tiistai 30. toukokuuta 2017

HYÖKKÄYS


HYÖKKÄYS

Tuli se on ystäväni;
kuinka leppoisalta oleminen tuntuukaan,
heti oitis jo kiehisiä kasatessa,
vaikka heiveröisen liekin ahnaaseen ensihenkäykseen
on vielä siinä vaiheessa pieni tovi.

Suorastaan taianomainen on se hetki -
sitä pidättää henkeään vaistomaisesti -
kun hamuaa taskustaan rapisevan askin,
kaivaa sieltä harkiten valiten parhaan tikun.

Ja raapaisee varovasti.
Ikään kuin jokahinen kerta olisi hyppysissä
se maailman ainoa viimeinen tikku,
se herkästi tulehtuvin,
jonka kimppuun kaikkialla ilmassa riekkuvat
tulipasillit suin päin syöksyvät kuin yleinen syyttäjä.

Kiihottava on se parin sekunnin mittainen tuokio
jonka aikana pitää keksiä ja päättää
mihinkä osaan kiehisiä sen tulisen kepin sohaisee;
missä on se herkin kohta lasturöyhelössä,
että syttyminen on varma.

Tulen ahnas hyökkäys;
syöksyminen sille varatun purtavan kimppuun
ja heiveröisen ritinän ääni - se hivelee sielua.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tilaa tekijältä suoraan ja signeerauksella TÄSTÄ!

Tästä voit TiLATA runoteoksen kustantajalta.

maanantai 29. toukokuuta 2017

OLENKO OLEMASSA?


OLENKO OLEMASSA?

Luontokappaleet ovat kiihottava arvoitus,
koskaan ei voi ennalta arvata niiden reaktiota
ihmiseläimen kohtaamisesta.

Luomakunnan kruunuksi itse itsensä nimittäneellä
sattuu lähes päivittäin kuitenkin äimistyksiä
joita on syönnyttävä ällistelemään siltä istumalta;
jotkut jopa vielä myöhäehtoolla povessaan -
omaa omaatuntoaan lepytellen selittelemään
osuuttaan päivällisen tapaamisen draamaan.

Esimerkiksi kotkat ovat omituisia arvoituksia;
huomaat jossain kallioilla sen,
päätät pysähtyä vahtaamaan
ja kun saat pysäytettyä,
se viikkaa siipispankot auki ja poistuu paikalta.

Tai huomaat dyynin huipulla sen,
pysähdyt jahtaamaan siivet auki-otosta;
eikä se lempohinen lehautakkaan siipispankkojaan.

Istuu kuin tatti muina miehinä:
odotat ja odotat - ei hetkauta siipiään - ei olkiaan,
antaa vaikutelman olevaisen pysähtyneisyydestä.

Siinä vahdatessaan ehtii hyvinkin kysyä itseltään
olenko olemassa - useampaan otteeseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tilaa tekijältä suoraan ja signeerauksella TÄSTÄ!

Tästä voit TiLATA runoteoksen kustantajalta.

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

TARKOiTUS


TARKOiTUS

Makaan tahallani mahallani kolossa patjalla -
kiven suomassa huomassa parahultaisesti -,
edessäni näen jotain epämääräisiä siipiniekkoja.

Noin käy epäsäännöllisen silloin tällöin,
mutta enin osa on tavallista odotusta nappi korvassa:
se vekotin kuulimessa ihan kaiken hulvatun varalta.

Muinoin nääs - ennen kännykän keksimistä -
ihmiset saivat tehdä ja puuhastella
kaikessa herran rauhassa omiaan.

Olivat tyyten vapaita muiden ihmisten ennalta
arvaamattomista päätöksistä soittaa jollekkin tutulle
ja hölöttää sille ummet ja lammet
vain kysyäkseen kuuluuko mitään uutta.

Miten siinä mukamas voi jotain uutta syntyä
kun saa jatkuvasti päivystää luurin kanssa
ja kun on perkele vielä entisetkin maailmaa syleilevät
isot asiat vasta luomisasteella
ja pääosin tyystin tekemättä?

"Sitä ei saa kiinni - onkohan se erakoitunut,
tai jotain muuta saatanallista kun ei vastaa?"


Tällä on joku vaivaamistarkoitus - kännykeksinöllä!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tilaa tekijältä suoraan ja signeerauksella TÄSTÄ!

Tästä voit TiLATA runoteoksen kustantajalta.

lauantai 27. toukokuuta 2017

HiiVATTi


HiiVATTi

Eilen kävi taas yksi niistä lukemattomista kerroista
kun kuvanotin ei ollut mukana
ja tietenkin olisi ollut tähellistä kuvattavaa.

Nooh - wanha otos pääsee sitten tällä kurin
uuteen tulemiseen, uuteen elämään;
uusi mahdollisuus sille arkistojen pölystä.

Vaan onko tässä ryhdyttävä miettimään
millä konstein näille otosilmiöille voisi panna topin;
hämätä niitä?

Pitäiskö kamera kätkeä johonkin olemattomaan,
näkymättömiin niin,
jotta kun avaan uksen
ja lähden taipaleeseen,
kaikista ulkopuolisista tekijöistä katsoen
vaikuttaisi kuin minulla ei olisi digitaalia völjyssä?

Vasta sitten jos tilanne tulee akuutiksi,
tempaisen sen jostain hiivatista salamannopeasti;
napsaisen kuvan
ja kätken ottimen välittömästi samaan paikkaan.

Muina miehinä jatkan siitä taivalta
ikään kuin mitään erityistä ei olisi
iänkuun päivänä sattunutkaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tilaa tekijältä suoraan ja signeerauksella TÄSTÄ!

Tästä voit TiLATA runoteoksen kustantajalta.

perjantai 26. toukokuuta 2017

iTALiALAiNEN ANORAKKi


iTALiALAiNEN ANORAKKi

Olen väärällä puolen,
polku joka johtaa majakalle,
jää kuvanottimen ja kuvattavan väliin.

Polkua astelee punaisen anorakin pukenut nainen;
näkee kyllä tähtäämisen - putken sojottamisen,
mutta astelee muitta mutkitta tapahtumaan.

Suorastaan pyhäinhäväistys sanoa häntä typeräksi;
sehän olisi toki ylimielisen rienaavaa,
pois sellainen minusta viattomasta ryöttäsyntisestä.

Katson viehkoa liikettä,
sen sävyyn keinuvaa pään asentoa,
katsetta joka on samaan aikaan sisään ja ulos,
kuten metsästäjällä peuraa odottaessaan.

Ajautuminen näkökenttään on ilmestyskirja nyt,
vaikuttaa hyvinkin että anorakki tietää sen.
Eetos naisellisen typeryyden mahdollisuudesta
lienee putkahtanut maailmaan jostain esikartanoista;
todennäköisesti vasta arkkifeminismin myötä.

Nooh - hurjapäisimmät yltiöpäät ovat sitä vaatineet,
todistelleet oikeudekseen - saaneet ansionsa mukaan.

Ohiajautumisen jälkeen jatkan otostusta italiaksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tilaa tekijältä suoraan ja signeerauksella TÄSTÄ!

Tästä voit TiLATA runoteoksen kustantajalta.

torstai 25. toukokuuta 2017

UTUiNEN iTÄ


UTUiNEN iTÄ

Poikkeuksellisen lämmin kevätpäivä,
tuntuu niin,
sen ensimmäiset airueet tulvivat lämpiminä aaltoina.

Änkeävät aivokapasiteettiin - murtautuvat,
poraavat pienen reiän mielikuvamaailman tallentimeen
ja iskostuvat ehdoin tahdoin sinne,
ryhtyen muotoilemaan uuskuvaa tulevasta.

Pelkkä lokinkirkaisu, harmaalokin kaglatus,
merimetson joutilaan raskaanoloinen lento
liki tyvenen lahden pintaa hipoen;
ne jo saa oitis ailahtelevan ajatuksenkulun yhtymään
kevään vastaanottamiseen täysin ryntäin.

Syrjäsilmään osuu että uloimmalla murtajalla
astelee joku kenties samaan tunteeseen herännyt,
valinnut bulevardin sijaan ulomman atmosfäärin
toteuttaakseen sielunsa tahtoa katsoa utuiseen itään.

Pulmusia kipittää hangenpintaa toisiaan jahdaten,
voisi lyödä vaikka kassillisen vetoa;
keväiset hormoonit niilläkin vilistävät suonissa,
toistensa perään on pinkeä wimma,
vaikka lieneekö edes kaikilla kotitunturi katsottuna.

Saakoot paljon jälkeläisiä riettaat.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tilaa tekijältä suoraan ja signeerauksella TÄSTÄ!

Tästä voit TiLATA runoteoksen kustantajalta.

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

NOVO MUNDO Runo № 3100


NOVO MUNDO Runo № 3100

Sinisimpukkarannalla rattaat,
lapsi uinumassa niiden povessa meriunilaulussa;
lokkien kirkuna säestää vuoroveden loisketta.
Herkistettyä saturomantiikkaa.

Kuoret pitävät meteliä murtuessaan,
siltä tuntuu,
lilluva suolavesi huuhtelee silloin tällöin muruja;
imee niitä myötäseen.

Uria, kuurnia, uurteita mattoina,
jälki on harkitun koukeroista,
samaa mallia elämän kera;
satunnaista mutta hallittua tarkkailua,
paneutumista todella vähäpätöisiin, pikkiriikkisiin
sekä ketään hytkäyttämättömiin yksityiskohtiin.

Niin heppoisiin,
että useimmat sivuuttanevat ne ilman aikojaan,
edes olkia kohauttamatta.

Tämä löytötavaratoimisto avautuu vain,
jos sielu on vapautettu mielen kahleista,
annettu rajoittamaton lupa huikennella ja haihatella;
riettaasti - ilman silmällä pitoa.

Uusi maailma avautuu wanhan päälle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tilaa tekijältä suoraan ja signeerauksella TÄSTÄ!

Tästä voit TiLATA runoteoksen kustantajalta.