torstai 31. joulukuuta 2015

MADOODOOWiNiNiWAG


MADOODOOWiNiNiWAG

Kyllä se nyt rienaa löylyn hengellä
kun mirririepu sairastaa - hikimaja hospitaalina
ja ähkimään pitäisi päästä.

Ulkona sellainen pohjoisnapalainen suojasää,
että kuloksi ajettu nurmikko lykkää vihreää,
voikukat kuultavat kinosten läpi - pahki pukkaavat.

Ähkiminen vahvistaa ihmisotusta ankarasti,
siinä pääsee hetkessä Löylyn kera samoille rattaille
kun ropsauttaa tuliseen silmään hyvähköä sekavettä,
oikein hereäksi sekoitettua - oikein hereäksi.

Käy sitten loivaan asentoon vartoomaan
tulisen hengen voitelua marraskettua myöten.
Antaa sen päästä eli varpaista aloittaa,
mille kurin nyt kenkin on sallinut itsensä vääntää.

Tulisuudelmasta ähkäistään - äkkinäiset kerran,
hyvin kypsyneet aina tilanteen mukaan - aina;
taivaallinen olo riettauttaa - auvoistaa sielun.

Eipä tuota vaikeuksia loihea luotteita latomaan.
Kiitokset voitelusta sujuvat ainuksi, hatiksi,
huaoraniksi, kaltoksi ja nihviksi kuin vettä vaan.

Saunomisen ihanan sietämätön zen. 

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

KUSESSA OLLAAN


KUSESSA OLLAAN

Loogista uutta vuotta mennä huidellaan
melko oivallista haipakkaa päästellen,
jo hyvän matkaa kahdeksatta päivää,
lihaa säästämättä - laadusta tinkimättä.

Luonto pikkuväkineen on mukana sadallakympillä;
se on aina hermolla vuodenkierrossa,
se on immuuni länsimaiselle hapatukselle.

Ihminen taas - tuiki tavalliseen tapaansa päsmäröi,
haluaa näyttää omaa,
mukamasten jumalaista perua olevaa ylemmyyttään
aikaa mittaamattomille.

Itse itsensä luomakunnan kruunuksi
nimennyt ihmisotusjoukko mataa vielä wanhaa,
aina vain eltaantuneemmalle tuoksahtavaa.

Rikkiviisaudellaan kun on halunnut
joutavanpäiväisellä pikkunäppäryydellä kikkaillen
siirtää vuoden vaihtumisen hetkenkin
muka sopivampaan.

Tässä sitä ollaan - vuosi ehtymässä,
samassa kusessa kaulaansa myöten koko sakki.

Eikä edes toivoa elämän laadullisesta parannuksesta. 

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 29. joulukuuta 2015

HETERO JA LOUHi


HETERO JA LOUHi

Ulkona hyytää,
nahka pyytää porstuan rappusilla ylimääräistä vällyä,
sikäli mikäli vain mahdollista,
ellei - suosittelee pysyttelyä takkatulen loimussa.

Tuuli käy luihin - ryytää,
pujahtaa auki repsottavista kalvosimista kyynäriin;
puree kuin perksaatavitt - karvoja pörhistäin,
kettu linnunlihalla.

Saatanallisempi on puuska,
käy ytimiin ja kaikkeen sellaiseen
mistä lasten ohjelmassa ei hiiskahdetakaan.

Han-Suomalainen lihansyöjä hetero kiroaa ankarasti,
haistattaa heti aamutuimaan Louhella pitkät paskat,
astuu rantteelle ja ähkii.

Ottaa kolan,
kolisee ja ähkii,
pyyhkii jääraapalla naamaan kerääntyvää huurua.

Saa autonkotteron kinoksesta näkösälle,
herkistyy rakastuneen miehen kyyneliin;
paljastetuin sormin päästää pyyhkimet jäästä.

Ahavoituneilla poskilla iloinen jääkuutiovirta. 

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 28. joulukuuta 2015

TAHTO


TAHTO

Aika alkoi ihmisen älystä,
kaikilla muilla eliöillä on ollut helpompaa;
enää jäljellä olematon kehys -
niin ohuesta,
terästäkin vahvemmasta seitistä,
kuin suinkin kuvitella saattaa -,
jossa elämän olla niine hyvineen.

Se on tahto -
sitä suurempaa voimaa harmaan kiven läpi ei ole,
se on tola jota ei käsitä,
eikä usko vaikka käsittäisi sen muiden käsittäneen.

Selityksiä sataa,
toinen toisensa nujertavia versioita;
sellaisella tuoksinalla,
ettei yksikään ota toisesta selvää.

Viidennen ulottuvuuden reunama häämöttämässä
ja vain uskonkiiman tapainen,
eletyn elämän syövyttämä luottamus siihen,
jotta oikeastaan mikään ei liity mihinkään,
saa pysymään isommin horjahtelematta
tässä pirullisessa nuorallatanssissa seitillä.

Sen täytyy olla zen;
eihän se muuten olisi zen. 

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

KULUMiSTA


KULUMiSTA

Vuosi kiirii viimeisiään,
epäilyttää - onko aikaa sittenkään olemassa;
onko se vaan jotain länsimaista hapatusta,
rattaankeksijän huonosti kirjoitettu vitsi.

On sielun tiloja jolloin aika ei kulu,
ei vaikka kuinka hinkkaisi hikipäässä elämää vasten
ja sitten kun sitä lempoa tarvitsisi,
sitä ei löydä mistään.
Kaikki on käytetty - urkkokin.

Aika on nolla,
miten sitä voi olla ja ei olla;
tyhjästä mitään voi vähentää,
siihen lisätä.
Lisäät kipenenkin ja se ei ole tyhjä.

Sanat pursuvat - vaikea pidättää,
asian kuvaimet syntyvät uudestaan wanhoina ukkoina,
ne samat jotka heimo on jo kertaalleen  hylännyt;
hakevat nyt yksinäisinä vapisevina reppanoina
kytköstä parhaaseen mahdolliseen toiseen.

Sarastaa;
taivaanpiirillä viimeiset haikeat soilet,
niin hereät,
ettei niiden varaan kannata aamukohvetta odottaa.

Sitä sitten äimistellään jääraapan kera rantteella. 

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 26. joulukuuta 2015

ETULiNJASSA


ETULiNJASSA

Mitä sisemmälle tähän talveen päästään,
sitä naurettavammaksi käy rupusakille
nahkoineen ja karvoineen syötettävä
ilmastoinninmuutos huuhaa.

Yläkerran Ukko osoittaa tyyten ylivoimaisella tavallaan
kaikille epäilijöille ja epäilemättömille,
jotta se menee luomakunnan kruunun yli
niin kuin tahtoo - ei kahta puhetta.

Lämpötilat heilahtelevat sellaista sik-sakkia,
että heikompaa hirvittää,
miesmuistia joudutaan jatkamaan digitaalisesti,
ja pitkäksi venähtäneitä naamoja on
molemmin puolin etulinjaa hyvin.

Mitenkä muka tuon oikuttelevan Ukko Ylijumalan
saa takaisin ruotuun - ihmiselukan pillin tahtiin -
kun mokoma yltiöpää ei tunnu kuuntelevan
sen enempää hallitusta kuin opposiittiöitäkään.

Jos toisena päivänä läträä vesisuven kera;
eikö vaan jo seuravana rämäytä pakkaset kattoon -
kolmeakymppiä hipomaan -,
sellaisella haipakalla että morkoonit soi.

Sitä sitten äimistellään jääraapan kera rantteella. 

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 25. joulukuuta 2015

SOROPPi


SOROPPi

Tummaa sineä uhkuu kirjokansi,
sulkeutuu eteen kulkeutuvien pilvien lipuessa,
par'aikaa - ikään kuin esiripun lailla.

Tuuli poissa enteellisesti,
ilma hyrisee -
tuoksuu pyry ja myräkkä.

On niin tasaisen hiljaista,
porstuan rappusen tyvellä palavat yhä rasvaroihut,
rippeet osaavat hommansa häilymättä.

Lämpimälle tuntuu kääntyvän -
hönkäys hivelee kasvoja sitä mukaa
kun tummuus liukenee orastavaan sineen.

Pahuksen hyvä olo,
lumettunut metsä imaisee tyyten testiyskäisyn,
kaiku vaikuttaa olevan matkoilla,
tuskin edes kola kolisee - levätköön rauhassa.

Tuon vertasta pöllyä - pakkashuurua lienee -,
kannata alkaa häätämään.
Sotkeutukoon polanteeksi.

Laavun aukko houkuttaa - pitänee raapaista tulet
ja valmistaa froualle kuksallinen aamusoroppia. 

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 24. joulukuuta 2015

MEiDÄN PUOLELLA


MEiDÄN PUOLELLA

Vaikka kuu on vain jotain nollapilkkuviistoista,
tai vähän alle - tai hieman päälle elämästä,
sitä tulee usein kuitenkin miettineeksi -
sen pilkistäissä pilvenlongasta -,
katseen osuessa siihen.

Kelmeä kuu,
lekottelee taivaanpiirillä tyytyväisenä,
myhäilee varmaan riettaasti
kun saa veet loiskumaan ihmiseläinten päissä.

Jotenkin lempohinen antaa ilmaista -
näin Taka-Perolais vinkkelistä nähtynä -,
olevansa oikeinkin erinomaisen tyytyväinen
onnistuessaan läikyttämään märkää
muun muassa soijalattekahvikerhon jäsenten hipiälle.

Kun lunta pilvet syytää,
siellä se vain kutvailee korkealla pyryn päällä,
kolaamisen koskettamatta sitä lain.

Iskee silmää,
antaa sellaisen vaikutelman meille vähäpädöille -
kansakunnan suurimmalle pölvästiryhmälle -,
mukaan luettuna wanhat hipit,
että se on meidän puolella hyväuskoisuutta vastaan
joka on eniten kuolettava tauti.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

TOVi


TOVi

Aukio on autio,
Taivaallisen rauhan tyyssija -
kaikenlaisesta riistosta ja sorrosta vapaa huokuu.
Aika on ohi - pysähtynyt näille huikosille tilapäisesti.

Hiljaisuus kiertelee verkkaan etsiskellen sijaa,
muu tuoksina vaiennut tyyten,
ainakin viimeisillään - jos ei jo.

Peltipailakan tappokytkin maattanut
sytytysvirran hyvänlainen tuokio sitten;
nääs kun avaruudentunteen ihastus sai vallan
ja teki ankaran seis-päätöksen.

Kaksitahtinen kissa naksaa jäähtyessään,
haihattelijan puku kahisee hengityksen tahtiin;
jossain syrjemmällä läähättää kieli.

Wanha koirun raato - toista sataa elävä -,
siellä jäähdyttää itseään nuolaisemalla tämän tästä
ohuehkon hankikannon päälle varissutta vitiä.

Tapahtuu jotain hyvin eksoottista,
ei tapahdu hyvään aikaan mitään,
horisontin takana vain auringon tulehtunut kylki
käy tuokion näyttäytymässä.
Muutoin on hiljaisempaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 22. joulukuuta 2015

KOLiNAA


KOLiNAA

Päivällä on pituutta juuri sen verta,
että sitä tohtii päiväksi sanoa,
eipä muuta - kissan kynnen verran.

Lumi on vaan iloinen yllätys,
se valaisee vilvoittavasti
oneita Kuolemanlaaksossa vaeltajia.

Toisaalta saa hereästi apean ihokarvat pörhölleen
kun on ehättänyt parahultaisesti kolista
kapean polun siloksi
ja sattuu vilkaisemaan oven lasista kartanolle.

Luntahan siellä jo tulee;
ihan tuiki tuutin täydeltä,
sen ihanan Esterin twerkkaavasta pyllystä.

Mutta että se ryöppyävä pylly - se on kaunis;
tummansinisen maan varjon yllä kultainen viiru,
riipimässä valtavaa pintaa kahtia.
Siitä avaruuden ihmemaahan saakka punaisen kaikki,
ripaus oranssia
ja laulu talvipäivänseisaukselle on liki valmis.

Ennen ryhtymistä kaamosmasennukseksi,
kannattaa varmistaa
ettei ole ympäröinyt itseään kusipäillä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 21. joulukuuta 2015

PERUUTUS


PERUUTUS

Onni on lykkääntynyt lämpimän puolelle,
suvi saavuttanut äärimmäisen pohjoisen kolkan;
pilkkiavannon saa kävelemällä jäälle.

Nousuviikolla lienee lehti hiirenkorvilla,
hauki käynee kutemaan,
kuovi varoittelemaan jäistä,
räystäät tursuamaan molemmista päistä.

Ihmiseläin jostakin syystä useimmiten olettaa
onnen olevan lämpöistä - harvemmin kylmää
ja mieluummin ylhäällä kuin alhaalla,
vaikka kummassakin tapauksessa pitää kurottaa.

Kylmää onnea harvoin ajatellaan lämmöllä,
paitsi tietenkin niissä tapauksissa,
joissa vaikkapa osuu vasaralla peukaloon
ja lähistöllä on hyväksi lykyksi kinos.

Se pullollaan myräkän tuomaa valkoista natturaa
johon upottaa kyseinen elin umpisukkeloon -
varren kera - välittömästi heti
kun lopettanut lyömisen ja poistanut lyömävälineen
jo edellä mainitun kohteen päältä.

Se se vasta sattuukin - se pois ottaminen -,
se lyönnin peruutus.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

KOHTAUKSiA


HAURASTA

Kohtaus yksi:
Puolijalkainen ukko kulkee kohti kaamosta.
vähäläntä - harmaja peskiturkki laahaa maata;
se olematon höykäsen pöläys,
mitä varjosta on jäljellä - sullottu taskuihin.

Kohtaus kaksi:
Poro loikkaa tien penkereeltä €urooppaan,
suoraan latvialaisen turskarekan kylmäkonttiin,
sijaa niskat nurin itselleen lokoisat olosuhteet
siihen pyörillä kulkevaan napakkaan pakkaseen
ja käy kuolleena kodiksi;
odotettavissa turskafilettä poron selyksillä.
Saksatädillä joulu.

Kohtaus kolme:
Peltipailakka ulisee jängällä,
kähisee kuolpunan sisällä - kolisee polanteella.
Karvalakkilähetystön ainoa mies tempaa reuhkan,
nakkaa sen loikkarin jäljille - ajelee yli,
kiroillen parahultaisesti kuin turkkilainen Lapissa.

Kohtaus neljä:
Puolijalkainen ristinmerkkaa,
tekee revontulet - kiehauttaa kuksallisen kohvetta.
Tervas tuoksuu suloiselle ja haisee silmiin.
Sielu kiikun kaakun - tullakko vaiko eikö?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 19. joulukuuta 2015

HAURASTA


HAURASTA

Lumisen kuolpunan valkoinen taika,
paikallinen aika pysähtyneenä,
lumipyryn ripottelema äänettömyys kattaa kaiken.

Kaksi sinistä hämyä suutelee toisiaan,
lumesta tiineet oksistot vaimentavat loiskeen,
hiljaisuus katselee tyvenenä hämäryyden onnea.

Iloisen suloinen lumenkuu,
peurankuusta muistona paisti hällan kulmalla;
tuoksun huumassa kolme harrasta päivää
ja puolet sielun lomasta on podettu.

Varjottomuuteen tottuu niin äkin,
ettei sitä äkkää,
eikä osaa juuri kaivatakaan.

Se vain on,
kulkee mukana - siististi viikattuna -,
varikkotakin "på vita skuussa".

Unenomaisia hetkiä rajatilan hauraassa tolassa,
silmien räpytys - käden heilautus olemattomalle,
liike pysähtyy kesken matkan.

Ailahdukset puikahtelevat sinkoillen eeskahtaalle
Höyhensaaren ja hereilläolon välillä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 18. joulukuuta 2015

SiNiNEN KOHTU


SiNiNEN KOHTU

Kireys on laantumassa - piukeus poissa,
eikä sitä oikeastaan edes ollutkaan;
tuokion - vain tuokion -,
parissa kympissä hötkyili.

Tyytyi siihen - ei iukunut,
saamatta jäivät talon nurkkain rapsahdukset,
puiden parahdukset,
lumen narskunnat anturain alla.

Jospa sitten toisella kertaa viljavammin
kun on paremmin aikaa;
ottaisi Louhen vänkäriksi -
kypsyttelemään ihmisotusten luontoa.

Meren rantaan on luvassa älämölöä,
kuvauskeli parhaasta päästä;
"hirmu friskiä" lounasta ja etelää,
puhallusta jopa parilla kympillä
kostean yhtyessä pikkupakkaseen.

Ankara olisi hinku ja vinku mennä;
nainen - luojan oikuista ylivertaisimpana suloisena,
pitää ketarat tukevasti maassa.

Pistää lohduksi haihattelemaan riettaista retkistä
wällyn alaisessa kaamoksen sinisessä kohdussa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 17. joulukuuta 2015

PORTAiLLA


PORTAiLLA

Tasaisia paksuja talvipäiviä;
seuraavat toisiaan kuin askelmat,
jokahinen hieman kiinni toisessaan.

Hämärien hento ote sitoo ne löyhästi,
vain unettavat yöt,
matkat Höyhensaariston takimmaisille saarille
erottavat ne selkeästi omikseen.

Väkevät unet kiidättävät selässään,
kuohuvat tunteet kastelevat matkaajien mielet,
saavat outoja mumisemaan nahkeat kielet

Esi-isien - aina hamasta muinaisista saakka -,
kerryttämä tieto kertoo että,
joka vuosi nämä ajan portaat saavuttavat
pimeän kuolokohdan tiettynä maan hetkenä
ja käyvät sitten laskeutumaan takaisin valoon.

Tällä kertaa koiravahdin jälkeen - sian pieraistua,
suden hetken luovuttaessa päivä pysähtyy;
häivä uudesta valosta saattaa ilmestyä
sitkeimmän uneksijan kuviin kaamoksen ulkopuolella.
Saattaa.

Arktisen hysterian Ultima Thulessa ei,
vain tieto käännekohdasta mahdollistaa uskon valoon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

SiLMÄTiKKU


SiLMÄTiKKU

Kuun rääpäle kurkkii riekaleisesta pilviturkistaan;
että pitää niinkin wanhan keksinnön
vielä jaksaa olla utelias maanmatosten asioista.

Vaan minkäpä tuo luonnolleen voi;
iät kaiket on ripustettu orrelleen
ihmisotusten silmätikkuna toimimaan.

Tuskin kenenkään muun huomassa
on ikimaailmassa vehattu ja pötyä laskettu
vapaalle jalalle enempää!

Sen kelmeässä valossa pussattu maaliman tappiin,
hivutettu kättä kiristävien kappaleiden alle
samalla kun luvattu maat sekä mannut
ja kaikki iänkaikkisen tyhjänpäiväiset hölynpölyt
mitä tarpeessa oleva vain suinkin
äkännyt ällistään suoltaa.

Eikä siinä vielä edes kaikki:
Omasta hulluudesta tuota viatonta kappalta syytetty,
rienattu kuin pahinta rikollista unettomuudesta,
rakkaudesta, kiimasta, tojimattomuudesta
ja puutteesta.
Päänsärystä, huonosta onnesta, - sadosta ja lotosta,
ulosotosta ja lapsen tulosta,
verosta ja erosta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 15. joulukuuta 2015

PiKKUVELi


PiKKUVELi

Kiehtova kiehtoo;
kaamoksen värien hereän outo yhteensulavuus,
niiden taika - kuin huomaamatta -,
kietoo kohtaamisen mystisen eetoksen huntuunsa.

Niin erinomaisen salaperäisellä tavalla.
että äimistyttää ihastuksesta;
siitä hurmasta huuto, älähdys,
silloin kuin muita kuulijoita ei ole.
Tai olkoon ja kuulkoon - sen väliä-,
kauneus vain on.

Vastakkaissävyjen rienaamattomuus;
liehtoo mielen kuvaa kummallisiin aivoituksiin,
sulasopu hämmästyttää.

Riitely tyyten poissa,
parahultaisesti kai toraamassa jossain
urbanistanilaisen helvetin harmaassa galleriassa
ainoasta oikeasta.

Arktisen hysterian karmivin kauneus;
hyytävän pakkasen pysähtyminen sijoilleen,
vartoomaan Louhen tulisesti riipiviä ruoskia kasvoille,
ihastuttaa kierolla tavalla.

Harkittu kauheus on kauneuden pikkuveli.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 14. joulukuuta 2015

AiHH!


AiHH!

Taivaanpiiri on suloisen makea;
avaruuden äärettömään kiirivä leimu huojuttaa,
koskettaa syvälle riipaisten.
Sielu voihkii.

Se tuntuu hyvälle
ja samaan aikaan oudolle;
yhteys johonkin tuntemattomaan pelottavaan,
mutta samalla niin tutun tuttuun ravistaa.

Asetelma vaikuttaa puolivalmiilta,
olisi kai haalattava jollain konstilla sisimpään,
jäljempää tutkailua varten;
imaistava vaiko kerrassaan sullottava.

Siinäpä pulma,
kummallako tulee vähemmän vahinkoa,
jos se aietta vastustaa.

Muuttuuko tulokulma,
entä rajapinnat,
puhumattakaan kosketuksen väkevyydestä;
miten sen käy?

Ai-ai,
tämä keskitalven rietas hekuma sisältää oman
kuolemansa siemenet.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

KiiKUN SYLi


KiiKUN SYLi

Nämät siniset päivät;
net saavat mielen yltymään,
himon kyltymään,
aivan piisivalkean jälkeisessä mustassa kidassa
muhineen Karjalan paistin tapaan.

Ehtoolla,
hämärän himmennettyä vähäisen valon;
silmäluomet lumpsahtelevat hyvästä,
raskaasti nautitusta tukevasta paistista tiineinä
kiikkustoolin lammasvällyissä takkatulta tuijatessa.

Muinaisten karjalaisakkojen
jo ammoin kehittämä taikapata vaikuttaa;
paistin makuelämykset jälkikiehnäävät mystisesti,
rienaavat vieläkin aistinystyröitä,
vaikka paras akti on jo huilannut portista
alakerran mutkistoa tyydyttämään.

Kiikun sylin raukeassa tolassa
ei jaksa ihmisotus pidätellä ajatustaan,
vaan antaa sille täyden vapauden hutvatella.

Eikä se rietas hävystä piittaa,
uuninpankolta irvii ja hekottaa Pariisia,
niin että hyväuskoisia vituttais',
jos sattuisivat kuulosalle. 

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 12. joulukuuta 2015

PASTiLLi


PASTiLLi

Hetki kuin sininen pehmeä runopunos;
ympärillä joutilaana hipsutteleva lahea kaamos
vartoomassa vielä jokusen tovin pesäpäiviään.

Syrjäsilmään takertuu keko tekoa vailla;
väkitukku lunta odottaa kyöjäämistä loitomma,
pois haittana olemasta.

Pastilli poskessa kolaa kinokseen;
hanakasti lohnii vempele,
ahmii nietosta ote tanakasti työntimissä,
valkeina piukeat rystyt.

Aikansa kutakin tolaa;
mieli pehmenee,
kilpaa makiaisen kera,
kieli hullaantuu lelettämään vaikkei kukaan kuule;
lopulta kirpakka kuori pettää.

Tervanmakuinen sisus valahtaa,
kiihottaa riettauden partaalle makunystyt,
kiskaisee lapamatoilevan sielun pystyyn;
tervaa ja savua ilman tulta.

Keho kohentuu,
kaamos ohentuu tuoksinassa heppoiseksi hämyksi,
loppu sujuu leikkiä käyden.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 11. joulukuuta 2015

NÄLKÄ PERKELE


NÄLKÄ PERKELE

Ei niin pientä tulta laita,
ei niin hääppösistä tarpeista,
etteikö siitä purkautuva ilmastoinninmuutospasilli
jollain saatanallisella konstilla iskeydy
sinänsä viattomaan ihmisotukseen.

Joka vain hyvää hyvyyttään;
kynsiään lämmitelläkseen tahi muutoin,
vain pelkästä silkasta ilosta väsää eläväisen,
omaa mieltä - ynnä muita ilahduttaakseen.

Vaan annahan olla,
oitis kun on saanut välttämättömät,
virallisen kaavan mukaan tehdyt tulityöt valmiiksi
ja on jo ehättämässä istumaan taljan päälle,
niin jopa on sillä aikaa pujahtanut
jostain ihmisen rei'ästä sisään savupasilli.

Tulehduttanut heti sisuskalut,
eritoten herkistänyt mahaosaston ärtymään;
äkeänä se lähettelee tylyjä viestejä yläkertaan:
"Millonka sitä pöperöä on tulossa,
vai onko kurkku leikattu poikki?"


Siinä juurikaan ennätä haihattelemaan,
ei isommin hölynpölyttelemään esi-isiensä kanssa;
on lähdettävä kaivamaan Huilun tuhtia tikun nokkaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 10. joulukuuta 2015

KALUTESSA


KALUTESSA

Ja valkeus tuli - ei yksin Esterin -,
vaan ihan koko perheen täytyi olla asialla -,
siltä se vaikutti neljän tunnin puurron jälkeen.

Ihailtavaa tuollainen matriarkaallinen paneutuminen;
etenkin tällaisena jyrkkänä kahtiajaon aikana.
Sitä kun usein kuulee,
että vain ja peräti vain putkiaivoisilla ihmiseläimillä
on kykyä pistää ulkoilmastoasiat sekaisin
silkkaa yksinkertaista typeryyttään.

Ehei - nyt kolisevat kalisevat kolat pihaa kalutessa,
virallisen tiedon mukaan useimmilla rantteilla -,
aina Pyssykylään saakka.

Ankaraa osallistumista,
määrätietoista puikkelehtimista kalun kanssa,
ainoassa oikeassa järjestyksessä,
penkkojen täydellisen ulkoasun loihtimiseksi.

Tarkkaa, suunnitelmallista
ja hyvin kylmää logiikkaa vaativaa
tulevaisuudenkuva-näkemistä jo ennen
kun varsinaiseen uurastukseen ryhdytään.

Mutta kylläpä se sitten - piru vie -,
lopputulos hiveleekin sielua niin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

TÖKÖTTi


TÖKÖTTi

Suruvoiton iloinen harmaus,
pihan nurkalla leimuavan nuotion
ritisevä lohtu ottaa osaa.

Vihjaa lämmöllään pikkupakkasen helmasta,
houkuttaa tuoksullaan kykkimään äärelleen,
koukuttaa pölkylle laavukankaan huomaan.

Yllyttää tulen mystisessä ilmapiirissä
pureutumaan häilyväisen eetoksen nurkkaan
ja ottamaan sen loppukäsittelyyn;
muokkaamaan siitä lopputuleman,
esittelyä vaille valmiiksi koko kinkerpiirille,
jos niikseen.

Siitä mitään tule - loppupeleissä -, esittelystä.
Liian hyvä - sanottaisiin,
tultaisiin jäljemmin syyttämään siitä,
että oli huonompi - myös siitä, että oli parempi.

Parasta hyljätä valmiiksi kasattu ajatus nuotioon;
palakoon siinä
ja loput tuhkaksi kiirastulessa,
sikäli mikäli jotain jää mielen päälle kaihertamaan.

Kuksallinen mustaa tököttiä sopivasti jäähtynyt,
kulaus siitä - se on siinä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 8. joulukuuta 2015

YTiMESSÄ


YTiMESSÄ

Sarastus tulee päiväpostin mukana,
sikäli mikäli on niin hämärää että jaksaa erottua
ja ellei postinkantaja näe vielä poimimattomia
lakkoja raskaan taipaleensa ohessa.

Haalean punakelta utuviiru,
häiveksii Novaja Semljan suunnalla,
juuri ja juuri näkimen erottamana;
viiruksi se on sitten - hetken tähtäilyn jälkeen -,
myönnettävä.

Se on kuin lupaus paremmasta - houkutus, syötti -,
odotahan vielä viisitoista huomenta,
niin eiköhän se ala tästä taas setviytymään;
valo palaa sikäli kun wanhat merkit pitävät.

Tulla rytistää muutaman kukon askelen otettuaan
sellaisella haipakalla,
ettei virkoaminen heräämään tahdo pysyä kyydissä.

Nyt kuitenkin ollaan tovi ytimessä,
hämärän rajamaat yhtyvä pilvisinä päivinä toisiinsa;
edes leipäveistä mahdu väliin - niin tiivisti.

Eletään lahean kaamoksen hereää aikaa,
kun ei varjoa - ei sieluakaan,
on niin ihanan kepeä olo ajatella riettaasti.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 7. joulukuuta 2015

TUNNiSTUS


TUNNiSTUS

Hetki siinä menee - jokunen päivä,
oikeastaan muutama tovi jo huoahtamiseen,
ennen kuin ryöppyävä rinta,
humeetissa vilistävä tunnekuohu
ennättää elpyä ajomatkan kiihtymyksestä.

Joka ikinen kerta uusia kuvakulmia -
liikenteen takia ottamattomia -,
tulvii sen minkä näkimet ehättävät lähettää
tallentimeen myöhempien aikojen varalle.

Sitten - mielen sijauduttua ilmapiiriin,
ensimmäiset haparoivat uusintakatselmukset
tuttuun kaamoksen muokkaamaan maisemaan;
yhä tarkoituksenmukaisemmin -
ennakkosuunnitellen.

Lopulta viimein;
aika pysähtyy niille sijoilleen,
lakkaa hoppuamasta,
yhtyy hyytyneen tunturijärven pintaan tasoksi
jonka päällä voi kävellä.

Riekkuminen jää,
äärettömän äänettömän tunnistaminen
Louhen ujelluksen sisältä valtaa mielen,
tunkeutuu vavistaen sielun sisimpään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne