perjantai 24. maaliskuuta 2017

ViETTELYS


ViETTELYS

Ne ovat iloisia päivä ne;
kaikkialla rantavyöhykkeellä näkyy merkkejä,
laiskansuonta vetää niin vietävästi että,
jos silmäkulmaa ei aurinkopöly kutittaisi niin kovin,
sitä varmaan ripustaisi triippusmaton
päästä sekä toisesta kehtaamisiin kiinni.

Köllähtäisi siihen,
hyvästelisi kättä huiskauttaen lähiseudun
Höyhensaaren matkansa aluksi.

Vaan ei se niin mene,
puolella korvalla pantava merkille Louhen puoleen
hivuttautuva tuulos;
sen verta sentään on opittu ajan saatossa.

Saattaa olla hyvinkin niin,
nokkaunilta herää valkoisen räntäisen hunnun alta
haparoimaan unen- ja valveen rajatilassa tolaa,
sitä johon ei kaiken - käytössä saatavilla olevan
tolkun mukaan enää pitäisi sortua.

Niin makiaa on kuitenkin uni - viettelevää,
aurinko kutittaa leukaperiä, poskipäitä,
ynnä lierin alta esiin livahtanutta otsaa.

Räntä ei haittaa - froua kyllä katuharjaa sitten.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 23. maaliskuuta 2017

METSÄN iHANA


METSÄN iHANA

Kuolpuna on hehkeimmillään,
valo - joka niin kuin tiedämme on syntyisin idästä -
siivilöityy upeasti sen läpi kultaisena ryöppynä.

Metsään kannattaa upota siinä rakosessa
kun sen päivän kaatumaan alkaneet puut
ovat jo rojahtaneet pitkäkseen
ja seuraava polvi vasta suunnittelee samaa.
Ei jää kaatuvan alle.

Että mistäkökö sen tietää -
no siitä jotta kaatumista suunnittelevat pitävät ääntä,
kaatuvat eivät juuri,
ellei ihminen ihan sitä tehen satu paikalle;
tällöin muodon vuoksi rojahtavat rymisten,
vaikka periaatteessa se ei kuulu puukulttuuriin.

Ihmisen kuulimet vaativat ääntä mukamas;
se vahvistaa tunnetta luomakunnan herruudesta

Puukuolema on sikälikin arvokas asia,
etteivät upeat aihkit alenna itseään normaalisesti
mihinkään hälinään - loppu tulee tyynen eleettömästi;
lankeavat mantuun - siinä kaikki.
Elämä pitkä - maatuma lyhyt.

Mutta kun ihminen ja kulloppi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

MERi- JA MAAKOTKA


MERi- JA MAAKOTKA

Sen verta liikuttava kokemus nähdä
meri- ja maakotkan ruokailevan hylkeenraadolla,
että se saa kapuamaan lievän vuoren kiirelle
tekemään itseruoskintaa.

Kadaveriinin äitelä tuoksu on jotain makaaberia,
niin äitelää makiaa että se saa;
siksi kapusin kehumaan itseä - elänhän;
vaikken koskaan lue runojani jälkikäteen
sillä silmällä - oikeinko vai väärin,
vain teknisesti.

En tiedä onko muita runoilijoita,
en lue heitä;
kenties on olemassa tai ei ole.

Ei sen väliä,
ihmiset, tekijät eivät ole tärkeitä,
vain se vihmerä; tai viheliäs ryöppy - hetki,
puuskahdus jossa sanat purskahtavat
jonkin sortin vuolaana jonona jo valmiiksi.

Kaikki asia on siinä ja se on ikuisesti ainoa laatuaan,
ainutkertainen tapahtuma - sinällään.
Sama ei tule toista kertaa.
Jos sitä ei silloin vereksenä saa talteen,
sitä on tyhjä muistella.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 21. maaliskuuta 2017

HERÄTYS


HERÄTYS

Suorastaan hykerryttävä päivä,
yö kohtaa voittajansa;
hyväksyy sen,
aloittaa matkansa hämärän rajamaille.

Ja luonto kiittää,
innostuu päivä päivältä uutterampaan elämänmenoon,
jopa seinivieren lakastuneiden heinänraatojen
sisimmässä koetaan herätys -
uudelleensyntymisen ihme.

Ensimmäiset huteran hatarat piipat ujuttavat
hailakan vihreän haamunsa,
tunkevat elämänhalunsa ankaralla voimalla
kuolleiden seasta elämän kevään lämpimään valoon.

Mennään vauhdilla,
aurinko tanssii redillä pitkän päivän,
antaa piut-paut vuonon takaa kuikkiville harmaille.

Että osaakin sulava vesi litistä iloisesti;
tuotahan kuuntelee ihan hartaana,
tosin kuksa kourassa,
korvapuustia käkättimeen tukkien,
vartaassa parvi Huilun tuhteja anomassa suuhun.

Solis Invicti - voittamattoman auringon päivä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 20. maaliskuuta 2017

iMPiJÄÄ


iMPiJÄÄ

Karahtelee anturan alla,
ahkio kolisee,
suurin osa matkaa taittunut rahisevalla karstanteella;
ainakaan kulkemisessa ei mitään valittamista.

Rauduista ei tiedä - ei osaa sanoa -,
ei arvata millä tuulella ne sattuvat olemaan,
niiden niipukkuus on niin tavallista,
ettei ottamatonkaan päivä tunnu
enää mitenkään poikkeukselliselta.

Se vain on;
päivä muiden ottamattomien joukossa
jolloin reikiä on väännetty monissa miehin
niin että koko pikkuruisen lätäkön kansi
alkaa loppukaronkassa muistuttaa
pikemminkin siivilää kuin varsinaista kantta.
Eikä nykyn nykyä.

On niin varhas - eletään vielä toivossa,
hyvässä uskossa kiskotaan porauskalustoa
ynnä muita asiaan kuuluvia vermeitä
pitkin loivaa vastaletta.

Hikeä pukkaa kummun päällä,
se haihtuu saman tien kun näkimet kohtaavat
pienen lompolon neitseellisen kannen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

TiKKU


TiKKU

Päivät eivät ole veljiä,
huomeneen tultaessa ankaraa sumua vuosi rinteessä,
yhytti meren,
lipaisi suolaista pintaa,
haihtui pois,
vaihtui punervaan kiloon.

Kaunista upeaa siihen saakka
kuni Louhi tarjosi kuorrutukseksi märkää lunta,
vaakasuorassa pisti tulemaan puuskittain;
ei kelvannut kellennii,
suli harmistuneena itsekseen pois.

Sillä hyvä.
Puuntavien pilvien paltehilla lokkiparven tanssi,
einespalaverille siellä paneudutaan;
minne mennään tänään kirkumaan.

Horisontista piirtyy tikku,
alkaa muistuttaa mastoa isotessaan;
joku lentävä äkkää aamiaisen
ja lähtee vastaan.

Järjestys palaa sekunnin murto-osassa katraaseen,
koko lentue suunnistaa hoksaajan perään,
tasa-arvosta ei siinä sakissa tingitä,
nopein saa vatsansa nopeimmin täyteen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 18. maaliskuuta 2017

SEiTSEMÄNTOiSTA HETKEÄ


SEiTSEMÄNTOiSTA HETKEÄ

Meillä on nyt tämä,
kevään seitsemäntoista eri hetkeä somasti tulossa;
tarvitaan vain viitsimistä,
pientä huomiota,
vain sitä normaaliseen elämän havainnointiin liittyvää
luonnollista kiinnostusta täkäläiseen,
alati muuttuvaan luonnon tilaan.

Ei pitäisi olla vaikeaa erottaa sykähdyttävää kuhinaa,
sitä joka on samanaikaisesti jokaisessa elementissä;
suolaisen märän pinnalla käydään läpi lisääntymisen,
suvunjatkamisen suurta draamaa,
oletettavasti pinnan allakin on säpinää
kun muutama miljardi turskaa asettelehtaa
kokoontumisajojen vaatimaan asentoon.

Maalla tapahtuu samaan aikaan samaa,
uimataidottomat ovat samoilla töin;
suonissa rynnistävä hormoonileppä
pakottaa karonkkaan nekin jotka tavallisesti
viipyilevät päivisin siimeksissään.

Ilmassa on käynnissä sanoinkuvaamaton lentonäytös,
pääosassa mustavalkeat päätäpahkasyöksyin,
maalla samat vaappuen räpistellen - oi elämä.

Taivaalle töllistelijöitä piisaa pitkine silmineen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne