tiistai 24. tammikuuta 2017

RASKAUTTAVAA


RASKAUTTAVAA

Suuren suolaisen jättiläisen huokauksissa
piilee tänään joku suuremmoinen suruvoitto,;
lumenviipymälaulu

Tuntuu kuin se ulottuisi Manalan syövereihin;
raskaaseen ytimeen,
jota on kertakaikkiaan mahdotonta havainnollistaa.

On sentään vieno aavistus,
huterohko ounastus,
olisiko sittenkin vielä jossain kaamosta jäljellä;
ehken hyppysellinen ripauksia piilemässä
jossain tuiki ouvossa.

Sen vertanen kasauma rippeitä,
että ne saavat meren bluusin harmahtumaan;
vaikuttamaan mielialaan raskauttavasti
kun sen tahti lyö santaan.

Tutkimattomat ovat nämät alituiseen muuttuvat,
ihmiseläimen sielunvaellukseen puuttuvat episodit,
joilla näennäisesti ei ole syytä eikä yhteyttä,
ei alkua ei loppua.

Eikä hoppua,
tulevat omiin tahteihinsa säännöllisesti,
itse itseään säädellen mennen sekä tullen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 23. tammikuuta 2017

TUNNUKSET ON


TUNNUKSET ON

On muudan sellainen huomenkoi - tuuli uinahtanut,
nurkat ei ulaja,
räystäät ujella,
eikä läpsy räppänät.

Levotonta ei ole;
hiljaisuuden tyvenessä voi arvailla sarastusta,
sen hetken avartumista taivaanpiirillä,
häämöttämässä syvänsinisen suloisen rajamailla;
enteilemässä jotain nousevasta päivästä.

Vaikuttaa runsaasti siltä,
että tänään on koko päivä keskinkertaista,
äärimmäisyydet - täystyyni ja rietas wimma,
pitävät sulassa sovussa taukoa.

Sen minkä sininen hämärä pituudessaan
on niskan päällä etenkin varjojen siimeksissä,
sen pilvettömän taivaan kirkas kuulaus tasoittaa
ja tästä elämän päivästä tulee kovin tasa-arvoinen,
ainakin valon suhteen.

Se taas johtaa siihen jotta tämä päivä sittenkin voi,
sekä epäonnistua että onnistua.

Vaikka tunnukset kyllä on - lierihattu, silmälasit -,
ei tunnu auttavan etiäpäin yhtään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

ÄHKiMiSEN ZEN


ÄHKiMiSEN ZEN

Onkohan nykyisessä tunnetussa maailmassa
mitään selvästi ihanammin parempaa
kuin ähkiminen tammisen lepopäivän ratoksi?

Etenkin ja siltä käsin,
että sattuu asumaan kaamosvyöhykkeellä,
sillä jolta juuri ikään - vain jokunen päivä sitten,
kaamos on lakannut olemasta totta toviksi.

Sielu palannut - sekä varjot,
ynnä että net yhä parahultaisesti purkavat
viimeisimpiä matkapakaasejaan wimmalla
tehdäkseen olonsa "koselig",
eivätkä niin ollen jouda tuppelehtimaan eetoksiin.

Niinpä tuossa tolassa on hyvä varttaa itsensä -
ilma on morsian pikkukipakkana pakkasena;
kiskoa pitkävarsilämpösaappaat hippuloihinsa
ja lähteä ähkimään kotitunturin vastamäkeen.

Frouan kanssa tietty - sikäli mikäli,
sujuu jotenkin rattosammin matka
kun taa päin vilaistessa näkee kahdet paarustusurat,
ankaran möyrimisen jäljet impihangella.

Sellainen viehättää eloisasti,
saa taukoin välillä ähkimään zenimäisen kelvollisesti.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 21. tammikuuta 2017

MERiRUOSTE


MERiRUOSTE

Sää on muuttumassa poikkitieteelliseksi
aurinko paistaa - taivas on pilviä tupellaan,
sataa riisryyniä sinkkiäpäristä kaatamalla.

Silloin kun tuulee normaalisti,
isännänviirit ja kansallisuusviirit liehuvat,
eikä näin että tuuliviiri seista jököttää paikoillaan.

Ellei se ole lakossa - syystä eli toisesta,
sen täytyy olla hyvässä meriruosteessa,
joka on aivan erinomaisen ihanan kavala ruoste.

Kun se mistä saa rouhaistua kyntensä pintaan,
se ei siitä hevillä hellitä enää - tekee tenää;
eikä katkea prosessi kuin makealla vedellä voidellen.

Sillä taialla hoidellaan se pintarintama,
puunataan - tuunataan, sen jälkeen kuivataan
ja voidellaan pipikohta lasten natusaanilla.

Kaikki ruostuu merellä - ruoste syö.
pienenpienillä hampailla mutustelee peltiä ja köysiä
hioo ne olemattomiin ja sylkee mereen.

Mutta mitäpä tyhjää meriruosteesta runoilemaan,
senhän tietää kaikki
ja jotka eivät - tulevat kyllä aikanaan tietämään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 20. tammikuuta 2017

DOORiLAiNEN SiMPPELi


DOORiLAiNEN SiMPPELi

Kävelen huojuvaa kalliokujaa pitkin,
sen sisällä oikeastaan,
jos aivan sanan varsinaisessa merkityksessä.

Pylväät ovat ehtaa doorilaista tekoa,
kehtaan sanoa - istuvat hyvin tähän,
raosta kiilottava taivas on sininen valkoisine pilvineen.

Ankarien samoilujen,
uuvuttavien matkakertomusten jälkeen vihdoin kiitos.
On hieno tunne olla tällaisessa luojan luomassa
temppelissä - kovin simppelissä.

Tuntuu aivan uskomattomalta
että parinsadan kilometrin uuras taivallus
mahtuu sitten tähän kahteen-kolmeensataan metriin
jonka tämä käytävä on pitkä.

On turha haikailla;
kertoisinko muka tämän salaisen sinisen sijainnin -
antaisinko muiden - vieraiden ihmisten,
laittaa tämän kanjonin pohjalle jalanjälkensä.

Ei, ei!
Eräänä kauniina päivänä huomaisin asetellun
kurua reunustaville harjoille kivipinoja;
merkiksi jonkun omahyväisyydestään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 19. tammikuuta 2017

VEiKEYS


VEiKEYS

Eräs näköjään ikuisen kakaran asteelle jääneen
humpuukimaakari-sieluni päähänpistoista
tässä päivänä muuaana oli;
merisaukon metsästys - nii-in, merisaukon metsästys.

Tai paremminkin jäljestys;
joka perustui päivittäisellä happihyppelyllä
todettuun havaintoon tienposken nietoksesta.

Oli laskenut luikuria tuo veikeys vatsallaan
tulessaan jostain tundran rajamailta veden tykö;
hauskat kuviot - siitä se kai lähti kimmoke
lähteä kahlomaan tulojälkeä.

Siinä ähkiessä huithapeli sielu
mätkäisi vielä lisää painetta höyryämiseen;
sen kun vielä onnistuisi kuulemaan,
että laulaisiko tuo musta vikkelä soukka
lasketellessaan samalla,
kuten Vaka Wanhankin kerrotaan tehneen vesillään.

Vaan lyhyet oli jäljet - haihtuivat kuin pieru Saharaan,
joku tuulen pyörteen öhkäisy oli pyyhkäissyt
ne tyyten sileäksi.

Mustanahkakantiseen tyly merkintä;
kotipaikka kovin tuntematon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

SiELUT PALAAVAT


SiELUT PALAAVAT

Jos huominen tulee tänään yhtä säännöllisesti;
kuin entisinä hyvinä aikoina kuunaan,
saattaa olla mahdollista -
sikäli mikäli sää sallii -,
että taivas lakkaa putoamasta
ja kultainen kehrä asettuu pieneksi toviksi horisontille.

Siihen meidän ranta-asukkien varaamaan aukkoon
keskellä päivää -
siis jos.

Sitä nyt ei ole kiveen hakattu jotta näkyy;
mutta siellä se kuitenkin on
kuin palkankorotus tilipussissa;
on, on ja on - muttei vaan näy.
Tuttua, Tuttua!

Mikä ilo siitä syntyykään kun kehrä näkyy,
varjot hipsivät ensimmäisenä paikalle;
maistelevat miltä valo maistuu
ja jäävät paikalle pälyilemään häilyen.

Sielut tulevat yhtä köyttä,
samaa kyytiä, samaa vauhtia;
katselevat oman soppensa,
sekä puikahtavat ihmismielen syöveriin
kaamoksen päättymisen kunniaksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne