä nuista menneistä muista,
ei kaikkea muista
ja tykkää vain puista ja täysistä kuista,
ei lainkaan huutavista suista.

On yltynyt houkkien koukkiva tempo ja lento
poissa tyystin on eetos ja ento - tylsynyt.
Lopen kyltynyt siihen ja muuhun,
siksi liittää vain itsensä köydellä puuhun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 11. elokuuta 2010

RiPE AAViSTUSTA


RiPE AAViSTUSTA
 
Tuulet etääntyvät,
jättävät haikuisia vanoja taivaanpiirille kiirimään.
Vievät kaiken kesästä mennessään
kun vetääntyvät sijoilleen lepuuttamaan siipiään
jonnekkin aavan meren tuolle puolen.
Nuokkuvat merimetsojen lailla ahteella.
Antavat syksyn saada kuni palaavat vihaisina puuskina
lennättämään ihmisten hattuja.

Muistot ja tunnekuohut elävät syvällä humeetissa,
sisus on pikkuavaruus - yksi suuri onni,
joka hoitaa auringon virkaa
ja sattumukset kierivät sen ympärillä tasaista kyytiä,
vuoroin paisteessa, vuoroin varjossa;
hurjastellen mielialan oikukkaalla vuoristoradalla.

Ilma kosteutuu
ja sitä vaan yhen äkin huomaa jossain liikkuessaan;
silmään osuu satunnainen kellastunut lehti,
ehtinyt tiensä päähän.

Siinä se odottaa nyt ujona,
että muutama miljardi seuraa perässä;
noudattaa sisäistä pakkoa,
pistää nesteet kiertoon ja korjuuseen
sekä alkaa muuttua ruskaksi.
Toisille iloksi - toisille tuskaksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 10. elokuuta 2010

PARASTA SANAA ETSiEN


PARASTA SANAA ETSiEN
 
Äimistellen,
pikemminkin äimistyneenä päivittelin tolaa
johon olin ajautunut antaessani ajatusten
tovin harhailla parhailla haavemailla;
sananjalkain taajoissa viidakoissa,
keskellä aarnimetsien - parasta sanaa etsien.
Tyystin sulaa hyvää uskoani - unohdin sen.

Kun olisi pitänyt sanasta miestä ottaa ja motata.
Vasten kasvoja räimäistä, korville läimäistä
niin että uskoo.

Yksi lysti.
Olin onsiksi kaluttu luu tyhjyyden täyttämän
eheän kehän sisällä.
Utra, nolo polo - jolta puuttui utakka ote
kuni äidyin äkin ja äkkäsin jutun kulun;
tempasin tukevan ulun, rakensin pitävän sulun.
Toiselle ikävän.

Sovin itseni myötä - se teetti aluksi työtä,
joskin koskin samalla syvälle sieluni syvyyksiin
vedoten sen eetoksen hyvyyksiin;
mutta vääntäen, päätä kääntäen koitin,
voitin vastaanpanemisen suuren tunteen selättämällä
pelästyneen minuuteni.

Olin jälleen itseni herra - oivien sanojen asettaja.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 9. elokuuta 2010

SOUKKA MiES


SOUKKA MiES

Jäntevä, hoikka miehenpuoli laskeutuu tievan syrjää vinosti, meinaa tuiskahtaa nokalleen viltossa ranniossa joka kiemurtelee alas jängän reunaan.
Kuuluu muutama karskimpi sana, sellainen joka saisi jokaisen pikkupojan kateudesta vihreäksi. Jo vain niillä olisi mainio näyttää mahtia toisille pojille tyttöin huussin takana tupakilla.

Viimein näköjään painavaa ämpäriä raahaava hahmo laskeutuu jängälle ja käynti tasaantuu. Kalareissulta näkyy tämä otus tulevan, kahtia taitettu uistinvapa näkyy olevan toisessa kädessä ja täysinäinen ämpäri toisessa.

Vain on se soukka tämä mies, näyttää ihan kuin väljät vaatteet siinä itsekseen olisivat oiustamassa kotiin. Tämä kyseinen lajitoveri on Malakias Lörö, läpipasko, jolle tohtoritkaan eivät mahda mitään.
Aineenvaihdunta vaan pelaa siihen tahtiin että luiden päälle ei ehdi kertyä nahan lisäksi juuri mitään. 
Malakias on kylän akkain lempilapsi ja kateuden kohde. Ei oikeastaan päivää jolloin häneen ei jotakin pömppövatsaista tahi kovasyömäistä verrattaisi hyvässä eli pahassa.
On aivan sama mitä Malakias syö, ei sen väliä; saattaa hotasta paketin tai kaksi voita jos oikein hiukasee pitkän taipaleen jälkeen - sitä Puskan suosittelemaa, sitä suolaista, siitä kun tulee energiaa.
Saattaa ahtaa kitusiinsa kapan tuppipottuja kuorineen - aivan oikein, voin kera, kuin Puskaa pilkaten. Hörppää päälle nekallisen kermaa muina miehinä.
Eikä se siitään kummene, jonkun ajan päästä kun jo taas hiukoo, on otettava HK-sinistä pakka tai kaksi ja monastippa hänet on nähty oiustamasta tahi puuhiltaan HK:n siniset taskusta pullottain, Malakias syö niitä vänkylöiden asemasta: "Ova jotenki ruokasempoo."
Eikä koskaan, ei koskaan pilaa aamuansa Malakias nuivilla jyväannoksilla vaan aloittaa reteesti aina uuden elämän terveellisellä pekonilla.

~~~~~~~~~~~~

Vaan nyt näyttää Malakiaalla lykky käyneen, sanko on kukkuroillaan hopeisia kaloja, harreja varmaan, siikaa harvemmin kun vavalla saa. Nooo, pilkillä tosin, mutta harvoin lipalla, uistimella tuskin koskaan, jos nyt ei tyystin joku siian vonkale ole sitten aivan läpi elämäänsä kyllästynyt ja sillä kurin itsensä inimiselle einespöytään tarjoutunut.

Harmaa pirtti häämöttää jo metsän reunasta, jalkakin näyttää kevenevän. Pian kaartaa rantteelle hikinen mies, sillä kyllä se hikeä pukkaa helteellä laihakin huiskale.
Astelee suoraan kodalle, virittää oitis valkian syöpäläisten kiusaksi ja kopistelee savustuslaatikon tyhjäksi entisistä ryönistä.
Lataa sen täyteen harrin köllyköitä, ripottelee leppähökeitä, hieman sokeria sekä latskauttaa kannen paikoilleen ja virittää senkin alle kynsitulet. Vilkasee sitten auringon suuntaan, köllähtää porontaljoille ja pistää tupakiksi.

Vatsa kyllä jo ehdottelee pientä esileikkiä vaikkapa muutaman keitetyn kananmunan kera, sillä muna sopii sitten niin oiwallisesti juuri savukalan lisukkeeksi ja mustaherukkahyytelö - vielä koettaa senkin muistuttaa, mutta saapa Malakias sen tyynnyteltyä lupaamalla heti lämmintä harria kun vain suinkin varttua ehättävät.

On se vatsa sitten pirullinen kapine, saa ehdotuksillaan mielen lentämään vallattomasti. Yhen äkin nääs Malakias muistaa että porstuan konttorissa roikkuu puoliksi syöty palvattu lampaanviulu ja että se kohta tanssii siellä lampaanpolskaa - näillä helteillä, jos sitä kukaan ei mahdollisesti hotki käkättimeensä.

Ajatus jää kiusaamaan, töin ja tuskin Malakias saa pidäteltyä koipiaan jotka jo valmistautuivat lampaanviuluoperaatioon.

Aika kuluu hopusti ja pian on hetki joka kruunaa koko tilaisuuden. Karu mutta herkullinen eines paljastuu höyrypilven läpi kun Malakias nostaa kannen ja ottaa savustuneet harrin köllykät esille. Onnellisen miehen kasvoille virittyy auvoinen ilme.

Hetikohta paikalla alkaa kulinaristinen nautiskelu ja pian vatsakin lopettaa mököttämisensä, lauhtuu ja lopettaa kaihertamisen. Se sijaan käy himokkaasti ja täysipainoisesti ruokatorvesta valuvan herkullisen massan kimppuun.
Eikä aikaankaan kun kaikki muutkin kehon asiaankuuluvat elimet jo tietävät asiasta ja valmistautuvat omalta osaltaan niihin velvoitteisiin joihin luonto kaikessa kekseliäisyydessään ne loi.

Läpipaskon elämä tässä nykylaatuisessa, ruoan suhteen vittumaiseksi muuttuneessa kevytruoka-yhteiskunnassa on yhtä juhlaa, saa syödä aina mitä haluaa. Popsia vaikka purkillisen makeutusainemurusia, eikä niistä vain siltikään liho vaikka minkä tekisi.

Sen kun Malakias on toki pannut merkille, että vain reippaasti ylipainoiset käyttävät keinotekoisia makeutusaineita, siinä lienee siis syy heidän ongelmiinsa ja siitähän on saatu hiljattain ihan tutkittua tietoakin.
Pysyisivät vain kunnon turvallisissa maalaisruuissa ja sillä selvä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Tulen ja nokipannun ääressä sitä tulee miettineeksi, että eikö valhe, petos, vääristely ja osatotuus pikemminkin kuin totuus, ole pysyvämmin vaikuttanut viime vuosikymmeninä yhteisömme inimisten kohtaloihin ja tolaan?

sunnuntai 8. elokuuta 2010

KOSKETUS


KOSKETUS
 
Pilvenpiirtäjän korkuiselta äidiltään sammakkoa
hetteen ahteella kerjäävä honkkeli kuren penikka
on hellyttävä näky;
koipeliini pehmentää karskimmankin näkijän sielun
pelkäksi pöydälle unohtuneeksi voiksi.

Vaaraa enteilevä,
pahanhajuinen hahmo vaaran kupeessa
kykkii parhaansa mukaan piillen tarkkailuasemissa,
pyrkien olemaan huomaamattomana,
kaikkien tuulien yläpuolella,
saadakseen näkymän vangittua rasiaan.

Ääääh!
Eihän siitä tule lasta ei paskaa,
tukahdetut tunteet pakahduttavat rinnassa,
pidätys pusertaa kyyneleet silmänurkkiin;
valahtavat ne polveilevista rypyistä sammalmattoon
antaen suolan myötä esimakua aavoista meristä.

Siinä kaikki, on tyydyttävä tällä erää muuhun.
Huomeneen avautuva kukka - mitä väriä tahansa,
kastepisara eminsä koukeroisessa korussa;
taustalla utuinen, tumman vihreä odelma;
kuin Satumaan unelma levollisen unen kohokohtana.

Se on toinen kosketus.

Oh-show-tah hoi-ne-ne