maanantai 30. marraskuuta 2009

TASS - TOiSiNAJATTELiJOiDEN SALASEURA


TASS - TOiSiNAJATTELiJOiDEN SALASEURA

30.11. 2039. Pienessä Absurdistanin osavaltiossa muutama wanhempi
iniminen on salaa kokoontunut tilaisuuteen jossa käsitellään ja muistellaan 30 vuoden takaista itsenäisyyden aikaa ja sen päättymistä.
Täysikuu on juuri noussut täyteen teräänsä läntisellä taivaalla, wapaan maailman puolella. Näyttää ihan että se hymyilee.

Kokoontuminen on erämaassa, Muotkatunturin selkosessa, pienessä harmaassa mökissä, joka juuri ja juuri paljastuu hoksaavalle maastosta. Pieni joukko on saapunut yksitellen, eri suunnista käsin hiihtämällä, eri puolilta Absurdistania eri aikoihin, satellittikuvien välttämiseksi.

Takkaan on ensimmäisenä saapunut sytyttänyt valkian. Nostanut kohvepannun tulelle. Sitten hän on kiskonut hirsiseinän vierestä irti lattialaudan palan ja sieltä ilmatiiviin metallirasian.

Rasia on jykevästä kelosta tehdyllä pöydällä. Sinivalkoiset kynttilät, osittain jo palaneet on sytytetty (niiden säännöstely on käynyt tarpeelliseksi)

Wanhahko, ränstynyt, risupartainen hahmo avaa vapisevin käsin rasian. Sinivalkoinen lippu - aarre, lepää siellä taiteltuna. Hän kohottaa rasiaa ja suutelee lippua. Vuolaat kyynelvirrat valuvat pitkin poskien uurteisia kanjoneita virtoina.

Rasiaan taiteltu lippu on entinen isänmaan lippu ja symboli, jonka hallussapito on nyt ankarasti kielletty. Sen piirtäminenkin on hallussa pitämisen lisäksi sääntöjen vastaista ja siitä voidaan tuomita kasvatusleirille suoraan, ilman varoituksia, jos rikkomus tulee ilmi.

Liput kerättiin taannoin pois viranomaisten toimesta lakimuutoksella ja rangaistuksen ohella joskus parikymmentä vuotta taapäin, koska muutamat yltiöpäiset, mutta hyvin täyspäiset nuorukaiset olivat tuolloin pukeneet itsensä lippuun ja haistattaneet paskaa maansa myyneille sen aikaisille isämaanpettureille julkisesti jossakin pääkaupunkiseudulla.


Uuden vallan tulkinnan mukaan isänmaanpetturuudeksi lasketaan jos wanha lippu asetetaan julkisesti näkyville tai liehumaan, Se tulkitaan kiihotukseksi esivaltaa vastaan ja siitä seuraa ehdottomasti kuritushuonetta ja sen jälkeen 10 vuoden mielenoikaisu-kurssi jossakin niistä runsaista leiristöistä eri puolilla osavaltiota. Ilman sukulaisten tapaamisoikeutta.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Palaver on täytynyt kutsua koolle suullisesti, sillä mitään ei voi puhua tai kirjoittaa ilman että tieto siitä menisi inimisten seurantajärjestelmään joka seuraa kaikkea sähköisesti tapahtuvaa interaktiviisuutta. Myöskin liikkuminen on tullut tiensä päähän jo parikymmentä vuotta sitten.
Siis ilman seurantaa. Potkurit, rollaattorit ja sukset ovat enää laillisesti vapaat seurantasirusta.

Kaikki muu lajitovereiden liikkuminen ja sen hetkinen sijainti tiedetään tarvittaessa 30cm tarkkuudella. Mielenilmauksia ja joukkokokoontumisia ei sallita. Häät ja muutkin perhejuhlat vaativat kansallisen komissariaatin toimeenpanevan komitean luvan. Lupaan on kirjattava kaikki kokoontumiseen kutsutut henkilöt hetuineen. Lupa on toimitettava kolmena (3) kappaleena, K- tai S-kauppaan.

Kokoontumispaikka
on ilmoitettava kolmea kuukautta aikaisemmin mahdollisten ennaltavien viranomaistoimenpiteiden takia.

Samalla kuin tämä piskuinen maa menetti aikoinaan itsenäisyytensä, osa sen kansasta menetti uskonsa uuteen hallintoon ja byrokratiaan. Osa pakeni asumattomille syrjäseuduille, osa yritti panna alkuun vastaan, protestoida sanalla ja tekstillä.
Paenneet unohdettiin vaarattomina höppänöinä, mutta osa isänmaallisesta intelligentsiasta siirrettiin kasvatusleireille saaristoon. Oppimaan uusia, henkisesti terveellisempiä käsityksiä uudesta paremmasta €uvostoliitosta.

Jonotukset tavaroiden ja palvelun suhteen olivat tulleet pian itsenäisyyden myymisen jälkeen. Tosin niitä oli harjoiteltu jo reilu vuosikymmen varmuuden vuoksi.
Pankkeihin, pankkiautomaateille, apteekkeihin, kirjastoihin, sairaskeskuksiin, kaupanlihatiskille, valtion virastoihin, toimeenpaneviin keskuskomiteoihin ja ties minne jonotettiin.


Ylipäänsä erään sisäministeriön sivuhaaran ainoana tehtävänä oli suunnitella uusia jonotuskäytäntöjä, sillä jonottamisella koulitaan ja hallitaan massoja.

Viimeisimmän tiedon mukaan kansalaisen velvollisuudeksi uhkasakon uhalla olisi tulossa paskahuusseihin aikalukko. Huussiin pääsisi vasta tunnin kuluttua siitä kun oli naputellut digitaalisen hetun kojeeseen. Siitä tieto lähtee valonnopeudella plussa- tai bonus-korttikeskukseen ja samantien sieltä lähtee ERIKOIS-tarjous suolen täyttämiseksi uudelleen lähikaupasta edulliseen jäsenetuhintaan heti kun on pyyhkinyt tai pessyt peränsä ja lompsauttaa huussin oven kiinni.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Palaverissa muistellaan hetkinen viime viikolla sattunutta episodia:
Joku oikein wanha miespuolinen henkilö oli jossakin julkisella paikalla kuulijoiden kuullen nauranut mielipuolisesti ja kertonut kuinka he olivat joskus 70- luvulla matkailleet ensimmäisessä Neuvostoliitossa ja olivat he siellä sitten törmänneet tismalleen samaan ilmiöön - jonottamiseen joka paikkaan.
Tämä höppänä muisteli nauruun tyrskähdellen asiaa ja kertoi kuinka kaikilla matkalaisilla oli ollut vatsa kipiänä kun he olivat nauraneet itsensä hervottomiksi moisesta hulluntouhusta.
Nähtävästi joku julkisen tilan valvonta kameroista huomasi tilanteen ja pian pariovet kolahtivat auki ja kaksi mummonmökin kokoista, sänkitukkaista sekuritaksen karjua tuli papparaisen luo.

Toisella punkerolla pakkopaita vyyhdettynä käsivarrelle, toisella lihavuorella akkutoiminen lamaannutuskoje sekä ruisku käsissään.

Näytös ei kestänyt kauaa. Ukko sai oiwallisen tällin sähköä kehoonsa ja piikin olkaan. Koivet oikeni somasti ja ilman hoppua se pujotettiin pakkopaitaan ynnä kipattiin olalle. Tuollainen reppana paljoa paina.
Toinen sekuritas pyyhki melamiinipintaiselta lattialta äijänkäppyrästä valahtaneen kusen ja paskan ja kehotti vakavaan sävyyn muutamia vielä paikalle jääneitä arasti vilkuilevia lajitovereita hajaantumaan. Jonotus ei nyt tässä tilanteessa ollut hyväksi.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Nooh, aikansa kutakin sanoi pässi...
Tässä kokoontumisessa vain keskustellaan nyt etiäpäin. Ja sovitaan henkilökohtaisesti
mitä kukin tekee tai aikoo tehdä. Mitään ei voi kirjata sähköisesti tai panna paperille, sillä kaikki Absurdistanin inimiset ovat jatkuvan 24/7 seulan alla.
Kaikkea tekemistä kontrolloidaan.
Olisi ikävyyksien kerjäämistä edes mainita sana €uvostoliitto muussa kuin ylistämisen ja kehumisen hengessä.

Kaikki tavalliset inimiset, rupusakki, olivat verettömän vallankaappauksen jälkeen muuttuneet potentiaalisiksi vihollisiksi. Kaikkea epäiltiin. Lähtökohtaisesti jokainen oli epäilty tässä uudessa järjestelmässä kunnes pystyisi toisin todistamaan ja siksi hänet voitiin noutaa kuultavaksi mihin vuorokauden aikaan tahansa.

Yleensä noudot tapahtuivat öisin ja
ovikellon summerin ääni tai ankara koputus oli varma merkki siitä että joku kiipijä oli suorittanut ilmiannon kourallista €uroja vastaan.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Näin eletään Absurdistanissa, piskuisessa €uvostoliiton osavaltiossa jossakin takamailla. Osa kurjina willeinä erämaissa, henkisesti itsenäisinä ja vapaina. Osa apaattisina oravanpyörässä, murrettuina, nöyrinä, onnellisuuspillereitä popsien.

Absurdistanin eliitti valmistautuu par'aikaa täyttä häkää juhlimaan ja ilakoimaan 1.12. €uvostoliiton uuden osavaltion 30-vuotisjuhlaa.

Vallan anastaneiden puolueiden pronssiset puheenjohtajat seisovat oikea käsi etuviistoon kohotettuna Senaatintorin reunalla 60 metriä korkeana kolossina tervehtimässä Suurta ja Mahtavaa €uvostoliittoa.
Kolossiin kätketyt kaiuttimet kailottavat Ilonlaulua räntäiselle harmaalle torille.

Patsasrykelmää vastapäätä olevista 8 x 2000W Fender/Marshall-rykelmistä kuuluu tasaisin väliajoin väkijoukon huutama nauhoitettu: "Uraa, uraa, uraa!"

Jos oikein tarkkaan katsoo, vaikuttaa kuin puheenjohtajat hymyilisivät onnellisina vaikkei torilla ole ketään muita kuin yksi paskova pulu..


Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ystävällesi!

Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun.

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

NAUTiN AUTiN REUNALLA


NAUTiN AUTiN REUNALLA

Raivaan tietäni outojen sanojen viidakkoon.
On täysi, hikinen työ - käytävä läpi jok'ikinen.
Siihen on kulunut koko yö,
eikä selkeää reittiä synny yhäkään vaikk' on pyhä.

Jo alussa, vielä raitilla, tulee vastaan saitti,
oikeastaan säkillinen.

Äkillinen päähänpisto:
Raadan niistä herkullista keittoa,
kaadan syvälle lautaselle,
nautin autin reunalla,
pönkään oiotut koipeni könkääseen.
Maistuu hyvälle.

Kylläisenä jatkan uran uurtamista,
ankaraa puurtamista,
väliin juoksen tohkeissani, pohkeissani tuli.
Töpinöissä höpisen.

Tuoksinassa hylkään turkkini,
pakkaan ja nakkaan enon kurkioon.
Annan oulun huuhdella siitä hiet hiiteen.

Nyt haalaan peskiä kaalalla järämästä.
Jotenkin on sellainen kaimo että,
olen tehnyt tämän ennenkin.

Oh-show-tah hoi-ne


lauantai 28. marraskuuta 2009

ÄÄNETÖN LOiTSU


ÄÄNETÖN LOiTSU

Jälkijonon helminauha kiemurtelee hangen
rikkumattoman neitseellisellä pinnalla kuin vierivä aika,
alkaen jostakin kaukaa näkymättömästä
häipyäkseen johonkin loitos,
näkymättömiin - kuin ihmisen haave tulevaisuudesta.

Rossa, lannanmiehen tuulenviri lehauttelee tuoksulunta,
pöläyttelee ohimenevästi laheaa höytyvää.
Jostain tievan takaa kalisee kello riesissään,
harvakseltaan tai ei ollenkaan,
kiire on jättäytynyt tienvarren tienoolle
oman onnensa nojaan.

Wiimeiset säteet värittävät lumista panoraamaa.
Aika on pysähtynyt.

Äänetön loitsu karkaa huulien raosta näkymälle;
kurusta valuvan häilyvän autereen tapaan.
Kietoo sanattoman huurunsa siunatuksi sokeriksi
tykkyä kasvavien puiden ylle.

Haltioitumisen kyyneleet ryytyvät poskille.
Voi ihmisparkaa, pieni hiukkanen äärettömyyden,
äänettömyyden selkosessa!

Jänkää myöten lähestyvä pyryseinä peittää
jälkinauhan pakkasensiemeniin.
Silottaa maiseman uudelle kulkijalle.

Oh-show-tah hoi-ne


perjantai 27. marraskuuta 2009

LYHYESTi MUTTA VÄHÄN


LYHYESTi MUTTA VÄHÄN

Kirjoitan vähän mutta lyhyesti ja oikein h i t a a s t i, että saan tästä sopivan pitkän, sillä
eilen uutisoitiin useaan otteeseen viimeisimmästä taloustutkimuksesta joka oli toimeenpantu PAKKO-YLEN pyynnöstä.

Jo tutkimuksen aihe, kuluttamisen taso, antaa viitteitä siihen miten sekä miksi suomalais-ugrilaista heimoa manipuloidaan niiden taholta jotka heimolaiset ovat näennäisen demokraattisesti valinneet itseään edustamaan ja huolta pitämään.
Se pointti vaan täytyy poimia itsekunkin näennäsestä asiasisällöstä. Helpotan hommaa hieman läpivalaisulla.


~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Uutisen mukaan: "Suomalaisten rahankäyttö on kääntynyt laskuun"

Uutisen viattomalta kuulostavat sananvalinnat ovat kelpoja. Helppoja, tuttuja, turvallisia, ja asialliseltakin vaikuttavia, mutta silti rivien väliin kirjoitettu viesti on syyllistävä:
"Ihmiset laittavat rahaa yhä enemmän säästöön sen sijaan, että ostaisivat tuotteita tai palveluita." tai "Visa ei vingu. Kansalaiset panevat rahaa yhä enemmän säästöön sen sijaan, että ostaisivat tuotteita ja palveluita."

Aivan kuin inimisen oma luontainen varautuminen pahimpaan - säästäminen, varmuusvarat, olisikin suurin ja ainoa syy laman jatkumiseen.
Todellisuudessa varautuminen pahimpaan on erittäinkin syvällä alitajunnassa, satojentuhansien vuosien elämänkokemuksista kertyneenä inimisen geeneissä.
Ja siellä se on ja pysyy jos sitä ei jollakin kemiallisella korjauksella saada kaikilta eliminoitua. Tosin Goebbels'n kehittämä jatkuva toistokin, manipuloiva propaganda saa vähitellen arvomaailmat kääntyilemään vaikuttajan haluamaksi tahtotilaksi.

Itseasiassa uutisessa ei edes mainitakaan sanaa lama, puhutaan vain taantuman jälkeisestä uskosta.


Pettymyssävytteisesti siinä annetaan lukijan/kuulijan ymmärrettäväksi että kulutuksen nousujohteisuus on se inimisen normaali, luonnollinen tila ja tola.

Ikään kuin kädestä pitäen opastetaan kuluttajaa oikealle tielle sivulauseessa:
"Korkojen alhaisuuden vuoksi keskivertosuomalaisella olisi nyt rahaa käytettävissään enemmän kuin koskaan aikaisemmin."


Päivitetyssä uutisessa Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen muistuttaa kuin Nasse-setä lapsille: "...kansantaloudelle liika pihistely on pahasta."
Enää siitä puuttuu jatkumo: "Juho Rahkomo-setä on nyt hywin-hywin wihainen."


~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Joo-pa-joo! Kaikki se tavallisen inimisen luontainen tulevaisuutta suunnitteleva, arvioiva ja harkitseva rahankäyttö onkin pahasta, suorastaan rikos suomalais-ugrilaista yhteiskuntaa kohden, niin uutisen ymmärtää tällainen pahantahtoinen paskiainen.

Hyväntahtoinen sensijaan pukee perperin tai lyyssin ylleen ja lähtee loskakelissä ja räntäsateessa pankkinsa tiskin eteen jonottamaan numerolappu kourassaan lisää velkaa jotta voi pelastaa isänmaansa ahneuden ja tyhmyyden aikaansaamasta kusesta.


Syyllisiä lamaan ja sillä tolalle jumittumiseen eivät tutkimuksen mukaan ole ainakaan pankit ja keinottelijat, politikkojen emännöimä valtiovalta ja muut kuplanpuhaltajat jos sitä lukee kuin piru raamattua. Ja niinhän minä luenkin.

Syy onkin rupuliväessä joka ei vaan tyhmyyksissään kuluta-kuluta-kuluta. Hautoo rahojaan patjan alla kuin emäkana muniaan.

PAKKO-YLEN uutisen mukaan on täysin inimisluonnon mukaista, ylen normaalia, inimiseloon kuuluvaa ja suositeltavaakin että sakki törsää kaiken varantonsa humpuliin ja mieluummin wielä vähän ylikin, sikäli mikäli vain mahdollista.

Ja kyllä asiassa sen verran perää on, että kuluttaahan se, jos siihen tilaan vuosikymmenet tulkutetaan joka tuutista: "Kuluta-kuluta-kuluta!"

Itseasiassa lajitovereistamme vain hyvin pieni osa on niitä joille kaikenlainen törsäily on luonteenomaista. Ahneuden ja vallanhimon mielisairastuttama eliittimme on ominut sen osan uhrautuvasti puolestamme. Eliitille törsääminen ja humputtelu on luonteenomainen pakkomielle ja harrastus ja sen arvostelu vain katkeruutta ja kateutta.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Mutta palataanpa vielä takaisin kuusen juurelle kurkottamaan. Kyseinen uutinen on eräs ensimmäisistä merkeistä huolestuneisuudesta ja niistä oireista, joita alkaa olla myös Kävelevän Kataistrofin ministeriössä.
Huoleton
velanotto on nyt heijastumassa vähitellen yleisiin keskusteluihin. Asian todellinen tilahan on ministeriössä ollut ilmi selvä jo kauan aikaa, itseasiassa koko ajan. Ellei, niin silloin vasta kusessa ollaankin korvia myöten. Silloin ei enää passaa sanoa mitään, menee kusi suuhun.
Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään huono omatunto joka siellä ministeriössä kolkuttelee, pikemmin opportunistien kiima ja huoli oman napansa tulevaisuudesta. Vaaleihin on enää reilu vuosi aikaa.

Mikä siis huolestuneisuuden merkkien esille tuomiseen onkaan näin ollen parempi kanava kuin poliittisen ohjaamisen talutusnuorassa oleva "vapaa ja riippumaton" PAKKO-YLE.

Wanhasta muististaan inimiset vielä luottavat PAKKO-YLEn viestiin. Samasta syystä poliittinen kupla luottaa siihen viestittäessään.

Uutisen opetus:
Säästäminen, harkinta ja tyhjänpäiväisen tai joutavan kulutuksen minimointi tai eliminointi on itsekeskeisten typerysten ja pihien paskiaisten wihamielinen ele yhteiskuntaa ja kansantaloutta, jopa maailmantaloutta kohtaan.

Sen sijaan kukkkarosi nyörejä höllyttämällä saat helposti ja kätevästi kasvoillesi yhteiskuntakelpoisen naamarin ja pääset sille hyödyllisten idioottien portaalle jossa sinua arvoistetaan ulkoisten merkkiesi pohjalta
.

Viesti on kovin selkeä: Mitä enemmän kulutat ja velkaannut sitä korkeammalle sinua arvostetaan pölvästien portaikossa.

Kun tällaisia uutisia toistetaan joka tuutista minne vain silmät tai korvat sattuvat osoittamaan, niin ei taas aikaakaan kun maalaisjärjen käyttö vaihtuu hillittömään humputteluun ja sama meno jatkuu. Eikä hätää, perikunta maksaa törsäilyn ja jälkikasvu. Tavalla tai toisella.

Että terve vaan tuloa Absurdistaniin!

POST SCRIPTUM.
Kuluttamaan patistavat nämäkin kuluttajien rahoilla päällepäsmäröivät veijarit:
EK:n pääekonomisti Jussi Mustonen
Kaupan keskusliiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala
Suomen Pankin johtokunnan jäsen Seppo Honkapohja


Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina ystävällesi!
........
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

torstai 26. marraskuuta 2009

jotta en unohtaisi

TOTUUS ON JA Ei


TOTUUS ON JA Ei

Kaiken tämän ilmastoinninmuutos-kalabaliikin
jälkeen nousen täpösen täynnä,
tyystin kyllästyneenä rahilta,
pitkästyneenä, vaikka olen lyhyenläntä;
haukotan, vanutan, venytän,
kuin willieläin ikään - ennen saalistukseen ryhtymistä.

Kasaan jalat alleni,
hörppään kuksasta varinutta kohvetta,
liikun permannolla sipihiljaa,
ettei prinsessani herää kesken Satumaan matkansa.

Kiskon porstuassa malttamattomana palttoon ylleni
ja herran pieksut koipiini - molempiin vain yhden.
Näin laman aikana ei pidä tyhjänpäiten pröystäillä.

Vyötän leukuvyön ja tulipussin kupeilleni,
sillä en tiedä mikä ulkona odottaa,
en ole ennustaja, enkä fakiiri,
on varauduttava pahimpaan.

Huiskautan kulkun ympäri liinan viimalta suojaamaan,
varustaudun vanttuulla ja lapasella.
Sitten kurkistan uksen raosta rantteelle.
Siellä on talvinen pyrynmyräkkä
ja lunta, pihamaa tulvillaan pikivalkoista laheaa lunta.
Jotta en unohtaisi ikiaikaista totuutta.

Oh-show-tah hoi-ne


keskiviikko 25. marraskuuta 2009

TALViASENNON MUSTAVÄKi


TALViASENNON MUSTAVÄKi

Talven tulon tietää siitä
kun nilissä killuu savulta tuoksuvia sianpöystejä,
lampaanviuluja, kiuluja täynnäns' puolukkasurvosta.

Karpaloita pursuaa puisesta korvosta.
Orresta roikkuu sisnasäkillinen kuuta, toinen vasan paistia.
Ne kutittavat herkemmän makuaistia.

Valveutunut kuukkelikaksikko - jo klassikko,
korppiliuta tukenaan seuraa tauottomissa vahtuuvuoroissa,
ettei vaan herkut karkaa - joudu alttiiksi,
mielen teolle ahnaan varkaan.

Ruuan kiimassa kärttävä mustatakkisten sakki
istuu kiireettömästi oksilla rupatellen.
Erään sieraimesta vierivä räkätippa ehtii yhtyä hyvin
nokan päässä roikkuvaan kuolaan,
ennen kuin sitten vasta kimpassa lätsähtävät
alemmalla istuvan nuppiin kruunuksi;
nälästä ärtyneenä, sanat sotkien se älähtää:
HAATAAKO RiiSTAT, KORUN PiRPPi!?!

Ja kohta rähäkkään yhtyy koko asennon mustaväki
Meteli voittaa höyryveturin tohinan - sellaisen,
joka kiskoo täyttä häkää itseään irti junasta.

Lopetan rähinän avaamalla suun
ja viskaamalla luun puuta kohden. Tahi kuuta.

Oh-show-tah hoi-ne


tiistai 24. marraskuuta 2009

TULKOON VALKEUS JA SiNi


TULKOON VALKEUS JA SiNi

Ihana valkeus peittää kamaran kuultavan sinisen läpi;
poissa on loska ja roiskunut rapa,
tilalla unisen pehmeä kattava matto
elämän suojaava pumpulikatto.

Ja se vaiennut hiljaisuus,
lumenpeittoon imeytynyt,
leijuu äänettömyyden yllä sikeänä.

Vähin äänin, ihastuneena, meluamatta ja hiljaa,
katselen panoraamaa.
Lähes äänettömästi äimistelen taikavaloa
joka huokuu lahean pinnasta.

Tuijotan ääneti vaikuttuneena,
hiiskumatta killistelen,
tyystin tuppisuuna,
aivan vaiti kuin kiven hakattu patsas;
pukahtamatta sanaakaan riemustani avaruuteen.
On liian juhlallinen hetki laulaa Hymni valolle.

Tyynnytän rintani kuohunnan, liu'un sinen hämärään
ja otan vastaan lumen hohtavan valon.

Vielä vaivainen, mitätön viikko,
silmänräpäys elämästä
ja niin kultainen kehrä vaipuu toviksi maan syliin,
jättäen jälkeensä mystisen kaamoksen sinen.

Oh-show-tah hoi-ne


maanantai 23. marraskuuta 2009

FiLOSOFiAN OPPiTUNTi


FiLOSOFiAN OPPiTUNTi

Puolen päivää pöristeltyämme peltipailakoiden selässä olemma vihdoin päässeet päämäärämme Ravdujavrin mellalle. Rensselit on purettu ahkiosta ja liistereestä. Tulipuun alutkin toimma tullessa jotta saamma heti nuotion ylös kun alamma yösijaa kehittää orastavassa hämärässä. Skábman aluspäivät eivät ole enää kovin pitkät.

Ensin on kuitenkin roimastava pari keloa nurin ja pölkytettävä
sopiviksi. Aiomme tehdä pinotulen rakovalkian sijaan, ei tarvitse niin usein nousta yöllä ehostamaan.

Kun tuli on touhussaan, raadamma kelot pölkyiksi ja asettelemma kunnon tulen. Sitten levitämmä louekankaan ja asettelemma makuukset, männynhavuihin on tyytyminen kun närettä ei näillä selkosilla kasva. Niiden päälle pari poadsuntuöljia ja niiden päälle raanut. Jo vain siinä kelpaa kölliä. Vilua karkotusta varten on vielä yhteen kursittu pari tuöljia.

Sitten vaan einestämään. Musta pannu killuu jo selkäpuussa höyryten ja repusta kaivetaan niestat esiin, tähän hätään valmiita eväsleipiä - ruista, voita, juustoa ja palvattua siankylkeä. Varsinainen eines tehdään sitten kun humeetti on tasoittunut sen arvoiseksi jotta malttaa rauhallisena odottaa ruoan ehtimisen. Jos tehdään yleensäkään - tälle illalle enää. Se riippuu...

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Mooses Feforoff on wanhan liiton inimisiä, ei joutavia hötkyä eikä höpötä kuin jokin sinne ja tänne säntäilevä lannanmies. Ahdamme voileipiä navat täyteen melko vaiti, sen minkä johonkin asiaan muutaman sanan välillä murahdamme harvakseltaan.

Lopulta tehtävä on suoritettu ja kurotan nokisen pannun ja kaadan molemmille kuksallisen höyryävää pöönävettä. Sitten kurotan repun taskusta pullon kirkasta palowiinaa kohvelle kyytipojaksi kun kerman pahkeinen sattui jäämään kaupan hyllyyn.

Mooses kaivelee tupakkivehkeet, lataa nysänsä sisnaisesta massista ja vetäsee syvät haikut ja päästelee sitten savua molemmista suupielistään verkkaiseen. Silmät kiinni.

Puut rapsahtelevat, juttelemma niitä näitä, wähäpätösistä vielä wähäpätösimpiin ja päinvastoin. Valmista ei tule, mutta aika kuluu sopivasti ja ryypin välit tihenevät. Savun tuoksu kiihottaa nokkaa, pimeys valuu päälle ja hataroita pakkashiutaleita leijailee omaan tahtiinsa. Ympäröivää hiljaisuutta voi siivuttaa mieleisikseen viipaleiksi.

Keskustelu jantuu jo väliin ja yltyy sitten yhä filosofisemmaksi, nousuhumalan myötä Mooseksen sana-arkku avautuu yhä enemmän ja lopulta asetun itse pelkkään kuuntelijan rooliin. Naukkailen ja ehostan tulta. Ynähtelen väliin joota ja juuta. Mooses puhuu henkeviä, innostuu ja välillä ilmehtii ja elehtii sanomistaan tehostaakseen. Sytyttää ja latailee nysäänsä. Vaihtaa sitä suupielestä toiseen.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Kuuntelen välillä kateellisena, Mooses on luontoiniminen, tietää luonnosta ja sen kiertokulusta sata kertaa enemmän kuin yksikään riinpiissin maisterisneropatti tai joku huivikaulainen vihreä luonnosuojelija jonka erämaakokemukset perustuvat rippikoululeirin teltassa viettettyihin öihin.

Tämä ukuli on viettänyt satoja öitä yksinänsä rannattomilla selkosilla ja tuntureissa, ilman kännikkää ja kompassia. Eikä ole suru puseroon tullut. Jos on tuntunut että on "öksynyt", on lähtenyt välillä kotona pistäytymään ja sitten taas uudelleen.
Hänen elämänsä on porot ja riekot, satunnaisesti metso sekä
muuna aikana kalastus, mikäli aikaa siihen on tahi sitten nälkä anhiton.

Eläimiä hän kunnioittaa kaikkien alkuperäiskansojen tapaan. Myöntää suosiolla että iniminen se on heikoin yksilö tässä asetelmassa. Eläin pärjää ja säilyy hengissä sekä jatkaa sukuaan niillä vermeillä mitkä syntyessään saa, iniminen ei pärjää muutamaa päivää pitempään ilman apuvälineitä.
Lisäksi inimisen ristiksi on laitettu ajattelemisen kyky, josta seuraa, että
hänen selviytymistään sekoittaa ahneuden, intohimon, vihan ja kateuden tunteet sekä ikuinen kiima jotka saavat inimisen tekemään kaikenmaailman hillittömyyksiä.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Vähitellen ukon puhe käy sammaltavaksi ja ehdottelen että kohennan tulen sille mallille ettei heti kohta ole tarvetta könytä ylös ja sitten panemma makuuksille ja alamma matkan satumaahan - Ultima Thuleen.

Eipä siihen ole Mooseksella enää vastaan sanomista ja se kellahtaa niille sijoilleen, kiskoo porovällyä päälleen. Mumisee tuokion itsekseen ja nukahtaa samalla kellonlyömällä, willieläimen tapaan - jokainen levon hetki on hyödynnettävä tarkoin.

Kuuntelen tovin nuotion ripinää, mietin Mooseksen sanomisia ja äkin hoksaan, että elämän tarkoitus on oivaltaa itseä ja luontoa kunnioittava henkilökohtainen moraali ja elää siten.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ystävällesi!

Elämän tarkoitus on oivaltaa itseä ja luontoa kunnioittava henkilökohtainen moraali ja elää siten.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

JA KAiKKi TÄMÄ NYT JUURi


JA KAiKKi TÄMÄ NYT JUURi

Kapusin tunturin laelle ja katsoin:
Haikaileminen aikalaisten,
suurten typerysten tapaan suuresta onnesta
kukoistavan Äiti Maaan povella,
häikäisee häikäilemättömyydellään;
samaan aikaan kuin kyydistä hypänneet
hakevat kuumeisesti uutta planeettaa elää ja olla.

Hermeksen palvojat ovat syleilemässä kuoliaaksi
sen massan jota heidän on kiittäminen asemastaan.

Ja kaikki tämä nyt juuri
kun hölynpölyä on ilmassa niin runsaasti,
että jos totuus ei käyttäisi ehkäisyä,
se tulisi huomaamattaan tiineeksi valheesta.

Selitykset jotka selittävät selityksiä
selittävät selittämästä päästyään,
kuohuavat pyörteenä ikuisesti vellovassa Styx-virrassa.

Typeryyden kaapu on levitetty kansojen ylle lumeeksi
kun oitis pitäisi avata silmänsä
ja nähdä mihin on ihmiskunta kompastumassa
ahneuden sokaisemana kehityksensä tiellä.

Kaatuminen parahiksi,
ennen yli-inhimilliseksi ehtimistä,
on oleva paradoksimme joka johtaa katastrofiin.

Oh-show-tah hoi-ne


lauantai 21. marraskuuta 2009

ONNEA NYT VAAN


ONNEA NYT VAAN

Nyt on paljon lämpimämpi ulkosalla kuin eilen.
Yökyöpelinä kävin tarkistamassa asian
henkilökohtaisesti rantteelta koiravahdin aikoihin;
suurin piirtein ja pienin kaartein.
Saattaa utukkaa rippasta jahka huominen tulee.

Muutama utami lajitoveri kuullosti matkailevan
vähä-hiprakassa utakkaan - pohjoisen suuntaan.
Olin vaiti, vaikka kieltäni vaivasi kutkutus;
kuulin selvästi kuinka käppänä oli lääpällään seuralaiseensa.
Niin imaraa puhetta sen huulilta lipsui.

Tuon tuosta se römpötti lavuaarista,
erotin välistä sanan kärpäslätkä ja känsätuhkelo,
vaikka oli jo lunta ripsaus maassa
ja kuurien sokeroimat ritvat.
Tavan takaa mainittiin myös äkämä;
merkillistä kieltä puhuvat jotkut saadakseen!?
Aika onsia sanon minä,
ja vielä sellaisessa oneassa kelissä.

Mutta utala mikä utala,
taki se höpöttää toisen pään pyörälle
kun raasu on päissään.
Pääsee sitten pirtin posiossa nuolemaan retan päältä.

Onnea nyt vaan ja äkin menoksi,
pääsen minäkin porstuasta pirttiin.

Oh-show-tah hoi-ne


perjantai 20. marraskuuta 2009

LiiTTOUTUNEiDEN MAiHINNOUSU


LiiTTOUTUNEiDEN MAiHINNOUSU

Salaliittoteoreetikoille naureskellaan, jopa wittuillaan. Ainakin sellaiseksi kovin helposti leimataan jos esittää jotakin muuta kuin ”virallista huuha-haata tai potpurria".

Ken sen viitan yllens’ ottaa, saa käydä kyllä kaidempaa, kivisempää tietä kuin lavean tien valinneet hyväuskoiset hyödylliset idiootit.

Päälle käyvät kahtasataa kaikenmaailman paskantärkeät itseitsensä siunanneet diplomiasiantuntijat ja neropatit omien kirjoituspöytiensä suojista kuukausipalkalla, elämänkokemukseensa ja maantapaan leimaantuneina ja ”ihka ainoina oikeina”
mielipiteiltään.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Salaliitot ovat taas kerran nostaneet päätään esille aika monenkin maailman laajuisen tapahtuman yhteydessä. On sikalentsua, rokotetta, lamaa, Afganistanin sotaa ja ties mitä muuta koskevaa teoriaa. Eikä unholaan ole jäänyt vielä Tapaus 9/11.

Oikeastaan voisi jo puhua Salaliittoutuneiden maihinnoususta. Sen verran
sukkelaan kulkevat teoriat nyt bittiavaruuden valtavirrassa ja ovat lähes kaikkien tavoitettavissa, useimmat jopa kommentoitavissa.
Tuosta kaikesta pursuaa sitten aivan uskomaton reperttuaari sälää, johon itsensä iskostettuaan on kiinni kuin täi tervassa.

Kenenkään ei pidä tätä edellä kirjoittamaani lukea sillä silmällä että vähättelisin tai panisin alta lipan asioiden kyseenalaistamista. Ei, ei sinnepäinkään, pikemminkin päinvastoin. Niin mielelläni näkisin että vieläkin enemmän kyseenalaistettaisiin ja vieläkin arkisempiakin totuuksia. Se olisi tietenkin kivinen polun alku, mutta tienpohja ja suunta aidompaan kansanvaltaan kaikesta huolimatta.

Jotenkin on perstuntuma siitä - ainakin häive, että netin kautta tapahtunut mielipiteiden jatkuvasti nopeutunut vaihdanta on johtamassa näennäisdemokratian kongretisoitumiseen niin wäkevästi, että sen ylläpitäminen tulee hankalammaksi kuin mihin valtaklikki on tottuttanut itsensä.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Salaliittojen yleisesti tunnettu ongelma on niiden salassapysyminen. Inimiset tapauskollisina pyrkivät tallentamaan, varmentamaan tietojaan, kukin tavallaan. Siksi vaikuttaa hyvin runsaasti siltä että maailmanlaajuiset salaliitot ovat mahdollisia vain teoriassa, mutta eivät käytännössä.

Pienemmät toki kuitenkin. Totta Mooses! Salaliittohan on kyseessä jo silloin kun toinen lahjoo toista takahuoneessa ja sitten molemmat hyötyvät osaltaan siitä. Siitähän nimenomaan on ollut kyse esimerkiksi paljon viime aikoina esillä olleessa KMS vs. KEPULIT, Demarit ja Kansallinen Komedia-jutskassa.

Pienen klikin, yleensä muutaman henkilön on MAHDOTON hallita eli toimia päällepäsmärinä inimismassoja koskettavissa salaliitoissa. Asiat ovat maailman mittakaavassa liian suuria, samoin kuin kronologisesti useimmat liian pitkällä aikajanalla.

Inimismieli ei kuitenkaan kiellä asiaa harrastamasta, jopa yrittämästä. Taitaapa välistä vetoon olla taipumuksia lähes kaikilla. Oma suu on makein ja lähinnä.
Salailua kaikessa muodossaan harrastavat mitä erinäisemmät kuppikunnat
mitä merkillisimpien tavoitteiden saavuttamiseksi tai tueksi. Aina on joku joka onnistuu vihkimään muut salaperäisyyden katveessa johonkin itseään hyödyntävään asiaan. On se inimismieli vaan niin kummallinen.

On olemassa paradoksi tämän asian tiimoilta, kun kyseessä on inimismassat, vaikkapa vain oman Absurdistanimme väkimäärä, n. rapiat 6 miljoonaa.
Nimittäin saman asian, hyvin ja perinpohjin yksilöidyn asian voi nähdä kahdesta eri vinkkelistä
tyystin eritavoin vaikka ääneen ilmaistuissa mielipiteissä olisi tuskin mitään havaittavaa eroa.

Esimerkiksi kun Porokorven Akseli oli tässä taannoin kuppilan sulkemisen jälkeen huppelissa "lainaamassa" jonkun toisen omistamaa polkupyörää, siihen paikalle sattui wanhempi konstaapeli Pöntiäinen.
Heti havaitessaan A. Porakorven olevan suunittelemassa ryhtymistä vieraaseen käyttöomaisuuteen
tämä samainen Pöntiäinen rykäisi ja tokaisi:
"Akseli hyvä, minä niin mielelläni olisin suonut itselleni, että minä en näkisi tätä!"


Johon Akseli, reilu mies kaikin puolin - yhtyy, näprätessään lukkua auki:
"Sitähän tässä minäkin samaa toivoin, ettet näkisi, Hyvä Veli Pöntiäinen!"


~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Mutta ei savua ilman tulta.
Nomenklatuuralla on samoja taipumuksia kuin byrokratialla ”inimiskoneistona” toimia itseitseään ohjaavana, koneistoa kehittävänä, muokkaavan, suojaavana ja etuja haalivana.

Tuo yllä mainittu on sellainen julkinen, salaliitto, oikeammin silmänkääntötemppu joka näkyy vain silloin kun siihen viitsii katsoa, muuna aikana se jatkaa keskeytymättä vyörymistään inimismassojen yllä.

Tätä inhimillis-sosiaalista prosessia tutkitaan aika vähän. Ymmärrettävästi, koska kyseessä on AINA savijaloillaan seisovan jättiläisen huojuttaminen. Savijaloilla siksi että jos sen näkymätön toimivalta, auktoriteetti eliminoituu vaikkapa uskonpuutteeseen tai luottamuksen, kunnioituksen menettämiseen, niin se lakkaa olemasta.
Aivan kuten rikas lakkaa olemasta rikas jos kaikilla inimisillä on taskussa sama määrä kultaa.

Itse olen löytänyt täta asiaa sivuavana vain yhden joltisestikin kunnollisen, rupusakin eli oman viiteryhmäni kaaliin jollakin tapaa uppoavan tutkielman:
http://www.tay.fi/laitokset/kirjasto/vaitokset/2005/2005007.html

Tuosta pääsee alkuun ja olisi wiime aikaisten tapahtumien valossa suotavaa, että joku muukin kiinnostuisi paremmalla ymmärryksellään enemmänkin kirjoittelemaan täällä Blogistaniassa nimenomaan valtakoneiston itseitseään kehittävästä prosessista.

Tervetuloa Absurdistaniin!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina ystävällesi!
........
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

torstai 19. marraskuuta 2009

räiskyvä (NOUHÄTÄ - vain kokeilu)

LAULU № 42.


LAULU № 42.

Taivaan kannen minä maalasin ensin tulenkarvaiseksi,
jotta vältyn polttamasta hyppysiäni
kun astun alas mustien nuotiokivien tykö,
otan nokisen kanan ryhmyisiin kouriini
tai padasta wäkevää lientä ja ryystän elämän maljasta.

Kuivaan huuleni risan tikkurin kalvosimeen,
laskostan makuuksen taljasta ja tyynnyn.
Värisen hiljaisuuden laulusta,
joka helisee ympärilläni mykkänä vaiti.
Muistelen menneitä, kylläisiä sumuisia wuosia.

Räiskyviä ovat eloni päivät olleet - läiskyviä,
tulipunaista mustaa väriä täynnään.
Yltäkylläistä elämää kurjuuden kehyksissä;
hälinän keskellä hiljaa räikyen,
kilvan kuvastinten välkkeen kera.

Ja peilikuvaa nyt ihastelen silatun hetteen pinnasta
räiskyvän nuotion loimussa taustaa tutkien;
olenko siellä...
Hyytyy kaltio ajan vilusta, jäätyy lasiksi kalvo.

Nostan ja käännän, siellähän sieluni lepää, taustalla,
vartoen uutta sijaansa satumaassa.

Taivaan kannesta alan, maalaan tulenkarvaiseksi.

Oh-show-tah hoi-ne


keskiviikko 18. marraskuuta 2009

KAATUVA MARRAS


KAATUVA MARRAS

Väistyvät toviksi pilvet,
käy rusoksi taivaanranta
ja sinisen mereksi kansikin muuttuu.

Ristiriitaisen syksyn nääntyneet katseet vääntyvät,
kääntyvät rujoina tulevaisuuteen.

Häivähtää rinnassa ripaus lupausta - toivosta valosta;
särkyneiden toiveiden kujalla,
linnunradan suurella kaarella,
Ultima Thulen saarella.

Seestyvät haaveet, väistyvät aaveet,
mielen niin herkäksi saaneet,
vaik' odottaa edessä pitkä hämärä;
kaamoksen sumea siimes.
Syliinsä kietova,
poveensa sulkeva,
ajun lävitse kulkeva.
pohjoisen laaja pimeä;
tähtinen yö.

Joka toiselle vuodelle yltää
ja sitten vasta hylkää
kun niska on talvelta taitettu
ja pihat...
valolle valmiiksi laitettu.

Oh-show-tah hoi-ne


tiistai 17. marraskuuta 2009

ALAMAiSSA


ALAMAiSSA

Laskeuduin taas alas,
että näkisin onko mikään muuttunut.
Ei mikään - ikään kuin hulluus vain lisääntyy ja wimma.

Tiesin kyllä, mutta halusin uudemman kerran varmistua
ja harmistua - kuten niin usein ennen.

Tuttu läävä, sama lätti, kiire ja hoppu,
ahdistuneita - oneita, apeita kasvoja kapeilla käytävillä.

Sumuisten, loskaisten kujien hämärät syöverit
ammottavat ahnaina ahmaistakseen kaiken
elämänilon, valoisuuden ja tulevaisuuden kitoihinsa.
Avunhuutojen sijaan näyteakkunat kirkuvat:
OSTA-OSTA, OSTA ViELÄ TÄMÄ JA TÄMÄ!

Kuraiset lumiläikät raiskaavat uuden,
kaiken wanhan peittämistä yrittävän
neitseellisen lumen hetkessä.
Eivät edes anna mahdollisuutta näyttää,
millaiseksi maa, kulutettu, muuttuisi,
jos puhdas valkoinen saisi vallan.

Kärsivällisyys taittuu muutamassa
havaitussa hetkessä.
Pakkaan akkani, kerään kimpsuni ja kampsuni
Ja kapuan takaisin ylös.

Oh-show-tah hoi-ne


maanantai 16. marraskuuta 2009

KEVYTTÄ ELÄMÄÄ


KEVYTTÄ ELÄMÄÄ

Eipä se ole, päivän aikaan, mikään Unni-Sikká Rosnakoff'n elämässä oikeastaan muuttunut. Muudan kunnanvaltuutetuksi itsensä esitellyt kenokaula kävi kukkoilemassa työmaalla. Sille olisi pitänyt rynnätä ovet aukomaan ja jalkoja suutelemaan. Etenkin tuo vallasta pöhöttynyt menetti lopullisen luottamuksen yhteiskunnan köyhienpalveluun kun joutui muiden tavoin jonottamaan kirjojen ylöspanoa.

Oli pari sen verta ravakkaa kaveria edellä jonossa että ei tämä rotta hirvinnyt kyynerpäitä käyttää, alkoi vasta sitten sättimään kun olivat poistuneet.
Unni-Sikká antoi tulvan mennä toisesta korvasta suomeksi sisään, toisesta saameksi ulos. Näitä paskapäitä riittää maailman sivu. Ei ole pelkoa että ehtyvät vallastaan kusipäistyneet.

Vaan kun ehtoo koitti, Unni-Sikká pukkasi ja pakkasi kampeensa sosiaalitilassa ja hivautti itsensä Matkahuollon eteen Eskelisen pikaa odottelemaan. Sopivasti sattui kyyti, kerkesi pistäytyä Siwasta leivän nappaamassa.
Hyvin kerkesi.

Linja-autossa normaaliset rutiinit ja tunnin päästä jo jäi pysäkillä pois ja sipsutteli syrjemmälle parkatun Linksinsä luo. Pakkasta semmoinen 5-7 astetta, joten kohtu pukemisella selvisi loppumatkasta. Sen verta oli mutkaa, että eipä siinä kerennyt juuri vilulla karauttaa.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Puolen tunnin kuluttua neiti Unni-Sikká Rosnakoff karautti pirttinsä rantteelle. Sorhasi Linksin lähtöasentoon, väänsi hanikan kiinni ja kampesi satulasta. Tarkisti polttoaineen. Kävi hakemassa aamunkoissa viikkaamansa hupun ja levitti sen kelkan päälle. Vilkaisi ympäristöön ja astui sitten porstuaan ynnä pirttiin.

Ensimmäiseksi ovenpielessä sytytti kynttelin. Sille oli paikka ihan sitätehen pihtipielessä. Sitten ripusteli kamppeensa asiaan kuuluville paikoille. Tämä neiti ei ollut sitä naarastyyppiä joka hujautteli riepujaan minkä millekin toolin selkänojalle hujalleen. niin kuin silloin tällöin on joku saattanut nähdäkin jossakin toisessa taloudessa. Tissiliivit toolin karmilla, kaatiot toisen, sukkahousut mytyssä tiskikomuutin päällä tai siihen suuntaan.

Ei, tämä Unni-Sikká oli järjestyksen iniminen, alukamppeet, jos ne ei olleet päällä, olivat ne sitten yhtä täsmällisessä järjestyksessä jossakin sopivassa paikassa kuin ikään työmaallaan kirjastossa kirjat hyllyssä.

Kun kerrospukeminen oli purettu ja lepposta angoravillaa oli saatu tilalle, kävi Unni-Sikká hällan kimppuun. Latasi pesän ja siirsi heti 10 litran kattilan varimaan levylle. Sitten heti perään latasi leivinuuniinkin pesällisen ja tuikkasi siihenkin tulen. Nyt vasta oli aikaa istahtaa kiirumpi aika pois ämmin perintöä olevassa kiikkustoolissa.

Pyöritteli aikansa päivän sattumuksia, pieniä pilkahduksia, päästi lievän huokauksen, hartiat tuskin kohosivat. Laski sitten rentoutuneena pahentunutta ilmaa ja alkoi suunnittelemaan kevyttä einestä, oikeastaan pelkkää iltapalaa.

Oikeastaan oli havaittavissa hämärässäkin valon ja ilon pilkahdus kasvoilla. Unni-Sikká muisti nimittäin ostamansa kokojyväisen vehnäleivän.

Vehnäleivän? Naarasiniminen? Ehtoolla?
Saattaa joku lukija mielessään tätä pähkäillä, mutta kyllä tämä naaras oli omista tykötarpeistaan hyvin perillä, lukenut iniminen kun oli ja muuten täyspäinen.

Vaikka istumatyötä etupäässä tekikin, niin liikuntaa tuli ilman erillistä hölkkäkuuria tai jumppasalia ihan vain elämäntapansa varjolla.
Niin että eipä siinä pari-kolme viipaletta kokojyvää ehtoollakaan isommin punkeromahaa pukkaa tekemään.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Suoraan sanottuna Unni-Sikká oli perso kaikelle sellaiselle joka maistui hyvälle suussa. Näihin leivänpäällisiin kuuluivat: paremmin suolattu voi, kermajuustot, metsästäjämakkara, suolaliha, uunikinkku, tönkkösuolattu lohi, savustetuista pallas sekä ankerias, hätäpäissään willi-siikakin, mutta kun elo-syyskuussa savustetun tammukan järjesteli voinpitotelineen päälle ja haukkasi, niin myönnettävähän se oli. Kyllä silloin tuntui olo hyvin prinsessamaiselta.
Ehken se punainen matto puuttui,
mutta tilalla oli siitä edestä syvä hiljaisuus, kurjen huuto rimmillä, luohtan perällä.

Perkele. Silloin oli Unni-Sikká Rosnakoff onnensa kukkuloilla. Sellaisen tunteen joka oli vain omiaan vahvistamaan käsitystä oikean elämäntavan valitsemisesta.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Näistä humeetin huuruisista muisteluista, joihin ämmin kiikkustoolissa saattoi hyvinkin herkästi livahtaa, Unni-Sikká palasi takaisin tuvan todellisuuteen. Nousi ja lisäsi hällaan puun tai pari, vilkaisi leivinuunin tolaa ja pienensi vetoa.

Sytytti sitten pöydän päällä roikkuvan öljylampun ja alkoi puuhastelemaan pieniä asioita järjestykseen, nakkasi kahvipannun siinä sivussa hällan levylle myös.
Näpräsipä äänen myös pienen transistoriradioon ja antoi YLEn ykköseltä tulvia klassista puuhiensa lomaan.

Pistäysi porstuan konttorissa ja palasi kädet täynnä mieltäkiehtovaa pöydän ääreen. Tekaisi voileipänsä ja haukkoi somaan suuhunsa, tällä erää vain Baltian prinsessaa, Wurstin suolalihaa ja Kotivaran venäläistä. Jälkiruuaksi veteen sekoitettua kaakaota. Ei jälkipuheita.

Kaakao oli hyvin tähellinen tarvike, sillä pysyi verenpaineet ja kolesteroolit apteekinhyllyssä. Näin oli tehnyt itselleen selväksi Unni-Sikká ja piti päänsä, eikä ollut työterveyslääkärillään asiaan ensimmäistäkään poikkipuolista sanaa.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Ehtoo oli taas kiertynyt hyvän matkaa. Neitokainen nousi, otti taskulampun lipaston päältä, sujautti pienet jalkansa huopatossun teriin ja pujahti portuan kautta rantteen perälle huussiin. Sihisi aikansa voimallisesti, niin että pihan yli kontiainen suussa kiiruhtava portimokin pysähtyi tuokioksi ihmettelemään ääntä, mutta jatkoi sitten matkaansa rossipohjan alle.

Unni-Sikká palasi pirttiin. Otti kauhalla varinutta vettä suuresta kattilasta. Kaatoi sen komuutinpäällä olevaan pesufatiin. Riisuutui sitten ilkosilleen ja kurotti pesasemaan sienellä kainalonsa. Saunominen tapahtui sivistyneesti viikonloppuna.
Hujautti toimituksen tehtyään veden wanhan ajan kaatoviemäriin, sen verta oli mukavuutta sentään laitattanut.
Otti sitten uudemman kauhallisen, kokeili sopivaksi, laski pesufatin lattialle ja kykistyi ylle ja pesaisi alakerran. Kumosi tähteet viemäriin.

Kuivasi itsensä, kiikutti tissiliivit ja kaatiot pyykkikoriin, otti kaapista uuden setin ja viritteli ylleen.

Jäljellä oli enää uunin hiillostus ja yökuntoon laitto. Sitten vaan pujahdus ämminperua olevan lammaswällyn alle ja soutelemaan Höyhensaarten suuntaan.

Näin oli suurinpiirtein erään Unni-Sikká Rosnakoff'n vuorokausi lähes umpeutunut. Vain unimaailma oli enää elämättä.

Jotenkin tuntuu että silloin oltaisiin jo liian intiimillä aluella jos me peiton alle kurkistaisimme, joten antaapa olla. Ei muuta kuin hyviä unimatkoja Unni-Sikálle. Minä sytytän kuun loimottamaan maisemaa, näkeepähän paremmin liikkua.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ystävällesi!
........
Elämän tarkoitus on oivaltaa itseä ja luontoa kunnioittava henkilökohtainen moraali ja elää siten.

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

JOS VAiN ViiTSii KATSOA


JOS VAiN ViiTSii KATSOA

Niin monta maailmaa kuin on ihmistä.
Sieltä taaimpien, laajimpien maailmojen takaa
pilkistää vielä yksi.
Minun maailmani.
Tasapainoinen - hiljaisuutta, kiireettömyyttä
sisältävä onnen ja kulttuurin kehto.

Kyllä se näkyy.
Jos vain viitsii katsoa.
Ei teerikään lennä pataan pyytämättä,
kyllä sen eteen on viitsittävä nähdä vaivaa,
tehtävä töitä.

Se on suurenmoinen paikka,
semmoinen elämysten satumaa,
se on jotenkin semmonen seutu että,
ei sinne ole puhelinta.

Eikä suoraa, ei kieroa tietäkään,
mutta silloin kun se tulee päähänpinttymäksi;
se on parasta vaan mennä.
Ettei jää nuolemaan näppejään

Siinä maailmassa on sellainen takuu että,
jos ei ole oikeassa maailmassa sen kyllä huomaa.
Sieltä älyää lähteä tyhmempikin pois.
Ei tarvitse jäädä tuleen makaamaan.

Oh-show-tah hoi-ne


lauantai 14. marraskuuta 2009

Ai MUiSTANKO?


Ai MUiSTANKO?

Muistan.
Pyysin saada pienenä ostaa pienen pullon nostalgiaa;
armoa ei annettu vaikka oli jano.

Suu pölisi, kieli liimattuna kitalakeen anoin janooni,
ei myyty elämän vettä päihtyneelle.

Eikä osamaksulla - viisi penniä puuttui.
Ja ikääkin.

Haavikon.
Muistuma Paavosta,
kuninkaitten tuolissa,
nahkaisessa tornissaan sättimässä suomalaista
irstasta vallanpitoa.
No muistan.

Alussa oli se maitolaituri,
sitten vintti oli pimeä ja luhdin parvi ahdas.
Rannikon soolo Hopeisessa kuussa:
Kosketti,
kuin olisi selkäpiitä jääpalalla sivellyt tulinen käsi.
Sormet eivät tienneet mihin ei saa koskea.

Ullakko pani miettimään,
ollakko vai eikö olla tosikko,
kun sormille läppästään siitä ettei tiedä.

Oh-show-tah hoi-ne


perjantai 13. marraskuuta 2009

YLi-iHMiNEN


YLi-iHMiNEN

On se suorastaan niin erinomaisen somaa kun inimiskunta on muka ongelmia ratkoessaan saattanut alulle vain uusia, itseään suurempia ongelmia. Kerta kerran perään. Siitähän tässä on kyse, tässä ilmastointihaihattelussakin, vaikka tällä erää tarkoitan kaikkia maapalloon kohdistuvia inimiskunnan tuottamia uhkia ja ongelmia.

Lohdullista moinen on huomata kun tutkiskelee suurempia kuvioita sortumatta johonkin pikkunäppäryyteen, kuten ilmastoinnin muutokseen, jolla näköjään pohjimmaisena tarkoituksena vaikuttaisi olevan tehdä rahaa jollekkin poppoolle pikemminkin kuin suojella koko inimiskunnan kinkerpiiriä lämpenemiseltä.

Semminkin kun on tässä ajassa näköjään niin helppo saada hölynpölyn taakse laumoittain vakavakatseisia ja -puheisia hyödyllisiä idiootteja.
Jos vain omistaa osuuksia tai voi vaikuttaa median pötyjakamoihin.


Syyllistämällä tavallinen rupusakkilainen tumpelo saadaan auliiksi puhe- ja maksumieheksi mihin vaan. Mustakaapujen aivopesu istuu suurimmassa osaa operaation kohteissa niin syvällä lepässä, että omatunto alkaa kalkattaa muutamasta dramatisoidusta pötyuutisesta ja kukkaroiden nöörit kiskotaan kiimasta hinkuen poikki.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Inimisen päässä on syntynyt aikojen saatossa, humeetin yhä vaan kehittyessä ajatus jostakin yli-inhimillisestä älystä. Se on johtanut itsen ylentämiseen luonnon- ja maailman valtiaaksi. Joillakin oman humeettiin manipuloidun jumalansa tapaiseksi, joillakin omaan Narkissokseensa ihastuneena. Mielen ja älyn sairautena kaikki tyynni.
Ja tälle ei ole saatu kenenkään toimesta tolkkua, eikä tämän absurdin mielettömyyden ehtymiselle ole mitään ennusmerkkejä havaittavissa.

Tämän päivän valta-ajatus on mielipuolinen; kaikkiin ongelmiin ajatellaan inimisen kaikkein jalostuneimpien aivojen löytävän ratkaisun. Tässä typerässä uskossa ja toivossa jokainen katsoo omaksi oikeutuksekseen käyttää surutta maapallon voimavaroja holtittomasti.
(Kyllä yli-iniminen ratkaisee)

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Ratkaisu on kuitenkin koko ajan silmiemme edessä. On ollut jo aikain alusta saakka, aina henkisen kehityksen siitä vaiheesta asti kun iniminen alkoi oiwaltaa hyvän sekä pahan, oikeuden ja vääryyden välisen eron.

Ja monihan sen on nähnytkin mutta aina on jäänyt näkevien osio tappiolle kun on ollut päätettävä minkälaiseen ratkaisuun näissä päälle kaatuvissa ongelma-asioissa päädytään.
Aina on ollut ahneu
teen- ja vallanhimoon sairastuneita enemmistö. Aina on ollut poimittavissa hyödylliset idiootit ahneiden takuumiehiksi.

Ahneus ja vallanhimo on tähän saakka ollut se inhimillinen voima joka näitä ongelmia on tuottanut. On tyhjää alkaa niitä yksilöimään, erittelemään, se olisi mahdoton tehtävä, mutta nyt niputettuna ne yhteen tässä vaikka ilmastoinnin ongelmaksi, olemme saman perimmäisen tekijän (sairaan mielen) armoilla.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Missään muussa elämänmuodossa ei ahneutta esiinny, siksi muu luomakunta ei pysty samalaatuisia ongelmia tuottamaan. Väitteet muusta ovat vain eläinkunnan alitajuista inhimillistämistä, oman alitajunnan pimein tarkoitusperin.
Iniminen lajina on siitä erikoinen otus, että sen kyky ajatella on loppujen lopuksi pitkällä tähtäimellä oleva sen lajin tuho.

Vaikka ajattelukyky, -taito on antanut ja mahdollistanut meille pitkässä juoksussa elämänlaadun kohentamista äärimmilleen, esim. verrattuna muuhun eläinkuntaan, on se samalla, (ajattelutaito) myös luonut inimisotukselle sellaisen ikeen jota joudumme kantamaan niskassamme maailman tappiin ja lopulta sen alle lyyhistymään.

Inhimillisyydessämme olemme tyystin kykenemättömiä tekemään niitä ratkaisuja joita ahneuden hävittäminen väistämättömästi edellyttäisi.

On olemassa wanha suomalainen sanonta:
”Ahneuden sairastuttamat pitäisi panna turkin hihaan ja nussia uudelleen, muuten asiaa ei voi ratkaista.”

Kun riesana on ajattelun sivutuottena kehittynyt inhimillisyys, niin asia jää ratkaisematta. Niin yksinkertaista se on. Emme kykene eliminoimaan ahneutta vaikka tiedämme sen olevan ongelmien alku ja juuri. Syöpäpesäke joka on ulottanut lonkeronsa kaikkialle inhimilliseen elämään.

On haihattelua, suoranaista typeryyttä uskoa johonkinkansainväliseen yhteistyöhön”, €uvostoliittoon taikka muuhun vastaavaan liittoutumaan, koska ne eivät ole kykeneviä ajamaan koko inimiskunnan etua. Niiden johtajat ja komissaarit ovat juuri sitä em. mieleltään ahneuteen ja vallanhimoon sairastunutta eliittiä.

Jokainen katsokoon kohtansa. Se on luonnonlaki ja sehän se tulee loppupeleissä olemaan wiimeinen toimiva laki.

Haloo! Missä munii Älynvapautusrintama joka laatii Tellukselle pikaisesti munauksenestostrategian.
Tervetuloa Absurdistaniin!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina ystävällesi!
........
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.