Parempaa Uutta Vuotta kaikille lukijoilleni!
Harmaasusi - Oh-show-tah hoi-ne-ne
Harmaasusi - Oh-show-tah hoi-ne-ne
torstai 31. joulukuuta 2009
OiTiS ALKAA PAUHU
OiTiS ALKAA PAUHU
Herkät merkit vitilumessa,
vuoden viimeisenä päivänä.
Katselen niitä äimänä.
Yksinäisen suden jäljet.
Jängän poikki loikkinut,
yli hangen,
sangen verkkaan tahtiin - häihinsä entävä ylkä.
On kierrellyt ja kaarrellut,
jänestä lie saarrellut
mut' kylläisenä hylännyt.
Luottaa kauhun tuomaan mahtiin.
Tuo ahtaan ihmismielen luoma peto julma.
Vain yksi pulma hällä - tällä sydänystävällä,
kiihtyy vauhkoin mielet kovin vilkkaan jahtiin, hukan lahtiin,
jos käpäläin vie jäljet mäkeen
ja siitä sairas mieli vanan näkee - pistää sanan.
Oitis alkaa pauhu, kohta levii kauhu, hehkuu ohta,
luikut olkavarteen lyödään, viime murkinoita syödään.
Elävältä turkkia jo myödään.
Vaik' juoksee hukka tunturissa vielä siellä,
revontulten tiettömällä tiellä.
Herkät merkit vitilumessa,
vuoden viimeisenä päivänä.
Katselen niitä äimänä.
Yksinäisen suden jäljet.
Jängän poikki loikkinut,
yli hangen,
sangen verkkaan tahtiin - häihinsä entävä ylkä.
On kierrellyt ja kaarrellut,
jänestä lie saarrellut
mut' kylläisenä hylännyt.
Luottaa kauhun tuomaan mahtiin.
Tuo ahtaan ihmismielen luoma peto julma.
Vain yksi pulma hällä - tällä sydänystävällä,
kiihtyy vauhkoin mielet kovin vilkkaan jahtiin, hukan lahtiin,
jos käpäläin vie jäljet mäkeen
ja siitä sairas mieli vanan näkee - pistää sanan.
Oitis alkaa pauhu, kohta levii kauhu, hehkuu ohta,
luikut olkavarteen lyödään, viime murkinoita syödään.
Elävältä turkkia jo myödään.
Vaik' juoksee hukka tunturissa vielä siellä,
revontulten tiettömällä tiellä.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
keskiviikko 30. joulukuuta 2009
KUiN TiiNE JÄNiSEMÄ
KUiN TiiNE JÄNiSEMÄ
Aamuvarhaisen pohjoisen pölyttämän lumipyryn läpi
kuultaa täyttymäisillään kuu,
kuin tiine jänisemä,
haihtuen väillä lumisten pilvien syliin.
Mutta kun pitkäjänteisyydessään voittaa
ohi kiiruhtavat pilvet,
kurkistaa se esiin jonkun longan raosta
ja luo kalvakkaa valoaan
yhtenään elpyvän ja hiipuvan hopeisen pyryn läpi.
Kiehtovasti valaisee,
puhuttelee kelmeän valon nimetöntä tarkkailijaa
niin että sinertävän hangen pinnan varjot kihisevät
vaikkei ääntä oikeastaan kuulu - muuta kuin se vähä,
minkä oksiston läpi kaatuvan sateen sihinä pitää.
Sellainen panee pysähtymään ja miettimään
kiireen ja tohinan merkitystä,
sen tähdellisyyttä - vaiko pelkästään typeryyttä.
Miksi yhdelle olevaiselle, ihmiselle,
ei riitä sama tahti kuin kuulle ja muulle luomakunnalle?
Onko ehdottomasti elettävä hetkessä koko elämä
ja kärsittävä tekoja muistellen loppuelämä?
Samoja toistellen, ikäviä poistellen.
Aamuvarhaisen pohjoisen pölyttämän lumipyryn läpi
kuultaa täyttymäisillään kuu,
kuin tiine jänisemä,
haihtuen väillä lumisten pilvien syliin.
Mutta kun pitkäjänteisyydessään voittaa
ohi kiiruhtavat pilvet,
kurkistaa se esiin jonkun longan raosta
ja luo kalvakkaa valoaan
yhtenään elpyvän ja hiipuvan hopeisen pyryn läpi.
Kiehtovasti valaisee,
puhuttelee kelmeän valon nimetöntä tarkkailijaa
niin että sinertävän hangen pinnan varjot kihisevät
vaikkei ääntä oikeastaan kuulu - muuta kuin se vähä,
minkä oksiston läpi kaatuvan sateen sihinä pitää.
Sellainen panee pysähtymään ja miettimään
kiireen ja tohinan merkitystä,
sen tähdellisyyttä - vaiko pelkästään typeryyttä.
Miksi yhdelle olevaiselle, ihmiselle,
ei riitä sama tahti kuin kuulle ja muulle luomakunnalle?
Onko ehdottomasti elettävä hetkessä koko elämä
ja kärsittävä tekoja muistellen loppuelämä?
Samoja toistellen, ikäviä poistellen.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
tiistai 29. joulukuuta 2009
KAHDEN HÄMYN YHTYMiNEN
KAHDEN HÄMYN YHTYMiNEN
Mitenkään isommin kiljahdellen
annan riemuni kummuta esiin,
jo ensikoin vasta sarastaessa mielenkuvissani.
Viirun havaitessani rintani hakkaa, pidätän ennemmin
kuin sitä muiden silmien edessä esitän.
Teerenpeliksi luulevat - näytelmäksi,
sen kummemmin sisälle ajatukseen kurkistamatta.
Ei niitä ihmeemmin riemuni kiinnosta
kun on elettävä täyttä häkää hetkessä,
aika on loppu ja loppukin vähissä.
Esitän osani niin hyvin ja lämpimimmin elein
kuin vain sen kätevimmin pystyn.
Yritän sopivimmin,
keskeisimmin sanoin tuoda esille ne sävyt,
joilla kuvaan tuntemuksiani
hiljaisuuden saamasta otteesta itsessäni.
Ja siitä kuinka sen jälkeen tuntureiden äärien kauneus
taivaanpiiriä vasten saa aina - joka kerta,
valtoihinsa, pannen laulamaan äänetöntä virttä
kaamoksen sinelle, kahden hämärän yhtymisille
suorastaan juhlalliseen aktiin puolen päivän aikoihin.
Sitä minä suren ja iloitsen, että on pian tämä taas ohi,
siniset ajatukset vaipuvat syrjään väistyen
valon ja syntyvän elämän tieltä.
Mitenkään isommin kiljahdellen
annan riemuni kummuta esiin,
jo ensikoin vasta sarastaessa mielenkuvissani.
Viirun havaitessani rintani hakkaa, pidätän ennemmin
kuin sitä muiden silmien edessä esitän.
Teerenpeliksi luulevat - näytelmäksi,
sen kummemmin sisälle ajatukseen kurkistamatta.
Ei niitä ihmeemmin riemuni kiinnosta
kun on elettävä täyttä häkää hetkessä,
aika on loppu ja loppukin vähissä.
Esitän osani niin hyvin ja lämpimimmin elein
kuin vain sen kätevimmin pystyn.
Yritän sopivimmin,
keskeisimmin sanoin tuoda esille ne sävyt,
joilla kuvaan tuntemuksiani
hiljaisuuden saamasta otteesta itsessäni.
Ja siitä kuinka sen jälkeen tuntureiden äärien kauneus
taivaanpiiriä vasten saa aina - joka kerta,
valtoihinsa, pannen laulamaan äänetöntä virttä
kaamoksen sinelle, kahden hämärän yhtymisille
suorastaan juhlalliseen aktiin puolen päivän aikoihin.
Sitä minä suren ja iloitsen, että on pian tämä taas ohi,
siniset ajatukset vaipuvat syrjään väistyen
valon ja syntyvän elämän tieltä.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
maanantai 28. joulukuuta 2009
SUUPALTTi HÖLÖTTÄJÄ
SUUPALTTi HÖLÖTTÄJÄ
Ihan tavallinen keskitalven sinertävän luminen maisema jossakin Ultima Thulesta vielä tuonnepäin. Kotvasen matkaa. On skábman aika, varjoton aika. Puolenpäivän kieppeillä sentään kaksi hämärää ohenee taivaan rannassa sen verran viiruksi jotta tyhmempikin liikkuja älyää siitä puolipäiväsen olevan käsillä. Sikäli mikäli sitä on mistä ottaa. Ja jos sattuu liikkumaan.
Tiettömän taipaleen päässä, ennen vain kinttupalaksen ja talvella poorin päässä asusti, asustaa mökkiään eläjä joka on tehnyt sovun yhteiskunnan kanssa. Ei pyydä mitään ja eikä tahdo mitään, tyytyy siihen mitä luonto antaa.
Noh, kyllä nykyisin jo, kun ikää on kertynyt jo hieman haitaksikin, poromieheltä hankittu Linksi nököttää rapun päässä pahan kelin takia ja varolta.
Vänkyräiset rankakasat suojaavat davvinpuolta rantteesta, eipähän pääse pohjonen jytisemään täydellä voimalla mökin seinään. Nuortan puolella pilkkeeksi tehdyt pinot varjelevat Siperian hyytäviltä opetuksilta, joita alvariinsa pukkaa tulemaan meren yli.
Muuten on selvä koko siljo, ei ole törkykasoja eikä koneenromuja tahi muutakaan epämääräistä roinaa kuten yleensä pakkaa olemaan. Muutama tunturikoivurypäs ja jämäkästi tönöttävä kota oarjin puolella. Paskahuussin tapanen, oviaukko lulliin että tarkenee keväällä pitää täysistuntoja kun kultainen kehrä kutittaa nokkaa. Siinä kaikki tyynni.
Haikea savuviiru kiemurtelee piisistä. Näyttää ettei tiedä oikein lähteäkö vaiko eikö. Ehken siitä olisi mukava kierrellä vielä pirtin sisällä, katon rajassa haikuna, muiden hajuilmiöiden kera käsikädessä.
Lopulta kuitenkin päättää rohkaistua ja lehahtaa sinne tänne hötkyilevän tuulenpyörteen selkään ja sekoittuu ilmaan läpinäkyviksi molekyyleiksi, lopulta liueten maailman äärettömyyteen.
Havaittavaa tuulen tuoksinaa ei ole. Maiseman hiljaisuuden erottaa vaikka joutuukin kuvaamaan sitä oudoilla, muualta tulleilla sanoilla.
Lumikuorrutus jokaisen oksan ja ritvaksen päällä imee ääntä, absorboi, pidättää sen niin että kun pakkanen rapsahtaa, se ei jääkkään kiertelemään kaikuna sinne tänne kuin pieru holvikirkkoon vaan vaimenee heti alkuunsa kuten ilkeä sana joka nielaistaan viimehetkellä takaisin, ehtimättä vahinkoa tuottaa.
Tämmösellä kelillä, liikkumaton, tyystin paikollensa jymähtänyt parikymppinen pakkanen ja lumenpäälle huurtunut huntu; semmonen imee kaikenlaisen äänen. Hyvin tarkoin. Pieteetillä.
Tätä ilmiötä ei suurin surminkaan sovi yhdistää saman kuuloiseen sanaan adsorptio. Se on ihan tyystin eri asia. Sehän on se prosessi, jossa kiinteän tai nestemäisen aineen pintaan kiinnittyy atomeja, molekyylejä tai ioneja liuoksesta tai kaasusta, jonka kanssa se on kosketuksissa.
No semmosia saattaa vain erehdyksissä joku satunnainen ohikulkija hairahtua akkiloimaan silkkaa tyhmyyttään. Asumattomassa selkosessa adsorptiolla ei tehe kyllä yhtikäs mitään. Ihan tyhjänpäinen, jonniijoutava prosessi.
Mutta se hiljaisuus, siihen on vielä palattava. Se kun ei ole hätähousun kuultavissa juuri koskaan. Semmosella otuksella jo oma keho pitää koko ajan sellaista rytinää ja röhinää, että sen päältä on vaikea erottaa kerrassa mitään.
Ensimmäiseksi edellä kuvatunlainen epeli sanoo HÄH! Kun ei kuule mitään. Ja heti perään se yleensä sanoo: "Minä en kuule mitään!"
Siinä sitä ollaan, yritä olla vaiti, sanomatta mitään. Josko tuo siitä hoksaisi. Suupaltti hölöttäjä. Ympärillä satojen neliökilometrien aukoton hiljaisuus jota voi vaikka siivuiksi viipaloida. Ja ei vain kuule.
Nyt pirtin uksi aukeaa ja turkiksiin pukeutunut äijän käppyrä laskee porstuan rappuset, pyyhkäisee varsiluudalla lumen hituset ja lenkuttaa kodalle. Avaa kankaan solmut ja pujahtaa sisään. Pistää tulen, pujahtaa takaisin ulos ja avaa savukankaan. Sitten takaisin ja alkaa valmistaa Café de brute.
Ihan tavallinen keskitalven sinertävän luminen maisema jossakin Ultima Thulesta vielä tuonnepäin. Kotvasen matkaa. On skábman aika, varjoton aika. Puolenpäivän kieppeillä sentään kaksi hämärää ohenee taivaan rannassa sen verran viiruksi jotta tyhmempikin liikkuja älyää siitä puolipäiväsen olevan käsillä. Sikäli mikäli sitä on mistä ottaa. Ja jos sattuu liikkumaan.
Tiettömän taipaleen päässä, ennen vain kinttupalaksen ja talvella poorin päässä asusti, asustaa mökkiään eläjä joka on tehnyt sovun yhteiskunnan kanssa. Ei pyydä mitään ja eikä tahdo mitään, tyytyy siihen mitä luonto antaa.
Noh, kyllä nykyisin jo, kun ikää on kertynyt jo hieman haitaksikin, poromieheltä hankittu Linksi nököttää rapun päässä pahan kelin takia ja varolta.
Vänkyräiset rankakasat suojaavat davvinpuolta rantteesta, eipähän pääse pohjonen jytisemään täydellä voimalla mökin seinään. Nuortan puolella pilkkeeksi tehdyt pinot varjelevat Siperian hyytäviltä opetuksilta, joita alvariinsa pukkaa tulemaan meren yli.
Muuten on selvä koko siljo, ei ole törkykasoja eikä koneenromuja tahi muutakaan epämääräistä roinaa kuten yleensä pakkaa olemaan. Muutama tunturikoivurypäs ja jämäkästi tönöttävä kota oarjin puolella. Paskahuussin tapanen, oviaukko lulliin että tarkenee keväällä pitää täysistuntoja kun kultainen kehrä kutittaa nokkaa. Siinä kaikki tyynni.
~~~~~~~~~~~~
Haikea savuviiru kiemurtelee piisistä. Näyttää ettei tiedä oikein lähteäkö vaiko eikö. Ehken siitä olisi mukava kierrellä vielä pirtin sisällä, katon rajassa haikuna, muiden hajuilmiöiden kera käsikädessä.
Lopulta kuitenkin päättää rohkaistua ja lehahtaa sinne tänne hötkyilevän tuulenpyörteen selkään ja sekoittuu ilmaan läpinäkyviksi molekyyleiksi, lopulta liueten maailman äärettömyyteen.
~~~~~~~~~~~~
Havaittavaa tuulen tuoksinaa ei ole. Maiseman hiljaisuuden erottaa vaikka joutuukin kuvaamaan sitä oudoilla, muualta tulleilla sanoilla.
Lumikuorrutus jokaisen oksan ja ritvaksen päällä imee ääntä, absorboi, pidättää sen niin että kun pakkanen rapsahtaa, se ei jääkkään kiertelemään kaikuna sinne tänne kuin pieru holvikirkkoon vaan vaimenee heti alkuunsa kuten ilkeä sana joka nielaistaan viimehetkellä takaisin, ehtimättä vahinkoa tuottaa.
Tämmösellä kelillä, liikkumaton, tyystin paikollensa jymähtänyt parikymppinen pakkanen ja lumenpäälle huurtunut huntu; semmonen imee kaikenlaisen äänen. Hyvin tarkoin. Pieteetillä.
Tätä ilmiötä ei suurin surminkaan sovi yhdistää saman kuuloiseen sanaan adsorptio. Se on ihan tyystin eri asia. Sehän on se prosessi, jossa kiinteän tai nestemäisen aineen pintaan kiinnittyy atomeja, molekyylejä tai ioneja liuoksesta tai kaasusta, jonka kanssa se on kosketuksissa.
No semmosia saattaa vain erehdyksissä joku satunnainen ohikulkija hairahtua akkiloimaan silkkaa tyhmyyttään. Asumattomassa selkosessa adsorptiolla ei tehe kyllä yhtikäs mitään. Ihan tyhjänpäinen, jonniijoutava prosessi.
Mutta se hiljaisuus, siihen on vielä palattava. Se kun ei ole hätähousun kuultavissa juuri koskaan. Semmosella otuksella jo oma keho pitää koko ajan sellaista rytinää ja röhinää, että sen päältä on vaikea erottaa kerrassa mitään.
Ensimmäiseksi edellä kuvatunlainen epeli sanoo HÄH! Kun ei kuule mitään. Ja heti perään se yleensä sanoo: "Minä en kuule mitään!"
Siinä sitä ollaan, yritä olla vaiti, sanomatta mitään. Josko tuo siitä hoksaisi. Suupaltti hölöttäjä. Ympärillä satojen neliökilometrien aukoton hiljaisuus jota voi vaikka siivuiksi viipaloida. Ja ei vain kuule.
~~~~~~~~~~~~
Nyt pirtin uksi aukeaa ja turkiksiin pukeutunut äijän käppyrä laskee porstuan rappuset, pyyhkäisee varsiluudalla lumen hituset ja lenkuttaa kodalle. Avaa kankaan solmut ja pujahtaa sisään. Pistää tulen, pujahtaa takaisin ulos ja avaa savukankaan. Sitten takaisin ja alkaa valmistaa Café de brute.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
sunnuntai 27. joulukuuta 2009
LEHDET PUNOiTTAVAT
LEHDET PUNOiTTAVAT
Johan ätäkän nakkasi pakkasen.
Metsä poksahtelee kuin nuoruusaikojen Juhannuksena.
Pykäliä ehättänyt jo kaksi neljättä
ja lisää tulossa tungokseen asti utuna kallaassa,
mieluusti sisään jos luvan sallisi.
Paljon täyteen nollaan nähden ja kuivempaa.
Oikein sitä pölisee lämpimikseen
kun jos ulos menee tärkeille asioille; ranniolle,
koiriitten kera jäätyneitä poronpaskoja haistelemaan.
Sanat, kauneimmatkin lauseet, hienoin runomitoin,
tahi kera riimein viimein jäätyvät
ja yhteen nippuun päätyvät - luona kauralyhteen.
Sekamelskaksi niin ettei jälkikäteen,
suojan tullessa voi mennä ulos ilman kuulosuojia
kun kaikki sulosoinnut tahtovat tulla pään sisään,
yht'aikaa samasta reiästä
ja toisesta ulos - se viimeinenkin pari.
Toisaalta - kyllähän ne sanat vielä jotenkin,
mutta piru, ne huolimattomasti huiskitut välimerkit,
ne raapivat korvakäytävää niin,
että lehdet punoittavat pirttiin palattua
kuin vastasyntyneellä porsaalla.
Johan ätäkän nakkasi pakkasen.
Metsä poksahtelee kuin nuoruusaikojen Juhannuksena.
Pykäliä ehättänyt jo kaksi neljättä
ja lisää tulossa tungokseen asti utuna kallaassa,
mieluusti sisään jos luvan sallisi.
Paljon täyteen nollaan nähden ja kuivempaa.
Oikein sitä pölisee lämpimikseen
kun jos ulos menee tärkeille asioille; ranniolle,
koiriitten kera jäätyneitä poronpaskoja haistelemaan.
Sanat, kauneimmatkin lauseet, hienoin runomitoin,
tahi kera riimein viimein jäätyvät
ja yhteen nippuun päätyvät - luona kauralyhteen.
Sekamelskaksi niin ettei jälkikäteen,
suojan tullessa voi mennä ulos ilman kuulosuojia
kun kaikki sulosoinnut tahtovat tulla pään sisään,
yht'aikaa samasta reiästä
ja toisesta ulos - se viimeinenkin pari.
Toisaalta - kyllähän ne sanat vielä jotenkin,
mutta piru, ne huolimattomasti huiskitut välimerkit,
ne raapivat korvakäytävää niin,
että lehdet punoittavat pirttiin palattua
kuin vastasyntyneellä porsaalla.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
lauantai 26. joulukuuta 2009
VAEMON RiÄHKÄ
VAEMON RiÄHKÄ
Jos sie joskus savolaesen vaemoksesi haet;
on siellä sen sortin sikäläeset laet
jotta muikkukukonnii samalla myös naet.
Häntet millonnii juur' miäräaekkaan niä,
olkoon vaekka mikä vuan helle,
tahikka mimmonennii pakkassiä - hiän aena myöhästyy
ja sannoo jotta hyvinnii son vuan junassa se syy.
No mikä siinä sittä aattaa - ka ilimiselevä pyy?!
Huussiin kotona hiän het' kurkistaa,
ja sitte vasta rauhan suap',
kun kukollen kääp' puukon kaa.
Jos joku kuorssoo unissaa',
on sehhii miun syy.
Pitki' mualimmoo hiän alvariisa viilettää
ja kotona häntet usseinnii niä
yksinnää' tässä yöttii nukkuva suan.
Kun hiän elakkeelle joskus mualimassa jiäp',
sillon hällon jo vissii' harmoo piä.
Siitä piän, mie luulen - sullaa kaekki jiä minkä niän.
Nii - ja vaevat muuttii - sen kans' öisin sittä juan.
Jos sie joskus savolaesen vaemoksesi haet;
on siellä sen sortin sikäläeset laet
jotta muikkukukonnii samalla myös naet.
Häntet millonnii juur' miäräaekkaan niä,
olkoon vaekka mikä vuan helle,
tahikka mimmonennii pakkassiä - hiän aena myöhästyy
ja sannoo jotta hyvinnii son vuan junassa se syy.
No mikä siinä sittä aattaa - ka ilimiselevä pyy?!
Huussiin kotona hiän het' kurkistaa,
ja sitte vasta rauhan suap',
kun kukollen kääp' puukon kaa.
Jos joku kuorssoo unissaa',
on sehhii miun syy.
Pitki' mualimmoo hiän alvariisa viilettää
ja kotona häntet usseinnii niä
yksinnää' tässä yöttii nukkuva suan.
Kun hiän elakkeelle joskus mualimassa jiäp',
sillon hällon jo vissii' harmoo piä.
Siitä piän, mie luulen - sullaa kaekki jiä minkä niän.
Nii - ja vaevat muuttii - sen kans' öisin sittä juan.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
perjantai 25. joulukuuta 2009
SUS'SiUNAKKOO
SUS'SiUNAKKOO
Jossakin Absurdistanissa kävi joulun tienoilla tavallisilla pulliaisilla aivan mahdoton säkä. Aluksi vaikutti jo että vanhentuneen kansanjohtajan yllättävä eroilmoitus tuli kuin suorastaan taivaanlahja.
Hätäisimmät kiiruhtivat kiittämään ja ylistämään joko temppeleihinsä tai entisten maamies- ja hevoisystäväinseuraintalojen temppeleiksi muunnettuihin pyhättöihin tätä äkillistä lykkyä joka sattui kohdalle aivan just koht'siltään kuin reilut parituhatta vuottakin on kerrottu tapahtuneen vastaavaa joulun tienoilla.
Moni vakavamielinen tietäjä ehätti heti pohtimaan ennusmerkkejä. Että mitä merkitystä on sillä että tällainen ajankohta - aurinko on juuri putkahtanut pesästään, eletään 3. päivää talvipäivänseisauksesta ja sitten tällainen yllättävä tieto.
Siitä alkoi tulvimaan mahdoton ennustusten vyöry jolle eri taida loppua tullakkaan.
Pääasiassa ja etupäässä kurjalisto kuitenkin riemuitsi tämän häikäilemättömän ja vallanahneen johtajan sivuun jäämistä. Takapäässä pahat kielet levittivät heti tietoa siitä, että joitakin ennalta arvaamattomia ja hyvin rumia tempauksia olisi tulossa julkisuuteen. No-joo ei niitä kukaan uskonut ja saattavat ne jäädä tulemattakin jos niikseen käy.
Oli toki muitakin johon tämä yllättävä eroilmoitus vaikutti fantastisesti. Esimerkiksi Piki Musta ilmoitti heti mainostoimistonsa äänellä, että tuollainen peli ei vetele, yhteisestä kusesta ei lähdetä lupaa kysymättä, ilman konsensusta.
Pyhän Mediavuorten hamekankaaseen pukeutunut, itseensä rakastunut väki alkoi pähkäilemään julkisesti ja lausuntoja jakelemaan vanhan johtajan seuraajasta. Oraakkeleita syntyi kuin sieniä sateella, kuten ennen juuri päättynyttä ilmastoinninmuutosta.
Tietenkin, kuten jo arvata saattaa, monen joulu oli pilalla. Tätä ennenaikaisesti, yllättäen ja pyytämättä lahjaksi saatua Vallanmonopolipeliä oli suorastaan pakko alkaa pelaamaan vaikka hyvä olisi ollut hermoja lepuuttaa ihan normaalisen jouluhössötyksen tiimoilla.
Hyvä Veli ja -Sisko-kerhot ajettiin kesken joulurauhan ylös ja alkoi wimmattu paikkojen ja etuuksien jako parhaiten vilpittömien inimisten tapaan, joulun perinnettä ja sanomaa noudattaen.
Joulurauha oli menetetty. Pelon sekaisin tuntein odotetaan nyt ensimmäistä arkipäivää ja sitä, ketkä ensimmäisenä ilmoittautuvat julkisesti vallanhimoisiksi kansakunnan johtajiksi.
Samaan aikaan mainostoimistossa ehätettiin valmentaa Piki Musta seuraavaan tempaukseen. Tämä Piki Musta oli jo kotvasen katsellut sillä silmällä Vanhan johtajan hoteissa pyllyilevää hehkeän persevää, rintavaa ja reitevää tytärtä joka päätöikseen auraili talvella teitä Vanhan johtajan mentäväksi.
Tähän oli Piki Musta silmänsä iskenyt ja tätä tinkasi Vanhalta. Väitti että Vanha oli edellisistä lehmänkaupoista jäänyt piki Mustalle niin paljon velkaa, että hän ottaisi tyttären vanhoista veloista ja koroista.
Ja jos tämä peli ei vetelisi, paljastaisi koko lehmänkaupan kaikki salaiset paperille panemattomat koukerotin koko kansan julki.
Vanha johtaja empi, tilanne oli hankala joka tapauksessa. Mietti ja pähkäili muttei osannut päättää. Piki Musta pisti heti hösseliksi kun joulun aikaan tapasi Vanhan johtajan ja aurailijatytön Ikea-ALEssa.
Tämä paskiainen nappasi aurailijatytärtä ranteesta kiinni. Kaiveli povestaan pääsin kivespusseista parkatun rahamassin ja raotti sitä ja tarjosi tyttärelle sanoen:
"Täällä pussissa on musta ja valkea kivi. Koska Vanha ei näköjään tuttuun tapaansa osaa tehdä päätöstä, vaan kaivelee vaan nokkaansa, saat sinä nyt ottaa täältä yhden kiven. Jos otat valkoisen, päästän Vanhan pälkähästä ja vanhoista sitoumuksista ja pidän lisäksi turpani kiinni päivänvaloa kestämättömistä sopimuksista ja sinäkin saat mennä tiehesi niinen hyvinesi.
Mutta - jos otat mustan kiven, päästän vain Vanhan ja sinä päädyt minun käskyvaltani ja miehuuteni alle."
Kauhistunut aurailijatytär tunsi sydämensä hypähtävän kurkkuun kun huomasi tämän kieron ketkun laittaneen rahamassiinsa vain kaksi mustaa kiveä.
Tyypillistä pikikimustaa se.
Hiki ryöpsähti valumaan joka karvan nokasta, joka karvan - kirjaimellisesti. Huultaan purren tytär mietti miten selvitä tästä pälkähästä. Katseli ympärilleen. Valtavan ostoskeskuksen koko asiakaskunta oli keskeyttänyt ALE-kiimansa ja seurasi hiiskumattomana sulalla, soritetulla sisäpihalla tapahtuvaa kohtalon peliä.
Vannomatta, uskokaa tai älkäätten - hiljaisuutta olisi voinut leikata saksilla, niin sakeana se roikkui väen yllä.
Sitten aurailijatytöllä välähti. Kuin alkiosta ikään, päässä kehkeytyi hetkessä toimiva ratkaisu. Tytär kurotti kätensä ja otti kukkarosta (tietty, musta) kiven, teeskenteli kömpelöä ja pudotti kiven jalkojensa alla olevaan soraikkoon.
Kailotti sitten kuuluvasti yksinkertaista näytellen koko ALE-väen kuullen:
"Anteeksi kauheasti, olinpa minä kauhean kömpelö! Mutta katsotaanko minkä värinen kivi jäi pussiin? Siitähän se selviää minkä värisen kivisen minä onneton mämmikoura typeryyksissäni pudotin ja hukkasin."
Eikä siinä mikään auttanut nyt Piki Mustaa edes pirukaan - kaiken kansan silmien edessä. Mainostoimistoon oli Bluetooth-yhteys poikki joten Piki Musta joutui näyttämään massinsa ja siellä oleva mustan kiven.
Vanhan ja Piki Mustan salaiset sopimukset jäivät siis ikuisesti piiloon, mutta onneksi aurailijatytär säilytti neitseellisyytensä Piki Mustan suhteen ja omasi tilaisuuden tulla myöhemmin vallituksi Vanhan seuraajaksi joskus kesäpäivänseisauksen aikoihin.
Seuraava osa - osa № 2. jatkuu 23.6. 2010.
Tervetuloa Absurdistaniaan.
Jossakin Absurdistanissa kävi joulun tienoilla tavallisilla pulliaisilla aivan mahdoton säkä. Aluksi vaikutti jo että vanhentuneen kansanjohtajan yllättävä eroilmoitus tuli kuin suorastaan taivaanlahja.
Hätäisimmät kiiruhtivat kiittämään ja ylistämään joko temppeleihinsä tai entisten maamies- ja hevoisystäväinseuraintalojen temppeleiksi muunnettuihin pyhättöihin tätä äkillistä lykkyä joka sattui kohdalle aivan just koht'siltään kuin reilut parituhatta vuottakin on kerrottu tapahtuneen vastaavaa joulun tienoilla.
Moni vakavamielinen tietäjä ehätti heti pohtimaan ennusmerkkejä. Että mitä merkitystä on sillä että tällainen ajankohta - aurinko on juuri putkahtanut pesästään, eletään 3. päivää talvipäivänseisauksesta ja sitten tällainen yllättävä tieto.
Siitä alkoi tulvimaan mahdoton ennustusten vyöry jolle eri taida loppua tullakkaan.
Pääasiassa ja etupäässä kurjalisto kuitenkin riemuitsi tämän häikäilemättömän ja vallanahneen johtajan sivuun jäämistä. Takapäässä pahat kielet levittivät heti tietoa siitä, että joitakin ennalta arvaamattomia ja hyvin rumia tempauksia olisi tulossa julkisuuteen. No-joo ei niitä kukaan uskonut ja saattavat ne jäädä tulemattakin jos niikseen käy.
~~~~~~~ ~~~~~~~~
Oli toki muitakin johon tämä yllättävä eroilmoitus vaikutti fantastisesti. Esimerkiksi Piki Musta ilmoitti heti mainostoimistonsa äänellä, että tuollainen peli ei vetele, yhteisestä kusesta ei lähdetä lupaa kysymättä, ilman konsensusta.
Pyhän Mediavuorten hamekankaaseen pukeutunut, itseensä rakastunut väki alkoi pähkäilemään julkisesti ja lausuntoja jakelemaan vanhan johtajan seuraajasta. Oraakkeleita syntyi kuin sieniä sateella, kuten ennen juuri päättynyttä ilmastoinninmuutosta.
Tietenkin, kuten jo arvata saattaa, monen joulu oli pilalla. Tätä ennenaikaisesti, yllättäen ja pyytämättä lahjaksi saatua Vallanmonopolipeliä oli suorastaan pakko alkaa pelaamaan vaikka hyvä olisi ollut hermoja lepuuttaa ihan normaalisen jouluhössötyksen tiimoilla.
Hyvä Veli ja -Sisko-kerhot ajettiin kesken joulurauhan ylös ja alkoi wimmattu paikkojen ja etuuksien jako parhaiten vilpittömien inimisten tapaan, joulun perinnettä ja sanomaa noudattaen.
Joulurauha oli menetetty. Pelon sekaisin tuntein odotetaan nyt ensimmäistä arkipäivää ja sitä, ketkä ensimmäisenä ilmoittautuvat julkisesti vallanhimoisiksi kansakunnan johtajiksi.
Samaan aikaan mainostoimistossa ehätettiin valmentaa Piki Musta seuraavaan tempaukseen. Tämä Piki Musta oli jo kotvasen katsellut sillä silmällä Vanhan johtajan hoteissa pyllyilevää hehkeän persevää, rintavaa ja reitevää tytärtä joka päätöikseen auraili talvella teitä Vanhan johtajan mentäväksi.
Tähän oli Piki Musta silmänsä iskenyt ja tätä tinkasi Vanhalta. Väitti että Vanha oli edellisistä lehmänkaupoista jäänyt piki Mustalle niin paljon velkaa, että hän ottaisi tyttären vanhoista veloista ja koroista.
Ja jos tämä peli ei vetelisi, paljastaisi koko lehmänkaupan kaikki salaiset paperille panemattomat koukerotin koko kansan julki.
Vanha johtaja empi, tilanne oli hankala joka tapauksessa. Mietti ja pähkäili muttei osannut päättää. Piki Musta pisti heti hösseliksi kun joulun aikaan tapasi Vanhan johtajan ja aurailijatytön Ikea-ALEssa.
Tämä paskiainen nappasi aurailijatytärtä ranteesta kiinni. Kaiveli povestaan pääsin kivespusseista parkatun rahamassin ja raotti sitä ja tarjosi tyttärelle sanoen:
"Täällä pussissa on musta ja valkea kivi. Koska Vanha ei näköjään tuttuun tapaansa osaa tehdä päätöstä, vaan kaivelee vaan nokkaansa, saat sinä nyt ottaa täältä yhden kiven. Jos otat valkoisen, päästän Vanhan pälkähästä ja vanhoista sitoumuksista ja pidän lisäksi turpani kiinni päivänvaloa kestämättömistä sopimuksista ja sinäkin saat mennä tiehesi niinen hyvinesi.
Mutta - jos otat mustan kiven, päästän vain Vanhan ja sinä päädyt minun käskyvaltani ja miehuuteni alle."
Kauhistunut aurailijatytär tunsi sydämensä hypähtävän kurkkuun kun huomasi tämän kieron ketkun laittaneen rahamassiinsa vain kaksi mustaa kiveä.
Tyypillistä pikikimustaa se.
Hiki ryöpsähti valumaan joka karvan nokasta, joka karvan - kirjaimellisesti. Huultaan purren tytär mietti miten selvitä tästä pälkähästä. Katseli ympärilleen. Valtavan ostoskeskuksen koko asiakaskunta oli keskeyttänyt ALE-kiimansa ja seurasi hiiskumattomana sulalla, soritetulla sisäpihalla tapahtuvaa kohtalon peliä.
Vannomatta, uskokaa tai älkäätten - hiljaisuutta olisi voinut leikata saksilla, niin sakeana se roikkui väen yllä.
Sitten aurailijatytöllä välähti. Kuin alkiosta ikään, päässä kehkeytyi hetkessä toimiva ratkaisu. Tytär kurotti kätensä ja otti kukkarosta (tietty, musta) kiven, teeskenteli kömpelöä ja pudotti kiven jalkojensa alla olevaan soraikkoon.
Kailotti sitten kuuluvasti yksinkertaista näytellen koko ALE-väen kuullen:
"Anteeksi kauheasti, olinpa minä kauhean kömpelö! Mutta katsotaanko minkä värinen kivi jäi pussiin? Siitähän se selviää minkä värisen kivisen minä onneton mämmikoura typeryyksissäni pudotin ja hukkasin."
Eikä siinä mikään auttanut nyt Piki Mustaa edes pirukaan - kaiken kansan silmien edessä. Mainostoimistoon oli Bluetooth-yhteys poikki joten Piki Musta joutui näyttämään massinsa ja siellä oleva mustan kiven.
Vanhan ja Piki Mustan salaiset sopimukset jäivät siis ikuisesti piiloon, mutta onneksi aurailijatytär säilytti neitseellisyytensä Piki Mustan suhteen ja omasi tilaisuuden tulla myöhemmin vallituksi Vanhan seuraajaksi joskus kesäpäivänseisauksen aikoihin.
Seuraava osa - osa № 2. jatkuu 23.6. 2010.
Tervetuloa Absurdistaniaan.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
torstai 24. joulukuuta 2009
rauhallista joulua
Rauhallista joulua niille jotka joulua hartaudella viettävät
ja puhallustaukoa niille jotka vaan muuten...
...ovat joulusta sekaisin.
HYVÄSTELEN KOSMOKSEN
HYVÄSTELEN KOSMOKSEN
Tiedän, olen jo wanha - aikani lähestyy.
Raihnaiset silmäni erottavat Venuksen varjon,
se on tunnusmerkki ja ennus, ilmiselvä osviitta,
tyydyn siihen ja ryydyn, muuta en jaksa ja viitsi.
Vielä pettämättömämpi vihjaus on kuu
joka täyttyy kuin tippaämpäri sateessa.
Juuri sopivasti viikon päästä.
Kuulen homeisissa korvissani sielunlinnun laulun,
kutsun johon on vaikea olla vastaamatta,
sillä jotenkin tieto helpottaa, luo auvoisan olon.
Se tarkoittaa että tuolloin kapuan tunturiin
ja ulwon sydämeni pohjasta, tyhjennyn avaruuteen.
Päästän kaiken sen irti minkä vuoden aikana olen
silmieni eteen saanut ja kokenut.
Pirunkylvyssä olen niitä öisin pohtinut,
tohtinut jollekkin asiasta aamulla viitata.
Ei ole tahtonut piitata
vaan jatkanut kasvottoman kiireistä sumuista matkaa.
Keskiyöllä, ylämaan kuutamossa
lausun ääneen sen mikä minun on.
Hyvästelen kosmoksen, luovutan itseni historian käsiin
ja nukahdan pois. Ja herään,
parkaisen aamulla vastasyntyneenä.
Tiedän, olen jo wanha - aikani lähestyy.
Raihnaiset silmäni erottavat Venuksen varjon,
se on tunnusmerkki ja ennus, ilmiselvä osviitta,
tyydyn siihen ja ryydyn, muuta en jaksa ja viitsi.
Vielä pettämättömämpi vihjaus on kuu
joka täyttyy kuin tippaämpäri sateessa.
Juuri sopivasti viikon päästä.
Kuulen homeisissa korvissani sielunlinnun laulun,
kutsun johon on vaikea olla vastaamatta,
sillä jotenkin tieto helpottaa, luo auvoisan olon.
Se tarkoittaa että tuolloin kapuan tunturiin
ja ulwon sydämeni pohjasta, tyhjennyn avaruuteen.
Päästän kaiken sen irti minkä vuoden aikana olen
silmieni eteen saanut ja kokenut.
Pirunkylvyssä olen niitä öisin pohtinut,
tohtinut jollekkin asiasta aamulla viitata.
Ei ole tahtonut piitata
vaan jatkanut kasvottoman kiireistä sumuista matkaa.
Keskiyöllä, ylämaan kuutamossa
lausun ääneen sen mikä minun on.
Hyvästelen kosmoksen, luovutan itseni historian käsiin
ja nukahdan pois. Ja herään,
parkaisen aamulla vastasyntyneenä.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
keskiviikko 23. joulukuuta 2009
PYRYTTÄÄ NATTURAA
PYRYTTÄÄ NATTURAA
Lunta, lunta, lunta ja lunta,
sata lunta, tuhatta lunta sataa.
Taivaankaarella joku jumalaton tönäissyt
lumipuuropadan nurin
ja nyt ilma tulvii sakeana natturaa ja utukkaa
jota hyinen nuortalainen tanssittaa.
Kieputtaa ja liekuttaa pakkasen wiimassa
kuin narttu hurttaansa kiimassa.
Kaikkialla lunta ja minä kun luulin näkeväni unta
mustasta talvesta Ukonjuhlan aikoihin suvena.
Kun heräsin vehreään hehkeään maahan.
En luottanut wanhoihin taikoihin.
Sataa lunta, huomenna sataa
se on yhteensä kaksi sataa ja yhä sataa.
Vallantiellä pöllyää hauhto omine aikoineen,
aaveita kieputtaa taikoineen
liehuttaa kulkijain haaveita.
Jos menee tätä rataa,
mataa kohta liikenne jonossa polossa.
Hiipuu - ja matka vain jatkuu ja jatkuu,
kestää ja kestää,
eikä sitä voi aurakaan estää.
Lunta, lunta, lunta ja lunta,
sata lunta, tuhatta lunta sataa.
Taivaankaarella joku jumalaton tönäissyt
lumipuuropadan nurin
ja nyt ilma tulvii sakeana natturaa ja utukkaa
jota hyinen nuortalainen tanssittaa.
Kieputtaa ja liekuttaa pakkasen wiimassa
kuin narttu hurttaansa kiimassa.
Kaikkialla lunta ja minä kun luulin näkeväni unta
mustasta talvesta Ukonjuhlan aikoihin suvena.
Kun heräsin vehreään hehkeään maahan.
En luottanut wanhoihin taikoihin.
Sataa lunta, huomenna sataa
se on yhteensä kaksi sataa ja yhä sataa.
Vallantiellä pöllyää hauhto omine aikoineen,
aaveita kieputtaa taikoineen
liehuttaa kulkijain haaveita.
Jos menee tätä rataa,
mataa kohta liikenne jonossa polossa.
Hiipuu - ja matka vain jatkuu ja jatkuu,
kestää ja kestää,
eikä sitä voi aurakaan estää.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
tiistai 22. joulukuuta 2009
RiiTTÄÄ KUN ViiTSii ELÄÄ
RiiTTÄÄ KUN ViiTSii ELÄÄ
Vielä eilen vaelsimme pimeydessä.
Nyt on toisin,
valo häämöttää jos vain taitaa katsoa,
osaa asettaa iiriksensä sille tolalle
että näkee myös humeetillaan.
Olemme voiton puolella vaikka kultainen kurra
näyttää yhä lepäävän pesässään,
meidän lähestyessämme sitä jo huimaa vauhtia.
Pian se näyttäytyy kaarevan taivaan piirillä,
antaa lupauksen tulevaisuuden mahdollisuuksista.
Eikä sen kauemmaksi tarvitse nähdä - ihmisen.
Riittää kun katsoo eteensä.
Onneksi kultainen kehrä on riittävän loitolla,
etteivät mielen herkät ja hauraat siivet pala
Ikaroksen tapaan.
Aivoitukset karkaavat haaveilemaan vallattomina
ja pian on ihmisen lapsilla väkitukku asioita jotka on
osattava laittaa ja hoitaa oikeassa järjestyksessä.
Ei alvariinsa tarvitse pohtia täyttääkö vuosia vai ei.
Siihen mitään yltiöpäisiä sankaritekoja tarvita,
riittää kun viitsii elää!
Elämä tulee salaperäisesti hymyillen vastaan ja vie.
Vielä eilen vaelsimme pimeydessä.
Nyt on toisin,
valo häämöttää jos vain taitaa katsoa,
osaa asettaa iiriksensä sille tolalle
että näkee myös humeetillaan.
Olemme voiton puolella vaikka kultainen kurra
näyttää yhä lepäävän pesässään,
meidän lähestyessämme sitä jo huimaa vauhtia.
Pian se näyttäytyy kaarevan taivaan piirillä,
antaa lupauksen tulevaisuuden mahdollisuuksista.
Eikä sen kauemmaksi tarvitse nähdä - ihmisen.
Riittää kun katsoo eteensä.
Onneksi kultainen kehrä on riittävän loitolla,
etteivät mielen herkät ja hauraat siivet pala
Ikaroksen tapaan.
Aivoitukset karkaavat haaveilemaan vallattomina
ja pian on ihmisen lapsilla väkitukku asioita jotka on
osattava laittaa ja hoitaa oikeassa järjestyksessä.
Ei alvariinsa tarvitse pohtia täyttääkö vuosia vai ei.
Siihen mitään yltiöpäisiä sankaritekoja tarvita,
riittää kun viitsii elää!
Elämä tulee salaperäisesti hymyillen vastaan ja vie.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
maanantai 21. joulukuuta 2009
PESÄPÄiViÄ
PESÄPÄiViÄ
Aurinko on tänään jo toista päivää pesässään mutta illalla klo 19:47 sen "Kössin turkin" paikkuu loppuu ja se alkaa pikkuhiljaa liketä ensin pienenpienin, pikkiriikkisin askelin, loppiaisena jo kukon askelin ja sittemmin vaaksan mittaisin. Lopulta loikkimalla, kunnes kevätpäivän tasauksessa maaliskuun 20. klo 19:33 on päivä ja yö taas yhtä pitkiä. Loppu siitä etiäpäin yhtä valon juhlaa.
Aikuisten oikeestihan aurinko ei juuri hötkyile maan suhteen, maa se on, joka vaappuen kiertää ellipsillä radalla auringonlämmölle itseään tyrkylle tarjoten.
Kaamoskin on tänään siis yhtä myötä puolivälissä ja Rovaniemi joka on keksinyt pitää itseään Lapin pääkaupunkina saa kokea pohjoiskulmillaan vuorokauden mittaisen kaamoksen. Siitä sitä sitten riittääkin ihmettelemistä ja päivittelemistä koko vuodeksi.
Nooooh - elämää se vain on. Maistuu kai omassa suussakin paremmalta puhua Lapista kuin Perä-Pohjolasta. Lappi-sanassa kun on nostetta, romantiikkaa ja semantiikkaa. Viime uutisten mukaan Rovaniemellä taas ei.
Noin tuumii omassa humetissaan Unni-Sikká Rosnakoff kun pakkaa kampetta niskaan. Istahtaa välillä pirtin rahille ja vetäisee henkeä. Vetoketjuja nykii ja tämmailee lahkeen raot visuksi jottei vinkka pääse säären kuvetta ja sitten reittä pitkin arempiin paikkoihin. Löytyy se juhannus täälläkin hameen alta.
Asettelee kypärähupun kaulusta kauluksen alle. Muistaa sitten jäähtymään asetetun kohven kuksassa pöydän kulmalla. Huppu pois ja kahvi kulauksella käkättimeen ja sitten takasin. Lopulta kypärän sovittelu ja siinä kaikki sillä erää. Vielä vilkaisu lieden lunkusta - sammunut on - pelti kiinni.
Unni-Sikká paarustaa pakkaskamppeissaan ukselle, porstuaan ja sitten rantteelle Linksinsä tykö.
Ryyppy päälle, hätäkatkaisinten tarkistus ja nykäisy narusta. Toisella köhii. Kolmannella lähtee. Parikymmentä kierrosta ryypyllä, sitten kuristimelle ja varovasti kahvaa. Siinä se on, parin minuutin päästä pörpöttää niin kuin pitääkin.
Ai öljy ja polttoaine!?! No ne on varmistettu jo illalla, heti kotiin tultua. Se on semmonen malli elämässä kun asuu syrjässä, että aina pitää olla kyyti valmiin lähdön päälle heti, aikailematta.
Ei silloin jouda öljyjä ja muutakaan katsomaan - hyvä kun peräänsä. Sitä pitää mennä vaan. Yleensä hoppua. Ja hädässä.
Unni-Sikká ajaa karauttaa tievaltion pysäkille. Parkkeeraa ja peittelee Linksin, kamuaa sitten penkereen yli ja jää odottelemaan Eskelisen pikaa Nuorgamin suunnasta.
Eikä sitten muuta. Töihin kolmeksi päiväksi vielä ja sitten vapaalle reiluksi viikoksi. Eikä joulun kanssa hössätä missään mielessä. Pitäkööt tunkkinsa.
Lopulta Eskelinen tulee ja Unni-Sikká kapuaa autoon. Hetken päästä sihahtaa kun kuski löysää jarrun ja lähtee kaartelemaan Ivalon suuntaan.
Yksinäinen, harmaa, vanuneen villan näköinen suden motlake loikkaa penkan takaa pysäkille. Nuuhkii Unni-Sikán jälkeen jättämiä kopuliineja. Tuntee ne vahvasti vomeronasaalielimessään. Koiraeläimillähän se on noin 200 kertaa tehokkaampi kuin inimisellä. Makustelee niitä kotvasen ja lähtee jolkuttamaan tienviertä Äijihjävrin suuntaan. Tiedä häntä vaikka auton tönäisemä poron raato nilkuttaisi vastaan. Saisi siitä soppelisti nälkää kurnivaan vatsaan täytettä .
Kertoja joka tässä ja nyt jää tunnistamattomaksi, tuumii:
"Ehkä siitä syystä Unni-Sikká eleleekin yksinänsä. Hänen työmaallansa on varmaan huono sisäilma ja kaikki urokset nokkatukkoisia."
Jossakin Myössäjärven tienoilla Unni-Sikká unessaan heti kertojan perään puoleen ääneen mumisee: "Siltä se vähintäänkin kerran kuussa itsestäkin tuntuu."
Kuskia hymyilyttää, jotenkin se tänään katsoo peilistä Unni-Sikkaa uusin ilmein. Vetää nokkansa syövereihin sisäilmaa. Makustelee ja hymyilee lisää.
Tällä kuskilla ei ole putket tukossa kun ajelee kohti loppuvuotta.
Aurinko on tänään jo toista päivää pesässään mutta illalla klo 19:47 sen "Kössin turkin" paikkuu loppuu ja se alkaa pikkuhiljaa liketä ensin pienenpienin, pikkiriikkisin askelin, loppiaisena jo kukon askelin ja sittemmin vaaksan mittaisin. Lopulta loikkimalla, kunnes kevätpäivän tasauksessa maaliskuun 20. klo 19:33 on päivä ja yö taas yhtä pitkiä. Loppu siitä etiäpäin yhtä valon juhlaa.
Aikuisten oikeestihan aurinko ei juuri hötkyile maan suhteen, maa se on, joka vaappuen kiertää ellipsillä radalla auringonlämmölle itseään tyrkylle tarjoten.
Kaamoskin on tänään siis yhtä myötä puolivälissä ja Rovaniemi joka on keksinyt pitää itseään Lapin pääkaupunkina saa kokea pohjoiskulmillaan vuorokauden mittaisen kaamoksen. Siitä sitä sitten riittääkin ihmettelemistä ja päivittelemistä koko vuodeksi.
Nooooh - elämää se vain on. Maistuu kai omassa suussakin paremmalta puhua Lapista kuin Perä-Pohjolasta. Lappi-sanassa kun on nostetta, romantiikkaa ja semantiikkaa. Viime uutisten mukaan Rovaniemellä taas ei.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Noin tuumii omassa humetissaan Unni-Sikká Rosnakoff kun pakkaa kampetta niskaan. Istahtaa välillä pirtin rahille ja vetäisee henkeä. Vetoketjuja nykii ja tämmailee lahkeen raot visuksi jottei vinkka pääse säären kuvetta ja sitten reittä pitkin arempiin paikkoihin. Löytyy se juhannus täälläkin hameen alta.
Asettelee kypärähupun kaulusta kauluksen alle. Muistaa sitten jäähtymään asetetun kohven kuksassa pöydän kulmalla. Huppu pois ja kahvi kulauksella käkättimeen ja sitten takasin. Lopulta kypärän sovittelu ja siinä kaikki sillä erää. Vielä vilkaisu lieden lunkusta - sammunut on - pelti kiinni.
Unni-Sikká paarustaa pakkaskamppeissaan ukselle, porstuaan ja sitten rantteelle Linksinsä tykö.
Ryyppy päälle, hätäkatkaisinten tarkistus ja nykäisy narusta. Toisella köhii. Kolmannella lähtee. Parikymmentä kierrosta ryypyllä, sitten kuristimelle ja varovasti kahvaa. Siinä se on, parin minuutin päästä pörpöttää niin kuin pitääkin.
Ai öljy ja polttoaine!?! No ne on varmistettu jo illalla, heti kotiin tultua. Se on semmonen malli elämässä kun asuu syrjässä, että aina pitää olla kyyti valmiin lähdön päälle heti, aikailematta.
Ei silloin jouda öljyjä ja muutakaan katsomaan - hyvä kun peräänsä. Sitä pitää mennä vaan. Yleensä hoppua. Ja hädässä.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Unni-Sikká ajaa karauttaa tievaltion pysäkille. Parkkeeraa ja peittelee Linksin, kamuaa sitten penkereen yli ja jää odottelemaan Eskelisen pikaa Nuorgamin suunnasta.
Eikä sitten muuta. Töihin kolmeksi päiväksi vielä ja sitten vapaalle reiluksi viikoksi. Eikä joulun kanssa hössätä missään mielessä. Pitäkööt tunkkinsa.
Lopulta Eskelinen tulee ja Unni-Sikká kapuaa autoon. Hetken päästä sihahtaa kun kuski löysää jarrun ja lähtee kaartelemaan Ivalon suuntaan.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Yksinäinen, harmaa, vanuneen villan näköinen suden motlake loikkaa penkan takaa pysäkille. Nuuhkii Unni-Sikán jälkeen jättämiä kopuliineja. Tuntee ne vahvasti vomeronasaalielimessään. Koiraeläimillähän se on noin 200 kertaa tehokkaampi kuin inimisellä. Makustelee niitä kotvasen ja lähtee jolkuttamaan tienviertä Äijihjävrin suuntaan. Tiedä häntä vaikka auton tönäisemä poron raato nilkuttaisi vastaan. Saisi siitä soppelisti nälkää kurnivaan vatsaan täytettä .
Kertoja joka tässä ja nyt jää tunnistamattomaksi, tuumii:
"Ehkä siitä syystä Unni-Sikká eleleekin yksinänsä. Hänen työmaallansa on varmaan huono sisäilma ja kaikki urokset nokkatukkoisia."
Jossakin Myössäjärven tienoilla Unni-Sikká unessaan heti kertojan perään puoleen ääneen mumisee: "Siltä se vähintäänkin kerran kuussa itsestäkin tuntuu."
Kuskia hymyilyttää, jotenkin se tänään katsoo peilistä Unni-Sikkaa uusin ilmein. Vetää nokkansa syövereihin sisäilmaa. Makustelee ja hymyilee lisää.
Tällä kuskilla ei ole putket tukossa kun ajelee kohti loppuvuotta.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
"MATKAAN JO KÄY"
Yltiöpäisiä tzekki-hurjapäitä talvella 2008 matkalla pohjoiseen.
Pakkanen kiikkui kahden vaiheilla - ylikkö vaiko alle kahdenkymmenen.
Pakkanen kiikkui kahden vaiheilla - ylikkö vaiko alle kahdenkymmenen.
sunnuntai 20. joulukuuta 2009
HiRVEÄ HUOLi SEViOTTiPUVUSTA
HiRVEÄ HUOLi SEViOTTiPUVUSTA
Kesää odotellessa tarkastan pakkasmittarin,
enää kolmekymmentäkaksi astetta - hyvä,
lauhtuu, pian pääsee auringon porottamille seville.
Vaeltelemaan huolettomana kuin luonto-otus,
huivi kaulassa, vailla huolen häivää, ilman hätäpäivää.
Kolmen viikon kuluttua kaamos on ohi - eletty,
hengissä selvitty, vaikkei se mitenkään uhannutkaan,
mutta pitää sen verran dramatiikkaa loruta.
Erotiikan jätän lämpöisten reisien ja vällyjen väliin.
Laittakoon kukin riettaat silmänsä kiinni,
keksiköön itse syntiset ajanvietteensä.
TÄYTiNEN! Kolme k y m m e n t ä k a k...
...joutuu laittamaan joka housun väliin välihousut,
epäpuhtaan aluspaidan ja sille haureellisen aluspaidan,
säädyttömät, rivot, täynnäreikiä-sukat jalkaan,
turmeltuneet kengät eivät muuten suostu astumaan.
Tuulen-, tulen ja valheen pitävä takki,
vaikkei tuule edes sen vertaa, että vesimylly pyörisi.
Kurkun ympärille viirullinen huivi,
joka edellisen jäljiltä haisee etikalta. Sitten ulos.
Tulos on etten kehtaa porstuasta rantteelle astua.
Siellä voi kastua, vettä tulee koko Esterin suvusta.
Hirveä huoli harmaasta seviottipuvusta.
Kesää odotellessa tarkastan pakkasmittarin,
enää kolmekymmentäkaksi astetta - hyvä,
lauhtuu, pian pääsee auringon porottamille seville.
Vaeltelemaan huolettomana kuin luonto-otus,
huivi kaulassa, vailla huolen häivää, ilman hätäpäivää.
Kolmen viikon kuluttua kaamos on ohi - eletty,
hengissä selvitty, vaikkei se mitenkään uhannutkaan,
mutta pitää sen verran dramatiikkaa loruta.
Erotiikan jätän lämpöisten reisien ja vällyjen väliin.
Laittakoon kukin riettaat silmänsä kiinni,
keksiköön itse syntiset ajanvietteensä.
TÄYTiNEN! Kolme k y m m e n t ä k a k...
...joutuu laittamaan joka housun väliin välihousut,
epäpuhtaan aluspaidan ja sille haureellisen aluspaidan,
säädyttömät, rivot, täynnäreikiä-sukat jalkaan,
turmeltuneet kengät eivät muuten suostu astumaan.
Tuulen-, tulen ja valheen pitävä takki,
vaikkei tuule edes sen vertaa, että vesimylly pyörisi.
Kurkun ympärille viirullinen huivi,
joka edellisen jäljiltä haisee etikalta. Sitten ulos.
Tulos on etten kehtaa porstuasta rantteelle astua.
Siellä voi kastua, vettä tulee koko Esterin suvusta.
Hirveä huoli harmaasta seviottipuvusta.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
lauantai 19. joulukuuta 2009
PORKAN KERKÄT
PORKAN KERKÄT
Taivaanrannan kaukaiset tunturisaaret kiehtovat
kaamoksen sinisen meren takana.
Mieltä liehtovat,
porottavat rintaa,
korottavat tavoitteen tasoa,
odotuksen hintaa niin,
ettei housuihin tahdo mahtua henki ja keho yhtä aikaa.
Taikaa se on,
tulisen purevaa wiimaa,
mokomaa kiimaa jota kestää monta tiimaa.
Sellaista piinaa joka ei lopu palamasta
ennen kuin tulomatkalla.
Kun kaikki on täytetty.
Käytetty.
Näytetty.
Satusaarten lumoava jono,
sinne suuntaan liikkuu mono.
Sivakoilla, kalhun päällä,
toinen lylyn - läpi lumipyryn.
Porkan kerkät,
herkän hangen pintaan reiät jättää.
Pistää rintaan vauhti, nälkä mättää, into räytyy,
hillitä kai täytyy.
Taivaanrannan kaukaiset tunturisaaret kiehtovat
kaamoksen sinisen meren takana.
Mieltä liehtovat,
porottavat rintaa,
korottavat tavoitteen tasoa,
odotuksen hintaa niin,
ettei housuihin tahdo mahtua henki ja keho yhtä aikaa.
Taikaa se on,
tulisen purevaa wiimaa,
mokomaa kiimaa jota kestää monta tiimaa.
Sellaista piinaa joka ei lopu palamasta
ennen kuin tulomatkalla.
Kun kaikki on täytetty.
Käytetty.
Näytetty.
Satusaarten lumoava jono,
sinne suuntaan liikkuu mono.
Sivakoilla, kalhun päällä,
toinen lylyn - läpi lumipyryn.
Porkan kerkät,
herkän hangen pintaan reiät jättää.
Pistää rintaan vauhti, nälkä mättää, into räytyy,
hillitä kai täytyy.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
perjantai 18. joulukuuta 2009
ON HANGET KORKEAT KiNOKSET
ON HANGET KORKEAT KiNOKSET
Ei aina voi kirjoittaa politiikasta tai sen sivuoireista vaikka kuinka sitä tahtoisi ja vaikka kuinka täältä perimmäisestä periferian loukosta sitä seuraisi sanasta sanaan.
Väliin kun ei vain kertakaikkiseen tapahdu mitään merkittävää. Pääsääntöisesti politikatkin ovat nyt par'aikaa vetäytymässä Hyvä Veli-syövereidensä pimeimpiin loukkoihin, availemaan joululahjuspakettiensa nöörejä uteliailta silmiltä suojissa.
Äänestäjille on pystytetty kaupustelijoiden toimesta joulusirkusteltta siksi aikaa että pahin meteli ja hälinä laantuu. Vaikka olenkin pakana, niin silti toivon että mustakaapujen Jeesus-henkilö vihdoin rohkenisi tulla pataroimaan turuille ja toreille päivittelemään tätä hänen muistokseen viritettyä menoa. Niinköhän säilyisi yhtäkään myyntipöytää pystyssä?
Kuulin viikolla että Kepuleiden pyhän lehmän jälkeen toiseksi pyhintä eläintä sikaa on pupujussinruoka-porukan toimesta häpäisty, mutta onneksi sikatilallinen Anttila (evp.) kuulemma lohduttaa kärsineitä sikoja tai sikojen omistajia €250 000 joululahjalla. Ehkä sillä pieni pahastus liukenee, kärsimykset helpottaa, mutta tämä ei olekkaan uutinen vaan pelkkä maantapa.
Ilmastoinninmuutosnäytelmäkään ei jaksa enää kiinnostaa kun juoni on vähitellen paljastunut pelkäksi uudeksi hömppäuskonnoksi jo ennestään rimpuilevien rinnalle. Eikä kaupustelijatkaan ole siitä niin kovin innokkaasti viitsineet elämöidä. Taisivat tulla kerrankin yllätetyksi "housut kintussa".
Tälle joululle ei siis taida vielä olla typerysten rahoille ilmastoinninmuutosleluja, ilmastoinninmuutospartavettä ja ilmastoinninmuutosdeodoranttia ynnä muita EKO-vermeitä. Veikkaan että kaupustelijoita harmittaa. Silmiin ei ole pistänyt edes koko kansan "vastuullista" jokahisen ilmastoinninmuutos T-paitaa.
Sitä paitsi joulun ajan yletön humputtelu ja jätevuorten kasvattaminen turhuuden hömpän takia ei taida minkään, ei minkään laskuopin mukaan olla kovin ekologista ja ilmastointia suojelevaa. Pikemmin se todistaa vain että rahalla saa ilmastoinninmuutosta jatkaa niin kauan kuin persus kestää.
Suoraan sanottuna joulua ja ilmastoinninmuutosta on hankala yhdistää rahasammoksi. Noooh - ehken siihen vielä konsti keksitään, onhan kiraffikin keksitty.
Ainoa valopilkku asiaan tuli eilen PAKKOMAKSU-YLEN uutisoimana. Manipulaatio kansan syvien rivien sukanvarsiin varaamista hätävaroista on jo aloitettu.
Joitakin rahalle persoja tahoja äänestäjien viimeisetkin pennoset kiinnostavat. Siksi eilen julkistettiin mielipidetutkimuksen tulos, että valtaosa maksaisi 200 euroa vuodessa ilmastoinninmuutoksen torjunnasta.
Aamulehden teettämän kyselyn mukaan n. 70 prosenttia suomalaisista olisi valmis maksamaan vähintään 200 euroa vuodessa ilmastoinninmuutoksen torjumisesta.
Uutinen on kuin suoraan Joseph Goebbelsin oppikirjasta. Niinköhän tätä seuraava uutinen kertoo jo siitä että mielenosoittajat vaativat lupaa saada maksaa.
Tavarataivaiden portit on avattu ja inimiset jonottavat ovilla päästäkseen sisään ostoshelvettiin, päästääkseen ylimääräisistä varoistaan. Joka muuta mieltä rohkenee olla tai toista puhuu on poikkeava, yhteiskuntakelvoton pihistäjä ja typerys joka haluaakin vain että markkinatalous kompuroi ja pilaa toisilta joulumielen.
Niin ne vaan ajat muuttuvat, ennen Lumisotaa vielä omillaan toimeentuleva oli arvostettu, ehken joskus onnellinenkin omavaraissuudessaan, kun tulevaisuus oli ensisijaisesti omissa käsissä.
Tänä päivänä onnellinen ja arvostettu on se jolla on eniten tavaraa ja velkaa ja vähiten järkeä eli tolkkua. Valveutuneet itsensä pettäjät ostavat nykyisin toisilleen EKO-joululahjoja! Onko olemassa mitään irvokkaampaa kuin EKO-lahja?
Sitä sopii jokaisen täyspäisen sisimmässään miettiä.
Tervetuloa Absurdistaniin!
Ei aina voi kirjoittaa politiikasta tai sen sivuoireista vaikka kuinka sitä tahtoisi ja vaikka kuinka täältä perimmäisestä periferian loukosta sitä seuraisi sanasta sanaan.
Väliin kun ei vain kertakaikkiseen tapahdu mitään merkittävää. Pääsääntöisesti politikatkin ovat nyt par'aikaa vetäytymässä Hyvä Veli-syövereidensä pimeimpiin loukkoihin, availemaan joululahjuspakettiensa nöörejä uteliailta silmiltä suojissa.
Äänestäjille on pystytetty kaupustelijoiden toimesta joulusirkusteltta siksi aikaa että pahin meteli ja hälinä laantuu. Vaikka olenkin pakana, niin silti toivon että mustakaapujen Jeesus-henkilö vihdoin rohkenisi tulla pataroimaan turuille ja toreille päivittelemään tätä hänen muistokseen viritettyä menoa. Niinköhän säilyisi yhtäkään myyntipöytää pystyssä?
Kuulin viikolla että Kepuleiden pyhän lehmän jälkeen toiseksi pyhintä eläintä sikaa on pupujussinruoka-porukan toimesta häpäisty, mutta onneksi sikatilallinen Anttila (evp.) kuulemma lohduttaa kärsineitä sikoja tai sikojen omistajia €250 000 joululahjalla. Ehkä sillä pieni pahastus liukenee, kärsimykset helpottaa, mutta tämä ei olekkaan uutinen vaan pelkkä maantapa.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Ilmastoinninmuutosnäytelmäkään ei jaksa enää kiinnostaa kun juoni on vähitellen paljastunut pelkäksi uudeksi hömppäuskonnoksi jo ennestään rimpuilevien rinnalle. Eikä kaupustelijatkaan ole siitä niin kovin innokkaasti viitsineet elämöidä. Taisivat tulla kerrankin yllätetyksi "housut kintussa".
Tälle joululle ei siis taida vielä olla typerysten rahoille ilmastoinninmuutosleluja, ilmastoinninmuutospartavettä ja ilmastoinninmuutosdeodoranttia ynnä muita EKO-vermeitä. Veikkaan että kaupustelijoita harmittaa. Silmiin ei ole pistänyt edes koko kansan "vastuullista" jokahisen ilmastoinninmuutos T-paitaa.
Sitä paitsi joulun ajan yletön humputtelu ja jätevuorten kasvattaminen turhuuden hömpän takia ei taida minkään, ei minkään laskuopin mukaan olla kovin ekologista ja ilmastointia suojelevaa. Pikemmin se todistaa vain että rahalla saa ilmastoinninmuutosta jatkaa niin kauan kuin persus kestää.
Suoraan sanottuna joulua ja ilmastoinninmuutosta on hankala yhdistää rahasammoksi. Noooh - ehken siihen vielä konsti keksitään, onhan kiraffikin keksitty.
Ainoa valopilkku asiaan tuli eilen PAKKOMAKSU-YLEN uutisoimana. Manipulaatio kansan syvien rivien sukanvarsiin varaamista hätävaroista on jo aloitettu.
Joitakin rahalle persoja tahoja äänestäjien viimeisetkin pennoset kiinnostavat. Siksi eilen julkistettiin mielipidetutkimuksen tulos, että valtaosa maksaisi 200 euroa vuodessa ilmastoinninmuutoksen torjunnasta.
Aamulehden teettämän kyselyn mukaan n. 70 prosenttia suomalaisista olisi valmis maksamaan vähintään 200 euroa vuodessa ilmastoinninmuutoksen torjumisesta.
Uutinen on kuin suoraan Joseph Goebbelsin oppikirjasta. Niinköhän tätä seuraava uutinen kertoo jo siitä että mielenosoittajat vaativat lupaa saada maksaa.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Tavarataivaiden portit on avattu ja inimiset jonottavat ovilla päästäkseen sisään ostoshelvettiin, päästääkseen ylimääräisistä varoistaan. Joka muuta mieltä rohkenee olla tai toista puhuu on poikkeava, yhteiskuntakelvoton pihistäjä ja typerys joka haluaakin vain että markkinatalous kompuroi ja pilaa toisilta joulumielen.
Niin ne vaan ajat muuttuvat, ennen Lumisotaa vielä omillaan toimeentuleva oli arvostettu, ehken joskus onnellinenkin omavaraissuudessaan, kun tulevaisuus oli ensisijaisesti omissa käsissä.
Tänä päivänä onnellinen ja arvostettu on se jolla on eniten tavaraa ja velkaa ja vähiten järkeä eli tolkkua. Valveutuneet itsensä pettäjät ostavat nykyisin toisilleen EKO-joululahjoja! Onko olemassa mitään irvokkaampaa kuin EKO-lahja?
Sitä sopii jokaisen täyspäisen sisimmässään miettiä.
Tervetuloa Absurdistaniin!
Oh-show-tah hoi-ne-ne
torstai 17. joulukuuta 2009
puolipäivä lannan suuntaan
Tässä oiwallinen todiste kaamoksen pimeydestä.
Näkymä lannan suuntaan eilen klo 12:11:11
HÖYHENENKEPEÄ HAUHTO
HÖYHENENKEPEÄ HAUHTOPakkasen purevuus hellittää.
Vaitonaisen, huurtuneen metsän pakkasnapsahdukset
palailevat entisille paikoilleen.
Napsahtelevat ja paukkuvat nyt tyystin päinvastaisessa
järjestyksessä kuin liki viikko sitten.
Tuolloin kuolpunan poikki astuessa pukkasi vielä hiki
ja oksisto humisi lounatuulen virrassa.
Vaan mitenkähän ne osaavat takaisin
tismalleen oikeille paikoillensa - pakkasnapsahdukset?
Eihän sellainen isompi poksahdus mahdu
pikkuripsahduksen koloon ja toisinpäin on liian väljää,
tulee yksinäinen, nolo olo pololle.
Se epäilyttää kun puita on metsässä niin kovin
että tovin se varmaan vie.
Siis ennen kuin kaikki on taas järjestyksessä.
Vielä narskuu lumi karstanteen päällä, parahtelee
kuin serkkunsa vonkuna jäällä.
Vaikka kuinka hoputan askelta,
narske seuraa perässä kuin syöttöporonvasa.
Ensimmäiset pakkasutukat aloittavat
leijuvan keijutanssinsa, kutittavat nokkaa.
Höyhenenkepeä hauhto pöllähtelee anturain alla,
tupsahtelee kuin pölyisellä tiellä.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
keskiviikko 16. joulukuuta 2009
HiMMEÄ HEHKU
HiMMEÄ HEHKU
Kuulen laulavan tuulen korvissa
se ujeltaa selvästi piisin hormissa.
Saa tulen tanssimaan - innosta nuolemaan liemua.
Se koskettaa hereää sielua.
On leudonnut ulkona hieman.
Tievan harsuinen satumetsä huojahtelee,
kurkottaa akkunasta sisään,
intimiteettisuojasta vähät välittäin.
Sen kun rapsuttaa häpeämättä kuuraiseen lasiin
kaamoksen rusotuksen himmeässä hehkussa,
puolen päivän aikaan.
Kiskon villaista lointa ylle, kävelylle aion,
nii-in - haistelemaan joko talvi on tullut vai mennyt.
Nykyään sitä ei tiedä muutoin kuin uutisista seuraamalla,
päättävät siitä jossakin palaverissa wirallisesti.
Hulluimmillaan äänestämällä.
Meillä sille nauravat haasiain riu'utkin.
Itse luotan wanhaan tekniikkaan:
Luoteinen siellä puhaltaa, tuoksuu selvästi Alaskalta,
jääkarhujen pierulta, hylkeiden röyhtäisyltä,
inuittien kalanmaksaöljyltä.
Ja suolalta,
merisuolalta aina kun ruu'asta on kyse.
Kuulen laulavan tuulen korvissa
se ujeltaa selvästi piisin hormissa.
Saa tulen tanssimaan - innosta nuolemaan liemua.
Se koskettaa hereää sielua.
On leudonnut ulkona hieman.
Tievan harsuinen satumetsä huojahtelee,
kurkottaa akkunasta sisään,
intimiteettisuojasta vähät välittäin.
Sen kun rapsuttaa häpeämättä kuuraiseen lasiin
kaamoksen rusotuksen himmeässä hehkussa,
puolen päivän aikaan.
Kiskon villaista lointa ylle, kävelylle aion,
nii-in - haistelemaan joko talvi on tullut vai mennyt.
Nykyään sitä ei tiedä muutoin kuin uutisista seuraamalla,
päättävät siitä jossakin palaverissa wirallisesti.
Hulluimmillaan äänestämällä.
Meillä sille nauravat haasiain riu'utkin.
Itse luotan wanhaan tekniikkaan:
Luoteinen siellä puhaltaa, tuoksuu selvästi Alaskalta,
jääkarhujen pierulta, hylkeiden röyhtäisyltä,
inuittien kalanmaksaöljyltä.
Ja suolalta,
merisuolalta aina kun ruu'asta on kyse.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
tiistai 15. joulukuuta 2009
SYVÄLLÄ VALKOiSTEN HANKiEN SYLiSSÄ
SYVÄLLÄ VALKOiSTEN HANKiEN SYLiSSÄ
Intoni ammennan huomisen hetkistä,
niistä haaveiden pitkistä retkistä,
heti jo warhaiskeväällä - tukevalla eväällä;
aavojen selkosten vieraissa kylissä,
syvällä valkoisten hankien sylissä.
Oottaissain tulevaa aikaa kankean hoppuni tammen,
pysähdyn luokse hyytyneen lammen,
maistelen taikaa, mietin muistoja elämysretkistä,
osan jo ajussa ryytyneen.
Niistä hetkistä täytyy vain oppia,
oksia epäilyksen katkoa, pulmia ratkoa,
uuden auvoisen polun eestä,
jotta nauttia voisin täysillä tilanteesta.
Tiedän, vedessä voi kastua - sen siedän,
mutta samaan virtaan vain kerran astua;
on asia joka täytyy ymmärtää, pelkkä tieto ei riitä.
Ja tunne tiedosta on ylevä siinä jyleän pahtaan alla,
ei pelkoa että se päälleni kaatuisi,
että luut alla tomuksi maatuisi.
Luotan kallioon enemmän kuin ihmiseen.
Typeryyksien tiellä sitä vaikea ollut on niellä - en kiellä,
mutta totuus on siellä.
Intoni ammennan huomisen hetkistä,
niistä haaveiden pitkistä retkistä,
heti jo warhaiskeväällä - tukevalla eväällä;
aavojen selkosten vieraissa kylissä,
syvällä valkoisten hankien sylissä.
Oottaissain tulevaa aikaa kankean hoppuni tammen,
pysähdyn luokse hyytyneen lammen,
maistelen taikaa, mietin muistoja elämysretkistä,
osan jo ajussa ryytyneen.
Niistä hetkistä täytyy vain oppia,
oksia epäilyksen katkoa, pulmia ratkoa,
uuden auvoisen polun eestä,
jotta nauttia voisin täysillä tilanteesta.
Tiedän, vedessä voi kastua - sen siedän,
mutta samaan virtaan vain kerran astua;
on asia joka täytyy ymmärtää, pelkkä tieto ei riitä.
Ja tunne tiedosta on ylevä siinä jyleän pahtaan alla,
ei pelkoa että se päälleni kaatuisi,
että luut alla tomuksi maatuisi.
Luotan kallioon enemmän kuin ihmiseen.
Typeryyksien tiellä sitä vaikea ollut on niellä - en kiellä,
mutta totuus on siellä.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
