sunnuntai 31. toukokuuta 2015

OPETUS


OPETUS

Wanhasta muistista tulee kamuttua
vuosi vuoden perään tarkistamaan
josko omalla häätunturilla on ilmennyt
mitään vakavampaa kuin.

Normaalisti ei ole,
pääsääntöisesti päälinjat pääpiirteineen
ovat pysyneet samana jään sulamisesta saakka,
eli nykyrahaksi muunnettuna,
rapiat toistakymmentätuhatta vuotta.

Sielussa kaivertaa vieläkin tunturin opetus;
ihmisen pienuus -
suuruudenhulluista ajatuksistaan huolimatta.

Se tuli hyvin selväksi
kun kamusi naapuritunturin kallaalle
ja vilkaisi sieltä käsin omaa wankkuriaan.

Erottui meinaan tunturin kyljessä
kärpäsen paskan kokoisena pisteenä;
ja siellä saman paskan sisällä - huone sekä keittiö -,
Urbanistanin hylänneen heittiön käytössä.

Niillä jalansijoilla järki palasi humeettiin,
teki pesän - voi hyvin koko sen kesän
ja voi edelleen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 30. toukokuuta 2015

KULUTUSTA


KULUTUSTA

Heleitä siunattuja hetkiä,
tähellisen näköisiä - joutavanoloisia harppailuja
pitkin pihamaata - eeskahtaalle jokin kapine kädessä.

Sus'siunakkoon!
Muka työn merkeissä,
mutta silti vetkuillen;
sen verta asiantuntevasti,
ettei mokoman tuoksinan päälle tule
tai synny oikeastaan mitään näkymää.
Kunhan vaan.

Toukotöiden loppu Ultima Thulessa on iloinen asia;
pienten tyhjänpäiväisten asioiden värkkäämistä
kasvavalle ruoholle tuoksuvassa maailmassa.
Taivaanpiirillä jossa tihkuaa
puolen tunnin välein ohuista yläpilvistä siitettä ;
aurinko niin korkealla,
että sateenkaariakin täytyy hakea
konttaamalla maanrajasta.

Kun porstuan rappusilla nuokkujan
silmät lupaavasti lumpsahtelevat,
alkaa pirullinen sieppolintu kirskunnan risun nokassa;
hyvä jottei sentään Fedoran lierille käy istumaan.

Kuluu se päivä näinkin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 29. toukokuuta 2015

SiRKKALEHTi


SiRKKALEHTi

Keskeytä itsesi ja laskeudu tundran mannulle,
ulapalta puhaltava tuuli huuhtoo pääsi,
toisiinsa takertuneet mustat lonkerot oikenevat.

Kuinka ollakkaan
kun katsahdat ympärillesi,
huomaat istuimeksi sopivan valaanluun.
Kuulet heti paremmin.

Niemennokkaan murtuvat tyrskyt,
niiden hornankattilana kiehuva vesimassa
pieksee ja kurmuttaa eetoksista kaiteet,
jättää vain hölynpölyn muheana pilvenä pölisemään
haihatteluista väsätyille lauteille.

Pienessä ohikiitävässä hetkessä ihminen huomaa,
että sitä itse paholaisen keksimää vaivaa -
hupaisaa aikaa - sitä onkin olemassa riittävästi,
oikeastaan jopa yli tarpeen;
se on vain äkättävä.

Aaltojen williä laulua kuunnellessa aika pysähtyy,
kuolee niille sijoilleen - maatuu,
muuttuu palsaksi pounikkoon.

Pienen pieni vapauden siemen
pinnistää sirkkalehden aistein aistittavaksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 28. toukokuuta 2015

NÄiDEN ASiOiDEN TAKANA


NÄiDEN ASiOiDEN TAKANA

Harvoin sitä saa ihminen nauttia ja ilakoida
kyltymiseen saakka siperialaisesta eksotiikasta;
nyt on pari päivää saanut - hyvän matkaa kolmatta.

On puhaltanut vaihtelevilla boforeilla idästä;
armoa tai sääliä tuntematta,
yhtäjaksoisen tasaisesti kuin tuultokone.

Enintään - ankaraa ennustyötä tekeväiset -,
ovat luvanneen suuren puhalluksen
jossakin loppuviikon huitteilla kääntyvän öystäetelään.

Mitä vähemmällä päiväasulla herkiää ulos,
sitä äkäisemmin vilvoittuu,
kainalotkin raikastuvat ilman Rexonaa,
eikä muistakaan intiimeistä paikoista
kannata olla huolissaan.

Niin reipas on idän ote, sielukin tuulettuu sisimpiä,
salaisimpia sopukoita myöten;
kirkossa käyntiä ei tarvita.

Shortsi-teepaidassa käyskentely rannalla piisaa;
syntinsä saa anteeksi laatuajan temppelissä -
sittemmin kun sinne ennättää.

Procul harum.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

CONCLUSiONES


CONCLUSiONES

Auvoisia huomenia piisaa,
arktinen hysteriä esittelee parhaita puoliaan;
sielua värisyttävää viistovaloa taivaan täydeltä
parahultaisesti ennen suden hetkeä.

On niin tyven että.
vuoksi lompsahtelee kaatuessaan hiekalle,
lintujen äänet kuuluvat terävinä tirskahduksina.

Sibeliuksen Jean vääntäisi näissä olosuhteissa
todennäköisesti Norjandian - kenties,
Fältin Kalle alttopiipulleen hysteerisen bluesin.
Nooh - kumpaakaan ei ole vielä näkynyt.

Sen sijaan suosirrit kyllä,
rantautuivat sannalle alkuviikosta;
ovat viimeisen päälle nimensä arvoisia,
näiden kosioääni kuulostaa eniten sirinältä,
jos vertaa muihin niiden sukumanneihin.

Aikansa tuossa pitävät kiimakaronkkaa
ja kun omansa kumppalin löytävät,
pyrähtävät jänkään tekemään uutta sukupolvea.

Vähäiset, sielua hyppäyttävät episodit soljuvat,
toinen toisensa perään niin sujuvasti,
että sekaan ei mahdu edes pientä välikohtausta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 26. toukokuuta 2015

LOKKiELÄiMiSTÄ


LOKKiELÄiMiSTÄ

Se on nyt sitten kaikki tässä;
lokki-otuksista olen tullut siihen johtopäätökseen,
jotta siivet niillä on etupäässä ja lähinnä:
vain silkkaa huvitusta varten.
Ja sikälikin tässä ryöttäsyntisten maailmassa
siis aivan tuiki tarpeettomat läpsyttimet.

Sen verta on tullut seurattua vuosien varrella
noita lokki-epeleitä;
eivät näytä juurikaan käyttävän noita siipisulkiaan
muuhun kuin kepeään huvitteluun,
kuten kaahailuun silmittömästi ja täpärällä
toisiaan väistäen.

No joskus sentään ovat keväänkorvalla apuna
kun pitää suvunjatkamismielessä toisen
toisen selkään kamuta.

Eineensä nämät pieskit saavat näköjään
ihan ilman aikojaan jostain - siihen ei siipiä tarvis.

Ihmisen lapsen ei kannata haaveilla
edes riettaimmissa haihatuksissaankaan,
että se siipispankot harteilleen saatuaan
lepattelisi ihan kurillaan - silkkaa huvilentoa,
pitkin pitäjiä.
Ei tule kuuloonkaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 25. toukokuuta 2015

UKON VAKAT


UKON VAKAT

Ukon vakat olisi tänään,
mutta myöhäistä on myllyyn mennä
jos akat on jo wällyissä.

Lähipiirin naiset kietaisivat huiviinsa väkitukun
Ukon maljoja ennakkoon - €uroviisujen verukkeella
ja joutuivat mittaamaan aallonmurtajan pituutta
ilman aikojaan yöttömässä yössä.

Tuiki tavallinen wanha ukon raato voi vain kuvitella
sitä riekkumista rituaalisessa tanssissa;
ynnä veden pirskottamista ja luotteiden lukua
ja polvistumista kivikehään,
tuossa Ukolle ja Thorille pyhitetyssä karonkassa.

Kaipa nuo riettaat lienevät könynneet konnuilleen,
ukkokultiensa völjyyn - perinteisesti -,
puroa pitkin,
heitellen vettä toistensa päälle.

Tuosta tosin ei sanalla hiiskahdettu - arvaus vain,
arvelija itse kun oli jo sillä erää
matkustanut sinisille Höyhensaarille atimaan.

Neidiskylpyä ei siis ole tarpeen tänään järjestää;
naimaonnen nostattamissauna - kautta Thorin,
sehän menisi siltä osin kyllä hurakoille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

TiHKUN KYNNYKSELLÄ


TiHKUN KYNNYKSELLÄ

On niin onnellisen hauskaa,
että naurattaa koko muun maailman meno;
kokonainen kylä auringon lapsia täynnäns'.

Äärellään kaikki autuus,
hymyilevä - auvoinen huomenen valo;
aina meren suolaisesta mausta
eloon heränneen ruohon vehreään tuoksuun.

Janoisen heinän sateen odotus tihkun kynnyksellä;
kun kaaret jo asettuneet ulapan ylle,
inha riesa - kevään raaka kuivuus - kaikkoamassa.

Silti pilven paltehella ihanainen puunto;
poutaa tekee märän uhasta huolimatta.
Ilma on tiineenä kosteudesta.

Vuoksi täyttyi;
meri ulottuu taas meidän rannasta Alaskaan,
sellainen topos.

Vain onean penseä piikawanhus rantabulevardilla,
lampsimassa apeana yöttömän lenseää upettoa läpi.
Salskeat miehet menneet toisille - antavimmille.

Tundran jumalat avaavat sylinsä,
paljastavat reitin sielujensa ytimiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 23. toukokuuta 2015

SiRRiEN SUKU


SiRRiEN SUKU

On aivan sama mihin aikaan keikahdat,
yhtä valoisaa on niin sanotulla wanhan liiton yöllä
kuin päivälläkin.
Valitse itse paras hetki uinahtaa tai älä...

Sateinen pilvisää tekee valosta himmeän varjonsa
ja pilvetön keskiyö pistää kaivelemaan
jostain kolosta nokilasit nokan harjanteelle,
ettei tarvitse koko ajan siristellä.

Kasvu on räjähtämässä.
Kun kunnon herätys tulee märkine sateineen,
alkaa sellainen arktinen wimma
jossa hysteria kukkii muutamassa päivässä.
Elä tässä sitten muka jumalisesti.

Parin päivän ja -boforin lounas toi sirrit;
sai merikotkot williin - einespöytä katettu.
Kolmetoista vastaanottajaa vartoo rannankivillä,
vajaan parinkymmenen kilometrin matkalla.

Kaiken kokoiset, -näköiset ja -väriset -,
kahlaajat siis.
Hopeisina myllertävinä parvina ne riekkuvat
luoteen hylkäämiltä rannoilta taivastanssiinsa.

Vain musta liete jää jäljelle nokittuna.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 22. toukokuuta 2015

PUTOU


PUTOU

Keskiyön unikuva - putousta, putousta,
kahlaamista nilkkoja myöten ryöppyävässä vuossa
veden paineen saadessa jalat hyytelöksi.

Vastavirtaan tarpoo tämä rantakiiski;
änkyräheimon väkevä änkyrä-änkyrä.
Ei mahdu yleiseen kuosiin - suosii vastustamista
ja vastustaa sitäkin kahta sataa.

Jostain aallopin reiästä pilkistää yöttömän aurinko,
punahehkuinen - jyrkästi puolitettuna;
kera mereen kiiruhtavan samettisen nivan.

Ankaria mielikuvia syntyy kameratta,
onnellista hohotusta virrassa seisten,
veden varren talojen akkunoissa kohoaa uudin,
häilähtää verho.

Kielikuvia tallentuu ilman nauhuria pelkästään
tämän alas kaatuvan könkään humussa;
ajatukset ajelehtivat haihattelevina sumussa.
Hurmaantuneen tolkku puuttuu tyyten,
sitten sielu tulee hulluksi - karkaa yöttömään yöhön.

Leijuvan terhenen lahea huntu suutelee
ahavan patinoimia kasvoja,
viimeistelee pittoreskin atmosfäärin kuriositeetilla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 21. toukokuuta 2015

LASKEMATTOMAN AURiNGON MAA


LASKEMATTOMAN AURiNGON MAA

Meri on juuri parahultaisesti täyttynyt,
mutta ottaa oitis jo ensimmäisiä haparoivia askeleita
paetakseen takaisin syövereihinsä.
Suruvoitto Haavruua laulaa alakulolla.

Taivas tänään - tällä hetkellä -,
on poikkeuksellisesti hieman normaalia sinisempi.
Vika on silmissä - ei taivaissa,
vapautunut sielu keksii sinisiä kotkotuksia.

Arktisen hysterian lumo yllätti housut kintuissa,
vaikka ne oli varmistettu henskeleillä ylös;
kaikki kauneus yhdellä kertaa.

Mystinen matalalta tuleva valo
joka saa varjot kilometrien pituisiksi viiruiksi;
Viirumaa - koko tundra on viirutettu silloin
kun pitäisi olla keskiyö.

Tuuli pistää pöristimensä suppuun,
viikkaa ne siipispankkojen tavoin
ja asettuu tyveneen.

Hiljaisuus valuu autereen mukana,
käsikädessä tulevat vuorenkuvetta tanssien;
sopuisa pari.
Jotenkin nieleksityttää kaikki tämä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

KAKSi MEDUUSAA


KAKSi MEDUUSAA

Tulovettä kyydittää pari boforia öystäetelästä;
puhaltaa tukkaa näkimien verhoksi,
vaikeuttaa hiljaisuuden kuulemista.

Wanhan hipin häilyvistä askelista
syntyy epämääräinen oloista pisteviivaa santaan
lähitulevaisuuden huuhdeltavaksi.

Se on haihattelevan sielun työnäyte;
ei vain mahdu Kiasmaan
ja paikan päälläkin vasta muutama lokki hereillä.

Ne eivät edes ihmettele sik-sakkia tepastelevaa
hippi-riepua - päivittelemisestä puhumattakaan;
paneutuvat leipätyöhönsä suurella pieteetillä.

Selkenee - merisumu saa kyytiä,
horisontin raja piirtyy esiin,
vuoksi lähestyy taidetta kohisevalla tohinalla;
lipoo pian äärimmäistä osaa
ja silottaa rannan sannan.

Iänaikainen tapahtuma ei taiteesta innostu,
nuolaisee kursailematta kerran;
osa sen hetkisiä sielun koukeroita pyyhkiytyy pois.

Kaksi meduusaa ja sininen simpukka.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 19. toukokuuta 2015

EESTAAS


EESTAAS

Siinä missä toinen valuu kallasta alamäkeen,
kuten tuo tunturin kylkeen kyllästynyt auer,
ja sitten toisina päivinä päinvastoin.

Siinä samoilla tienoilla
vastavuoroisesti taas toinen elementti,
vaikkapa nyt ihan tavallinen meri,
kapuaa rantaa vastamäkeen,
ja sitten - jokusen tunnin päästä -,
jo laskien myötäleeseen.

Iäinikuista ramppaamista - yhtä ja samaa -,
sanoo joku levoton sielu,
milloin tämä päättyy ja aletaan jollekkin?

Mitään kiihottavaa ei tapahdu,
ei draamaa - kaarista puhumattakaan,
vain tuota eestaas vatvomista.
Paatin unettava jumpsutus.

Kestääkö viikkoakaan erosta - lempohinen,
urbanistisen harmautensa hulinasta,
ennen kuin talttuu - kerää kimpsunsa ja menee?

Sellaista on nähty - tullut tuta,
ei ole mitään tekemistä kun ei tapahdu mitään.
Nousevat peltiseen laatikkoon ja ajavat pois.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 18. toukokuuta 2015

YÖTTÖMÄÄN


YÖTTÖMÄÄN

Matka yöttömään,
joitakin ykköstunteja - pakkaamista,
lastaamista;
vastaamista eläintarhan uteliaisiin katseisiin.

Koiru istunut porstuan uksella vahtaamassa
siitä saakka kun kameralaukku asettui lähtöasemiin;
myöhäehtoolla.

Kissit kiinniottoa vaille;
niiden juuttaiden kera
pitää osata olla ovelampi kuin ketun,
muuten niitä saa irrottaa pölynimurilla lavitsan alta.

Matka kolisevassa tärisevässä inhottaa heikäläisiä -
jok'ikinen kerta -,
vaikka perillä odottaa kissien paratiisi,
monisokkeloinen puuhamaa kissinluukkuineen;
ja joiden läpi on kuljettava ensimmäisenä päivänä
ainakin sata kertaa eeskahtaalle.
Vain sen takia että ne tuntuu ahtaalle.

Kuljettajan on tyydyttävä unelmaan meren tuoksusta,
aaltojen laulusta yöttömässä yössä,
sarastuksen aikaisista kävelyistä rannan sannalla,
hiljaisuuden ytimessä;
tundramaiseman sisällä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

OTE


OTE

Harmaa esiintyy epävarmana,
rakoilua taivaanpiirin peittävässä massassa,
siellä täällä pilkahduksia - pakoilua;
vitivalkoinen tunturin kiire pilkahtaa esiin,
lunta on yhä yläkerran kassassa.

Kaikki talvi ei ole mennyt,
ehtynyt ei vielä viileä voima,
keli hiihtelyyn suorastaan oiva,
jos vain livakat sivakat selkäänsä nakkaa.

Kohta sydän kiihkosta sataa hakkaa - ,
huuto ahtaalle kurkkuun pakkaa,
katse hätäisesti kahtaalle;
eikä lakkaa vasta kun mustalle maalle saakka ehtii
ja sukset karahtaa sulaan.
Vasta silloin huulilta hihkaisu parahtaa;
eipäs jouduttu pulaan.

Yltiöpäisen hurjapään huima ajatus
kokee uudestisyntymisen ankaran onnen,
lukee itsekseen ponnen - uuteen yritykseen yllyttää,
vaikka sielu mokomaa rinnassa hyllyttää.

Riettaus voittaa - älli turhaan sinnitellä koittaa,
intohimo saa otteen;
käännös takaisin mäkeen - se on jäännös.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 16. toukokuuta 2015

ÄHKiMiSEN TAiTO


ÄHKiMiSEN TAiTO

Voihan piessa,
jo toinen takatalvi tälle keväälle
ja yhä vaan yltymään päin.

Kyltymätön talvella tuo himo,
moottoriharrastukseni tuupertuu tallin ukselle,
tunturiin päästäkseen on noustava sukselle;
nojattava vissiin jossain puolivälissä kallasta
kainaloihin soviteltuihin porkkiin - ja ähkittävä.

Ähkiminen on sikälikin mukavaa,
jos ei ole kuuma kuten saunassa tahtoo olemaan;
tällä kelillä tunturiin kamuaminen muistuttaa saunaa,
hyvin pitkälti - etten sanoisi.

Sen sijaan lumisateen sattuessa,
kyllin viileähkössä tienoossa voi ähkiä tovin
ennen kuin alkaa hikeä lykätä kovin.
Useimmiten se haihtuu vinkassa tykkänään pois.

Suomilaisheimon miehen tulee osata ähkiä,
naisihmiset pitävät sellaisesta - toki pieteetillä.
Pääsykokeessakin vaaditaan tätä nykyä tätä kykyä.

Onpa jopa suorastaan liian käsittämätöntä
jotteivat kansalaisopistot ynnä muut tahot
järjestä ähkimiskursseja.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 15. toukokuuta 2015

SiKÄLÄiSiTTÄiN


SiKÄLÄiSiTTÄiN

Takatalvien talvi tuli ja meni - sen siliän tien;
hyvä ettei sitä tarvinnut vuosikausia vartota,
saattaisi muuten mennä hyvä kesä pilalle
ilman minkään alkamista kunnolla.

Eihän se tietenkään ole takatalven vika;
kyllä sitä syytä on myös sysissä,
ei vain sepissä.

Miesmuistin on todettu viimeisimmissä tutkimuksissa
lyhenevän lyhenemistään
ja ikälisineen kuihtuneen lähes olemattomiin,
niin että tällä erää jopa
normaalisesti täyspäisenä pidetyt wanhan liiton miehet
on alkaneet höperehtiä ihan julkisesti
ilmastoinninmuutoksen syyllisyydestä takatalviin.

Naisihmisillä mokomaa ilmiötä ei ole havaittu -,
muistin lyhenemistä - päin vastoin,
sikäläisittäin on annettu reippain ottein ymmärtää,
että heidän muistinsa ulottuu useissa tapauksissa
yhä kauemmas ja kauemmas menneisyyteen.
Joissakin tapauksissa jopa anopin äitiin saakka.

Tämä ilmiö ei tiettävästi johdu normaalisti
luotettavina pitämien lähteitten mukaan lainkaan
ilmastoinninmuutoksesta, vaan pikemminkin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 14. toukokuuta 2015

OiKEASTAAN


OiKEASTAAN

Tuulla viuhottaa,
tekee hyvää Tuulentuvan Viljolle,
viimeksi tavatessa puhui pelkää palturia,
etupäässä puuta heinää.
Kyllä tällä puhaltimella alkaa humeetti seljetä.

Hyvää tämä puhallus tekee itse kullekin,
johan tässä liki päivän verran ennätti tottua
melki kesäpäivän veroiseen tolaan.

Toistakymmentä lämmintä - tyventä tyvenempi,
ilma seisoo - roikkuu tuuliviiri työttömänä;
niin hiljaista että wanha miehen raatokin havahtuu,
kuulee kivien kasvavan,
uudesti syntyvän ruohon mystisen suhinan.

Pilvet seilaamassa taivaanpiirillä omin nokkinensa;
ilman mitään näkyvää tolkkua.
Huilaamassa eeskahtaalle joutessaan;
näin maanmatosen silmistä käsin katsoen.

Oikeastaan olisi ollut hyvä hetki pitkästä aikaa
käydä tunturin kiirellä mittailemassa taivaanpiiriä.
Siellä net sinisimmät ajatukset syntyy - sinen alla.

Luonnollisesti.
Senhän tunnustaa nykyisin länsimainen tiedekin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

KOHTU


KOHTU

Ei voi olla pitämättä,
auringon säteet siilaantuvat neulasten läpi,
ulottuvat seinään saakka viiruina.

Saduntuntoinen elämä,
sarastus on tiessään - haihtunut huomeneen,
aamun koi lehahtanut tiehensä,
pakoon pilvettömältä taivaalta porottavaa valoa.

Ottanut mukaansa suden hetkeä seuraavan
lahean autereisen kosketuksen,
kaiken pehmeyden tyyssijan;
ajan jolloin herääminen - virkoaminen elämään,
tapahtuu kuin lämpöisessä kohdussa.

Kaikki on tuolloin lohdullista,
huikaisevan ohimenevä tuokio vain -,
eilisen ja tänän kulminaatiopiste
mutta sittenkin mielen lämmike
joka saa sielun toviksi hykertämään.

Hyvä on aloittaa;
puhaltaa elämänkaari haihatellen suoraksi nuoraksi
ja astella sitä pitkin tanssien todellisuuteen,
ilman ulkopuolisia apuvälineitä.

Se on siinä - harmaan suden nuorallatanssi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 12. toukokuuta 2015

JANOiSiA


JANOiSiA

Riekaleisia hattaroita taivaanpiirillä,
haihattelemaan lähteneitä dissidenttejä;
ovat eri mieltä sarastuksesta huomenen kanssa.

Kuolpuna utuilee aamunkoita vasten,
valo siivilöityy runkojen välistä autereen läpi,
sekaan harhautuneiden yksinäisten koivujen silmut
hamuavat janoisina ilmankosteutta.

Lehtipuun alkukantainen sielu on vironnut,
nesteet kohisevat suonissa,
iänaikainen perimä vaatii yhteyttä valon kera.

Harvinainen lintu istahtaa ritvalle kuuntelemaan,
kääntelee päätään - vääntelee ilmettään;
näkymä rullaa mielipuolisesta hullunkuriseen
ennen kuin se päättää aloittaa laulun.

Utuun pysähtynyt metsä sulauttaa pääsevän äänen,
imaisee sisäänsä,
kiehittelee hiljaisuuden verkkoon
ja on sitten muina miehinä.
Naismetsä muina naisina.

Nokkaansa aukova ihmelintu kummastelee,
ei pihaustakaan julki,
ei - vaikka laulu tuntuu lähtevän sydämensä pohjasta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 11. toukokuuta 2015

TULEN PAiKKA


TULEN PAiKKA

Pitkä päivä lähestyy lähestymistään;
on tehtävä uusi tulen paikka,
harpottava viitisenkymmentä askelta etelään,
metsästä joku askel pois esi-isien maiden suuntaan.

Siihen merkki.
Pysyvän symboli kiviympyrällä.
Kunnioituksen riitti.

Wanhan paikan hiiltä on kunnon kokkare;
säilytetty talven yli tähän tarkoitukseen,
poron konttiluuta pätkä - palanen koipinahkaa,
riekon jalka, metson sulka,
talven kuoston kyljessä roikkunut taimenen ruoto
ja kirveellä lyöty kappale hirven sarvea.

Noilla pärjää;
no tuohta ja tervasta sytöksi,
eineeksi jokunen kentällä lojuva kapula.

Tuli kiehiseen - tarjous kapulakekoon
ja kun alkaa hotkimaan,
annetaan maisteltavaksi koko haalittu reperttuaari.

Tässä on yöttömän yön tulen paikka.
Saa syntyä rikkumattomassa hiljaisuudessa;
sanoja ei tarvita.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

KAKSi KUOSTOA


KAKSi KUOSTOA

Joki kiemurtaa verkkaan kantensa alla,
irrottelee kupeitaan törmistä;
osa kentästä on jo lupaavasti mustumassa.

Se on hetki ennen katteen kuolemaa;
valkoiseksi muuttuessaan
vain västäräkillä on pokkaa istua jään reunalle.
Pyrstöään kastamatta.
Kuovi keksii muuta puuhaa.

Hiljainen huokuminen on aistittavissa,
kuoren alla on nostetta,
sulavesien lauma lisää painetta.

Sitä vastaan on tyhjä pyristää
kun tuntureiden kurut ruokkivat virtaa;
tummuvan kannen selkä taittuu omasta painostaan,
railoja avautuu pitkin ja poikin,
laajimpien yli ei pääse edes wemmelsäären loikin.

Jänkärannalla kaksi toisiinsa kietoutunutta kuostoa
rakastaa elämäänsä aina rojahtamiseensa saakka;
puuskahtava lounas narisuttaa niiden intiimiä syleilyä.

Vieressä tirskuu pökkelö,
onsilosta pujahtaa lapintiainen oksantörölle;
vaatimukset eineestä vaimenevat oitis.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 9. toukokuuta 2015

RiiSiPELLON VARJO


RiiSiPELLON VARJO

No on tämä,
kaikkien siispispankoilla räpsyttelevien lisäksi
nyt on bongattu jo muurarikin.
Alansa huippuammattilaisena antoi neuvoja:
"Ei niin pientä putkea etteikö siinä reikää",
(hyväkokoisen putelin kirkasta laastia nauttineena).

Enää puuttuu maalari - ei tuota ongelmia -,
aika tihiään käy kaupalla teoksiaan esittelemässä,
kuin myös muurarin hanslankarikin.
Hampparin sen sijaan näkee aina katsoessaan
tyvenen kaltion mustaan syöveriin.

Näillä mennään,
parahultaisesti harrastan juuri Zeniä
ynnä siinä sivussa moottoripyörän kunnossapitoa.

Kiertelen prutkutinta sormi suussa - kissin tapaan;
siis silloin jos sille tarjotaan muikun vaihtoehdoksi
kuumaa puuroa.

Päästäkseni Riisipellon varjon sielunkaluihin
on otettava irti tiettyjä elimiä.
Erittäin tietyssä järjestyksessä,
erittäin suurta huolellisuutta noudattaen;
jotta kaikki elimet mahtuvat takaisin sen sisuksiin
sieluansa hiveltyäni.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 8. toukokuuta 2015

RASTAS


RASTAS

Ilta erkanee pitkin hampain päivästä,
kaikkialla tuoksuu lämpöisen tuulahduksen jäljiltä;
käsi hamuaa taskusta sitä Liisan salmiakkia.

Rantteen nurmikoksi käsitettävä alue -
tylyhkö talven jäljiltä - lumen lätistämä,
höyryää viimeisiä rippeitään ehtooseen.
Jiernakaisten kuoro säestää.

Jostain rastas ehättänyt vasta paljastuneelle;
loikkii tasajalkaa eeskahtaalle,
räkättää - poukkoilee näennäisen satunnaisesti,
vaikka määrätietoisesti hakeekin einestä
pitkän lentotovinsa päälle.

Tutkailee mahdollisia harhaoppisia matoja;
olisivatko jo nousseet tarjolle - vonkaleet,
kirsin päällä lainehtivaa hulevettä pakoon
hukkumiskuoleman välttääkseen.

Ei ole helppoa maanmatosen elämä,
erkaantua parahilleen muhevasta maasta -
hukkumisen välttääkseen,
päätyen rastaan nokkaan harmista kiemurtelemaan.

Yö hyväilee illan rippeitä,
jostain kantaa laulurastaan huilu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 7. toukokuuta 2015

HERKiSTYS


HERKiSTYS

Tuskin mikään voittaa keväässä
vastasahatun- ja pieteetillä halotun puun tuoksua
joka yhdistyy lievään moottorisahan katkuun.

No tietenkin seuraavan kevään vastaava episodi,
mutta sitä ei nyt lasketa;
se on pikemminkin itsestäänselvyys.

Lämmin lounas - kasvoja suuteleva;
puhaltamassa tien piennarta astujan rintuukseen,
kuovin huutoineen - sorsan narahduksineen.
Poissa on ahava tyyten,
oneinkin mieli herkistyy hymyyn.

Sotkaparin siipien vihellys tuo mukanaan lupauksia;
näkymän vihreistä niituista joen ranta-ahteilla,
häivähdyksen rentukoiden keltaisista kukkameristä,
kuulokuvan sirkuttavista siipiniekoista.

Vähemmästäkin mieli kevenee,
sielu aloittaa tanssinrytkeen
ja huojuttaa koko kehoa.

Vain silminnäkijöiden varalta - koipia soukemmalla -,
ei päästää villiintymään;
saattaisi muutoin meno äityä niin riettaaksi,
että päättyisi pian Pyykkituvan Uutisiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne