PUOLiNEEKERi KAHViLLA

PUOLiNEEKERi KAHViLLA
 

Tuuli se on joka pyyhkii kostealla rääsyllä kasvojani;
viehättävä kosketus jostakin kaukaa,
näkymättömän maan tuolta puolen, tuota tuonnempaa.

Sen aistii - sanottakoon se vielä kerran, kosketuksen,
ja sen erottelee erilleen tuoksusta
joka erottuu meren väkevästä aromista
kun seisoo vihmovassa tuulessa murtajalla;
kahden toisiaan lähestyvän pimeyden
ahtuvassa välissä keskipäivällä,
räntäisten läystäkkeiden läimäytellessä päin kasvoja.

Kuohuvan meren sylin yli katsoo maanpiiriä pitkin
autiuden suureen tyhjyyteen,
tilaan joka viimeksi täyttyy,
käy ahtaaksi ja ahdistamaan.

Vähitellen sitä omaksuu ymmärrysten hitusten
joukosta kokonaisuuden, joka selittää
tutkimusmatkailijoiden sielua polttavan halun,
kiivaan vimman saada konstilla millä hyvänsä alus
ja varustaa se matkalle tuntemattomaan.

Sateen pieksämässä mielessä syntyy ajatus
nyt ensihätään takkatulesta,
kenties annoksesta vahvaa kahvia puolineekerillä.
Itse tutkimusmatkasta on neuvoteltava puolison kera.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!