PUHELU

PUHELU

Wanha tuttu sadan vuoden takaa,
otti ja soitti - kysyi olenko se minä;
tunnustelin hyvänmoisen tovin itseäni - vastasin:
"Kyllä - minä se näköjään olen."

Kyseli kuulumisia, historiaa - sanoi:
"Pääsääntöisesti ihminen joka höpsähtää hassusti,
ihastuu ja rakastuu arktiseen hysteriaan,
semminkin sen äärimmäisiin muunnelmiin niin että,
suorastaan haluaa asettua niille seuduille;
jopa loppuelämänsä ajaksi,
ei voi kyllä olla läpeensä paha."

Sanoin:
"Tullakseen sielultaan erinomaisen väkeväksi;
kaikkihan toki lopulta väkevöityvät,
mutta etenkin jouduttaakseen kehitystä,
kannattaa kamuta ylös suuren tunturin yksinäisyyteen
ja katsoa alas - sieltä näkee.

Siellä se valkenee kovin äkin,
että joihinkin lajitovereihin kohdistuva satunnainen
epäoikeudenmukaisuus on toisaalta hyvinkin lohdullista;
verrattuna siihen,
jos kaikki niskaan satava paska olisi muka ansaittua!

On siinä vissi ero."

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!