tiistai 31. maaliskuuta 2015

ÄKKÄÄMiSTÄ


ÄKKÄÄMiSTÄ

Kylläpä se olo alkaa pikkuhiljaa korjaantumaan;
parantumisen sukkela ihme.

Selittämätönkin järjellisesti kai,
mutta toimii kuin toimii,
Urbanistanin vähitellen hiipuessa mielen kuvista;
haamuja lienevät alun alkaenkin olleet...

Tilalle on hivuttautumassa aavojen laulu,
poromiesten wanhalla jäljellä,
heti tunturikoivuvyöhykkeen läpi päästyä.

Pian on tilaa ajatella;
sen verta löysät raamit edessäpäin,
että kaikenlaiset - karvaisetkin ajatukset,
mahtuvat niine hyvineen seilaamaan,
kukaan ei ahdista - ei tule sanomaan:
"Noin ei saa ajatella."

Tunturin kuvetta seilatessa on itsellinen,
ei voi tehdä ajatusrikosta.
Sitä tunnutaan olevan suunnittelemassa
vallan pönkittämiseksi.

Tunturin kiirellä - ympäriinsä katsellessa,
sen vain yhen äkin jotenkin äkkää,
tuulen soittaessa suruvoittona lounasta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 30. maaliskuuta 2015

TAiVAALLiSEN RAUHAN AUKiO


TAiVAALLiSEN RAUHAN AUKiO

Vain lempeä kiskaisu narusta,
ei edes ryyppyä juhlan kunniaksi,
niin käynnistyy keväinen päivä,
autereisena - raittiina;
jumalat puhuvat.

Asenne kaikin puolin suopeana tulevalle,
elämältä tuoksuva nuoskavalkoinen ympärillä,
ummenkulkijan lähes unettava rupatus,
punaisen kissan tyytyväinen kehräys,
äksyys ja sypäkkyys piilossa kuoren alla.

Kaikki tarvittava alkaa olla kasassa,
viime hetken tarkistuksia unohduksen eliminoimiseksi;
turha eeskahtaalle rahtaus saa ilman pilaantumaan,
korottaa helposti vee-käyrää.

Tuli - hyvän mielen edellytys,
kahvihetken ydin -,
se on pantu jo alulle ennen ennen pitkää.

Muhii omassa osastossaan.
Paikkaa kössinturkiaan hehkumalla,
saumoista tihisee ulos eksyneitä savukiehkuroita.

Nooh - enempäsä tunteen kohottamiseksi,
kuin lähtökiimaa vaivihkaa vahvistaen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

HYVÄ PÄiVÄ


HYVÄ PÄiVÄ

Se auvoisuus mikä tähän aamunkoihin liittyy,
se on jostain toisesta ulottuvuudesta;
sarastus - äärettömän rajoilta kurottava rantu,
taivaanpiirin kuultava uurros yön ja päivän välissä.

Sisin altistuu valmistumaan sielunlinnun sijaksi,
sulkemaan sen kiihkeänä hoiviinsa;
kaikki tässä erinomaisessa huomenessa.

Tulee hyvä päivä;
ties monennenko elämäni ensimmäinen loistopäivä,
häivääkään ei harmaista,
puhtaan valkeaa kristallinkirkkaan sinisen alla.
On hyvä olla.

Hiljaisuus leijuu tyvenen yllä;
katsoo minne katsoo,
hopeisia hölyn-pölyjä tanssimassa auringolle,
omaan tahtiin.

Kaikki säännöt on liiskattu,
palautettu saantitodistuksella,
mustassa kuoressa elämän nitistäjälle.

Elämä palaa kehään - eheytyy,
rynnii vapautetun sielun haihattelevalla wimmalla
ja laulaa juopuneen rietasta renkutusta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 28. maaliskuuta 2015

LOiKKA


LOiKKA

On myönnettävä nöyränä,
muttei sentään häpeillen:
Taannoinen hätäpaskaloikka Arktiseen hysteriaan,
Ultima Thulen parmaan armaaseen hoivaan,
oli vain silkka nykyajan kopio ikiwanhasta;
muudaan runoilija Simonideksen tempusta hänen
ennen muinoin sattuneesta laivansa haaksirikossa.

Kun muut matkustavaiset haalivat omaisuuttaan;
pakkasivat ja pukkasivat,
runoilijan ketku loikkasi kalliolle ja pelastui.
Hänen kaikki omaisuutensa oli hänen päässään.

Tämän ajan loikka vakaalle maaperälle,
tästä poliittiseen mätään hukkuvasta yhteiskunnasta;
siis vain pelastuakseen,
tulee tehdä Simonideksen tapaan;
kaikki omaisuus omassa päässä.

Poliittinen mätä tursuaa siinä lilluvien
piruparkojen itse sitä huomaamatta ja tuhoaa
kuin syöpä suomilaista elämisen kulttuuria.

Katumattoman harhaoppisen
tai ryöttäsyntisen erottaminen on mahdotonta.
Politiikasta on tullut irstas konsti estää ihmisiä
perehtymästä asioihin, jotka koskevat heitä itseään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 27. maaliskuuta 2015

HULLU MiKÄ HULLU


HULLU MiKÄ HULLU

Runoilijan ujoin,
melkein rujoin - lähes lempein sanoin
punon hempein lausein kuultavaksi sen min' näen.

On meno kiihtynyt,
en viihtynyt enempää
kuin mitä rakkauden kohtelias väkipakko määrää.

Liikaa epäonnistunutta minä-minä-sivistystä;
toinen toistaan parempaa,
hääräämässä toisarvoisten ajatusten sekamelskassa,
suunapäänä,
ilman päätä tahi häntää.

Se on ikuisuutta - ajan päättymätön rietas rappio;
ei alkua ei loppua,
hirveää hoppua ehtiä, että ehtii pysähtyä.

Ei ole aikaa - eikä se kulu;
kylähullujen haaveilema Perpetuum mobile,
se on ollut iät ja ajat läsnä - jos on osannut katsoa.
Siksi hullu mikä hullu - voissa paistainkin.

Kuinka rikkaaksi tulee neropatti
joka keksii myydä laseja joilla näkee ajan;
jos sitä on olemassa tässä ulottuvuudessa?
Kuinka rikkaaksi harmiton joka ei keksi?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 26. maaliskuuta 2015

MUKA-LAPPi


MUKA-LAPPi

Neljäs matka Muka-Lapin Kemiin on ehtymässä,
yhä täällä vaan äimistellään virallisella taholla
syytä mustikkamaalaisten vähäisyyteen.

Kukaan ei rohkene kertoa suoraan,
että täyspäiset kuolevat Muka-Lapin rajoille.
Nauruun.

Ja ne jotka eivät kuole,
viilettävät konstilla jos millä,
sellaista hoppua yli tahi ohi sinne minne sielu halajaa.

Sillä näinhän on:
Vuoden alusta kolmekymmentäyhdeksän,
silmänkääntötemppu - Perä-Pohjola taiotaan Lapiksi.
syntyy poliittinen Lappi;
hyväuskoisten höppänöiden Muka-Lappi.
Yritys hyvä kymmenen - jopa Meri-Lappi.

Vuosien saatossa on tullut akkiloitua,
kuinka pitkälle "pitkätukkaista" voi jymäyttää,
kuinka kauan kestävät ilmaan piirretyt kulissit?

Ehken pari kolme hyvähköä miesmuistia,
mutta edes silkalla valheella ei pitkälle pötkitä,
pää vetävän käteen tulee jossain vaiheessa.
Sellaista elämä vain on.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

AiKA OHENEE


AiKA OHENEE

No näitä on - kaikenlaisia väristyksiä,
haistimen päristyksiä nästyykiin,
milloin mistäkin syystä.

Vunukkana silloin:
kuolleesta rotasta,
räkätin pojasta,
tahi renkaan alle liiskatusta kärmeksestä;
hartaana juhlallisen aktin kera.
Harvemmin tursuttiin ilosta.

Nyt silmäkulma toimii jo silkasta ilosta - tiedosta,
että jotain erityisen kivaa on luvassa;
saavutettavissa onni niillä töin.

Että jossain sellainen tyyssija,
jotta mokomaan haluaa ehdoin tahdoin,
sinnittelee puurtain odotusajan sinne pääsemiseksi,
pieteetillä tietenkin - ei suurella hälyllä.

Aika ohenee,
sen seinämän läpinäkyvyys paranee tunti tunnilta,
sumea tulevaisuus kirkastuu hinkkaamatta;
pelkällä kärsivällisellä odottamisella ilman hoppua.

Järjestely on nyt alfa ja omega
kun se on kyllä, voi poistua jarrutta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 24. maaliskuuta 2015

KiVEEN HAKATTU


KiVEEN HAKATTU

Jos runoilijat taitaisivat valehtelun,
voisi nyt totisella naamalla väittää,
että kotitunturi näkyy jo,
mutta ei - runoilijathan ei koskaan kirjoita totta,
niinpä sinivalkeiden kuohupäiden suonnakaan ei näy.

Ei näy,
vaikka kuin on huulilla,
odotuksesta rohtuneilla elämän janoisilla;
tuon, tuon, tuon ja tuon yön takana.

Sellainen saa aikaan uskomattomia vavistuksia,
niin liki, niin kaukana,
kunpa aikaa ei olisi keksitty jarruksi.

Älkää kyselkö - aikaa sitten sanonut tahdon;
täysissä sielun ja ruumiin voimissa - itsensä haltijana,
niin on kiveen hakattu.

Rannan santaan hiiltyneen kepin kärjellä kirjattu
ja vuoksi sen pois pyyhkinyt - sen vuoksi,
jotta se säilyisi totuutena lopun elämän,
kanssa meren ja ukkoisen lapsen.

Talven raihnas sielu kyköttää rannan kivellä,
kaipuu roikottaa siipispankkojaan merimetsona;
värisyttää - koko keho huojuu tuulen tanssissa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 23. maaliskuuta 2015

LOPUTTOMiiN


LOPUTTOMiiN

Siellä met sitten köppäsimmä,
intiaanihölkkää pitkin Loppumattoman suoraa,
kaksi aikuista,
wanhempi ja vielä wanhempi;
korppien tanssiessa lemmentanssia yllä.

Loppumattoman suoraa,
loppumattoman suoraa kaikki tyynni.

Silmissä uneliaan viipyilevä katse kohti Satumaata;
silloin tällöin harvakseltaan levollisen raukea,
aukeaa näennäisen ylimalkainen - pyyhkivä silmäily,
ihanien naisten tapaan.

Naisten jotka katsovat akkunasta ulos - tai sisään,
kuten naiset kautta aikojen ovat tehneet.
Näyttäen joutilaalta samalla tavoin kuin
kaiken kokenut kalastaja purressaan-,
tai wanha metsästäjä peuraa odotellessaan.

Ja sujuuhan se matka,
loputtomiin äänetöntä, tasaista taivalta,
vain mietoa puhinaa uloshengitysilman yhtyessä
ohimenevän tuulen suhinaan.

Sellaista vielä on,
yltiöpäisiä ankaran hurjapäisiä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

KÖNSiKÄS


KÖNSiKÄS

Kummasti sattuu ja kouraisee
kun aamunkoin varhaalla tihrustaa akkunasta tolaa.
Lupauksia täynnä oleva orastava keväinen huomen,
siellä se heleänä houkuttaa ulos rantteelle,
vonkaa raihnojaan harteilla kantavaa kehtaajaa.

Pitäisi nousta,
sonnustautua,
rohkeasti erkaantua tuvan houkuttavasta piiristä;
haparoida hämärän porstuan läpi ukselle
ja pujahtaa aukosta valoon.

Vaan empii könsikäs - koskeeko se -,
silmiä joutuu siristämään,
valo poraa humeettiin reikiä;
joku ulkopuolinen saattaa nähdä että se on tyhjä,
vuodatettu kuiviin synkimmän syöverin aikana.

Ryhmyiset kourat haparoivat wanhasta muistista,
tapaavat nokilaseja uksen pihtipielen naulasta,
kamanan päältä hyllylaudalta kunnes onni tarttuu
ja siinä ovat - iänwanhat vieterisankaiset palvelijat,
nokalle nostamista vailla pivossa.

Helpottaa,
jo vain se kyllä nyt rohkii kevääseen astua
varistamaan talviset tomut turkistaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 21. maaliskuuta 2015

NAURATTAA


NAURATTAA

Tunturit kutsuvat,
kuinka houkuttelevasti niiden takaumat valtaavat,
pullahtavat mielen pinnalle juuri oikealla hetkellä.

Nyt kun niiden upeat kupeet, lanteet, kiiret,
häikäisevine valon ja pilvenvarjon leikkeineen
alkavat olla sopivasti karstanteella.

Nyt kun enää ei niiden luokse entääkseen
vaadita verta, hikeä ja kyyneleitä,
berserkin raivolla umpisessa pettävässä puurtaen.

Tällaisella hankikannolla pakkaa naurattamaan,
suorastaan hihittämään ääneen,
tiineen emätunturin kasvaessa edessä;
sitä sukkelammin,
mitä väkevämmin peukalo puristaa kahvan nipsua.

Se sellainen kutina sisällä wimmautuu riettaaksi,
se - mitä ei millään kapineella voi raapia;
oikein värisyttää vaatteiden sisällä;
houkuttaisi pysähtymään - kiskomaan kuteet pois -,
hinkkaamaan raatonsa karkeaan kinokseen
kutkan hellittämiseksi.

Sellainen on polttava kaipuu valon ja taian maahan,
arktisen hysterian sisimpään ytimeen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 20. maaliskuuta 2015

HUOMiSEEN


HUOMiSEEN

Vielä tovi - tämä päivä kokonaan
ja huomisestakin kolme varttia minuutteina
kuni yhen äkin - silmänräpäyksessä -,
paivä onkin niskan päällä - ottaa yöstä niskalenkin
ja sysää sen vajumaan syövereitään kohti.

Kyllähän sen piruvie kukin sielussaan hoksaa,
sellainen tunne voimistuu voimistumistaan,
että ryöttäsyntien osalta paine ikään kuin kevenee,
koko keho kohenee, suoristuu,
ottaa valon enetessä wanhan ylpeytensä.

Nuorisossa,
etenkin ylioppilaissa tämä oire esiintyy nokkavuutena;
wanhoihin partoihin kohdistuu enenevää rikkiviisautta
ynnä tyhjännauramista,
mitä likemmä edetään Walpurin suurta riittiä.

Mutta olkoon,
on tässä kehveli mökötetty nyrpeällä naamalla;
teeskennelty ikävää ihmistä talven synkin sydän.

On ryhdistäydyttävä valon voimalla,
todistettava lähipiirille jos vain suinkin -,
ettei ole menettänyt maalaisjärkeään,
On alettava poliittisesti epäkorrektiksi;
sanouduttava irti itsesensuurin tappavasta taudista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 19. maaliskuuta 2015

SiiS ETTÄ


SiiS ETTÄ

Siis että,
siis että liki joka kerta - joka kerta
kun astun himpun verran syrjemmälle,
sivuun kaikkein yleisimmistä kulkuväylistä,
tapahtuu sama juttu;
sielu kahahtaa olkapäälle,
lehahtaa siitä teilleen
ja vaikuttaa kovin onnelliselta.

Onko se sitten jotain syvää kaipuuta arktiseen,
jotain sellaista tiedostamatonta hysteriaa,
jota ei vieläkään,
niinkin monen vuoden jälkeen hoksaa.

Ei, vaikka henkinen ja fyysinen koti
ovat yhtyneet yhdeksi ja samaksi;
Unto Monosen sanoin - erottamattomaksi,
niin hienolta kuin se kuulostaakin.

Herkistää moinen kevytkenkäisenkin luonteen,
etenkin jos froua vielä silloin tällöin hyräilee,
monta kertaa valjastaa pirun keuhkon miehustalle
rimpauttaen pätkän Satumaata tai Lapin tangoa.

Nooh - ja Erottamattomat tulee väistämättä
siihen samaan ryöppyyn
ja asia on siltä osin selvä - rakkauden suuri ele.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

YÖN HUiKEA HETKi


YÖN HUiKEA HETKi

Pohjapaloja joka suunnalla;
arktisen korkeakulttuurin sisintä pyhintä ylintä,
sielua viiltävää kauneutta.
Kerrankin näytelmä johon rupusakki
voi osallistua ilman paremmiston nyrpistelyä.

Soilet riekkuvat wimmaisesti - tanssivat leiskuen;
kaikenkarvaiset urbanistanilaiset harmaat katukujat
kelpaavat näyttämöksi loskineen, roskineen,
ja paskanruskeine rapoineen.

Tasa-arvo - tällä erää luonnon toimesta,
ilman ensimmäistäkään Iskariot-äänestystä,
puliveivausta - sormen osoittelua.

Nyt saavat ihailla, kuvata ja hämmästellä nekin
jotka ovat vasta haaveilleet ne joskus näkevänsä,
mutteivat syystä tai toisesta ole päässeet tykö.

Taivaantulien valtakunta on lähellä - liki iholla,
jos saa hinattua itsensä valosaastan ulkopuolelle

Kiehautan revontulilla kohvet,
istahdan kinokseen nauttimaan ilmiön hurmasta,
ilman kameraa - tietty.

Maalta olen lähtenyt ja maalle tullut.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 17. maaliskuuta 2015

KAiKENLAiSTA


KAiKENLAiSTA

On se ihmisen poikanen kummallinen,
herkkua pitää saada vielä wanhana rahjuksena;
on se niin perso makealle ololle,
että mieluummin mahantäydeltä kuin osamaksulla.

Taas aika kilvoitella oman sielunsa kera,
antaa huumaavan kevätauringon ruskistaa nahkaa,
mielen samalla sinnitellessä sisäisessä kamppailussa,
Mudduksen selän yli puhaltavassa ahavassa.

Oivallinen lihojen kuivauskeli;
Ahtolan kera sellainen hupsu sanaton sopimus,
pilkitään kyllä - saaliista ei niin väliä.

Vain se tunne olla saamavinaan;
se tunne jotta jättiläiset ovat mahdollisia
ja reikää joutuu suurentamaan,
hevoista lainaamaan vonkaleiden jäälle kiskomiseen.

Siinä sitä joutaa sitten miettimään ihan kaikenlaista;
luihin purevassa vinkassa kyköttäissä,
sormet hyvällä tolalla - eivät hikua odotuksen kiimassa;
siitä tuuli pitää huolen.

Absurdistanista uhkuva tuuli sipisee juorun korvaan;
raiskaamisista ei pitäisi kuulemma hölistä,
koska viisi kuudesta tykkää siitä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 16. maaliskuuta 2015

AHTi


AHTi

Sehän on vissi selvä kun menee jäälle - tykkää;
tykkää siitä ilmeestä,
niistä eleistä joita pieteetti ympäristö tarjoaa,
tienkin ilman valtiollista pakkoa.
Sehän se on sen salaisuus.

Hassua mutta se interiööri tuottaa sen tilan
johon sijautuu niin kovin,
että jossain tuulen ja tyynen tuoksinassa
alkaa olla epävarma kumpaako suosia.

Aurinkoisella tyvenellä kun helposti läätää,
niin raju on vitipuhtaan hangen heijastusvaikutus;
sitä saattaa alkaa äityä toivomaan tuulta,
pientä lehahdusta joka kuivattaa otsaa,
hiestä kostunutta - kun käyrä nousee.
Sitä mukaa harrien innon laantuessa nousta ylös
ja ulos raitista ilmaa haukkaamaan.

Siellä penteleet lojuvat,
kristallin kirkkaassa kymmenen sentin vedessä,
eivät korvaansa lotkauta maailman parhaalle,
jota tuputetaan niille evankeliumina,
jolla hinkataan kupeita ruokahalun kiihottamiseksi.

Onean apeuden yltyessä luottamus Ahtiin hiipuu.
Vallan uudet jumalat alkavat äkin kiinnostaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

TOiViOTiLA


TOiViOTiLA

Vinkanpoikanen raapii kasvoja,
pukkaa rinnasta.
tavoittelee hatunreuhkaa,
eikä usko kun sitä kiskotaan syvemmälle päähän
niin että on näkö mennä.

Kevättä lienee mokomalla rinnassa,
tuoksuu väkevästi lounaalta,
yrittää väenväkisin lyödä kiilaa arktiseen hysteriaan.

Metsä huokaa ja on musta,
aurinko värjää latvuksia koiton värein
ja koko taho muuttaa tasaiseen näkymää;
männynvihreä rusehtavineen syntyy huomeneen
ja lähimaailma saa elämän kasvot.

Vaikka tuuli tohisee taustalla,
tässä sijassa vallalla on sittenkin hiljaisuus,
jota ei edes ummenkulkijan ulina leikkaa,
ei liikenteen kohahtavat intervallit.

Hiljaisuus on toiviotila - sen kuuleminen taito -,
kokemisen kautta oppineilla kuulimilla;
muuta ei tarvita.

Vain halu oppia opettamatta,
sen on Zen - kaiken valaistumisen ydin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 14. maaliskuuta 2015

SiELU KYLPEE


SiELU KYLPEE

Miten onkaan makiaa katseltavaa tuli,
aineen yhdyntä happeen siinä silmien edessä,
vailla minkäänlaista arkuutta ja ujoutta,
vailla pienintäkään häpyä.

Siitä vaan wimmalla kimppuun kuin sika limppuun
kun sille annetaan haukkapalaksi järeähkö pölkky,
tuntukoivun moneen kieroon kasvanut tyvi.

Mokomasta innoittuu;
humahtaa kuin kyltymätön mielen sairas ihminen
ja käy raatelemaan tulisilla kynsillään pintaa.
Se on esileikki - vihje tulevasta,
lupaus suuresta onnesta pienen aikamatkan päässä.

Ja voi miten tyytyväisenä onneton pölkkypää;
lojuu rentoutuneena uhrialttarillaan,
odottamassa hehkuen elonsa suurinta tulemista.

Kyllä siinä silmä lepää,
sielu kylpee onnen kyyneleissä - elpyy uuteen uskoon;
kurkistaa olan yli taakseen tulevaisuuteen uteliaana.

Humeetti jauhaa wimmaisella teholla;
Furor poeticus iskee arktisessa hysteriassa.
Antaa niin isällisen tällin kisällille,
että tähdet kertovat.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 13. maaliskuuta 2015

AJATTOMUUS


AJATTOMUUS

Aika - tuo rattaissa pyörivä paska;
ihmisen ällin typerin tuotos sitten ihmisen keksimisen,
miten ihanaista olisikaan elellä ilman aikaa.

Maailma olisi täpötäynnään arvuutteluja,
sattuman oikkuja - ennen kaikkea aitoa jännitystä;
luonnonlakien tuomiot tulisivat ylättäin.
Kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Ja se olisi sitten siinä - uraputki;
ei mitään suurieleistä kuolemaa,
sukulaisten surua tai remakkaa iloa,
sillä elo välitilassa - ajattomuudessa joka hetki,
olisi ainutkertainen ikuisuus,
elämän kestävä alkamattomuus-loppumattomuus.

Vieläkö sitä parempaa osaisi edes kaivata,
saatikka ahnehtia - varautua pahimpaan,
keräämällä mielen sairaan hillittömällä wimmalla
omaisuutta ja vaurautta silmittömässä himossaan.

Kaiken vuosituhantisen kulttuurin arvon unohtain;
vain minä, minä, minä.

Kaipaisiko ajattomuus politiikkaa - mieti,
sehän on konsti estää ihmisiä perehtymästä asioihin,
jotka koskevat heitä itseään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 12. maaliskuuta 2015

VÄHÄPÄTÖ


VÄHÄPÄTÖ

Ei se kummoista tunturia vaadi,
tieva, mella - Kallitunturikin piisaa;
sen kun vaan kamuaa kiirelle ja vilkaisee jänkien yli.
Kyllä näkyy.

Natokiimaisia hämäränhenkiä ahnaina leijumassa,
väijymässä horjuvan lauman yllä,
yksinhuoltajat, lesket ja orvot - kaikki uhattuina.
Saalistavia kynsiä pakoon eivät pääse työttömät,
ei invalidit, yrittäjät, raskautetut,
eikä varsinkaan wanhukset ja elakelaiset.

Kaiken värisiä pötypuheita alkaa olla mustanaan;
vaaleihin aikaa vielä hurumykke,
tämä on vasta alkua - ensimakua -,
raha ei vielä pala,
silkkaa kepiää esileikkiä.
Orgasmia vasta pöyhötellään.

Selitysosastot huhkivat kolmessa vuorossa;
paistavat voissa loikkareita käännynnäisiksi,
valkaisevat valheita pyykkärit kiehuvassa vedessä.

Erään likitunturin laella erottuu joku musta piste,
jos ei ole kärpäläisen paska,
niin saattaapa olla katuva harhaoppinen - vähäpätö,
parahultaisesti silmänsä auki saanut uusherännyt.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

PiRUNKYLPY


PiRUNKYLPY

Zizzoz Shaatana mikä valveuni;
kahlaamassa muka sinnikkona yltiöpäänä kohti
tunturikoivikon läpi siintävää Kulttuurin totuutta.

Rämpimässä vyötäröön saakka ulottuvassa
mielisairaassa tekopyhyyslietteessä
jossa killuu mädäntyneen sivistyksen etovia lauttoja.

Kuvottava olo;
myrkyllisiä,
korrektiuden saastuttamia puheenparsia valumassa
vuolaina koskina alvariinsa vastassa;
iljettävinä haasteina.
Oitis kun yhdestä saa selvittyä astuu toiseen.

Joka harppauksella totuus pakenee samanmoisen;
eikö sekään ole totta,
vain pelkkä märkään veteen maalattu kuva,
joka tyvenessä vaipuu hyytyvän pinnan alle.

Rehellisyydelläkin on hintalappu,
niin mielipuoliselta kuin se kuulostaakin;
se on rehellisyyden ratkaisematon paradoksi.

Pötypuheita saa pilkkahintaan,
kun taas ainoita oikeita totuuksia kuullessaan
kannattaa heti kääntyä vastakkaiseen suuntaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 10. maaliskuuta 2015

iNTUiTiiVi JA ANALYYTTi Runo № 2300


iNTUiTiiVi JA ANALYYTTi Runo № 2300

Juhlan kunniaksi on synnytetty tuli,
vähäisistä tarpeista kepein perustein;
sinervä savu tanssahtelee höytyväisinä lepeinä,
pujahtaa aukon hoksattuaan ulos
ja käy poraamaan reikää taivaaseen.

Atimaan kutsutut kököttävät taljoillaan,
hieman pöllästyneinä - kuitenkin määrätietoisina
kuten sielusta erkaantumaan pyydetyt yleensä.

Intuitiivi ja Analyytti,
näistä ensin mainittu vilkuilee vaivihkaa taakseen;
tulevaisuuteen - silloin tällöin,
vertaa sitä alinomaan ihmisen alun hämärään.

Jälimmäinen taas hyvinkin määrätietoisesti eteensä,
historiaan - hakien sieltä selitystä, vastauksia;
miten tähän ihmiskunnan jamaan on tultu,
erittelee syitä ja seurauksia.

Kun vuoropuhelu vihdoin käynnistyy,
pitkän hiljaisuuden ja tuleen tuijottelun jälkeen,
tulentekijä yllättyy - ihmettelee oikein ääneen,
kuinka yksinkertainen selitys voikaan olla lopulta.

Inhimillisyys - paradoksi - siunaus ja kirous,
ihmiskunnan väärin valittu kuolemansynti.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 9. maaliskuuta 2015

NiiN EEPPiSTÄ ETTÄ


NiiN EEPPiSTÄ ETTÄ

Niin tyttömäinen olo - tiedä sataakko vaiko paistaa,
Ultima Thulen lanttukukkua tekisi mieli,
vaan kun tuota laiskansuonta vetää taas pirusti.

Ei taida siihen sisäinen himo jängän reunalla,
sen paremmin kuin palokaan auttaa,
tuskin riettauskaan jaksaa seljättää tämän,
niin kertakaikkisen ihanan vermin olon.

Taiteen teosta ei tule nyt mitään,
maalaamisen hylkään ensimmäisenä;
freskot hui,
en suunnittele edes lattiamaalausta hui-hui!
Vaikka lienee se kuoleman synneistä helpoin.

Silkat pehmusteet polvissa saisi huiskia ruskeaa
ja toki tietenkin hyvässä uskossa itseensä;
luovin - hartain huiskaisuin,
taiteellista tuskaan kovin tuntien.
vibraattoa pieteetillä soveltain draaman kaarissa.

Kiehnään levottomana - näprään sielua hyppysillä;
ehken toisen kirjoittamasta löytyisi pelastus
ja anteeksianto tähän neljänteen ryöttäsyntiin.

Sormeilen auki Kylän koirat
ja vaivun oitis syvälle eeppiseen Huoviseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

PROCUL HARUM


PROCUL HARUM

Kodan hämärässä,
niin monta kuuta kulunut peurankuusta;
savun kyllästämät nokiset riu'ut.
Savustuspöntön pölläyttämä aromi kiihottaa
kun kantta raottaa.

Taljat tuoksuvat kymmenille ja kymmenille tuokioille.
Takaumia saikkaa eeskahtaalle häilyvässä tilassa.
Honkapölkyt irvivät kuivuuttaan.

Tervaisia säippiä - kiehisten emiä,
pakkasen räjäyttämää tunturikoivun hilsettä;
molemmat kurkottamassa vasusta:
Ota meidät, ota meidät ja sytytä;
anna kipene säilöttyä tulta - tahdomme hengen.


Sellaista mouruamista kestä susikaan,
puukko pivoon - säippä toiseen -  herkkiä vuoluja,
söpö röyhelö tulisijalle, tuohen reunaan liekki.

Siitä syöntyy ahnehtimaan - rietas,
tervaista einettä vaatii alvariinsa lisää kitaansa.
Helpotan himoa nokisella pannulla.

Näkimet valahtavat unen- ja valveen rajatilaan,
susirumpu iukahtelee hengityksen tahtiin sylissä.
Procul harum.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 7. maaliskuuta 2015

HiHiTYSTÄ


HiHiTYSTÄ

Kotitanhuvilla,
huikosen päässä merestä,
niin lähellä ja niin kaukana.
Vaan annetaanpa himon yltyä.

Taivaallisen Rauhan aukio on lingottu,
naapurin miehen pörisköllä osapuilleen somimoilleen;
hyvin mahtuu sielu haahuilemaan.
Sillä on huomenna tukka kipeä - linkolaisella.

Hiljaisuus pistää silmään - siristyttää,
kaivettava nokilasit lokerosta lierin alle,
höristeltävä kuulimiaan ihan sitä tehen.

Kun sitten kuulee kuukkeleiden juoruilun
ja sipipuheet,
sitä ikään kuin kuvittelee niiden kuoston oksalta
siipispankon kärjellä osoittelevan ihmisen lapsia
ja hihittävän.

Jos tilanne on tämä kuivassa puussa,
kuinka tuoreessa sitten?
Onea tunne pitkään poissaoloon syyllistyneeltä.

Pastoraalinäytelmä ja varhaisaamun magiaa.
Aamunkoitossa syntyvät sanaiset runot,
sen sijaan että ne valmistettaisiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne