keskiviikko 30. syyskuuta 2009

OTAN PUNAiSEN


OTAN PUNAiSEN

Eilen meille tuli selväksi, nyt teille samoin,
että entuudestaan tuttu syys kehkeytyy
taas kerran sulan, pehmeän maankamaran ylle
valmistamaan elämää valkean vällyn alle.

Rapsakka pakkanen.

Kirsi rapisee anturan alla, teen kartoitusta kuolpunassa,
Otan kaksin käsin rungoista ja varistan.
Marjat poukkoilevat lierin kautta maahan,
hamuan ja maistan punaista ja mustaa.
Jäässä molemmat; otan punaisen.

Vaikka kuinka yrittäisin parhaasta tahdostanikin,
on vaikea ymmärtää talven yllättävän.
Sehän aloittaa silminhavaittavat valmistelut
jo elokuun lopulla,
puuhastelee samaa koko syyskuun, osin lokakuunkin.

Antaa muutamia koevedoksia;
värjäilee lehtiä ja ruohonkorsia,
maalailee huurteilla alisia mantuja,
hyydyttää letot ja lätäköt riitteeseen
saadakseen luomakunnan havahtumaan.

Hätistääkseen höppänimmätkin siipiniekat
joko muuttomatkalle
tai suojaisampia tiluksia hakemaan; syys.


Oh-show-tah hoi-ne


tiistai 29. syyskuuta 2009

ANNAN PERiKSi


ANNAN PERiKSi

Puuskainen tuuli kiljahtelee kuin kiimainen hirvi
alastoman viidan tiheissä piiloissa.
Kahlaa loppumattomien jänkien pounikoissa
ja rypistää lompolon tyventä pintaa.

Pöllyttää syksyn kuolleita lehtiä kurujen siiloissa.
Kiitää ylös vaaran rintaa ja pujahtaa toista alas
ja sama ruåtsiksi.
Ja päinvastoin.

On ottamassa otetta puhuri,
pureutumassa pistävin hampain ajan merkkeihin kiinni.

Vaihteleva sää:
Sataa ja paistaa, sitten paistaa ja sataa.
Annan periksi, lyön paistin uuniin
ja käyn pitkäkseni kirjavalle raanulle
odottamaan sitä joka ennättää pirttiin nälkäisenä.

Tunnissa havahdun torkuista,
sallin viehkeän tuoksun tukkia nokkaan.
Uuni purkaa hyvää oloaan, koko tupa tuoksuu paratiisilta.

Vajoan uudelleen rajatilaan,
pujottelen povitaskusta veitsen,
toisesta haarukan,
leikkaan aimo lohkareen ilmaa
ja alan syödä ihastellen.


Oh-show-tah hoi-ne


maanantai 28. syyskuuta 2009

UNELMIA


UNELMIA

Piekka-Anselmillakin oli unelmia vaikka suurin onni olikin erämaan hiljaisuus ja rauha, luonnonkauneus kaikissa olo- ja ilmenemismuodoissaan. Kevään kiihkosta syksyn haikeuteen.

Unelmiapa niin, oikein suuria unelmia kuten luultavasti suurimmalla osalla inimiskuntaa: oikeudenmukaisuudesta, rehellisyydestä, kunnioittamisesta, totuudesta. Unelmia sellaisesta yhteisöstä josta puuttuvat ahneus ja valehtelu, vallanhimo ja omien etujen tavoittelu.

Pitkät luppopäivät Piekka-Anselmi oli niitä pohtinut triippusmatollaan katon tai varjon alla sateilta ja auringon porotukselta suojassa, useasti tunturin kallaassa ja päälläkin milloin sinne huvitti mennä. Kurun suojassa tai jängän saajossa poutapilvet yllään, leppeä tuuli puhallellen pahimmat syöpäläislaumat Huitsin hiiteen.

Se oli mukavan kesyä hommaa - se pohtiminen. Työkalut varsin yksioikoiset ja kevyet raahata tahi kantaa mukanaan. Aikaa paneutua seikkoihin yksityiskohtaisen perinpohjaisesti lähes rajattomasti siihen nähden että vain nälkä aina pakotti joskus, silloin tällöin pitkän ja ankaran työpuhteen keskeyttämään. Se harmitti - harvemmin luonnonilmiö.
Vielä harvemmin keskeytti
kännykkä koska sellaista ei ollut. Eikä seuralainen. Sellaistakaan kun ei ollut.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Mieliunelmia oli ahneuden pohtiminen. Että mistä pirun Lemmosta on iniminen humeettiinsa saanut sellaisen kipenen ja kiiman että kaikkea mahdollista pitää olla eniten, enemmän kuin muilla. Se tuntui Piekka-Anselmista ratkaisemattomalta ongelmalta. Ei valjennut vaikka sen pohtimiseen saattoi hyvällä kelillä, heinäkuun laiskimpaan aikaan, käyttää moniaita päiviä pääksytysten.
Ilman sen kummempaa lopputulosta tai lisenssiaattityötä.
Tohtorin väitöskirjasta nyt puhumattakaan.

Ukkeli oli miettinyt sitä työnteon nakökulmasta, ahneutta tietty. Eikä yletön rasittaminen itseään työllä - luterien oppien mukaan, se ei kuullostanut oikein viisaalta kun sitä ensin puolikin päivää oli pähkäillyt selkäpillään maaten. Ja ahneus kun teettää useinmiten töitä. Kovasti töitä. Näkyy se semmoinen kiima olevan että lepoajat ja tauot menevät päistikkaansa sekaisin.
Vaikka sitä saattoikin
kyllä ensin tyhmyyksissään, kokemattomuudessaan, noviisina luulla että silmitön ahneus johtuukin siitä kun ensin pitää kerätä mahdoton omaisuus ja varallisuus ja sitten saa taikka pitää heittäytyä laakereilleen koko loppuelämän ajaksi sopupeliä elämään.

Mutta eipä se niin ollutkaan. Näytti siltä että ahneus se vaan jatkoi tihutöitään humeetissa. Entisen päälle piti saada lisää, maksoi mitä maksoi. Ankarasta ahneuden työstä kärsi usein koko perhe jos sitä sattui olemaan. Lähipiirikin, perässähiihtäjiä lukuunottamatta.
Ja tietenkin valtaisa joukko muita sivullisia osallisia jotka väenväkisin joutuivat ahnehtijan atmosfääriin. Tahtoivatpa tai eivät. Eikä sitä heiltä myöskään koskaan kysytty.

Piekka-Anselmi oli hyvin lähellä sitä johtopäätöstä pohdiskeluissaan että ahneuden täytyy olla sairaus. No vähimmässäkin määrin joku geneettinen virhe, liika-annos jotakin mitätöntä hitusta, mutta joka saa inimisen humeetin tyystin sekaisin ja turmion tielle ajanoloon, sen myötä myös koko heimon ja kansankin pahimmillaan.

Mutta sijansa mitan oli saanut hänellä myös sellainen käsitys jossa ahneus on lentsun tapainen ötiäinen joka tarttuu satiaisten tai täiden tapaan läheisessä kanssakäymisessä lajitoverin kera. Että se olisikin loppujen lopuksi ätäkkä pasilli tahi virus joka tunkee nokanreiästä humeettiin ja saastuttaa koko humeettiveen hopulla vähän mätäpasillin tapaan, niin että yht'äkkiä iniminen vain hokaa ja haluaa tarvitsevansa kaikki maailman tavarat ja romppeet. Ja vähän vielä päällekkin. Santsikupillisen.

Olipa tuo nyt geneettistä laatua tahi pasillin aikaansaamaa, niin pahaa jälkeä joka tapauksessa teki Ahneus Pahkeinen pitkässä juoksussa. Ahneuden takia näytti pikkuhiljaa ajautuvan kuseen koko inimiskunta.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Olihan Piekka-Anselmi lukemattomat kerrat miettinyt sitäkin että mikähän rokote se tuohon ahneuteen tepsisi jos se viisaampien toimesta joskus paljastuukin lentsuksi.

Oli suuri kysymys se, että alkavatko sellaista rokotetta lain kehittämään kun silmittömällä ahneudella on oma sijansa lääketeollisuudessakin. Kovin tuntui epävarmalta se linja.

Monasti oli mieltä painanut, että pitäisikö ahneuden vaivaamat inimiset vain yksinkertaisesti viedä saunan taa ja lopettaa pois kuleksimasta. Mutta sekin olisi kyllä pirun työlästä hommaa.
Joukkolistimistä oli kokeiltu maailmassa monella taholla. Sakemannit, kiinalaiset, ryssät ja usalaiset - usalaiset jotka par'aikaakin olivat Afganistanissa pelastamassa maailmaa. Pommeilla.

Ei joukkolistiminen ole oikein hyvä keino. Ruumiskasat kasvavat alkuinnostuksen jälkeen anhittoman suuriksi ja sitä aletaan yleisesti paheksumaan ja sormella osoittelemaan. Yritä siinä sitten pitää palopuheita ja esitellä itsesi inimiskunnan pelastajana ja hyväntekijänä.
Ei siitä mitään tule.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Entäpä vielä sitten jos hänen, Piekka-Anselmin, virus ja pasillianalyyssit menevät tyystin nappiin tämän ahneuden kera. Vähän kuin jonkun lintulentsun ja sikalentsun tapaan, joita oli oman aikansa pohtinut ja johtopäätöksiin tullut ja humpuukiksi todennut ankarissa pohjoisen olosuhteissa. Täysin epäonnistuneiksi pasilleiksi siltä osin. "...net saatana mitään kunnon talvesta ymmärrä..."

Että jotta se ei olekkaan mikään lentsu, se ahneustauti, vaikka herkästi leviävä onkin ja iskeytyy se pirulainen vain herkästi jo ennakolta tulehtuneisiin kohtiin, kuten joillakin humeetti selvästi saattaa olla. Jo ennestäänkin. Merkeistä päätellen.
Mutta e
ttä siihen ei ole lääkettä keksittävissä. Että se on vain ihan tavallinen kuolemantauti ja sillä sipuli.

Siitähän muuten
muudan de Graaf – niminen henkilö teki kyllä tiaknoosin joku aika sitten. Kun nimittäin keksi ahneudelle taudinnimen "affluenza" eli ”Tarttuva tauti, jonka oireita ovat rajattoman ahneuden aiheuttama ahdistus, rasitus, velkaantuminen ja luonnonvarojen korvaamaton ylikäyttö.”

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Piekka-Anselmin kaikki osat tässä:

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ystävällesi!
........
Unelma demokratiasta tarkoittaa että rupusakki nostetaan samalle rappion tasolle jonka nomenklatuura on jo saavuttanut.

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

JÄLKiMAKU


JÄLKiMAKU

Punaisen värin hehku,
elämän väri kuolemassa,
sitä ympäröi silmiinpistävä tuoksu.

Se leijuu lahdelman yli pirteän kirpeänä,
vuorovapaata pitävässä säässä.
Tuntuu päässä - tuo tenhon taika,
aikana jolloin mielen pitäisi olla apeimmillaan,
kapeimmillaan sateisia harmaita syyspäiviä vartoen,
jotka eivät tule niin kuin oli viime syksynä puhe.

Raukkamaista petturuutta:
Sääkin värkkää itsekseen - ei kunnioita ihmistä,
tekee kaiken omin nokkinensa ja on vain mukava.

Turautan röörit selväksi, avaan suun
ja tyhjennän keuhkot pitkällä puhalluksella.
Niin tyhjäksi että näen tähtiä keskellä kirkasta päivää.

Haukon että hotkin, ahmin sekä kaksin käsin kahmin,
annan kitani, kieleni, mieleni tuta,
miten wäkevän pökerryttävä on suopursun huuma.
Huuliani kirveltää kuuma jälkimaku.

Kuka voi tällaisen ilmestyksen ohitse aistimatta kulkea,
sulkea vastaanottimet ja pyöritellä päässään
vain omia huoliaan ja murheitaan?


Oh-show-tah hoi-ne

lauantai 26. syyskuuta 2009

kakskytkaheksan


Yykaakoonee-kuvakotkotus se vaan jatkuu...

...mutta näistä äpyleistä saa woita, maitoa, kermaa, piimää,
jugurttia, juustoa ja sulatejuustoa sekä jäätelöä - ainakin.

OH! Sukkamehujuusto oli unehtua.

KESTÄN KUiN MiES


KESTÄN KUiN MiES

Autio, syksyn ruskassa helottava ranta,
kuolleiden lehtien alle uupunut santa;
hiljainen, pelottava,
vaikkei tyhjässä mitään pitäisi olla.

Puskassa sittenkin pieni värähdys - tuulen viri,
pinnassa ryppy ja väre,
kalan hyppy pintaan,
kesken kaiken taiten suunnitellun hetken.
Sävähtää rintaan.

Eikä tässä vielä kaikki.
Jostakin kuuluu siipien vihellys,
sotkapari viiden muun kera matkalla jonnekkin.
Tulevat kohti niin että kumartaa täytyy.
Jalka solahtaa pounikon syöveriin
ja haparoin terällä Manalan virtaa.

Tapaan ennestään tutun kiven,
se on ollut paikoillaan liikkumatta jäiden lähdöstä saakka.
Noin kymmenentuhatta vuotta on pitkä aika odottaa,
että joku laittaa jalkansa sen päälle.

Kun kiskon kastuneen polveni mukana loppujalan,
se huokaisee helpotuksesta.
Lupaan olla enää koskaan väistämättä sotkaa.
Tulkoon otsaan, minä kestän kuin mies.


Oh-show-tah hoi-ne

perjantai 25. syyskuuta 2009

TYHMYYDEN ANATOMiA


TYHMYYDEN ANATOMiA

Yhä vaan hullummaksi menee vaikka sosiopaatti on henkilö joka suinkaan ei ole hullu. Onpahan vain persoonaltaan hyvin häiriöitynyt. Erikoisen hyvin. Niin hyvin ettei itse sitä tajua ja jos tajuaakin, niin ei kykene muuttumaan.

Paremman tietämyksen mukaan ihmistä, joka käyttäytyy normaalia itsekkäämmin, röyhkeämmin ja tunteettomammin, haukutaan usein turhaan psykopaatiksi.

Mutta se onkin niin että Sielun sairautta eli luonnevikaisuutta tarkoittava psykopatia ei kuulu enää nykypsykiatrian käsitteistöön, vaan yleensä kallonporaajat puhuvat nykyisin joko sosiopatiasta tai epäsosiaalisesta persoonallisuudesta.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

"Sosiopatiassa ei ole kysymys psykoosista eli mielisairaudesta, jonka tunnusmerkkeihin kuuluu elimellisistä tai psyykkisistä syistä johtuva todellisuudentajun häiriintyminen, vaan persoonallisuushäiriöstä, jolle on ominaista vastuuton ja muista piittaamaton käyttäytyminen."
Vaikuttaako persoonallisuushäiriö kummallisen tutulta näiden
tämän päivän uutisten kanssa pähkäillessä?

"Sosiopatia määritelläänkin sairaalloisen poikkeavaksi suhtautumiseksi sosiaaliseen ympäristöön. Sosiopaatti voi olla hyvin yhteiskuntavastainen."
Huolimatta siitä että ulos
päin näkyy yleensä periaatteessa vain tasainen ja hillitty ulkokuori. Mitä nyt jossakin MTV3-haastattelussa vitutus karkaa hyppysistä.

"Koska raja normaalin ja sairaalloisen epäsosiaalisesti käyttäytyvän ihmisen välillä on melko häilyvä, sosiopaatin tunnistaminen ja persoonallisuushäiriön diagnosoiminen on vaikeaa.
Sosiopaateilla on kuitenkin
joitakin yhteisiä ominaispiirteitä, joiden perusteella on mahdollista arvioida tapauskohtaisesti, miten vakavasta persoonallisuushäiriöstä on kysymys:

- Monilla sosiopaateilla on voimakas viehtymys
jännitykseen: he tarvitsevat jatkuvasti toimintaa tai muutoin he kyllästyvät ja alkavat käyttäytyä normaalista poikkeavasti.

- Sosiopaatit eivät myöskään
yleensä kadu tekemisiään eikä heidän omatuntonsa soimaa, vaikka he olisivat tehneet millaisia hirmutekoja.

- Heiltä puuttuu myös myötäelämisen taito, mikä ilmenee kyvyttömyytenä asettua toisen ihmisen asemaan. Siksi monet sosiopaatit käyttävät muita ihmisiä hyväkseen: heistä on luonnollista, että heidän vuokseen uhraudutaan, mutta he eivät tunne tarvetta vastapalveluksiin.

- Syynä siihen, että röyhkeästi käyttäytyviä ihmisiä haukutaan helposti psykopaateiksi, on sairaalloisen epäsosiaalisten ihmisten äkkipikaisuus. He toimivat hetken mielijohteesta ajattelematta seurauksia.

- Lisäksi heidän totuuskäsityksensä on usein
hämärtynyt eli he eivät epäröi valehdella, jos valehtelusta on heille hyötyä.

- Jos sosiopaatti käyttäytyy rikollisesti, hän on monella tapaa vaarallinen. Rangaistukset tehoavat harvoin sosiopaattirikolliseen."

(Kursivoitu teksti: Tieteen kuvalehti, No 7/2000, s 7.)

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Kummallisen tuttua järjenjuoksua tuo yllä, vaikkei yhtään
elossa ja olemassa olevaa henkilöä mainita nimeltä. Näiden yllä anonyymeinä kuvattujen sosioppaatti-veijareiden kanssa pitäisi sitten vain yrittää tulla toimeen. Vuodesta toiseen pitäisi luovuttaa valtaa niin että pääsisivät värkkäämään ja pelaamaan heimon yhteisillä varoilla.

Olen monta kertaa kirjoittanut niskassamme olevasta ikeestä, inhimillisyyden ikeestä. Se on kaikilla inimisillä ristinään, muttei yhdelläkään eläimellä. Siinä on vissi ero. Yksikään erillinen eläinsivilisaatio ei missään olosuhteissa kestäisi inimiskunnan sisällä tapahtuvan loisimisen kaltaista menoa.
Yksinkertaisesti. Se olisi eläinsivilisaation tuho. Ja epävarmalta alkaa näyttää pikkuhiljaa inimissivilisaationkin tulevaisuus.

Mutta iniminempä kestää eläintä paremmin. Ajattelukyvyn myötä kehittyneen älyn takia iniminen pystyy sopeutumaan ikeensä kantoon ja nyrkkiä taskussa puristaen, itsekseen mumisten vain elää, elää ja elää, sekä kummallista kyllä, älynsä myötä tahtoo päästä samaan tai jopa parempaan asemaan kuin kusettajansa tai verenimijänsä.

Minä en usko että tästä korruptiohässäkästä mitään sen kummempaa tulee. Ei kansa nouse kusettajiaan kaatamaan. Väkijoukkojen hallinta on nomeklatuuran hallussa suvaitsevuuden jatkuvan, katkeamattoman saarnaamisen ansiosta ja lisäksi sillä on monopoli eli yksioikeus väkivaltakoneistoon.
Siinä on kaiteet joiden välissä rupusakki elää ja taiteilee, kerää pöydältä tippuvia murusia. Omia murusiaan.


Se oikea sivistys lähtee yksilöstä, yksilön omasta halusta elää "hyvässä" maailmassa. Ne jotka antautuvat opettelemaan sivistystä muiden johdolla ovat auttamattomasti opettajansa mielen orjia. Näin on näreet. Vain sivistynyt tietää millaista on olla sivistynyt. Yksilön on itse hankittava se tieto, se wiisaus jonka avulla "parempi" maailma toteutuu.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Itseänikin on kiehtonut jo vuosikausia muinaisen Faaraomaan lääketiede. Aina siitä alkaen kun oman Sinuheni luin. Sinuhessa rakastuin kallonporaukseen, koska sikäläinen metodi poikkeaa hieman täkäläisestä nykyisin harjoittavasta.

Mutta soisin toki että sinuhelainen, näitä nykyisiä aikoja aatellen, viitaten yo. kirjoitukseen, yleistyisi. Siinä on, hm, miten sen sanoisin, ennaltaehkäisemisen doktriini. Sikälimikäli käsitin oikein, kallonporaus taannoiseen aikaan toimi ikäänkuin ennaltaehkäisevästi, varovasti ilmaisten.

Jos Faaraoidenmaan faarao alkoi hupsuttelemaan niin että kansakunnan tola näytti uhatulta muun kinkerpiirin vinkkelistä, hänelle alettiin touhuta ns. kallonporaus operatiota taantumasta selviytymiseksi.

Jos otus ensimmäisestä porauksesta selvisi henkissä, hän yleensä otti opiksi ja paransi tapansa hulluttelun suhteen. Mutta jos hiippakunnan tola ei kaikesta huolimatta alkanut korjaantumaan yrityksistä huolimatta, niin uusia porauksia jatkettiin niin kauan että lopulta elpyminen epäonnistui ja päästiin valitsemaan uutta valtiasta.

Niinpä eräänlainen kallonporaukseen joutumisen uhka olisi minusta paremmin toimiva kuin tämä, että näitä faaraoita 4 vuoden välein aänestellään mäelle.
Ilman mitään todellista vastuuseuraamusta kinkerpiirin tolasta.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Sokrates sanoi olevansa viisas, koska tiesi, että ei tiennyt mitään. Meidän ministerimme tietävät että ovat ministereitä ja sanovat jonossa siksi:
"...ja minä olen sentään ministeri!"

Johon DTM'n tummansävyinen portsari:
"Cay dy geg, a dos i ffwcio dy gath i fyny'r pen ol!"



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina ystävällesi!

Luopumalla kaikesta saa sen moninkertaisena takaisin.

torstai 24. syyskuuta 2009

tasan


Tasan kaksi Báiskia (pohjoissaame) eli kalalokkia.

JOS YÖHÖN LANKEAA


JOS YÖHÖN LANKEAA

On tunnit vielä lähes tasan,
vain yöllä hieman yli;
siis ruoja tämä - voiton puolla,
meit' rukkia nyt oottaa varjoin tumma syli hämäryyden suolla.

Ja samaan aikaan aika,
jossain ajatonna avaruuttaan ikuisuuttaan kiitää.
Ei merkitystä mitään sillä,
jos toinen pitempi kuin toinen
On loppusumma aina sama ajan.

Yö ahtahalle päivän laittaa,
vaippaan hämyisehen käärii,
kahtapuolla päivää häärii,
lisää hämäröitten määrii.

Riemumielen kokoon taittaa,
tilaan apeuden;
vaivoiks' ajatusten kapeuden naittaa.
Täyttä häkää päälle läätää,
pakoon mieroon kokee häätää.

Mielen ankean ja kankean saa,
jos yöhön lankeaa, se vaikuttaa myös työhön.
Ei mene onnenlahjat silloin tasan,
saa toinen palkkakasan - suuremman kuin toinen.
Toinen mielen pahan.


Oh-show-tah hoi-ne

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

PiTKiN PÄiVÄÄ NALLEKARKKEJA


PiTKiN PÄiVÄÄ NALLEKARKKEJA

Istahdan puolilta päivin tuokioksi kannolle ja puhallan.
Olen uupunut, nuutunutkin,
palaamassa yhdeltä sadoista maailmanympärimatkoista.
Kaikki ne väsyttävät, vaikka on minulla usein eväät.
Napostelen pitkin päivää nallekarkkeja.

Matka kai se on liian pitkä;
ehkä maan ääri idästä länteen samana päivänä on liikaa.

Olen, luulen, vain tavallinen yltiöpää
joka haluaa kulkea taivaanpiirin puolessa päivässä.
Joiltakin menee koko ikä pelkkään meinaamiseen,
saatikka että edes aloittaisivat matkailua.

Hopeinen seitti, tuulen häilyttämä,
osuu sänkiseen, ahavan piiskaamaan naamaan.
En jaksa hätistää sitä pois,
niinpä se kietoutuu hiuksiini
ja muuttuu osaksi ruokkoamatonta lettiä.
Hällä väliä, pujottelen sen kotona pois - lasken vapaaksi.

Katsahdan tievan huomassa olevaan lompoloon.
Jonkun korvat piirtyvät rantaveteen.
Outoa - nousen ja lasken katsomaan.

Koirankorville taipuneet kirjan sivut;
joku on hylännyt Linnunradan käsikirjan liftareille.

Ne ne näkyvät siilautuvassa valossa vasten.


Oh-show-tah hoi-ne

tiistai 22. syyskuuta 2009

iLOiNEN SEKAMELSKA


iLOiNEN SEKAMELSKA

Selkosia vavisuttavat tyvenet tuokiot tuulien välillä.
Wäkevien pyörteiden pölläyttämät lehtisuppilot
leijuvat mantuun työnsä tehneenä.
Hyvin.

Kallas on kirjavanaan,
ylt'ympäriinsä, sikin ja sokin;
kuolinkamppailusta väriseviä värikkäitä lehtiä.
Iloinen sekamelska.

Kuolema on hiljainen ja kalmot sävykkäitä,
sulautuvat viereiseen väriin.
Taivaanrannanmaalarin unelma.

Ne saavat höyhenen keveän valkoisen linnikon ylleen
ja aloittavat maatumisen
kun ensimmäiset utukat rohkaisevat itsensä,
heittäytyvät leijumaan pilvenreunalta;
ja aloittavat hiutaleiden tanssin.

Siunausta ei tarvita,
eikä maahanpanijaisia.
Ne osaavat hyödyttää uutta elämää parhaiten.
Ilman välikäsiä.

Ajatteleva ihminen kulkee ohitse,
itse keksimissään kiireissä tohkeissaan;
rytmiä ja kiertokulkua,
taukoa ja hiljaisuutta huomaamatta.


Oh-show-tah hoi-ne

maanantai 21. syyskuuta 2009

nelkytkaks


Yykaakoonee-kuvakotkotus vaan jatkuu.

Angelica archangelica subsp. archangelica.

Tämä häräke rauhoittaa vatsaa vielä viheriöidessään.

Kasvista käytetään lähinnä siemeniä ja juuria.
Ne toimivat erityksiä lisäävinä ja kouristuksia poistavina.

Kuivattu juuriviipale on hyvä kuukautiskrampeissa,
mutta myös ilmavaivojen tuoma vatsakramppi
rauhoittuu hopulla angelikan juuren avulla.

Angelikat lisäävät ruokahalua ja edistävät
ruoansulatusta ja poistavat suoliston ärtyneisyyttä.

Lisätietoja TÄSSÄ:

...HYiN KEiTETYT POTUT


...HYiN KEiTETYT POTUT

Aika kuluu, mitään ei mahda, ajan ratas pyörii tasaista tahtia. Korkeintaan sitä voi hidastaa heittäytymällä mitääntekemättömäksi, niin vermiksi ja tekemättömäksi että laiskatkin tulevat siitä kateelliseksi.

Joku ilkiömielinen munkki eli miehenpuoli on muinoin todennut että jos jättää naiset, viinin ja laulun, niin ajan kuluminen selvästi hidastuu. Noo - ikää ei ehkä kerry sen enempää näillä näkymin, mutta loppuelämä, se saattaa hyvinkin tuntua pitkäveteisemmältä. Jo vain se saattaa olla nuin, mene ja tiedä.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Noita tuumaili Piekka-Anselmi odotellessaan reeskojen kypsymistä savupöntön alle asettamansa tulen äärellä, itse salvamansa laavun katon alla. Laatuluokan triippusmatossaan.

Se oli Anselmin mielipaikkoja, siitä saattoi oikeaan asentoon kampeamalla nähdä selkosen päässä kiiluvat tunturien laet, aukean jängän ja kaiken liikkeen mitä siellä harvakseltaan sattui olemaan.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Suosikkipaikka se oli, koska siinä lojuessa humeetissa alkoi kiertää willejä ajatuksia. Oikeastaan voisi sanoa, että siinä oli jokseenkin turvallista karkuuttaa mielikuvituksensa lentoon ja entoon.
Kukaan ei tullut sanomaan että syti, ajattelet väärin! E-hei! Triippusmatossa saattoi ajatella huoletta vaikka sitä että tuleeko suomalais-ugrilainen heimo enää ikinänsä tolkkuihin ja savustaa syöpäläiset iholtaan, nitistää ne pois päiviltä.

Ahneudella ja vallanhimolla kun ei tuntunut olevan enää mitään ylärajaa eikä häpyä. Päinvastoin, häpeämättömästi käyvät ja pystypäin, kelmit selittämään ja vähättelemään kiinnijäämisiään heimon kassasta anastamistaan.

Olipa triippusmatossa kerran jo sitkeästi päässä pyörinyt ajatus siitä että warminta olisi kai käydä perumassa sotilasvalansa, ettei vaan tarvitsisi yllättävässä tilanteessa osoittaa pislarin piipulla omia. Meno näyttää olevan kypsymässä siihen suuntaan, että pian roistosakille yritetään sakinhivutusta.
Näennäisdemokratiassa kun kaikki on mahdollista; naapurin nouseminen naapuria vastaan.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Herkullisia tuoksuja pöllähteli savustimen raosta. Oikein veden kielelle saattoi tällainen verkkaan miehen ruoanlaitto. Tässä ei hosumalla tule lasta ei paskaa.

Piekka-Anselmi oli wanhan liiton miehiä. Heti perattuaan oli ripotellut kevyen merisuolan reeskojen sisäpinnoille ja sillä suolauksella pärjäsi.
Tulen teki, mutta hauraan ja kepiän, juuri ja juuri elossa olevan.
Eihän pönttö mikään paistouuni ollut. Reeskan piti säilyä mehevänä, kosteana herkkupalana aina syömiseen saakka.

Toinen, länsirajan tapa oli savustaa siika kuivemmaksi kovemmassa löylyssä ja sitten kastaa jälkikäteen "salaiseen" suolaliuokseen. Kyllähän se suolautui, ei siinä mitään, mutta kalan lihakset olivat kuivempia. No se sentään on vain makuasia ja siitä ei ketään ammuta. Vissiin.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Läskipalat valahtelivat silmille vaikka torkahtaa ei passannut, oli vahdattava syötävää.

Lopulta Piekka-Anselmi kopeutui ja kampesi matosta alas. Lipaisi kielellä suupieliään ja käännähti pöntölle, avasi ja kiskoi ritilällisen höyryäviä reeskoja pölkynpäälle ja kävi kursailematta atrialle.
Hyvää oli, eipä siinä kauaa mennyt kun yksi ritilällinen oli kuorittu ja jauhettu käkättimen kautta mahalaukun puoleen.

Niin kuin jokainen edeskäypä tietää,
reippaasta lämpimän kalan syömisestä aiheutuu semmoinen mukava, jäseniin käyvä raukeus. Väenväkisin pakkaa silmäluomet lumpsahtelemaan, jalat ja kädet muuttuvat lyijynraskaiksi, selkäpii heittäytyy keitetyksi makaroniksi ja kaipa se valahtaisi pakaroiden väliin ellei pää sitä hartioilla pidättelisi.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Niinpä Piekka-Anselmikin aikansa siinä nuotion lämmössä sinnitteli, pani vastaan, mutta - ei se auttanut, Ahtolan asukeilla on niin mahtava taika että sitä vastaan on turha vastaan panna. On vain nöyrryttävä.
Niinpä Piekkakin lopulta nakkasi pari paksumpaa pökköä tulelle ja kampesi takaisin triippusmatolleen.

Hetken päästä jo kuului kevyitä puhahduksia, sitten: "Wi*un hyin keitetyt potut" ja sen perään runsasta kuorsausta.
Elämä jatkoi verkkaista rataansa kaikessa rauhassa
lähes koskemattoman luonnon keskellä ja kaikilla asianosasilla oli hyvä olla.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Piekka-Anselmin kaikki osat tässä:

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ystävällesi!
........
Tyhmyys on kallio, joka vankkumatta seisoo, vaikka Järjenmeri heittää aaltojaan sen otsaan.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

NÄEN PUNAiSTA

NÄEN PUNAiSTA

Teen matkan tulevaisuuteen,
syksy on riipinyt siellä viimeisetkin lehdet puista,
lävistänyt ne pihlajaisiin haravanpiikkeihin
syyssiivouksen hässäkässä.

Ne ovat kuulemma parhaat virkaan - pihlajaiset piit,
siinä missä tuominen luokki,
sanoi muudan valkopartainen mies menneisyydessä.

Uskon häntä, tunturin kuve on tyhjä, maaruska enää;
yllä kiirunoiden parvet yhtyvät häirittyinä,
metsästys alkoi tänään.

Tila talven tulla on valmis liki - tuuli herää,
kerää voimiaan pohjoisella merellä,
perää lupaa ylittääkseen rannikon jyleät kalliot.
Viitteitä siitä on ilmassa, suunta on oikea, lämpötila vakio
ja nopeus ylittää sen kynnyksen,
sen jossa järki pyytää päästä sisälle vaikka sieluun.

Kotiin palattuani vilkaisen sanomalehden kuolinilmoitukset
ja huomaan eläväni yhä.
Lähetän kurjille nootin,
jos niiden kuoroharjoitukset
alkavat tänäänkin yhtä varhain.

Sianpuolukan lehdet ovat edelleen helakanpunaiset.


Oh-show-tah hoi-ne

lauantai 19. syyskuuta 2009

ERÄS ÄYRÄS


ERÄS ÄYRÄS

Aamunkoin varhaisten säteiden vielä haparoidessa
lakkapäitä orastavan sinen alla minä elän jo.
Livahdan wällyn alta äyräälle.
Kultainen juova maanpiirillä, yllä himmeä tähtien vyö.
Ulkoistani olemustani hallitsee kipakka yöpakkanen.

Juhlahetki.
Yksin olemisen autuus,
hetki ja tunne.

Vain olla.
Tekemättä mitään, paitsi hengittää;
pitkiä syviä ahmaisuja selkosen raikasta ilmaa.

Pidätystä - pinnistystä ja wäkeviä puhalluksia,
hopeiset huurupilvet hopeisina varjoina,
päilyvät tummaan kuvastimeen,
haihtuen ensimmäisten säteiden taikakosketuksesta
kuin aaveet.

Hiljaisuuden weisu - runojen runo.
Se keskeytyy tuokioksi rätinään
kun muudan wanha peukaloisen horisko ei ole
äkännyt lähteä muuttomatkalleen vaaran kyljestä.

Annan anteeksi vallitsevan rauhan keskellä.
ja palaan Annani viereen.


Oh-show-tah hoi-ne

perjantai 18. syyskuuta 2009

KOLMAS (3.) VUOSiTiLiNPÄÄTÖS


KOLMAS (3.) VUOSiTiLiNPÄÄTÖS


Poliittinen mädännäisyys on tullut ylikypsään vaiheeseen, paskat tursuavat päivittäin ylt'ympäriinsä heimon silmille ja haisten pahalle. Ja mitä tekee tämä hyväntahtoinen kansa - puristelee hampaattomana taskussaan muniaan tai toisen omia ja sallii poliittisten mätäpaiseiden röyhkeän häpeämättä selitellä kähmintöjään julkisuudessa ja jatkaa vielä tehtävissään.
Ei sellaisesta jaksa aina kirjoittaa - olkoot nyt jonkun aikaa, muuten menee jo mainoksen puolelle.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Tälle päivälle osui blogikirjoittelun 4. vuoden alku, sillä 17. syyskuuta koko touhu vuonna 2006 alkoi erään ystäväni vinkistä:
"Sie kun olet melkein sarkastikko, liki kyynikko jotta lähes tulkoon satiirikko,
niin alappas latomaan sanojas perakanaa - katsotaan sitten, oletko."

En osaa tätä harrastusta kolmen vuoden kokemuksella moittia, huonompaakin, vähäpätöisenpääkin tekemistä on olemassa kuin kirjoittaminen.

Tekstiepisodeja on kertynyt yhteensä n. 1300, niistä lähes jokaisessa kuva tai kuvatus liitteenä. Se oli päällimmäinen ajatus heti aloittaessa. Alussa kuvat olivat "lainauksia", leikkauksia ja muokkauksia netissä olevista PD-kuvista. Sittemmin kameran räpsyn hankittuani, yhä enenevässä määrin omia ottamiani. Samalla episodien aiheet alkoivat lähestyä luontoa jossakin muodossa, koska kaupunkikuvia Ultima Thulessa ei juurikaan saa. Hyvin ovat paikkansa täyttäneet, ei siinä mitään.

Kirjoitusalusta vaihtui Bloggeriin tammikuussa 2009 kun hyvin sitä ennen palvellut Vuodatus lähti haihattelemaan ja uuden alustan alussa oli kankeutta sekä vastoinkäymisiä kirjoittelun suhteen. Kaipa nämä blogialustatkin noudattavat Murphyn lakia: "Jos joku voi mennä vikaan se menee myös."

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Puuhastelun tulos on 4. vuoden alussa:
Yhteensä 1473 episodia, niistä Bloggerissa 325 episodia. Se tekee 1,35 blogia/vrk. Niistä 542 runoa, torstaikuvia 105, numerohaastekuvia 41, tarinoita 96, pakinoita 96 sekä n. 600 muuta höpötystä ja lätinää.
Tätä kirjoitettaessa 156815 näpsäystä hiirellä, niistä 31237 näpsyä bloggerissa. Osa tietenkin omia. En tiedä tarkkaa määrää. Ehken muutama tuhat.

Vähitellen harrastus on muokkautunut sille kurin että viikkorunko on nykyisin selvä sen kummemmin miettimättä. Maanantaista alkaen:
Tarina-runo-runo-runo&kuva-pakina-runo&kuva-runo
.
Kirjoittamista olen ajatellut jatkaa niin kauan kun se ei maistu työltä tai puulta.

Kiitän tämän lukemaan sattuvia kommenderauksista: Kiitos paljon!

Niitä on aika lailla runsaasti ja mikä yllätys; yhtään ei ole
tarvinnut poistaa kommentin sisällön takia, lukuunottamatta muutamaa roskapostitusta. Minusta se on erittäin hyvä asia. Joko tuotoksistani pidetään tai sitten lukijat ovat yltiöpäisen kohteliaita.

Monesti on kysytty mitä aion tehdä tällä kertyvällä aineistolla. Suoraan sanoen en tiedä. Ainoa mikä on herättnyt lievähköjä intohimoja, on se että joskus pistäisin esille koko runotuotoksen kirjallisessa muodossa. Teinkin jonkinlaisen pääröksen että palaan siihen asiaan sitten kun Tuhat ja yksi runoa on kirjoitettu.

Saapas näkee mitä kenkä tekee silloin.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina ystävällesi!

Minun tekstini ovat pelkkää vettä, suurten nerojen kirjoitukset viiniä - noo-o, vettähän juovat kaikki.

torstai 17. syyskuuta 2009

...totta ja ei totta...


Aurinko laski 29.11.2008 klo 12:28 ja jäi sille tielleen.
Alkoi skábma eli kaamos - onea ja pimeä aika.

Kuva on otettu 6 vrk skábman alkamisen jälkeen
5.12.2008 klo 12:38
Kaamasen kylän kulmilta etelän suuntaan,
sitä oneaa ja pimeää odotellessa.

”Aika monet asiat, joita pidämme tosina, eivät olekaan totta
ja toisista taas, jotka ovat totta, et välitä hittojakaan.
Sinun on tehtävä omat arviosi.
Elämä on täynnä tällaisia pieniä,
pullotettuja oppitunteja.”

(Romaanin päähenkilö Frank Bascombe ohjeistaa
poikaansa Richard Fordin teoksessa Itsenäisyyspäivä
suom. Sirkka Alanko, Tammi 1996.)

OPPiTUNTi


OPPiTUNTi

Vakaa, eheä, huolista ja murheista vapaa
tasapainoinen elämä on ihana asia - onni.
Tavoiteltava unelma, Satumaa unimetsän tuolla puolla.
Aivan käden ulottuvilla.

Silti niin monet seikat ja huomiot
jotka täyttävät aistiemme avulla päämme,
panevat humeettimme surisemaan ampiaispesän lailla.

Joskus raivostuttavasti, joskus holtittomasti,
järkeä ja mieltä tyystin vailla saattavat
käyttäytymisemme näyttämään typerältä.

Annamme väärät tuomiot.

Eikä sille ole näköpiirissä loppua
ennen kuin opimme käsittelemään
tietotulvan juuri sellaisena kuin se tulee.
On nähtävä metsä puilta.

Sellaisena kuin ihomme tuntee,
nenämme haistavat, suumme maistavat,
silmämme näkevät, korvamme kuulevat.
Ilman suodatuksia.

Voimme myös toimia entiseen tapaan
ja elää tätä ikuista arkista elämäämme.
Kuten meille on lapsesta saakka opetettu,
syötetty ja iskostettu päähämme.


Oh-show-tah hoi-ne

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

TUOKiO


TUOKiO

Lompolon tyven, huuruinen pinta,
värien kirjona kuvastuva vaaran rinta,
riipivänkeltaisten haapojen pilkkoma ruskea massa.

On olemassa.

Rikkumaton hiljaisuus,
tovi kuin immen koskematon syli,
jonka keskeyttää vain pinnassa vilahtava siian kylki;
tievan kupeesta tursuva kaltio,
sen norosta entävä viaton solina.
Loputon kuin tämä lahea iäisyys.

Mykistyneenä,
sanattomana kiiruhdan typistämään maiset kiireeni,
vaikka - kellen luoduista puhuisinkaan tässä,
parahiksi auenneessa huomenkoissa?

Kitaan kihoaa nälkäisen sylki,
kerrankin tilaisuus.

Pinnistän ylös kiveltä.
Harppaan venhoa kohden
ja olen tuiskahtaa kuonolleni,
koipeni eivät halua astua - ovat tehneet istumalakon.

Kehitän pakon mutta ei, kieltäytyvät yhä - luopiot,
tuokion näkymä on niillekkin pyhä.


Oh-show-tah hoi-ne

tiistai 15. syyskuuta 2009

RUSKAiNEN MAA


RUSKAiNEN MAA

Värien harmoninen kirjo jyleillä viltoilla rinteillä,
tuntuu ajussa wäkevältä.
Sekamelskalta vaikuttava oudon katsojan silmin.
Ensinäkemältä.

Vasta sitten kun
humeetti ehättää yhteistyöhön hämmästykseltään;
aistimaan saman minkä silmätkin näkevät,
pätevät kauneuden sielua riipivät säännöt.
Sorea, monenkirjava maisema asettuu paikoilleen
sellaisena kun se ajast'aikaa on syksyisin ollut - korea.
Vuosituhansien ajan.
Sävyisänä, selkeänä, tasapainoisena,
aisteja hivelevän kauniina.

Kaukaisten maiden kaukaiset värit ovat koolle kutsuttu.
Lähdön hetki.
Muuttolinnut pakanneet reppunsa, matka-askinsa,
pakaasinsa ja käsveskansa.
Lähdössä rouvineen ja perheineen hakemaa uusia tuulia,
uusia värejä tähän hetkeen.
Aina ne palaavat keväisin samat värit,
samat kuosit mukanaan.

Siellä mistä palaavat, ei tunneta muodin oikkuja,
ei turhamaisuutta, eikä markkinavoimia,
vaan aina syksyisin - uudessa ruskassa;
odotettavissa samat värien sävyt kuin ennenkin.
Vuodesta toiseen.

Hyvää ei pilata hetken haihatuksilla.


Oh-show-tah hoi-ne

maanantai 14. syyskuuta 2009

ERiLAiSET SiiAT


ERiLAiSET SiiAT

Ei sitä ole olemassakaan mellevämpää näkyä kuin täysin onnellinen kalansaalistaja; semmonen joka on saanut kalaa sen verta yllinkyllin, että sitä kärsii antaa saannistaan muillekkin. Noooo, sikäli mikäli näillä kolmannen sektorin asiakkaiden tarvenäkökulmilla on antaa myöten ilmaisen ruoka-aineen suhteen.
Siinä suhteessa ovat kaikki inimiset erilaisia.... mitä tulee antamisen ja saamisen iloon. Se intervalleina vaihtelee hyvinkin vahvasti -
tietenkin, mietiskelee soutaessaan Piekka-Anselmi, sillä soutaminen jos mikä on tieteellisesti tutkittu asia.

No ainakin lähes, sillä Anselmin muudan yksi hyvä tuttu, jostakin etelän suunnasta lääkärismies, semmoinen hyvin täysipäisen oloinen wanhempi herra. Se oli kerran todennut wiisaasti soutamisesta Piekka-Anselmin kera tulilla istuessaan, molemmat pikkupäissään, tulilientä kun olivat rautukeiton päälle napanneet pullollisen ja sitten vielä tohtorin repusta hopiamatillisen konjakkia kohven kyytipojaksi.

Niin, juuri silloinpa oli tämä verraton leukapartainen jässikkä todennut, että soutaminen on sikälikkin hienoa terapiaa, että jos nyt jollakin jostakin syystä sattuvat olemaan erilaiset näkemykset vaikkapa siitä miten tätä hiippakuntaa johdetaan, niin ei sitä heti tarvitse nousta veli veljeä vastaan pertaanin kanssa, taikka käsikähmään tahi hurmekentille talleksimaan kun lähtee siitä eistään vaikka soutelemaan.

Sitä vain ottaa sellaisen jokiveneeksikin tarkoitetun inarilaisen, pukkaa sen vettä viistämään ja sen kun vaan loikkaa itse perässä, iskee soutimiin ryhmyiset kouransa ja alkaa kiskoa pitkin vetisiä selkävesiä.
Kyllä siinä pahimmat myrkyt suonistosta pikkuhiljaa häipyy kun
silmät päässä pullistuen, hampaat irvessä ja peräsuoli teljolle valuen kiskoo pahimmat mielen liikutukset hiiteen. Ja kiikutukset. Vastatuuleen.

Siinä vaiheessa kun herkiää soutamisen määrätietoinen työ maitohapoille, ei yleensä tulisemmallakaan sielulla varustetulla inimisenpuolella enää mieltä hallitse unelma jämäkästä otteesta jonkun politikkaketkun kraivelista tahi kulkusta.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Semmosiakin mukavia oli se tohtori jutellut. Että kun pääsisikin näistä asioista päättämään, niin ensimmäiseksi hän määräisi oikein reseptillä kansalaisopistojen puuharrasteryhmät aivan anhittomaan soutuveneiden tekoon.

Sitten kun niitä olisi veet ja rannat täynnänsä,
puusepänteollisuudelle olisi ammattimaisia puusuutareita tarjolla tientäydeltä ja sellun sijaan Suomi-niminen alkaisi pukata maailmalle korkeaa jalostusastetta vastaavia soutuveneitä massan sijaan.
Myyntimiehet kaartelisivat venetraileriensa kera tie sonnalla pitkin €euuta ja Afrikkaa jossa kuvista päätellen näyttää enin osa sakista pysyttelevän yhä vieläkin koplukkakannassa.

Eikä siinä enää juurikaan insinöörejä tarvittaisi neuvonantajiksi.
Suomalainen puusoutuvene kun on ehdottomasti lajinsa ylivoimainen ykkönen, olipa sitten katsastusleimassa Made in Savoland tahi Lapland. Vaikka Haermaeland.

Ja se toinen, tyystin ja kokonansa erilainen puolisko tohtorilla oli asiaan se, että kun rannat ja ahteet olisivat pikimustanaan hyvin tehtyjä, hautatervalta tuoksuvia veneitä, niin kenkäpä niitä enää viitsisi varastaa.
Siitä vaan ottaisi joku varkaan eli roiston ammattiin mielivä ihan harjoituksen vuoksi jonkun rovin ja lähtisi sillä pakoon harjoittelua yrittämään.

Mutta että sen verta kyllä pitää katsoa niiden ohjaajien siellä kansanopistossa perään, ettei soutimiin ihan
mitään läpi epäkuranttia puuta sentään käytetä. Virheitä ei pidä sallia sillä varkaana olemiseen helposti kyllästyy kun lähtee auliisti kiskomaan selälle päin ja revittääkin heti lähtökiihdytyksessä airot poikki. Tuskinpa työministerikään olisi moisesta ammatissaan epäonnistumisesta iloinen koulutuksen vinkkelistä katsoen.

Erityisesti soutaminen olisi tämän kallonporaustohtorin mielestä oiwallista terapiaa kaikenkarvaisille hulluille. Niitä pitäisi soudattaa päivät pitkät pitkin Pielisen, Oulujärven tahi Inarin loputtomia selkävesiä.
Kyllä siinä pahin into ja tuli murhatöihin ynnä
muihinkin väkivallan erilaisiin ilmentymiin vähitellen alkaa sortua - aina illan päälle, kun Höyhensaaren ranta alkaa silmäluomissa kirveltämään.

Se on kyllä hyvin runsaasti sitä, että tavallinenkin jässikkäkin sitä
pari peninkulmaa päivässä soutaa kun sikseenni alkaa, mutta kyllä se iltapäivällä alkaa jo lauhkeus saada vallan, ei enää isommin ole kahakehtamaan, ei vaikka rannalla olisi joku toinen suomalainen palowiinalastin kera oottamassa.
Säyseä tulee tapahtumasta vastaanottokomitean suhteen.
Hyvin siivo ja kesy.

Se saattaa käydä niin että soutumies wahvan kermaisen siikasopan syöpästyään ja wiinaryypit hotkaistuaan kellahtaa
lavitsalle ja nukkuu huomeneen saakka. Eväänsäkään lotkauttamatta, mitä nyt sitten sattuukaan ehken unissansa mainitsemaan jotakin ihanista naisistaan.

Vallan oli mukava se tohtori ja täysipäiseltä vaikuttava. Semmoisen kun saisi tälle perälle joskus luunsa kiikuttamaan, niin mikäpä sitä estäisi, saavetti soikhon, etteikö sitä maailmaa vielä parannettaisi lähestulkoon valmiiksi saakka ensin. Ja sitten esitettäisiin vallanpitäjille lasku ja laiskoteltaisiin loppuelämä jossakin Inarinjärven vuonon pohjukassa tulilla päivä pääksytysten. Konjakkeja ja muita parempia palowiinoja nautiskellen.
Ja yöt.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Konsultaation laskutusvaiheen juuri loppumisvaiheessa kokka karahtaa tuttuun ahteeseen. Piekka-Anselmi nousee, kiepsahtaa vedenrajaan ja kiskaisee keulan maihin. Katselee ihailevasti saalistaan ja alkaa niille töin.

On se vaan kummallista että noita siikojakin on niin erilaisia. Tässäkin järvessä ainakin kahta sorttia; pitkiä, soukkia, sulavapurstoisia ja sitten noita pönäköitä, hyvin ruokapöydän liepeillä viihtyneitä köllyköitä. Kuin kulinaristeja sieltä parhaasta päästä.
Ne minä savustan.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Piekka-Anselmin kaikki osat tässä:

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ystävällesi!
........
Monet ihmiset antavat huolilleen uimaopetusta sen sijaan, että hukuttaisivat ne. (Mark Twain = slangia, kahden sylen, 3,7 m - turvallinen syvyys.)

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

NOSTALGiAA


NOSTALGiAA

Ollakko vai eikö olla?
Niin - asiasta ainakin jotain sentään mainitakseni;
siis wanhojen asioiden pölyinen ullakko?

Vaiko pätevä kätevä rullakko?
Ihmisellä! Silleen yleensä.
No johon voi pakata
ja lakata miettimästä viettiään.

Kas - siinäpä vasta pulma on
ja kumma näkökulma. Sanot.

Jos minä saan suoraan sanoa, ystävällisesti,
ilman lupaa; en jaksa uutta enää anoa,
on muistettavaa liikaa.
Syrjään suistettavaa, talteen pantavaa,
elinkaaren yli kantavaa.

En muista edes meidän piikaa.
Vaivoin ehken lapsuuden tuoksuvaa nurmikkoa,
mummolasta heinikkoa, tukkipuuleimikkoa,
sekä ruunikkoa jolla puut
metsästä lanssiin ajettiin...

...murrosiän kuusikkoa,
pusikkoa jossa kiskoin naapurin Lissun palmikkoa
kun en tiennyt miten käsitellä sitä hupakkoa villikkoa.
Sen muistan - päätäni puistan.

Nyt tietäisin.


Oh-show-tah hoi-ne

lauantai 12. syyskuuta 2009

yheksäntoista


Yykaakoonee-kuvakotkotus vaan jatkuu.

Amanita muscaria
ja siinä pilkkuja noin. 19 kappaletta,
suurin ja piirtein tasan,
riippuen tietenkin laskeksijain pilkkuviilan ottavuudesta.

SYYSKÄVELY


SYYSKÄVELY

Ottaa itsestä
ja kävellä aamutuimaan huuruisen kuolpunan halki
kaikessa rauhassa palasta.

Autereisen, häilyväisen usvan läpi luppoinen
satumetsä kuvastuu säkeenä runossa.
Vain korppi puuttuu,
puuttuu jossain vilahtava keltainen täysikuu.
Muuten tola on kohdallaan.

Kuren kirkaisu hämyn sylistä,
kuin riipivällä liidulla tauluun piirtäisi;
saa lähes löysät valumaan lahkeeseen,
tohkeessaan kun taivaltaa.
Ilmassa tuoksuu sammakon eletty elämä.

Silmät sulkemalla näkee valtaisan siikaparven lipuvan
polun yli syrjään,
suoraan aukiolle avattuun havakseen.
Saatavat ne olla harrejakin, en nää enää tarkoin,
lasit jäivät akkunaan ettei tule vilu.

Voi sitä sätkyttelyä, sitä kuhinaa ja kihinää
mikä satimessa syntyykään;
yhtenä nuorana hopeakylkisten kalojen massa
punoo itsensä ahdinkoon ihmisen lailla.

Ihmisen lailla.


Oh-show-tah hoi-ne

perjantai 11. syyskuuta 2009

HEiMO HAASKALiNTUJEN KYNSiSSÄ ver. 2.


HEiMO HAASKALiNTUJEN KYNSiSSÄ ver. 2.

Kirjoittelin taannoin, jo tovin aikaa sitten, joskus viime vuoden alkupuolella, tammikuun lopulla Vuodatuksessa, tästä taas esille nousseesta wanhustenhoito-asiasta muutaman valitun sanan joka lähtikin silloin kiertämään onnistuneesti. Vaieten sitten tavalliseen tapaan muiden kohujen alla.

Nyt wanhusdilemma on taas lehahtanut paraatioville ja sitä koetetaan kiiruusti
kaikenkarvaisilla selityksillä häätää takaisin syrjemmälle. Ja sinnehän se väistämättä joutuu - sivuraiteelle kun taas joku uusi Kiesi karkuuttaa tyhjänpäiväisyyksiä juorulehdessä taikka sitten joku ministeri paljastaa persiensä "Seiskassa." Wanhustenhoito on sillä kuitattu ja kaikki hyvin jälleen Absurdistanissa:
"Seuraava potilas!
Mikä teitä vaivaa? Aha! No maksatteko käteisellä vai pankkikortilla? Seuraava potilas!.

Politikka-pirujenkaan ei ole kovin mukavaa kiemurrella syöttinä koukussa joka saattaa takertua pysyvästi kiinni, jos sattuu "väärin" myöntämään jonkun tutkitun asian todeksi. Siitä tulee olemaan korvaamatonta haittaa tulevien vaalien alla, koska soppa on pistetty jo näin aikaisin porisemaan. Aivan liian aikaisin
Monelta poliittislta mätäpaiseelta menee nyt tässä jorinassa lapsi pesuvein mukana. Tämä wanhus-kohu on harmillisesti ja eittämättä etuajassa.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Selitykset ovat niin kirjavia että riikinkukkokin kalpenisi vihreäksi kateudesta. Korjaukseksi ehdotetaan mm. markkinavoimia. Siellä on apu???
Kuulostaa kummalliseslta. Markkinavoimat käyvät jo nykyäänkin ulkoiluttamassa mummoja,
kusettavat ja syöttävät paappoja, pitävät laulu- ja leikki-iltoja ettei aika häkkisängyssä lojuessa käy liian pitkäksi.
Markkinavoimat ne ovat ulkoistaneet osan kunnalle kuuluvista palveluistakin, vastikkeista verorahoja vastaan, jo nyt, kun eivät ole vielä oikein ehtineetkään tullakkaan, vastahan niitä ollaan huutamassa apuun. Ja kusessa ollaan heti kohta.

Näiden nykyisten vallalla olevien markkinavomien pää
tavoitteena tuntuu olevan kerätä vain se viimeinkin lesken ropo pois markkinavoimien ja huijareiden käyttöön sängynpohjalta hautumasta.

Ei niitä perintökaari tarvitse. Nykyperilliset hurvittelevat ja pullistelevat omilla luotoillaan
ja VISA-korteillaan maailmoja syleillen kulutuksen huumassa Vara-Jäätteenmäen käskystä, eivätkä jouda siinä virassa paneutumaan omien wanhempiensa kohtaloihin.

Sitä tavallinen maalaistollo luulisi että edes hiukan häpeän tunnetta kärsisivät moisesta parasiitit. Mutta ei. Kirkkain silmin astelevat parrasvaloihin selittämään.

Näyttää että tässä wanhustenhuolto-asiassa yksikään puolue ei selviä puhtain paperein, ei yksikään. Kaikki ovat olleet kauppaa käymässä tämän asian tiimoilta aikanaan. Kansanedustajista ainoakaan ei pysty heittämään ensimmäistä kiveä vaikka heimo kustantaisi kultaiset kivet.

Nomenklatuurasta on esiin nostettavissa
ainoastaan Sirkka-Liisa Kivelä ja arkkiatri Pelkonen jotka ovat panneet nimensä ja maineensa peliin, muut tulevat hyssytellen, toivottavasti häveten läpeensä, jälkijunassa.

Sosiaali- ja terveysasioiden byrokraattihirviö, Suuri Saatana, on epäonnistunut täysin hommassaan. Edes presidentistä ei tässä asiassa ole ollut pelin avaajaa. "Kokokansan presidentti" ei ole wanhojen ämmien ja äijien asianajaja.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Nyt olisi poliittinen mätäpaise puhkeamaisillaan jos heimo ja kansa sen vain haluaisi ja kykenisi tekemään. Saattaa vielä olla että ei kynnet ylety. Nämä Ukonpäivän jälkeiset näytelmät ovat tosin olleet kyllä hyvää kenraaliharjoitusta.
Ehken heimo ei ole vielä niin kypsä.

Huolestuttaa pirusti laajoja kansanjoukkoja se josko nomenklatuura sittenkin ennättää tukahduttamaan internetin kautta tapahtuvan kansalaisten keskisen mielipiteenvaihdon.
Siihen suuntaan näyttäsi olevan haluja useimmilla vallankahvassa roikkujilla.


Jos netti ennätetään saada vaiennettua tai muuttumaan pelkästään mainos- , viihde- ja höpökanavaksi, nomenklatuuraa ei uhkaa heimon taholta taas kotvaseen mikään. Päinvastaisessa tapauksessa sillä alkaisi kai nyt olla wiimeinen hetki tarttua laidoista kiinni.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Ikävintä tässä wanhusten kusetuksessa ja häpäisyyssä on se, että se varsinainen suorituspuoli, siivoojat, hoitajat, lääkärit, ymv. syyllistetään koko kansan silmissä ja likapyykki pestään laitoksissa. Politikat pääsevät sillä kurin pälkähästä taas uudelleen saarnaamaan vaalikentilleen wanhustenhoidosta ja siitä miten se kuuluisi tehdä ja olla.

Kyllä rupusakkilainen voi hyvällä mielellä sanoa että politikko kaikessa inhimillisyydessään on raadollisempi kuin raato itse. Ahneus- ja vallanhimo sumentaa järjen ja Narkissoksen tauti lopunkin tolan.

Saunantaakse kuskattavien jono on kasvanut
sitten viime Juhannuksen niin ettei toista päätä enää näy.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina ystävällesi!
........
Ollessani parikymppinen isäni oli niin pöterö, että tuskin siedin häntä lähelläni. Mutta kun täytin viiskymppiä, hämmästyin kuinka paljon hän oli oppinut kolmessakymmenessä vuodessa.