tiistai 30. marraskuuta 2010

VARJOT


VARJOT
 
Varjot ovat ennättäneet liian pitkiksi lyhyellä aikaa;
venähtäneet liki päivän mittaisiksi vanoiksi,
valuen tummina alueina sinertäin tuntureiden kallaita,
notkistuen kurujen kiemuraisissa parmaissa
monimutkaisiksi kuviosokkeloiksi.

Kun kultainen kehrä tänään puolenpäivän maissa
vaipuu mailleen, varjot häviävät,
hiipivät hiipuen siimesten hämyiseen maahan
ja palaavat vasta tammikuun puolella.

Väsyttääkin jo niin mystisesti,
että joudumme yöpymään pilvilinnassa ehken,
nyt tuntuu kohta siltä piakkoin
ja näyttää melko varmalta - syvän sinistä,
unista hiekkaa silmissä;
sitä varisee pilvistä.

Sitten siinä täydenkuun suojaisassa huomassa
vedämme väsyinä sikeitä yllemme;
kenties laulamme äkeitä säkeitä monissa unissa,
sillä ei sitä ikuna tiedä koska yö työksi muuttuu.

Vasta kun pilkistää kultainen viiruna taivaanpiirillä,
kaikki on ohi - varjot marssivat paikoilleen.

Saa herätä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 29. marraskuuta 2010

SiTÄ NYT VAAN ON KAiKENLAiSTA

SiTÄ NYT VAAN ON KAiKENLAiSTA

Niinku Hockmannin Unna, jota myös Hokkaseksi tuttavallisesti kutsuttiin, koska se pystyi ryyppäämään ukon kuin ukon pöydän alle. Ja ryyppäsi myös. Pieni kuivakka ämmi. Imi wiinaa kuin pesusieni ja tuprusi kuin korsteeni, eikä koskaan humaltunut, ukot sen sijaan nelinkontin toikkaroivat sen luota kotiansa akkojen saarnoja ja herransiunauksia kuulemaan, peräkamarin pojat äidiltään tukkapöllyä saamaan.

Kaikenlaista juttua kiersi. Että muka perso oli Unna miehen kalulle. Että siksi siellä ukot muka rinkiä istui. Mutta eipä vain siitä ollut kellään rääväsuulla vakavasti otettavia todisteita.
Ei ollut kukaan sattunut näkemään, että olisi Hockmannin Unna kenenkään alta noussut, vaikka tuttu eläjä sinänsä oli monille vuosikymmenten takaa. Muulta aikoinaan tullut - ties mistä, kukaan ei muistanut ja tänne aloilleen asettunut tuo heimoltaan tuntematon. 


Osasi tuo sentään omasta aarteestaan niin hyvän huolen pitää, ettei ainakaan vunukoita maailmaan pukannut jos sille joskus silmäin välttäessä täyttymyksen haki ja sai. Pelkkä arvaus.

Vaan sitä oli se ihmettely, että miksi se lempo ei humallu? Samasta wiinasta, samasta putelista? Tämä iniminen? 


Kun ei siellä "Hokkasella" kukaan lasista juonut käydessään. Pullon suusta. Kaikki läpeensä. Ja siitä se Unnakin. Vai liekö sitten muuta kuin kieltä pahkeinen kastellu ja ukot sitten siitä humaltuessaan yhä enemmän innostuivat ehättämään latkimaan kuin näkivät Unnan niin tiuhaan ottavan. Meneppä ja tiedä. Hyvä seurainiminen oli ja monissakin mielin viehättävä.

Iloisesti Unnalla kasvoivat pelakuut verannalla ja loksit keittiön akkunassa; tykkäsivät kai tupakinsavusta sillä tupakinsavu tuprusi seinän tuuletusrööristä sankiana tässä kulttuurikodissa jossa kenkiä ei tarvinnut kenenkään riisua eteisessä. 


Muistan kuinka tyhjiä pulloja varten oli kuistilla kommuutti josta me poikaset saatiin luvan kera ne kiikuttaa pois. Meillä oli vuorolistat, kuka milläkin viikolla oli oikeutettu pisnekseen.

Unna poltti kirstunnauloja, mutta kun ne ehtyivät, siirtyi postoniin ja kun valtio alkoi hinnankorotuksilla kirimään, siirtyi lopulta sittemmin sätkään - käsin rutastuun sultsinaan ja niillä töin se sitten eleli viimeiset aikansa. Sinnikko, ei tupakista luopunut.

Nämät nyt tässä päällimmäisenä. Kepiät mullat vaan hälle sinne uuteen hiippakuntaan. Ei pahaa sanottavaa ollut meikäläisellä kun edesmenosta kuulin. Tuollaista nipottamatonta elämää sitä muistelee mielellään.


Siellä se nyt törröttää Unnan mökkeröinen kylmillään järven rannassa. Lähisukulaisia ei tiettävästi ollut. Jäänekö kunnalle vaiko valtiolle mökki ja manttu alta? Kaunis paikka.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Wanhempana sitä pystyy muistamaan mitä hyvänsä, on se tapahtunut eli ei.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

PYSÄHTYNYT RAPSODiA


PYSÄHTYNYT RAPSODiA
 
Talven ja huuruisten puiden maa elää rohkeasti;
eeskahtaalle riuhtova myrsky ujeltaa ohimennessään,
pöllyyttää tuoksulunta - sekoittaa pasmat
ja sitten järjestää ne uuteen uskoon.

Ryöpyttää riepottaa,
varistaa koivuin ritvat jäisiksi vitsakimpuiksi,
vavistaa männynkäkkäräin lakkapäät tummiksi
möykyiksi tunturin orttaa vasten.

Kun tyyntyy toviksi,
silmiä avataan siellä sun täällä;
verhoja raotellaan, nietoksen pinta murtuu,
utelias kuono tunkee haistelemaan uutisia
ja äänetön, untuvainen kuolema nappaa sen.

Kaikki on muuttunut,
siloiseksi kuontunut valkoinen maailma on tasattu,
poroelon arpeuttama kielas on taas piikainen;
valmiina odottamaan uutta polkijaansa.

Aallot jähmettyneet patsaiksi hysteriaan,
ulina laantunut hiljaisuuden hunnuksi kinoksiin;
sijoilleen pysähtyneen rapsodian rikkoo
satunnainen pakkasen napsahdus.

Kaarne piirtää viirun taivaanpiiriin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 27. marraskuuta 2010

TULEVAT VUOSi VUODEN JÄLKEEN


TULEVAT VUOSi VUODEN JÄLKEEN
 
Taivaan valkeat kaartuvat kirjona hulmuten,
leimuuvat hurjina kilmuten äärettömän yllä,
kosmisen valssin tanssien.

Kiehuvat näennäisen epätahdissa;
aran paran säikyn silmissä läikkyen liehuen,
aurinkotuulessa riehuen synnystä ikuiseen loppuun.

Jos oikein aistimet herkistäin pinnistää sinnikkäästi,
voi hulmuamisen kuulla,
kerrotaan wanhoissa tarinoissa - kenties rätinänkin
kun tulikettu juoksee häntää viilettäin tunturien poikki;

Ainakin;
katsojan päästäessä mielen kuvitelmat
vallattomaan entoon,
eetoksen karatessa hurjaan lentoon.

Se on nähty,
haltioituneita elämyksen kokeneita valuu laviineina
pitkin tuntureiden kallaisiin uurtuneita kuruja
ja läpeensä onnellisina - naamat loistaen,
toistavat kokemaansa hokemalla:
"Ylistän tätä lumoavaa, mykistävää tykitystä!"

Tulevat vuosi vuoden jälkeen uudelleen
ja sanovat saman.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 26. marraskuuta 2010

VIPPAiLUJA


VIPPAiLUJA

Ei kahta ilman kolmatta. Ja neljättä. Ja viidettä. Porotokassa leviävien huhujen mukaan enemmistö uromaista ja €uroopan keskuspankki €KP kinuavat Portugalia hakemaan €U:lta talouden tukipakettia. 
Niiden mukaan näin halutaan välttää se, ettei Kreikkaa, Irlantia ja Portugalia suurempi talous Epsanja, liki miljoonan (1 000 000) myymättömän asunnon loukussaan, joutuisi avuntarpeeseen, vaikka joutuukin.

Juttu lähti liikkeelle lähes viime yönä kun jonkun germaani-tyristin erotusaidalle hylkäämä aviisi sai porojen tiedotussihteerin jostakin kummasta syystä vilkaisemaan jo pahoin tallottua lehtiriepua ja siitähän se levisi sitten salamannopeasti heti myös eräälle poromiehelle ja tietty muille poromiehille torkkotulilla,  siitä kaarneitten toimesta paliskunnan esimiehelle ja lopulta poroparlamenttiin josta lähetettiin telegrammi suoraan itselleen lyhyenmatikan nerolle; Kävelevälle Kataisrofille.

Huhun löysännyt, porojen paskoma  läystäke, Financial Times Deutschland, ei paljasta syväkurkkua, joka kertoi Portugalin painostamisesta avun hakemiseen, vaikka tämä lehdykäisen sisäpiirilähde Saksan valtiovarainministeriöstä sanookin, että jos Portugali hakisi apua, se olisi hyväksi Epsanjalle, koska maat ovat niin vahvasti sidoksissa veloilla toisiinsa. 

Todennäköistä on hyvinkin, että tämä veronmaksajien puolta pitävä hämärähenki jäänee henkiin.

Selväähän se on, ettei moiset huhut voi paikkaansa pitää, sillä jotakuinkin lyhyenmatikan jotensakin hallitseva Kävelevä Kataistrofikaan ei tullut eiliselle eduskunnan kyselytunnille vastaamaan edes  Irlannin tukipakettia koskeviin kysymyksiin.
Kerrotaan hänen olleen eilen Kokomustan järjestämällä ilosella bussikiertueella Luumäeltä Parikkalan kautta Taipalsaarelle. 


Hänen kantojaan omasta istumisestaan viattomien persuuksilla tuleen, itse tuskaa moisesta lainkaan tuntematta, saivat kuulla K-market Niivan (Kuhatie 12-14, puh: 05 414 2198) pihalle kertyneet hämmästyneet, uskomattoman edullisia Plussa-ostoksia tehneet kauppakassin kantajat.

~~~~~~~~~~~~

Nythän on jo toisaalta ihan iloisesti tiedossa, että €MU-ongelmamaiden lainarahan todellinen tarve on jotakuinkin noin 1850 miljardia €uroa tai ehken hitusen ylikin ja siitä sitten suomalais-ugrilaisten osuus n. ±1,84%,  jonka taskulaskin räknää, että se on jotakuinkin 34,31 miljardia €uroa ja hilkut päälle.
Vaatiikin tosi lujaa ja erinomaista isänmaallisuutta paneutua noihin velkavelvotteisiin, olipa osuutta asiaan varsinaisesti tahi ei sitten ollenkaan.

Eikä yhtään lohdullisemmaksi tee mainion Al-Jazeeran maailmalle löysäämä tieto, että Irlannin todelliset kokonaisvelvoitteet ovatkin 400-440 miljardia €uron luokkaa.
Tuohon on sanottava jo balttijumalan nimi Perskules, paljonkohan on oman Absurdistanimme bruttovelka maailmalle?
Kertokoon se joka uskaltaa.

Kyllä koko tuon ikävän velka-jutskan täytyy olla vitsi. Tai pahaa unta, eihän moinen ole mahdollista...

Sitten heräsin ja otin laskimen käteen. Aivan. Jos 7 miljardia ihmistä tekee €uron velkaa joka päivä. Se on paljon. 

Ja länsimainen tiedehän tuntee tapauksia jossa jotkut tekevät enemmänkin. Eihän tuossa tolkussa ole päätä ei häntää.

On pakko lopettaa, mittari huitelee jo päälle 30º pakkasta. Sekin vielä, Portugalin velkojen päälle. On maamme köyhä, siksi jäät.
 

Otan kuksallisen Café Brutal'a ja toivon, että Kävelevä Kataistrofi ilmoittautuisi kansalaisopiston pitkänmatikan kurssille.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Joka nyt pitää silmälappuja, tietäköön että samaan varustukseen kuuluu vielä vaalien jälkeen suitset ja ruoska.

torstai 25. marraskuuta 2010

raja


RAJA


RAJA
 
Alhaalta laaksosta kurujen reunoja myötäillen
alkanut hidas paarustaminen sivakoilla raukeaa
ortassa hetkeksi.

Puuskuttaen näperrellään kaula-aukkoja avoimiksi,
tungetaan huurtunut karvareunus ylös silmiltä.
Kainalot laskevat nojalleen porkanpäihin
ja kuin yhtä tahtia,
niskat kekottuvat samaan suuntaan.

Tästä - puurajalta, aukeaa arktinen hysteria;
tunturin jättimänen hahmo piirtyy katsehorisontin yli
valkoisena ihmemaana - hyytävänä paratiisina,
vilttona kallaana jota sinen sävyt juovittavat
kiirettä kohden liukuen
ja vaihtuen sen takaa tulevan valon hajoavaksi kajoksi.

On tultu rajalle.
Yksinäisyys, yksinolemisen tunne alkaa tällä paikkaa;
niin pieni on ihminen tai pari,
seisoessaan lumisen jättiläisen varjossa.
Niin heiveroisen mitätön, että sen kyllä huomaa.

Mielihyvän, ihastelun, orastavan uupumuksen
ja kokemisen halun sekamelska
sekoittuu ennenaikaiseksi näläntunteeksi
jota on lievitettävä kaivamalla pussista kuivalihaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

PEURAN REiTTÄ SYÖDEN


PEURAN REiTTÄ SYÖDEN
 
Kaira on lumen otteessa,
lumiset kuolpunat ovat asettuneet tyynenä aloilleen,
mitä nyt joku lakkapää varisuttaa liikaa kuormaa.

Jänkien pinta aaltoilee lumimerenä,
eilinen koillinen nietosti,
kinosti pounikot,
juovitti alavan mannun laajalta.

Kaamokseen taipunut aurinko luo viimeisiä varjojaan
kuolleeseen, hiljaiseen maisemaan.

Vain yksi riitasointu poikki aution
sortaa harmonisen melankolian - riekon jälki;
vana tulee yksinäiseltä koivuruusukkeelta toisen luo.

Tekijää ei näy,
siipispankkojen raapaisut nöyhtässä kertovat
sen ponkaiseen pyrähdykselle
ja kaartaneen jonnekkin kieppiin.

Lauhtunut tuuli hötkyilee kauhtuneena tievain välissä,
nälissään liikkuu hukka eineen kintereellä;
sulan puron yli kiikkuu kiviä myöten,
mielessänsä peuran reittä syöden,
vaikk' saalis vielä onnestansa tietämättä juoksee
jossain lounastajan eellä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 23. marraskuuta 2010

LASiPiNTOiNA HUOMENEEN


LASiPiNTOiNA HUOMENEEN
 
Tuulen ujeltaessa valittain salvetuissa nurkissa,
surkeana kurjasti voivotellen,
kuolpunan lakkapäitä hurjasti piinaten,
kaikin tavoin ääntäen ja tuuliviiriä vääntäen.
On eläntä melkoista ikuista näytelmää selkosissa.

Elämä vain on;
luoteisen viiltäessä syvään
sydänjuuria myöten kalsaalla henkäyksellään,
niin että vaakasuoraan lentävät hehkuvat jääkipenet.

Kohtaavat kasvojen ahavan parkitseman nahan,
piinaavat ja saavat sen kihelmöimään,
kuin hehkuvan nuotion varjossa vartoisit
mitä tuleman piti.

Ja tuleehan se;
yön sylissä hioutuvat karkeat jäätiköt siloksi.
Ilmaantuvat huuruisten usvien väistyessä
lasipintoina huomeneen;
näkökenttään ihasteltaviksi ilman pääsymaksua.
Pelkkinä luojan töinä - ilman apurahaa.
Ilman krapulaa.

Tyyntyvä tuuli laskostaa lepattavat helmansa
kirivän pakkasen hyytävään syliin
ja hiipuu pois.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 22. marraskuuta 2010

iRKKU-UUTiSiA


iRKKU-UUTiSiA

Toivo Kokoomus heräsi. Tarkemmin sanottuna Toivo Nikodeemus Kokoomus, entinen työläinen, nykyinen elakelainen, alullepantuna talollinen Immanuel Ervastin alta isännän oikeudella ja äitinsä, piika Rosa Kupiaisen kantamana ja synnyttämänä syntynyt 4.6. 1944.
Siitä eteenpäin lähes heti omin jaloin kylmässä maailmassa kun rinnasta vieroitettiin.
 

Mutta niin oli vain näille rajoille saakka selvinnyt. Välinsä yhteiskunnan kera saanut tolalle ja nyt vapaana miehenä nautiskeli elakeoikeudestaan selkosten vapaissa tuulissa. Oikeastaan vain selkosen laidalla, sillä lyhytavara- ja elintarvikeliikkeisiin hänellä ei ollut kummoistakaan matkaa, pienen vaivan päässä vain.
 

Niin, tuo sukunimi Kokoomus. Aika outoa että joku sellaisen omaa. Tosiasiassa Toivo oli koko pikkuikänsä saanut kärsiä äitinsä sukunimestä Kupiainen. 
Kansakoulussa nimi oli anhittoman herkästi muuttunut Kupiaisesta Kusiaiseksi ja kuten tiedetään, sillä on monta merkitystä joista kaikki eivät niinkään parhaasta päästä mairittelevia.
Niinpä sitten kun nimilait olivat aikain saatossa 90-luvulla muuttuneet ja löystyneet, Toivo asteli maistraattiin ja ilmoitti vaihtavansa Kupiaisen yksintein Kokoksi. Toivo Kokko olisi sentään jotain muuta kuin se ikuinen Kusiaiseksi nimittely. Kokko oli vanha suomalainen sana ja merkitsi uljasta kotkaa ja se oli ihan eritoista kuin joku mitätön kusiainen.

Mutta kuinka ollakkaan ko. maistraatissa kanslistin virkaa tekevä neiti Henna-Irmeli Ryppö-Hyppönen, joka oli sillä erää ihastunut Ilkka Kanervaan jostakin syystä, kirjoitti sielunsa huumassa Toivon lankettiin sukunimeksi Kokoomus.
Ja kyllähän se niin on, että kun virhe sitten lopulta muutamaa aikaa myöhemmin metsästyskorttia uusittaessa huomattiin, oli huomautus- ja valitusaika ehättänyt mennä umpeen, joten Toivon jäi Kokoomukseksi virkavirheenä.
 

Olihan hänellä tosin, se kuriositeettina mainittakoon, mahdollisuus vielä kertaalleen uuteen nimen vaihtoon. Sen Toivo kuitenkin koki liian riskaabeliksi ja niin oli sittemmin tyytyminen virkamiehen virkavirheeseen.

Mutta nyt Toivo venytteli, havahduttuaan virkoamaan pakkasen pojan rapsauttaessa nurkkaan. Vaikka saattoihan kelohirrestä salvettu pirtti muutoinkin pitää nurkistaan ääntä kun navitapit lumikuorman alla muovautuivat uuteen uskoon.
Päällimmäisenä mielen päällä lepäsi ajatus juomuksille lähdöstä koht'siltään kun parahultaisesti saisi aamun menot toimitettua jollekkin mallille.
 

Ne nyt ei sitten loppujen lopuksi kovin kummoset edes olleetkaan, mutta rutiiniluontoiset ja siten helpossa järjestyksessä, sellaisessa että sujuivat ilman sen suurempaa miettimistä ja erityistä pähkäilemistä.

Niinpä Toivo tuokion haarusteltuaan, ojenneltuaan ja herättyään nosti koppunsa lavitsan reuna yli ja hamusi varpaillaan syylingin vartta. Keksi sen ja tokkasi otteen varvasvälillä. Huiskautti kouriensa ulottuviin ja sovitti koipeensa. Kierähti sitten petille istualleen, laski huopajalkansa permannolle ja hamusi toista vielä varttamattomalla. Löysi sen ja pujotti koipensa siihen. Muut kamppeet olivatkin mukavuussyistä jo yllä. Raappahousut, reikäpaita ja tikkuri.

Ulkomuistista siirtyi liedelle, raapaisi tulen syttöhin ja hilasi pannun hellan kulmalta levylle, kahvipannun myös. Oiusti sitten lattian poikki pirtin ovelle ja siitä ulos rantteelle tyhjäämään rakkoaan. Hetkutti ja laski samalla pahan hengen pois kehostaan. Palasi sisälle.
 

Nyt oli jo aikaa sytyttää öljylampettiin tuli. Se piisasi mainiosti Toivon huomentarpeisiin, sillä tupakin oli hylännyt muiden sauhuteltavaksi jo pari vuosikymmentä sitten ja hämäränäöllä oli aikaa ollut ihan sitä tehen palata syntysijoilleen.
Sitä paitsi keskussairaalassa olivat poistaneet kaihin vasemmasta silmästä ja oikeaankin oli suunnitelma olemassa jossakin pitkässä puussa.

Aamustelu sujui niin rauhassa ja lupsakasti kuin se vain ilman naisenpuolen seuraa ja kälätystä pystyy yleensä sujumaan. Ei siinä mitään. Murkinat hupenivat lautaselta käkättimen täyttymättömään kuiluun. Nurkkahyllyn radio kuulutti tuoreimpia uutisia. Irkut tuntuivat olevan kusessa ja sitä myöten loppupelissä suomalaiset takaajina.
 

Pian vaihtui uusi otsikko ja jostakin onnettomuudesta kailotti lukija, mutta se jo haipui ennen kuin tavoitti Toivon humeetin. Aamistelija kurkotti kynkkäänsä ja napsautti nipsuttimesta uutistelukijan suun soukemmalle. Pyyhkäisi samaan syyssyyn paidan kalvosimella suunsa ja asettui harkinta-asentoon. Pohtimaan seuraavaa toimenpidettä ja -panoa.
 

Suunnitella Toivo tykkäsi. Oli tykännyt aina. "Valmiiksi kun etsii, niin eipä ole kuin tempasta", oli suorastaan mielilause, jota saattoi toistella yksin ollessaankin ääneen.
 

Tälle huomenelle oli menossa juomuksilla käynnin esileikki. Se vaati hetkisen hiljentymisen. Otsanahan rypistelyn, viimein seestyneen ilmeen ahavoituneilla kasvoilla ja sitten välittömästi toimeenpanon.

Toivo kaiveli arvaamalla lyyssin taskusta avaimenperätaskulampun - uusinta uutta, K-kauppiaalta lahjaksi käteisostajalle. Asetteli sen pivoonsa. Sitten kurkisti pakkasmittariin, -12 pykälää vain. 


Laati palatessaan eteisen naulakolle pukusuunnitelman ja sen mukaisesti noukki viikatut Ruåtsin armeijan ylijäämävillahousut, vihreät. Hyvät. Kiskoi ne ylleen. Tietysti kun oli ensin sitä ennen taiteillut syylingit odottamaan ehtoota.
Sitten otti kelkkahaalarin alaosan, housuosan, pujottelehi siihen. Tikkuri olikin jo valmiiksi, joten turkissaappaat seuraavaksi istualta käsin. Viimeisenä haalarin takkiosasto.
Karvahattu ja hylkeennahkaiset kintaat kainaloon ja ulos.

Välineet olivat valmiina työreessä, liistereen mallisessa. Ei muuta kuin kytky peltipailakan koukkuun ja menoksi.
 

Toivo paarusti hupun alla kököttävän Linksinsä tykö. Pujotti hupun ja viikkasi tikapuun puolalle. Pisti ryypyn päälle, pumppasi pari kertaa riimeriä ja kiskaisi. Toisella lupasi. Kolmannella alkoi pörpöttää kolmikasikymppinen rotaksi. Toivo heivasi ryyppyä. Kaasutteli ja kun asettui, irrotti maton mannusta. Pisti pakin ja peruutti reen eteen.
 

Sitten ei muuta kuin raksi koukkuun. Karvahattu päähän ja kintaat kouriin ja menoksi. Kypärää ei käyttänyt kun ahisti niskoja. Siitä oli lisenssin kirjoittama lappu plakkarissa.
Vielä muutama kouristus kaasuvivulla. Sitten pykälä silmään ja kaartaen jäälle johtavalle uralle.

Metelin vaiettua ja pakokaasun hälvettyä ensimmäiset tirpuset saapuivat Toivon ripustamille talitangoille aamistelemaan.

~~~~~~~~~~~~

Ilmassa oli jotenkin erikoinen tuntu. Työssäkäyviä, veroja maksavia suomalaisia, juuri heränneitä - aamun ensiuutiset vitutti. Päivä oli pilalla. Koko päivä. 

Tulipa Toivo Nikodeemus Kokoomuksen saaliiksi vaikka minkälainen Pietarin kalansaalis. Sillä ei tässä tolassa ollut mitään merkitystä.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Wanhempana sitä pystyy muistamaan mitä hyvänsä, on se tapahtunut eli ei.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

TÄYTTYVÄ KUU


TÄYTTYVÄ KUU
 
Keltainen, messevän oloinen,
kelmeähkö kuu valmistuu kaatumaan kaamokseen
täyteläisen pyöreänä mötikkänä taivaankaarella.

Kirpeän raikkaassa pakkaskelissä,
tyvenen äänettömyyden autiossa kehdossa,
se valmistuu kohtaamaan
ikiaikaisen, säännöllisen totuutensa nurisematta.

Näin on aina ollut ja aina oleva,
ellei mielipuoli ihmiskunta joskus lopputulemanaan
keksi poksauttaa sitä kappaleiksi.

Se täyttyy Kawetin toimesta,
joka siivoaa Kuumetin tekemän kepposen
ja jos pilviverho sen suo, näyttäytyy maanmatosille;
vähät välittämättä €uron horjumisesta tai
€uvostoliiton ongelmista.
Tosi ei siltä vielä kai ole kukaan ehättänyt
neuvoja pyytämäänkään.
Vaikka kaikenkarvaiset muut asiantuntijat
ovat nyt kovaa huutoa.

Kuu, joka on nähnyt ihmiskuntien koko historian,
sen uhon ja tuhon elinkaaret,
saa toistaiseksi kiertää rataansa rauhassa.
Direktiivi puuttuu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 20. marraskuuta 2010

VASTAVALO


VASTAVALO
 
Käy tuuli vienosti hymyillen,
puree olkapään yli korvanlehteä,
hipaisee poskipäätä
ja kurottaa kyntensä kaulurin aukosta.
Se karauttaa, tahtoi tai ei.

Vilkaisu paljastaa.
Jäljellä on kahisevat,
kuolleet lehden rippeet törmän sortuneessa pajussa.
Myräkkää vaille lentääkseen tuulen selässä pois.

Maailma kuolee silmissä valkean vällyn yllä;
se on kyllä ehkä liioittelua,
mutta näyttää siltä.
Nietosten alla - salassa, piilee elämä,
kinokset suojaavat uinuvaa siementä.

Piisien pystysuoraan kiertyvät savut
poraavat reikiä taivaankanteen
ja arktinen hysteria asettuu näkymättömänä,
alati läsnä olevana iholle.

Ravistaa äänettömästi,
ottaa wäkevän otteen mykistyneistä kasvoista,
kääntää ne viimeiseen siilautuvaan vastavaloon,
siihen joka liruu lumihunnulla kuorrutettujen
oksistojen läpi iiriksille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 19. marraskuuta 2010

LANKEAAKO VAi EiKÖ LANKEA?


LANKEAAKO VAi EiKÖ LANKEA?

Kas siinä vasta oiwa kysymys, josta ollaan niin montaa mieltä. Toiset, lyhyenmatikan miehet, väittävät että ei koskaan, toiset pragmaatikot taas että aika tulee ja se kupsahtaa niin kuin tähän saakka kaikki muutkin vaihtovälineet ovat tehneet - mokoma johtopäätös ihan vain historiankirjoja seuraamalla. 
 
Ja niinhän se on, että jos katselee maailmaa Lillukan varvikosta, ei huomaa että Kävelevä Kataisrofi on hautaamassa elävältä koko suomalais-ugrilaista heimoa.
Ja vaikka niin tekeekin, siltä se nyt näyttää ja niin puhuvat nyt tapahtumassa olevat asiat, niin kaikkein pahinta on kuitenkin se, että tämä onneton häpäisee samalla vielä oman sukunsa.

Joku pitkänmatikanmies, joku Lehtinen, oli laskenut jossakin nettipalstalla, että Absurdistanin päälle täysimääräisinä lankeavat vastuut (7,9 miljardia) ovat noin kaksi (2) kertaa mittavammat kuin sotien jälkeiset sotakorvaukset. 
 
Herkästi moisesta roknoosista herää kysymys, että mitä muuta absurdistanilaiset ovat tehneet kuin olleet vain ihan tavallisia päättömiä idiootteja valitessaan lumedemokratiaan edustajiaan? Onko vielä joku muu erityinen synti tai pahe josta nyt rangaistaan Kataisella?
 
Ja vaikka olisikin joku pätevä syy ja siitä tämä mainittu rangaistus ansaittu, niin miksikä sitä pitää rangaista vielä syntymättömiä jälkeläisiäkin, jäljelle jääviä sukupolvia? Kostaako Kokomusta pitkän oppositiokautensa vallanhimossaan aina neljänteen (4.) polveen saakka? 
Sillä kaikki valtion tekemä velka on veroa kansalta. Muita maksajia velalle ei ole. Tämän yksinkertaisemmin asiaa ei voi todeta.
Siinä yllä siis kysymyksiä joita kai jokaisen pitäisi äimistellä nyt, eikä viidestoista päivä.
~~~~~~~~~~~~

Hei, me ollaan kiipelissä - kusessa suoraan sanottuna ja miksi niin ei voisi sanoa jos se näyttää olevan tosi. Veronmaksajina, asuntovelkaisina kuin täi tervassa, ei mitään pakoreittiä, ellei vaihda mahdollisia varojaan muuksi valuutaksi nyt kun aladoopikin tuntuu tukevammalta kuin €uro. 
 
Hymähdellen eilen joku talousasiain asiantuntijaprofessori tolkutti toimittajalle, että ei rahaliittoa aikoinaan suunniteltaessa edes otettu huomioon tällaista uhkaa, että joidenkin rötöstahojen välistä vetäessä koko systeemi huojuu. 
Ei rahaliittoa muodostettaessa pohdittu niitä keinoja joilla vahinkoja pystyisi paikkaamaan, puhumattakaan että torjumaan.
 
Kaukaa viisaasti ei oikein suostunut sanomaan juuta eikä jaata ruåtsien kruunusta. Puhumattakaan norjalaisten valuutasta. Totesipa vain, että joskus taannoin myös hevosnaamaisten enkelsmannien punnan sai Soros & Co vapajamaan.
Eikä sen kummemmin antanut selontekoa toimittajan kysymykseen siitä, otetaanko markka, oravannahka tai joku muu valuutta jossakin pakorakosessa käyttöön?
Asia näyttäisi päällepäin olevan tismalleen niin sekaisin kuin Jokisella on eväät, mutta rivien välistä oli selvästi havaittavissa, että asioista tiedetään yläkerran kammareissa enemmän kuin halutaan julki kertoa paniikin välttämiseksi.

Suuryhtiöthän jo nostavat varojaan velka- ja korkomereen hukkuvasta Irlannista. Kultakauppa käy wimmatusti. Kilo sota-ajan kultaa on yhä kilo kultaa ja sitä menee kuin kuumille kiville. Kultamötikkä näyttää tällä hetkellä olevan lähes ainoa lankeamaton kapine. 
Mutta mitä kykenee tekemään tollo rahvas? Rahalaitos pistää sähköt poikki ja pankkikorttiaan voi käyttää vain jääraappana.
 
Sen sijaan suoranaiseen, aivan ennenkuulumattomaan pöljyyteen ovat jo langenneet Absurdistanin tietyt "kansanedustajat",  ovat antaneet työ- ja ammattitaitonäytteensä median loistavasti peesatessa vaikenemalla.
 
Viime heinäkuussa, parhaaseen ja hehkeimpään kesäloma-aikaan, juuri silloin kuin miehet terasseilla miettivät mitä somaa on tyttöjen hameiden alla, tarkalleen ottaen heinäkuun 1. päivä 2010 kello 10.02.
 
Tuolla kellonlyömällä äänestivät alla seuraavista linkeistä löytyvät kansanedustajat ERVV-puitesopimuksen hyväksymisestä ja samalla sitouttivat suomalaiset 7,9 miljardin kuseen kaulaansa myöten.
 
Tiedot löytyvät täältä:
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_77_2010_aan_liite1_p.shtml
ja täältä:
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_77_2010_p.shtml

Kaikki tiedot ovat luonnollisesti julkisia, joten niitä saa levittää kernaasti. Suotavaa se myös olisi jos vain mahdollista...

Lajitoverit huomio! Meidän on herättävä kysymään, kysymään ja taas uudelleen kysymään itseltämme:
"Uskovatko €U-jumalatkaan enää toisiinsa? Loppuuko Kreikan ja Irlannin kusiportista käyneeltä usko? Voiko velalla elettävässä taivaassa kuolla? Seuraako €U:n nomenklatuuraa tottelemattomista mellakkapoliiseista vähemmän ruumiita?"

Noita sitä sietää miettiä. Kenties asiat selviävät itselle ja suhtautuminen verovaroin ylläpidettävään valheeseen ja harhaan muuttuu kun tolkku puuttuu päättäväisesti asiaan.
 
Kannattaa pysähtyä, laatia tuli ja nostaa nokinen kana loimuun. Sitten kun enin wimma on laantunut, voi nauttia kuksallisen vaikkapa Café Brutal'a ja suunnitella tulevaa.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Joka nyt pitää silmälappuja, tietäköön että samaan varustukseen kuuluu vielä vaalien jälkeen suitset ja ruoska.

torstai 18. marraskuuta 2010

ahneus




LANKEEMUKSEN EELLÄ


LANKEEMUKSEN EELLÄ
 
Käy kansakunnan päälle tuuli sydämetön julma,
tyly, itara - ahnas himokas jo €uroopasta vihdoin.
Yht' armoton ja hanakka,
kuin mieleltänsä sairas ihmiskunnan herrakerma;
se usein liituraitainen, pönäkkä ja tanakka.

Nyt ahneuteensa humaltunut sakki,
vallanhimoon juopuneena hoipertelee kaitaa harjaa,
tuhon tiellä - ehdoin tahdoin,
persouttansa piripintaan täynnä;
käyden liki laitaa taikka toista,
joista molemmat on syöveriä vasten.

Kun kärkkään koplan jalka luistaa,
suistaa turmioon se koko kansan,
ei vain itsekästä mielipuolen osaa;
joll' eessä loppu ahneen hurmion.

Mut' tilapäisesti - se huomaa kuoma onneton,
ei tauti suinkaan tästään parane,
laantuu vain ja tovin taantuu.

On pian taas wimma hillitön ja uusi sama huoli,
mis' kiihkeästi kuppaa perso ahneus
jo ennestäänsä nääntynyttä ihmiskuntaa.

Se aina ahneus käy lankeemuksen eellä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

ONNELLiNEN KOUVO


ONNELLiNEN KOUVO
 
Kaikella on aikansa,
myös korskealla pakkasukolla,
joka alati paukuttaa puissa ja nurkissa;
kietoo huuruiseen syliinsä koko luomakunnan,
pienintä tirpusta myöten.
Kontiaistakaan unohtamatta.

Lopulta on senkin annettava periksi,
lauhduttava suorastaan paukkuvassa ankaruudessaan
kun hempeä lounas ens'alkuun hellästi,
ikään kuin heleänä eleenä,
mutta sittemmin päättäväisesti kutittaa leuan alta.
Kaapaten lopulta koko seutukunnan
lempeään syleilyynsä;
muuttaen puheenaiheet koht'siltään,
siltä istumalta pakkasista lumisateiksi.

Sataa natturaa, taivas purkaa utukkaa;
säkkitolkulla lumiuntuvia varisee pilvennurkasta,
kieppuen ja tanssahdellen lasten riemuksi,
uhanalaisten talonmiesten kiusaksi
ja autoilijoiden yllätykseksi.

Mutta talvipesässään uinuu onnellinen kouvo,
autuaan tietämättömänä,
pihkatappinsa varassa.
Ihmisten huolista tyystin erossa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 16. marraskuuta 2010

TÄSSÄ HYSTERiASSA


TÄSSÄ HYSTERiASSA
 
Kylmänrintama valuu tievan kallasta laakealle.
Pimeä imee kimeät piukahdukset
joita jää päästää säästelemättä pakkasen kiriessä.
Railo parahtaa auetessaan.

Jäälakeus asettuu muotoon hämärän sylissä;
hangen pinta on eheän sileä tuulen hioma taideteos.

Kuukelin mehevän käheä jutustelu jäätyneelle matikalle,
kaarneitten rahisevat kommentit siihen lomaan;
on ainoa ääni vongunnan lisäksi tässä hysteriassa.

Konserttia säestämään yhtyy sittemmin,
tosin aika-ajoin - tuuran iskut kierään
ja omilta osin sohjolapion epätahtinen lotina.

Sekä epämääräinen, vaimea mutina.

Kaiken kruunaa satunnaiset,
mutta säännölliset kelkan pärähdykset;
vai sanoako pakkasessa parahdukset.

Sakea auer lipuu niemen nokkaa hipoen,
vaimentaa apean makeat jään piukaisut nau'uiksi,
suikertaa kapeana lonkana laheaa pintaa
kuin jokin myyttinen pyhä kyhäelmä
ja tavoittaa pyydysmiehet töiltään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 15. marraskuuta 2010

KiURELi


KiURELi

Aamutoimia normaaliseen tapaan. Havahtuminen, herääminen ja valpastuminen suden hetkellä. Vaimon lämmin keho hohkaa, mutta nukkukoon, on ollut pitkä päivä eilen sillä reen kyydissä. Kun ei peltiporon selkään nouse vieläkään. Sinnikko. 

Sen kummemmin lavitsallaan vötkyilemättä nousee lammasvällyn alta wanha harmaantunut koltta, naama kuin tuulenvirin rypyttämä lompolon pinta. Pieni mies, ison hauen mittainen enintään, Kiureli, iänaikainen poromies, kalastaja muinatöinään. 

Ulkomuistista hamuaa pirtin puolelle. Sulkee kamarin oven ja vasta sitten hamuaa oven karmin naulasta otsalampun. Asettelee sitä päähänsä hoppuamatta ja kun saa asettumaan ja valon, niin alkaa sytytellä hällaan tulta. 

Kiehiset on valmiiksi vuoltuna pärekopassa pankon syrjässä. Hetkessä hulmahtaa liekki ja Kiureli sysää muutaman kalikan herkuksi. Ottaa pannun ja lorottaa siihen vaskikauhalla ämpäristä vettä. Asettaa keittovehkeen mustalle liedelle. 

Sitten vasta tökkää koipensa Inkansa ompelemiin nutukkaisiin ja hipsii ulos tyhjentämään itseään. Tullessaan ottaa porstuan konttorista voipaperiin käärityn siankyljen tähteet. Toteaa samalla mielessään, että kauppareissu tälle päivälle muun puuhastelun ohessa.

Kun siitä takaisin pirtinpuolelle selviää, puhisee jo pannun nokka, joten pöönit likoon ja pankon reunalle varimaan siksi aikaa kuni muut einestarpeet saa haalittua.
Muut einestarpeet! Voin; ja leivän, vaimon paistaman. Siinä terveysruoka viimesen päälle kun siankylkeä hierasee sentin siivun kyytiläiseksi.

Kiureli asettuu pöydän äärelle ja aloittaa murkinan. Mieleen palautuu eilinen juomustusreissu. Hyvillä mielin muistelee suuren taimenen mutkuilua käsissä kun se vastentahtoisesti kiskotaan jäälle. Elämä asuu kalan väkevissä liikkeissä. Sen tuntee kourissaan.

Niin, mukaviahan ne tuollaiset reissut, kun jotain on kotiin tuotavaa. Paljon mukavampia kuin ne kerrat jolloin tuli hiihdettyä melkoisia matkoja eeskahtaalle tuliaisina pelkkä tyhjä niestasäkki, väsynyt miehen raato ja onea mieli.

Asettelee siinä lomassa niibiään leivän syrjään ja vuolasee toisenkin siivun, sille siivun sikaa ja lopuksi kattaa rukiisen asetin paksulla kerroksella voita. Ikään kuin keltaiseksi lakanaksi siankyljen viimeiselle leposijalle. Tälle toiselle viipaleelle kaataa kuksallisen kahvia odottamaan. Tupakkivehkeet on jo valmiiksi, yön jäljiltä pöydän kulmalla. Samoin päiväkamppeet odottavat pukijaansa kiikkustuolin selkänojalla.

Mutta ensin on saatava savua keuhkoon. Ei ole tullut lopettaminen mieleen, niin on pinttynyt tapa päänuppiin, tuumii Kiureli ja saman tien havahtuu. Mistä lemmosta sekin nyt juuri tuli mieleen?

Siirtyy rahille pankon viereen, vakipaikalle, vaimo motkottaa savusta.  Siinä latailee kiveränsä, otaa kekäleen ja sytyttää. Posket lommolla vetäsee ensimmäiset, parhaat - pidättelee silmät kiinni sisällä ja päästää suupielestään liruttamalla. Tulipesä imaisee savun hormiin.

Siinä nautiskellessaan pohtii päivän puuhia, verkkojen setvimistä, niiden huuhtelemista saunassa. Pitää kai saunassa pesällinen polttaa, jotta saa ne kuivaksi.

Lumityöt, polttopuut, kalojen perkaus ennekuin kuin kaarneet ne hangesta keksii. Sitten kauppareissu, samalla peltipailakan tankkaus ja huomisaamuna taas varhan köröttelemään juomuksille.

Kun saa piipullisensa sauhuteltua, valuttaa toisen kuksallisen kahvetta ja jatkaa elämän suurten kysymysten pohtimista samalla kun odottelee puolelle korvalla vaimon heräämisen ääniä.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Voihan saakutti niitä suuria saaliita. Etenkin niitä erikoisen suuria jotka jäävät aina saamatta.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

KOiTTO


KOiTTO
 
Pieni keveän lauhkea marraspakkanen,
Pikku-Siperian piskuinen lempeän lahea muiskaisu;
semmonen lämmittää kuiskaten kylmemmänkin sielun.

Pölisee harvakseltaan,
muutamia natturoita osuu otsaluuhun ilmaa haistellessa,
aamua maistellessa.

Nooh - niin pieniä ovatten,
että hyvin sopivat ne taivaankannen tähtien lomaan.
Pikemmin tuntuvat kuin näkyvät.

Laivaston sininen haalistuu koillisesta fazeriksi
ja tokeutuu sille asennolle toviksi odottelemaan
kuni aurinko suvaitsee raahustaa taivaapiirin päälle;
hailakoituu ja liukenee vasta sitten valon myötä.

Sininen hetki - mystinen hetki Satumaan huomenessa.
Äänetön, mykkä tuokio joka toki pisimmillään
suutelee illansuuta keskipäivällä.

Tällä erää tyystin paitsi puiden napsahtelua
ja tiaisetkin uinuvat vielä lentomatkan päässä,
omassa Höyhensaaressaan!

Varsiluuta katsoo anovasti silmiin.
Kosin sitä osin tosissani.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 13. marraskuuta 2010

JUOMUKSiLLA


JUOMUKSiLLA
 
Tempoilevan, pitkän ajomatkan jälkeen hellittää.
Valtava tasainen jäälakeus joka ulottuu horisonttiin,
liukenee umpuilmassa läpinäkymättömäksi harmaaksi.

Perille enää muutama kilometri,
ahtojään reunaa seuraten rannan tuntumassa.
Sitten ensimmäiset juomukset,
ne jotka jäävät viimeksi - lähimmäksi kotimatkaa,
ilmestyvät näkyviin.

Viimeisimpien merkkien luo ennätettyä
ajorytmi on laantunut, myrkky haihtunut lihaksista.

Ajatus kuumasta kuksallisesta Airamin kahvia
läikähtää hetkisen mielessä, säikähtää pois;
kiihko vie mennessään.

Tuura reestä, lenkki ranteeseen,
muutamalla sysäyksellä epämääräisen muotoinen reikä,
siepparin pujotus jään alle
ja naru tärpin jälkeen paljaaseen käteen - JYTiSEE.

Voi sitä lapsenomaista riemuntunnetta,
jännityksen kiherrystä joka tekee pesän humeettiin.

Sitä muistelee uudelleen ja uudelleen - mokomaa,
vielä unentuloa odotellessa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 12. marraskuuta 2010

HÖLYNPÖLYÄ iLMASSA


HÖLYNPÖLYÄ iLMASSA

Maailmalla myllertää. Absurdistanissa on pahaenteisen hiljaista. Vain huopatehtaalla on tapahtunut jotain josta media auliisti syöttää tietoa vilttiketjulle. Hölynpölyä on ilmassa niin runsaasti että jos totuus ei käyttäisi ehkäisyä se tulisi huomaamattaan tiineeksi valheesta.


Ei edes fantastinen, fantastinen ja fantastinen Kävelevä Kataistrofi pukahda nyt vastuullisesta, vastuullisesta ja vastuullisesta mitään. 
Varoo tarkoin lupaamasta että maailmantalouden tuleva kusinen paikka ei koske meidän erinomaista kansakuntaamme.
 

Iislantilaiset ovat niin kurkkuaan myöten täynnä €uvostoliittoa, että yhdentymisasiaan ovat turhautuneet nyt jopa syvimmälle sen perää nuoleskelleista politikkasista. 
Yli 2/3 osaa kannattaa kynsien pitämistä pois tyystin kokonaan €uvostoliitosta. Opetus oli rupu-iislantilaisille rankka, rikkaita ei tullut kuin muutamasta harvasta luikuriroistosta, koko mielipuolisen globaaliin liberaalin talouspolitiikan seikkailun saannoksena. 

99% iislantilaisista on korviaan myöten veloissa ties minne elämänsä loppuun saakka. Rahat on syöty etukäteen niin tarkkaan, että avioerotapauksissakin typerykset joutuvat elämään samaa huushållia.
 
€uvostoliitolaisista seuraavana näyttävät olevan liipasimella portukeesit ja irkut. Niiden valtiovelan korko paisuu kuin hiivaa ylensyönyt pullataikina; nyt kun rahoittajat saivat varmuuden että  €uvostoliitto takaa hupsulla rahastollaan ylivelkaantuneiden  typerysten maksuvalmiuden. 

Jonkun läystäkkeen mukaan Irlannin kymmenen vuoden valtionlainan markkinakoron korkoero Saksan kymmenen vuoden lainan korkoon on 6,52 prosenttiyksikköä suurempi. Portugalin kymmenen vuoden lainan korkoero Saksan vastaavaan lainaan on taas puolestaan 4,84 prosenttiyksikköä. 

€uvostoliiton komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso lupasi eilen, että €U voi tarvittaessa tukea Irlantia. Myös nämä Mustanlistan sisältämät huolettomat, vippejä huiskivat veijarit voivat joutua avaamaan absurdistanilaisten veronmaksajan kukkaron nöörit uudelleen. Miten suu sitten pannaan? Luulen että monen mitta täyttyy. On oikeastaan täyttynyt jo.

Näin se maailma huilaa. Amerikan ihmemaa keksii jatkuvasti uutta olematonta hölynpölyrahaa joka on niin kauan käteistä kun kompuutterissa riittää sähköä.

~~~~~~~~~~~~

Absurdistanin politiikka alkaa pursuta mätäpesäkkeitä, laskutaitoiset lähtevät ensimmäisinä. Matemaattinen nero Uusipaavalniemi kääntyi ensimmäisenä uudelle tukevammalle polulle. Niinhän se on  oleva, on aina ollut, että käännynnäiset otetaan vastaan avosylin ja loikkareille ollaan näreissään. En pitäisi mitenkään ihmeenä jos vaalien loppukiimassa vielä muutama vallalle perso suorittaisi integroitumisen uuteen mahdollisuuteen.
 

Tällä erää näyttää että Kolmen kopla on kusessa, lammaspaimen Kalli oli enemmän kuin lyhytsanainen. Muiden kahden koplalaisen ryhmyrit kuin kusisukassa. Kannatus ropisee kuin lehdet syksyllä, eikä mitään valoa ole näköpiirissä ennen kuin soinilaiset julkistavat oman ohjelmansa. Sen jota Soini nyt wiisaasti pihtaa pihtaamistaan. Saapas näkee mitä kenkä tekee sitten kun se tulee julki. Alkaa vimmatunlainen kopiointi sananmuunnosten mestareita hyväksi käyttäen.
 

Tärkeintä kuitenkin on että Absurdistanin kansa näyttää olevan pikkuhiljaa heräämässä Ruususen unestaan. Havahtumassa siihen että edustuksellinen lumedemokratia on istunut kansan persiellä tuleen itse kipua lain tuntematta, kuten se muinainen itämaan fakiiri. Se sama mies, joka lyhyenmatikan mies Jyrki Kataisen tapaan nosti itseään tukasta ilmaan ja jäi sinne.

~~~~~~~~~~~~

Muuten kyllä ei mitään mainitsemisen arvoista. Talvi on tukevasti ja pysyy. Ilmastoinninmuutoksen raja on tuossa Perä-Pohjolan ja Lapin seutuvilla, Pyssykylän rajalla. Pitäkööt tunkkinsa. 

Taimenverkot odottavat malttamattomina, että tästä sonnustaudun ja lähden kalastajan kera niitä kokemaan.
Peltipailakan selässä saa istua liki 100 km kunnes ollaan takaisin kotosalla. Hieman puhaltaa Jäämeren suunnasta ja pakkasta pykälä tahi pari, mutta saalisodotukset lämmittää.

Päätän lähetykseni tähän.
Pekonia, wäkevä Café Brutal ja tukeva Cacao, sitten niestaa ja kamerat mukaan ja menoksi.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Joka nyt pitää silmälappuja, tietäköön että samaan varustukseen kuuluu vielä vaalien jälkeen suitset ja ruoska.

torstai 11. marraskuuta 2010

isä tämäkin, useammankin isä





iSÄ

 
iSÄ
 
Voi hyvä isä sentään!
Kaikkea ne ruåtsalaiset kaupustelijat keksiikin
saadakseen akkalauman keskenään,
tahi penikoittensa kera tie sonnalla
ja sivuryöppyä humpulimarkettien syövereihin
roppakaupalla hölynpölyä ostamaan.
Korotetuin kiskurihinnoin.

Ikään kuin se isä siitä niin erikoisesti ilahtuisi,
että häntä jokapäiväisen muistamisen sijaan
muistetaan vain kerran vuodessa.
Ja sekin kaupustelijain höyräyttämänä.

Lyhytnäköistä on ja typerää ajattelua,
jos sitä ajattelee täyspäisen humeetin kapasiteetilla
mutta niin vain muodin ja trendien riivaamat
akan reuhakkeet kauppurien litskuun astuvat.
Opastavat kädestä pitäen viattomia lapsiaankin
korvaamaan tavaroilla sielujen sisällön yhdistämisen.

Turhuuksien ylenpalttisella krumeluurilla ahdetut torit
täyttyvät hyvää tarkoittavista hölmöistä,
jotka päänsä katkaistun kanan lailla ryntäilevät pahki.

Ja kun sille hiukan ehken yksinäiselle,
mutta niin lämminsydämiselle jörrikälle riittäisi
jokapäiväiseksi annokseksi pelkkä ystävällismielinen
katse, vihjaava kosketus, aito huomaaminen...

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

PÄiVÄ KERRALLAAN

 
PÄiVÄ KERRALLAAN
 
Pitkin jättimäisin harppauksin etenee nyt hämärä
siskoaan kohti,
hamuaa ja jyrsii yhä lyhenevää päivän reunaa
molemmilta reunoilta vastatusten.

Tulenkarvaiset auringonlaskut värittävät
arkista arktista eloa ja oloa;
ruusunpunaiset aamunruskot valaisevat ihmispoloja
sipaisevat sielun tummimpia noloja koloja.
Siimekset suutelevat toistensa lomia.

Sinisen hetkellä hamuaa käsi alitajuisasti
reisitaskusta Fazerin suklaata.
Tummanruskea pala tunkeutuu kuvitellusti
valkean, pölisevän huurupilven läpi mustaan aukkoon,
kunnes humeetista sähkötetty viesti ennättää
luikahtaa raajan lihaksiin ja liike pysähtyy
juuri ennen suuta.
Huulet napsahtavat tyhjää.

Poroaidassa naksahtavat koparat.
Koivun rungossa rapsahtaa pakkanen.
Peltipailakan ujellus kiihtyy jossakin
ja vaimenee selkosten syvyyteen.

Maa on vaipumassa päivä kerrallaan
kaamoksen mystiseen hyvyyteen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 9. marraskuuta 2010

NOETON SiELU


NOETON SiELU
 
Revontulet sykkivät mykkinä taivaankaarella;
räiskyvät, läiskyvät,
liehuvat, riehuvat
ja muuttavat sävyjään ikiaikain alusta.

On jälleen se yksi ainutlaatuinen hetki
jolloin karkelon voi kuulla näkemällä.

Aistimet tulvivat sfäärien harmoniaa,
tyynnyttävät ryytyneen nokisen sielun.

Niiden uupumaton tanssi kiehtoo aina -joka kerta,
ei ole vertaa,
mystinen henki kahmaisee mukaansa.
Tempaa syliinsä niine hyvineen.

Pian mitätön katsoja liitää kaikkeuden yllä,
erkanee tomumajastaan,
entää hetkessä sinne minne vasta haaveillaan.

Kaje viiruttaa maanpiiriä koin suunnassa,
häivyttää voimistuessaan liehuvat taivaan valkiat.
Kultaa kaiken osuessaan.

Huomen roihuaa loimuten ilmiliekeissä.
Noeton sielu palaa harmaaseen maailmaan
aurinkotuulella ratsastain.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 8. marraskuuta 2010

TOiMEENPANiJA


TOiMEENPANiJA

Hyvä veli, niin kuin parisen viikkoa sitten sovimme palaverissa, sinun on nyt käytävä toimeen niiden kaikkien perinteisten ja itse kehittämiesi taitojen pohjalta. Tämä on toimeksianto toimeenpanosta ja pyydämme että sinä toteutat sen parhaasi kykysi mukaan; isommin sivullisia asiaan sotkematta. Sain varmistetun tiedon, että hallitus on takkanasi yksissä tuumin.

Uskomme sinun ymmärtävän, että kyseessä on kansakunnan etu, vain vilpittömästi kansakunnan etu. Ei muuta. Kaikki tulevat sen tulevaisuudessa näkemään sellaisena ja sinusta varmaan joskus tehdään merkintä aikakirjoihin aikamme sankarina. 

Tästä perkeleen otuksesta on ollut jo tarpeeksi haittaa. Niin inimisille kuin yhteiskunnallekin. Kalliiksi on tämä otus tullut, kovin kalliiksi, eikä tolkkua näytä olevan näköpiirissä, niin että lihoiksi vaan. Toivottavasti saat kellistettyä sen ennen kuin vaalikampanjat alkavat täydellä tohinalla.

Polta tämä viesti piisivalkiassa heti kun olet lukenut sen ja käy toimeen.
                Nimismies

~~~~~~~~~~~~

Jossakin kaukana, tuiki tiettömän taipaleen takana, jänkäjonon perillä, armoton tappaja, kylmäverinen mies, mies jonka tavatessaan tavallista kulkijaa puistatti ja sai kavahtamaa heti paikalla, mytisti kirjelippusen pivoonsa. 
Otti sen uudelleen, aukoi ja siloi sen, luki sitten uudelleen. Sulki takaisin nyrkkinsä kunnes rystyset valkenivat. Otti sitten vielä kolmannen kerran viestin auki. Lukaisi ja siirsi käden piisivalkian ylle. Odotti kun tuli ampaisi lappusen helmaan ahnaasti, syttyi läpeensä ja niin ainoa fyysinen todiste jolla nämä kaksi inimistä voisi joku tutkija joskus yhdistää, haihtui savuna ilmaan - hui-hai.

Leevi Kusiainen kohensi tulta, siirsi nokisen kanan kyljen lähemmäksi valkiaa ja köllähti lavitsalle pitkäkseen. Otsasuonet pullistuivat tämän onean ja synkän, tummahkon, sekä ulkoilman runsaasti ahavoittaman miehen otsalla kun hän kävi miettimään ja pohtimaan mahdollista toimintastrategiaa ja -taktiikkaa. 

Kyseessä oli ilmiselvästi vaikea tapaus, nooh - vaarallinenkin, ainakin osittain, sillä eihän sitä tiedä etukäteen mitä yllättäviä tekijöitä loppupelissä ilmaantuu - silminnäkijöitä. Se on harmi, vain kuolleet todistajat kun eivät lörpöttele joutavia. 
Ne nyt kuitenkin on otettava sellaisina kuin ne vastaantulevat. Ne yllätykset. Ei ennen eikä jälkeen, vaan juuri sillä kohtaa.
 
Ankaraa oli työ humeetilla. Täysillä kävi älykäs ja terävä koneisto, osin vaistojen ryydittämänä, osin kokemusperäiseen tietoon perustuen. Moneen otteeseen piti asentoa vaihtaa, kaihtaa vääntämästä kehoaan silloin tällöin innoituksen mukaan saattamana. Näki että tämä mies osasi asiansa, eli niin wäkevästi mukana jo suunnitteluvaiheessa.

Pannu alkoi tuhisemaan. Leevi kirposi jaloilleen. Harppoi jykevän honkapöydän ääreen ja korjasi siitä kuksan kouraansa. Siirtyi sitten hällan tykö ja lorotti kuksan lähes täyteen. Käännähti sitten takaisin. Otti pöydältä tölkin, omskaakkasi sen huolella ja suhautti sitten kermavaahtoa koko koreuden päälle jota toisessa kourassaan piti.
 
Tämä oli tähellinen vaihe. Tappamisen suunnittelu vaati suunnattomasti inhimillisiä voimavararesursseja ja pitkän uransa aikana L. Kusiainen oli huomannut, että aidolla vaniljalla maustettu Lidlin kermavaahto oli parasta, mutta sitä nyt ei täällä Hevonpersiessä ollut saatavilla joten hollantilainen Cessibon sai tähän kuolemaan kelvata. 
Kuksassa sentään oli aitoa Café Brutal'a, kuten tällaisia töitä työskentelevillä perinteisesti yleensä.
Joku raja se persetti vieköön on pidettävä ja tolkku kun sentään on ammattilainen.

Pieni hassu detalji tähän lomaan. Leevin pienenä poikana opittu makuelämys korjasi taas potin. Kuvatunlainen, anhiton ja yksityiskohtainen suunnittelu palautti lapsuusajan muistot  hyvin usein herkkään mieleen ja niin tälläkin kertaa.
 
Isäin jälkiä kulkiessaan, nooh isänsä kanssa keralla arvatenkin, tapana oli ollut että ennen varsinaista tapposessiota oli tokenuttu, asetuttu ikään kuin wiimeiselle atrialle. Tehty torkkotulet, hurautettu kohvet ja sen ohella syöty paksusta rukiisesta leivästä vuolaistut lastut joiden päällä oli tolkun kerros muorin vasta kirnuttua voita. Sen päällä puolen tuuman paksuinen siivu Lihakunnan Metsästäjä-makkaraa. Paitsi että nykyisten integraatioiden jälkeen sitä teki Atria. Mutta sama se sille. Makkara kuin makkara. Metsästäjää kuitenkin.

Niinpä nyttenkin Leevillä oli varattuna tämän perinteen ja mielenteon takia pussillinen Taikaruis 100%-viipaleita, paketti runsassuolaista voita ja noin 1,212 kilon pätkä Metsästäjätangosta.
 
Puolessa välissä kuksaa se tunne iski, niinpä juomisentyö piti lopettaa ja alkaa sitä tehen vääntämään leivänpala voitettuna ja Metsästäjähöystöllä.
 
Nyt loksahti kaikki kohdalleen. Ajatus kirkastui välittömästi. Lieko sitten Taikarukiin ansiota vaiko perinteisen tavan ja tottumuksen? Joka tapauksessa hetkisen kuluttua Leevin kasvot hehkuivat innosta ja onnesta. Suunnitelman osaset roikkuivat ilmassa, tarvitsi vain poimia ne ja asetella omiin somiin lomiinsa. Kokonaisuus kasvoi, muodosti eheän kehän kohteen ympärille. Sitä vastaan oli tyhjä taistella. Itseasiassa peli oli saalistuksen kohteelta jo siinä vaiheessa menetetty tyystin.
Säälimätöntä tai ei, luonnonlaki. Vain parhaat selviävät, sehän on selvä.

Mutta nyt oli suunnitelma valmis. L. Kusiainen kurkotti istualtaan perintökalun, Sakon kolmenollakasin. Asetti sen polvilleen, sulki silmänsä ja siveli metallin viileää pintaa, väliin puuosista hehkuvaa lämpöä. Näki selvästi että mestari rakasti työkaluaan. Sormet hamusivat ja osautuivat pikkutarkasti oikeille paikoilleen. Tuhannesosasekunnin pysähdys ja sitten kädet tempaisevat aseen sojottamaan Sotamarsalkka Mannerheimin vieritse akkunan läpi kuultavaa kuuta.
 
Kertynyt adrenaliini purkautui vähitellen ja Leevi Kusiainen otti takakäteen ylälavitsalta Bushnell'n kiikarin. Ruuvasi sen paikoilleen. Silmäili vielä piippua myötä ja nousi, asetti työkalun hellästi yläriksille omaan makuupussiinsa.
Iltatoimet sujuivat niin normaalisen tapaan kuin mitä onean oloisella, mutta ammattitaidostaan selvästi ylpeällä tappajalla pitää mennäkkin.
 
Iltapesun, -pisun ja hartaushetken jälkeen oli  tämä Kusiainen vielä kahden vaiheella, kutooko kinnasneulalla aloittamansa lapasen loppuun vai siirtääkö tuota tuonnemmaksi. Siirsi tuonnemmaksi, puhalsi lyhdyn sammuksiin, toivotti itselleen hyvä yötä ja tulevaa työtä.
Kääntyi sitten selin pirttiin nähden ja alkoi nähdä heti kohta unta tulevista tapahtumista.
~~~~~~~~~~~~

Varhaisaamu sujui isommitta kommelluksitta. Leevi Kusiainen varttoi itsensä, sysäsi uksen auki ja pujahti äänetönnä ympäröivään luontoon. Ikään kuin sulahtaen kokonaisuuteen.

Hämärän väistyessä Kusiainen makasi korkealla joentörmällä, vastapäätä joen toisen rannan tiheää vitelikköä. Oli jo tunnin makoillut siinä kärsivällisenä, ääntä pitämättä, ase ulottuvilla. Naakimaan ei hevin lähtisi.
 
Varovainen liikahdus, vesat taipuvat syrjään, tumma sarvipää kamuaa varovasti jäälle, katselee ympärilleen epäluuloisesti. Asettuu lopulta ja käy nauttimaan luojan tarjoamaa aamiaista. Seuraan liittyy pari lehmää ja mulli. Sopusoinnussa sojuu nyt elämä.
 
Paitsi että ylhäällä joen penkalla Leevi kohottaa kiväärinsä poskelle, hivuttaa tähtäimen ristikon sarvipään selkärangan tasalle. Miettii: "Kun vielä viisi metriä kuomaseni liikahdat. Tuon männynkäkkärän kohdalle. Siihen sinun elämäsi loppuu. Loppuu maallinen vaellus ja autoilijoiden kiusaaminen. Minä siirrän sinut sellasille tantereille, että yksiäkään hautajaisia ei sinun vuoksesi enää hirvivahinkovakuutusyhtiön piikkiin pidetä. Olet sinä saatana niin paljon tuhoa aikaan saanut!"

Sarvipääuros ottaa toivotut askeleet, asettuu männyntöppyrän kohdalle. Sormi on jo aikaa sitten vetänyt etuvedon pois. Enää on jäljellä tuomion julistus. Etusormi puristuu. 
JYRÄHDYS! 

Tulikuuma herhiläinen hylkää hopulla rihlat ja omin nokkinensa osaa lopun, läsähtää sarvipään selkärankaan hirvittävällä iskuvoimalla. Räjäyttää sen tuhannen pillun palasiksi, tuusannuuskaksi. 
Sonni putoaa polvilleen. Viimeinen potku. Elonkipene silmistä katoaa sukkelaan. Maallinen vaellus on ohi. 

Leevi Kusiainen kiiruhtaa jään poikki paikalle. Toteaa tilanteen. Pistää textarin nimismiehelle. Ja kääntyy kotimatkalle laskettuaan veret.
Erimiehet tekee ruumiita ja erimiehet siivoa ne.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Wanhempana sitä pystyy muistamaan mitä hyvänsä, on se tapahtunut tai ei.