YTiMESSÄ

YTiMESSÄ

Sarastus tulee päiväpostin mukana,
sikäli mikäli on niin hämärää että jaksaa erottua
ja ellei postinkantaja näe vielä poimimattomia
lakkoja raskaan taipaleensa ohessa.

Haalean punakelta utuviiru,
häiveksii Novaja Semljan suunnalla,
juuri ja juuri näkimen erottamana;
viiruksi se on sitten - hetken tähtäilyn jälkeen -,
myönnettävä.

Se on kuin lupaus paremmasta - houkutus, syötti -,
odotahan vielä viisitoista huomenta,
niin eiköhän se ala tästä taas setviytymään;
valo palaa sikäli kun wanhat merkit pitävät.

Tulla rytistää muutaman kukon askelen otettuaan
sellaisella haipakalla,
ettei virkoaminen heräämään tahdo pysyä kyydissä.

Nyt kuitenkin ollaan tovi ytimessä,
hämärän rajamaat yhtyvä pilvisinä päivinä toisiinsa;
edes leipäveistä mahdu väliin - niin tiivisti.

Eletään lahean kaamoksen hereää aikaa,
kun ei varjoa - ei sieluakaan,
on niin ihanan kepeä olo ajatella riettaasti.

Oh-show-tah hoi-ne-ne