torstai 30. kesäkuuta 2016

POUTAHÄÄT


POUTAHÄÄT

Kummulta ylimmältä tihrataan,
hikiseltä otsalta tihkuvien pisaroiden läpi vahdataan
ihanain keijujen leikkiä mellan kallaassa.

Herkkää kuitenkin on,
paatunutkin ukuli sortuu pehmeyden huomaan,
kiskoo henkeä huokausta varten,
pidättää ryintää pivoonsa;
pälyillen ympärilleen - näkeekö muut.

Kullerokeltasiipi siellä tanssii kosiotaan,
enää sillä harjulla sulhoja on riittävästi;
muuaalla ei
ja heimo elää siksi liipaisimella.

Jos jäkälä siellä tallotaan - niiden tarina on loppu -,
lapsukaiset kun nääs syövät vain
tuiki harvinaista hupsujäkälää,
jota ei parin poronkuseman säteen yli ole missään.

Ankarat ovat elinehdot - tarkasti rajatut
ja ehken sattumalle annettu liikaakin valtaa;
nii-in - kenties -, mutta näillä mennään.

Ilo soljuu poutahäissä tasaisen verkkaan,
taivaanpiirillä ukkosen poika järjestelee
pilvilampaita mieleisekseen katraaksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

TUNDRABULEVARDi


TUNDRABULEVARDi

Ilma on jopa pehmeämpi kuin itse impye,
suloisempi kuin kissin kehräys kuulimeen;
ei tässä voi eikä tohdi muuta sanoa.

On kyllä niin,
niin herkullinen tunne astellessa tätä rantabulevardia
johon itse täytyy kuvitella palmunsa
sekä muutkin hula-hulat,
ynnä sambat rytkimään brasialaista sykettä
tahi jonkun mielestä hawai'i-kitaran uijjuutusta.

Kaiken kaikkiaan tämä on runo,
tämä on yksi niistä herkimmistä hetkistä
joita tällä rannalla astellessa voi tuntua

Hiemankin rannasta etääntyessä ja kääntyessä selin
kaikki meteli vaimenee,
tilalle astuu vain hiljaisuus ja väkevä tuoksu.

Kukkaan puhkeava keto on valloittamassa kuloheinän,
aamuöisen kuuron vahvistama aromi levittää kesää,
lapinvuokot ovat ottaneet asiakseen puhjeta kukkaan
suuremmissa määrin.

Jokahisessa kallionkolossa asustaa vähintään yksilö,
parhaimmillaan tundranummilla tuota samaa asiaa
on valtavia valkoisia pälviä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 28. kesäkuuta 2016

VESiMYLLY


VESiMYLLY

Sateen jälkeinen aromien tulva,
niin äärevä,
niin laajakantainen maan ja meren tuoksuyhdistelmä;
sehän nostaa  - perskules sentään -,
hereämmän ihmiseläimen williin.

Mumisee lierihattuinen,
hapsuliivinen vähänläntä ukuli itsekseen
rantabulevardia astuessaan.

Harppoo tehdasvalmisteisilla seutukengillään
ahdistamattoman oloisena,
päälle katsoen satunnaisesti hortoillen.

Näyttää parahultaisesti,
että ilman minkäänlaista päämäärää
tahi kunnianhimoa vemmeltää.

Onko tuo rietas onnesta sekaisin?
Sellaista saattaisi joku sivustaseuraaja kysyä
tahi omassa humeetissaan arvuutella.

Jaa-ah!
Mistäpä sen noista lemmoista ylejääns' tietää;
kauneudelle herkät ja allergiset inehmot
kun taitavat yleisesti olla nyt vaan semmosia;
tuulella käyviä vesimyllyjä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 27. kesäkuuta 2016

LASKENTAA


LASKENTAA

Aloitan seitsemännestä aallosta,
ehdin laskea pitkälti yhteentoista,
kuni vasta seuraava seitsemäs tulee.

Ne väkevimmät aallot lyövät reippaasti,
tohisevat bassoresonanssina,
kohisevat ihan eri äänellä
kuin net pienet onnettomat loiskijat siellä välissä.

Tasan eivät ole sielläkään käyneet onnenlahjat
vaikka aaltoja ovat kaikki tyynni,
luonnon ankara laki on sellainen.

Vain itse itsensä luomakunnan kruunuksi
nimennyt ihmisotus pullikoi sitä vastaan,
änkyröi ja vihtaantuu - koettaa selvitä sen kynsistä
vaatimalla itse keksimäänsä inhimillisyyttä kuvioon.

Mokoma aaltoilu ei sovi tietokoneen virtavoimaksi,
sehän vaatii tasaista ryöppyämätöntä siniaaltoa,
niin on ronkeli - ei kelpaa sille tuollainen huikenteleva,
sinne tänne hötkyilevä intervalli.

Kapusta piipittää sillä välin ranta-ahteessa,
varoittelee tallaamasta muniaan,
tai sitten ihan vaan muuten - ilman aikojaan -,
haluaa olla vissiin peruuttava kuorma-auto.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

KUUNNELMA


KUUNNELMA

Kivien kuiskintaa joka puolla,
kaikilla hemmetinmoinen hoppu kertoa oma tarinansa;
sellainen tempo että häveliästä hirvittää.

Kai se on asetuttava aloilleen
kun on kerran aloittanut harrastuksen;
isohko - jo sileäksi kulunut pulteri huitoo kiivaasti -,
tarjoaa itseään alle.

Ka mikäpä se siinä,
sen verta järeää tekoa,
tohtii sille kykistyä.

Tutuilta kuulostavat syntytarinat tälläkin osastolla,
likipitäin useimmilla takana upean jyleä menneisyys,
suuria erivärisiä vuoria syntyessään kaikki tyynni.

Aika sitten -
jota muka aikuisten oikeesti ei ole olemassakaan -,
kartuttanut niiden kokemusta hioessaan;
ja yhteistyössä eroosion kera - antanut niille sielun.

Saanut muodon väreineen esiin,
muokannut niistä hinkatessaan persoonia,
yksilöitä - individualismiin taipuvia,
mutta kuitenkin samaan lopputulokseen
ja joukkoesiintymiseen rannoille päätyviä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 25. kesäkuuta 2016

MAAHiSUNTA


MAAHiSUNTA

Luonnostaan humisevien kuusien kehto,
kohu syntyy niiden latvakerkkien kosketuksesta
taivaan viiltävän hurmaavaan sineen;
puiden sylissä kaksi pitkän matkan matkaajaa
ajatuksiin vaipuneena - toipumassa voipumisesta.

Ukon juhlan satumetsä korvessa,
putous kumuaa vaimeana;
erottuu juuri ja juuri tyvenessä elettävästä ajasta.

Juoksulla toimitettu kevät,
se on hyvää vauhtia hukkumassa menneisyyteen,
keskikesä asettumassa verkalleen uomiinsa,
sijautumassa parahultaisesti paikalleen.

Vesi kielellä leppoisaa,
suussa maistunut mukoosi on toimitettu pois,
tilalle on ennättänyt jo kiehittäytyä
nuotiolla valmistuvan aamiaiskohven aromien
nostattamaa seroosia.

Hiljaista,
sen taustalla einesvermeisiin kuuluvaa kilahtelua,
asiaan kuuluvaa somaa;
siitä kukaan häiriinny.

Täkäläinen pikkuväki nukkuu vielä sikeää maahisunta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 24. kesäkuuta 2016

KOSKiKARAN ViRSi


KOSKiKARAN ViRSi

Äänetön tuuli myllertää,
ajaa itseään takaa lehvästöjen siimeksissä;
siellä täällä yksinäisiä väriseviä ritvoja.

Siunatunmaan ihme,
valon taivainen siinto veden yli taipuvan viidan läpi,
kuulto kuin silkkaa hopiaista untuvaa odelman yllä;
tuoksujen katkeamaton virta vehreästä.

Tämä hetki on sininen taika,
mystisen hengen salaperäinen tyyssija;
keskikesän tärkein tuokio elämässä.

Vuolaan kymen vaimea kohina jostain loitompaa,
siihen vihkiytyvien purosten solina vahvempana;
norot kimmeltävät sarastuksen valossa anturain alla.

Ukonjuhlan suurin hetki,
hiljaisuuden tyven laulu suvelle,
vesipatsaan loputon putoaminen täyttymättömään.

Rannan tuntumassa hartaita kasvoja,
tuijottavat kuohuvaan rintaan
kuin ihmettä vartoen;
koskikaran virsi kostean onsilonsa kynnyksellä.

Siinä kaikki mitä tarvitaan juhlalliseen toimitukseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 23. kesäkuuta 2016

ULKOMAANELÄVÄ


ULKOMAANELÄVÄ

Nyt alkaa olla se aika upeimmillaan
kun ihmiset läimivät itseään pakanallisesti;
huitovat yksikseenkin pahoja henkiä karkottaakseen.

Näistä täkäläisistä pyhistä tavoista,
kuin myös salaisista,
mutta kovin julkisista riiteistä tietämätön tyristi
seistä toljottaa kysymysmerkin alla haavi auki.

Siitä kukaan jaksa välittää;
niin että sikäläinen ulkomaanelävähän se siinä
kädet jäykistyneinä koukistukseen ihmettelee
ja ihastelee vihaisia liikkeitä.

Haltioitunut lasikatse seuraa juhlallista toimitusta;
sielun hämmennyksestä riippi ja pussukat
kehosta erkaantuneina - räkkää äkkäämättä.

Toisella puolella pihamaata toinen,
samanlainen henkien karkotus-episodi käynnissä,
vaatteet vain muodollisesti eri;
siinä näytelmässä pelaa kansallisasun kesäversio.

Räkkä jatkuu ainakin sen aikaa
kun tämä italialainen britti jaksaa katsoa,
aina liki elokuun alkuun saakka -,
sitten tulevat näkymättömät pirut.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

SOREiTA


SOREiTA

Pirunpuntareita,
hajanainen synnitön parvi juuri muuntuneita,
vedestä ponkaisseita mustia;
puolen päivän matkalla vastaan tuli,
sydän niistä suli.

Niin soreita koreita;
vastavalon heleää kultaa herkissä,
hopiaa siipispankoissa vinhoina välkkymässä,
niiden lyödessä nopiaan.

Arvaamattomia sykähdyksiä sinne tänne,
eeskahtaalle, päinvastoin
ja kenties vielä kerran vastoin päin;
uusia suunnitelmia punoen paikallaan pörräten.

Taukoja harmailla puunrungoilla,
ruskeilla korsien orsilla,
siveillä sielua hivelevillä kivillä.

Mutta oitis tuttua tekemässä yksi jos toinen,
pitänevät syntymävedessään solisseista runoista,
joita laskin vapaaksi ranta-ahteen häränsilmään
taannoin hullutellessani.

Kun kukaan ei ollut näkemässä;
etten jäisi valheesta kiinni.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 21. kesäkuuta 2016

YHÄ KiNTTAALLA


YHÄ KiNTTAALLA

Kuuilma on valmis,
täynnä,
pyöreä;
toki jo täältä käsin tällä erää hiipumaan käynyt.

Mutta jos suurpiirteisiä ollaan,
kuten yleensä pyöristyksissä -
niin pyöreältähän se yhä vielä näyttää -,
ja huomennakin,
jos herra ei suo pilviä alhaiselle taivaanpiirille.

Maailma taas ei,
hieman on keskeneräisiä asioita yhä kinttaalla,
loppusilausta vailla;
eivätkä tunnu hirveän mielellään valmistuvan -
ainakaan lähitulevaisuudessa,
Ukon juhlaan mennessä tuskin.

Sen verran raskasmielinen on ihmiseläin;
hyväuskoisuuden draamassaan saamaton,
tolaa korjaamaan haluton.

Mieluummin suruvoitossaan nyrkkejään heristää -
äkeänä, mutta taskussa -,
meinaten sanoa.

Vaikka enimmäkseen - sanomattapa jää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 20. kesäkuuta 2016

RiKKOJA


RiKKOJA

Haastava tumman uhkea etelän rintaus;
vähäpätöinen - ainoastaan koulumuistiin -,
sen haileisiin rippeisiin nojaava kasvikunnan tunnistus
on kaivettava hohtimilla muun ryönän takaa esille.

Eikä siitä juurikaan ole apua,
koppisiemenisiä kaksisirkkaisia -
niitä näyttää olevan useampaa laatua.

Asettuneet huteromuististen kirjattomien kiusaksi,
ehken vielä risteytyneet kaikeksi onneksi,
niin ettei niiden suvusta ota selvää
kuin isä Erkin esiesi-isä,
joka oli paikalla taannoin lampun syttyessä Linnelässä.

Mutta muuten kaunista ja kätevää,
ymmärrettävää asennoitumista näillä rikoilla;
ottaa ja varata paikka silmänkorkeudelta
eroosion vaivaamalla viltolla penkereellä.

Oivallista ottaa oivia otoksia
kun ei tarvitse kontata maassa polviaan
ja kyynerpäitään lampaanpaskalta varoen.

Huoletta voisi ihminen vaikka minihametta käyttää,
ellei siitä olisi pylliessä haittaa vierellä kulkevan
€urooppatien liikenneturvallisuudelle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

MUUTAMiA LiSÄYKSiÄ


MUUTAMiA LiSÄYKSiÄ

Niinhän se herkisi sataa rytyyttämään
kuin Esterillä olisi sukukokous yläkerrassa;
etteivät vaan päästelisi kiihtyneenä jo kahta sataa.

Vironnut mielenkuvitus ottaa kierroksia,
visaisia oletuksia riekkuu yläkerran karonkasta.
Entä jos sian pieru kastuu -
jääkö kylänväki heräämättä tyyten?

Lystiä pitää Estereillä olla,
että jaksavat ropista väkevänä vielä suden hetkellä;
pakko kuikuilla akkunasta.

Lännen puolen jyleä kallio,
se vuorenkokoinen valtava luojan teos,
sehän näyttää kiihottuneen mokomasta ihan märäksi;
kuruja pitkin ryöppyää hullujen norojen armeija.

Tuiskivat vettä ales matkatessaan suuna päänä,
suihkivat janoisille reunustenylikuikkijoille
ankaria vesiryöppyryyppyjä.

Ilo tuota luonnonilmettä on katsoa,
lisätä siihen omasta päästä sen verta väriä,
jotta harmaa häkeltyy,
sotkeutuu omaan yksioikoiseen nokkeluutensa
ja märän ruudun kuivalla puolen on hauskaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 18. kesäkuuta 2016

HYViN PORATUT PUUT


HYViN PORATUT PUUT

On ranta-aamu,
meri on täyttynyt olemattoman yön sylissä ääriinsä,
kapea kaistale vapaana vuoksen syrjässä houkuttaa.

Tutkimusmatka on useimmiten vaivansa väärtti,
aina sitä soisi löytävänsä jotain kummasteltavaa,
vaikkapa pullopostirommipullon.

Karibianmereltä lähetetyn - ihan sitä tehen,
täkäläisten äimisteltäväksi;
avittamaan Arktista hysteriaa sulamaan
kuumaan sokeriveteen sekoitettuna.

No mikä ettei - olkoon menneeksi -,
soma ajatus itseasiassa,
mutta net tropiikin hyvin suolatut puut,
joilla tuli tehtäisiin vesipadan alle - ei hyvä.

Ovat märkiä,
vaikka ikää näyttää lemmoilla kyllä jo olevan kovin;
ihan laillisen huitteille,
mutta ja kun täpötäynnä laivamadon
vieriviereen poraamia kahdeksan millin reikiä.

Eivät syty, eivät pala;
mitenkä voisivatkaan kun sellainen veto käy rei'istä,
että sukat pyörii jalassa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 17. kesäkuuta 2016

TURMiOLLiSET VÄRiT


TURMiOLLiSET VÄRiT

Niin,
maa vain loppuu - HUAaaaaaa,
ei siinä mitään varoitusta ollut;
ei minkäänlaista kylttiä.

Yhen äkin vain jumalaton louhikko rannassa
ja sitten edessä sen takana suunnaton ulappa
Aurinko tihrustaa pilvien läpi
koettaa raoista valaista tunnelmaa
kello käy puolta yötä,
siipiniekat riekkuvat.

Nälkä käväisi ilmoittautumassa,
häpeämätön - torjuttiin tylysti -, tyhjää hötkyilyä;
nyt on parempaa tarjolla,
makiaa mahan täydeltä - oikein kystä kyllä.
Väistyi mököttämään
kun sitä ei noteerattu.

Värit ovat turmiollisen hurmaavat,
kerta kaikkiaan makeaa pastellia;
keskiyön aurinko osaa loihtia uskomattomat sävyt
maan ja meren yhtymäkohtaan.

Josko vielä jotenkin saisi tulen tähän yhdistymään,
siten voisi sanoa kuin se yksi muudan ukkeli ammoin:
Se on täytetty.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 16. kesäkuuta 2016

TUNDRAKESÄ


TUNDRAKESÄ

Jossain maailmanlopun rannalla.
Annan tuulen huuhtoa päätä,
keskityn tarkastelemaan kauneudellisia arvoja.

Puhun ääneen tälle Arktiselle hysterialle;
kuin mies naiselle:
"Myönnän - toki olen luonut silmäyksiä sinuun,
ensin vaivihkaa - nyttemmin jopa riettaasti,
sitä tehen ja sillä silmällä.

Eikö se olisi outoa ellen? Sinun väheksymistäsi!
Mutta minun himoni sinuun,
se on puhdasta viatonta esittelemiisi runsauksiin.

En minä osaa sanoa loppuuko tämä koskaan.
Joka kerta kun nöyrryn ja hiljennyn,
esittelet uusia puolia itsestäsi.
Sellaisia joita jo luulin huomanneeni,
mutta en tullut merkinneeksi muistiin.

Nuo ryntäillesi vierivät vihreät,
läpikuultoisat mainingit,
ovat jotain mystistä seireenilaulua sielulle.


En osaa kuvitella - enkä sijoittaa -,
tätä mihinkään muualle,
vain tähän arktisen yöttömän yön tundrakesään."

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

SUOLAiNEN TULi


SUOLAiNEN TULi

Yö on juuri sellainen kun tähän aikaan,
tapansa mukaan - pitkäsiipinen ja -kinttuinen -
vuorten hämärässä huojuva tanssi aamunkoihin;
paikallaan seisten ilman ensimmäistäkään askelta.

Sarastus jo valmiina asemissa,
odottelee vain oranssin kiertymistä paikalleen.
Kuuhut - puoliujo  -,
kurkistelee kaukaisten lonkain välistä;
puuntaa hivenen kiinni jäätyään ja haihtuu pois.

Ankaraa vakavaa ablodiseerausta;
seisoma-, istuma- ja makuupaikoista pula.

Suolainen tuli ämpyilee,
katkuaa pitkää matkaansa Golf-virran selässä,
palaa lopulta iloisesti puunsa loppuun,
ylenee aina tuhkaksi asti;
harvalla niin komia loppu.

Varjot leikkivät pirun pahtailla,
laskevat vaiteliaina liukua mereen saakka,
ärjyvät aallot ahmaisevat,
hotkivat kaiken mielikuvituksen huvituksen.

Hilloja - niitä tulee -,
puuskan kynsi ei kykene poloisiin koloissaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 14. kesäkuuta 2016

AARTEET


AARTEET

Ranta on entisellään,
vuoroveden muokkaama uusi ilme huomioon ottaen.
Jok'ikinen kerta hieman erilainen näkymä;
se on osa tätä rakkautta.

Ja jos "sillä silmällä" katsoo,
niin tyyten erilainen
kuin edellisellä vilkaisulla kymmenen päivää sitten.
Tyyten.

Merisirrien tavanomaista jupinaa kyllä,
pyrähdyksiä - pieni laulun säe -
asettuminen taas uuteen paikkaan eineelle.

Oranssinokan hautomo toimii vielä,
froua kyköttää vakuuttavasti kyhäyksen päällä;
tällä viikolla saattaa tapahtua syntymisen ihme.

Aina vaan kiehtoo vesirajassa asteleminen;
lienee pikkulapsilta peritty tapa ihastella
omien jälkiensä silottumista
muutaman askeleen päässä takana.

Parasta kuitenkin on löytöretkeilijän tunne,
aarteen löytämisen sielua hipaiseva riemu;
aina on sopivaa löydettävää,
juuri tullutta tai hiekasta paljastuvaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 13. kesäkuuta 2016

KUTSU


KUTSU

Arktisen hysterian kutsu,
Jäämeren rietas pyyntö saapua heille atimaan;
vaeltamaan tundraa,
kiipimään vuoren laelle - tunturin kiirelle,
astumaan runokivistä kalisevia rantoja.

Kutsu kuin mehevimmän houkutuslinnun
suloisimmat muodot vähäpukeisimmillaan;
rihmaakaan kiertämättä parhaansa päälle.

Toki tuo tartunta kävi jo viime viikolla kutiamaan,
mutta periksiantoa vailla - ensin potea sielussa,
antaa himon yltyä - syöttää sille pajunköyttä;
joutamattomuudesta ja kotihommista.

Vieläpä lohdukkeeksi voidella hyväkästä -
useaan otteeseen -,
silkalla samettisella kermajäätelöllä.

Nyt kaikki mukaan - koko eläintarha -,
eineineen,
muuta rompetta vuori - sikäli mikäli jäännöstilaa jää.

Alumiinisia kulmikkaita pakaaseja, statiiveja,
liukuja, napakoneistoja, pistolapio, kassara
ynnä muuta sälää (pälä-pälä)
ja kuvan otin tietty - tahi kaksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

LEHMiSAVUT


LEHMiSAVUT

Huttusia,
nämät saatanat pirunpenikat on alkaneet sikiämään;
hyvän aikaa saikin olla kutkalta rauhassa.

Sitä voi ihan kuriositeettina sanoa tälle kesälle;
pienikin tauko ilman liikuskelussa
ja oitis on itikkäaura nokat tanassa tulossa
jostain vitelikön siimeksestä nahkaa kohti.

Piileskelevät parhaitten rosmojen tapaan vesakoissa,
iskevät tilaisuuden tullen veriaterian
jonkun varomattoman pösilön suonesta;
lentävät pirullisesti siristen tiehensä
valmistautuen munimaan uusia syöpäläisen alkuja.

Sitä toivoo luonnollinen henkilö,
jolla ei ole kunnioitusta noita piikkinokkia kohtaan,
jotta Pohjan akka äksyilisi mahdottoman paljon -
aivan sietämättömän ankarasti -,
näiden verenimijöiden päänmenoksi.

Tapporaha niistä kuuluisi saada - en paremmin sano,
joukkomurhista rautaristi tai ainaki joku mitali;
ja lehmisavuille uusi tuleminen - ehdottomasti.

Että muka itikkäpönttöjä niille kenokauloille -
kaikkea sitä pimeissä päissä liikkuukin!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 11. kesäkuuta 2016

HUOH


HUOH

Ulapan reunalle on yhä matkaa;
liki kolmesataa wanhaa analogista kilometriä,
silti ankara meri tuoksuu jo houkutellen.

Ohuenohut haituvainen,
se lempo kutvailee näkimien puolella näkymättömissä,
sujahtaa tilaisuuden tullen haistimista sisäolentoon
ja alkaa nyhjätä riettaasti sielun sivuja -
entiseen tapaan -,
värisyttäen.

Jo tutuksi käynyt kusiaissakki ravaa selkäpiitä,
ramppaa eeskahtaalle sellaista hoppua,
että tällä erää päällyste ei ennätä linnunlihalle
kuni huikein tunne on ohi,
tyynnytelty lupauksilla upeasta lähitulevaisuudesta
kaukana tundran äärettömässä hiljaisuudessa.

Se on korkeemman käres',
jotteiko haikeita vesiä tirskahda silmäkulmasta;
käy norumaan poskipäitä leuan kärkeen
ja siitä maahan osamaksulla ja niin edelleen.
Tuttua, tuttua.

Pelkkä ajatus huikean koskettavista olosuhteista
saa mielen oitis kuohumaan;
sanat syntyvät - asettuvat paikoilleen ilman aikojaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 10. kesäkuuta 2016

PiLVET VÄiSTYVÄT


PiLVET VÄiSTYVÄT

Kun harppoo myöhäehtoolla frouan kera
sateen jäljiltä pehmoista,
erinomaiselle tuoksuvaa muhevaa metsätietä -
sanotaanko vaikka parisenkin kilometriä -,
siinä ehtii kyllä käydä läpi monia monituisia
matkan varrella aisteihin osuvia ilmiöitä.

Hillan kukat,
suopursujen haistinta ravisteleva huuma
jängän tulva,
rannan kuostossa valkoviklon kiljaisu;
kaarneitten tora jossain vaaran kupeessa.

Koirun kulkeminen korren ohi nostamatta jalkaa;
sen täytyy todella olla merkityksetön
ja vähäpätöinen härpäke -
jos edes hurtta ei reagoi siihen.

Mutta tähdellisiäpä aiheita nuot kaikki tyynni,
sitä joutuu ihminen helposti noloon asemaan
ellei ajoissa äkkää kiinnittää huomiota mokomiin.

Keskustelua syntyy ilman aikojaan,
oudolta tuntuisi kahden tutun astuminen
ilman sanan sanaa.

Pilvet väistyvät, esi-isien maasta häämöttää taivas.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 9. kesäkuuta 2016

HURMiOTUOKSU


HURMiOTUOKSU

Aurinko,
tuo ikiwanha lipevä veijari,
poskipäiden kutittaja,
nokan vierun hyväilijä;
otti ehtoon reunan omakseen,
pelleili ihmisen näkimien kera ihan sitä tehen.

Ryhtyi ihmeeksi,
kävi piileksimään pilviverhoukseen,
teki sellaisen Jumalisen taivaan että -
esityksen kaikkine pienine nyansseineen -,
mutta sellaisella intiimillä pieteetillä,
että kaikki jotka sen tahtoivat nähdä - näkivät;
muut pysyttelivät näkemättä loukoissaan.

Se vaietkoon iäksi tässä kinkerpiirissä,
joka näkemättä jäi;
Ingen vinst - ostakoon uuden arvan.

Tämä lienee se Satumaan tango,
siellä aavan Saamenmeren tuolla puolen,
jossakin ouvossa maassa
ja jonne rannalla käyvät haikaillen tuijottavat.

Tulen loimu lyö muutamia leiskuvia varjoja,
ne tanssivat vakavassa maassa
hiillostuvan taimenen hurmiotuoksusta sekaisin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

ULTiMA THULEN ARKEA


ULTiMA THULEN ARKEA

Tyvenehtii,
tuuli seisahtui eilennä puolilta päivin Ultima Thulessa,
savu alkoi savuttamaan
kun ei ollut sijaa suunnasta minne mennä.

Auton pakkoylessä joku metteloogi uhkaili myrskyllä
keskiviikon-torstain välisenä yönä,
ellei heikomman aineksen vastaanpullikointi
ja vittuilu virallista totuutta vastaan vähene.

En huomannut motorisoidulla kyläkierroksella
vielä yhdenkään Nooan olevan varustamassa arkkia;
entisenlaista ryöttäsyntiä riettauksineen vaan -
joka puolella, - ilman huolta huomisesta.

Toki tyvenes antoi mahdollisuuden
kiimasta sekaisin oleville huttuslaumoille
kokoontua palaveeraamaan kenestä piruparasta
otetaan suvunjatkajille seuraava veriuhri ennen
kun siipispankot on pantava suppuun myrskyn takia.

Hyvä että ovat huolissaan tuulesta ja lumesta -
siellä Urbanistanstanissa -,
se tuo muuten vähäläntään keinoelämään jännitteitä.

No-joo - jahka puuskia tulee,
puuskia sitten menee - silleen änkyrää sivuryöppyä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 7. kesäkuuta 2016

LAiSKURi


LAiSKURi

Tulen ääri,
takapäällä mukava ote sileäksi kuluneesta
harmaantuneesta lankusta.

On hyvä olla,
tuuli löystynyt hyrinäksi,
vaikka vielä väliin innostuukin.

Tuiskauttaa rakeita,
sekaan vihmoo särmikkäitä lumikiteitä;
eivät ulotu kasvoille,
eivät paljaille kyynärille,
tulen taikapiiri sulaa ne ylilennon aikana.

Laiskurin tavoin listaan tehtyjä töitä
ja tekemättömiä,
jotka pitäisi ennättää vielä ennen huttusaikaa;
paljon on ja monta.

Olen tullut jotenkin siihen tulokseen,
että aamukohves maistuu paremmalta tulilla;
siinä on yhdistettynä tulen henki
sekä savun aromi,
että ikiaikaisen tulipiirin haltijat ja menninkäiset.

Jos ei muka itse kummosta ajateltavaa keksi,
on hiljennyttävä kuuntelemaan tulen tarinoita.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 6. kesäkuuta 2016

ROKKA


ROKKA

Maailma on nyt lähes valmis,
Eesaun rokka hyrisee selän takana hiljaisella tulella,
mutta tuiskauttaa silti sitäkin muhevampia,
savunoloisia tuoksuja haistimiin.

Pinta mutkuilee somimoilleen somasti niin,
että kuolleista herääminenkään
ei ole enää mahdoton asia;
vaan onko se ylejäänkään ihme -
sianpoikasen pintaahan siellä pinnan alla muhii.

Muutaman pykälän verran lämpimämpää saisi olla -
rantteella -, ihan tilastomielessä;
pässinpökkimien riisuminen kun arveluttaa
vaikka musta muistikirja väittää toista
ja suorastaan kehottaa moiseen riettauteen.

On aika huo'asta,
valtaosa kivistä on istutettu - hyvään outoon maahan;
nyt on aika asettua aamunkoissa porstuan rappusille
kuuntelemaan niiden kasvamista.

Muutama hajanainen ehken vielä -
sinne tänne hujan hajan -,
taiteellisen vaikutelman luomista korostamaan.

Muuten hyvä - aamiaiseksi keltaista rokkaa pokkana.

Oh-show-tah hoi-ne-ne