TÄSSÄ HYSTERiASSA

TÄSSÄ HYSTERiASSA
 

Kylmänrintama valuu tievan kallasta laakealle.
Pimeä imee kimeät piukahdukset
joita jää päästää säästelemättä pakkasen kiriessä.
Railo parahtaa auetessaan.

Jäälakeus asettuu muotoon hämärän sylissä;
hangen pinta on eheän sileä tuulen hioma taideteos.

Kuukelin mehevän käheä jutustelu jäätyneelle matikalle,
kaarneitten rahisevat kommentit siihen lomaan;
on ainoa ääni vongunnan lisäksi tässä hysteriassa.

Konserttia säestämään yhtyy sittemmin,
tosin aika-ajoin - tuuran iskut kierään
ja omilta osin sohjolapion epätahtinen lotina.

Sekä epämääräinen, vaimea mutina.

Kaiken kruunaa satunnaiset,
mutta säännölliset kelkan pärähdykset;
vai sanoako pakkasessa parahdukset.

Sakea auer lipuu niemen nokkaa hipoen,
vaimentaa apean makeat jään piukaisut nau'uiksi,
suikertaa kapeana lonkana laheaa pintaa
kuin jokin myyttinen pyhä kyhäelmä
ja tavoittaa pyydysmiehet töiltään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!