AiHKiWANHUS

AiHKiWANHUS

Pysähdys,
järeähkö kuollut puu poikkiteloin edessä,
upean hopeanharmaa lakkapää-aihkiwanhus;
miten upeasti onkaan muinoin soinut villilinnun
kevään ylistys oksiltasi.

Kuvainnollinen lakinnosto,
sekä parin minuutin vakavoituminen hiljaisuudessa.

On niin juhlallinen näky,
ankaran taistelun jäljet ilmenevät,
ranstakoita sinkoutunut ympäriinsä;
vastaan on pantu,
viimeisessä tuoksinassa vielä epätoivon raivolla
tarrauduttu mantuun,
kuni vasta rymisten rojahdettu maan myöten,
myrskylle periksi antaen.

Nooh - ryminästä voi olla montaa mieltä,
onko sittenkään ääntä pidetty - parkaistu,
wiimeisen hetken koittaessa
kun ihmiskuulin ei ole ollut kuulemassa.

Monimutkaiset käkkärät muodostavat teoksen;
katsoipa sitä mistä horisontista tahansa.
Ja jokaiselle mutkalle voi kuvitella erilaisen linnun;
julistamaan elämisen suurta juhlaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PÄiVÄHUMALA

PÄiVÄHUMALA

Nuotion hajuisia puita,
valaskaloja pilkkiä näykkimässä;
nämä siunatut syvällä unen- ja valveen rajatilassa.
Tilapäisiä hätkähdyksiä sielun huvikseen kuvitellessa.

Auringon kilo huojuttaa virkeyden tilaa,
lähisaarten takaa alituiseen kajastava Höyhensaari;
se kiskoo puoleensa takiaisen lailla siniautereisine,
sokerikuorrutettuine rantoineen.

Keskittymiskyky hyvin nautitun nuotiolounaan jälkeen
on suurin piirtein tasan pyöristynyt nolla;
niin hyvä olla,
tässä autiuden siunaamassa hiljaisuudessa,
jota vain lännen henkäys liikuttaa.

Petterien äkillinen,
äänetön ilmestyminen jäälle säpsäyttää;
tuijottavat tovin nykimistä vartoovia kykkijöitä,
mutta tilanne valuu nopsasti ohi,
käyvät koparat naksuen seuraavaan saareen lupolle.

Yksi Sven Tuuva unehtuu tuijottamaan niille sijoilleen;
ei saa tolkkua - toljottaa, viimein luovuttaa
ja kääntyy tulojäljilleen - ilmetty vastarannan kiiski.

Eetoksen seitinohut keveys on sielun päivähumala.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KYLLÄ

KYLLÄ

Inarin jumalisen valkomattainen kansi hohtavana;
arktisen hysterian mysteeri,
taivaallisen rauhan ikuinen laakio.

Raaseikossa ei havise lehtikään
ja miten voisikaan tässä romantiikassa
kun käsillä on vain myrskyjen riipimiä raippoja;
puhtaaksi kaluttuja oksan raatoja.

Ei liikahda rannan kultainen korsi,
vaikka niitä olisi kyllä takkavitallinen tahi pari,
ei parahda vinttikaivon orsi tässä pysähtyneisyyden
hiljaisessa tyyssijassa.

Vastaan tämän paratiisin kutsuun: "Kyllä",
rysähtäneen riihiaidan liepeillä.

Nojaan mielenkuvassani jo kenties ammoin
avaruuden sfääreihin haihtuneeseen keloiseen,
muinoin niin ylvääseen, portinpylvääseen.

Nuoran yli vastaa kaiku samalla mitalla;
asia sovittu - nousen ummenkulkijalle hajareisin
ja alan laskettaa jäälle.

Nykäisyn odottamisen loputon sitkeys;
se on jäähän kairatun syöverin Zen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LUMiJANO

LUMiJANO

Sen piti olla varma tapaus,
juuri oikea topos - loistokin iski syrjäsilmää;
itsevarmana huutelen Haavruuaa,
ei kuulu näy.
Harmaapalttoo haukkoo lunta janoonsa.

Merenkäynti oikea;
äkäisiä sivalluksia kaprokkiin auringonlaskun maasta,
tuulee lumisten huippujen yli.
Ja ujeltaa.

Sielu värisee,
vaikuttaa lenseän sijaan penseältä
kun kylmät vaatteet hipaisevat ihoa;
yritän seisoa keskellä.
Onneksi miehet vielä hyvästä lämpimästä puusta.

Tuiskun seasta siilautuu loihottava aurinko;
valaisee kultaisen sannan,
turkoosin värisen meren märkä helma suutelee rantaa.

Ilmiselvät uimassa käyneen ristiturvan jäljet
ankaran sileäksi lanatulla hiekalla hätkäyttävät;
se kuulumaton laulu unohtuu,
korvautuu tutulla loittoavalla puksutuksella.

Elämä jatkuu harvakseltaan ja voi hyvin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MiSTiLLiT

MiSTiLLiT

Ällistyneenä,
en ole uskoa wanhoihin näkimiini;
tuijotan mustassa syleilyssä kelluvaan
Tuonen joukaisen pienoismalliin.

Enkä usko vieläkään - €U-uskovaisten tapaan,
vaikka näen tosiasian edessäni;
hätäisesti näppään kuvan,
katson tähyslasin yli uudestaan mereen,
tarkistan kameran näytöltä näkyykö sieltä sama.

Näkyy,
epäilen itseäni,
Ei tällaista voi edes norskit keksiä;
aivan ilmetty Carl Banksin Donald Duck
ja lilluu huolettomana arktisen hyisessä suolaliemessä.
Mitä nyt lokit hieman rasisdeeraa sitä.

Sielu palaa ilmiliekillä,
eikä tässä vielä ihan kaikki sytykkeet,
toinen äimistys heti perään;
rannan vuoroveden siloittamalla sannalla
wemmelsäären jäljet tulevat suoraan merestä.

Siiskö jänistenkin alkukoti on meren kostea helma,
eikä mikään vitelikön varjoisa siimes;
mihin tässä kosmisessa inflaatiossa voi enää luottaa?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HYMÄHDYKSiÄ

HYMÄHDYKSiÄ

Meren ulottumattomissa,
autiolla rannalla tuulen riepoteltavana;
kaikenlaisia ylen joutavanpäiväisiä ajatelmia,
vajavaisia - hajanaisia kuin puhkikuluneet sukanterät.
Puuska riepottaa köykäsempää lievettä.

Lintujen metelin alla möyrii sinivihreä vesi
vuorovesikoneisto jauhaa hiekkaa,
kalisuttaa pyöreitä kiviä, imaisee irtohituset mukaansa,
jakaa sedimentiksi merenpohjaan.

Kummallinen märän virka - kuorruttaa sellaista
jota ihmisen silmän perin harvoin näkee,
ellei tuki itseään sukelluksiin Ahtolan tanhuville.

Iät ja ajat se on mennyt näin,
menee vastakin vielä vuosimiljoonia
kuni maa on kaluttu loppuun.

Puolipitonen kenkä - pari puuttuu,
avattu pakkaus islamilaisten preservatiiveja,
kansikuvassa nääs turbaanipäinen ukko;
lokki lienee ahminut suojaimet meduusoina.
Ajatus saa hymähtämään.

Paatti irtoaa kaijasta - oijustaa aukolle ja tuuttaa,
pari innokasta harmaalokkia saattelee sen redille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MAGNA FAMA

MAGNA FAMA

Järjestysnumerolaskuri pii-paa-pii-paa:
Tuhatyhdeksänsataaviisikymmentä!
Himskatti - tänään on jo siis se päivä
kun pitäisi pikkuhiljaa alkaa pohtimaan tekemistä.

Olisi kai oikein viisasta kamuta vuorelle,
hätätilassa tunturikin kai kävisi - ehkä vaarakin,
mikseipä mäki tai kumpu näin vaatimattomalle;
niillä on joku mystinen yhtenevyys.

Jos niikseen,
niin tievaltakin kyllä hyvin näkee pähkäillä
ja saattaa se vain onnistua sisätiloissa keittiörahilta;
sen jaakaaminen,
että millekkä sitä sitten alkaisi
kun tämän veisukirjan viisut on kirjoitettu.

Viisikymmentä vielä ja se on siinä;
loppuelämä vapaata.

Kynnyksellä jo kurotin varpailleni;
ei mitään lupaavaa ideaa horisontissa vilahtanut,
tavallista vain - yö alkaa poikimaan,
auringon terä pilkottaa parahultaisesti sylistä,
tunturi paljastaa ujostelematta muotoaan.

Taidan pukea päiväasun ja lähden kamuamaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PAHTAALLA

PAHTAALLA

Tyvenen kainalossa,
jyleän pahtaan suomassa huomassa sysiä sysien;
loitomma, että mahtuvat vielä palamattomat pesään.

Sitä ennen;
pari rauhallista kauhallista hereästi pöllyävää
syrjemmälle pahtaan juureen:
"Maasta olet sinä tullut - wanha hyvä puu,
ja maaksi taas uudelleen tuleva".

Tuli tuli,
uudestaan syntyi, kapasi rosoisiin tervaksiin,
tuprutti mustat haikuset taivasta pitkin
ja alkoi kohisuttamaan nokista kanaa.

Ei niistä assuista niin väliä,
tyhjän saa pyytämättäkin;
mutta kun tämä arktinen pilkkihysteria.

Jo vain se kelpaa tällaisessa atmosfäärissä pöyristyä;
vöyristyä, ruhtinaaksi itsensä tuta
kun vaalea savolainen prinsessa kellii porontaljalla,
unisena, hyvän eineen nauttineena,
kohveella ja paakelsilla höystettynä.

Aurinko hiplaa kasvoja unen - ja valveen rajoilla,
mumisten toivotaan lakattavan kutittamasta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KAHViKONSERTTi

KAHViKONSERTTi

Ei ihmisotus voi olla perimmältään kovin paha;
lieneekö paha lainkaan - etenkään sellainen,
joka menee jäälle muussa merkityksessä
kuin pelkkänä silkkana urheilukalastajana.

Niin kun nyt esmes susi ja akkansa;
pörräävät ensin aavoille ulapoille jääkansia myöten,
mutta kyllästyvät melki oitis alituiseen vetoon idästä,
pyörtävät pyhät intohimonsa tappajaharreista;
siirtyvät harjujen suloiseen kainaloon viettämään
tyvenen nokipannukahvikonserttia lepopäivän ratoksi.

Jos siinä kohvettelun ja makkaroitsemisen lomassa
kairaa muutaman reiän kohvan läpi,
ynnä nykii ohimennen hyisestä syöveristä muutaman
lihavan kyrmyniskamamman tyydyttämään
aivan rietasta savukalakeittokiimaansa niin mitä sitten?

On se sentään - herranen aika;
ihka oikeaan aitoon kermaan tehty savuassukeitto
voinokareineen, puikulapottuineen ihan jotakin muuta
kuin joku paremmiston ravintelissa nauttima
ylitiheällä kammalla siilattu liemilitku pikkirilli törössä.

Vaikka puikulat ovatkin erityisen saheroita,
alkaa keiton päälle ry'ityttää;
naiset kun ovat ihania.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PALANTíR

PALANTíR

Tuli on saanut töitä - ahmiskeltavaa,
syömähommia;
ilouutinen näinä sangen ankeina aikoina
kun niin monelle on langennut joutavan osa.

Sitä on houkuteltu ensin kipinällä tuohen näyhtään,
sitten kiehisillä - toivon herättyä tarjottu tervaksia,
saatu innostumaan ja haukkaamaan itsensä ilmiliekkiin.

Lempeä - lämmin tuli,
tuoksuu ystävyydelle, vetää oudon kummasti katsetta;
sen liekkien lumouksessa tulee herkästi mietittyä
nykypäivän wimmaista asiantuntuntijoiden esiinmarssia.

Etupäässä siihen pohdiskelu kohdistuu,
tohtiiko kukaan mainituista tunnustaa käyttävänsä
näkykiveä omissa asiantuntijaennustuksissaan.

Vaikka siltä se kyllä ulkopuolisista vaikuttaa;
että asiantuntemuksen takana on ennemmin Palantír
kuin jokin ihan tyyten täyspäiseen logiikkaan
perustuva johtopäätös.

Useimmiten tällaisen mediasonnin ponnistus onnistuu;
jonkun tietyn tahon tilaama hontelon ontelo
epäolennaisten sanojen sekamelska
näyttää olevan lähes anhittomien tosiasioiden luutarha.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PUOTiPAPERiLLE

PUOTiPAPERiLLE

Olevaisen olemattomuus,
eetoksen suurin näky ja ento,
inhimillisyyden ankara näkemätön harha.
Se näkyy hyvin tunturista käsin myrskyssä.

Ajun viaton pikkiriikkinen oivallus,
yksinkertaisuuden äkkääminen,
se karsii vastaan haraavat oksat oksattomasta,
muuntaa chimeran kaikkien käsitettäväksi.

Uneksittu siitä on miljoonissa runoissa,
haaveksittu lukemattomissa eepoksissa.

Eikä tuossa vielä kaikki,
tai tässä;
kautta vuosituhanten kilvoiteltu verissä päin
kuka sen ensinnä kasaa millimetripaperille
ja ylennetään jumalaksi.

Ei mitään pakkoa ja virallista,
kyllä kelpaa;
puotipaperille vapaalla kädellä wanhan jumalan tapaan.
Kyllä se siitä evoluution kyydissä kehittyy
omanlaisekseen parhaaksi.

Maailma saattaa säilyä ehyenä hauraana teoriana,
ellei €utopinen inflaatio hipaise liian liki.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LA COMMANDO

LA COMMANDO

Maan matosen elämän neljä hilpeää kohokohtaa,
tänään - yksi niistä, kevätpäivän tasaus,
lähtölaukaus uudelle elolle.

Kravun kääntöpiirillä hilunpilttuut,
muinaisten esi-isiemme metka riitti;
riittävä syy juhlia,
sillä onhan tänään toinen niistä kerroista vuodessa
kun aurinko nousee idästä ja laskee länteen.

Tosin ilmastoinninmuutos kummittelee,
viekottelee sieluja hölynpölyllään;
päästelee hätäpaskoja muka varhentuvilla keväillään.

Sää kyllä oikuttelee,
on tehnyt sitä satojen vuosimiljoonien ajan,
mutta ei sitä ole kirjattu ihmisotuksen genomaan.
Miksi se yhen äkin lopettaisi hölynpölyttäjien mieliksi?

Alipukeutunut nainen;
tarkenee terassilla "la commando" - illan pääuutinen.
Varhaispottua pannaan ennätysajassa,
siinä ennusteelle pohjaa;
kyse on älyn loistavasta inflaatiosta.

Besservisserien esiintymiskiima vyöryttää itsekritiikin,
tuloksena iloista sontaa potuille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

FORMA

FORMA

Aurinko poraa täydellä terällä,
pistää silmät viiruiksi nokilasin takanakin
kun yrittää tähystää kirpakan yöpakkasen käden jälkiä.

Aajeen huuru - keskikesän mystinen virvatuli,
hyytynyt,
ryytynyt riitteeksi ankarassa pohjolan yössä;
laskeutunut jättikristalleiksi sulan silmän
hyytyneelle kuvastimelle.

Peilaa itseään mustaa vasten.

Sitä titittää käkkärästä lapintiainen;
poronpaskoille oijustava,
ylitse suhiseva kaarnepari mainitsee siitä toisilleen.

Aihkin pankaoksalle aarnimetsän uumenista
rytistävä jyleä kukko ei virka mitään,
seuraa viileän uteliaana kaksijalkaisen tepastelua;
haltioitunutta äimistelyä kaltion palteella.

Savu kiemurtelee joutilaana keskipäivään,
tanssahtelee oksien lomassa
kuni sekoaa ja erkanee pois muodostaan.

Musta kana hiilokselle unehtuneena
tuhisee turhautumistaan porontaljoille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KOUKUTTAVA

KOUKUTTAVA

Vieläkin väristää sielua;
silmiä siristävää kiloa jokahiseen suuntaan,
pilven varjojen laukkaa solissa ja kuruissa.

Oitis seuraavassa hetkessä;
tuuli tarraa kamppeisiin - riepottelee,
tinkaa mukaansa merelle.

Tarjous on koukuttavan houkuttava;
rajut purskeet winhasti piiskaavaa lumiryöppyä,
poskipäitä viiltäviä jäisiä pisteitä.

Noutänksis.
Kihelmöivää kuumotusta kalliopahtan tyvenessä,
utelias kurkotus yli;
suun täydeltä pisteliästä mannaryyniä,
riemusta täysvastaseen kiljuessa.

Kaikki ehdointahdoin,
silkasta vakaasta harkinnasta saada kokea elämys
joka tuntuu luita ja ytimiä myöten.

Kyllä kiitos,
otan heti uudelleen kuni vain mahdollista,
tuplanopeudella - mieluusti.

Hassua että villakoiran ydin löytyy tuiskun muiskusta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

VELLi

VELLi

Tuiskuinen hahmo rinteen puolivälissä,
tarkkailee rantaa.
käy laskeutumaan ylhäältä vuorilta verkkaan kaartaen;
tuuli siloittaa perässänsä jäljet.
Historia on pois pyyhitty.

Ajopuista väsätty harmaa röttelö;
vuoksen ulottumattomissa - mallaa asumuksen virkaa.
Salvokset irvistävät vastaantulijalle,
mutta pieteetillä rakoihin survotut suuveet
ehkäisevät lähestyjän itsensä karkoituksen.

Päinvastoin - saa heräämään uteliaisuuden
kun huomaa ahavoitumaan asetetut lihat häkissä.
Kieli lipaisee vaistomaisesti.

Nyrkki koputtaa kamanaan;
tuoksinansa keskeyttäneen itsevarmat kasvot
ilmestvvät ukselle kohtaamaan huurtuneen naamion
takaa pilkistävät veijarin riettaat näkimet :
"Kastele lihasi, haluan aistia maun kieleni kärjessä,
tunnustella täydellisyyttä huulillani."

Uhkean oloisen miehustan täyttää ylpeys;
pihtipielessä ei  mokomasta hätkähdetä
"Näin eilen sinut unessa taivaanpiiriä vasten,
liotin lihaani yli yön - vellisi on valmis."

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MANNARYYNiPYRY

MANNARYYNiPYRY

Kuvankaunis maaliskuun puoliväli,
paarustamista karstanteella jalkapelissä;
postikorttimaisemassa - tunturin syrjässä.

Koiru on saanut hulluuskohtauksen,
haluaa kastella kaikki sähkölinjan pylväät
meren ja tunturin väliltä.
Kiitolaukkaa sivuryöppyä mielipuolena.

Tämä on pään huuhtomista,
wanhan liiton hipin terveyskävely,
urbanistanin tartunnan rippeiden eliminointia;
oikukas maalis latoo maisteltavaksi kaikki temppunsa.
Se karaisee sietoa.

Katsottava on sen meininkiä ihaillen,
kohdattava silmästä silmään.
Kateellisena haikailtava ankaraa tyylipuhtautta.

Lelukameralla jää väkevin näkymä tallentamatta;
synkänsininen meri - yllään mustanpuhuva ryynipilvi,
toisaalla tunturissa niin häikäisevä valkeus,
ettei katsetta voi yhen äkin siirtää;
ilmiö kirpaisee näkimissä sielua kouraisten.

Täyttymyksen hurman kruunaa mannaryynipyry
joka ahavoi kasvoja viiden boforin ruoskilla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

OLEMiSEN SiUNATTU HULLUUS

OLEMiSEN SiUNATTU HULLUUS

Aamun auvoinen hiljaisuus,
meri on paennut kauas ääripäähänsä,
rantakauran korret hinkaavat toisiinsa,
kahina erottuu yli ohenevan hämärän.

Niin leppoisa tunne,
sielun uskaltaa jättää heitteille;
selviämään omin nokkinensa huomenen koitossa
ilman sen kummempia huolehtimisia.

Kyllä se takaisin osaa,
vaikka innostuisikin mokoma lähtemään
lokkilauman aamupartioon ulapalle.

Sarastus raottaa taivaan piiriä;
siniharmaa erkanee kahteen osaan,
haaleampi kuvastuu meren lahteen
saa vuoren kuvastumaan itseensä silona.
Jostain erottumattomista - rediltä,
kantautuu haahkojen pulina tyhjän poikki.

Tässä koko olemisen siunattu hulluus;
luut pienessä ryppyisessä nahkapussissa,
untuvakuorella vuorattuna odottamassa
elämän kevättä porstuan rappusilla.

Fältin Saari ei voi olla kaukana.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ARKi

ARKi

Meri käy tavallista kiihkeämpänä,
enteilee tavallista reippaampaa läikyntää;
tuuli laulaa öystäetelästä,
aallot osuvat oivallisesti murtajan kylkeen,
pärskyttää ihan sitä tehen.

Kinkerpiirin vakilokkiseurakunta rähäköi
ja setvii nokkimisjärjestystä saapuvan troolarin yllä
kun se pujahtaa sulavasti satama-altaaseen.

Oranssiukuleissa syntyy vipinää,
nosturi virkistyy - ojentelee kaulaansa uteliaana,
kuikuilee ruuman luukkuja.

Muutenpa vain sitä tavallista arktista arkista menoa,
juurikaan hässäköintiä mihinkään suuntaan.
Mihin sitä nyt hyvin valmiissa maailmassa.

Paitsi vuorovedellä,
se tietty seilaa eeskahtaalle osaamatta päättää,
jäädäkkö ylös vai alas.
Omituista vatvomista vuosimiljoonien ajan.

Aurinko on kerännyt voimia koko aamupäivän;
rohkaisee lopulta itsensä,
pujahtaa vuoren kupeesta näkösälle
ja käy hyväilemään arktista idylliä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KOTONA

KOTONA

Kun elon yleinen humu ympärillä voipuu,
saa hiljaisuus;
tutut äänet vyöryvät hirsiseinien läpi kuulimiin.

Meren kumu,
vuoksen tasainen huokailu,
sen nuoleskellessa rannan santaa;
kerta kerralta ylemmä kurkottaen.
Lokin kirkaisu vastauksena sumutorvelle.

Öystapohjoisen ulina räystäässä
sen oijustaissa Mustanokan kautta,
tunturin yli - taloa puistellen.
Niin kotoista.

Mennyttä kesää muistellen sitä jää
ikään kuin automaattisesti odottamaan
kuni ensimmäinen kapu puksuttaa murtajan kainalosta
ja suuntaa redille.

Kaiken turhan kietoo auer hentoon vaippaansa,
sulkee syliinsä ylimääräiset joutoäänet
ja eliminoi riitasoinnut.

Pitkästä aikaa kotona.
Tässä tolassa on hyvä elää - raotan ovea;
nakkaan sielun pihalle - haihattelemaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

POLTTOMERKKi

POLTTOMERKKi

Lumen ja jään maa;
vasta sitten sen ankara laajuus,
moninainen riipaiseva kauneus paljastuu
kun äkkääminen on syöpynyt aristavien jänteiden,
kipuilevien kintereiden ytimiin ikuiseksi poltinmerkiksi.

Juuri vaivojen tähden silmin nähden helpottaa,
vapina sielussa kuuluu asiaan,
aran ei pidä säikkyä - säihkyä mieluummin.

Se valtaisien asumattomien selkosten henki;
se joka näyttäytyy haamun tunteena,
ilman mitään käsinkosketeltavaa.
Se on aistimien tuottama kangastus,
älyn muokkaama ymmärrys - käsityskyvyn suuri Zen.

Ei riitä että hopulla kiertää nimetyt paikat;
sitten haltioituneena ahnehtii lisää yhä lisää,
kuni laukkoo laukkomisesta toiseen tukka putkella,
väliin hapsottaen kuin pomminpurkajalla.

Eikä sekään,
jos puolet elämästään on havainnoinut;
loppuelämä täytyy käyttää sen käsittämiseen,
muutenhan koko rimpuilu olisi turhanpäiväistä.

Elämä on suuri arktinen laulu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KONSTi

KONSTi

Kuinka ollakkaan,
tarvitsi tulen tehdä - oraakkelin väsätä sielu käski,
äkin neuvoa siltä kysyäkseen;
virtasi valtoimenaan jotain outoja tuntemuksia.

Esi-isien muinaisia viettejä oli hetkeen punnertumassa;
niillä töin että ikään kuin tulevaisuutta haisteltava olisi
liekkien vaikutuksen alaisena.
Taikaan ja aikaan vajonneena.

Toisaalta - varma konstihan se on;
ensin ne sytyttämisen viehkeät rituaalit,
sitten vaikuttumiselle alttiin tolan tyynnyttäminen
sekä asettuminen otolliselle etäisyydelle loimusta
aisteihin nähden.

Hyvästä puusta kiehiset taiten asetellen,
niiden lomaan nöyhtäpallero tuohen pinnasta;
imaisee tulen tikusta kuin ruuti,
alkaa korventamaan tervaisia lastuja
jotka hotkaisevat liekin omakseen.

Kyynelsilmäiset ensimmäiset hetket
kun haiut suutelevat kasvoja - pujahtavat haistimeen
ja riipaisevat syvältä sisältä.

Loimujen anhiton kosketus vakuuttaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

EPÄTOiVO

EPÄTOiVO

Suojasäitä sellaisella rytinällä - peräkanaa,
että pakkaiset kuolevat välillä kokonaan pois;
vain märät natturat hyväilevät kasvoja.

Aamun karheus alkaa olla harvinaista herkkua;
niin vähäistä - ettei siitä raaski nauttimaan käydä;
ainakaan paikalliset,
eikä etenkään kansakoulupohjalla.

Ottaa sen vain muistoina talteen;
jossei piisaa,
pistää täydennystä humeettinsa sopukoista.
Kyllä lähtee.
Sadatellaan kylällä jos tavataan.

Etelän ihmiselle - turistille;
niille kyllä riittää ihmeteltävää,
sentään on mannan kaltaista rahaa vastaan;
markkinapuheiden lisäksi.

Jotain valkoista kylmää hyhelöä maan peittona,
melko vetelässä koostumuksessa tosin,
mutta kun etelässä vain silkoa mustaa tannerta.
Kelpaa sivakoida.

Arktisen hysterian viimeiset epätoivoiset rypistykset
ennen antautumista kevään vietäväksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ANKARASSA USKOSSA

ANKARASSA USKOSSA

Hei me mökötetään - ollaan mörtsejä,
ollaan vaan tälleensä nyt;
nääs kun joka toinen hetki - välillä joka hetki,
joskus niidenkin välissä,
ryöppyää uutta surmaa wanhan päälle kahta puolta
viiden minuutin kestoista outoa poutaa.

Ja pöllyyttää,
jumalauta - märkää lunta,
luutusrätin kokoisia vetisiä leijoja
joiden ei pitäisi lentää lain.

Mutta niin vain immelmanneilevat
kuin ne ruotsalaisten lentävät silitysraudat,
Jas Griippenit;
niitä klasista vahtaamma vuoroväliin.

Hyvä isä, ei sellaseen hyvä emäntä edes koirua päästä,
tuskin suttakaan;
toivossa ainakin eletään.

Kaikki oli tehty ennakkoon - aina virkoamista myöten;
heräämällä heti sianpierasun jälkeen tuijottamaan
syvän sinisestä pohjasta vilkkuvaa tähtitarhaa
ankarassa uskossa kireistä siimoista.

Nyt sitten tämmöinen kevään ensisuudelma.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KALAVALEiTA

KALAVALEiTA

Juomukset pitäisi laittaa - pilkille päästä;
wanhoja takaumia hirmu- ynnä jättisaaliista,
kalavaleilla ryyditettynä,
seilaa kiihtyvällä vauhdilla humeetin näytöllä.

Moterni nykykevät tulee sellaisella hopulla,
jottei tässä ennätä lempohinen kissaa sanoa;
parahultaisesti pohtia mokomaa.
Kaikkea se riinpiissi keksiikin.

Niin wanhat harput,
kuin me horisevat ukon totterotkin
jäämmä sen jalkoihin oitis starttivaiheessa;
lehdellä soittelemaan niinsanotusti.

Ja sitten kun kenties olisi aika siirtyä asiaan,
vesistöjen aavat ja ulapat ovat jo siinä kunnossa,
että unohda koko juttu.

Millekkä tässä alkais';
kesähepeneitä penkomaan laatikoista rekille,
ettei perhana kesänsä ohi nukkuisi?

Kaipa vielä sentään toukokuussa käki kukkuisi,
jos ei hukkuisi harmitteluunsa ennen sitä meikäläinen.

Oi räpistelemisen siivetön turhuus.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SiPERiAN LAPSET

SiPERiAN LAPSET

Niistä alkoi kuulla puhuttavan kesän lopulla;
siperialaiset tulevat sankoin joukoin yli rajan.
Eivät välitä huiskuttaa henkikirjoja publikaaneille.

Ensimmäinen aito havainto aaltoilevasta lennosta
sekä tutusta kiljahtavasta kriikusta,
oli syyskesällä kaukana idässä - maailmanlopussa,
tyyten puuttomalla tundralla;
hyiseen mereen äkisti laskevalla pahtaalla.

Na, mitä se siellä?
Ei mitään koputettavaa - ellei kyllästettyjä pylväitä,
eikä oikeastaan muuta einettäkään kuin marjoja;
niitä tosin riittävästi,
putipunaisenaan vuorten kyljet ruohokanukoita,
kaarnikoita, mustikaisia
ja jo rupsahtamaan käyneitä hilloja.

Syäntalvella muutama satunnainen kiljaisu
lumisen metsän uumenista - näkymättömistä,
mutta jo hyvän aikaa sitten
tyvenellä erottuvaa koputusta kuostosta tai kelosta.

Viime aikoina yhä kiihkeämpää kiljuntaa,
silmittömiin yltyvää rummutusta
joka saa veren seisahtumaan
kun yllättää ajatuksissaan astelevan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!