YLi KOKO LAAJAN AAMUNKOiN

 

YLi KOKO LAAJAN AAMUNKOiN
 

Näin veden juoksevan vilkkaasti,
sillä näytti olevan tosiaan hoppu
kuin jokin episodi olisi ohitse ja loppu.

Vilkkaasti solisten se paineli editseni,
malttoi tuskin tervehtiä; hiinä ja hiinä.
Epäilen että sillä oli jano.
Janosi suurempaa vettä, halusi isota;
muuttua wäkeväksi uomaksi, vuolaaksi kuomaksi,
kurkkioksi ennen ryntäämistään meren laheaan syliin.

Kypsyäkseen emässä sateen siemeniksi, köykästyen,
nousten virtausten mukana taivaanpiirille odottamaan
sopivan tummia sadepilviä;
valuakseen niiden kumpuilevia rinteitä yhä uudelleen
taas maahan vilttoina sateina noroiksi ja puroiksi.

Mutta kyllä taivaanpiiri punoittikin kuin tulessa,
oli hätä, ruso loimusi yli koko laajan aamunkoin
ja sama kuvio toistui kirmaavassa vedessä.

Edessä olisi kiinnostava päivä,
edellinen juuri hät'hätää loppunut
kun uusi jo koittamassa huomenen suunnasta.
Näyttäisi tulevan hyvänlainen.
Toisaalta, niinhän se on täällä Satumaassa aina;
jokainen toistaan kiinnostavampi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!