POUTAHÄÄT
Kummulta ylimmältä tihrataan,
hikiseltä otsalta tihkuvien pisaroiden läpi vahdataan
ihanain keijujen leikkiä mellan kallaassa.
Herkkää kuitenkin on,
paatunutkin ukuli sortuu pehmeyden huomaan,
kiskoo henkeä huokausta varten,
pidättää ryintää pivoonsa;
pälyillen ympärilleen - näkeekö muut.
Kullerokeltasiipi siellä tanssii kosiotaan,
enää sillä harjulla sulhoja on riittävästi;
muuaalla ei
ja heimo elää siksi liipaisimella.
Jos jäkälä siellä tallotaan - niiden tarina on loppu -,
lapsukaiset kun nääs syövät vain
tuiki harvinaista hupsujäkälää,
jota ei parin poronkuseman säteen yli ole missään.
Ankarat ovat elinehdot - tarkasti rajatut
ja ehken sattumalle annettu liikaakin valtaa;
nii-in - kenties -, mutta näillä mennään.
Ilo soljuu poutahäissä tasaisen verkkaan,
taivaanpiirillä ukkosen poika järjestelee
pilvilampaita mieleisekseen katraaksi.
Oh-show-tah hoi-ne-ne