sunnuntai 30. syyskuuta 2012

ON TUMANTO


ON TUMANTO

Ma pilven paltehella istun,
katson isseäni;
kuink' siinä alla inhaa loskaa astun,
huleveestä kastun
ja miten vastuu painaa niskaa niin,
et' koivet kahta laitaa kelvotonta tietä vispaa.

Rispaantunut myssy,
kainalossa pyssy,
samaan syssyyn ylläns' metsämiehen takki,
kouras' kolhiintunut musta pakki,
jalois' äkääntynyt rakki.

Tulta vailla - suojaa, märissänsä,
ärtyisenä kärtyisenä määrätahtiin horjuu toinen;
kaik' vieraat ajatukset torjuu,
päässä myllertää vain hirvielon korjuu.

On tumanto
ja kenttäin hurmeisten kutsu sekoittanut;
hurmannut salskeat mielet,
käy murhan kiimassa miehet lahtiin.

Varustautuneet hirvijahtiin,
tukeneet ehtoolla sieluaan sahtiin,
nuo myrkyistä jyrkiksi siinneet tylyt raadot,
synkissä mielissä vain tulevat lihan kaadot.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 29. syyskuuta 2012

UPETTO


UPETTO

Pilkahduksia harmaan taivaan revenneistä riekaleista,
hetkellistä ankaran kovaa valoa
yhä vaan matalammalle kohoavan auringon silmästä.

Se mikä vielä on vihreää, pysyy,
on sitä talven alla lumen kohdussakin;
toimii nyt jyrkkänä kontrastina vajuvalle ruskalle.
Puuska vie viimeisiä värejä kuin viimeistä päivää.

Taivasta vasten piirtyvät mustat koivun raadot;
roikottavat apaattisina ritvojaan,
heiluvat säännöttöminä verkkoina tuulessa.
Peli on tältä syksyltä menetetty.

Harmaan sakeus pukkaa apeutta,
kannonnokassa istuvan humeettivesi tyventyy
syksyn värien sulautuessa oneaan valoon.

Upetto täydentää tolaa kietomalla
koko seudun vaippaansa.
Äänetkin hukkuvat - sulautuvat ikuisuuteen.
Rannan kaiku on loikannut laitimmaisen kurjen selkään
ja matkalla muumioiden maahan.

Yritän herätellä toivoa;
rykäisen tarkoituksella äänekkäästi usvan sekaan;
vastarannalla rykii kaiun virkaa tekevä hirvas.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 28. syyskuuta 2012

TUULEN HAiSTELUA


TUULEN HAiSTELUA

Harkittuja askelia kaareutuvan rannan sannalla.
Murtajalla jämptissä rivissä,
nokat tuuleen,
suurehko erä kaglattavia lokkilintuja;
seassa muutama musta lammas - korppi.

Ranta-ahteen rusehtuvalla odelmalla
pönäköitä lampaita nyppimässä kuolevaisten seasta
yhä sinnikkäästi esiin tuikkivaa ävärtä.

Ihmeen tyven,
lokkien rähäkän väliin erottuu määkinää;
aina silloin tällöin vuoksen kohinan välissä.
Tuntuvat määkivän hupaillakseen - ajankulukseen.

Koirun motlake säntää töyrään suojassa
lammaslauman kohdalle;
heh - kahta liki kokoistaan vuonaa kaitseva uuhi
äkkää hauvelin ja käy sylkemään,
losottaa kahareisin alleen,
samalla kun tynnyrimäiset karitsat pötkivät pakoon.

Koiru äimistyy moisesta kohtauksesta;
vähintään yhtä lailla kuin toinenkin,
luikkii pois seuraani ja pyytää katseella selitystä.
Kohautan välinpitämättömästi olkiani
ja keskityn haistelemaan tuulta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 27. syyskuuta 2012

LiLLE FYR


LiLLE FYR

Pitkä päivä kaikenlaista moniasta värkkäämistä;
moneen otteeseen kävi mielessä, että on se hyvä
kun nuorena kloppina itseopitut moniosaajan taidot
ovat vielä tallella wanhana höppänänä.

Karmeaan kurnivaan nälkään ahnehtien syöty
kotikutoinen savulihahernekeitto - raskaasti tehty,
iski kuin moukarilla.

Hät'hätää siinä auvoisuudessa sai tulen kaminaan;
syttymistä ounastellessa sielu tipahti,
samoin läskipalat näkimien päälle.

