AiHH!

AiHH!

Taivaanpiiri on suloisen makea;
avaruuden äärettömään kiirivä leimu huojuttaa,
koskettaa syvälle riipaisten.
Sielu voihkii.

Se tuntuu hyvälle
ja samaan aikaan oudolle;
yhteys johonkin tuntemattomaan pelottavaan,
mutta samalla niin tutun tuttuun ravistaa.

Asetelma vaikuttaa puolivalmiilta,
olisi kai haalattava jollain konstilla sisimpään,
jäljempää tutkailua varten;
imaistava vaiko kerrassaan sullottava.

Siinäpä pulma,
kummallako tulee vähemmän vahinkoa,
jos se aietta vastustaa.

Muuttuuko tulokulma,
entä rajapinnat,
puhumattakaan kosketuksen väkevyydestä;
miten sen käy?

Ai-ai,
tämä keskitalven rietas hekuma sisältää oman
kuolemansa siemenet.

Oh-show-tah hoi-ne-ne