perjantai 31. maaliskuuta 2017

MUUDAN HUOMEN


MUUDAN HUOMEN

Täysin jääolosuhteisiin sonnustautuneena
kurkistan vielä huoneeseen,
aamunkoin sarastuksen alhossa on jo eloa;
pieniä herkkiä ääniä,
inahduksia - massutusta.

Isompi Anna katsoo akkunasta,
niin kuin vain nainen osaa - ulos ja sisään -,
kuten metsästäjä odottaessaan peuransa
saapuvan valon kohtaan kajossa.

Suutelen suulle,
sanon varovasti kuulimeen - aquluk -
ja hipaisen näkimelle valuvaa suortuvaa;
vilkaisen pikkirikkiistä myttyä lampaan roukulla.

Pienempi Anna tuhisee,
näkee olemattomia vähäpätöjä unia
olemattomasta lapsuudestaan;
päiviä on vielä liian vähän,
vain muutamia hämäriä häiviä elämästä.

Nousen ja menen,
vielä jotain välttämätöntä porstuassa,
sitten uksesta ulos rantteelle;
nykäisy käynnistimestä -
parkaisu tasottuu pörinäksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 30. maaliskuuta 2017

MYKiSTYS


MYKiSTYS

Olemisen sietämättömän keveyden lähteillä,
joukko aihkeja vaikuttaa päättäneen humista
vaikka on silotyven tola.

Metsässä ei liikahda lehtikään;
aarnimetsässä - talviaikaan:
se on vaan niin suuhun sopiva sanoa.

Hiljaisuuden ylistys,
olemattoman kuuleminen
kun sen aikain saatossa oppinut;
siitä ei makseta kelleen - ei palkita.

Mielenrauha,
sielun riettaan häpeämätön kepeys,
haihattelun kevytmielinen haureus;
ainoa jolla voi kehaista;
tuomittavaa mutta samalla ihana rienaavaa.

Ja näitä hetkiä on kun;
peltipailakka mykistettynä,
jäähtyvän moottorin napsahtelu erottuu hät'hätää
tervaisen tulen ritinästä.

Savu poraa kiemurrellen aukkoa umpupilveen,
puru varisee lumihituina tanssien;
pysähtyneisyys on hiljaistakin hitaampaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

TiMANTTEJA


TiMANTTEJA

Haalea vaaleus myötä,
hämärän haihtuessa kohti yötä;
aamunkoiton hehkeys tuo voiton,
alkusoiton loitontuvan pimeyden matkalle
tyyten kokonans' umpinäkymättömiin.

Aivan pois,
niin ettei sitä ole olemassa hetkeen aikaan,
ei hämyisinä tuokioina,
ei edes näkimen räpäyksen kestävänä tovina.

Vain silkkaa kuulaan upeaa sinervää -
avaruuden valoa -
silloinkin kun aurinko on taivaanpiirillä vaeltavien
lammaslaumojen takia kovin estynyt.

Ja murjottaa ärtyneenä esiripun takana,
paistaa pilviä täydellä teholla -
sellaisella intensiteetillä,
että nahkat ruskistuvat ilman suojakerrosta.

Sitten vielä samaan liittyvät hangen karstanteet;
miljardein timantein kimmeltävät,
ne saattavat aikaa huuman.

Sellaisen kuuman jossa simasuita janottaa
Arktisen hysterian suloisen ankara olemus.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 28. maaliskuuta 2017

HiRTTÄMÄTTÖMÄT


HiRTTÄMÄTTÖMÄT

Arktisen hysterian haihatteleva hölynpölytys
lienee ainoa nykyinen kirjallisuuden haara,
jossa runoilijaa ei hirtetä sanoistaan - amen.

Kyynisyys nääs on suuri olemisen sallimisen kaikkeus,
sfäärejä raapiva huuto joka kutittaa niin,
että vesikin sataa läpeensä kastuneena märkänä.

Elämärajatun maailman ihmiset hallitsevat,
ovat sen yksisilmäisiä älynjättejä;
olemisen kaikkeuden todellisuuden ollessa
silkkana pelkkänä lavasteena.

Pallukka voi olla vaikka lättänä
ja eletyn hetken tapahtumat sijoittua miten vain
ikuiseen hetkeen jossain menneisyydessä;
sillä ei ole mitään merkitystä,
sokeiden valtakunnassa yksisilmäinen on kuningas.

Menneisyys on kovin vierasta;
eletään vain tässä hyvin rajatussa hetkessä
ja media huu-haa antaa käsityksen siitä,
keitä ja mitä me olemme.

Herkkäuskoisia mulqkvisteja,
jotka elävät ohuehkossa ilmakuplassa,
kiertävällä kivikasalla toisten kivikasojen joukossa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 27. maaliskuuta 2017

ROHJO


ROHJO

Upean oloisen kevätpäivän päälle matka,
myötätuulista kiemurtelevaa rantatietä itään,
mitään ei jää pään huomaamatta.

Maan puolen huiput iskevät silmää tyytyväisinä,
aurinko rusottaa niiden huippuja,
sivuvalo piirtää kurut tummansininä viiltoina.

Vastapuolella märkä musta loiskuva syli,
mainingit huokailevat vuoksen paineessa,
merilintulaumoja suolaisella aavikolla lauttoina,
hakemassa päivät päästänsä elämää.

Elettävässä hetkessä ilmiselvästi kiihkoa,
toki vielä suureen tulemiseen verrattaessa
aikalailla suppeahkoa draamaa;
wanhoilla aistimilla kuitenkin haistettavissa.

Puolivälin Mustalla nokalla silmänkääntötemppu,
kiireltä lehahtaa siipispankoilleen epeli,
wanha merikotkon rohjo rähjäisessä puvussaan,
ikää jo sen verta jotta riistosta ja sorrosta vapaa,
eikä akatkaan enää kai liiemmin pakkaa ahdistamaan.

Hyvin on talven yli selvinnyt
kun liihottimet vielä kantavat noin oivallisesti,
vuono pitänyt huolta raatotarjoiluista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

YDiN KUDiN


YDiN KUDiN

Taas puhaltaa,
karvan sukaisesti - ei kovaa jos ei kylmästikään;
tuoksusta tunnistaa arktisen hönkäyksen.

Lievästi - sievästi sanottuna;
tuulee laskuvesimatalikon yli lounaan puolesta,
jossa jo auringon virottamaa elähtänyttä vihertä.

Mutta kaikki vihreä otetaan
sillä vuorilla on lunta yhä valtoimenaan
ja ne voivat päivänä minä hyvänsä siirtyä
Louhen toimesta rannan alamaille
jumalattomiksi valkeiksi palteiksi mustan päälle

Niin on käynyt miesmuistin aikaan -
useampaankin otteeseen,
vaikkei mokomalla kannata alkaa kehua - muistilla:
parilla haparoivalla vuodella.

Jos silläkään vähällä kipenellä,
sanovat riettaimmat akat,
jotka muistavat Talvisodasta alkain kaiken
sanotun ja tehdyn sanalleen,
Ja pilkulleen.

Olkoon niin - mukavalta maistuvat suussa;
siniset ajatukset - kaiken olemisen ydin kudin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 25. maaliskuuta 2017

KRAATEREiTA


KRAATEREiTA

Tippasee,
räystään alla somassa rivissä märkiä kulpon silmiä;
joka kerta tippastessa pärskähtää,
pisarat muokkaavat miniatyyrimaisemaa
jäätulivuorten suloiseksi jonoksi.

Ei sitä pelkällä ohikulkemisella äkkää,
ei huomaa muuta mielessään,
erikseen pitää päättää tarkkailla
erityisesti niitä jäisiä kraatereita jos.

Mutta upeita ne ovat -
upean siroja -,
luonnon yksilöllisesti muovaamia taideteoksia,
ilman mitään virallistettua taidesuuntausta;
tuosta vaan.
Huiskauttamalla.

Sitä jaksaa yksinkertainen ihminen,
vähälännän oloinen - iloita tuollaisesta
äkin ulospäin katsoin näyttävästä
hyvinkin varmaotteisesta hui-hai tekniikasta,
jolla kauneuden pienet pikantit yksityiskohdat
asettuvat somimoilleen kohdalleen.

Nuhjuinen huopahattu ja rillit,
ne ikään kuin vahvistavat sitä olettamusta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 24. maaliskuuta 2017

ViETTELYS


ViETTELYS

Ne ovat iloisia päivä ne;
kaikkialla rantavyöhykkeellä näkyy merkkejä,
laiskansuonta vetää niin vietävästi että,
jos silmäkulmaa ei aurinkopöly kutittaisi niin kovin,
sitä varmaan ripustaisi triippusmaton
päästä sekä toisesta kehtaamisiin kiinni.

Köllähtäisi siihen,
hyvästelisi kättä huiskauttaen lähiseudun
Höyhensaaren matkansa aluksi.

Vaan ei se niin mene,
puolella korvalla pantava merkille Louhen puoleen
hivuttautuva tuulos;
sen verta sentään on opittu ajan saatossa.

Saattaa olla hyvinkin niin,
nokkaunilta herää valkoisen räntäisen hunnun alta
haparoimaan unen- ja valveen rajatilassa tolaa,
sitä johon ei kaiken - käytössä saatavilla olevan
tolkun mukaan enää pitäisi sortua.

Niin makiaa on kuitenkin uni - viettelevää,
aurinko kutittaa leukaperiä, poskipäitä,
ynnä lierin alta esiin livahtanutta otsaa.

Räntä ei haittaa - froua kyllä katuharjaa sitten.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 23. maaliskuuta 2017

METSÄN iHANA


METSÄN iHANA

Kuolpuna on hehkeimmillään,
valo - joka niin kuin tiedämme on syntyisin idästä -
siivilöityy upeasti sen läpi kultaisena ryöppynä.

Metsään kannattaa upota siinä rakosessa
kun sen päivän kaatumaan alkaneet puut
ovat jo rojahtaneet pitkäkseen
ja seuraava polvi vasta suunnittelee samaa.
Ei jää kaatuvan alle.

Että mistäkökö sen tietää -
no siitä jotta kaatumista suunnittelevat pitävät ääntä,
kaatuvat eivät juuri,
ellei ihminen ihan sitä tehen satu paikalle;
tällöin muodon vuoksi rojahtavat rymisten,
vaikka periaatteessa se ei kuulu puukulttuuriin.

Ihmisen kuulimet vaativat ääntä mukamas;
se vahvistaa tunnetta luomakunnan herruudesta

Puukuolema on sikälikin arvokas asia,
etteivät upeat aihkit alenna itseään normaalisesti
mihinkään hälinään - loppu tulee tyynen eleettömästi;
lankeavat mantuun - siinä kaikki.
Elämä pitkä - maatuma lyhyt.

Mutta kun ihminen ja kulloppi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

MERi- JA MAAKOTKA


MERi- JA MAAKOTKA

Sen verta liikuttava kokemus nähdä
meri- ja maakotkan ruokailevan hylkeenraadolla,
että se saa kapuamaan lievän vuoren kiirelle
tekemään itseruoskintaa.

Kadaveriinin äitelä tuoksu on jotain makaaberia,
niin äitelää makiaa että se saa;
siksi kapusin kehumaan itseä - elänhän;
vaikken koskaan lue runojani jälkikäteen
sillä silmällä - oikeinko vai väärin,
vain teknisesti.

En tiedä onko muita runoilijoita,
en lue heitä;
kenties on olemassa tai ei ole.

Ei sen väliä,
ihmiset, tekijät eivät ole tärkeitä,
vain se vihmerä; tai viheliäs ryöppy - hetki,
puuskahdus jossa sanat purskahtavat
jonkin sortin vuolaana jonona jo valmiiksi.

Kaikki asia on siinä ja se on ikuisesti ainoa laatuaan,
ainutkertainen tapahtuma - sinällään.
Sama ei tule toista kertaa.
Jos sitä ei silloin vereksenä saa talteen,
sitä on tyhjä muistella.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 21. maaliskuuta 2017

HERÄTYS


HERÄTYS

Suorastaan hykerryttävä päivä,
yö kohtaa voittajansa;
hyväksyy sen,
aloittaa matkansa hämärän rajamaille.

Ja luonto kiittää,
innostuu päivä päivältä uutterampaan elämänmenoon,
jopa seinivieren lakastuneiden heinänraatojen
sisimmässä koetaan herätys -
uudelleensyntymisen ihme.

Ensimmäiset huteran hatarat piipat ujuttavat
hailakan vihreän haamunsa,
tunkevat elämänhalunsa ankaralla voimalla
kuolleiden seasta elämän kevään lämpimään valoon.

Mennään vauhdilla,
aurinko tanssii redillä pitkän päivän,
antaa piut-paut vuonon takaa kuikkiville harmaille.

Että osaakin sulava vesi litistä iloisesti;
tuotahan kuuntelee ihan hartaana,
tosin kuksa kourassa,
korvapuustia käkättimeen tukkien,
vartaassa parvi Huilun tuhteja anomassa suuhun.

Solis Invicti - voittamattoman auringon päivä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 20. maaliskuuta 2017

iMPiJÄÄ


iMPiJÄÄ

Karahtelee anturan alla,
ahkio kolisee,
suurin osa matkaa taittunut rahisevalla karstanteella;
ainakaan kulkemisessa ei mitään valittamista.

Rauduista ei tiedä - ei osaa sanoa -,
ei arvata millä tuulella ne sattuvat olemaan,
niiden niipukkuus on niin tavallista,
ettei ottamatonkaan päivä tunnu
enää mitenkään poikkeukselliselta.

Se vain on;
päivä muiden ottamattomien joukossa
jolloin reikiä on väännetty monissa miehin
niin että koko pikkuruisen lätäkön kansi
alkaa loppukaronkassa muistuttaa
pikemminkin siivilää kuin varsinaista kantta.
Eikä nykyn nykyä.

On niin varhas - eletään vielä toivossa,
hyvässä uskossa kiskotaan porauskalustoa
ynnä muita asiaan kuuluvia vermeitä
pitkin loivaa vastaletta.

Hikeä pukkaa kummun päällä,
se haihtuu saman tien kun näkimet kohtaavat
pienen lompolon neitseellisen kannen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

TiKKU


TiKKU

Päivät eivät ole veljiä,
huomeneen tultaessa ankaraa sumua vuosi rinteessä,
yhytti meren,
lipaisi suolaista pintaa,
haihtui pois,
vaihtui punervaan kiloon.

Kaunista upeaa siihen saakka
kuni Louhi tarjosi kuorrutukseksi märkää lunta,
vaakasuorassa pisti tulemaan puuskittain;
ei kelvannut kellennii,
suli harmistuneena itsekseen pois.

Sillä hyvä.
Puuntavien pilvien paltehilla lokkiparven tanssi,
einespalaverille siellä paneudutaan;
minne mennään tänään kirkumaan.

Horisontista piirtyy tikku,
alkaa muistuttaa mastoa isotessaan;
joku lentävä äkkää aamiaisen
ja lähtee vastaan.

Järjestys palaa sekunnin murto-osassa katraaseen,
koko lentue suunnistaa hoksaajan perään,
tasa-arvosta ei siinä sakissa tingitä,
nopein saa vatsansa nopeimmin täyteen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 18. maaliskuuta 2017

SEiTSEMÄNTOiSTA HETKEÄ


SEiTSEMÄNTOiSTA HETKEÄ

Meillä on nyt tämä,
kevään seitsemäntoista eri hetkeä somasti tulossa;
tarvitaan vain viitsimistä,
pientä huomiota,
vain sitä normaaliseen elämän havainnointiin liittyvää
luonnollista kiinnostusta täkäläiseen,
alati muuttuvaan luonnon tilaan.

Ei pitäisi olla vaikeaa erottaa sykähdyttävää kuhinaa,
sitä joka on samanaikaisesti jokaisessa elementissä;
suolaisen märän pinnalla käydään läpi lisääntymisen,
suvunjatkamisen suurta draamaa,
oletettavasti pinnan allakin on säpinää
kun muutama miljardi turskaa asettelehtaa
kokoontumisajojen vaatimaan asentoon.

Maalla tapahtuu samaan aikaan samaa,
uimataidottomat ovat samoilla töin;
suonissa rynnistävä hormoonileppä
pakottaa karonkkaan nekin jotka tavallisesti
viipyilevät päivisin siimeksissään.

Ilmassa on käynnissä sanoinkuvaamaton lentonäytös,
pääosassa mustavalkeat päätäpahkasyöksyin,
maalla samat vaappuen räpistellen - oi elämä.

Taivaalle töllistelijöitä piisaa pitkine silmineen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 17. maaliskuuta 2017

UKULi KÖYSiiN


UKULi KÖYSiiN

Aivan erinomainen vuoksi,
sen vuoksi upeita,
huikean pitkiä haikeita maininkeja.

Ensisilmäyksellä ollenkaan vaikeita;
niihin yhdentymisen näkökulmasta
ja vielä sarastuksen koissa hohtavine harjoineen.

Vaikka eetos huitelee siellä taikka täällä,
jotenkin on aamuruson puunnossa sellainen ele;
ole, nauti, tanssi,
että tästä päivästä tulee hyvä,
ellei peräti erinomainen.

Kaikki normaalisesti paikkansa pitämättömätkin,
niin sanotut ennusmerkit vaikuttavat tehneen
liki lähes täydellisen käännöksen;
antavatkin kuvan hyvästä.

Mikäs tässä siis on sonnustaa koivet saappaisiin,
loikkia sarastuksen ruson värjäämälle sannalle
sekä aloittaa elo tanssien huomeneen.

Ei hätäpäivää,
kyllä net tulee pidättämään - suukapuloimaan -,
köysiin panemaan,
jos omaksi ilokseen ei saa tällä kaistaleella tanssia.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 16. maaliskuuta 2017

PAiNEiTA


PAiNEiTA

Ankara valkeus pakottaa näkimiä,
hurmaava autius,
tundran suuri mystinen vetovoima,
viehkeys ja viehätys;
yksinolemisen suuri tunne keskellä ei mitään.

Tässä suloisessa tilassa,
kumpareen suojassa pysähdyksissä,
tauolla taljan päällä.

Äkkipikainen tuuli vaihtamassa suuntaa,
Jäämerellä paineita - vaikkei siitä hevin uskoisi -,
on sillä niitä vaan;
ja vaihtelevat tismalleen virallisten
mettemannosten mukaan.

Nooh - joskus tuntuu että saattaa se hyvinkin olla;
toisinkin päin,
nääs kaiken osaava luomakunnankruunu on
loppupeleissä paineiden edessä hallitsematon.

Tundralla tuulee yleensä mistä sattuu;
kun ei siellä ole ketään määräämässä mistä pitäisi,
sama irtolumi kulkee eeskahtaalla koko talven,
jumittuu milloin mihinkin painanteeseen
ja sellaiseksi koppuraksi,
jotta siitä sen kuluttaa vasta elokuun päivä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

TYHJiÄ PULLOJA


TYHJiÄ PULLOJA

Lumessa on eksoottista väriä,
se houkuttaa riipimään päiväasunsa siinä paikassa;
riettaaksi häpeämättömiksi mytyksi
hyvin auratulle rantteelle jokitörmällä.

Kutsuu rypemään ilkosillaan kuumassa massassa
pöyristyneen turistilauman tehdessä ristimerkkiä
sen kaikkina variaatioina,
ympyriäisissä suissaan - kuten arvata saattaa -,
ymmärtämättömyyden syöverin musta aukko.

Tämä lumi saa hupajamaan täkäläisenkin,
sikäläisistä puhumattakaan,
joista enin osa on koskettanut lunta vain unessaan
aistinut iholla ei koskaan,
kuullut vain satumaisia kauhutarinoita
veden päällä astuvista värikkäistä hahmoista
kierteistä kappaletta roikottaen kuka mitenkin.

Ja tarina elää;
syövät jäätyneitä kuolleita kaloja,
onkivat vedestä tyhjiä pulloja;
polttavatpa hurjapäisimmät yltiöpäät jopa puita,
siinä samalla kun nykivät jotain tikkua ylösalas.

Toisella puolella maailmaa kuunnellaan kokemuksia
kyynärät jännittyneinä pöydän kanteen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 14. maaliskuuta 2017

JAHAS


JAHAS

Takaumasta ei pääse eroon;
alinomaan - olipa millainen päivä tahansa -,
liekkien humina,
niiden taianomainen hutvatus kuulimissa,
savun haistinta hivelevät tuoksut,
se vain kertakaikkiaan ottaa vallan.

Pian taiassa on mukana tilanteita jo eletyistä tulista;
oikeastaan kooste tulilla vietetyistä auvoisista,
kuin myös ilmiselvä vihje samalla kaikille
mystisille aamu- ja iltarusojen punaviehätyksille.

Tuli on aikain saatossa kasvanut kiinni osaksi elämää,
vapaan ajatuksen haihatusvirraksi,
linkiksi muinaisuuden ja tämän hetken välille.

Helposti sellaiseen ryhtyy liki tahtomattaan,
tuli syntyy selkäytimen määräyksestä,
lähes huomaamatta - niin luonnollinen toimi.

Jälkikäteinen pohdiskelu,
taapäin palaaminen vain vahvistaa,
näyttää selkeyttävän näkymätöntä yhteyttä.

Viehätyksestä irtaantuminen vaatii erityistä äkkäystä;
jahas - tässä sitä taas kykötetään,
lisätään kalikoita ja kykötetään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 13. maaliskuuta 2017

KAiKiLLA KiELiLLÄ SAMA


KAiKiLLA KiELiLLÄ SAMA

Säpinä rannalla tiivistyy päivä päivältä,
häivähdyksiä tulevasta kuvastuu tihepäähän,
sitä mukaa kuin meren yllä vyöryvät harmaat
sen raskivat paljastaa lonkainsa lomista.

Raamatullisia taivaallisen valon virtauksia;
ulottuvat avaruuden reunamilta mustan märän pintaan,
värjäävät veden vihertäväksi,
yli jäävän suolaisen sinervän harmaaksi
ja lopun tarpeettoman märän;
liki mustaksi eläväksi kalvoksi karin kuohineen.

Kohtaamiset sannalla aiheuttavat ääntä,
metakkaa syntyy jokaisesta löydetystä suupalasta;
löytämättömistä olemattomistakin kinataan,
puidaan oikeutta siipispankoilla räimien,
lentonäytöksillä
sekä nokilla nokkia kalisuttain.

Se on elämää,
sillä nimellä se tunnetaan kaikilla kielillä,
kaikissa maissa.

Sen kiihtymistä seuraa ihmiseläin näinä aikoina
ihan mieluusti majakan leppoiselta penkiltä,
tuulen ollessa parhaalla puolen,
selän takana ulottumattomissa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

ONTELOPÄiTÄ


ONTELOPÄiTÄ

Eikä kuvaotinta,
vaatimaton älyläpykkä vain kiireen tuoksinassa,
pikainen piipahdus kun piti olla;
kipaista katsomassa kiireltä tuota tuonnemmaksi,
loitomma kuin kevään niskaan
joka häämöttää jo yhdeksän päivän päässä.

Ja sitten humeetti oivaltaa jostain;
silmäkulman nurkasta - kaukana aavalla,
ulapan äärirajoilla -, horisontin tuntumassa hät'hätää,
jumalaton parvi Mocha Dickkejä,
jotka kuulostavat tutummilta Moby Dick-nimellä.

Niitä juuri - kapteeni Ahabin jahtaamia,
puuskuttamassa aivan kaikessa rauhassa
pyhää henkeään ulos sieraimistaan.

Kolme, neljä, viisipäs - eipä kun kuusi,
kuusi jättiläistä koristamassa horisonttia,
taivaanpiirillä lilluvat upeana parvena ontelopäät.
Eikä kunnollista otinta.

Silkkaa hupaista mielikuvaa väpätöisen pään
vieläkin vähäpätöisempään harmaaseen massaan
saan tarttumaan ja rinnan ylpeydestä pullistumaan.

Kännykän räpsyllä näkymättömiä pilkkuja meressä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 11. maaliskuuta 2017

PiSTEET


PiSTEET

Pakkanen iukahtelee,
vaan ei pysty kykenemään,
Pohjan akka sitäkin enemmän - hanakammin -,
eikä ilmoita erikseen.

Ensin vain henki,
kuin lounatuulen leyhähdys epämääräisestä jostain;
ponneton toivonkipene syttymäisillään onneen.

Sitten äkin ryntää puuska -
kyntää pohjoisen koillisen väliltä;
tunkee kaikista rakosista - ruoskii ahavaa naamaa,
viheliäästi raatelee.

Iholle pentele käy heti röyhkeästi,
hopulla siinä on joka karva sojottamassa jäykkänä,
törröttämässä mustan hevon läpi
ja se saatana riipii samaan syssyyn
vielä koululiidulla selkäpiitä.

Siinä tule hetkeäkään ajateltua pakkasta;
siitä lempohisestahan suorastaan tykkää,
ellei jopa rakasta,
tähän pirulliseen hyytävään nähden.

Vain tasapuolisia ovat molemmat - siitä pisteet,
oman ihon kuorrutuksen saa jokahinen valita itse.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 10. maaliskuuta 2017

PUNAiNEN SYLi


PUNAiNEN SYLi

Pitkiä maita tulee peräkanaa vastaan vasemmalla,
heittäytyneet pitkäkseen rantamille,
sallineet Pohjan akan kuorruttaa
valkoisella huovalla tyyten.

Niin pramean häikäisevällä,
että toisella näkimellä oltava nokilasi
ja vastapainoksi tumman meren puolla läpinäkyvä,
muuten etenemisestä mitään tule;
silkkaa suu ammollaan hämmästelemistä.

Kuusikymmentä erilaista säätä,
kuudenkymmenen kilometrin matkalla,
kuudessakymmenessä minuutissa.

Se on elämää,
sitä jonka on tullut valinneeksi;
sattumalta - pitkän harkinnan tuloksena,
sen päättäköön elämä itse.
Mitä siihen sotkeutumaan hämmentämällä.

Joka tapauksessa,
tätä ei voi kertoa - kukaan ei uskoisi -,
pidän sen siis omana tietonani.

Kapuan nojatuolin punaiseen syliin,
pujahdan valkean wällyn alle ja elän uudelleen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 9. maaliskuuta 2017

PORKKANANOKAT


PORKKANANOKAT

Meillä ei ammuta viestintuojaa,
on sen verta loitompaa osunut näille tanhuville,
että hattua tässä nostetaan oitis
kun saadaan tuulelta pienikin rakonen taukoa
supun hupun poistamiseksi hatun varjelusta.

Intelligentsijan keinotekoisia puitteita
on tällä perällä varjeltava kaikin keinoin,
etenkin lentämästä puhallusten mukana ties minne;
sanotaan nyt vaikka toiselle tontille,
toisen humeetin koristeeksi sitten aikanaan.

Juuri näkimiin osunutta,
päällisin puolin kahdeksan boforin vinkassa
vilusta värjöttelevää merihurakkaa ei teilata,
eikä sen yhtä sinnikkoa kaveria;
heila lienee,
tulleet jatkamaan sukua.

Siinäpä nyt mittailkoot rantaviivaa ensi viikot,
kuni kultaisen kehrän lämpö käynnistää hormoonit,
laittaa verisuonet kohisemaan.

Siihen saakka vain sikäläisiltä vain einehtimistä,
täkäläisiltä lasin läpi tuijottelua,
ehken muutama näpsy kuvanottimella;
muuten herran rauhassa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

RÄKÄTANKOKEVÄT


RÄKÄTANKOKEVÄT

Kun oikein ryhdistäytyy,
katsoo märän veden ympäröimää kivenpoikasta
mitä suurimmassa yksinäisyydessään;
siinä maininkien huuhtelemana likoamassa,
ties kenenkä toimesta
ja Lempo soikoon - miksi juuri tässä.

Sitä herkästi herkistyy kivikasvoinenkin.
heittää kujemielen pois kengänkärkien liotessa
parahultaisesti samassa ankarassa suolalillingissä;
itse liemen kirvelyä lain tuntematta.

Sellaiset yleiset joutavanpäiväset asiat;
maa, ilma, meri,
niitä saattaa vajavainen harhaileva mieli erheytyä
pohtimaan äkin - ilman syventymistä perinpohjaisesti,
vain pintaraapaisun pohjalta.

Hetken mielijohteesta,
samalla tapaa kuten valonsäteen,
joka kurkistaa pilvenlongasta uteliaisuuttaan;
hipaisee sen verta hereällä kosketuksella haistinta,
jotta muikea kutitus saa siinä aikaan hilpeän kutkan,
aivastamaan lopulta sydänjuuriaan myöten,
ynnä veden tuiskahtamaan silmäkulmista.

Sellainen räkätankokevät tulossa saattaa olla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 7. maaliskuuta 2017

MÖRKÖJÄ


MÖRKÖJÄ

Ne pitkät siniset uniset sillat,
huurujen,
mielikuvitusten läpi utuisina huojuvina vierivät upeat;
mielihyvästä valmistetuin kaitein.

Ne jotka vievät ylettömän yllä,
korkean veden päällä,
unen tilasta valveeseen ja päinvastoin.

Eikä koskaan pelota astua huojuvalle,
harpata epämääräisten mustien aukkojen yli -
pelvotta - uhista piittaamatta
ja mitä net höpöt lieneekään;
mörköjä jostain edellisen maailman jälkijätöstä.

Humeettiin istutettuja vinkeitä,
muiden asettamia lonkeroita haalimaan itseä
muiden tahtoihin.

Ellei mielen entoa olisi,
huikentelevaa haihattelua riettauden rajamailla;
vangittuna ahtaaseen pysyisi järki,
toisten orjana valistunut mieli alistunut.

Valistuisko kukaan sivistyksen ies niskassa,
ellei olemassa eetoksen loputonta siltaa Kulttuuriin;
kahtapuolta tuolta tuonne.

Oh-show-tah hoi-ne-ne