perjantai 31. heinäkuuta 2009

SEMiNAARiELÄMÄÄ


SEMiNAARiELÄMÄÄ

Olin tulossa Sevetintietä Näätämön suunnasta omien
kuvatushaihattelujeni parista. Pureskelin jossain humettini uumenissa hautumassa olevaa nippelitiedonsiementä seminaarista, josta autoradioni hetki sitten kailotti. Tiesin että seminaarilla (lat. seminarium) normaalisti ymmärretään tyypillisesti yliopiston syventävää kurssia, jolla osallistujat esittelevät kurssia varten valmistamiaan tutkimuksia.

Seminaari voi olla, niin kuin kaikki hyvin tietävät, myös pappiskoulutusta tai kansakoulunopettajille koulutusta antava laitos. Molempien merkitysten etymologia on lähtöisin latinan sanasta semen, siemen.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

No-joo, tuota mietin kuni Nitzijärven parkissa vettä heittäessäni ja uutta keittäessäni tapasin kolleegani, samanlaisen joutilaan taivaanrannanmaalarin ja haihattelijan kuin itsekkin.

Hän oli tulossa hillaseminaarista Ivalosta. Siellä oli tonnin hintaista seminaarilippua vastaan opastettu kädestä yöllä pitäin että hilla kasvaa ja esiintyy suomailla ja jängillä. On väriltään kypsänä keltaista ja paleltuneena harmaata kuin suden turkki. Sisältää luita ja että inmiset ovat yhtä hulluna sen perään kuin.

Kaikille seminaarin kunnialla selvittäneille
oli lopputulemassa jaettu parin tonnin arvoiset hillalasit joilla hillat löytyvät takuuvarmasti jängästä tai korvesta.
Takuulapussa oli lukenut ISOLLA, että rahat takaisin jos lasit eivät toimi.

Krapula sillä näytti olevan, josta päättelin että seminaari oli tuottanut tulosta järjestäjille ja laillistetulle wiinanmyyjälle.

Olihan se kuulemma muudan kiinteistöpisneksen asiantuntuntija niitä heti käynyt Hanhijängässä testaamassa sunnuntaiaamuna aamupalan jälkeen - niitä hillalaseja, kun sillä oli ollut raittiin ilman puute ja palattuaan valitellut että ei löytänyt yhtään mitään hillaan viittaavaakaan, ei edes lehtiä sieltä jängästä.

Seminaarin vastullinen järjestäjä oli todennut siihen että, no siellä ei sitten ole. Niitä hilloja! Sitten!

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Kun siinä erosimma ja parkista läksimmä niin minullahan alkoi heti suuret summat humeetissa raksuttaa. Ihan omasta päästä hokasin jonkun tovin ajettunai, että kannattaisi ehkä järjestää vaikka syntymäpäivä-seminaari, vaikken niistä juhlista muuten niin piittaakkaan. Mitä hohtoa on juhlia wanhettumista ja rypistymistä?

Mutta jos esimerkiksi olisi tarvetta uusia kuljetuskalustoa tahi muuta vermettä ja vempainta niin silloihan tuollainen seminaaripohjainen avokätisyys olisi kuin taivaanlahja.

Siinä ajellesani soitin kirjapainoon yhdelle tutulle ja sanelin seminaakutsun ja piletin tekstit ja tilasin molempia tuhanen kappaletta.
Kyllä se hieman mutisi tonnin hintaisesta lipusta joten käskin laittaa pilettiin että sisältää alvin. Siihen tyytyi ja lupasi panna hösseliksi.

Seuraavaksi soitin Itellan markkinointipäällikölle kysyäkseni josko tuo sponssaisi minulle postimerkit. Kun sihteeri sai tietää asiani, niin ilmoitti että päällikkö on lomalla. Toistaiseksi. Eikä tiedetä milloin tulee vai tuleeko olenkaan. Näillä oudonnimisillä entisillä valtion yhtiöillä on ollut viime aikoina kovin tuulista.

Totesin hänelle että ei kai auta kuin luottaa siihen että seminaarikutsuni vastaanottajat lunastavat itse lähetyksensä.
Sihteerihenkilö tuli heti iloiseksi ja äänensävykin muttui. Hymyäänellä tämä iloinen tyttö ilmoitti että summa ei ole Itellalla kummonenkaan - hänestä ainakaan;
puuttuvien postimaksujen lisäksi kun heillä peritään vain muodollinen €2,00/lähetys, mikä tekkee ilman alvia €1,64.

Toivekkaana ajelin wankkurille ja vakaasti päätin, että, j
os syntymäpäiväseminaarista jää jotain rahoja yli, niin lahjoitan ne hyvin kernaasti koirujeni koiranruokarahastoon ettei hyvä raha mene ihan hukkaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ystävällesi!
........
Kun sormi osoittaa kuuta, typerys katsoo sormea.

torstai 30. heinäkuuta 2009

revonpapu


Revonpapu, "Vuorirevonpapu" (Thermopsis montana)
Alunpitäin Pohjois-Ameriikasta kotoisin oleva
lupiinin sukuinen kasvi joka leviää helposti juurakoista.
Koko kasvi on M.Y.R.K.Y.L.L.I.N.E.N.

UNiSiA LEPEiTÄ

UNiSiA LEPEiTÄ

Yölliset, salaperäiset,
kiehtovan mystiset retket unimaailmaan,
selittämättömät, ikuisuuden kestävät,
suopursun tuoksuiset hetket - ne saavat hämilleen.
Värisemään.

Selvät viittaukset epäselvään hiertävät,
kiertävät humeettia kuin Juri Gagarin planeetta Sinistä.

Panevat wyyhteemään yhtenään ajatuksen hopeista lankaa,
molemmin käpälin, ikään kuin ta'akäsin.

HEH - että mukamas raivokkaasti taa'päin lappamalla
päätyisin lepeisiin - ajattoman alkuun.

Selvähän se.
Mutta mistä ne ovat sitten peräisin?
Ei kai nyt niistä lampaista suinkaan,
joita Höyhensaarille soutaessani laskin?

Enkä minä niitä edes laskenut,
valtoimenaan loikkivat,
laskin öitä jotka on matkattava ennen kuin tapaamme.
Tällä kertaa lopullisesti.

Ei siitä niin kauaa ole - ikuisuus vain,
enää jäljellä räydyttävät rippeet,
sitten muutumme yhdeksi ja ainoaksi.

Oh-show-tah hoi-ne

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

LiNNUT HUUSiVAT YÖSSÄ


LiNNUT HUUSiVAT YÖSSÄ

Astelen kasteista runoa haparoiden,
empivin, lempein askelin,
varoen loukkaamasta vieressä lorisevaa puroa.

Olen sulkenut silmäni
ja sokkona kulkenut jo tovin kovin innoissani,
hilliten nälkäni,
williten mielikuvitustani entoon,
sillä haluan sieluni syvyyksissä nähdä
sen tulikettujen hännän leiskunnan,
millä korvaan rajattoman avaruuden kaipuun.

On vain kattava harmaa mattana humeettini yllä
tällä hullulla öisellä kävelyllä huuruisessa hämyssä
Kuin lehmän kieli se nuolaisee notkelmissa kasvoja,
valuu noroina poskipäitä pitkin leuankärkeen,
varpaille
häviten sitten äänettä äitimaan syliin.

Pimeydessä imeytyy kimeä linnun ääni pääni sisään,
taivas repeää,
hoputan välittäjäainetta ja koetan asettua paremmin,
koska luulen että pian näen sille sijalleni
kuinka tuliketut juoksevat taivaankaaren poikki
hännät leiskuen.
Luulen että siksi linnut huusivat yössä.

Ne huutavat aina kun ketut tulevat.

Oh-show-tah hoi-ne

tiistai 28. heinäkuuta 2009

KiRKAiSU

KiRKAiSU

Onea tuuli huuhtelee virran poikki lipuvaa sorsaperhettä.
Harmahtavaan kalvoon kuvastuvat emo ja pojat;
aika-ajoin äityy wihuri,
pyyhkii pinnan kreppipaperiksi,
kyllästyy ja loikkaa pian uuteen immenkalvoon,
jättää entisen siloittumaan vesilasiksi.

Autereen orpoja harsuriekaleita,
karanneina höykäsen pölähdyksinä etsimässä suuntaa.

Epämääräisessä jonossa seuraa yksinäinen untuva,
katkennut korren pätkä, sätkivä perho,
harhautuneiden roskien kerho.
Koko lysti matkalla alas.

Jos oikein tarkkaan kuuntelee, oikein tarkkaan,
saattaa aisteillaan tavoittaa syksyn ensimmäiset,
surumieleiset sävelet.
Joku Ahtolan tyttäristä on noussut vesikivelle
puhaltamaan oboeensa;
vaikka silmät kertovat vielä aivan muuta.

Nyt on kesä,
sitten kurkiemon kirkaisu pojalleen
palauttaa todentunnun.

Lähestyvän sateenhunnun sihinä, vedenpinnan kihinä
Esirippu kastelee ja näytös päättyy.
Taputan mustan kanan kylkeä.

Oh-show-tah hoi-ne

maanantai 27. heinäkuuta 2009

PASTORi ja JUMALA


PASTORi ja JUMALA

Hemakka, pastorin mielestä kevytmielisesti pukeutunut simpsakka tummahipiäinen neitonen sipsutteli korkeissa punaisissa ranskalaisissa koroissaan ja jumalankin mielestä jo lähes syntisen mittaisessa, mutta viattoman valkoisessa hameessa pitkin kylän raittia.

Olallaan kanniskeli tämä pyry-harakka Vuittonin matka-askia, matkatavaroita siihen huulikiillon, pankkikortin ja ehkä taitetun pikkuhousunsuojan lisäksi tuskin muuta mahtuisi. No sentään siihen nokanpuuteroimistomua sormustimillinen kenties hyvässä lykyssä saattaisi mahtua. Ehken.

Tällä arktisella perällä moinen ilmestys oli oikeasti ILMESTYS, niin harvinainen, että siihen kannatti keskittää kaikki resurssit mitkä arkiaskareista ylettyvät.
Ja hieman ylikin.

Molempien keskustelu eräästä hyvin ankarasta jumaluusopillisesta kysymyksestä keskeytyi ja kilvan siinä kaivettiin rintataskusta nästyykiä ja parempia näkölaseja, jotta yllättävästä tilanteesta saadaan kaikki argumentit irti, onhan kahden, lähes 100% jumalan sanaan luottavan henkilön perustelut joskus asiassa sentään ihan muuta kuin jonkun rahvaan sanoma. Asia kun kuitenkin pian olisi puheenaiheena pyykkituvan uutisissa.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Lasit päässä, etenkin näkölasit, avartavat maailmaa kaiken näkevällekkin ja hetkessä selvisi totuudeksi se mikä oli hetken aikaa ollut vain kiehtovana unelmana haikailemassa kahden vakavamielisen eetoksessa.

Silmät päästä pullistuen nämä tuijottivat loittonevaa naisen kuvaa, kyykistyivät, lopulta asettuivat mahalleen kulottuneen heinän päälle ja katsoivat, perään, pyrstöön, pyllyyn ja millä ihmeen runollisilla nimillä moista naisten vekotinta vain siinä höyräkässä keksivätkään nimitellä.

Katsoivat lopulta toisiaan. Sanoivat lähes yht'aikaisesti:
"Pikkuhousut!? Ne somat, ihanat, suloiset, salaperäiset kapineet"

Pastori toipui ensimmäisenä ja totesi:
"Kyllä, ei sillä
niitä ollut, housutta tämä hepsankeikka tuossa silmäimme edessä keikistelee... ...Hyvä Jumala"

Jumalan suunnasta kuului vain tukahtuneita tuhahduksia vaikka yleisilme vaikutti kyllä siltä, että hän oli aikaansaannoksiinsa varsin tyytyväinen. Vastasi pastorin kommenttiin vain lyhkäsesti:
"Niin..."


~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Pastori kaivoi kasukan taskusta sätkäpussin ja tykötarpeet, otti paperin, asetteli hökeet, pyöritteli sormissaan omatekemän paperossin mieleisekseen ja nosti sitten sen huulilleen liimaten tupakin kiinni. Kopisteli taskujaan, tavoitti tikkuaskin ja sytytti saman tien tupakin ja imaisi ensimmäiset nautinnolliset henkoset silmät kiinni. Päästeli sitten pikkuhiljaa, vähäkerrassaan harmaan savun myötätuuleen.

Jumala katseli vieressä tyynenä, ei sanonut mitään, vaikka hänen tiedossaan oli kaikki oleellinen tupakista ja sen kiroista, mutta tiesipä hän myös sen etteivät inimiset kaikessa noudattaneet hänen tahtoaan vaikka hän koko homman varsinainen ylin pomo ja käskynhaltija olikin. Ilman demokratioita, parlamentteja ja äänestyksiä.

Pastori oli saanut sätkänsä imettyä puoliväliin, hieman jo tyyntyneenä mieleltään katsahtaa loittonevan neitosen perään, huokaisee, kysyy sitten ääneen:
"Oletko sinä ihan keljuuksissasi tehnyt tuon naisenpyllyn niin kiehtovana keikkumaan, niin hullaannuttavana, niin suloisena, että siitä ei tahdo silmiään irti saada tällainen jumalallinenkaan miehenpuoli ja humeetinkin se saa niin sekaisin, että ihan kummallisia, etten sanoisi levottomia asioita pakkaa päähän pukkaamaan?"

Jumala vain kohauttaa harteitaan, hymähtää leppoisasti:
"Samanlaisia ovat miehet kaikkialla, niin minä sen silloin aikonani päätin. Osalle annoin ripauksen itsehillintää, osan jätin ihan huvin vuoksi ilman. Minusta on niin mukava nähdä kuin aikuiset miehet keekoilevat pyllyn perässä kuka milläkin kurillaan mutta kaikilla yhtä vilpitön tavoite kellistää se herkku johonkin sopivalle alustalle ja hoitaa antamani tehtävä; lisääntyä ja täyttää maa."

"Minä kyllä, minä kyllä, minä vaikka kahdesti kieltäisin sinut jos kiistakumppanisi minulle joskus tuollaisen ihanuuden vielä toimittaisi", huokasi pastori silmät luupollaan perään tuijottaen.

Siihen jumala varsin vastasi kymrin kielellä:
"Cay dy geg, a dos i ffwcio dy gath i fyny'r pen ol!"

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ystävällesi!
........
Meille on annettu kaksi lahjaa, joita tulisi käyttää mahdollisimman paljon - huumori ja mielikuvitus. Mielikuvitus korvaa sen, mitä emme ole ja huumori auttaa meitä hyväksymään sen mitä olemme.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

VETÄÄ LONKASTA


VETÄÄ LONKASTA

Helpottaa ilman pottaa,
paikallaan hautuva, paahtava helle on kaikonnut,
tilaan tolaan lipuu verkkaisaan suloisen harmaa,
tasaisen vakaa ja takaa kosteanoloinen pilvimassa
koillisesta kilvan aamuisen koin,
joka koettaa tihrustaa udun läpi lohduksi.

Aatoksin jyrkin pujahdan ulos ja puristan nyrkin,
tunnen kuinka usva likistyy kourassani,
alkaa kämmenkupin täytettyään tulvia sormien lomasta,
ja valuu lopulta kalvosinta myöten kyynärtaipeeseen.
Viileä, märkä neste.

Laulan pisaroiden laulun.

Pilvestä puristamallani eliksiirillä hieron kasvojani,
kuivaan halatin liepeeseen
ja kapuan loihtimaan aamiaissalaatin;
useinmiten pekonia ja munia.
Tänään harmaan kunniaksi: Munia ja pekonia.

Nautin jälkilöylynä wäkevää kahvia
keskustellen samalla itseni kera tärkeistä asioista;
jatkanko lokoisaa oleilua tekemättä mitään,
vaiko pitäydynkö edes miettimästä muita vaihtoehtoja
ja jatkan aikaansaamattomuuden harjoittelua.

Milloinkahan joku keksii järjestää kilpailun aiheesta?
Kilpaillaankohan lonkanvedosta missään päin maailmaa?

Oh-show-tah hoi-ne

lauantai 25. heinäkuuta 2009

SATEEN PiEKSÄMÄ RiEKON PASKA


SATEEN PiEKSÄMÄ RiEKON PASKA

Hortoilen norkoillen pounikkoisessa maassa
rusoposkisia muuraimia väistellen;
auringossa paistellen, jängän tuoksuja haistellen.
Väliin marjan tai pari maistellen.

Jalka osuu hosuessa mättään syrjään,
hetteen silmään,
lähestulkoon - totean ylimalkaan
ja lanaan turvallani pursuilevaa suonkamaraa hetkessä,
nopeammin kuin ehdin livauttaa suustani koirun.

Tietty se lopulta karkaa,
livahtaa haukkumaan lähipuuhun
kun en kykene hillitsemään itseäni
vaan alan hirnumaan
ja se ei totta totisesti - kautta Lemmon,
ole hukalle mikään luontainen ääni.

Hamuan koivun käkkärästä tukea huiskien räkkää;
kamuan pystyyn takaisin vakain aikein.
Waikein on ohi, polvet ja persus märkänä - äkkään.

Alkaa satamaan, oikea kuurojen kuuro,
sellainen kohina että kuurokin huomaa.

Astun, kastun autuaan kauttaaltaan,
tuokion kuluttua alan muistuttaa
viereisellä mättäällä lojuvaa
sateen pieksämää riekon paskaa.

Oh-show-tah hoi-ne

perjantai 24. heinäkuuta 2009

TOVi YÖN POVESSA


TOVi YÖN POVESSA

Pitkä päivä on päättynyt Ultima Thulessa. Kuusikymmentäkaksi (62) vuorokautta kestänyt päivä sai hetki sitten yön vieraakseen tuokioksi. Yö kesti tunnin ja kuusi minuuttia josta hämärän osuus n. puolisen tuntia.
Pakkohan se oli katsoa onnistuuko homma vai pitääkö inimisen puuttua asiaan jollakin tapaa.

Kuva yllä on otettu sillä hetkellä (00:00) kun aurinko on pohjoisessa. Radion aikaa siis noin 01.14. Tuon verran on meidän oma paikallinen oikea aurinkoaikamme jäljessä "virallista" aikaa. Wankkurin kellotkin ovat muuten oikeassa ajassa naksuttaneet koko kesän, ei mitään valittamista kellään ohikulkijalla.
Radio pitää huolen siitä missä ajassa elämä virallisessa Suomessa jatkuu.

Hyvin sitä on silti toimeen tultu. Aikaa on reippaan oloisesti käytettävissä, melkeinpä mihin tahansa joutavaankin voi heti kättelyssä heittää 24 tuntia, ei tee edes tiukkaa ja aika helpolla irtoaa vielä toinen moinen. Tämä on tätä - ei hoppua.

Jotenkin vaikuttaa että tunturien liepeillä, hiljaisuuden asettuessa korvin kuultavaksi, varsinainen aika vasta pääseekin siihen nimenomaiseen merkitykseensä minkä inimiskunta sille muinaisuudessaan on keksinyt ja nimennyt tehtäväksi.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

On kolmas kesä odottaa yötä atimaan, valuvan piiiitkän päivän ylle, ensin miedoksi hämäräksi ja sitten, pian, jo elokuussa se näyttää ensimmäiset merkit omasta wäkevyydestään luonnon uutena hallitsijana.

Keskiyöllä kaikki asettuu aloilleen, hiljenee tyystin kun lintuin laulu vaimenee ja tuuli laantuu tyveneksi kymin pintaan - paitsi halla.
Halla se valmistautuu
aamunkoin sarastaessa valumaan alavien maiden ylle, hillan kimppuun ynnä puikulapotunvarsien, jäädyttäen yön tuoman kasteen pieniksi helmiksi, mutta heti jo kultaisen kehrän ensikosketuksesta antautuen auliisti valon voimalle, haihtuen odelman pinnalta huuruksi jota huomenen ensimmäiset, orastavat tuulenvirit alkavat kuljettaa pois salaperäisenä leijuvana terhenhuntuna.

Tunnelma, ilmapiiri, atmosfääri, ihan sama mikä noista - on käsin kosketeltavan liikuttava, suorastaan harras. Se mikä on näillä arktisilla seuduilla tapahtunut jo iäisyyden alusta, saa yhä inimisotuksen silmästä herahtamaan kyyneleen poskelle.
Kyllä tilanne niin ainutlaatuinen on, siitäkin huolimatta että kyseessä on vain elämän asettumisesta sille kohdalleen mikä sille kuuluukin.
Eikä sitten yhtikäs mitään muuta.

Tieto siitä että aurinko todella piipahtaa tästä eteenkäsin yhä vaan pitempään maanpiirin takana saaden aikaiseksi maalaukselliset ruskot taivaankannella; ne värileikit joita inimisolennot taiteilijan roolissaan, taiteilijoiksi muuntuneina, ovat kautta aikain innostuneet kuvaamaan.
Kukin taitojensa ja kykyjensä mukaan tuottaen kirjoa, kuunaan kuin aurinko jokavuotisen kiertonsa ohella ja vaiheissa.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Menee vielä tovi ennen kuin luonnon, etupäässä kasvillisuuden reaktio alkaa näkymään ohikulkijain silmässä, vaikka yön saapuminen on hyvin selvä signaali siitä että talveen valmistautuminen pitää aloittaa juuri nyt jos meinaa selviytyä.

Vasta vuonna 2021 täysikuulle voi ulwoa täällä Ultima Thulessa ensimmäisenä yönä "pitkän päivän" jälkeen.
Vuonna 2013 jo, jos
kelpaa himpun verran (kynnen mitan) vajunut yönkunigatar.

Bures buohta idja!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina ystävällesi!
........
...niin yö astuu olemattoman hämärän keskeltä, avaa sylinsä ja ottaa kultaisen kehrän omakseen...

torstai 23. heinäkuuta 2009

lokkeja


Kalalokkeja sekä hattupäisiä naurulokkeja passipaikalla.
(Larus canus & Larus ridibundus)

Pohjoissaameksi: Báiski ja Gahperbáiski

YÖViERAS


YÖViERAS

Pitkä päivä on ehtymässä ehtooseen,
yö yhtymässä yöttömään yöhön,
ryhtymässä yön pimeään työhön.
Yli kaksi kuuta kestänyt päivä saa yön vieraakseen,
laskee itsensä tuokioksi yön syliin.

Päivät pääksytysten, yötä ootellen, kapioita kooten,
luomakunta on varustanut lavitsaa yölle.

Kesä on hehkeimmillään, pesät jo tyhjinä,
luonto vehreimmillään,
kukat uhkeimmillaan,
puhkeamisillaan wiimeiseen ponnistukseen
onnistuakseen jatkamaan sukunsa elämää.

Pilvien varjot vaeltelevat vitkaan veden peilissä
eilistä päivää haaveillen häilyvinä aaveina.
Alavan maan halla hunnuttaa morsion suden hetkellä;
niin yö astuu olemattoman hämärän keskeltä,
avaa sylinsä ja ottaa kultaisen kehrän omakseen,
kyltyy hetkessä.

Pian jo kurra puuntaa varhaisen poutapilven helmassa.
värjää maailman vaaleanpunaiseksi unelmaksi.
Elämä pärjää annoksella seuraavaan,
rahtusen pitempään yöhön
ja sitä seuraavaan ja sitä seuraavaan.

Oh-show-tah hoi-ne

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

SAAMEN MERi


SAAMEN MERi

Keskikesän levollisuudessa siintää valtaisa järvenselkä,
lähes pilvettömän taivaankaaren huomassa.
Rauhallinen, pysähtynyt maisema ilman liikettä;
sinisävyinen näkymä melutta ja hälyttä.
Synnyinmaan kiihkoton tyyssija.

Ei katkeamattomia autojonoja, ei ruuhkia,
ei hikeä, kiehuvaa pikeä, pystyyn nostettuja sormia.
Erinomainen, suorastaan loistava paikka lorvia.
Tärvelemätön järvi, virneessä koko lärvi kun sitä katsoo.

Tunturin laki, saavutus - josta ajatukset voi laskea irti,
vapaasti kierimään vilttoja kallaita pitkin
ja jäädä itse puuskuttamaan.

Poukkoilemaan kivistä ja pahtaista sinne tänne;
kaukaa katsoen holtittomasti,
vapauttajastaan tasaisen varmasti eteenpäin.
Ensimmäinen näkemysero heti siis siinä,
kaavanko mukaan vai wapaasti.

Kyllä ihminen sijansa äkisti äkkää
kun tunturin päälle yksin kamuaa väistämään räkkää
ja repustaan tuulensuojaa yllensä hamuaa.
Ei sitä muilta ole ottaa.

Sitä on silloin ratkaisujen, ennakkoratkaisujen äärellä.
Muistuu kerkeästi mieleen:
Ensin pitää ajatella ja vasta sitten kiivetä.

Oh-show-tah hoi-ne

tiistai 21. heinäkuuta 2009

ViiSSATANEN (runo No: 500)


ViiSSATANEN (runo No: 500)

Viisi sataa kertaa olen havahtunut,
pysähtynyt unessani,
avannut luomeni huomeneen.

Par'aikaa, kesken makeimman kohtauksen
olen keskeyttänyt kiihkeän, huikentelevaisenkin menon.
Sysännyt haihatukset syrjään, wällyn lykännyt sivuun
ja pyyhkäissyt sormen mutkalla unihiekan silmistäni.

Melkoinenpa olisi keko
vaan en sitä ole hokannut talteen ottaa.
En.

Noussut vain warhan - uuteen aamuun ylös,
laskeutunut nöyrästi miettimään rahilleni alas
kynnet kerkeästi näppäimille
ja tässä on tulos.

Olen puolivälissä. Pyöreästi. Lähes.
Puolikkaita ei lasketa.
Eikä vajaita.

Enää viisi sataa ja yksi.
Sitten on kaikki se kasassa
jonka ajattelinkin vihkooni merkitä merkittäväksi.
Tarvitseeko sitä ihminen enempää kuin minkä viitsii.
Jotkut eivät viitsi sitä ensimmäistäkään.

Oh-show-tah hoi-ne

maanantai 20. heinäkuuta 2009

HiLLASUOLLA


HiLLASUOLLA

Liikkumaton keho kääntyneenä tulojotoksen suuntaan. Pronssinväristen, päivän paahtamien, ahavoituneiden ja säänpuremien kasvojen kivettynyt katse. Korkeiden poskipäiden ja otsan välissä siristävät silmät. Kurittomat, osin harmaantuneet hiukset valtoimenaan kahtapuolta päätä.

Vain rintakehän tarkempi tarkastelu olisi paljastanut tämän selkostenkulkijan hieman hengästyneen. Se kohoili vielä normaalia tiiviimpään tahtiin. Muusta ei olisi äkkinäinen voinut päätellä, että hän oli tehtävässä jossa perässähiihtäjiä ei kaivata.

Maassa, aihkipetäjän kylkeä vasten oli pullakka 80 litrainen maastokuvioinen rinkka. Kelosta taitettu, käytetyn oloinen matkasauva nojasi rinkkaan ja vähäläntään oksaan ripustettuna killui biisoninnahkainen niestalaukku kera juomaleilin. Sulassa sovussa.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Wähitellen kulkija rentoutui, ketään ei näyttänyt olevan perässä - ei ainakaan niin tökerösti että olisi suoraan vereksellä jäljellä lampsinut. Ja jos olikin, niin oli sen verta taitava että osasi välttää ilmitulon.

Katseli siitä jäkälästä hyvän paikan josta oli näkymä jäljelle, pyllähti istumaan ja hamusi niestasäkin syliinsä. Näpräsi sen auki ja nosteli eineet eteensä: parinaulaisen siprun savustettua sikaa, tuohisen voiropeen ja Rukta-Aletan paistaman rukiisen leivänpuolikkaan.

Kaivoi niibin vyöltä ja leikkasi leivästä aimo lohkareen, koppasi terännokalla köntän voita ropeesta ja levitteli leivän kylkeen. Sitten viilsi siankyljestä puolen tuuman wahvuisen viipaleen kyytipojaksi ja alkoi tukkimaan koko laitosta käkättimeen.

Jo ensimmäisen haukun jälkeen löysäsi ilme kun sokerit kai asettuivat oikealle tolalleen. Lämpimässä päivässä notkeaksi käynyt voi ja liukas, rasvainen siankylki antoivat oman osansa suun lähiympäristön ilmeeseen.

Tuiskahti syöjän mieleen, että vaikka siinä lähes jäneksen selässä oltiinkin ja vauhdissa, niin silti ei raavas mies kulkenut mittaamattomia selkosia jänesten ruuilla.

Päin vastoin - pykälien ja asetusten mukaisilla eineillä koko homma olisi jäänyt tekemättä tyystin. Niin se vain on tuumi yksinäinen kulkija, nyt jo hymynkarettakin hieman suupielessään. Haukkaili tuhtia annostaan ja pähkäili samalla elämän tähellisintä puolta, syömistä.

Kyllä se vain on niin, että kunnon eines on ainoa konsti pitää posetiivinen mieli yllä ja henkinen tasapaino reilassa. Ei siitä mihinkään pääse.
Kitkeräksi se tekee kenen tahansa jos päivät pitkät kuluu vain sitä ja tätä vältellessä ja tuoteselostuksia tavatessa. Ei semmoset kuikelot jaksa leikkiä ymmärtää missään olosuhteissa, iänikuista kitinää ja sitruunvittuilua päivät pääkseen. Siinäkö se on elämäntehtävä ja autuus? Kyllä sitä voisi iniminen valita paremminkin kohtansa.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Leukojen jauhettua leipäannoksen ääntä kohden, tuumaaja ottaa tilanteen kokonaan haltuun. Kurkistaa jäljilleen ja kun mitään havaintoja ei liikkeestä ole, niin oikasee itsensä aihkin kylkeen nojalleen, laskee luomet ja keskittyy aistimaan hiljaisuuden sinfoniaa unen ja valveen rajatilassa, ádjagaksessa, kuten täkäläiset sitä tapaavat sanovat.

Havahtuu jonkun hetken päästä kaarneiden kronkuntaan, katsahtaa ensimmäisenä tottuneesti tulosuuntaansa. Korpit kaartelevat siellä, tievan kupeen yllä.
Päähän luikahtaa heti ajatus, josko vain Lempo soikoon joku olisi
sittenkin tälle perälle osautumassa, vaikkei tästä kyllä kukaan kyläläisistä ainakaan ole hiiskahtanutkaan.

Pronssikasvoinen, jäntevä kulkumies kerää vähäiset kimpsunsa ja kampsunsa, nakkaa rinkan pykälään ja lähtee lasettamaan vilttoa kuolpunaa koillisen suuntaan reippaanoloisesti. Pian häviää rinkka vitelikön ja tunturikoivujen sekaan. Jäkälät alkavat kohota verkalleen persuksen painamina takaisin asennolleen.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Parin tunnin vaudikkaan taivaltamisen jälkeen kulkija hidastaa, pounikkoa alkaa olla jängässä sen verran että kohta ollaan siellä missä pitääkin. Punaisia muuraimia on jalkain juuressa niin tiheässä ettei oikein sijaa siinä. Ei vissi iniminen siihen raaskisi koipeaan laskea.

Oikea on juuri paikka. Silmänkantamattomiin leviää joka suuntaan valtava hillasuo muuraimista punertavana mattona. Odottaa siinä kaikessa rauhassa ja kauneudessaan vain muutaman päivän päästä saapuvia poimijoitaan, sikäli mikäli helteet jatkuvat tällä kurin eikä halla käy yöllä atimassa.

Ammattilainen katselee mahdollisia uhan suuntia. Kyllä - ainoa varottava suunta on siellä tulojäljiltä päin jos kerta niin on ollakseen.

Pronssikasvoinen lähtee tulojälkiään taapäin ja pienen tievan päällä, ehken neljännes porokusemaa marjikosta, katsoo paikan sopivaksi. Laskee rensselit maahan. Taiteilee rinkan selästään ja avaa sen. Nostelee mesikämmenen puvun, aitonahkaisen, rinkan uumenista ja avaa sen viikkauksestaan sammalikkoon. Wiimeksi kaivaa kouvon irvistäväksi laitetun pään.

Asettuu sitten persielleen ja alkaa vetää taminetta ylleen. Riisuttuaan ensin tietty omat vermeet yltään ja pakattuaan ne rinkkaan.

Lopuksi ottaa kouvon pään oksan hangasta ja nostaa sen harteilleen, asettelee asianmukaisesti ja siirtyy hiljalleen tievan päälle asemiin.

Kyläyhdistyksen palkkaama virkaheitto turkismetsästäjä Jeromei Lutto alkaa ansaitsemaan palkkaansa.

Otuksen hartiat hytkyvät enemmän kuin kontioilla normaalisesti. Jeromein päähän on juuri pälkähtänyt että tulisipa nyt verokarhu kysymään ennakkoperintärekisteriä tai muuta sille sopivaa asiaa.

Mutta sitten vakavoituu ja käy hommiin. Jokaisen on itse palkkansa ansaittava.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina ystävällesi!
........
Karhun saapi helposti hätisteltyä hieromalla sen kuontaloon kourallisen ihmispaskaa... Sitä puolestaan löytyy omasta housusta useinmiten kun mesikämmenen sattuu kohtaamaan.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

RYTiRYTEiKKÖ


RYTiRYTEiKKÖ

Tuulessa kahiseva seinä,
heinä - puoltatoista syliä yli,
nousee sakeana viidakkona rannan vedestä,
itseni edestä.

Olen ihastuksesta mykkä,
tykkään vehreästä äänivallista,
halu harpata vihreän sisään kiskoo kintereitäni.

Lykkään intoa, vedän henkeä,
niin lempeä näky on aamunkoissa
että suljen tuokioksi silmäni
ja valveunessa olen erottavani ryppyisen Panin
ruokopillin sulosoinnut ryteiköstä.

Kun avaan silmäni,
ei katseeni tavoitakkaan pientä kaksisarvista jumalaa.

Se ääni joka palauttaa takaisin todellisuuteen,
kuuluu rytikerttuselle:
Tri-tri-tri-tre-tre-tre-tsert-tser-tsert!

Saattaapa tuo olla ruokokerttunenkin
kun ei viitsi rontti käyttäytyä ja näyttäytyä.

Huiskautan kädellä ilmaan - hui-hai,
väliä hällä vaikkei ruskea alaperä vilahdakkaan.
Kerttunen kuin kerttunen. Ryti eli ruoko.
Kaikki käy.

Oh-show-tah hoi-ne

lauantai 18. heinäkuuta 2009

MiELENi NURiN KUMOSi


MiELENi NURiN KUMOSi

Tulilinnun kiitävän näin,
liitävän etelään päin yli pääni;
luokse varmaan wanhoin ystäväin menossa.

Kaunis oli ääni
kuin lauluin ja runoin punottu tulinen paula,
kuin loihdittu loitsujen suloisin loitsu,
taikaa täynnä ja noiduttu.

Juoksevaa aikaa vuolasta
jostain ammoisten aikain luolasta,
muinaisten äänien maasta.

Niin ihana, niin eho että sen teho lumosi hämmensi,
mieleni nurin kumosi, houkutti koukutti,
istumaan kedolle saattoi;
äkin ja ylläittäin.
Yksinäin.

Minä siivetön sijoilleni jäin.

Pian sisällä mielessäin
loitsusta runoni punoin,
heti ääneen luin - säkeitä ajussa puin,
muutamaan sanaan kompastuin,
mutta yhäti innostuin;
wiimein runoksi puin.

Oh-show-tah hoi-ne

perjantai 17. heinäkuuta 2009

VAiKUTTAA ETTÄ KORRUPTiOKiN ON LAHJOTTU


VAiKUTTAA ETTÄ KORRUPTiOKiN ON LAHJOTTU

Sullemulle-leikit vaan jatkuu. Viikon valonpilkkuna demareitten Johannes Koskinen joka joko oman etunsa tuleen heittäen tai puolueen, esitti, että syytä olisi, syytä olisi alkaa laulamaan niistä kepulikosteista joilla rehellinen raha KEPULIEN tapaan muutetaan puolueiden hämärissä viemäreissä saastaiseksi, likaiseksi vaalirahaksi. Sitä voi katsoa pelin avaukseksi. Vain Kokomustan Kimmo Sasi enää änkyröitsi samoissa kekkereissä.
Laajoissa isänmaallisissa, avoimissa ja rehellisissä kansalais- ja äänestäjäpiireissä hämmästellään mitä ihmeen salattavaa rehellisyydessä on?


Kokomustassa jännitetään avaako Kävelevä Kataistrofi vaaliraha-arkkunsa tulevana viikonloppuna iskelmäkansalle Kiuruveellä Eppujen konserttia kuuluttaessaan. Hyyssien takana pimeä vedenlyöntitoimisto ottaa vastaan vetoja laulaako Katainen vai ei. Voittaja saa kaiken jos älyää aikanaan lähteä litomaan rahat påvessa pippaloista.

Joku liituraitainen, viulukoteloa kanniskeleva heppu on supissut päkstakella toisesta poskestaan että olisi atmosfäärin kannalta parempi kun ei puhuisi

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Jos joku on erehtynyt tähän saakka pitämään ruåtsia kiusalla puhuvia suomalaisia kylminä, ylimielisinä ja korskeina, niin pitäköön luulonsa kaikessa rauhassa, Suomessa on ajatuksen ja mielipiteen vapaus mutta tässä korruptioasiassa hän on nyt väärässä. Kulttuuriministerinä huvikseen istuva Wallin antaa pyykkituvan uutisten mukaan pesänselvityksen heti loman jälkeen. Uppoamaisillaan oleva VAS-liitto myös, kuulemma Arhinmäen lomailtua.

On hyvinkin luultavaa, että demareiden ja kokomustan puoluetoimistoissa ei nyt juurikaan lomailla. Pikemminkin siellä tehdään hikihatussa muutostöitä, ettenpä jopa rohkenisi epäillä - paperitöitä, sillä käryhän siitä syksyn myötä näyttää tulevan. Ei auta nyt pirukaan vaikka sen pyytäsi kaveriksi Bibliaa lukemaan.

Ei voi tavallisen rupusakin puolesta muuta toivoa kuin, että myös kunnissa tämä lahjuspeli ja humputtelu kuntalaisten rahoilla loppuu. Ei se oikein pitkän päälle vetele että kuntalaiset maksaa virkamiehen tai politikan pohjapalkan ja muu tulee kaupankäynnistä päätöksillä.

Päätän lähetykseni tällä erää tähän ja lähden suoltamaan verkkoja kalojen etupuolelle uintisuuntaan nähden märkään veteen ja toivon että syksystä tulisi korruption suhteen mahdollisimman tuulinen ja myrskyisä.

Näin pieni kansakunta - vain hieman päälle 6 miljoonaa, ei kestä muita verenimijöitä valtion lisäksi.

"JO VÄÄRYYS VALLAN SAAPI

Nyt viekas vilppi täällä on noussut kunniaan
on valhe vallan päällä ja vääryys voimissaan.
Ei kuulla kurjan ääntä ja köyhää sorretaan
Ja lainkin rikkaat vääntää vääryyttä puoltamaan

Kas, köyhän leivän syövät nuo jumalattomat.
He viatonta lyövät ja häntä vainoovat
He kurjaa ahdistaapi kuin käärme kiukussa
Korvaansa tukkeaapi tuon raukan huudolta..."

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina ystävällesi!
........
Parempi lahjus omassa taskussa kuin kymmenen kaverin taskussa!

torstai 16. heinäkuuta 2009

mustaviklo

Mustaviklo (Tringa erythropus), Pohjoisaameksi Čáhppesčoavžžu
ruots. Svartsnäppa, enkl. Spotted redshank.

Mustaviklo on levinneisyydeltään Suomen vikloista pohjoisin.
Se pesii Lapin ja Oulun läänien rimpisillä soilla.


Tämä kuvan epeli, mainio yksinhuoltajaisä,
puuhastelee Inarin Kultajängässä täyttä häkää poikiensa kera
kun
sitä vastoin huithapeli
ja tyystin edesvastuuton akkansa lekuttelee
jo nokka Afrikkaa kohti.

SYLi


SYLi

Yön pehmyt, samettinen syli lähestyy hitaasti;
pitkä arktinen päivä on päättymässä.

Lukemattomien runojen, laulujen, taulujen
ja tarinoiden lähde vaipuu ehken hieman epäröivin askelin
epämääräisen hämärän helmaan.
Kiihkeä pohjoisen luonnon elämänrytmi
saa ensimmäisen kerran vetää henkeä.
On wiimeistelyn, loppusilauksen aika.

Jo wiikon kuluttua kaksi siimestä ensin kättelee,
pian suutelee, sitten syleilee toisiaan huuruissa.
Illan ruskot syntyvät - ävär saa kasteen.

Ajast'aikaa, päivä päivältä,
yö wyöryy yhä wäkevämmin esiin.
Punoo pauloihinsa,
kutoo monipolvisiin runollisiin seitteihinsä
niin hopeisiin kuunsiltoihin tuijottavat romantikot,
kuin hiljaisuuteen laskeutuvat haaveilijat
ja hämärissä vapaaseen lentoon päästetyt mielikuvitukset
Sallii tulla syliinsä tykö.

Elokuun alussa alkaa ensimmäisen kerran
erottua pimeä hetki
joka pitenee tasaiseen verkkaiseen,
kunnes yö lopulta, syksyn ja marraksen jo ehdyttyä,
saa täyden vallan hetkeksi ja sulkee kohtunsa onsin.

Oh-show-tah hoi-ne

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

HELLE


HELLE

Rikkumaton veden pinta.
Huokuu viidan siimeksessä pakahtuva rinta.
Helteinen nyt on ja liika kuuma,
päällä hehkuu paikallensa asettunut,
porottava keskikesän huuma.

On pintanahka nihkee,
jahka kun vain joku tulee liki.
Tukanrajas' pakoon juoksee hiki,
kiehuu vallantiessä piki.
Ruoho kuivuuttansa kaatuu lakoon,
hiljallensa aloillensa maatuu.
Pääsee sade kuivin jaloin tällä erää pälkähästä.

Helle,
ei kelpaa kelle tahansa,
vaikka joku kaikki rahansa sille hukkaa,
pakkaa sukkaa, liivii, kenkää laukkuun,
sitten lentää, ulkomaille entää.

Haukkuu - kotimaata hyiseks' morkkaa,
panee kaiken likoon että pääsee pakoon vilua ja horkkaa,
hiekkarannan huomaan, varjon alle pakkaselta suojaan.

Toinen nurkkaa hakee, varjoo varjon päälle,
menis' maate vaikka jäälle jos vain kuuman
saisi päätä ahdistavan pois.

Pois tuon tuuman - pakkomielteisen ja kielteisen.

Oh-show-tah hoi-ne

tiistai 14. heinäkuuta 2009

PiHKAA TiHKUVAT TYVET


PiHKAA TiHKUVAT TYVET

Monet ovat kahden tulen välissä.
Tai kahden pahan.

Minä olen kahden puun välissä.
Miehen rintaa paksumpien järeiden näreiden välissä,
näreiden joiden latvat huikentelevat
kaksikymmentä syltä korkealla - ylikin.
Piirtävät hitaasti huojuen vapaalla kädellä taivaankantta.

Molempien latvassa istuu vitimusta kaarne,
kultaraha nokassa säihkyvänä.
Minun rahani. Minun kultani.

Kierrän käteni pihkaa tihkuvien tyvien ympäri
ja vavisutan runkoja samalla kun katselen maailmaa
maahan saakka ulottuvien, jämerien,
monimetristen tiheiden vihreiden oksien läpi siilaten.

Korpit yrittävät pysyä paikoillaan
mutta joutuvat tämän tästä hypähtämään ilmaan
ja räpiköimään,
kunnes taas saavat jalansijaa tutisevista latvoistaan.

Epämukava on sellainen maailma
joka huojuu koko ajan jalkain alla.
Ei toivottava.

Lopulta luovuttavat ja raottavat nokkansa.
Avaan kukkaroni ja kulta löytää sijansa.

Oh-show-tah hoi-ne

maanantai 13. heinäkuuta 2009

PiEKKA-ANSELMi


PiEKKA-ANSELMi

Helteisessä säässä, pirullinen räkkäparvi kihisevänä terhenenä ympärillä, mennä viuhtoo outametsänsyrjässä, jängän puolla wanhanpuoleinen miehenraato, ontuva, mutta niin on tottunut kinttu pehmeän rapsakassa maassa astumaan että eipä yksi vaillinainen raaja isommin haittaa tee. Kulkee mukana siinä missä tervekkin. Ilman kunnallista saattajaa.

Kulunut ja kalastajalangalla kursittu ynnä paikkailtu iänikuisen wanha satulareppu "sissireppu" on pullollaan satulassaan selkäpiin päällä. Alaremmeissä kiinni porontaljaan kääräisty raanu ja plastiikkalevy.

Muista hilivitskuttimista riippuu nokinen kahvipannu, toisella puolen paistinpannu ja repunläpän alta roikkuu punaruudullinen paita. Leuku tietysti vyöllä, muuten pukimet hyvin tavanomaiset. Jalavan kaupasta tilatut uuden karheat kumiteräsaappaat ja pussihousut ja jo rispaantuneen oloinen flanellipaita.

Ääntä ei juuri kuulu, jos matkamiehen säännöllisen epäsäännöllistä puhinaa ja tuhinaa ei lasketa. Sen verta on kuitenkin vauhtia että hikeä pukkaa nahalle ja kastelee niskaa sekä kainaloita ja sikälikkin saa ehken hieman huohottamaan. Ei muuta.

Sekaan kuuluu tietysti muutama pärskähdys silloin tällöin kun räkkä-perkele pukkaa suuhun ja nokkaan niin että joutuu oikein turauttelemaan ja töpeksimään. Mutta muuten on kyllä selvät sävelet.
Suunta on oikea ja siinä pysytään.
Ei tuota vaikeuksia.

Jos ihan tarkkoja ollaan, niin kyllähän siinä jängän reunassa heikosti erottuu ennestään kuljettu ura, tosin vain sellaiselle joka näitä selkosia on tottunut ikänsä ravaamaan.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Piekka-Anselmi siinä mennä reuhusi kalamajalleen Stuorrájeggin kuvetta.

Nousisi paksummalle maalle
Laajaselkäjärvien pohjospuolella ja siitä sitten enää pikku huikonen, pari poronkusemaa Pekan Ahvenjärvelle. Siellä oli kammi ja ruuhi ynnä pyydykset: verkkoräsyjä ynnä takkavitallinen tuoreita liisteitä.

Naapuri oli tuonut Anselmin Leppäjärven kupeelle ja siitä tämä talvitienpohjaa sitten oijustaen matkaan alkoi kala-asennolle. Olisihan tuo sinne tiekin melko liki ylettynyt toista kautta - kammille, mutta joidenkin mielestä sillä tiellä pitää olla puomi ja lukossa varmuuden vuoksi.

Siksi oli kätevämpi oijustaa suoraan tästä kun alkaa anelemaan armoa ja avainta. Yksi leveämpi puro oli poikkiteloin tällä reitillä. Semmonen josta ei päässyt yli harppaamalla. Kelteisilleen piti heittäytyä ja veteen paljasjaloin laskeutua ja toisella ahteella alakerta kuivata ja vetimet uudelleen pukea.

Samallapa kesäkuumalla tuli siinä samaisessa ojassa yleensä sitten naamarustinkikin kuurattua itikanraadoista, päänkastelun ohella.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Vihdoin, parin tunteroisen päästä järven selkä häämöttää puiden lomasta kovalla rannalla. Pian kammin seinämät ja katto. Joka kerta se helpottaa kun tälle kohtaa pääsee. Sitä tietää että kohta on paratiisi valmis. Ei muuta kuin astua sisään.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Anselmi pysähtyy kammin oven eteen. Hamuaa yläkamanan päältä, onkalosta vajaahkon Talvisotaputelin, iskee hampaansa korkkiin ja kiertää toisella kädellään sen auki. Sylkäisee korkin tilapäisesti maahan ja vetäisee pitkän ryypyn lämmintä mintun makuista wiinaa.
Tulee niin hyvä mieli, että kyyneleet tirahtavat silmäkulmiin.
Helpottaa.

Nyt vasta raskii avata rintaremmin ja varistaa viilekkeet hartioiltaan sekä asetella reppunsa maahan. Pikainen silmäys ympäristöön ja kammin puitteisiin - ehyet ovat, talvella peltipailakalla raijattu eines- ja wiinavarasto on todennäköisesti tallella.

Hymy karehtii Anselmin naamalla. Tästä tulee hyvä reissu. Ei tänne silminnäkijöitä osu, eikä niitä kyllä kaivatakkaan.
Ei silloin kun kyse on miehen tiestä.

Piekka-Anselmin kaikki osat tässä:



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ystävällesi!
........
"...On näöltään se reppu usein vaatimaton aivan, se silti jakaa reissumiehen ilon tahi vaivan. Se tuntee murhemietteet ja hauskat ajanvietteet..." san. Repe Helismaa

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

HiSSiKYYTi RUOKA-APAJiLLE


HiSSiKYYTi RUOKA-APAJiLLE

Loiton takaa jostakin,
maailman toiselta puolen,
navan yli,
taivaanrannan alta,
saapuu kaukainen tuuli
pannen tuuliviirit oitis järjestykseen.

Nuoleskelee valtaisaa jäälakeutta pitkin matkaa,
jäähdyttää tunteensa,
hyytäviksi hyydyttää jo ennen kun saavuttaa sulan.

Puhaltaa sen yllä tovin
kuni singahtaa vastaan piirtyvän rannan jyrkänteet
kohdatessaan pystysuoraan ylös,
antaen miljoonille kirkuville linnuille ilmaisen
hissikyydin ruoka-apajille merelle.

Kun sosiaalinen työ on tehty,
se enemmän tai vähemmän puuskittain,
kuin hetken mielijohteesta, ailahtelevasti,
willikon tapaan puhaltaa oneana yli Ultima Thulen,
pannen wilukissat penkomaan willaisia esille
Alle ja ylle. Päälle ja väliin.

Hylkää onnettomat värjöttelemään
ja jatkaa hohottaen matkaansa sivistyksen pariin
aiheuttaen hämminkiä tilastoissa.
Yksi tuuli.

Oh-show-tah hoi-ne

lauantai 11. heinäkuuta 2009

KOUKEROiSiA SANOJA VARPAALLA


KOUKEROiSiA SANOJA VARPAALLA

Kävelen yksin meren tuulista, willin karua rantaa,
mitätöntä kaistaletta - palaa määrätöntä äärtä,
josta osan haluan tallentaa muistikuvana
humeettini sopukoihin mielikuvitukseni ravinnoksi.

Unelmani luotin aistillisen yön jäljiltä uinumaan
varhaisen sarastuksen autuaaseen huomaan.
Huovan lämpöiseen syliin kietoutuneena.

Paljastan säärtä,
huuhtelen nilkkoja suolaisessa vedessä,
kirun kirkuville lokeille piruettien sekaan.

Suljen silmäni kuullakseni,
avaan korvani aistiakseni näkemäni,
haistelen, maistelen ruovikon kahinaa jokaisella solulla,
lehtien salaperäistä kuiskintaa;
tuulen aiheuttamia tahallisia kahahduksia.

Kostein jaloin astun kuivaa santaa,
hiekka tömähtää iholleni,
alkaa varista kun kirjoitan aamu-unisia,
koukeroisia sanoja varpaalla,
tuulen siloittamaan koskemattomaan hiekkaan:
Olet minun runoni, uneni ja onneni.

Ihana Annani.

Oh-show-tah hoi-ne

perjantai 10. heinäkuuta 2009

SiKAPASiLLiNEN iSÄiNMAA


SiKAPASiLLiNEN iSÄiNMAA

Jos ennakkotiedot pitävät lainkaan paikkaansa, niin
syksystä tulee todella tuulinen ja hyvin, hyvin pasillipitoinen. Päälle on kaatumassa sikojen vallan kumous - ellei peräti sikojen lahti. Enkä edes ystävällisessäkään hengessä tarkoita nyt Sikojenlahtea, Bay of Pigs'a, sama joka on epsanjaksi Bahía de Cochinos. En tarkoita.

Tarkoitan tätä iloisen riemukkaasti wellovaa keskustelua, sormenheristelyä, kuittien korjailua ja tuppisuisuutta niin monella taholla - niin ihailtavan monimuotoisesti. Missä on fantastisen Kävelevän Kataistrofin helisevän unettava pulputus? Entä missä Urpiaisen?

Näyttää siltä että Arkaadianmäen saastuttanut mätäsikapasilli
saavuttaa täydellisen kaatovoimansa vasta syksyllä. Ja samaan aikaan Sikalentsu (HoneNone) on ennustusten- ja uhkakuvien mukaan kaatamassa noin miljoonan wiatonta, korruptioon tyystin syytöntä suomalais-ugrilaista äänestäjää lavitsoilleen raadoksi, reporankana kutvottomaan ja kun on jo heimoa muutenkin sika-asioilla kurmootettu. Koko alkukesä.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Arkaadianmäen pasilli näyttää aiheuttavan kaiken muun lisäksi myös emmendaaliaa, muistamattomuus-tietämättömyyttä. Muutenhan ei ole selitettävissä se että Kevan hallituksen puheenjohtaja, Kokomustan kansanedustaja Kataja ei näe omassa asemassaan mitään onkelmaa. Eli ei kapsahda.

Kauppisen junailema KMS-raha löysi tiensä Katajallekkin, mutta Katajan mielestä “näiden asioiden yhdistäminen tuntuu etäiseltä”.

Yhtä etäiseltä tietojen yhdisteleminen tuntui jo viime vuonnakin kun joku toimittajan planttu kysyi häneltä yli 50 000 €uron vaalirahoittajan, Satakunnan tulevaisuus 2011 -yhdistyksen taustavoimista.

Äkkimuistamaton kansanedustaja “ei tiennyt” itseään tukeneen yhdistyksen taustoja eikä tiennyt, mistä yhdistys on saanut rahansa.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Ennen muinoin niin sanavalmiista politikkosikalaumasta on tullut yhenäkin, hissukseen, pikkuhiljaa, vaatimattomasti omissa oloissaan elelevä harmaa sekä huomaamaton koko suomalais-ugrilaisen heimon puolestapuhuja.

Tilanne on passé, ei edes ryssiä voi syyttää. Nyt on Oma Ahneus-niminen koira puraissut. Nyt kannattaa olla hiljaa kuin kusisukassa ja rukoilla vaikkei kuuluisikaan mustakaapujen kinkerpiiriin.

Wäkevästi näyttää siltä että syksyllä lahtipenkkiin joutuvat myös muut rahaa vastikkeellisesti ottaneet rötöspuolueet ja hämäränhenget. Kukaan ei enää nostele muniaan juhlapuheissa eikä kesäteatterin ensi-illassa, eikä paukuttele henkseleitään Suomen ykköstilasta korruption suhteen.
Hätähousuna Vasemmistoliiton Arhinmäki on jo luvannut raottaa setelivaloverhoja. Kaksi muuta, Sossut ja Kokomusta ovat yhä hiljaa, nyt ei parane olla suunapäänä - ei.
Eikä joistakin syistä edes Soini aukaise sana-arkkuaan.

Niinkö se on? "Korppi ei korpin silmää noki."


Luulen että vaitiolo on tyhjänpäiväistä nyt. Vuoro tulee, tällä
kertaa homma on luisunut liian pitkälle. Netissä tieto leviää nopeasti - huhutkin. Jos nettiä ei voi rajoittaa, selviää voittajana se joka ensimmäisenä puhdistaa pesänsä tyystin.

Merkille pantavaa on se ettei yksikään politikko ole vielä eronnut tehtävästään. Siinä mielessä suomalais-ugrilainen poliittinen kulttuuri on muut mustikkamaat menen ja tullen yltiöpäisesti ylittävä.

Kernaasti voi sanoa, todeta, että meillä vallitsee konsensukseen perustuva HYVÄ VELI-puoluediktatuuri.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Meitä ei kukaan saa koskaan erottaa,
ikuinen tämä valtamme on.

Vaikka taivas ja maa kerran katoaa,
silti ahneus on ajaton.

Sanat tyhjääkin tyhjemmät on kaikki nää.
Suuri arvoitus on, ken sen voi selittää?

Hukkukoon vaikka pois kerran taivas, maa,
meitä ei kukaan saa eroomaan...


Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina ystävällesi!
........
"Kyllä sika syitä löytää, millo maa jääs, millo kärsä kippee."