maanantai 31. elokuuta 2015

ONNi OTTAA HAUKKAPALAN


ONNi OTTAA HAUKKAPALAN

Tavanomaisella paikalla Kammanilla,
kynsitulilla - paikkaamassa maailman reikää.
Ei pane idän halla - sen verta korkealla,
eikä pure Louhi - selän takana kilometri kalliota.

Lounas hymyilee lämpimästi,
viekottelee riisumaan - on pidettävä pää kylmänä,
alakerta hinkuu riettaasti kun on makuun päässyt;
tahtoo ottaa vielä kullan kuorrutusta.
Loppusilauksen.

Sinisiä kelloja helisemässä mustien marjojen yllä,
varjojen sylissä harjojen takana keltaisia kukkia;
tuuli niitä värisyttää.

Äkäinen kihu rähisee reviiristään,
mutta tyytyy suuremman ja väkevämmän oikeuteen,
säästää salpietarinsa repolaiselle.

Rauha asettuu - onni ottaa haukkapalan lihaleivästä,
likistää näkimet kiinni ja maistaa herkullisen,
äkin leukaperät seis:
Onko onnellisuus ihmisoikeus;
pitääkö se jakaa tilaisuutensa hassanneille?

Se että kun ajatuksesi, sanasi
ja tekosi ovat sopusoinnussa - pitääkö se jakaa?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 30. elokuuta 2015

NUOTiT NiPPUUN


NUOTiT NiPPUUN

Kevyesti - leggiero,
ohjaisi Isä Camillo ajattelemaan tästä huomenesta,
jos sattuisi tupsahtamaan jostain yllättäin paikalle.

Niin somasti soivat kissan- ja hurakankellot niitulla,
tai niiden rippeet,
eli ne mitä enää jäljellä myrskyn rähäkän jäljiltä.

Mutta että kuitenkin soivat,
viimeisillä resuillakin elämänmyönteistä iloa täysillä;
niin ankaran väkevä tahto sillä taholla - ja wimma.

Niin se käy luonto sielun päälle,
menee yli siitä mistä tykkää,
jättää eetokset värisyttämään humeettivettä;
on ihan muina miehinä kuin ei olisikaan.
Siinä on sen syy.

Opiksi tuosta pitäisi ottaa,
tumpata marmatus kaikenmaailman pikkunysveistä,
pakata valitusnuotit nippuun
ja nakata hevonvittuun.

Ainakin sinne suuntaan,
kuka voimiensa - kuka kykynsä mukaan.

Yrittää pitäisi kunkin edes.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 29. elokuuta 2015

SPARTACUS


SPARTACUS

Puhaltaa sen verran riettaasti,
että alle viiden kilon turskat ovat lentokaloja;
tempautuvat aallonharjalle osuessaan tuulen völjyyn,
läiskähtelevät melkoista haipakkata -
toki onneksi satunnaiseen tahtiin,
meren puolen seiniin.

Humeettia ulos tarjotessa pitää ottaa huomioon ne,
ynnä on yritettävä väistää etuajassa mahdolliset
lentävät uuhet karitsoineen,
-pyörätelineet ja - rollaattorit,
sekä Nuijasodan aikoihin satamatta jääneet akat.

Muuten ei mitään erikoista tänään,
harmaata varpaista kattoon koko maailma
tai kiirestä kantapäähän - miten vain,
saa valita.
Väriläiskänä musta mielikuvitus.

Mukavalta soitto kuitenkin soi - ulajaa venttiileissä
jotka tieten tahtoin on viritetty niille töin;
tunnetta ja tunnelmaa luomaan.

Draaman ihana kaari,
sitä tässä nyt ahmitaan antaumuksella ajuun;
toki Hatšaturjanin Spartacuksen Adagiollakin
on osansa tässä väkevässä toimessa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 28. elokuuta 2015

HiKiNEN ViLLASUKKA


HiKiNEN ViLLASUKKA

Verisarvinen sarvas nostaa päätä eineeltään,
katsoo silmät leimuten - mielipuolen kiilto silmissä.

Kuin syödäkseen ihmisen rietas,
otuksen joka sen mielestä meinaa viedä
ja naida sen morsion.

On peräydyttävä verkkaan,
tasaisin askelin - sata sydämen lyöntiä askelta kohti,
se on melko sopiva hitaus;
tässä pelissä.

Aikaa rykimään on vielä kotva,
tällä epelillä vaikuttaa olevan hormooniasetuksissa
harmoniahäiriö.

Minkäs teet,
jykevintä astaloa edustaa hikinen villasukka
tai kourallinen "kukko vai kana"-heinää.

Lauhtuu lempohinen rauhan eleistä,
laskee turpansa niille töin,
impi hieman ylempänä iskee viekottelevasti silmää.

Välimatkan isotessa kasvaa myös rohkeus,
askel toisensa perään haukkaa
yhä vaan suuremman annoksen myötäleessä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 27. elokuuta 2015

NOROJA


NOROJA

Pitkähköhköön kuivaan kauteen uhkaa tulla katkos,
taivaanpiirille on purjehtinut kuin vaivihkaa uhkea,
tummanharmaa lammaskatras.

Sielu pujahtaa olkapäälle tiirailemaan,
päästää sipipuhetta suupielestä kuulimeen,
haikailee kunnon myräkästä,
salamoista, jyrinöistä ja sen semmosista.

Ei vielä;
hyppysillä niskasta,
toisilla persuksista
ja takaisin sisimpiin syövereihin.

Tässä mitään hirmu haipakkaa vielä toivota,
kesää jäljellä väkitukku,
parasta kuulautta tämä vuodenaika.

Niin - se lammaslauma siellä taivaanpiirillä.
Jo noin kaukaakin se uhkuu märkää vettä,
mielenkuvat yltyvät sen edesottamuksia vahdatessa;
kuuroja piiskaamassa janoista niittua,
liiskaksi laonnutta luonnonheinää.

Noroja rinteillä yhtymässä soliseviksi puroiksi,
purot purkamassa tulvaansa jokiuomiin,
joet kiiruhtamassa emonsa syliin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 26. elokuuta 2015

MUSTALAiSLEiRi


MUSTALAiSLEiRi

Kipinähökeet tanssivat yllä tulta kohentaissa,
savu poraa loputonta reikää avaruuden sfääreihin,
välin tuprahtelee
ja suitsuttaa lämpöpiirinsä interiööriin
savukyynelten valmistusainetta.

Seesteistä;
tienoo täynnä puhumattomia sanoja.
Viirullisia poskia kahtapuolta tulta.

Tästä romantiikasta puuttuu vain viulu,
mustalaisleiri
ja sielua viiltävä kaihoisa laulu.

Muuten maisema on kuin
jokahisen omaan mieleensä maalaama taulu;
himppua vaille täydellinen stereotypia.

Kenties jostain elokuvasta takertunut,
kenties jostain muusta - romaanista,
toisen lajitoverin haltioituneesta tarinasta.

Yölintuja suhahtelee järvelle,
niin matalalla,
että siipispankot saavat mutkia savujuovaan.

Iloisesti räiskähtelevä tuli kertoo onnesta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 25. elokuuta 2015

APASSiONATO


APASSiONATO

Eloöiden huikean sietämätön ihanuus;
sinistä uhkuvia suudelmia poskille rantaa astuessa,
laukan kasteleman sannan sihistessä anturoissa.

Uinahtaneen tuulenvirin unikyyneliä
verkalleen lipuvan usvan helmojen liepeissä,
tuomassa lohtua rantatörmän janoisille korsille.

Vuoroveden lopsahduksia
kun huuruinen ilmaseos pakenee
päällensä kaatuvan aallon onsilon molemmista päistä.

Kertakaikkiaan viehättävä ilmiö,
ensikertalaisen kulmakarvoja kohottava,
otsanahkaa hämmästyksestä rypistävä,
suun mykistävä ääni.

Ja kuin ätäkkänä mustapippurirouheena;
tähän idylli-soppaan,
satamasta kuuluva lokkien kahakan rähäkkä.

Pieteetillä - hyvin suurella pieteetillä,
koska kyseessä on runon cee-osa,
viimerutistusta vailla oleva loppusoitto.

Sanattomasti - suljetuin huulin hyräillen,
mutta toki kiihtyneen intohimoisesti.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 24. elokuuta 2015

TUSKA


TUSKA

Painavimmat sanat leijuvat kevyimmin.
Huono tuuli ottaa niihin ärhäkimmin,
riepottaa kuin Parson Russel rottaa,
päästäkseen seuraavan kimppuun.

Painavimmat ovat niin hiljaisia,
ettei niitä kuule yksikään luupäinen edes huutamalla,
rautalangasta taivuttelemisesta puhumattakaan.

Painavimmat - siis ne sanat -,
ne ovat niin läpinäkyvän itsestään selviä että;
vain pää joka näkee saman minkä näkimet,
voi ne erottaa ne itsesensuurin hetteisestä suosta.

Tundralle osauduttuaan näkee hyvin,
kuulee hyvin,
haistaa hyvin;
ei ole olemassa muuta kuin tämä totuus - yksi ainoa,
tundra.

Ei mitään muuta häslinkiä haittaamassa havaintoa,
vain huikea autius maan yllä.
Taivaallisen Rauhan Aukiota kaikki tyynni;
minne vaan aistit ylettyvät ulottumaan.

Tämän käsittämisen jakamisen tuska maailmalle
on sietämättömämpää kuin mikään muu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 23. elokuuta 2015

JO VAiN


POJAT ON POiKiA

Hyvä ilma ei pane pahakseen lain,
jos ottaa kahmalollisen porontaljaa kainaloon
ja kiikuttaa sen kotitunturin kiirelle.

Pika-arvion tehtyään pelmauttaa sen nummelle;
kiertää thermoksesta korkin -
toisessa kainalossa tuomastaan -,
valuttaa kuksallisen kohvetta
sekä oikaisee karvoille selkäpiilleen.

Vieläkö maailman pitää paremmaksi muuttua;
eikö tuo jo piisaa,
että kohven siemailtuaan heittäytyy sielunsa hoteisiin.

Läpsäyttää sitä leikkisästi persielle,
ynnä opastaa lehahtamaan lähimmän pahtaan laelle
vahtaamaan maailman menoa siksi aikaa
kuni loikosillaan vetelehtivä sieluton ruumis
saa määriteltyä sen pisteen
missä kohtaa taivasta tuijotellessa
korkeus muuttuu etäisyydeksi.

Nooh - saattaahan se olla,
ettei mokoma selviä yhdellä tunturiin nousulla -
eikä toisellakaan,
toki sitä välillä voi pohtia jotain kevyempääkin;
vaikkapa että miksi lampaat eivät kutistu sateessa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 22. elokuuta 2015

POJAT ON POiKiA


POJAT ON POiKiA

Vaikka pimeyden nopeus ei ole tiedossa
vielä tällä erää toistaiseksi,
aamua arktisen meren orastavassa sarastuksessa
voi rakastaa silti sydämensä kyllyydestä.

Sijoilleen uinahtanut tuulia,
laskuveden paljastaman rannan tuoksu,
jälkipuberteetissa riekkuvien lokinpoikien
hurmahenkiset protestit huoltajilleen;
sellainen perkeleellinen karonkka
ja riitasointujen sinfonia,
että kesympää mokoma saattaa heikottaa.

Ei väliä,
pojat on poikia tälläkin saralla,
aikuistuttuaan ääni muuttuu kellossa;
hurma laimenee
kun humeetissa hoksataan,
jotta joku on vääntänyt sen kahvan poikki,
josta maapalloa pyöräytetään.

Rannan aamu oikenee tulevaisuutta kohden,
asettuu tolalleen,
äänimaailmasta alkaa ottaa vastuun meri
yhtäjalkaa tuulen kera.

Asiat vain solahtavat kuin huomaamatta kohdalleen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 21. elokuuta 2015

MÄDÄNTYNEiTÄ SiELUJA


MÄDÄNTYNEiTÄ SiELUJA

Mihin tämä maailma on menossa;
tundralta merenrantaan kotiuduttuaan huomaa,
että keskenkasvuset unelma-uskovaiset räkänokat
haluavat kieltää sanoja?

Kieltää sanoja!
Miten joku idioottien kusipäinen parvi voi kieltää
ihmisten sielujen syvyyksissä piileskeleviä,
äidinmaidossa imettyjä äidinkielen sanoja.

Miten sellaiseen vouhotukseen ylipäänsä kehtaa
kukaan muu kuin ehta typerys ryhtyä -, tai yhtyä,
ellei sitten satu olemaan parahultaisesti
totalitarismiin hurahtanut paremmisto-penikka.

Miten tässä ryhdistäisi wanhat luunsa;
harpatako tien poikki tunturin syliin,
itkemään käpertyen - vai kamutako kiirelle
ja alkaa pohtimaan ankaralla kädellä
selän takana piilevää typerää tulevaisuutta.

Joka tapauksessa oivallisen hyvä päivä pilalla
tuon mädäntyneen paskasakin takia - pilalla;
tässä kai joutunee vast'edes pitämään
koko ajan Voltaire-astalonsa käden ulottuvilla.

"Järki pettää useammin kuin luonto."

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 20. elokuuta 2015

HAiLEAN SiNiSiÄ


HAiLEAN SiNiSiÄ

Aika kiitää sellaista haipakkaa,
yksi jos toinen juoksee perässä päätäpahkaa;
koettaa saada sitä hännästä kiinni - onnistumatta.

Ponnistaa kontaltaan - onnistumatta,
Ponnistaa kontaltaan - onnistumatta,
Ponnistaa kontaltaan - onnistumatta,
ikiliikkuja se on - yksi jos toinen.

Aika ei voi pysähtyä - rientää ikuisesti,
miten sellainen voisikaan jota ei ole olemassa;
karmivan katkera pala sille joka pyydystäisi
olemattoman olevaisen hyppysiin hypisteltäväksi.

Mitä jäisi muille - joutenoloa ikuisuuteen saakka,
luppoaikaa äärettömän toiselle reunalle???
Ehtisikö sitä sitten siellä miettiä,
tämä sumentuneen järjen ihmiskunta - tekosiaan
ja tohtisiko pohtia lempo - mitä sitten seuraavaksi
kun aikakin on kesytetty?

Käännettäisiinkö aika kuten veturi kääntöpöydällä
ja usutettaisiin paluusuuntaan,
ainakin ihmisen keksimiseen saakka
ja saatettaisiin siellä ihminen uudestaan alulle.

Uusin eväin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 19. elokuuta 2015

ÄRJY


ÄRJY

Väkevä meri - ankara hyinen meri;
ankara niin, muttei häijy - hoitaa vain virkaansa,
sitä minkä luoja sille maailmojen alussa asetti
kun lasetti maan kuopat vettä täyteen.

Kauneuden takia se sen,
luomaansa ylistääkseen tasoitti pallukan siloksi;
sitä muista ulottuvaisuuksista katsottaessa.

Ja miten onkaan ihanan kiihkeä,
se laulu - tuolla samaisella hurjalla vedellä,
jos häntä varta vasten asettuu kuuntelemaan
jylisevälle kallion kielekkeelle ärjyn äärelle.

Aalto lyö maininkia selkään,
yllyttää sen lyömään päätään mustaan pahtaan;
resonanssi tavoittaa rajapinnassa selkäpiin,
värinä kulkee kihelmöivänä sähkönä humeettiin,
näkyy värinä suljettujen luomien sisällä.

Sellainen viihdyttää,
kiihdyttää mieltä ja kieltä sieltä - syövereistä,
missä salaisimpia sinisiä pidetään vangittuna
sielun kätketyimpiin lokeroihin.

Mene möyryävän meren äärelle,
huuhdo pääsi kahinassa - anna sen vapauttaa sielusi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 18. elokuuta 2015

SUKELLUS


SUKELLUS

Eläminen eilisessä ei tuota vaikeuksia,
vaikeuksia tuottaa sijoittautua tähän nykyyn;
yht'äkkiä kaikki on liian uutta - verestä -. tuoresta,
kuin vesiperhosta
joka on juuri vapautunut toukan kuoresta.

Humalluttava kokemus ilman savuista palowiinaa
tai muutakaan humeetinsekoittajaa,
sitä se on,
sukellus - ankara tunkeutuminen,
syvälle esihistorian syövereihin tuosta vaan noin.

Ilman telaketjuilla matavaa jyrisevää kiviporaa;
pelkällä sielun voimalla yltiöpäin,
haihattelevan mielikuvituksen kallion kovaan pintaan
keksimästä aukosta.

Ihmiskunnan historia hujahtaa melkoista haipakkaa,
on ohi muutamassa tulipunaisessa sekunnissa,
ilmastoinninmuutoksia vilahtelee niin tiheään,
ettei nohevinkaan vihreä ehdi kissaa sanoa
kun ollaan jo niin suurissa lukemissa,
että riinpiissiläinen kasöörikin sekoaa mokomasta.

Ja se paluu - se on kaikista katkerinta kalkkia,
on-on, on vaikka froua lykkää pekoniin kääräistyä
Huiluntuhtia nokan alle hajusuolan virkaa tekemään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 17. elokuuta 2015

JOiLLAKiN ON UNELMA


JOiLLAKiN ON UNELMA

Pysähtyä einestämään Utopiaan,
sellaiseen maahan - sellaiseen seutuun -,
sellaiseen paikkaan jossa samaan aikaan kokee
modernin nykyajan värikkäine kuoseineen
ja samaa pataa kymmenien miljoonien vuosien
takaiset elämän jäljet veden huuhtomina esillä.

Jotkut taas vaan pysähtyvät;
karistavat kantopuutaakkansa riipeistään,
vuolevat kiehiset tulen ahmaistavaksi.

Siinä kaikki - savun tuoksu tekee taian,
saa kivilaatoilla nousun hikeä kuivaavaan hengenpaloon,
antaa tien mielelle yhtyä ikiaikaiseen maailmaan.

Ajattomaan,
joka on jo oman aikansa kuluttanut;
jäljellä vain jähmettynyt pysähdyksen hetki,
näkösällä kivettynyt historia,
tähtiportti mielikuvituksen hulppeaan maailmaan.

Kuulin nojaa kiven kasvua kuunnellen,
kohinan väkevä vuo resonoi,
kuuloluu tunnistaa väreilyn.

Saurusten aikakausi siirtyy vasaran ja alasimen
kautta mielikuvituksen maailmaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 16. elokuuta 2015

VALTAKUNTA KUiN UNTA


VALTAKUNTA KUiN UNTA

Heleä elokuun päivä,
tundra urkenee kumpuilevana joka taholle,
merelle on jätetty hyvästit;
toki jälleennäkemisen wäkevässä uskossa.

Talsiminen palsojen seassa jatkuu tasaiseen,
niitä kierretään - vältellään
ja matalampien pounujen yli loikataan.

Maa tuoksuu vielä hereälle kesälle,
kukko vai kana-heinä taipuu tuulessa aalloiksi;
lapsuuden aikainen takauma kehottaa hassutteluun,
aikuinen mieli tyssää mokoman hutvatuksen.
Vetoaa olemattomaan aikatauluun.

Loivat kukkulat valuvat vastaan,
heinäinen jänkä haihtuu pois,
vaihtuu sammaleiseksi - joka sekin kuihtuu hopulla
kun askeleet kuljettavat yhä vain korkeammalle.

Lopulta kukkuloiden kiirellä - soraisessa autiomaassa,
eloperäistä mantua sentään vielä siellä täällä
joissakin kivenkoloissa hyppysellinen.
ja niissä harvakseltaan ohutta jäkälää.

Yksinkertaisen ihmisen yksinkertaista kauneutta
tulvillaan kokonainen tundran valtakunta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 15. elokuuta 2015

KÖNKÄMÄT


KÖNKÄMÄT

Jokivieren olematon polku mutkittelee hiljaa;
jokunen äkkiväärä paluuperä - musta lompolo -,
silmä viltossa jängässä,
pääsääntöisesti kuitenkin vastaleeseen
kuten kunnon solisevan pitääkin.

Eipä juuri elikotkaan ole saaneet kunnon uraa,
ihmisistä puhumattakaan,
sen verran asutuilta syrjässä nämä kohisevat,
vaikka täkäläiset ne kyllä tietävät.

Tunturien välinen murros,
jyrhämän takaa paljastuu alaston willi vesi,
louhesta purkautuu tietyssä kulmassa
neljän pienen putouksen mykistävän upea sarja.

Korkeuseroa ehkä vaatimattomat alle kymmenen,
mutta suihkut upeat sielua värisyttävät.
Hiljaisuus lomittuu kohinaan.

Ylimmäinen ryytää roiskeita punaisille laatoille,
lasinsileäksi hioutuneille.
luonnon amfiteatterin permanto on jäljittelemätön.

Katse lukkiutuu dinosauruksen tassun jälkeen,
muutama satamiljoonaa vuotta humahtaa nuin vain,
filminauhana -, yhdessä hujauksessa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 14. elokuuta 2015

AHAB


AHAB

Se nyt vaan on niin,
että uhkaavat pilvimuodostelmat uhkaavat;
minkä sille vähäpätönen maanmatonen mahtaa -,
korkeammille voimille.

On vain syötävä sen eineitä joka niitä suo,
elettävä sellaisissa oloissa kun eteen sattuu,
sateisenakin päivänä vietävä vietävän roskapussi.

Samalla sitä - kiikuttaessaan -,
pysähtyy merenrannan ääniä ihailemaan,
herkällä korvalla,
josko se Haavruua sattuisi äläköimään krunnilla.

Sitä joutuu tavallinen ihminen herkästi noloon,
jos sattuu väliinputoamaan nimenomaan
tuon rouvan laulun suhteen.

Kaikki muut täkäläiset kun väittävät kuulleensa,
nähneensä jopa valaiden tanssivan vedessä
alakuloaan pois ajaen;
niin ryöttäsyntisiin vetoavaa on kuulemma laulu,
jotta valasheimokin tunnustaa tehneensä jotain
mitä ei ole tehnyt.

Niin kuin esimerkiksi,
että olisi hullaannuttanut Ahabin höperöksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 13. elokuuta 2015

KUOLLUT LOKKi


KUOLLUT LOKKi

Arktisen kullan makea lume leijuu yli,
keltaiset norot valuvat lumona merivuoren kupeita,
yhtyvät suolaiseen emään ranta-ahteella
ja saavat mielikuvituksen tolaltaan sekaisin.

Vinksin vonksin asettuvat kuvat humeetissa,
heittävät häränpyllyä - jäävät rönöttämään;
kukin omalle taholleen äimistyneenä.

On hyvä olla,
mieli lepää unisena - mumisee kiven kulmalla;
hulmahtelevia ajatuksia liehuu kepeinä lepeinä,
osaamatta ilman osoitetta mihinkään.

Kuollut lokki lentää epäuskoisena
satumaisen uskomattomasta onnestaan;
siivet epäröivät - empivät lentämistä -,
vain kun on pakko tehdä jotain elääkseen.

Hurmaava parvi kirkuvia miekkoja lähestyy,
tulevat kaakosta sekavana lentävänä laumana,
jokaisella nokassaan kolme makrillia.

Mitä tässä voisi tehdä,
mahdotonta on uskoa näkemäänsä,
eikä siitä voi kertoa kenellekään - nauravat pihalle,
jos menee kertomaan iloisista asioista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 12. elokuuta 2015

LiSiÄ


LiSiÄ

Kuvausreissu Jäämeren rannan ankaraan kohta;
tarkemmin sanottuna huomenna,
jos luoja suo lohta,
muuten siirtyy yliseksi huomeneksi.

Valmistautuminen on aa ja oo - asianmukainen,
ei mitään länsimaiden höpö-höpökotkotuksia,
mukaan pakataan ehtaa pelkkää silkkaa,
sikäli mikäli sitä on saatavissa täkäläisittäin.

Reppuun tanakkaa niestaa;
pari tukevaa rukiista leipäviipaletta -,
voinpitotelineeksi -, ettei hyppyset sotkeudu.

Ja että päälliseksi mahtuu latomaan
herkullisen kerroksen ravinnonlisiä,
terveysvaikutteisia;
Eestimaan leppsuitsujuust, Vennään metwurstia,
sianpoikasen savupöystiä, suolalihaa,
nuo ihan jo tilastomielessä.

Sitten - jos tuulee hyvin - sekaan vaan,
etukumarassa vastahankaseen,
puuskia päin - vaatimia ja sarvaita väistellen.

Valaita toki harvemmin,
mutta uuhissa piisaa puuhaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 11. elokuuta 2015

O FORTUNA


O FORTUNA

Muuramet uhkaavat sielunrauhaa,
tähän eivät Natot ja Leopardit auta;
ei Asperiinit lievitä,
Carmina Buranan "O Fortuna" kyllä.

Vaikuttaa hillakuumeelta,
vähintään hillakuumeelta,
ellei sitten innostu kasvamaan kiimaksi saakka.

Silloin on piru merrassa,
yön ei päivän rauhaa saa;
joku muu saa tyhjättyä hilla-apajat,
jos niitä ei varmuuden vuoksi ole vahtaamassa.

Ja miksei olisi,
samalla voi lappaa kypsät talteen,
ähä-ähä vaan perässähiihtäjille.

Menee ne päivät näinkin;
asiaa päivitellessä,
astian pohja ammottaa apposellaan,
sen siunaamaa kultaista herkkupalaa ei,
ei edes riekaleen kipenettäkään.

Aurinko paistaa autereen läpi,
kulta valmistuu vestaetelän rinteillä,
tuoksu yltää jo kaartuvan lahden yli.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 10. elokuuta 2015

TAiVASTELUA


TAiVASTELUA

Kissinkello löi kolme että kajahti;
tai -hurakan,
sama se sille - löi kuka löi.
Enää ei uneta.

Jouti soutaa pois Höyhensaarilta kaikessa rauhassa,
rauhassa,
vaikka valkoisen naisen reisi houkuttelevasti
pilkisti wällyn alta.

Uhkuvan autereen läpi pilkistävä huomen
voitti vietin neljä-kaksi,
soutimet kouriin ja elämisen mantereelle.

Rannalla taivastelua,
joutavanoloista harppailua eeskahtaalle,
näennäisen määrätietoista tavoitehakuisuutta
vedellä toimivien tuulimyllyjen tapaan;
ainakin sinne päin.

Yöllisen nuotion sylistä kipuava savun riekale,
kohdussa kipinä eloa
kun säipällä pelmasee tuhkaa.

Uusi tulehtunut tervaslastu;
jopa ampaisee kipene siihen,
leimahtaa syömäonnesta täyteen liekkiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Ei VOi VALiTTTAA


Ei VOi VALiTTTAA

Pieni valkoinen apila,
huojahtelee iloisena lempeässä lounaassa;
jos tarkemmin silmäilee,
koko apilikko aaltoilee kesäreggaen völjyssä.

Päällisin puolin vaikuttaa,
että niillä on silti kivaa - ei suurempia paineita,
vaikka Briggs et Strattonin uhka on ilmeinen.

Lopullinen ratkaisu on aina yllä;
moottorilla varustettu viikatemies tulee kun tulee.
Asiasta ei voi valittaa hallinto-oikeuteen.

Mutta mitäpä sitä ei tekisi muuta luojan luoma,
kuin iloitsisi olemassaolostaan täysin siemauksin
ennen rivistä poistumista.

Synnytään jostakin,
eletään,
kuollaan pois.
Ei elämä siis kovin vakava asia voi olla.

Joku sumeasielu oneassa apeudessaan
vain ihan silkkaa ilkikurisuuttaan - sitä epäillään,
ladannut mukavalle elämälle kiusaksi
ja niskassa kannettavaksi inhimillisyyden taakan;
lopulta koko elämän tuhoon johtavan ryöttäsynnin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 8. elokuuta 2015

PÄÄTÄ PiTEMPÄNÄ


PÄÄTÄ PiTEMPÄNÄ

Me olemme jotain jota emme tiedä;
se vaivaa - kaivaa mieltä,
kuin mato käytäväänsä rannassa,
syömällä santaa vartensa läpi
ja ulostamalla tuloksen julki ohikulkijalle.

Sellaisia me olemme - sieluhäilyväisiä,
ryntäämässä eeskahtaalle alvariinsa
kun tuntuu päässä ahtaalle.

Kapuamme pahtaalle vahtaamaan
tarvitseeko joku apuamme kohtalotoverina;
valitusvirsikakkosena.
Se me osataan - yhtyä virteen.

Siellä ylhäällä on hyvä olla,
päätä pitempänä muita,
alhaisia ylempänä - kauas nähden.

Horisontin yli,
josko sieltä kenties toivonlaiva olisi tulossa sauhuten.
Sittenkin.

Kippari hyppimässä tasajalkaa ruorissa,
kiukuttelemassa kolilemppareille höyryn vähyydestä,
kiiruun pyhyydestä,
tässä asiassa nimenomaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 7. elokuuta 2015

KALLiON NOKAREELLA


KALLiON NOKAREELLA

Sen mitä sanotaan armoksi - armolahjaksi,
sen kokee maailmanlaidalla valonlahjana,
häilyvien valoilmiöiden loputtomana esiinmarssina.

Gladiaattorien tulo alkaa ja loppuu
laskemattoman määrän kertoja vuorokaudessa.
Ei ole loppua,
eikä alkua - katkeamaton nauha loputtomiin,
loputtomiin leikkiä yöstä yöhön.

Jokahisen tunnin erilainen valo on kuin
eläisi jatkuvassa draamankaaressa;
intervalleja oopperan sykkeellä,
yksityisnäytöksenä kaikille janoaville.

Selittämätön on se haikeus,
ymmärtämisen vaikeus
kun istuu sanattomana kallion nokareella
ja sielu haikailee malttamattomana valon mukaan.

Haihattelemaan tulisi se päästää,
siitä huolimatta,
että lähes kaikki;
tässä vähäjärkisten maailmassa on kiellettyä
tai säädettyä.

Vapautta vain häkkeineen lentävä kotka.

Oh-show-tah hoi-ne-ne