TOVi YÖN POVESSA
Pitkä päivä on päättynyt Ultima Thulessa. Kuusikymmentäkaksi (62) vuorokautta kestänyt päivä sai hetki sitten yön vieraakseen tuokioksi. Yö kesti tunnin ja kuusi minuuttia josta hämärän osuus n. puolisen tuntia.
Pakkohan se oli katsoa onnistuuko homma vai pitääkö inimisen puuttua asiaan jollakin tapaa.
Kuva yllä on otettu sillä hetkellä (00:00) kun aurinko on pohjoisessa. Radion aikaa siis noin 01.14. Tuon verran on meidän oma paikallinen oikea aurinkoaikamme jäljessä "virallista" aikaa. Wankkurin kellotkin ovat muuten oikeassa ajassa naksuttaneet koko kesän, ei mitään valittamista kellään ohikulkijalla.
Radio pitää huolen siitä missä ajassa elämä virallisessa Suomessa jatkuu.
Hyvin sitä on silti toimeen tultu. Aikaa on reippaan oloisesti käytettävissä, melkeinpä mihin tahansa joutavaankin voi heti kättelyssä heittää 24 tuntia, ei tee edes tiukkaa ja aika helpolla irtoaa vielä toinen moinen. Tämä on tätä - ei hoppua.
Jotenkin vaikuttaa että tunturien liepeillä, hiljaisuuden asettuessa korvin kuultavaksi, varsinainen aika vasta pääseekin siihen nimenomaiseen merkitykseensä minkä inimiskunta sille muinaisuudessaan on keksinyt ja nimennyt tehtäväksi.
On kolmas kesä odottaa yötä atimaan, valuvan piiiitkän päivän ylle, ensin miedoksi hämäräksi ja sitten, pian, jo elokuussa se näyttää ensimmäiset merkit omasta wäkevyydestään luonnon uutena hallitsijana.
Keskiyöllä kaikki asettuu aloilleen, hiljenee tyystin kun lintuin laulu vaimenee ja tuuli laantuu tyveneksi kymin pintaan - paitsi halla.
Halla se valmistautuu aamunkoin sarastaessa valumaan alavien maiden ylle, hillan kimppuun ynnä puikulapotunvarsien, jäädyttäen yön tuoman kasteen pieniksi helmiksi, mutta heti jo kultaisen kehrän ensikosketuksesta antautuen auliisti valon voimalle, haihtuen odelman pinnalta huuruksi jota huomenen ensimmäiset, orastavat tuulenvirit alkavat kuljettaa pois salaperäisenä leijuvana terhenhuntuna.
Tunnelma, ilmapiiri, atmosfääri, ihan sama mikä noista - on käsin kosketeltavan liikuttava, suorastaan harras. Se mikä on näillä arktisilla seuduilla tapahtunut jo iäisyyden alusta, saa yhä inimisotuksen silmästä herahtamaan kyyneleen poskelle.
Kyllä tilanne niin ainutlaatuinen on, siitäkin huolimatta että kyseessä on vain elämän asettumisesta sille kohdalleen mikä sille kuuluukin.
Eikä sitten yhtikäs mitään muuta.
Tieto siitä että aurinko todella piipahtaa tästä eteenkäsin yhä vaan pitempään maanpiirin takana saaden aikaiseksi maalaukselliset ruskot taivaankannella; ne värileikit joita inimisolennot taiteilijan roolissaan, taiteilijoiksi muuntuneina, ovat kautta aikain innostuneet kuvaamaan.
Kukin taitojensa ja kykyjensä mukaan tuottaen kirjoa, kuunaan kuin aurinko jokavuotisen kiertonsa ohella ja vaiheissa.
Menee vielä tovi ennen kuin luonnon, etupäässä kasvillisuuden reaktio alkaa näkymään ohikulkijain silmässä, vaikka yön saapuminen on hyvin selvä signaali siitä että talveen valmistautuminen pitää aloittaa juuri nyt jos meinaa selviytyä.
Vasta vuonna 2021 täysikuulle voi ulwoa täällä Ultima Thulessa ensimmäisenä yönä "pitkän päivän" jälkeen.
Vuonna 2013 jo, jos kelpaa himpun verran (kynnen mitan) vajunut yönkunigatar.
Bures buohta idja!
Pitkä päivä on päättynyt Ultima Thulessa. Kuusikymmentäkaksi (62) vuorokautta kestänyt päivä sai hetki sitten yön vieraakseen tuokioksi. Yö kesti tunnin ja kuusi minuuttia josta hämärän osuus n. puolisen tuntia.
Pakkohan se oli katsoa onnistuuko homma vai pitääkö inimisen puuttua asiaan jollakin tapaa.
Kuva yllä on otettu sillä hetkellä (00:00) kun aurinko on pohjoisessa. Radion aikaa siis noin 01.14. Tuon verran on meidän oma paikallinen oikea aurinkoaikamme jäljessä "virallista" aikaa. Wankkurin kellotkin ovat muuten oikeassa ajassa naksuttaneet koko kesän, ei mitään valittamista kellään ohikulkijalla.
Radio pitää huolen siitä missä ajassa elämä virallisessa Suomessa jatkuu.
Hyvin sitä on silti toimeen tultu. Aikaa on reippaan oloisesti käytettävissä, melkeinpä mihin tahansa joutavaankin voi heti kättelyssä heittää 24 tuntia, ei tee edes tiukkaa ja aika helpolla irtoaa vielä toinen moinen. Tämä on tätä - ei hoppua.
Jotenkin vaikuttaa että tunturien liepeillä, hiljaisuuden asettuessa korvin kuultavaksi, varsinainen aika vasta pääseekin siihen nimenomaiseen merkitykseensä minkä inimiskunta sille muinaisuudessaan on keksinyt ja nimennyt tehtäväksi.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
On kolmas kesä odottaa yötä atimaan, valuvan piiiitkän päivän ylle, ensin miedoksi hämäräksi ja sitten, pian, jo elokuussa se näyttää ensimmäiset merkit omasta wäkevyydestään luonnon uutena hallitsijana.
Keskiyöllä kaikki asettuu aloilleen, hiljenee tyystin kun lintuin laulu vaimenee ja tuuli laantuu tyveneksi kymin pintaan - paitsi halla.
Halla se valmistautuu aamunkoin sarastaessa valumaan alavien maiden ylle, hillan kimppuun ynnä puikulapotunvarsien, jäädyttäen yön tuoman kasteen pieniksi helmiksi, mutta heti jo kultaisen kehrän ensikosketuksesta antautuen auliisti valon voimalle, haihtuen odelman pinnalta huuruksi jota huomenen ensimmäiset, orastavat tuulenvirit alkavat kuljettaa pois salaperäisenä leijuvana terhenhuntuna.
Tunnelma, ilmapiiri, atmosfääri, ihan sama mikä noista - on käsin kosketeltavan liikuttava, suorastaan harras. Se mikä on näillä arktisilla seuduilla tapahtunut jo iäisyyden alusta, saa yhä inimisotuksen silmästä herahtamaan kyyneleen poskelle.
Kyllä tilanne niin ainutlaatuinen on, siitäkin huolimatta että kyseessä on vain elämän asettumisesta sille kohdalleen mikä sille kuuluukin.
Eikä sitten yhtikäs mitään muuta.
Tieto siitä että aurinko todella piipahtaa tästä eteenkäsin yhä vaan pitempään maanpiirin takana saaden aikaiseksi maalaukselliset ruskot taivaankannella; ne värileikit joita inimisolennot taiteilijan roolissaan, taiteilijoiksi muuntuneina, ovat kautta aikain innostuneet kuvaamaan.
Kukin taitojensa ja kykyjensä mukaan tuottaen kirjoa, kuunaan kuin aurinko jokavuotisen kiertonsa ohella ja vaiheissa.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Menee vielä tovi ennen kuin luonnon, etupäässä kasvillisuuden reaktio alkaa näkymään ohikulkijain silmässä, vaikka yön saapuminen on hyvin selvä signaali siitä että talveen valmistautuminen pitää aloittaa juuri nyt jos meinaa selviytyä.
Vasta vuonna 2021 täysikuulle voi ulwoa täällä Ultima Thulessa ensimmäisenä yönä "pitkän päivän" jälkeen.
Vuonna 2013 jo, jos kelpaa himpun verran (kynnen mitan) vajunut yönkunigatar.
Bures buohta idja!
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Wauh! Kyllä olisin halunnut tuon kokea.
VastaaPoistaEn ole kokenut yötöntä yötä, enkä ekaa yön tuntia - olen jäänyt paljosta vaille.
Jospa sitten kun eläkkeelle pääsen ....
Soletuulelle:
VastaaPoistaEi muuta kuin toimeen!
Eikä sitten kannata eläkkeelle jäämistä odottaa!
Kommeeta, kommeeta! Kyllä tuossa passaa kortteerata.
VastaaPoistaTarulle:
VastaaPoistaJonnekkin syyskuun puolivälin kieppeille ehken.
Täällä on ollut hämärän pimeää jo muutamia viikkoja kello 21.00 jälkeen. Uskon, että on huikaiseva tunne elää yö yhdessä auringon kanssa.
VastaaPoistaKaunis on rusotus kuvassa
Arleenalle:
VastaaPoistaKyllä se taas yökin tuntuu kotoisalta kun sitä ei kotvaseen kuulunut ei näkynyt.
Vasta hämärä se tuo tunnelman kun istuu kodassa tulilla tai ulkona ja on pimeää ja vain auringon ruskotus kuvastuu taivaankaarella.