perjantai 31. heinäkuuta 2015

LUOTTEET


LUOTTEET

Arkinen perjantai kuin suvisunnuntai;
merenrannan kävelyt turvattu reiluksi kuuksi,
huojuva olo lakkaa,
hillittömyyttä ei tarvitse enää pidätellä.

Ensimmäisenä yönä jo pääsee sielu vapaaksi,
tolvaamaan päättömänä,
viattomasta riemusta halkeamaisillaan.
Eikä kotiintuloaikaa ole ennalta määrätty.

Rannan santa täynnä hipaisuja,
siitä se mennä lekutellut pyrstöään keikutellen,
vuoksiaallon äänen päällä;
siipispankoilla hietaan viiruja piirrellen
kukkaniitun suuntaan.

Leinikkien jupinaa - unikoiden supinaa,
kissinkellojen kilinää;
kas tuossa jäljet,
poluksi varisseiden kastepisaroiden helminauha,
sielun iloinen jotos.

Tämän matalan maan kurjenpolvet polvillaan,
kauniina kuin taivaan palo kahtapuolta ihanuutta,
niitun tuoksu tunkee otsonin läpi
ja mystinen tanssi jatkuu ja jatkuu.
Äänettömät luotteet luetaan luonnolle ilmi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 30. heinäkuuta 2015

TERVASTELUJA


TERVASTELUJA

Pursulle tuoksuvaa kankaan reunaa,
siellä täällä monisatavuotisia aihkeja;
pankaoksineen, lakkapäineen.
Mikä upea maa.

Tuossakin -,
käkkärällä ikää liki seitsemänkymmentä vuotta;
viiden sentin paksulla petäjällä.
Ukkoina täällä tosiaankin sylilapset.

Äänet ovat haihtuneet jäljettömiin,
vain tuulen unettava kehtolaulu maisemataulussa,
toisen oma tuntuu omalta,
näkimet hakevat Taivaallisen Rauhan Aukiota.

Tulen panna,
sitä ne hakevat - sijaa -,
tuplata kokemus tervaan tuoksuisella kohveella,
ikipuiden maassa nuotiolla lojuen.

Kyynerpään varassa,
luomet laskeutuneena,
aistit apposen auenneina kuksa kourassa
elämää ahmien.

Pysähtymisen sietämätön ihanuus;
kuulkaas - ei sellaista voi keksiä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

HAUKiO


HAUKiO

Joen hehkeää rantaa soljuu soljumistaan,
kuin sietämättömän ajaton aika,
joka ei ala mistään - ei lopu mihinkään.

Vihreä muuri valuu kahtapuolta,
taviriepu hoputtaa rääpäleitään törmän suojaan;
aikaa kuluu viljalti ennen ensimmäistä ähkäisyä.

Se on kolmihaarakoukkuja ymmärtämätön toljake,
hauin puikko - joka luulee Rapalaa evääkseen;
kehkeytyy kiihkeä toiminta.

Siima viuhuu,
rissa rätisee,
vavan kärki piiskaa ruoskana.
Kelamies rukoilee sitä Perkeleen haavia tai jotain.

Perämies empii tuhdolla;
laittaakko sormi suuhun peräti molemmista käsistä,
mutta millä sitä sitten ruoria sompailisi.

Tilanne raukenee parissa tovissa,
puolenkiloinen vonkale sätkii ilmassa ilman haavia,
lätsähtää paatin pohjalle
ja alkaa limoittamaan impistä pintaa.

Saaja sadattelee saalistaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 28. heinäkuuta 2015

PAHA iLMA


PAHA iLMA

Sateen takana häämöttää autereinen maa,
jänkäiset rinteet tunturin kupeilla höyryävät,
aurinko iskee silmää pilvenlongasta.

Kohiseva myräkkä on ohi tohinalla,
loitonnut varpuja ruoskiva sade,
lehvästöä piiskaavat kuurot,
purot puuroutuneet roskaisiksi ränneiksi.

Selvästi sää jännittyy,
kiristyy kirkkaaksi helotukseksi
saa näkimet siristämään räystään alla suojassa.

Poistuva pahailma jättää jälkeensä märkää;
litisevää lätisevää kaikkialla laajalla aavalla,
vain ladon alus jotakuinkin kuivaa.

Sateen pitäjän tolalla vaikeuksia,
haikeuksia tunkee näkymästä mieleen,
osa iskostuu kieleen - takaumia lapsuuden ladoista;
ne kakaistaan äänettömästi vapauteen.
Sanattomia sanoja leijailee niitun syliin.

Palttoo lennähtää heinäkasan rippeille,
romuluinen äijän motlake köllähtää selkäpiilleen,
taittelee kourat päänsä alle.
Uni laskee levolle ja sulkee näkimet.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 27. heinäkuuta 2015

TULiLAULU


TULiLAULU

Kuiskaten lausutut sanat pyhittävät riitin;
jostain muinaisuuden alkuhämäristä vyöryy tunne,
ottaa ja loikkaa äänettömän hypyn kiehisiin.
Se on sen taika.

Ensimmäisillä luotteilla syttyy,
imaisee liekin syvälle kitusiinsa;
harmaa väkevä savu on merkki hyväksymisestä.

Iloisia raksahduksia - ripseitä ja ahmimista,
taivas saa maistiaiset,
uhkea pursuilu laihtuu olemattomaksi
ja pian sen tunnistaa enää vain tuoksusta.

Lämmin leviää,
tunkee onean illanviileän läpi louetta vasten,
hyväilee,
tasoittaa heijastamalla olotilan.

Tuleen tuijottaminen on ankaraa työtä;
molemmilla otsansa hiessä,
tervaksella maustettuja nokisia pisaroita
koko jäkäläinen kuolpuna täynnäns'.

Yhteys pitää saada,
esi-isien tulilaulua on vaikea kuvitella,
ellei ole sielujen viidettä ulottuvuutta tai kuudetta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

HEiNÄYÖ


HEiNÄYÖ

Viileä yö antaa satumetsälle mahdollisuuden;
sarastus joka kurkottaa lakkapäiden lomasta,
maalaa sinervänharmaata taustaa lumoten.

Huikaiseva elonpiiri,
yksi harkittu sana hukkuu kaiuttomana autereeseen,
sulautuu yhdeksi ja samaksi läpikuultavaksi;
kyyristyy piiloon lumouksen taaimpaan koloseen.
Lakkaa kuulumasta tyyten polonen.

Mystiset siveltimen vedot tanssivat,
haahuilevat katsojan näkimien tahtiin,
ailahtelevat täältä ikuisuuteen.
Avaruuden rannalla immelmanni.

Hiljaisuuden musiikki käy edellä,
hivelee kuulimia,
värisyttää ihoa heinäyön väkevässä tuoksussa.

Aisti tursuu nautintoa,
saa sielun hamuamaan sylitolkulla
tuota antautuvaa lahean mykkää äänettömyyttä.

Jostain järvien takaa ulapalta kiirii kuikka,
riipii huudollaan rosoisen viivan idylliin.

Saa nakkaamaan kalikan nuotioon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 25. heinäkuuta 2015

KATRAS


KATRAS

Eikä näille niituille ole nyt loppua;
kaikkialla minne näkimet sattuvat havahtumaan,
on sekametelista värisoppaa
tyyten sopusoinnussa riitasointujen kera.

Niitut suorastaan uhkuvat ankaraa elinvoimaa,
kasvamisen kiihkeä hoppu;
väkevän suvunjatkamishalun aistii pelkällä katseella,
ilman että jäisi niille kantapäilleen vahtaamaan.

Ja mikä kutsuva tuoksumeri,
kaikenkarvaista pörriäistä ilma sakeenaan;
odottamassa joutokäynnillä kukkamassan yllä
omaa osuuttaan medestä.

Lammaskatras keskellä ketoa,
uuhi rintaansa myöten kukissa - vuonat kahta puolta,
katsoo syyttävästi,
omistajan elkein.
Leuat jauhaa sik-sakkaa.

Vähän päässä ääntää musta metsänväriselle;
varoittaa vissiin:
"Tuo tulee ja vie meidän eineet,
susi ihmisen vaatteissa."


Naurattaa - mielikuvituksella ei mitään tolkkua.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 24. heinäkuuta 2015

ZEN JA ELEETÖN HELEYS


ZEN JA ELEETÖN HELEYS

Kukkaiset niitut ajelehtivat,
humpaavat joutilaan kiireettöminä
autereiden uneliaassa meressä.

On niin runollista että.
Puuntavien pilvenlonkien takaa
uhmaa avaruuden upean sininen suonna.
Viime vuonna samanlaista tässä maassa heinäkuussa.

Kaikkialla hereän laheaa,
umpuilman kosketus on kuin
murrosiän pusukisällin hätäisen märkä suudelma
satunnaiseen kohtaan kasvoilla tirskunnan kera.

Keskikesän heleys eleettömäksi pysähtyneenä,
vain värien sopusointuinen kirjo koskettaa aistia,
lauhkea hiljaisuus häilyttää eetosta,
saa sielun värisemään vanamoina.
Ja se tuoksu.

Tämän tyyssijan raukeus,
tundramaiseman rajaton aukeus,
aalloitta vellova meri siloine rannan santoineen.

Mielen suloinen koti ja mantu,
hiekkaan risulla piirretty mutkikas rantu;
väkevän tunteen hersyvä purkaus Satumaasta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 23. heinäkuuta 2015

YÖ SAAPUU MAiSEMAAN


YÖ SAAPUU MAiSEMAAN

Hyvästi pitkä päivä;
on tätä ollutkin,
hyvän tovin kolmatta kuuta,
kummia ilmoja pidellessä.

Näitä siunauksellisia ilmoja,
joita kenties useampaankaan miesmuistiin
ei ole näin runsaasti siunailtu miesten
kuin naistenkaan taholta.

Itseasiassa siunauksia on kuultu kaikkien
imeväisten suusta,
muiden paitsi valaiden.

Niillä ei ole aikaa
kun pitää syödä koko ajan;
suuta ei jouda ammollaan pitämään
jonkun siunatun höpö-höpöpuheen takia.

On siinä sitä paitsi vaaransa,
että nielaisee vahingossa norjalaisen paatin
ja joutuu kakomaan Joonaksen keskellä merta.

Miten sitten suu pannaan,
jos menee vettä henkeen
ja alkaa tukehuttamaan;
jää kaamos näkemättä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

SYÖTTi


SYÖTTi

Eilen paistetun sään sataa tänään vetenä takaisin,
usvan läpi vihmoo tanssivaa vettä,
pilvi laulaa sadelaulua katolla,
räystäältä valuu kosteaa huntua.

Kaltot rännit kaappaavat valuman,
ohjaavat syöksytorviin;
kohinalta eivät säästy kutkaat.

Vaisuhko tuuli on pohjoisessa,
ei osaa päättää mille alkaisi,
alkaisiko millekkään.

Tuota entraamista on saatu vartoa
nyt päivätolkulla - vatvoo vaan,
vaikka lahjoja kyllä saanut kylliksi.

Naru notkollaan - pyykkiä täynnä;
kaatioita, pyhkehiä, lakanoita, kaksosten myssyjä
ynnä pielusliinoja;
houkuttimena - josko saisi puhurin yltymään.

Puhaltaisi itsensä tyhjäksi syötin nielaistuaan,
lauhtuis' ja tyventyisi,
kääntyisi etelään tahi vestaetelään.

Alkaisi puhaltaa kesätuulta vainen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 21. heinäkuuta 2015

RATKAiSU


RATKAiSU

Rannan huokailu houkuttaa,
aika ei ole paljoakaan kulunut,
jäljellä ihan riittävästi asettua aloilleen.

Pikku majakan meren puolella ajopuinen,
selkänojaton penkki,
askeleet oijustavat karkealle rahille,
laivamadon rei'ittämälle pölkylle.

Selkä seinään nojallaan,
luomet seksikkäästi raollaan marlon brandona,
eetos hortoilemassa valtameren ääriä;
milloin pölyneessiassa,
milloin röönlannissa.

Ja hyvin näkee hassutteluun hairahtunut silmä;
tsuksi kiskoo jumalatonta lohen motlaketta venhoon,
Tulivuorten maassa palaa tulivuori.

Sielu vaeltaa,
pomppii vuokselta toiselle - rullaava liike,
saisikohan mokomasta kehitettyä Perpetuum mobilen
tässä ounastelevan sarastuksen hiljaisuudessa?

hih - energiaa tuottava sielu - ratkaisu ener-pulaan,
atomipommivoimaosakeyhtiön kauhistus;
kaikki sielut tuijaamassa merelle harittavin näkimin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 20. heinäkuuta 2015

VÄHÄN ENNEN


VÄHÄN ENNEN

Yötä enteilee,
aurinko kumpailee pilven longissa,
puunnot yltävät puolen maailman katteeksi,
ruso on herkkä kuin impyen hipiä veden kalvolla.

Nuotio riutuu viimeisillään,
kaikki tarjottu purtava on purtu,
ohut kiekura poraa reikää avaruuden kattoon;
joelta lipuva terhen ilmaisee halunsa liittyä
taivaan raapijoihin.

Se peli ei vetele - kosteutta ei kelpuuteta,
pitää olla priimaa,
tulessa kuivattua herkkää sinervää;
sillä saa kauneimmat reiät kanteen.

Tilanne seisahtaa,
ottaa aikaa kädestä kiinni;
tuijottavat molemmat oneina
kapean apeaa mahdollisuutta olla jonain.

Yön enteet saavat voiton,
lammaslauma vaeltaa taivaanpiirille,
punerrus ankaroituu väkeväksi hehkuksi.

Ranta-ahteella hiilien hehku, savun tuoksu,
mustan joen yllä tanssiva auer.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

POiS


POiS

Lopetin itseni sivistämisen oitis
kun äkkäsin sen turmiolliseksi sielulleni:
haihduin pois.
Kärpäsen paskaksi tunturin parmakseen.
Enkä kadu.

Riutunut sieluraasu,
juuri toipumassa sivistyksen tuomasta jälkitaudista
ja olisi pitänyt heti ottaa uusiksi
samalla mitalla samaa härkää samoista sarvista.

Ei vetele tämä peli enää,
tuumin,
hiivin häntä koivissa luikkien pois.
kokonaan pois.

Se oli otollisinta,
siinä oli sitä vastuullisuutta,
sitä josta politikkapaskat höperöittevät;
jatkuvalla syötöllä - päivästä toiseen,
aivan kuin ruohoruuna veteen paskantaisi.

Sinne jäi Sivistys - muiden riesaksi ja tuskaksi.

Kärsikööt jos eivät äkkää lähteä lätkimään.
Töllötelkööt apurahojen viinihuuruissa
tekemiä kaihojäljennöksiä luonnosta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 18. heinäkuuta 2015

TUOKiOKUVA


TUOKiOKUVA

Yltiöpäinen pisara rimpuilee irti emästään,
antaa vapaan pudotuksen kiihottaa itseään
ja läiskähtää sitten lätäkköön.

Roiskuu kyllä,
mutta suuremmilta ropinoilta vältytään.
Yksittäistapaus.

Yhtyy uuteen emäänsä;
sellaisella intensiteetillä että kuoppa tulee,
itsekseen siloittuva kraateri poistuu kuviosta
muutaman hetken päästä.

Häilyväinen kalvo kiristyy takaisin kuvastimeksi,
pilven varjojen vaellustantereeksi;
pinnan alla asettuvat tomuhiukkaset
taas kerran uuteen oikeaan epäjärjestyksen.
Niiden elämä on siinä.

Porstuan rappusilla ei oikeastaan tapahdu mitään,
kuksa tyhjenee vähin äänin,
ruumiskasa kasvaa tapahtumattakin,
sisupusseimpia joutuu hätistelemään kihvelillä.

Keskikesän tyven huomen jatkaa kesyyntymistään
rohkii näyttäytyä rempseässä koreudessaan,
mutta pukkaa sentään autereen häpynsä suojaksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 17. heinäkuuta 2015

SiLMÄMATO


SiLMÄMATO

Kauneus lentää vastaan pyörällä pyöriessä,
osuu silmään tömähtäen;
kyhnyttää siipensä irti - eikä lähde pois.

Ravistelua.
APUA!
Silmämato.

Eikä tarvitsekkaan lähteä - saa olla - ei vaivaa,
jos siitä riesa tulee,
pakkosyöttää sille jokusen päivän Urbanistania,
laantuu lempohinen
ja alkaa näkemään kaiken harmaana.

Harmaa on toki kaunis suvella,
sekoittuu kaikkiin väreihin niin hyvin,
että kesäturistilta katoavat tunturit näköpiiristä;
sulavat horisonttiseen.

Mutta että harmaita asfalttipihoja,
-katuja, -toreja, -kulmikkaita seiniä.
Kieltokylttejä peräkanaa,
toinen toisiaan kieltäviä, kaiken kieltäviä.
Kauneus henkitoreissaan jonkun puiston
kuolleeseen kulmaan kätkeytyneenä unikkona.

Sieltä se pinnisti ilmaan ja lähti pois.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 16. heinäkuuta 2015

iRTiPOiKKi


iRTiPOiKKi

Tänä kesänä lunta on erikoisen vähän;
satanutkaan kuin harvoja kertoja,
tuskin laisinkaan - paikka paikoin.

Kuitenkin sopivan viileää siltä pohjalta,
jotta työnteko maistuu - hiki harvassa,
raato ei paistu tuskaisena helteen porotuksessa.

Hillat säilyvät kauemmin parempina,
ehken ens'kesään saakka
ja sääskien siipispankot lyövät kohmeudessa
niin saatanallisen hitaan verkkaan että.

Jokahisen verta kohti entävän ininän
ehättää eliminoimaan leukulla;
huiskauttamalla soliluut ja siipispankot poikki.

Komea kuolema kahdella viillolla;
työympäristöä koristaa kahden metrin säteellä
läpinäkyvien kristallisiipien hopeinen vyökeko.

Siihen vielä ripisevää lunta jostain Odotettavissasta;
tuulen juoksuttamana palteena,
kuin kermana kakussa.

Siinähän seisoo;
ominnokkinensa puukkotyönä tehty ITE-teos.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

PYHÄKKÖ


PYHÄKKÖ

Nainen katsoo miestä kuin.
Metsä on yhtä mystinen;
mykkä kuolpuna kuiskaa äänettömän siunauksen,
tuuli vastaa olemalla tuuleton,
tyven kovin - läpeensä läpikotaisin.

Taivas taivaan lailla,
niin kuin pitääkin - järkähtämättä;
kurottaa sfäärien taa kipenen verran taipuen.
Jumalien koti, temppeli ja pyhäkkö.

Kota on kentällä - ylispuiden piirittämä kota,
jyleiden aihkien pyhittämä sakasti
sisällään hyinen kaltio vihkimaljan virassa.
Edessään keikaroiva tuli
taljalla riettaasti piehtaroivan parin liki.

Se on riittien riitti,
tulen ympärille kehittyvä pyhä,
jonka ympyrään asetetut nuotiot todistavat.

Tavoittelevat lieskoillaan hyväilemään
sikin sokin nakattuja asuja,
niiden silokarvaista pintaa,
vaikka se on kielletty.

Yksinäinen poutapilvi asettuu paikan ylle hävyksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 14. heinäkuuta 2015

PUNAiNEN AURiNKO TANSSii


PUNAiNEN AURiNKO TANSSii

Tuntemattomassa tulenkeltainen miilu
ja läpinäkyvä vesi yhtyvät appelsiiniksi,
sironta karkottaa sinen
ja taustaksi jää vain hartaanoloinen harmaus.

Mutta se tasainen liike kellon tahtiin
joka on asetettu auringon tahtiin;
se viehättää.

Lipumista - lipumista se on -,
ajatonta lipumista
jota ilmaisemaan ihmisotus on keksinyt panna
aikaraudan raksuttamaan.

Vähäpätöisen tievan kannelta näkee hyvin;
etenkin silmiä siristelemällä,
kuinka tämän pitäjän kivikautiset
joskus esihistoriassa heittäytyivät kontilleen
tämän ilmiön nähdessään.

Se oli kai sitä aikaa kun Odin keksittiin.

Pieni punainen aurinko tanssii
jossain kaukana höyryävän Golf-virran takana.
Susi kapua vuoren nokkaan haukkamaan sitä,
kivitasku heittää ensimmäisen kiven,
näkymästä kyltynyt akka varoittaa yltiöpäisyydestä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 13. heinäkuuta 2015

RÄÄTÄLi


RÄÄTÄLi

Kaikkea muuta kuin kaikkea muuta;
tunturissa saattaa tavata muitakin,
eikä vain pelkästään peräkanaa paarustavia
räiskyvän oransseja rinkkoja,
niitä joihin on kiinnitetty itsekseen astuvat jalat
ja huitovat kädet.

Myös individualisteja liikkuu satunnaisesti;
sen moisen inehmon saattaa hyvässä lykyssä
yllättää huljuttamasta kinttujaan
jonkun lompolon onkalossa tai kaltion syväikössä.
Tai Surullisen kurun jurossa purossa,
kuten toissa päivänä.

Miehen ruikula rilleineen huilaamassa;
rinkkaansa selkäpiillään nojaillen -,
tyytyväisenä kuin piru ryöttäsyntisiinsä.

Laatuaikaa näkimet luomilla suljettuina;
riistosta ja sorrosta vapaana,
pahtaan suomassa huomassa - aivan lähteen äärellä,
niin liki että koivet tuplaantuvat kuvastimessa
ja puuntavat pilvet puikkelehtivat niiden lomissa.

Herrain vaatehtimon johtava räätäli pakomatkalla,
karkasi työpöydältään
kun silmäneula alkoi iskeä silmää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

KiViTARHA


KiViTARHA

Kauniita kiviä kädessä,
silmä ei raaskisi luopua yhdestäkään;
perso mikä perso.

Kauniita kiviä loputtomiin;
tämä on tukkuporrasta,
viides ranta mereltä lukien.

Sen halki valkoisena purskeena
ryöppyävän puron varsi kuin maalaus
sinistä taivasta vasten.

Lanteillaan Lapinvuokkojen valtakunta;
yksi äänetön hallitsija,
ikää toista sataa vuotta
ja valtakuntaa puolenkymmentä neliötä.
Tällä keisarilla on vaatteita vaikka muille jakaa;
ei kahta puhetta.

Mutta ne kivet;
niin mielipuolinen palapeli että.
Kaikki kivet sopivat vieretysten toisiinsa nähden!
Ei sellaista voi olla olemassa.

Kivitarha lojuu äänettömänä,
vaatimattomana - kuin ei olisikaan
ja sitten kuitenkin on - katsojan näkimissä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 11. heinäkuuta 2015

ViHREÄ VESi


ViHREÄ VESi

Tähän on tultu;
kävelemään maan esihistorian päällä.
Vesi ja tuuli ovat pitäneet huolta,
etteivät miljoonien vuosien aikana kertyneet
tapahtumat ole peittyneet kerrostumien alle.

Ilmassa on suuren juhlan tuntu
astellessa rannan Kambri-kautista valkeaa santaa;
simpukan kuoret ritisevät anturoiden alla.

Maa on autio ja tyhjä,
viimeinen kapteeni puksuttaa horisontin yli,
meri on pelkkä yksiuloitteinen viiva sinivihreässä,
toki molempiin suuntiin katsojassa.

Sielua värisyttää - puistattaa niin ihanasti
kun vihreä vesi huuhtelee varpaita,
koettaa koukuttaa,
yrittää houkuttaa hyiseen kylpyyn.

On kiellettävä kolmasti - Juudaksen tapaan,
mutta meri on Mestari - ei lannistu,
jokaisella aallolla saapuu uusi pyyntö
ja itsensä hillitseminen vie viimeisetkin rippeet
sielun voimavaroista.

Ensimmäisenä lennähtää sannalle ihokas.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 10. heinäkuuta 2015

BERMUDAN KOLMiO


BERMUDAN KOLMiO

Dyynit kahisevat tuulessa,
meren rannan heinä tanssii ilta-auringolle,
vuoksi kuiskaa terveisiä Haavruuan syövereistä,
suutelee varpaita ja kääntyy pois.

Santaan piirretyn runon siloittaa luode,
vuoroveden vaihto tapahtuu tarkalleen ajassa,
siloinen kostea hiekka kuivahtaa verkkaan
ja käy ajan kuluksi pölisemään joutavia.

Nuotio hiipuu rajatilassa,
jäi juuri ja juuri kynsiään kastamatta;
pelastui sihahdukselta ja kuolemalta.

Nyt vilkuilee nöyränä eeskahtaalle:
Olisiko vielä jollakulla heittää pökköä pesään,
kurniva nälkä jäi
kun on tuo mieli niin ahnas meikäläisellä.

Tönkkösuolattu kalikka,
jostain Bermudan kolmion liepeiltä,
tupsahtaa nuotioon - niin suolainen,
että hetken nuoleskeltuaan anoo
henkitoreissaan vettä.

Luoja taipuu - suostuu,
aukaisee hanikat ja kohta sataa kahta sataa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 9. heinäkuuta 2015

iNTERVALLEiLLA


iNTERVALLEiLLA

Jos on valittava - ja valittava se on - jokaisen -,
jossain vaiheessa elämän uraa;
niin sitten tämä Kulttuuri.
Ennemmin sitä kutvailee Kulttuurin intervalleilla
kuin Sivistyksen hajuttomassa mauttomassa.

Sivistyksessä ei ole laatuaikaa,
etenkään elämisen laadun kannalta tärkeille asioille,
kuten luonnon ilmiöiden ja kauneuden näkemiselle.

Sen laatuajan temppelit on pilattu;
yltiöhygieenisiä vempeleitä temppelit täynnäns',
poissa on katonrajahuuperit lonksahduksineen
ja kohisevine koskineen - viimeiset Kulttuurin rippeet.

Sivistyksessähän ei ole joutoaikaa,
kaikki ylettyvä joutoaika - absurdi sana -,
kaikki luppo on lisäsivistyksen omaamista,
ei lekottelua vaan tiedostamista paremmuudesta.

Kulttuurissa menee toisin.
Kun maatuttaa, mennään makuulle -,
loikoillaan niin runsas tovi,
että makuuhaavat kehottavat vaihtamaan kylkeä.

Maiseman ja seudun kauneus kyllä pysyy
kyljyksen vaihtamisen ajan sinamoisenaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

RUUHKA


RUUHKA

Maisemassa piisaa,
taivaisiin kurkottavia jyrkkiä,
pilvihameiden alle sojottavia vuoren ryntäitä.

Suoraan merestä;
ties miten hyvän matkaa maapallukan ytimeen päin -
kolosseilla jalustat.
Juuret ulottunevat muinaisten merihirviöiden suihin.

Sinisenvihreän lyömätön yhdistelmä
jota valkoinen rikkoo niin poikkitaiteellisena,
että maisemamaakari ei kykene iskemään kiilaa
luonnonmaalarin käden jälkeen.

Kuvaaminen turhauttaa;
eniten jää kuvia ottamatta hyvistä paikoista.
Niitä on liikaa - runsauden pula -,
humeetilla tarvehierarkian kera kinaa.

Kerrassaan omituinen tola,
toistaiseksi vielä turtumattoman mielen mielestä
näkövinkkeleitä ruuhkaksi saakka.

Lohdullista on se että kuvauskohteet ehtyvät;
vuosikymmenien kutvailu maisemissa
saa kaiken erinomaisen sykähdyttävän haihtumaan
ajan tuulien mukana merelle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 7. heinäkuuta 2015

VUORiSTONEUVOS


VUORiSTONEUVOS

Ei sitä voi ennakolta kuvata;
siis oman haltioitumisen tunnetta,
vaikka siitä edestä kyllä - miltä vuorineuvoksesta
tuntuu päästyään huipulle.

Mutta että itsestä -
mitättömänä kärpäsen paskana jättiläisen ryntäällä.
Vuoristoneuvoksen titteli kaukana Haihatusmaassa,
vielä julkaisua vailla siellä.

Pienuuden käsitys alkaa olla kohdallaan,
ylivertaisuus ja suuruudenhulluus ihmisenä
joutumassa noloon asemaan;
pinhuusiin - kahden tulen väliin,
joista toinen on jää.
Ja jääksi jääkin.

Huljakkaa,
sielu repeämässä liitoksistaan;
sinisen sävyjä porottavassa auringossa,
humpailevia pilven hattaroita,
taivaanpiirillä kokonainen lammaslauma vartoomassa
sopivaa tuulta päästäkseen meren yli satamaan.

Pois ei raukka raaskisi lähteä,
vaan on mentävä,
ennettävä seuraavaan paratiisiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne