KOSKiKARAN ViRSi
Äänetön tuuli myllertää,
ajaa itseään takaa lehvästöjen siimeksissä;
siellä täällä yksinäisiä väriseviä ritvoja.
Siunatunmaan ihme,
valon taivainen siinto veden yli taipuvan viidan läpi,
kuulto kuin silkkaa hopiaista untuvaa odelman yllä;
tuoksujen katkeamaton virta vehreästä.
Tämä hetki on sininen taika,
mystisen hengen salaperäinen tyyssija;
keskikesän tärkein tuokio elämässä.
Vuolaan kymen vaimea kohina jostain loitompaa,
siihen vihkiytyvien purosten solina vahvempana;
norot kimmeltävät sarastuksen valossa anturain alla.
Ukonjuhlan suurin hetki,
hiljaisuuden tyven laulu suvelle,
vesipatsaan loputon putoaminen täyttymättömään.
Rannan tuntumassa hartaita kasvoja,
tuijottavat kuohuvaan rintaan
kuin ihmettä vartoen;
koskikaran virsi kostean onsilonsa kynnyksellä.
Siinä kaikki mitä tarvitaan juhlalliseen toimitukseen.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi