lauantai 31. toukokuuta 2014

KOODi


KOODi

Huikea hetki;
kaikki lakkaa äkin olemasta yhtikäs mitään,
hiljaisuus kiepahtaa vain vierellesi penkille,
istahtaa sieluun kuin wanha tuttu.

Vuorella - puolen yön aikaan
kun maailma käy tyhjäkäynnillä;
paitsi niiden miljoonien miljoonien lintujen veri
joka kohisee kesän ensihetket arktisessa hysteriassa
sellaista hoppua että.

Suoranaista haipakkaa,
päähän ajettua koodia,
sitä toteuttaa jok'ikinen siipiniekkayksilö;
käsittämättä itsessään lauman yhteistä voimaa.

Ei ole tarvis.
Asia on järjestetty toisella tapaa kuin ihmiskunnan,
jolle yksilön mielenkuvista muodostuvilla mielihaluilla
on ehdoton kyllä suuruudenhulluudessaan;
inhimillisyyden synkkä ja raskas taakka,
rietas - räkkääkin pahempi kiusa,
jos vain mokoman äkkää.

Yön unho - korkein oppi, oivaltamisen suuri zen;
sulkea penkillä näkimet,
lipua äänettömyyden herkään kyytiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 30. toukokuuta 2014

MUSTA ENKELi


MUSTA ENKELi

Haavruua laulaa louhen takana alavireessä,
veisu kumpuaa kylmän meren syövereistä,
merisavuna märän sylin syvistä sisuksista;
tumma altto leviää suruvoittona muuten hereään iltaan
kun virren alakulo roikkuu terhenestä.

Tähyämmä nokalla ulappaa,
ei kahta puhetta - ihmisen päitä viiksekkäitä,
jokunen selkäpii tai kylki;
kelluu huljuavista mainingeista aavan rannoilla.
Ei valaita.

Wanhoja poikia pistää rasvatyynestä pinnasta,
livahtelee väliin takaisin Ahtolaan:
peliään pitävät pitäjät.

Ja ehtoo on nuori,
ennen puoltayötä vielä - kipenen verran;
sielunsa huilua soittelee rastas,
maailma elää - rannat valkeita täynnäns'.

Vaan äkin musta enkeli katraasen syöksyy,
toimii ja parvesta omansa poimii pahtaan laelle paeten.

Sekasortoa saa - ankaraa,
raivoisan vastalauseen riipivän kirkunan kera:
kuoleman ammattilainen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 29. toukokuuta 2014

FESTiVUS


FESTiVUS

Mikä sukimisen, siipispankkojen ojentelun
ja kaulan venyttelyn suuri hetki;
alkuyön mustavalkoinen draama.

Pienellä vuoroveden paljastamalla krunnilla
käy esteettinen säpinä - aivan ihanan mahdoton;
sille ahtautuneiden valkomustien otusten,
seassa joku punapää-suttura,
sieluissa näyttää kihisevän wimmatusti.

Vai onkoonkaan sielussa;
taitaa olla vain geeneihin vuosimiljoonien aikana
pakattu käsky,
joka panee satapäisen koskelolauman hurahtamaan.

Taivaalta sataa valkeita kirkuvia siipipareja;
toiseen päähän alati paljastuvaa krunnia majoittautuu
juuri parahultaisesti lokkilauma.

Riettaat säestävät takatukkaisten koukkunokkien
lisääntymisfestivaalia sellaisella aksentilla,
ettei paremmasta väliä.

Täss'ei tunne kohta omaa nimeään;
puhumattakaan muista pienemmistä veijareista,
joita puikkelehtii isojen oranssijalkojen lomassa
kuin kotonaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

LiiKUTUKSiA


LiiKUTUKSiA

Jumalainen valo,
aktisen hysterian ihmeellisin ilmenismuoto,
sikiämisen kiivauden rinnalla.

Ateistinen Saatanakin joutuu ottamaan takapakkia,
hieman vain - mutta kuitenkin;
tämän mystisen - mieltä kiihottavan valon takana
täytyy olla jotain maanmatosta suurempaa.

Miten voikaan ilmakehän läpi taittuva hento hymy,
illan- , yön- ja aamun siilautunut valo,
saada niin väkevät muutokset maiseman väreihin,
elinpiiriin, kasvustoon, lintuihin!

Kaikki tämä sellaisella pieteetillä,
että sen huomaa kyllä omissa ajatuksissaan
pakertava taiteellinen sielu aina liikutukseen saakka.

Vauhkoontuminen ei ole kaukana;
liian paljon hyvää ja kaunista kerta-annoksessa,
runsauden pula,
kaikkea ei ennätä tallentaa sielunsa sokkeloihin.

On parasta panna kädet kyynärpäitä myöten ristiin,
nojata kouriinsa ja vain tuijottaa Satumaahan.

Ehken kaikki järjestyykin itsekseen omalle tolalleen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 27. toukokuuta 2014

ViHERTÄÄ


ViHERTÄÄ

Tyveneksi hiipunut huomen,
silmät vielä sikkurallaan,
laskeutuu utuisena vuorilta suutelemaan hyistä pintaa;
vitvettelee,
empii lemmittynsä kohtaamista.

Ei muka ilkiä
kun yöttömän yön aikaan muita on näkemässä;
keksii joutavanpäiväisiä tekosyitä.

Pyörteilee ja ämpyilee niin kauan,
että kiemurteleva lonka osuu auringon säteeseen,
haihtuu samantien - kuolee pois.

Seestyy,
valo syleilee - kultaa huiput,
elämä käynnistyy kiihkeän sykkivänä sitä mukaa.

Taukoa pitänyt laulurastas kapuaa katajan nokkaan,
virittää huilunsa
ja mystinen - häilyvä lurittelu valuu kuulimiin
kuin tunturipuron solina ikään;
leviää rannan kaistaleelle yhtyen vuoksen kohinaan.

Kesä tulee tohinalla,
katsoipa minne vaan - vihertää;
sielussa kihertää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 26. toukokuuta 2014

RANTTALi


RANTTALi

Jättimäisten mustien hampaiden seassa
mielen herkistäviä miniatyyrejä;
tuskin lumen jättämä kosteus on ennättänyt haihtua
kun jo sieliköt - kevään ensikukkaset,
ovat räjähtäneet täyteen loistoonsa kuumaisemassa,
räntäsateen kastelemien paasien sokkeloissa.

Miten voikaan tuulen kallionkoloon ripotelluista
mullanmuruista kuunaan joku vainen löytää elämän
ja laittaa sitten joka kevät ranttaliksi?

Ihmiset jotka näkevät pirullisessa louhessa,
suoranaisen kuunmaiseman ankarassa karuudessa,
armottomien säiden piiskaamina vaan ei liiskaamina,
jotain pientä pikkuruista kaunista - hurmaavan heleää;
eivät voi olla sielultaan kovin pahoja.

Miten niin mielelläni sijoitan mielessäni
erään wanhan tuttuni istumaan näille kiviterasseille,
alttoinen fonipiippu hampaissaan;
töräyttelemään tyvenevään iltaan kyläläisille Mistyä.
Kyllä siitä mummot kertoisivat lapsenlapsilleen.

Vastaavaan lienee parhaimmillaan yltänyt ammoin,
joskus muinaisuudessa,
huikentelevainen ja kuulemma muutenkin yltiöpäinen
kylän leipurimestari Fält.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

LOPSAUTUKSiA


LOPSAUTUKSiA

Meren äärellä astelemisen suuri huikea hetki;
pyhäaamun rauha hiljaisuuden tyyssijassa,
vain vuoksen pehmeät sisäänkääntyneet lopsautukset
sen saavuttaessa yläkuolonsa.

Murtumisten välissä räntajänkien lisääntymisen kihinä;
siinä tuoksinassa luodaan uutta elämää,
noustaan räpiköimään toisen selkään
ja kirutaan hillittömästi.

Miten voikaan veden rytmi
asettaa äänettömyyden niin somiin sykähdyksiin
että hiljaisuus sitten koostuukin
aivan loppumattomasta helminauhasta?

Kuolevainen voi vain koittaa arvailla,
missä on se aikanauhan toinen pää - muinaisuudessa;
miljoonienko vaiko miljardien vuosien päässä?

Sen siunatuksi onneksi,
tällä ranta-ahteella on tilaa mittailla noitakin pituuksia,
myönnettävä toki on,
useammassa palassa sen joutuu tekemään.

Tulevaisuuden loitommuutta ei oikein meikäläisen
matematiikalla kykene edes kuvittelemaan,
saatikka millin tarkkuudella kertomaan - se on harmi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 24. toukokuuta 2014

KiHUViiKKO


KiHUViiKKO

Tunturikihuja pounikossa evästä jahtaamassa,
merikihuja kivillä lokkeja vahtaamassa,
tuijotusta - vain päät liikkuvat.

Tunturikihupariskunnan sukupuolten tasa-arvo,
vaikuttaa vihdoin ja viimein toteutuneelta;
näyttää että molemmilla samaan aikaan päänkivistys.
Istuvat vieretysten - eri kivillä.

Rastaat tulivat toissa yönä,
maassa väsyneen oloisia tasajalkaisia aamuvarhaalla;
joka toisella muheva kastikka suussa.
Mistä ne arvaavatkin tulla katettuun einespöytään?

Jo alkuviikosta joku matki laulurastaan huilua,
todennäköisesti laulurastas;
jäin vain yhen äkin ihmettelemään haavi auki,
mihin ne tundralla kasaavat pesänsä.

Mutta tokihan näinkin ankarilla seuduilla
vielä litteää katajaa elää.
Maasta latvaan kokonaiset viisi senttiä.

Eipä mokoma rastaanpojan päätä huimaa,
ei vaikka kuin pitäisi totutella korkealla toimimiseen,
onhan se myös lentämisen edellytys,
ettei kopsi humeettiaan tuntureiden kylkiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 23. toukokuuta 2014

SELViTYS


SELViTYS

Jotenkin vain tämä tasavahvan pilvistön
luoma hämärän tunne rienaa,
se jakaa oudosti mieltä - räydyttää.

Sillä kummallisesti yöttömän yön valo siilautuu;
jos nyt ei sentäs väenväkisten,
niin kuitenkin jollakin mystisellä voimalla,
tämän kauttaaltaan kattavan harmajan peiton läpi.

Ei oikein äkikseltään osaa sanoa,
onko nyt hämärä vai ei;
aivan kuten joskus unen- ja valveen rajatilassa
ei synny välttämättä sellaista tolaa,
josta sivullinen voisi todeta
että täysissä sielun- ja ruumiinvoimissa sitä ollaan,
vaikka höpötetäänkin melkosen levottomia sinänsä.

Se vaan on sellasta - kahdessa tilassa oleminen,
että siihen pääsemiseksi humeetista täytyy kääntää
virallinen puoli kokonaan pois,
tyyten sammuksiin.

Ja päästää sielun sokkeloissa jokahisella muhivan
pienen terveellisen haihattelun tuiskauttelemaan
niitä kuuluja Sinisiä ajatuksia.

Se semmonen selvittää kummasti päätä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 22. toukokuuta 2014

RAKASTAVAiSET


RAKASTAVAiSET

Yhdestä ei voi erehtyä,
vaikka lienee se tällä erää - näillä muistein,
runsaasti hyvinkin ennenaikaista.

Kiihtyvä torailu aina falsettiin yltyvänä kirkumisena;
mokoma ei voi olla mistään muusta peräisin
kuin tiirojen lemmenesileikeistä.

Ovat vaan niin hävyllisiä - nämät juuttaat,
että käyttävät temmellykseensä ilmatilaa meren yllä,
ei puhettakaan putkella taitolentokuvasta;
ei tässä tuoksinassa.

Vain huteroilla silmillä tuota huikean taiturimaista
akrobatiaa voi seurata;
pisteitä kieppumassa jokahiseen suuntaan,
minkä vain voi keksiä tai olla keksimättä.

Sama se sille.
Tempuissa ei pihistellä.
Aerodynaamiikan lait on tukittu keksijänsä käkättimeen.
Nyt eletään tiirojen juhlaa,
vietetään yöttömän yön lisääntymiskarnevaalia.

Turhaan eivät ole nämä rakastavaiset räpistelleet
seitsemääkymmentätuhatta kilometriään;
niiden elämällä on vakaa tarkoitus.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

MULTiTAiTEiLiJA


MULTiTAiTEiLiJA

Sama wanha maailma - ystäväni meri,
rannattoman rannan puoli tuoksuineen,
ikuisine kohinoineen,
kuulimia riipivine kirkaisuineen.

Jok'ikinen aamu herään samalla erilaisella tunteella,
huomenet eivät ole sisaruksia,
eivät, vaikka syntyvät samasta emästä,
samoihin aikoihin eriaikoina.

Huomen on individualismin virtuoosimainen kukkanen
joka syntyy ja kuolee siinä hetkessä
jonka on valinnut ollakseen.

Multitaiteilija Huomenen näkee jokahinen eri tavoin;
kaikki lajitoverit tästä tuonne - kautta kosmoksen,
kokevat sen omalla tavallaan.

Aavan ulapan orastavalla äärellä herääminen
antaa yön unhon;
sulkee sen sievään sisnapussiin
ja ripustaa tyngän räystään alle vartoomaan uutta.

Päivä asettuu hellin ottein sieluun ja vain on;
siltä varalta,
josko sattuisi jotain elämää suurempaa ihasteltavaa
heti kesän ensimmäisellä hetkellä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 20. toukokuuta 2014

POHJOiSTA LEVEYTTÄ


POHJOiSTA LEVEYTTÄ

Se on sitten SE päivä;
Kaamasen kinkerpiirissäkin,
vaikkei näy - pilvessä on maailma,
harmaata kauttaaltaan koko luomakunta.

On se siellä,
noussut koiruvahdin alussa,
jäänyt muinamiehinä maanpiirin päälle jöpöttämään;
eikä mitään hoppua reiluun pariin kuukauteen,
jos eivät uutta lakia jossain sorvaa,
joka koskisi kaikkia aurinkoja.
Myöskin tätä kaamaslaisten omaa.

Mutta silloin olisi jo Belsebuubi merrassa,
se olisi - hmf,
sehän olisi polliisiasia - saakutti soikoon.

Otan kuitenkin pohjoista leveyttä,
siirryn asteen
ynnä kuusitoista minuuttia tuota tuonnemmaksi.
Huokasen sitten siellä.

Harpon iltaisin verkkaseen merenrantaa,
väistelen vuorovettä,
kerään takkavitallisen uusia sanoja
ja yritän asetella niitä parhaani mukaan
parhaaseen mahdolliseen järjestykseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 19. toukokuuta 2014

LÄNNEN LAKi


LÄNNEN LAKi

Sus'siunakkoo,
ihan läikähdys paatuneessa rinnassa;
sielua myöten havahduttaa pitsakka kesän ääni,
oikeastaan riemun lämmin tunne,
eeskahtaalle tzaikkaavan kesän tulon epävarmuudessa.

Sää ämpyilee nyt vissiin kurillaan;
Ilmatieteenlaitoksen kiusaksi
kun pääjohtavaa myöten sekaantuneet
ilmastointikoneen muutosten käsisäätöön omin päin,
luonnolta kysymättä.
Mutta tämä tästä - sivulause kaiken keskellä.

Tuttu tzirkutus tavoittaa kuulimet,
kuuluu siellä ja täällä,
kaikkia pönttöjä kierretään varaamassa peräkanaa;
ei niin väliä,
jos siellä sattuu paikallinen tinteroinen kotia pitämään.

Silmän välttäessä,
tintin hyyskäkäynnin aikaan,
ei muuta kuin omia pesän tykötarpeita aukosta sisään;
toisen munien tai poikasten päälle.

Lännen laki;
vain yltiöpäisimmät hurjapäät selviävät,
elävät elämänsä onnellisina kuolemaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

SiLMUT


SiLMUT

Autereet lipuvat tumman vuon pintaa hipoen,
samaan tahtiin virran leppoisan kiireen kera;
kansi on sulahtanut - solahtanut niille sijoilleen,
kuristimia ei ennättänyt muodostua.

Varsinainen hoppu pysyttelee vielä poissa,
väkevimmät vauhdit antavat odottaa itseään,
keräävät voimia tuntureiden kallailla,
kurujen siimeksissä.

Vartoovat ylämaissa lämpöaallon tukalaa suudelmaa,
purkavat itsensä vasta sitten.

Koivu on joutunut hyvin,
silmut jo turvoksissa ranta-ahteella.
Jos heittäytyy oikein pikkumaisen tarkaksi,
saattaa nähdä jotain orastavan vihreää,
tai sitten se on hourukuva edellisestä kesästä.
Sellaista ilmassa viime aikoina - ja ankaran tarttuvaa.

Kosketan varkain kieleni kärjellä tuota kesää;
en rohkene lausua ääneen - ettei karkajaisi pois,
mutta oitis se pyrähtää lähimmälle ritvalle,
käy laulamaan suvivirttä sellaisella pieteetillä,
että on vaivihkaa tarkasteltava arkisia ryysyjään.

Ettäkö ma näillä kamppeilla suvivirteen yhtyisin?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 17. toukokuuta 2014

PUHELU


PUHELU

Wanha tuttu sadan vuoden takaa,
otti ja soitti - kysyi olenko se minä;
tunnustelin hyvänmoisen tovin itseäni - vastasin:
"Kyllä - minä se näköjään olen."

Kyseli kuulumisia, historiaa - sanoi:
"Pääsääntöisesti ihminen joka höpsähtää hassusti,
ihastuu ja rakastuu arktiseen hysteriaan,
semminkin sen äärimmäisiin muunnelmiin niin että,
suorastaan haluaa asettua niille seuduille;
jopa loppuelämänsä ajaksi,
ei voi kyllä olla läpeensä paha."


Sanoin:
"Tullakseen sielultaan erinomaisen väkeväksi;
kaikkihan toki lopulta väkevöityvät,
mutta etenkin jouduttaakseen kehitystä,
kannattaa kamuta ylös suuren tunturin yksinäisyyteen
ja katsoa alas - sieltä näkee.

Siellä se valkenee kovin äkin,
että joihinkin lajitovereihin kohdistuva satunnainen
epäoikeudenmukaisuus on toisaalta hyvinkin lohdullista;
verrattuna siihen,
jos kaikki niskaan satava paska olisi muka ansaittua!

On siinä vissi ero."

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 16. toukokuuta 2014

JAHTAUS


JAHTAUS

Kuolema viistää merenpinnan tuntumassa;
sellainen on haipakka,
että sivuryöppyä kaarteissa
kun siipisulat tuiskauttavat märkiä aallonharjoja.

Väkevät siipispankot lyövät ankaria iskuja,
raskas keho vaati matalalennossa voimain punnerrusta;
suonissa hurjana virtaavan myrkyn voimalla mennään.
Kellopeli Nälkä.

Toista,
tyyten toista se on ylhäällä taivaanpiirillä,
linnunradan liki pienenä pisteenä - tarkkailuasemissa,
tai jyrkänteen termiikissä siivet harallaan kieppuen.

Noutaja virassaan,
mutta miten se nyt noin - ikään kuin luimistellen?

Syy selviää äkisti,
vastatuuleen tavanomaisesti,
vasta jälkitoimituksena saapuva perkelellinen kirkuna
saattelee sitä hullunraivossa pölisevänä lokkiparvena.

Aivan samaan tapaan
kuin natottaja-fundamentalistit,
jotka jahtaavat täyspäisiä
oman kiimansa mielipuolinen katse silmissään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 15. toukokuuta 2014

SELVÄ NÄKiJÄ


SELVÄ NÄKiJÄ

Aurinko kamusi taivaanpiirille ja jäi sinne;
yöttömän yön taian tuntee oitis kehollaan,
karvat kyynärissä pörhistyvät,
nahka muuttuu linnunlihaksi.
Iän wanha riitti.

Rumpu lyö kiivaasti,
ohittaa sydämen tahdin - yltyy vaan;
on niin huikea olo.

Sielu irtoaa - lekuttelee piekanana maanpiirillä,
menneisyys vilistää filminauhana.
Lankean syvälle tähän oudon maan valveuneen.

Suuta kuivaa,
pitäisi olla kielen voiteheksi hunajaista mettä,
Fjalarin ja Galarin taikajuomaa,
vaan mistäpä sitä simaista nyt tähän hätään siemaisee.
Yllätys on yllätys - eihän se muuten olisi yllätys;
jok'ikinen kerta.

Perinteet ovat näillä seuduin väkevät,
näkivät muinoin woimajuoman käytölle hyvän syyn;
ankarat olot vaativat ankaraa taistelutahtoa,
muuten ei selviä elämästä hengissä.

Tuntuu kuin linnunrata olisi nyt jotenkin lähempänä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

iGNiS


iGNiS

Miten se tuntuukaan niin oudon tutulta,
ikään kuin sitä olisi haihatellut näissä mielenmaisemissa
näitä maisemia sen tuhannen kertaa ellei toisenkin.

Ja vain tähän on tultu - ei sen loitomma,
takaisin lähtöpaikkaan.
Täysi ympyrä.

Jokahinen kerta,
samaan tuttuun lähtöalustaan;
on varhas aamu,
koiravahti hät'hätää ehättänyt nukahtamaan,
suden hetki makeimmillaan,
sika nukkuu vielä piereskelemättä,
kukko kiekumatta.

Kädet tyhjää täynnä - silmät sikkuralla,
pelkkä humeetti käynnissä,
hengen palo väkevällä liekillä.

Kumma käsky polttaa takaraivossa;
sano vaikka sana tai pari päivässä,
hyvä tahi paha - kaunis eli ruma, ei sen niin väliä
ja kerro muille.

Kunhan nyt jotakin,
on se sekin sentään tyhjää parempi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 13. toukokuuta 2014

MUiNA MiEHiNÄ


MUiNA MiEHiNÄ

On tyyten käsin koskematon tuokio
kun ehtoo aivan lokin lailla;
vailla järjen selitystä minkäänlaista,
äkin - kesken lauhain iltapuuhain,
istahtaa arkisen tavalliselle räystäälle.

Kääntelee siellä rietas päätään ihmisten tavoin,
seuraa alamaistensa eloa tenhoten;
muina miehinä,
sanaakan pukahtamatta koko kylälle.

Sielu väräjää;
yön syli häilyy - huokuu laitimmaisia henkäyksiään,
uhkuu Kammanin takaa yli - liki Pohjan Akan suusta.
Se pian ollutta on
ja yötön yö on täyttä totta.

Viimeiset lumenläikät sulautuvat vuorten kupeisiin,
maatuvat tummaksi vaipaksi,
uinuvan elämän eliksiiriksi.
Pitkän ankaran talven loppu on tulossa tiensä päähän,
soitimella on koko siipiniekkain hiippakunta.

Kesää se tästä tekee,
wanhat merkit pitävät paikkansa;
takatalvi tervataan - kieritellään haahkan untuvissa:
"Ei voittoa - osta uusi arpa!"

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 12. toukokuuta 2014

VÄKEVÄ ÆGiR


VÄKEVÄ ÆGiR

Jok'ikinen kerta sama auvoisuuden tunne saapuessa
kun sininen ulappa avautuu näkimien alle;
ikään kuin tyyneys ja levollisuus uhkuisi siitä sieluun,
rutistaisi rajuun otteeseensa.

Kertakaikkisen viileää tuta sellaista,
outoa ilmiötä - kummaa jota ei hallitse,
muttei se kummemmin vastaanpanetakaan;
karvat käsivarsilla pysyvät aisoissa,
pörhistelemättä,
vaikka kusiaiset kyllä kipittävät selkäpiitä.

Se vaan ottaa ja vie;
hieman tuntuu adrenaliinin maku suussa,
suonissa kohisee - energia latautuu varmuuden vuoksi.

Mereltä palaavan purkin lämmin jumpsutus tervehtii
satapäisen hurmaantuneen lokkikuoron kera,
saa pysähtymään kesken askeleen
ja nojautumaan silmät kiinni unelmiin.

Vuosisadan hupsuin eetos,
yötäpäivää häilynyt mielen hillitön rienaus,
aave ja haave - siinä edessä ilmielävänä;
talo äärettömän meren ankaran karulla rannalla.

Niin upeaa ettei sitä voi sanoin ilmaista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

ŠOTTiiSi


ŠOTTiiSi

Haikean soukkia pilven puuntoja,
hajanaisia lammaslaumoja lupaavasti taivaanpiirillä,
jokunen yksinäinen hattara seilaamassa siellä täällä;
oudon holtittomasti,
ikään kuin paikkaansa etsien pilvitarhassa.

Kaikki tuo sanaryöppy edellä,
pelkkää tasaisen silkoista harmaata vasten,
yhdellä vähäisellä vaivalla,
pienellä olanylikatsauksella - ei juuri vääntöä,
ripaus pään kääntöä.

Keväisen harmauden nujertaa vain väkevä usko,
halu ja taito sen taitse näkemiseen;
silloinkin kun onea mieli nävertää humeettia,
poraa harmin mentäviä koloja,
eikä oikein veikeä keikistelijäkään saa ensin syttymään.
Apeus kun palaa huonosti.

Mutta aikansa kun seuraa katonharjalla
Herra Västäräkin šottiisia morsionsa ympärillä;
sitä vitskutusta, liehakointia ja sukupuolista häirintää
niin johan kaikkoaa suruinen harmas.

Tilalle astuu,
jos nyt ei sentäs loistava tulevaisuus,
niin ankaran keväinen sielun riemu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 10. toukokuuta 2014

SAAKELi SOiKOON


SAAKELi SOiKOON

Heräsin wäkevästä unesta,
ennätin vielä soutaa Höyhensaariltakin pois
kuni vasta aloin varovasti tutkiskella siinä levälläni;
särkeekö jotain paikkaa,
vai - onko mitenkään paha olo.

Vaivoja ei tuntunut,
ei sattunut mihinkään - kivuttomat sivutkin;
kaikin puolin muutenkin niin oivallinen tunne
kuin nuorella kollilla konsanaan.
Aamujäykkyyttä lukuunottamatta - niskassa.

Totesin - tutkailtuani;
en ainakaan ole kuollut.
Se oli suuri helpotus - muudan homma kesken.

Olin kai vain sotkeutunut monimuotoisuuteeni syvälle,
takertunut jokaisella ulottuvuudellani siihen;
siitä hontelo ontelo elämys.

Kosminen inflaatio - kysymysmerkki, kysymysmerkki;
saakeli soikoon,
koska takerruin pelkkään muotoseikkaan.

Voi näitä aikoja,
voi näitä tapoja.
Enää eräiden hulluus on toisten terveyden ehto.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 9. toukokuuta 2014

JUMALANHULLU


JUMALANHULLU

Rastaan laulu kantaa vastaan - panee parastaan;
herkistää suorastaan.

Höllään toviksi - nautin puiston penkillä lounaan,
alumiiniumiin kääräistyä sianpoikasta;
ihanan sulavaa lämpöistä silavakylkeä.
Ylijääneestä foliosta muotoilen hatun jälkiruuaksi.

Tuuli muuttaa siis syystäkin etelän puoleen,
käy leyhyttämään poskilihoja;
tuntuu että ahavan rutistamat ryppyiset kanjonit
oientuvat siloiksi ilman ryppyvoidetta;
aurinko puhuttelee pikkuveljeksi niin että huvittaa.

Sitten:
Pinkit pikkarit mustan trikoon päälle unohtanut
lyhytjalkainen pitkäselkäinen houkutuslintu;
raahautuu kahden mustan,
vasikan kokoisen koirunmotlakkeen kiskomana
koirakakkaamon suuntaan.

Ääneen nauraminen;
mokoma aiheuttaa Urbanistanissa epäileviä katseita.
Täytyy olla muualta tuotu jumalanhullu
joka tässä harmaudessa näkee jotain hauskaa.

Urbanistanilaisilla on omat hauskuutensa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 8. toukokuuta 2014

PORTTi


PORTTi

Lokkien äänet nappaavat sielun selkäänsä
ja vievät muassaan.

Vain silmät kiinni;
oitis telesiirtymä Jäämeren rannan karuun tolaan,
keskelle kiihkeintä elämän kuhinaa.

Haihattelun voimin voi oleilla kahdessa paikkassa,
yht'aikaa,
ei tunnu missään;
on mukava rampata eeskahtaalle.

Hulvaton haihattelu on taitolaji - portti,
sitä ei opeta kukaan;
sen joko oppii tai on oppimatta.

Vuoren varmaa on se,
että vain haihattelija on oppinut,
muut ovat opetettuja.

Miten sellaisen sielun voi vangita
joku perkeleleellinen globalisaatio-häräke,
Ei voi - mutta koittaa pitää kaikin konstein
vastaanpyristelijät hyppysissään.

Turhaan.
Haihattelu on ihmisen ensimmäinen zen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

HUi-HAi


HUi-HAi

Empien leijuvia hiutaleita,
toisinaan syrjäsilmässä pilvin pimein,
kuin joku jumalista ravistaisi höyhentyynyään.

Toisella kertaa näkimen reunalla jokunen haituva;
mieluummin sekin pois päin poistumassa
oikuttelevan henkäyksen selässä toista lempien.

Epävarmuus - säiden saikkaus eeskahtaalle,
sivuryöppyä äärimmäisyydestä toiseen;
ämpyilevyys puhuttaa.

Vaan olisiko muka tasapaksukaan mieleinen,
jos sellaista vaikkapa puolen vuoden annoksissa
paremmistolle elettäväksi sysättäisiin?

Hui-hai - tuskinpa vain,
jo puolen vuoden yhtäläinen helle synnyttäisi
aivan ennenkuulumattoman porinan,
riinpiissit ja muut ilmastointimiehet nousisivat williin.

Ihmisten syyllistäminen nousisi hivauttamisen rajoille;
kaikenlainen heikomman aineksen elämä tulkittaisiin
vakavaksi uhaksi varsinaiselle elämälle.

Vain ylemmissä palkkaluokissa rilluttelu olisi sallittua
ja ilman muuta liemiin mieltyneille taiteilijoille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne