perjantai 24. helmikuuta 2017

PULLOTUS


PULLOTUS

Sataman suunnalla runsaasti sataa;
oikeastaan purkuaa wanhan surmaa - ja litimärkää -
sataa niin meren suunnasta,
oikein valoa sumentaen;
kyllä tässä vaiheessa aikaa
voi jo näin sanoa uudesta lumesta.

Kaukonäkö muuttuu likinäöksi,
pitkäsilmä virattomaksi haitakkeeksi pivossa,
jolle olisi tähellisempääkin tekemistä;
vaikkapa hupun nyörien kiristämisessä
ja solmimisessa.

Vaan senkö täytiseen
sellaisen messinkisen tötterön sulloo;
pullottaa povessa
ja etutaskussa antaa riettaan sekä
paikallisiin olosuhteisiin nähden siveettömän vihjeen;
toki vailla perää - mutta että kuitenkin.

On käännettävä kuono ynnä
sen yhteydessä oleva tuulenhalkaisija myötäleeseen;
suunnattava kotikonnun huitteille,
alettava haparoimaan sinne parhaansa mukaan
ja kaikkea elinaikana kertynyttä osaamista
hyväksi käyttäen froualle selittämään
viipyilemisen suurta ihmettä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 23. helmikuuta 2017

SiLLÄ SiLMÄLLÄ


SiLLÄ SiLMÄLLÄ

Halu päästä päivä päivältä korkeammalle katsomaan,
näkemään paremmin kaiken yksilön lähelle saatetun,
tarkoituksenmukaisesti väritetyn arjen näkymän yli
vain kiihtyy.

Ei sinällään mitään sellaista väkipakkoa,
että se syrjäyttäisi tavalliseen eloon kuuluvia,
vain enimmäkseen sellainen kyty
joka kutittaa mielihyvää sen sortin untuvalla,
että lisää on saatava
kun sen liekin on kerran oivaltanut äkänneensä.

Mutta sillä silmällä katsoen,
joka taa päin on hyvinkin wiisas,
hoksaa matkan pituuden aina lapsen huimuudesta
wanhuuden höperehtimiseen;
ei sitä nyt ihan laulellen tehty ole.

On pitänyt oppia havaitsemaan - sitten sisäistämään
ja loppupeleissä jopa hieman käsittämään,
äkkäämään luonnon yksinkertaisen rujouden karkeus;
sen vastakohtana monimutkainen kauneus.

Sillä on toki nimikin - toki sillä nimi on,
ei kahta puhetta
vaan kun ei muista, niin ei sitten muista,
wiisaampi pitäisi olla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

PARi MOTTiA


PARi MOTTiA

Eipä sitä savua ilman liekkiä,
mutta vaatimattominkin kynsituli saa lopulta
jopa sitkeimmänkin ämpyilyn pehmenemään
ja ilmapiiri raikastuu sen verran kuin on tarve.

Selkenee ainakin - väljentää mieltä -,
vaikka kyynelehtivät silmät hieman ehken
saattavat haitata tähtäämistä,
haarukointia ja lopulta osumista
sen tikun nokassa kellivän pökäleen
pian aikaan saattamaan tuoksutulvaan.

Kokeiltu on satoja kertoja ellei tuh...
kaatosateen kastelemana täällä kalliolipan alla,
loukossa piillyt rapsakka tuohenkäppyrä hyppysissä,
toisessa toiseksi viimeinen sytyttämätön tikku.

Turvavälin päässä vain kaksi kalikkaa
ja viisi lastua tulen syötäväksi;
taskussa pensaronssoni.

Hyvin riittää koko yhden hengen väkijoukolle,
jää ylikin parisen mottia pilkettä,
jotka kaikessa tuoksinassa unohtuu mainita
kun on niin iloinen olo että.

Sateen lakattua alkaa satamaan ilmestyä sumua.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 21. helmikuuta 2017

PUOLiVÄLiNEN


PUOLiVÄLiNEN

Matkalla Odotettavissaan;
luvassa kuulaita auvoisia huomenia suloisine rusoineen,
sielua ravistavia liekehtiviä auringonlaskuja,
vajoamassa hereinä punahehkuisen Hesperian syliin
taivaanpiirin takana,
esi-isien maan kynnyksellä.

Taival edistyy juoheasti,
rytmimusiikin renkutus sähköistää hermon;
jouten olevan laapotti läpsyttää kumimattoon,
uninen froua vermistelee vieressä,
kääntää kylkeä välttääkseen tartunnan.

Talonmiehen unilumihiutaleita leijailee tanssahdellen,
keräillen laskuvarjojaan ruusuntuoksuisina
ennen maahan asettumistaan;
älkää vain herättäkö tästä unesta.

Aikaa kyllä on,
ja lumi sulaa itsestään,
se on iän wanha lumen tapa idästä.

Tekee sen ilman hoppuutusta sitten
kun katsoo sen parhaimmaksi ratkaisuksi
kylmän ja kuuman taistelun välttääkseen.

Kevät tulee vastaan puolivälissä - morjestan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 20. helmikuuta 2017

HALATTi


HALATTi

Mikä päivä;
ihania hölynpölyisiä ajatuksia täpötäynnä koko kulku;
alastomuuden riettaan raikas tunne
kun tuuli ruoskii kasvoja,
piiskaa ahavaa,
valmistelee jo keväistä naamaria.

Ja tuuli käy kuin kone -
upea poutainen tuultokone joka tuiskuttaa hiuksia;
pujahtaa höröllään olevasta kalvosimesta sisään,
puikkelehtii känkkäränkkänä hurstin syövereissä
ja raapii hyisillä kynsillään siloista ihoa alle minuutin.

Tunne alastomana olosta purskahtaa esiin,
änkeää ilman kipenenkään väkivaltaa huulille,
alkaen itsekseen ääneen tiedustelemaan:
"Uksiko on poistettu käytöstä -
siitä viiden poikkisahatun hirren aukon kohdalta?"


Sille kukaan mitään vastaa,
tuulee vaan kuten ennenkin - hyvin,
ja tilanne jatkuu siihen saakka
kuni kalvosimet on napitettu,
halatista on tullut suppu ilman lakattua kiertämästä.

Olo tasoittuu eloksi,
sisäinen lämpö valmistaa välitilan mukavaksi olla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

LÖYTÖRETKEiLiJÄ


LÖYTÖRETKEiLiJÄ

Talvisella autiolla hiekkarannalla kävely on jotain;
sellaista lempeää tuudittautumista haihatteluun,
antautumista vähäpätöisen leyhähdyksen selkään,
kiskomaan haistimen aukot ammollaan sisään -
sielun tarpeisiin -,
ahnaasti suolaisen meren väkevää,
huikean muikeaa odööriä.

Tämä, tuo ja nuo - etenkin -
kun pääsy sannalle sisältää himpun verran lapion
tahi kolan hantaakeissa ähisemistä,
että jotta sinne pääsee tyhjin saapasvarsin.

Ensimmäinen ankara - raskas anturan leima -,
impyessä sannassa kiihottaa,
siinä vuoroveden tyyten vartavasten nimenomaan
juuri tähän tarkoitukseen siloittamassa hiekassa;
no se siltä ainakin jokahinen kerta tuntuu.

Ja miksei tuntuisi,
vaikka vain harva osa asujamistoa moiseen,
toisen luokan hassutteluun osallistuu;
onhan sitä maailmassa tähellisempääkin tekemistä.

Mutta se atmosfääri - kertakaikkiaan,
suljet näkimesi ja olet se uniesi löytöretkeilijä;
äärimmäisen valmiina havaitsemaan jotain uutta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 18. helmikuuta 2017

MUiNAiSET


MUiNAiSET

Liekehtivä verenkarvas esi-isäin maa
saa synnynnäisten herkimysten eetokset laukkoon;
sitä ei voi opetella - sitä joko on tahi ei.

Ja päin vastoin -,
sellaista edes yritettäessä joutuisi olematon
herkästi noloon asemaan;
saattaisi saattaa itsensä suruvoittoiseen tolaan,
kiikkumaan elämän mittaisen draaman kaarelle.

Sellainen on raskasta kenelle tahansa;
pitkäaikainen jatkuva suruvoitossa kahlaaminen,
ympärillä vain ymmärtämättömiä ymmärtäjiä
jotka taputtavat hartiat aroiksi
silkkaa pelkkää osanottamistaan.

Toki useimmat pitävät draamasta - toki, toki,
mutta loppujen lopuksi on aika pieni joukko se
joka siinä elää haluaa.

Istahtaminen liekehtivän taivaanpiirin tykö
tuo elämisen suuren tunteen liki muinaisiin;
hengen ento on herkässä.

Sielut värisevät yhteyden muodostumisen onnesta,
avaavat siipispankkonsa
ja hetkessä taivas täyttyy lentävistä häkeistä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne