lauantai 30. huhtikuuta 2016

ESTOTTOMAT


ESTOTTOMAT

Yksi upeimmista aamuista,
arktinen hysteria esittelee käsitteensä syvyyttä,
upeuden sisintä olemustaan;
sitä salaperäisen outoa mysteeriä
joka loihtii sielun kummaan tilaan,
panee rakastumaan aikaan ja paikkaan;
ennen kuin itse sitä edes äkkää.

Ymmärrys tulee vasta peräperää pienien,
kohdalle osuvien episodien kautta;
toki draamasta pitävät useimmat,
mutteivät itse tahdo siihen heittäytyä.

Merihurakkapari lempii estottomasti - ei emmi,
vaikka rannan eetostelija pysähtyy toviksi uteliaana,
rietastelu jatkuu aina siihen pisteeseen
kuni froua kääntää lempeästi päänsä hurmuriin,
raottaa punaista nokkaansa
ja kysyy hurmaavalla äänellä:
"Mitä sinä etelän mies siellä sohit - muista esileikki -,
sese on kaiken aa ja oo."


Tallustelu jatkuu yhtä kummallisena vedenrajassa,
ihmiseläimen ylivertaisuus muihin nähden
kumoutuu vesiviivaa lätistellessä;
jälki joka anturasta jää,
on seuraavan aallon jälkeen poissa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 29. huhtikuuta 2016

MiNTTUTEE


MiNTTUTEE

Kello viiden minttutee kolmen kieppeillä;
vastavalo kutittaa siveästi haistimen sisuksia
pään suorittaessa lojumisvelvollisuuttaan
takakenossa näkimiään haristaen.

Nuokkumisen ihanan viettelevää tuskaa,
vuoksi kohisee jossain alempana kauempana;
kirut erottuvat juuri ja juuri,
lokkipirut saaneet merentuoman kiistan aiheen.

Tämä on viimeinen taisto,
lumet sinnivät vastaan - pinnistävät viime tippaan;
kuloheinäinen niittu höyryää kilpaa kipon kera
kun taivaallinen keskuslämmitys läätää täyttä häkää,
nupit kaakossa ja vissiin ylikin - lounaassa.

Ramaiseva tunne on somimoilleen - niin raukea,
jotta pitkän silmän nostaminen kuulimien perusteella
toteutuu vain itselleen ääneen lausutulla ukaasilla.

Taivaanpiiriä kyntää monikymmenpäinen aura,
tulevat rannikon vartta myötäillen - ilosta tööttäillen;
sähköistävä muuton maku leijuu kiihkeänä.

Keula sukeltaa - päättää kai tulla minttuteelle,
hetkessä koko parvi pälpättää ja astelee kulolla;
nokkaa orastavan piipan kun sattuu kohdalle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 28. huhtikuuta 2016

POPPA


POPPA

Tekisi niin mieli vierailla hiekan synnytyslaitoksella,
mutta olenpa melko varma;
hanget yhä vastustavat mielitekoani.

Tuntuuhan se hölmöltä;
yrittävät näin kevään kynnyksellä vielä pitää
kynsin hampain kiinni omista jäätyneistä eduistaan.

Ikään kuin olisivat ainut pysyvä tässä maailmassa
joka pidättelisi talvea yksinoikeudella,
vaikka se on mennäkseen.

Eihän ne taivaanpiirillä räköttävälle mahda mitään,
popan voima tulee ajan myötä niin kuumaksi
että hanget kärventyvät sen hohkassa,
korkeat nietokset lysähtävät niille sijoilleen;
haihtuvat höyrynä ilmaan.
Sen kummemmin siitä numeroa tekemättä.

Hanhiaurat kyntävät jo ankarasti sineä,
tööttäyksiä ilmassa sillä kurin;
parahultaisesti kylkimyyryä kulkemalla mahtuu väliin.

Seuraavaksi sitten puhkiporattujen järvien kannet
menevät kimppaan,
sulautuvat yhdeksi suureksi jättiavannoksi;
oras tuikkaa kulon läpi rantatundraa vihreäksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

HYLJE


HYLJE

Pari fariseusta - nuhjuisen mustanharmaata;
wanhahkoa liikkeiden verkkaisuudesta päätellen.
Molemmilla nokassaan tippa.

Päällisin puolin näyttävät nuokkuvan tihkussa,
kyköttävät ripirinnan lammasaidan veräjän ululla,
kun seisautan pelin liki;
eivät ole meikäläisestä moksiskaan - äkin katsoen.

Nooh - enpä ole heitä häiritsemään tullut,
keskeyttämään jaarittelujaan,
joita kuvatunkaltaisissa tilanteissa aina on.

Ihastellaan vaikka kivien kasvamista jos ei muuta;
uutta ajankohtaista nääs ei fariksillakaan
ihan aina satu olemaan.

Tietysti einespuoli nyt aina on - sehän selvä -,
näillä lähiruoka ja paikallistaloudessa elävillä in,
mutta tällä erää siitäkään ei huolta liene.

Itseasiassa sitä tässä juuri tulin setvimään,
vieläkö se kuollut turvonnut hylje lojuu kivillä,
se jonka silmät muistuttivat ensitapaamisella
niin elävästi yhtä muuatta ministeriä.

Kuvan ottaisin - muistoksi -, ihan sitä tehen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 26. huhtikuuta 2016

JOKUNEN KYMMENENTUHATTA


JOKUNEN KYMMENENTUHATTA

Ihmisriepu,
joltisenkin verran täyspäinen;
itsensä kera sinunkaupat hyvin tehnyt,
äkkää melko helposti tolan missä sielun on sopivaa.

Paikka löytyy - tilaa ajatella -,
vaikka ympärillä kirkuu tuhansien ja tuhansien kihinä;
ilma joka humahtelee kallioilta mereen syöksyvien
samanaikaisten siipiparien voimasta.

Rauha perkeleellisen mekkalan keskellä;
kotkien, korppien ja lokkien einestarjottimella,
jos vain ite haluaa.

Mutta se pitää ensin hoksata,
hetkellä jolloin tässä valtakunnassa on paikalla
vain yksi hullu ynnä jokunen kymmenentuhatta,
kiimasta kirkuvaa äimänkäkeä.

Siihen sitä istahtaa - rannan katoksen huomaan -,
kitkerältä valkoiselta sateelta suojaan
aistimaan ensimmäiset hengenvedot.

Kuulemaan syntisen riettaan kevätkiiman,
sen hurjan kakofonian samalla
kun valmistaa ilmiliekillä
kuksallisen kohvetta tulonsa kunniaksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 25. huhtikuuta 2016

KALiNARANTA


KALiNARANTA

Vierailu pienessä,
kaakkoisaalloille alttiissa poukamassa parantaa
kummasti näköä.

Tuossa pienessä hiekansynnytyslaitoksessa
näkee vuosimiljoonien taakse ihan ilman aikojaan;
hyvinkin piisaa kun kykistyy,
katsoo hieman mihin suuntaan varjot käy,
päättää sitten sopivan kiven moukulan mille istua.

Siitä se alkaa,
ensin hahmottaa kokonaisuuden,
rajun, aikojen saatossa maankuoressa tapahtuneen
myllerryksen teräväsärmäisen jäljen.

Ja peräjälkeen huomaa kohdan
missä aika alkanut tasoittaa maailmaa veden avulla;
jotenkin sen vain siinä kyköttäissään äkkää.

Ajan valtaisa haarukka avautuu,
käsityskykyyn ujuttautuu ymmärrys yhtä lailla
kuin merenrannalla seistessaan;
päivitellessään ulapan suurta rannattomuutta.

Aika on vain ihmisen ajatusten ikeenä;
tuttu kummajainen jota Muumaailma ei tunne,
koska ajalle siellä ei ole olemassa mitään tarvetta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

TAiKALAATiKKO


TAiKALAATiKKO

Jälkiä sannassa - rannassa;
saukko siitä vipeltänyt;
oijustanut ranta-ahteelle lokinpaskoja vältellen.

Kenties jättivonkale hampaissaan - kokoonsa nähden,
loikkinut lammashaan takaiseen maahan tuo kuoma;
louhikon suomaan huomaan.

Sitä näkee kaikenlaista monta useaa
kun viitsii astua - hieman kastua -,
lykätä itsensä kuuron sekaan mykkänä
ja tykätä siitä.

Vaikka kuuntelemaan rakeen ropinaa takin hupussa,
huulet supussa,
tuiman Louhen yrittäessä tunkea kalvosimen kautta
riettaasti rintaa hivelemään - sielua sivelemään,
värisyttämään nahkaa linnunlihalle.

Karvat pörhössä sitä siirtelee varovasti kinttujaan;
ettei vaan kylmä päiväasu hipaise ihoa
ja vilun älähdys karkota siipiniekkoja.

Silti mennään;
korento olalla,
sen päässä pahaenteinen musta taikalaatikko
valmiina vangitsemaan äkkitilanteita.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 23. huhtikuuta 2016

PERUUTTAMATON


PERUUTTAMATON

Ah tätä maailmojen kohtaamista,
sen vaan jotenkin aistii väkevämmin täällä,
valtavien elementtien tykönä.

Useimmiten huomeneen noustessa,
silloin - sielun ollessa virkeimmillään henkiasioille -,
ottaessaan herkästi kosketuksia.

Askeleet sannassa vuoroveden huomassa,
pohjoisen ahavan vahvassa otteessa;
siellä iskee kaikki itseoppimalla opittu yhteen,
muuttuu ankaraksi todeksi,
peruuttamattomaksi ymmärrykseksi.

Mitenpä sisämaassa syntynyt - siellä kasvanut -,
muuten osaa ymmärtää meren zenin,
jos ei ole siihen ikinä astunut, kastunut,
maistanut, haistanut?

Seissyt vaan rannalla äimistyneenä,
näkimet ymmyrkäisinä;
ällistyksestä turvonnut humeetti kysymysmerkkinä.

Liian pitkä vaellus on tehty,
niemennokassa yhtyvät maa, taivas, meri ja eetos.
Siinä tolassa ihmisen itsensä keksimä minä-asema
piirtyy santaan - huuhtoutuu seuraavalla aallolla pois.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 22. huhtikuuta 2016

HÖPÖTYSHÖKÖTYS


HÖPÖTYSHÖKÖTYS

Ilolla sitä ihmisen poika katselee,
taivas haalenee,
yö vaalenee koiksi;
ujoja punia tunkee pilvien poskille rusoiksi.

Leikkisä olo,
pilven paltehilla tanssii runo jos viitsii katsoa;
jokaiselle hulvattomalle eetokselle löytyy sopiva kolo
missä lekkua eeskahtaalle kenenkään ahdistamatta.

No mutta täähän nyt on
vaan tämmönen höpötyshökötys koko ukuli;
tuulella käyvä vesimylly.

Rietas hillittömyys on siunaus;
vapaiden ajatusten aikuinen lapsi;
tyyten vailla täyttämättömiä ehtoja,
hiljaisuuden itseoppinut oppinut.

Useimmat opetettuja,
lähestyvät raha kourassa sellaista
jonka kuulee vain menemällä sen sisään.

Se vain on maailman suurin onni,
jotta tällä perällä on yhä tilaa vielä useimmille
urbanistanilaisen impotenssin väistäneille;
ainakin toistaiseksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 21. huhtikuuta 2016

KiSSi KATOS'


KiSSi KATOS'

Kaikki kotiinsa saapuneen esi-isän toimet suorittuaan
hän huokasi hetken vilpolan rahilla,
katseli verkkaan sinne sun tänne;
saamatta kuitenkaan mitään muuta isompaa aikaan
kuin lumenrippeitä kentästä sulattavia huokaisuja.

Syviä,
tuntuivat tulevan aivan sielun perimmän loukon takaa,
joka viittaa hengen paloon - kärsimättömyyteen -
sellaiseen - kun on juuri äkännyt loistavan idean;
nooh - ainakin aiheen loistavaan ideaa mutta.

Huokaus siksi että kaikki jutut oli nyt kuukauden,
hyvän matkaa jo toistakin - myöhässä -,
pirullisen mielenmyrkyttäjätaudin ansiosta.

Olisi ehätettävä puuhata vaikka mitä talotoimia
ennen paluuta arktiseen hysteriaan;
muuttoaalto siellä oli kohoamassa arktiseen wimmaan.

Älynväläys iski kuin kirkkaalta taivaalta;
tämäpä sopiva hetki herättää Riisipellon varjo,
tuoda ulos jaloittelemaan,
uinunut talviuntaan tallin lämpöisessä kohdussa.

Ensimmäinen piiiitkä startti - jälkipoltto putkessa;
portailla loikonut kissi katos'.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

KEVÄTRAPPUSiLLA


KEVÄTRAPPUSiLLA

Kuivalla maalla - kuten taskurapu taskusta pois,
talven tuntua;
sohjo rantteella ei tottele toivetta sulaa tai häipyä.

On vain,
lilluu muina hyyhminä puolisulien lätäköiden kimpassa
ja yrittää olla haitaksi kaikelle liikkuvaiselle
koirusta kotteroon.

Höyryävä kuksa kourassa porstuan rappusilla,
sarastus kamuaa takavasemmalta pilvien huomassa,
mutta tunne molemminpuolinen;
sopii sieltä tulla huomenkoin esiin.

Suotavaa olisi että valon kera mikäli mahdollista;
alkaisi arktisen hysterian alta paljastuva nurmio
saada hopu-hoppua väriä.
No sitä ainoaa siedettävää vihreää.

Tirpuset soittavat lähes tauotta,
trumpettia ei kuulu, myöskään kurjen huutoa;
täytynee lähteä erikkona kuulostelemaan
kunhan tässä kopeutuu toviksi aloilleen.

Pohjan Akalta tuuli;
ei mokoma oikein pikaista kesää lupaa,
alettava kai pakkaamaan eläintarhaa taas autoon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 19. huhtikuuta 2016

LEMMENKUJEiTA


LEMMENKUJEiTA

Alkaa olla niin valoisaa,
että kohta näkee yölläkin syödä -,
tarvitse huomeneen odottaa tuiki tähellistä tointa.

Tulevan kuun puolivälissä yö lähtee tyyten lätkimään,
säännöt uusiutuvat arktisessa hysteriassa;
saa nukkua milloin uni tulee mieleen,
kukkua sen kun vaan huvittaa silmää räpäyttämättä.

Kaikki touhuilu vaikuttaa normaaliselta
kellosta piittaamatta -
net joutaakin nakata mereen -, aikaa kuluttamasta.

Luonto käy jo lähes täysillä,
saaressa oli useita kaksikerroksisia karimetsoja;
mokomaa ennennäkemättömänä kokemattomana
asia kiinnosti sen verran kovin,
että tuli testattua asiaa näkimet suljettuina,
pelkkäin kuulinten varassa.

Kyllä -
ei ole turhan päiten maakaimansa nimeä lainattu;
ilmiselviä metson kujeita noilla lemmoilla,
näppäilyä, kaulan ojennusta, pyrstön harotusta.

Jo niillä tällaisen heikomman aineksen
hyvinkin hämilleen saa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 18. huhtikuuta 2016

LESKi


LESKi

Lumen rippeet saavat kyytiä,
meren yli puhaltava luonnolle leppeä etelälounas
tuntuu ihmiseläimen nahkalle viltolta.

Sillä hyvä - valkoiselle hyyhmälle se on kuolema,
sulaminen ja haihtuminen,
hätätilassa tulviminen - mereen -,
äitinsä syliin liruminen tuhansina,
taas tuhansina noroina.

Puhallus tuo wanhoja tuttuja,
rohkeita tienraivaajia näkyy tonkimassa nokallaan
vuoroveden kasaamia ruteikkoja siellä sekä täällä;
hieman joka puolla.

Ensimmäinen hanhiaura tälle keväälle;
painaa tundralle niin loitolla,
ettei lajia voi arvuutella kuin poissulkemalla.

Leskijoukainen seisoo yhdellä jalalla jäällä,
nokka vastaseen - haikailee kai puolisoaan.
Ei parane alkaa arvuuttelemaan sen kohtaloa,
muuttomatka on pitkä - sattumia sillä liiankin kera.

Äkin huikea sirkutus täyttää ilman,
hapuilen hätäpäissäni olematonta sateenvarjoa;
sen tuhannen pulmusta laskeutuu nälissään niitulle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

YÖPÖLLÖ


YÖPÖLLÖ

Vuoksi syleilee rantaa niin hyisellä märällä,
että hiotut kivet kalisevat
sen vetäytyessä latautumaan uuteen suudelmaan.

Rantaniitun takaa outo ääni - unipöllö -,
ei vaan koipöllö,
ollaanhan tässä aamun puolella jo.

Ehken sittenkin yöpöllö - jos aprikoi;
se suopöllö-singeli lammasaidan tolpan nokassa
kaipaamassa halukasta impyettä
luonnon määräämään suvunjatkamistyöhön.

Ääni hukkuu yöhön,
sarastuksen ensi voima murtaa hämärän rajan,
pilven paltehille kiehittyy runo - ujosteleva ruso,
joka virottaa koin huomenpuuhiinsa.

Tämä tästä jatkuu vielä tovin,
somin tuli on osin palamatta;
mannermaalta tuodut keloiset tervasklapit
loihtivat kallionkolon interiööriin väkevän tenhon.

Ei siitä hevillä raski luopua
kun samaan aikaan sarastus raottaa uutimia;
jättimäisen aavan ulappaa avautuu
kolmella suunnalla silmän kantamattomiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 16. huhtikuuta 2016

HASSAHTANUT


HASSAHTANUT

Ai että,
mikä onkaan vaikutus koko raihnaiseen raatoon
kun astelee lounaisen tuulen raikastamaa santaa.

Rantaa,
jonka niin monasti on aamun varhaalla kulkenut,
eeskahtaalle nousuveden löytöjä vahdaten.

Kerrankin ehtoolla,
hiipuvan valon suuntaan - sielua virvoittaen,
luoteen liruessa anturoissa.

Iltayö typistää,
rypistää auringon oivaa voimaa,
mykistää hiljalleen tuulen tohinaa,
vaimentaa meren kohinaa,
laimentaa hetken sinisen sadun kaduksi.

Eetos viihtyy - kiihtyy hurjaan laukkaan,
hylkää mannun - entää lentäen vuoren kiirelle.

Kaukana vuonolla loitoaa -
toisella rannalla -,
lenseän puuntopilven paltehella virnistää
hassahtaneen mielen salskea peikonkuvatus;
penseä piikawanhus,
inhan kostea upetto vaateparteensa sulautuen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 15. huhtikuuta 2016

PUOLiTUS


PUOLiTUS

Tänään on se päivä kuin kuista julmin puolittuu;
siksi aie kavuta vuorelle aamunkoissa,
sarastuksen jälkeen tulipuuriippi viilekkeissä selässä.

Sillä tuli on nyt laadittava rannan santaa ylemmäksi;
kiireltä näkee kauemmas taapäin.
Siinä on sen syy.

Palantír on laella,
jos vain raaskii katsoa - mutta nokilasit täytyy olla,
muuten näkykivi on hyödytön.

Eipä sen kummempaa outoa,
astelen lounaan puolta - ummempaa,
koillinen juoksuttanut siihen laen lumet.

Upeita uhkeita palteita joiden kupeita aurinko syö,
jyrkimpien kohtien alla kulppoparvia
niin somissa epämääräisissä järjestyksissä että.

Jo eetos matkasta herkistää,
puhumattakaan siitä kun askellus käy henkeen,
saa puuskuttamaan joka viidennellä.

Taakka painaa - taskuun tungetut niestat,
huoli ehtimisestä,
mutta minä menen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 14. huhtikuuta 2016

SiVUKORVALLA


SiVUKORVALLA

Meri laulaa,
hankkiutuminen tyveneen soppeen on työlästä,
mutta maksaa vaivan.

Onneksi pahtakallioita piisaa rannan tuntumassa,
niissä sopivia kolosia täynnä herran rauhaa,
joihin sujahtaa syrjään;
silloin kun on tarvetta diskudeerata itsensä kera.

Taikka setviä eetoksiaan,
sikäli mikäli ne ovat alkaneet vaikuttaa kummilta,
tai vähintäänkin dissidenttimäisiltä.

Samalla sitä tulee kuunnelleeksi sivukorvalla merta,
sen huokailua ja hengitystä,
aivan kuin se olisi alkamassa jollekkin.

Ainakin parahultaisesti vaikuttaa pieksävän lähikaria,
tai pikemminkin jään silottamaa kallioniemekettä;
se ulottuu pitkäkyntisenä syvyyden reunalle.

Suurin piirtein noin joka seitsemäs aalto lyö,
välimmäiset voitelee - esittävät pahoittelunsa
ja sitten taas sama räimä -, sitä vuorokausikaupalla.

Luulisi jo uskovan vähemmällä - karin nokan -,
ehei, siinä se jurottaa paikallaan ilman milläsikkää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

PiRUNPÖNTTÖ Runo № 2700


PiRUNPÖNTTÖ Runo № 2700

Niin haikeaa,
kevättä siirretty jokusella päivällä,
tuuli on yön sylissä kääntynyt vestapohjaseen.

Puhaltaa boforia tai paria,
koukkaa sekaan tuiskulunta - näköjään uuttakin:
tuprakkaa se kehittelee,
hyville ihmisille sekä pahoille
ja kaikille siitä väliltä.

Meri on kalvennut akkunassa,
poissa on suloisen hempeä vihersini,
vihuri takertuu aallonharjoihin,
ryöpyttää märkää vettä pienessä pakkasessa.

Kuloheinän peittää tunturista lennätetty huntu,
tie kaljamalla vaikka enstalveen vielä hyvä tovi,
on sellainen epävarma olo jotenkin.

Aivan kuin tulen vaatisi nyt sielu laitettavaksi -
ilmiliekin perustettavaksi viissatasen Trollan arinalle;
semmoinen tulisielu.

Hytisyttää pelkkä ajatus helvetinkoneesta,
lämpöä uhkuva pirunpönttö - vähäläntä ukonraato,
siinä tykö lampaantaljoissa kuksa hyppysissä,
frouan virkoamista vartoomassa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 12. huhtikuuta 2016

iLMASTOiTU RAHi


iLMASTOiTU RAHi

Poroeloa siirretään tunturin kuvetta,
epäilen että vasomisalueiden suuntaan,
syrjäsilmällä on vahdattava vavan kärkeä;
josko sattuisi rautu nakertamaan lieroa.

Eipä sitä hevillä osaa kuvata niitä tuntemuksia
joita syntyy vuorenpäällisjärvellä
länsituulen pitäessä huolen ilmastoinnista.

Haihattelua tapahtuu - lähes holtitonta -,
sielu rimpuilee irrotakseen ohuesta riekaleesta
jolla kiinni ihmisen sisimpään.

Mukaan tahtoo tuulen selkään;
pelkäänpä sen ankarasti vastaan hangoittelevan
kun sitä käy takaisin huutelemaan.

En uskalla riskeerata,
sitaisen sen kaulaliinalla polvitaipeeseen
ja nostan varmuuden vuoksi toisen toisen päälle.
Riekkukoon siinä.

Hankale pilkkiä, mutta onnistuu joten kuten ähkien.
Muutoin kyllä raikas pää tuulen ansiosta.

Maailma on lähes valmis pyhä -
toki vielä kuksallinen juomatta yhä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 11. huhtikuuta 2016

MUSTA VATSALAiKKU


MUSTA VATSALAiKKU

Vaikuttavia kohtaamisia,
sitä vaan säpsähtää perinpohjaisesti
ihan perimmäisiä munaskuitaan myöten.

Eikä mitenkään anna äkkinäkemänsä
aivan normaaliseen tapaan sulautua ymmärrykseksi,
vaan hytkäyttää koko kehoa.

Sellaisessa on tehoa,
panee jälkikäteen aattelemaan;
saattelemaan asiaa sielun liepeille nöyränä,
olettain jotta nyt kysymys jostain suuresta.

Eikä se olekaan - hetken pähkäilyn jälkeen -,
päin vastoin,
luonnollista luonnollisempaa,
sitä varsinaista itseään,
sitä mitä arktisesta hysteriasta tullaan hakemaan.

Suosirrihän se siinä - jaa-ah,
itse asiassa kolme velikultaa -,
kaikilla aistilliset pakaasit muassaan,
musta vatsalaikku varmistamassa lajituntomerkin

Eivät net aivan aikataulussa ole,
eivät kyllä hirveesti hunningollakaan;
paljon vähemmän kuin muudan wanha nainen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

ALLiNAARAS


ALLiNAARAS

Kovin romanttinen arktisen huhtikuun hetki -
siinä omassa sisimmässä -,
kaikkien lempeiden eetosten tyyssijassa;
heti kohta, jos sellainen suinkin vain osuu näkimiin.
Hyvin pitkälti.

Pieni hytisevä allinaaras kivellä vilkuilee siveästi,
mutta sikälikin sillä silmällä riettaasti,
että mistä tulenee tämän kevään parahin tarjous.

Kokonainen linnun elämä yhtä toivioretkeä,
kaikki tyynni.

Tuo lämpöisen herkkä ajatus tuntuu hyvältä,
värisyttää - aivan kuin yksittäinen kohtalo ja onni
koskisi koko siipiniekkojen luomakuntaa.

Mikä ettei,
ellei sattumalla olisi elämän ja kuoleman lakiin
sangen musertava ote.

Hui-hai - se täytyy vain hyväksyä,
pitää osata olla piittaamatta ihmillisyyden kirouksen
ikävistä puolista.

Olla edes jonain
vaikka sanoisi riinpiissi mitä pyhää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 9. huhtikuuta 2016

TAVALLiSTA


TAVALLiSTA

Houkuttaa ulos,
sarastus - vaikkakin ilman auringon iloa,
koukuttaa,
niin väkevä on taivaanpiirin valo horisontin yllä.

Lokkiparven mekkala murtajan suunnalla,
satamassa on joku isojako käynnissä,
välillä koko seurakunta pelmahtaa
kirkuvana valkoisena pilvenä taivaalle.

Tämän aamun kahvirukous ei ehdi alkaa;
ensimmäinen kippari puksuttaa jo ulos,
kaartaa loivasti idän suuntaan,
liukuu autereeseen ja on poissa palatakseen.

Valo tasoittuu kaiken kattavaksi huomeneksi,
ottaa otteen elämästä,
käy järjestelemään sitä muina miehinä
ikään kuin olisi tehnyt sitä koko ikänsä.

Niin kuin onkin.
muttei sitä aina huomaa eikä välttämättä kaikki;
se on niin tavallista,
niin yksinkertaista monimutkaiselle humeetille.

Havahtumiseen vaaditaan oikeita olosuhteita,
oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 8. huhtikuuta 2016

ETUPAiNOTTEiSESTi


ETUPAiNOTTEiSESTi

Minkä sille osaa,
hinku on suuri - keväisen kiiman tavoin -,
etten sanoisi suorastaan oestrus arcticus.

Tuuli,
se hurmuri laulaa etupainotteisesti - ennakkoon,
vaikka vasta eetos ehättänyt niille main,
jonne toiviomatkalaiset suunnistavat koht'siltään;
huomenessa.

Vuorovesi kohisee - ihmekös tuo -,
kaikki parahultaisesti kohdillaan,
kuulla ja auringolla jotain vispilänkauppaa par'aikaa;
parhaimmillaan märkä ulottuu huuhtelemaan
rantakauran juuria tien poskessa meren puolella.

Aivan vaistomaisesti kasvot valmistautuvat
kohtamaan suunnattoman jättiläisen hyväilyn;
aistit hereytyvät,
haistin herkistyy ottamaan vastaan meren tuoksun,
kuulimet kohinan -
poimimaan ehken Haavruuan laulun,
näkimet aaltojen jyleän leikin
ja tunto kohtamaan kaiken edellä mainitun melskan.

Värisyttää jo - ei suinkaan kylmästä,
vaan ilmapiirin järisyttävästä kosketuksesta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 7. huhtikuuta 2016

LEMMENPARi


LEMMENPARi

Lakkapäinen käkkärä jängän laidassa,
kuostoksi alkanut niin hyvissä ajoin,
ettei lemmosta aihkia kehity koskaan,
mutta hyvin valokuvauksellinen.

Kovin valokuvauksellinen.

Etenkin - ja hyvin pitkälti -
kun sen kivertyneiden oksien latva-labyrintissä
puikkelehtii somasti kuukkelipariskunta;
väliin kakskerroksinen,
sitten toisiaan takaa-ajava lemmenpari.

Tsirkuttaa ja kihertää,
tihisee, sihisee, kihisee
ilman muuta keväisen auringon pöhähdyksessä.

Pysähdyn.
Meikäläinen yrittää napsua ja vitskuttaa,
jopa viheltää vienosti jotain hienoa klassista;
ei vaikutusta.

Tässä kisassa tulee takuuvarmasti häviö,
kyseessä on mahtavammat voimat;
ei niille ihmisrääpäle mitään mahda:
"Maasta sinä olet tullut,
maaksi pitää sinun jälleen tuleman."

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

ANTTiLA


ANTTiLA

Räntäsateinen aamu valkenee apeana,
taivaanpiiri kiilottaa kapeana rakona,
mieli on oneana ikään kuin pirtissäkin sataisi vettä.

Koirun ilma - sellainen visto,
johon hyvä emäntä ei raaskisi Sesseään päästää;
tuskinpa katalakaan alhaista aatosta harkitsisi.

Heleiden kevätpäivien aikaansaamat pihasulat
ovat akkunan takana piiloutumassa takatalveen
wanhan lumen surman peittäminä.

Jos oikein hyvin kuvittelee,
saattaa pilvien lomasta keksiä haaleamman läikän
ja antaa keksinnölleen nimeksi vaikka auringon;
siis jos vain itse haluaa.

Muuten näsdyykin kokoisina palasina leijuvaa
räntälettä kyllä piisaa näköjään koko päiväksi,
ehkäpä lujassa uskossa vielä huomiseksikin.

Vaan onko se ihmisen lapsen aina oltava nössö -
ei muuta kuin kumikasta siitä survomaan koipiin,
veden pitävää hurstia päivärääsyjen ylle
ja tanssimaan sateeseen Anttilana.

Takatalveton kevät olisi huijausta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne