ONNELLiNEN KOUVO

ONNELLiNEN KOUVO
 

Kaikella on aikansa,
myös korskealla pakkasukolla,
joka alati paukuttaa puissa ja nurkissa;
kietoo huuruiseen syliinsä koko luomakunnan,
pienintä tirpusta myöten.
Kontiaistakaan unohtamatta.

Lopulta on senkin annettava periksi,
lauhduttava suorastaan paukkuvassa ankaruudessaan
kun hempeä lounas ens'alkuun hellästi,
ikään kuin heleänä eleenä,
mutta sittemmin päättäväisesti kutittaa leuan alta.
Kaapaten lopulta koko seutukunnan
lempeään syleilyynsä;
muuttaen puheenaiheet koht'siltään,
siltä istumalta pakkasista lumisateiksi.

Sataa natturaa, taivas purkaa utukkaa;
säkkitolkulla lumiuntuvia varisee pilvennurkasta,
kieppuen ja tanssahdellen lasten riemuksi,
uhanalaisten talonmiesten kiusaksi
ja autoilijoiden yllätykseksi.

Mutta talvipesässään uinuu onnellinen kouvo,
autuaan tietämättömänä,
pihkatappinsa varassa.
Ihmisten huolista tyystin erossa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!