Tällä kertaa Høyhensaaret olivatkin - kumma kyllä,
jonkun oudon tumman syvän kaivon pohjalla.
Tuupertuneena, tonnin painoisin silmäluomin
en jaksanut edes typertyä - annoin mennä
ja vastustelematta valahdin pimeään.

Havahduin sumusireenin törähdykseen.
Pitsiverhojen lomasta - lasin läpi,
erottui huomenen hereässä kajossa
miedolla sumuhunnulla katettu majakan yläosa.

Riivattujen lokkien kinastelu vuoksen tuomista
ja luoteen tarjoamista merisiileistä kantoi lavitsalle.
Päätin nousta merihenkiselle aamiaiselle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

SAMETTiJÄÄTELÖÄ


SAMETTiJÄÄTELÖÄ

Kaukana aavalla
aajeet henkäilevät huurua,
se leijailee terhenhuntuina saajolta saajolle,
pounikkoa hipoen - lipoen.

Koristaa käkkäräiset petäjät haamuiksi,
sieltä täältä paljastuu taivasta harottavia
mustia kuoston latvoja.

Pimeän hämärän kellistänyt huomenkoi
kapuaa kajeesta taivaanpiirille,
kultaa käkkäröiden rungot.

Tungosta ei ole,
pieni poroparttio jolkkaa toista reunaa,
repolainen nauhana mutkittelevaa polkuaan
eeskahtaalle poukkoillen riekkoparven jäljillä.
Pariton korppi liihottaa tuppisuuna koko komeuden yli

Koko atmosfääri on niin herkän pehmeää,
arktista samettijäätelöä,
ettei tästä henno otetta ottaa - rutistuu, rypistyy,
sulaa hyppysiin.

On vain tyydyttävä katselemaan hiljalleen hiipuvan
nuotion yli aamua.
Huulia nuolten.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 25. syyskuuta 2012

PEURANNAHKAiNEN ViiTTA


PEURANNAHKAiNEN ViiTTA

Vuosisatain uurtamat,
ryppyiset sikiöiden kasvot kirkuvat synnyttyään;
jotain jäi sisälle kohtuun.

Emänsä nisiä hamuavat,
rohmuavat onnettomilla huulillaan,
turvonneita, tihkuvia nunnuja;
tässä ankarassa talven maassa.
Tässä ankarassa talven maassa.

Hurjina rytisevät ympärillä viuhtovat tuulet,
riuhtovat puita,
kolottavat esi-isiemme maatuneita luita,
tunturikoivikoissa pieksävät,
vaivaavat,
raivaavat tilaa uudelle lapselle

Ja se ei taivu,
tämä pieni pers'jalkainen wanha lapsi,
menninkäinen,
juuret sitkeästi maahan kaivautuneena vaipuu,
muttei katkea

Huomenen hyytävässä tyvenessä,
räytyneitten kasvojen päältä
tempaistaan peurannahkainen viitta;
kevään uusi lapsi on valmis syntymämaahansa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 24. syyskuuta 2012

KiRPAKOiTA


KiRPAKOiTA

Raollaan olevia kiviä paljon tallatulla palaksella,
jäätyneitä kyyneleitä ritvoilla, juolukan lehdillä
ja ikivihreillä.

Rasakka maa rohisee anturain alla.
Pakkasia on pitänyt viime aikoina öisin;
hoputtaa ruskaa suoriutumaan puuhistaan.
Laitimmaiset autereet häilyvät valoa vasten;
aamunkoi valmistautuu raikkaaseen huomeneen.

Silti - tässä mitään anhitonta kiirua talveen ole,
puolukoita on kuolpunat punaisenaan,
tievojen kupeet pursuvat kirpakkaa herkkua.
Ottajista tässä nyt pula on.
Pikemminkin.

Rastaat ovat menneet,
vain harvassa rauninpuussa oksat notkuvat,
odottavat tyynen toivorikkaina
heliseviä tilhilaumoja helpottamaan tolaa.

Kaunista on - uskomattoman.
Hiljaista - suuren selkosen laidalla,
vaikka onkopa täällä koskaan suurempaa meteliä ollut,
se vain minkä hanhet, joukaiset ja kurjet
muuttomatkallaan julki kuuluttavat.
Tuskin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

ASENNOLLA


ASENNOLLA

Hoilaavat aurat ulottuvat taivaankaaren poikki,
huudot kiirivät maanpiirille,
sinkoilevat veden kalvoilta pahtaiden rintuuksiin
ja kaiku kertaa ne raikuvina kakofonioina.
Se on menoa.

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua;
haltioituneen Paavo Nopos-vainaan ääni kumpuaa
jostain humeetin syvimmistä sokkeloista.
Tungostaa - kaikki hurmioitunutta tilaa
kuvaavat adjektiivit eivät mahdu purkautumaan.

Takaa pohjoisesta - korkealla,
vyöryy yhä letkoja taivaan täydeltä,
harmaanruskeita siipiniekkoja vakaasti lyöden,
ankaran määrätietoisina ja päättäväisinä;
painostaen edellä meneviä pysymään tahdissa.

Ollaan jahdissa, kiihkeä tappamisen wimma ja himo,
saalistamisen kiivas vietti hiipuu rienaavaksi tuskaksi.
Riettaat haihattelut notkuvista herkkupöydistä,
täpötäynnäns' hanhen maksaa, - rintaa ja reisiä;
rasvaisia täkkälihoja jauhava suu,
pielissään valuvat norot kauluksille...

Kaikki se haihtuu pois - sijaan nöyrtyminen,
ihaileva kunnioitus suureen näytelmään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 22. syyskuuta 2012

iNTERVALLEJA


iNTERVALLEJA

Aamu saapuu pukeutuneena kalpeaan kaapuun
Hämäräinen sarastus taantuu,
syksyn wiimeinen keltainen lehti kaatuu maatumaan;
lämpimien kesäpäivien mielikuvat laantuvat
ja kiihko tasaantuu.

Kiirua pimeään ei innosta ennustamaan;
kaikenlainen viivyttely ja hötkyily - vetkuttelu,
tuntuu olevan sopivinta puuhaa,
kuni syksy saa sielusta täyden otteen.

Kokea poteminen - oireista vaikein;
ei saa oikein kuvallista selvää
millekkä kantille kääntyy sielua riivaava polte.

Hamletin sanat kapuavat väkisten huulille,
sitä huutaa yksin tuulille tunturin kallaassa:
Ollakko sitä vai eikö sitä olla?
Vai lähenkö tästä kotiin?


Sielu sinfonoi - noustava ihan seisaalle katsomaan;
jumalattomia intervalleja pukkaa.
Kurkattava liikkuuko pulteri kannikan alla
vai humeetti mokomako kärrinpyörää heittää.

Luulen että jättiläisessä päästän kädet irti tangosta
ja annan mennä hurlumhei.
Tavataan tunturin juurella jäkäläpermannolla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 21. syyskuuta 2012

ERiMUNAiSET


ERiMUNAiSET

Salaperäisyyden kiehtova tunne,
monimutkaisten yhteensattumien mykistävä kirjo;
kokoelma - oikeastaan kootut tekoset
erinäisistä syksyn merkeistä.

Kaikki nuo ihanan herkät, sykähdyttävät värit;
ne saa miettimään ensin
mistä näissä vuodenaikain puuhissa
on alunpitäinkään kyse,
sitten pohtimaan mistä loppujen lopuksi.
Eikä selvyyttä tule.

Kontrastit vaihtelevat riippuen taivaankannesta,
että mille päälle se sattuu;
tasaisen harmaaksi mataksi,
vaiko sinivalkoseksi pilvien läikittämäksi.

Molemmat taivaat - erimunaiset kaksoset,
suotavat tyyten erilaista tunnetta luomassaan valossa,
jota tunteiden palossa käristyvä ahmii kiihkein aistein.
joko laheassa umpuilmassa tai kuulaan raikkaassa.

Nopea kopea, ylimielinen suhde ei auta,
seurauksena silmitön ilmiö pilvien suomassa huomassa;
veden äänetön peili hälisee,
murheet purjeina kiskovat talveen päin.
Kynnet pitävät menneestä kesästä kiinni.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 20. syyskuuta 2012

PiSTE


PiSTE

Jos kysyt minulta, kesä on mennyt.
Älä kysy, anna pehmeiden värien, lahean ilman,
peilityventen kuulaiden aamujen,
vaaroilta valuvien usvapilvien
rauhoittaa mielesi arimman osan - sielusi poven.

Jos sanot minulle, kesä on mennyt;
sanon, syksy on saanut sen,
kietonut otteeseensa koko elävän maailman.
Viimeisiä sinnittelijöitä kääritään paitaan
valmistautumaan kuoleman aikaan.

Oranssiin vivahtavina hehkuvat vaivaiskoivut,
sinnittelevät maaston suojassa viime tinkaan,
iso osa tunturikoivuista on jo luovuttanut.
Ruohikot ovat sitä vailla.
Pihlajat hakevat omaa väriyhdistelmäänsä.

Kummallista että katsoipa minne tahansa,
vihreämaailma ei valita,
tappiomielialaa tai alistumista ei huomaa - lietsota.
Elämä on talven uhasta huolimatta kuosissaan.
Syksy otetaan totena ja siihen on tyytyminen.

Kerta kaikkiaan;
tässä väriloistossa en keksi enää mitään sanottavaa.
Piste.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

BOSTONKAKKU


BOSTONKAKKU

Koleita oneita synkkiä mykkiä hetkiä,
retkiä varaston syvimpiin sokkeloihin etsimään jotain;
kaiken hulvatun varalle.

Kaikki tarvittava ensilumeen
on esillä moniaaseen kertaan
ja vielä varmistukset.
Ei yllätä pirulainen tällä kertaa;
jos tulee - tulee suoraan silmille.

Huurusta sumenevat lasit,
tuijotuksesta rantteen mitään tapahtumattomaan;
odottelua,
kaiken sortin vetkuttelua joka asiassa;
kohta sataa, kastuu, tuulee
tai tekee vaikka mitä ettei tarvitse haistintaan
ulos ulottaa vasta kun on asiaa.

Pirtissä vain,
kiikkustoolin muhevassa sylissä;
lumisia sinisiä ajatuksia.
Sielu karannut jo pitkälle alkutalveen,
kiitänyt peltipailakan sarvissa kauaksi kierälle jäälle;
juomuksia mustaan syöveriin lappamaan.

Vaikea on humeetin takaisin tulla ajast'aikaan,
vasta Bostonkaakun tuoksu saa tokenemaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 18. syyskuuta 2012

RUNSAASTi HUiSKAiSTU


RUNSAASTi HUiSKAiSTU

Apeina kapeina nauhoina,
valuvat aurat etelää kohti äänimerkkejä antain,
lähtöhuutoja, kailotuksia, törähdyksiä;
narskutuksia takaisinpaluun vakuudeksi.

Oneana varaudun koleisiin päiviin,
talven kynnyksen tummiin hetkiin,
sysimustiin yön syövereihin,
märän sateen piiskatessa tuulen kuivaamia korsia.
Kahina hiipuu kastumisen surkeaan jälkitilaan:
jotain peruuttamatonta jälleen.

Maaruska puhkeamassa täyteen williin,
lehtisato vielä lähes tyyten korjaamatta puista
ja pensaat antavat muutenkin viimeksi periksi.
Värit piristävät samalla tapaa
kuin nuotioon nakattu puu lisää lämpöä.

Syyspäivän aurinkoinen tuokio;
pumpulivakassa sinisen kannen alla,
vapaalla kädellä hyvin runsaasti huiskaistu
arktisen kamaran väripaletti kaikessa loistossaan.

Tähänkö sitä vielä itkua ja suruvoittoa tunkisi;
kokonaiseen maailmaan täynnä väreistä puhtaimpia?
Ehei - laulun tästä laadin, ehken toisenkin,
jos vain osaan ja kykenen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 17. syyskuuta 2012

TUUSANNUUSKAKSi


TUUSANNUUSKAKSi

Valju aamu hiipii kalpeana,
yönmustasta ilman kajetta se tulee;
yhen äkin vain on - nuokkuvaa humeettia säpsäyttäin.
Ilmestyy kuin haamu,
umpuilman keskeltä valkeutena.

Ja se sanaton veisu,
joka mykkänä kumpuaa odottavan rinnasta,
on airut - haihattelemaan valmistautunut sielu,
päivää odottaessaan riutunut ja ryytynyt,
nyt valosta elpyvä syksyn ja riemun kepeä henki.
Virsien virsi.

Aikansa kutakin ruskan kirmaavissa väreissä;
aamuisten virvatulten tanssiessa jänkien päällä
aajeiden henget vapauttavat huurunsa
syksyn vapauttavaan kuolemantanssiin.

Hehkeys korvaantuu kapeimmilla väreillä;
apeimmilla mielillä kehkeytyy,
sorvaantuu yksioikoisemmaksi näkemykseksi,
kärsimättömäksi tuiman talven odotteluksi.

Ankara talven kohtalo kaatuu päälle,
järkähtämättömästi vyöryvät luonnontapahtumat,
esteet ja hyvittelyt murskataan myrskyissä
ja piiskaavissa kuuroissa tuusannuuskaksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

iLMiÖ


iLMiÖ

Vihreä kapenee,
mieli apenee,
ajatus ohenee;
vain joillakin harvoilla sielu kohenee syksystä.

Monesta kesän äksystä sukeentuu joviaali,
itselleen myhäilevä itsekseen hyräilevä köntys,
jota muut,
syksyn riivaamat kyräilevät äreissään;
näreissään ehtyvän kesän viimeisille rippeille.

Hui-hai,
syyslaheuteen vaipuvat jyrkät sanat,
ankarat mielet, tiuskeat kielet;
muhivat aikansa hyvässä maassa,
pulpahtavat talven kynnyksellä pehmeinä untuvina
kuin ensimmäiset ounastelevat lumen höytyvät
haistimen nokkaa kutittamaan.

Ruskea vallankumous jatkuu,
sävy sävyyn asettuvat rinnan
punaisesta ja keltaisesta juontuvat värileikit
valon ja varjon mielipuolisessa kurimuksessa
uusiutuen joka katseen vilkaisulla.

Kenpä sellaisesta räiskynnästä voisi mököttää,
mörrinä olla ja oneuteen suotta vaipua?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 15. syyskuuta 2012

PÖHÄKKÄ


PÖHÄKKÄ

Ensimmäiset puuskat sivaltelevat,
piiskaavat aihkien lakkapäitä pudistaen neulasista,
kuostot varistavat kuortaan.

Kallaassa kiveriäs tunturikoivikko
suorittaa puhdistumisen riittiä,
keltainen sade lentää tuulen selkäpiillä,
latvojen ritvat ovat jo mustia viuhuvia ruoskia,
alempana vielä harrastetaan sinnikkäästi vastaan,
mutta taivuttava on;
toista kymppiä puhaltava koillinen riipii lehtikerrallaan
koivikon putipuhtaaksi
ja sillä se on siisti - ei kahta puhetta.

Toisiinsa kietoutunut puupariskunta narisee onnesta,
ponnistaa tuulta vastaan rakkautensa voimalla.
Erottamattomat - eivätkä taivu,
pysyvät yhdessä loppuun saakka.

Metsänpohja on paljas vihreä,
varvut varistaneet omansa,
sadekuuro liiskannut sen sammalen sisään.

Maa kumisee ontosti anturan alla,
kivien reunat polulla kollottavat - kirsi,
sitä se on;
yöpakkasen jäljiltä märkä maa kutistuu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 14. syyskuuta 2012

KARVAS HiNTA


KARVAS HiNTA

Jos tuli osaisi puhua
ja osaahan se:
kuinka monta sataa miljoonaa erilaista tarinaa
sillä olisi kerrottavana?

Onko millään muulla elementillä
ollut niin suuri vaikutus ihmisen elämään kuin tulella,
aina siitä saakka kun se kerran keksittiin?

Mitä kaikkea se on voinut nähdä - sama tuli;
jälkeen ensimmäisen ihmisen - keksijänsä riemun,
onnen täyttämän hetken,
haltioitumisen tunteen ilman typerää sivistystä
kun aikansa suuri myrrysmies huomasi,
että tuli lämmittää, tuli polttaa ja kypsentää.

On suorastaan kohtalon ivaa, että nykyihmiset
ovat vieraantuneet tulesta pienin poikkeuksin niin,
että vain tulipalot ja sen aiheuttamat onnettomuudet
saavat enää havahtumaan tulesta.
Ja onpa kyseenalaista, miettivätkö silloinkaan
tulen roolia ja merkitystä ihmisen kehityksessä.

Vain jotain alkukantaisia,
vaistonvaraisia haikailuja savuntuoksuun
jossakin tietyssä satunnaisissa tilanteessa.
Se on sivistyksen karvas hinta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 13. syyskuuta 2012

lähiympäristö


RYÖPPYJÄ


RYÖPPYJÄ

Enteilee,
haikeus tuoksuu ulkona harmaana,
selvästi periksi antamisen aromia leijuu umpuilmassa,
tihkusateilee parahultaisesti.

Winhoja ryöppyjä - kastelevat aidan riu'ut liukkaiksi;
eivät meinaa varikset pysyä aloillaan,
pyristelevät alvariinsa
ja kohentelevat sijaansa.

Sellainen ilma,
ettei mokomaan hyvä emäntä laskisi koiraa.
Vareksetkin kastuneet räjähtäneen näköisiksi,
siipispankojaan roikottaviksi surkimuksiksi;
net kaksi wanhaa vakiveikkosta.

Päästin kun tinkasi,
enkä jäänyt porstuaan vartoomaan;
koipi nousi,
sukkelaan toimitti asiansa.
Tuoksahti wäkevästi ulolle
pujahtaessaan auki jääneen uksen raosta kartanolta.
Ravisteli villamatolle.

Yksinäinen keltainen lehti,
orvon oloisena hylättynä kivilattialla;
antanut jo periksi - saakoon syksy.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

ViiKATETANSSi


ViiKATETANSSi

Satunnaista haahuilua aihkimetsän uumenissa
iänaikaisia rannioita pitkin;
peurapolku päättyy jyrkän supan reunalle.

Jotain keltaisen oranssia pilkottaa silmäkulmaan,
siirryn sata jalkaa sivuun - syrjemmä;
outo maa avautuu näkimien eteen huikaisevana,
salaperäisen houkuttelevasti kutsuen.

Mahdotonta on estää kinttujen kutinaa,
ne vaihtavat vuorotahtiin paikkaa
kuni tuo matka äyräälle on kuljettu
ja koko ihanuus saa sielun williin.

Pidätän henkeä - mykkiä sanoja hiljaisuuden mereen;
muuta ei voi - ei kykene.
Siivutan väripaletin äänetöntä harmoniaa
ohuen ohuiksi siivuiksi että nautinnosta tulisi pitempi.

Tähän ei kyllästy,
näkymä koskettaa syvältä, raapaisee sielua,
kaapaisee mukaansa tanssiin sammalpermannon ylle;
huikenteleva älli menettää viimeisenkin holtin
ja ryntää perässä letolle.

Korppi tuijottaa sanattomana kuoston nokasta
syksyn rietasta viikatetanssia.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 11. syyskuuta 2012

YLLYTYS


YLLYTYS

Tyyneys on hyve,
se auttaa katsomaan seesteisen kokonaisuuden yli;
rauhallisesti,
kuin pysähtyneen veden seisahtunut pinta.

Hinta on kiireestä varastaminen;
itse keksitystä - tekemällä tehdystä kiireestä,
joka ulottuu kiirestä kantapäähän.

Oitis heti kun ihmiseen on saatu pumpattua
tekopyhän sivistyksen nimissä hullu,
päättymätön hoppu johonkin muka tärkeään;
minä, minä, minä korvaamattomaan.

Soppa on valmis - henkiset voimavarasi kahlehdittu
loputtoman hopun voimalla ikuiseen matkaan
äärettömän taakse hiiteen.

Peli pelattu ja hävitty - koneistolla pitävä niskalenkki,
ellei ole uskallusta havahtua siihen minkä
näkimet kyllä näkevät, kuulimet kuulevat,
haistin haistaa,
mutta humeetti sivistyksen kiimassa selittää inhaksi.

Pysähdy pysähtyneen veden äärelle,
hätistä sielusi lekuttelemaan kuvastimen ylle;
katsomaan syvälle sisäänsä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 10. syyskuuta 2012

LUMOTTU MAA


LUMOTTU MAA

Istahdapa hyväkäs maaruskaan,
laske selkäpiisi pounuun ja elä;
maan ja kasvikunnan wäkevä,
huumaava tuoksu kumpuaa haistimeesi.

Sytyttää sisäisen palon joka tempaa mukaansa
niin ankaralla otteella,
että taistelu tätä tutkainta vastaan ei kannata,
hangoittelu ei tuo tulosta.

Riekonmarjan, sianpuolukan hehkuva punainen massa,
vaivaiskoivujen oranssi,
mustikan hento lila
ja juolukan purppura;
kaikki nuo variksenmarjan vihreyttä vastaan.
Mykistävää - ei mitään sanomista ääneen.

Hiljaisuuden tenho valuu kuulimista humeettiin;
saa silmät valahtamaan raskaina
ja oitis aukeaa Lumottu maa valveuneen.
Ajatusten portit kirpoavat auki,
sielu pujahtaa vaeltamaan loppumattomaan
äärettömyyteen kaitsematta,
tyyten omin nokkinensa.

Ja usko vain miten vaikea sitä pahkeista
on sieltä takaisin houkutella.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

OTOLLiNEN


OTOLLiNEN

Eilenissä;
reilu tusina valkopyllyisiä hanhenroikaleita
lensi kuorossa pohjoista kohden.
Kipitin jängältä pounikkoa pitkin saajon kivelle
ja niille koordinaatteja kiljumaan;
ei kääntyneet,
vaikka ikääntynyt homo sapiens huiskutti perään.
Itsepäisiä nokkavia pirulaisia - honk-honk.

Toilaustani seurasi vallantieltä
saksalaissomisteinen pariskunta,
joka otti valokuvia minusta kurkkuäänillä höystäin.
Kaipa ne pian jossakin naamakirjan sivullaan
ihmettelevät muiden germaanien kera
kummaa hulluksi tullutta lettipäistä poroa
hyvin oudossa maassa.

Ruska jatkoi yltyvää sikiintymistään;
ihastelin kyltymättä - ihan silmissä värit lisääntyi,
syy ja vika pilvipoudassa,
joka vain vaihteli valonmäärää osaamatta päättää.

Otollinen - se joutilas harkittu tuokio tuulettaa sielua
tuoksuvan suon laidassa.
Kuulaassa valossa;
aajeiden silmät mustina pistävinä
kuvastimissaan pilvien somia asentoja.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 8. syyskuuta 2012

KYNSiTULiLLA


KYNSiTULiLLA

Puhallus on asettunut,
etelänpuolen lappeella vaihtaa suuntaa;
mukavan rattoisaa vastamäkeen lampsia
kun äkeä tuuli avitti pukkaamalla selkään.
Paita tuskin kevyen riipin alla kostui.

Huikaiseva näkymä maan ääriin - ruska alkaa kypsyä,
värien leikki tyydyttää kauneuden tajua,
hiljaisuus tuo oman lisämausteensa,
jostain kaukaa kuuluva korpin kronkutus omansa.

Virta pujottelee mutkittelevana hopeisena nauhana,
tausta häämöttää siniharmaan erilaisine sävyineen;
mieluummin tällaista maalausta katselee
kuin hutaistua väriläikkää museon keinovalossa.

Ajanmittari ja höpötin kivelle;
harppaus sata askelta sivuun laella - kiven suojaan.
Siellä kolossa, kynsitulitarpeet muovipussissa,
tulen viritys, pakki liekkeihin,
oitis kannellinen höyryävää porolientä ryystettäväksi.
Perään kuksallinen kohvetta.

Loppupäivä vapaata;
valinnaisesti joko taivaanrannan maaluuta
tahi maanpiirin pituuden mittausta.
Molemmat tapahtuvat taljalla makoillen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 7. syyskuuta 2012

ONNENPEKKA


ONNENPEKKA

Ensimmäinen hailakka,
hereän haalea vaalea haamu taivaanpiirillä;
turpoava kajastuksen lapsi,
hitunen lupausta tulevasta.

Ankaran sinisen reunama alkaa liueta valoon,
murenee kuin äyräs tulvivaan jokeen,
hetkessä taivasta laveerataan
kaikella nousevan auringon voimalla.

Mantu saa takaisin muotonsa,
tutut metsän siimekset putkahtelevat varjoista,
törröttävät vakiintuneilla paikoillaan horisontissa.
Tämä ei voi mennä vikaan.
Korkeintaan joku harsuinen utu satunnaisesti leijuu
sumentamaan näköpiirin;
se on tilapäistä - maailma palaa muotoonsa.

Niin monta taivasta olen tuijottanut,
niin monta kertaa sielu on pujahtanut villiin
avoimesta akkunan raosta;
haihatellut aikansa atmosfäärin laidoilla
ja pujahtanut paosta takaisin nöyränä,
mutta vöyrinä uusista näkökulmistaan.

Onnenpekkana sitä saa itseään pitää
kun se kuitenkin joka kerta osaa ja palaa takaisin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne