keskiviikko 31. elokuuta 2011

SEiTSEMEN KiRVESTÄ


SEiTSEMEN KiRVESTÄ

Mies menee metsään;
seitsemän kirvestä repussa,
reppu viilekkeistä ladonovissa roikkuen.

Selkäpiin päällä mytätty virttynyt ulsteri,
satulan virassa - vyöllä kirittynä,
asiaan viritettynä tyyten.
Muut vermeet mikä missäkin,
kukin paikallaan.

Asettuu,
ottaa ensimmäisen kirveen,
koskettaa huulillaan lapetta ja huitaisee,
kaatuu aihki voihkien,
lakkapää räjähtää pirstaleiksi maata suudellessaan.

Latvassa loikoillut kaarneiden suku parveutuu,
jää ilmaan roikkumaan ja paheksuu ronkkuen.

Toinen kirves, toinen suudelma,
lyö honkaa loimeen että heläjää,
terä jatkaa matkaa tievan kylkeen,
repii hehtaarin aukon.
Katkennut varsi törröttää oneana kourasta;
honka jatkaa kasvuaan keloksi pelotta.

Viisi kirvestä jäljellä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 30. elokuuta 2011

TULi TALVELLE


TULi TALVELLE

Yö kapenee ohkaiseksi kylmäksi viiruksi;
rohkaisee kultainen taivaanranta yhä haihatuksiin
valon perään - kuulaisiin,
läpikuultaviin utupilviin jängän yllä leijumassa,
tai vaaran kallaassa lakkapäitä hivellen.

Kastepisarat hallan hyydyttäminä helminä
säkenöimässä kuolemaa tekevässä kasvustossa,
eilen niin vehryt ävär,
nyt muuttumassa ruskean laikukkaaksi tunneväriksi.

Syksy saa,
saa vaikka päivät ovat vielä sankareita
reilun puolenkuun verran
ja haikea kauneus ruskan liukuessa esiin
valtaa suruvoittoisalla sävyllään sielun syöverit.

Tuleen ei saa jäädä kuitenkaan makaamaan,
on haettava muuntuvista väreistä voimaa;
väkevät väreet kiitävätkin hermoratoja,
siirtävät tuntemuksia selkäpiitä viiltäen,
linnunnahkaksi pörhistyy iho harjakset töröllään.

Syksy saa tulla,
tilaa on ja voimia,
lisää hankitaan harppaamalla suoraan sen sisään
ja tekemällä tuli talvea varten.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 29. elokuuta 2011

PiLU MELLASSA



PiLU MELLASSA

Ontrei Lotnikka lojui maastoon sovitetussa kojussaan jo hieman turhaantuneena, tympeentyneenäkin hivenen - ehken. Koko varhaisaamu, heti sianpierasusta lähtein, aamupäivä, keskipäivä ja varhainen iltapäivä - nyt jo yönsyliin lankeamassa oleva ehtoo, eikä ainuttakaan hanhea vilaukseltakaan. Ei linnun lintua.
Ja linnuiksi ei tässä nimenomaisessa tapauksessa lasketa tirskuttavia tirpusia eikä paskanärhiä joka kävi rääkymässä, sen kummemmin kuin itseitsensä atimaan kutsunutta kuukkelipariakaan, eikä keloa kolistavaa palokärkeä.

Lähes kokonainen elokuinen päivä oli kulunut viimeisen päälle harkitussa paikassa, tarkoitusta varten suunnitellussa ja laaditussa kojussa rantaan viettävän ävärpellon reunamilla - tähystäjä oikeaoppisesti evenkien mukaan odelmaan asennettuna.
 

Aikuisten oikeesti oikein, sillä jopa muudan repolainenkin oli rohjennut lähestyä sitä. Kaipa se nälkä panee näkemään näkyjä.
Oli hiipinyt liki, nuuskinut ja iitraillut, sitten kusassut hyväksymisen merkiksi ja poistunut takavasemmalle muina miehinä ketunhäntä kainalossa.

Mutta ei, kaakatusta vaan ei kuulunut, ei siipien havinaa; yhtään ylilentoa ei tapahtunut vaikka lentolupa oli. Metsästys oli nääs alkanut jo viime viikon lauantaina. Normaaliseen aikaan 20. päivä ja kello 12:00, oortinkien mukaan.


Lieneekö Maa- ja metsätalousministeriön byråkraateilta unehtunut €U-kiimassaan lähettää ilmoitus Ultuima Thulen vapaille hanhiparville, että saa taas lentää, Osama on kipattu mereen, terrorismi on kuollut. Opama elää. Ilmatila avattu.
 

Olipa miten oli. Oli vain hiljaista pääosin etupäässä. Kahvi oli jo aikaa sitten loppu - juotu haalenneet perätkin, einestä sentään vielä joku murunen, mutta Ontrei rohkeni jo epäillä mahtuuko samasta aukosta ulos mistä sisään kun ajankulukseen oli napostellut pikkupurtavaa koko ajan, vaivihkaa, äänettömin huulin.
Sikapurkki oli jäljellä. Sillä siisti. Ja vettä pänikässä.

Aseet oli hienosti tanassa aukolla, kivääri ja haulikko valmiina, anhittoman innokkaina laulamaan oitis käskystä surmavirttä, mutta vain käskystä. Aseet - ne eivät itsekseen osaa tappaa. 


Niiden laulu alkaa vienona sisäisenä hyräilynä siinä vaiheessa kun hanhen rauhoitusaika lähenee loppuaan - se elokuun viimeinen päivä. Kun elinaika on enää laskettavissa sekunneissa. Kun sormi on jo ottanut etuvedon pois ja enää parin millin nytkähdys etusormella erottaa tulisena hehkuvan kuoleman elämästä.
 

Siinä lojuivat työttöminä molemmat torrakot.
Ontreita harmitti nähtävästi pilalle mennyt koko päivä.

Taas hän kurkisti tilastomielessä aukosta avautuvaa upeaa panoraamaa. Silmissä musteni. Pala nousi kurkkuun. Käskyt vilahtelivat humeetista elimiin ja pian oli tömäkkä lasti adrenaliinia kiitämässä lihaksiin ajatuksen nopeudella.

Kun pahin sävähdys oli ohitse, syykin selvisi. Silmissä mustumisen aiheutti njurggujen, mustalintujen (Melanitta nigra) parvi joka viisti veden päällä taivasta vasten.
 

Kaukana. Saivat mennä. Eikä Ontrei niitä olisi muutenkaan lähtenyt veneettömänä kajauttamaan. Tyhjänpäiväistä. Myrkky haihtui verestä hiljalleen, tunnemyrsky asettui, laantui sijoilleen ja tympeentyminen valtasi taas mielen hetken puuskahtaneen riehaantumisen jälkeen.

Taisi käydä niin, että Ontrei jo hetken torkahti, mitä tietenkään ei myönnä koskaan - kiistää vakaasti sellaisen vihjailunkin. Suorastaan tyrmää. Mutta niin vain yhen äkin havahtui juuri ja juuri kuuluvaan kailotukseen jonka pian erotti lähestyväksi.
Ensi toimenaan kirota karautti ääneen: 

"Joukaisia pelkele! Tämäkin vielä - pelsetti vieköön. Tahi kulkia."


Käsi hamusi jo haulikon perää. Pois ne pitäisi säikyttää lemmot, vaikka tuskinpa sen jälkeen enää tänä ehtoona atmosfääri sen vertaa rauhoittuu, että hanhille vaatimansa turvallinen tila tästä äpäriköstä löytynee.

Tulijat paljastuivat kurkiperheeksi joka asettui mittailemaan odelmaa, tekemään havaintoja sammakoista ja popsimaan niitä kulkkuihinsa. Pistivät väliin tanssiksi wanhemmat, perään poikaset aikuisia mallaamaan.
 

Somasti kävi näiltä epeleiltä tanssi, kuin pienillä joutsenilla lammellaan Lebedinoje Ozerossa. Ontrei oli niin ihastunut että olisi varmasti vannonut yhden nuoremmista kurjista muistuttaneen erästä Odettea! Niin somaa ja hereää oli jalan nousu.
 

Se nyt tietysti jäi puuttumaan; no ne kuuluisat 32 fouettéta, eihän semmoseen nyt kukaan pysty äpärikössä sentään, edes pitkäkinttuset kuretkaan.

Hanhenmetsästys jäi siltä päivältä, muuttui tanssiteatterin viehkeäksi draamaksi illansuussa. Ja kun ilta suli yön syliin, Ontrei peruutti ja kamusi pois suojastaan. Nousi kontilleen köntys ja metsän reunassa jaloilleen.
Kääntyi vielä vilkaisemaan jo seisovillaan nuokkuvaa kurkiperettä ja sulautui sitten kahahtamatta pellon reunan vitelikköön.

Yöpuulle ryhtyessään muisti aseet. Hymähti itsekseen. "Mitäpä ne kulet niillä. Eihän siellä ollut hanhiakaan!"



Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Taivaanrannan maalaaminen vapauttaa inhimillisen elämän ikeestä.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

VUOSiTTAiNEN LENŠU


VUOSiTTAiNEN LENŠU

Metsän läpi siilautuva valo tulee
ikään kuin imupaperisten lamellien läpi
mystisenä aaltoilevana virtana;
kultaa sattumoisin kohdatessaan ensimmäiset
orastavaa alkusyksyä ennakoivat korsien latvatupsut.
Ovat - hupsut, luovuttaneet ennen aikojaan,
vuosituhantisten kokemusten perusteella.

Mutta yhä elämä jatkuu kaukana Ultima Thulessa,
tosin jo osin kapenevalla urallaan.
Voimallinen siipiniekkojen muutto on käynnistymässä,
ensioireita lentelee eeskahtaalle levottomina,
fanffaarit kajahtelevat lompolon pahtaitten välissä.
Kirut kiirivät taivaanpiirillä.
Lähdön levottomuutta.

Taikamarja mustikka valmistuu hillasadon päälle,
puolukoiden heimo punastuu
ja kivellä istuville koko kesän odotuksen jälkeen;
hetteiset nevat alkavat paljastaa pinkkiä satoaan.

Poroihin on iskemässä taas se vuosittainen lenšu
joka pistää rykimään niin,
että sarvaitten sarvien kalina kuuluu kuolpunasta
siilautuvan valon aaltovirrassa.

Tämä on tätä. Tervatut ahkiot tuoksuvat.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 27. elokuuta 2011

KOLMANTEEN POTENSSiiN


KOLMANTEEN POTENSSiiN

Kirpakoita aamuja tirkistää hehkeiden öiden sylistä.
Hiljallensa, hiljallensa,
hiljallensa utuinen taivaanpiirin valo
menettää otettaan yönsyömmellä,
antaa sijaa tumman taivaan läpi pilkistäville tähdille.

Herkkämielisyys valtaa humeetin,
pujahtaa kuin varkain sielun helmalle
ja laittaa mielikuvituksen rakentamaan kuun silloille
hopeiset kaiteet;
väreilevät raiteet unihiekkamyrkyn läpi äärettömään.

Aikeet - tällaisten hetkien yhteissummana,
kahden istuttavalla rantakivellä,
ne on kovin helppo arvata;
käsien asennosta voi päätellä mikä on keskinäisten
sydänten suhde kolmanteen potenssiin,
jos toinen on lantiolla, toinen armaan parmaalla
ja loput yhdessä polvien väliin puristettuna - ujosti.

Se on ikuista tykkäämistä toisesta,
rakastamista siltoja rakentaen syövereiden yltä
tanssimista balettitossuilla elämän tyrskyjen yli.

Ja vuoksen tuomat väärinkäsitykset - ei huolta,
ne valuvat luoteen mukana takaisin käsitysten ulapoille.
Ajelehtivat pois, tai tulevat uudelleen. - ja menevät.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 26. elokuuta 2011

NÄYTTELEN TYHMÄÄ


NÄYTTELEN TYHMÄÄ

Mies tuli vastaan riippi selässään, kuma otsa; kuin rasvattu, epuutti kantamustaan, vaikka rypistyneestä, hikisestä kumakasta näki, että viilekkeet olilla viilsivät, irvistyksestä päätelleen tuottivat kipua.
Ei huomannut sivullista joka oli ehtinyt pujahtaa syrjään ja tarkkaili.

Mutta muutakaan konstia tällä onnettomalla ei ollut, tietä ei sieltä takamailta ollut, hyvä että jokin sortin kinttupolku kiemurteli kuolpunoita ja tievoja myöten, pääasiassa porojen rannioita myötäilevä.

Elämisen välttämättömyydet vain oli kerran kuussa saatava völjyyn ja kommentti annettava maailman tilanteesta, muuten kyllä sai olla rauhassa, lukuunottamatta satunnaisia yhyttämisiä, ytimessä itsessään oloa.
Pakko mikä pakko, vaikka jo lähtiessä vitutti. Akka oli sanonut. 

"Et sittä jiä sinne kaupallen niitä Urpijaisen takkaassotkuloita vatvoomaan. Tuut hetj kottiin - uhalla hyvän siän aekana. Vuan jos jiät, sillon eijou asjaa vielä Vappunakkaan vaollen - sennii työläinen."

Kinttupolulla tökötti outo, kummallinen vehje, tyystin luontoon kuulumaton, peltitötterö joka oli maalattu muistuttamaan keloa, jotakuinkin, noin suurin piirtein - ei hääppöisä teos päällisin puolin; olisi se kuitenkin kai nykytaiteen museoon Kiasmaan kelvannut siinä missä kusiallaskin.

Ja kusestahan tässä jutussa tietyllä tapaa itse asiassa on myös kysymys.

Tämä vehje oli Oulun yliopiston konenäön tutkijoiden videokamera. Sillä tutkittiin ihmisten peiteltyjä tunteita, mikroilmeitä niin sanotusti. Eikä sitä tämä sinnikäs eteenpäin, eteenpäin ja eteenpäin paahtava pyrkyri opportunismin kiimassaan huomannut.

Semmonen siis törrötti rannion sivussa. Ja lähetti suoraan, langattomasti digitaalista informaatiota tutkijoille Ouluun. Kun Jyrki ohitti paikan, vempele tussahti, päästi analogisena hätävarasignaalina savumerkkejä, yritti lähettää myös viimeisillä latauksen rippeillä kuvatun ja pika-pikaa analysoidun tiedon diginä.

Saadaankohan koskaan tulevaksi tietoon se heksakoodijono, jonka viesti sisälsi. Konekielestä käännettynä: "No nyt se Jyrkiä vituttaa kuin pientä oravaa. Mutta ei se näy. Se on vain siellä. Kuin palkankorotus."

Mies painoi raskas taakka harteillaan viimeistä myötälettä. Hikeä pukkasi. Muistutti ikävästi vaihdevuosista. Kesän viimeiset kukat kukkivat rannion kahtapuolta, jotain keltaista ja sinistä. Vihjasi ohikulkijalle kummasti ruåtseista, niistä lemmån hannuhanhista. Vihlaisi syömmestä. Prkle. Tämäkin vielä.


Vähitellen, matkan olemassa lopen ehtymäisillään, suunnitelma B alkoi muodostua humeetissa - siis aivan viime metreillä, suorastaan kalkkiviivoilla sanoisko:
"Näyttelen niille kauppapaikalla tyhmää. Yksinkertaista perkele - hähähä. Ei luulis olevan meitsillekkään vaikeeta. Siinäpä kyselevät kuulumisia ja kantoja. Vastaan, että ei näitä Urpiaisen vakuusasioita ratkota tämän kylän tietotoimistojen avulla."

Hyvin onnistui kauppareissu - eikä ratkottukaan. Mies näytteli niin hyvin ja luontevasti typerystä, kuin ikään aina olisi ollut vain silkka lyhyen matikan mies, näytteli niin sujuvasti ettei kukaan osannut edes mitään muuta epäillä.
 

Sai talousasiat toimitettua, käännähti kantapäillään niin sukkelasti, että takkina toimiva lyyssi jäi paikalleen ja vetoketjun virkaa toimittavat napit siis selkäpuolelle, tietty.

Ei se menoa suinkaan haitannut, päinvastoin. Pikemminkin siitä oli hyötyä nyt vastatuuleen astuessa. Kun se sitä nyt tulisi olemaankin pitkät ajat.

Kotona odotti onneksi kuuma syli.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Wanhempana sitä sitten pystyy muistamaan mitä hyvänsä, on se tapahtunut tai ei.

torstai 25. elokuuta 2011

tunturikohokki

ONNi JA SiUNAUS


ONNi JA SiUNAUS

Kolme vuoneloa tolvaa vastaan saman tievan päällä,
ovat yhtä hölmistyneitä kohtaamisesta kanssani.
Ensimmäinen lykkää oitis hätäpaskaa,
keskimmäinen losottaa alleen
ja kolmas vilkuilee takakäteen.

Ei tässä mitään hätää,
sovitaan kaikki kulkemaan
kunhan ei haksahdeta paniikkiin.
Ollaan ihmisiksi meillä - teillä poroiksi.

Täysin hyväksyttävissä ja ymmärrettävää,
jos tuollainen vuonelo-tsoora vihtaantuu
ja juroutuu paikalleen
kun äkin yllättäin eteen ilmestyy
pitkälettinen wanha hippi;
ähisevä äijänkäppänä hatunreuhkassaan,
omissa ajatuksissaan,
tummien lasien takaa jotain laulun luritusta tapaillen.

Otan aihkista tukea ja selitän niille,
ettei tuleva lama koske niitä.
Tai koskee, mutta käänteisesti,
pers'aukisilla kun ei ole varaa poroherkkuihin,
joten tulette kuolemaan luonnollisen kuoleman.

Se on nykypäivänä onni ja siunaus.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 24. elokuuta 2011

iTSELLiSTEN PARATiiSi


iTSELLiSTEN PARATiiSi

Pieni lompolo pilkahtelee onyxina puiden lomasta
tievojen välissä - lienee pikemminkin kaltio;
huomaan ajatelleeni kun saavun kohdalle,
nostan rensselit nojalleen aihkin kylkeen
ja kykistyn ahteelle koukkaamaan kuksallisen.

Niin vilpoisaa,
että hetken mielijohteesta nakkaan reuhkani
takakäteen tantereeseen,
valutan muutaman kourallisen kasvoilleni
pärskien sitten ylimääräiset hiiteen.

Ketään ei ole katsomassa - kuusankaa kun ei lasketa
paitsi muudan samanlainen höyrähtänyt tollo,
joka tuijottaa kaltion mustasta kuvastimesta;
iskee silmää.

Se on varma merkki siitä,
että täällä saa olla oma itsensä.
Tämä on itsellisten paratiisi.
Ei pääsymaksua - vain wäkevä halu tulla ja olla.

Taipaleen jatkuminen tyssää tähän,
alan katsella torkkotulipaikkaa.
Kun keksin, huitasen siihen pilneesillä muutaman sälön.
ja tuikkaan tulen.
Hyräilen kohvia vartoessa Raulin Paratiisia.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 23. elokuuta 2011

Ei VALiTTAMiSTA


Ei VALiTTAMiSTA

Tyyntyvän ehtoon rauhassa tassuttelen
pitkin aihkimetsän läpi kulkevaa neulaspolkua,
osa puista heittäytynyt pitkäkseen varmuuden vuoksi,
kai ettei myrskyn tuppura niitä kaataisi
epäjärjestykseen sikin sokin.

Ilma on mäntymetsän raikas,
säteitä pilkahtelee runkojen lomasta
ripaus kesäistä on yhä aistittavissa,
vaikka yksittäisiä keltaisia hätähousuja näkee
siellä täällä harvakseltaan.

Rauhallista - aika jäi parkkiin polun päähän,
kiltisti auton vetokoukkuun kytkettynä
kaluamaan Apu-lehteä vuodelta kuuskytkuus.

Hiiripöllö oivalsi heti tappokoneen
ja seuraa perässä lakkapäästä lakkapäähän,
kirkaisten välillä onnesta kun sopuli taas kellistyy.

Notkelmassa katkelma kesää,
niittynätkelmien keltainen yhdyskunta;
tosin hiipumassa tällä korkeudella jo,
tämä muinaisten kauppamiesten
mukanaan tuoma kuoma.

Elämässä ei mitään valittamista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 22. elokuuta 2011

AAMUNKOi



AAMUNKOi

Aurinko on hereillä, samoin ensimmäisiä näennäisen raukeita havahtumisen merkkejä osoittava köriläs kyljellään, kasvot hiipumaisillaan olevaan nuotioon päin. Muutama liekki lepattaa, tussahtaa tuhkan sekaan, nostattaen pienen pölähdyksen. Savuhattara haahuilee sinne tänne osaamatta oikeastaan minnekkään.
 

Se on luonnonlapsen vaistomainen tapa; osoittaa ulospäin olevansa elämässä kiinni, mutta lepotilassa. Ulkopuolinen otus, mikäli sellainen olisi sattunut sattumalta paikalla olemaan ei olisi kuitenkaan arvannut, että siinä vaiheessa levollisen kuoren alla jo elettiin täysillä. Tarkkailtiin ympäristöä, ääniä, tuoksuja, kaikkea mahdollista jota aistimet tuottivat humeetin käsiteltäväksi.

Samaan aikaan toinen osa humeettia teki päivän suunnitelmaa; laskelmoi ja puntaroi tulevia edesottamuksia - työtä, niinkin kai voi sanoa miehestä joka oli valinnut puolensa, hylännyt entisen elämänsä lähes tyystin ja minimoinut yhteydenpidon vain aivan lähimpiinsä. Heihinkin harvoin, ikään kuin huolta karistaakseen muilta.

Mutta elämä on sellainen joskus. Tiettyjä asioita kohtaan mitta tulee täyteen ja sittenpä sitä ollaan tienhaarassa jossa pitää tehdä valintoja. 

Jatkaakko oman ja muiden elämän hankaloittamista tieten tahtoin, vaiko tehdä täyskäännös, muutos - nyt kun älli oli sentään viime tingassa läjähtänyt humeettiin ja elämän koko monimutkainen kuva vihdoin kirkastunut kaikessa typerässä karmeudessaan.
 

Se jos mikä haisi ja tuoksui vistosti ulolle, etenkin kun sielu vihdoin ja viimein oli päässyt ulos ahtaaseen kuoreen sullotusta vankilastaan.

Kymmenen vuotta eteenpäin elämässä tuntuu loputtoman pitkältä, uuvuttavalta. Taapäin aika on katsottaissa hurahtanut vilkkaasti, suoranaisesti hoppua pitäin, onko se jokaista päivää, tuntia ja hetkeä edes malttanut pysähtyä viettämäänkään lempolainen? 

Harpponut vain uutuuden viehätys, elämän ilo sen löydyttyä, sellaisin jättiaskelin ettei paremmasta väliä. 

Aika ja kuvat niistä ensimmäisistä tunnusteluista ja tuntemuksista kun itse itsensä syrjäydyttää, kultasi nyt muistoja. Kävi nykyisin jo tämän tästä mielessä aina kun herkemmäksi kävi hetki luonnonkauneuden keskellä,  kaiken arkisen rutiinin lomassa.
 

Sellaista elämä on. Pienen pienistä nyansseista koostuva helminauha, mustavalkoinen, jos niikseen tulee, mutta jokainen itse siihen ne mustat helmensä pujottaa. Sen verta henkilökohtainen kapine kuitenkin se.

Tässä aamunkoissa tämän nimenomaisen körilään helminauha oli milteipä tyystin valkoinen. Kaikki entisessä elämässä saadut tummuneet helmet olivat hinkkautuneet kirkkaiksi vaatimattomaan elämän tyyliin sopeuduttaessa, sitä mukaa, mitä enemmän ja enemmän tämä elämäntapa avasi ja avarsi näkökulmia ja tuotti havaintojen kautta oivalluksia.


Usko siihen, että mitä enemmästä raskii luopua tuo sitä enemmän tilalle, on hiljallensa ajan kera vahvistunut vahvistumistaan.

~~~~~~~~~~~~

Vähitellen asiat on käsitelty, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Se antaa pelivaraa tehdä päivän askareet sinällään kiiruhtamatta ja hosumatta, vaikka tietyt asiat niiden luonteen takia onkin suoritettava oikopäätä ja peräkanaa.
 

Vielä viimeinen herkistetty tarkkailu ympäristöön ja sitten ukon rohmu kääntää syrjään parista porontaljasta yhteenliitetyn peiton. Kapsahtaa ylös ja suorittaa oitis raajojen venyttelyn eläinten tapaan. Vilkaisee vielä avoimesti ympärilleen. Kaikki on tolallaan niin kuin eilisiltana jäi.

Ensimmäisenä lisää honkapilkkeitä tulen syötiksi ja nostaa sitten kahtapuolta vielä ounastelevaa tulta puoliksi halkaistun metrisen pölkyn.
Siihen ahmaisee ja lyö kyntensä liekki innoissaan ja pian onnistuu aamiaisen laitto ilman ylimääräistä tulen virittelyä.

Valurautapannu tulen liepeille lämpenemään. Repusta hamuaa voipaperiin kääräistyn savustetun siankyljen, veistää siitä muhevia siivuja pannun täyteen tirisemään. 

Toiselle reunalle tulta istahtaa musta kana orteensa ja odotellessa siivuttuu aimopalaset rukiista. Ne saavat läpikuultamattomat voihunnut ylleen ja se on siinä. Raavaan miehen terveysruokaa. Eikä kukaan tule selän takaa osoittelemaan ruokaympyrää.
 

Paistinpannulla tirisee sellainen ruokaympyrä, että sillä kyllä kelpaa lampsia 30 kilometriä päivässä kairoja ilman siltään.

Aamiainen häviää näkymättömiin ilman krumeleerausta, sitä mukaa kun sitä saa lapettua emottimeen ja kun homma on selvä, lautasliinan virkaa toimittava ruutupaidan hiha pyyhkäisee rustingin ylimääräisistä roippeista selväksi ja asentoa hieman vaihtaen rohjake asettuu nautiskelemaan vahvasta tuoreesta kahvista.
 

Sitä nautiskellessa päivä lopullisesti kirkastuu, asettuu tolalleen ja niin myös päivän puuhien loppusilaus muodostaa selkeän kokonaiskuvan tästä päivästä.

Kun kehon täydennys on loppuun suoritettu, seuraa tyhjennys ja operaation jälkeen hän vyöttää puukon, kiskaisee kumikengät jalkaansa ja lähtee laskeutumaan rantaa veneelleen.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Vetoan ylenpalttiseen siveellisyyteeni tekstini rahvaanomaisia sanoja sisältävissä kohdissa, vaikka olenkin tätä nykyä pääsemässä tuosta tavasta.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

ELOKUUN ÄVÄR


ELOKUUN ÄVÄR

Useampana aamuna peräkanaa ovat odelmat
säihkyneet ahteella aamunkajeessa,
heti ensimmäisen ohuen kultajuovan yletyttyä
metsänreunan ohi näkösälle.

Mikä näky - kastepelto,
halla-aamuina hopeanharmaa linnikko peittona,
niin herkkä, niin herkkä ja lahea,
että sulaa pois silkasta lämpimästä katseesta.

Huomenen pehmeässä valossa
oleva ja olematon yhdistyvät samaksi
ja leijaava terhen peittää salaisuuden,
kunnes valon voimistuessa todellisuus palaa
ja näkymä muuttuu kukkaniituksi,
jonka paras, hehkein aika alkaa olla ohi.

Kesä on vaipumassa,
ei pyristellen sinnillä - sulassa sovussa mieluummin,
tosiasiat tunnustaen, niihen myöntyen,
työntyy talvisijoilleen ilman parkua.

Kunpa ihminen osaisi saman taidon,
nurkumatta myöntyisi vuodenkiertoon,
ei entistä ikuisesti muistaen,
vaan uutta samanlaista, kenties parempaakin
tulevasta odottaen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 20. elokuuta 2011

SiELU VAPAAKSi


SiELU VAPAAKSi

Ajatusten silta notkuu - kestää kuitenkin kuorman,
joka on kasattu höyhenen keveistä ajatuksista,
mutta että niitä on paljon, ylitse pursuavasti;
runsaasti sanoisi joku,
yltäkylläisesti yksi, yllin kyllin toinen.

Jälleen olen siinä maassa jossa uskomattomat
ajatukset liitelevät haihatellen valtavina laumoina.
Jokin kummallinen, salamyhkäinen,
outo lumo vetää tähän myyttiseen paikkaan.

Suoraan sanottuna - myönnän,
ottaa kiinni humeetin kulmasta ja vie,
on pakko hylätä muu askar ja lähtä.

Ja aina sama riitti - vuota tai pari tötteröllä
repun kylkeen kaarestettuna,
nokinen pannu poroineen.
Susirumpuni.

Tulen synnytys - vuodat makuuksiksi äärelle,
rummusta ote silmät, korvat ja nokka;
kaikki aistit sulkien, tuntoa myöten.
Sielu vapaaksi,
tanssimaan riemusta vapaiden ajatusten kera,
leikkimään ja takaa ajamaan hupsutellen.
Se on siinä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 19. elokuuta 2011

AJOPUU


AJOPUU

Ties jo monennettako kertaa demarit historiansa aikana pelaavat Kolumbusta. Tämä Intiaan purjehtiva höpsö, kuten hyvin muistamme, ei loppupeleissä tiennyt missä oli, mistä oli tulossa ja minne menossa.
 

Luokanopettaja Urpiainen on pussittanut itsensä nuoruuden innolla Kreikka-takuisiin. Eikä vieläkään olla rupusakissa selvillä kokonaisvaltaisesti siitä, onko nyt kyseessä vain koko demarijohdon henkilökohtainen typeryys, lapsus ja lapsen usko, vaiko joku tietty pussi jonka lukuun koko pulju pelaa pitkätukkasia jymäyttäen.
Wanha hippi Mooseskin on kaivettu esiin sargofagista, tomutettu ja siistitty näytteille.

Kokomusta on sen sijaan taktisesti siirtynyt tuppisuulinjalle Kreikka-takuu asiassa. Se on sitä kokomustan vastuullisuutta, vastuullisuutta ja vastuullisuutta. Lyhyen matikan Kävelevä Kataistrofi ottaa luikurina etäisyyttä takuusekoiluun joka näyttää menevän persieksi, persuille kannatukseksi. 

Pelännee niitä vastuita, joihin ajautuu EVVK:lle annetuista lupauksista,  jos ja kun takuu laukeaa käsiin.

Tapa liueta taustalle on perin peruskokomustalainen. Kevään vaaleissa noita-akaksi puettu höppänä pääministeri höpötti kuin kuoliaaksinaurattaja lainatakuista Kataisen yllyttämänä aina siihen saakka, että sai kepulit haudan partaalle kannatuslukujen valossa.
Kokomusta korjasi potin vaikenemalla.
 

Ja kun nyt takuujutska kohta uutisista päätellen tökkii, alkaa tökkiä myös hallituksen ryhti, kohta ei ole ensimmäistäkään typerystä todistamassa typeryyttään mediassa.
Jopa ministerin pestillä kuohittu Orhinmäki jättää hirnunnan väliin.

Ihailtavan hyvin on rupusakki oppinut lukemaan somen avulla poliittisten päättäjien rivien väliin pukkaamaa informaatioita. Omatoimisuus ja -aloitteisuus on nyt valttia tässä ajassa.


Onko odotettavissa oleva talouskataistrofi siunaus vai turmio, siitä jokaisella alkaa olla oma näkemys. Joka tapauksessa persaukisilta ei voi suhteessa enää juurikaan enempää mennä - henki, suurien varallisuuksien mielipuolisen ahneilta haalijilta puolestaan kaikki ja vieläpä viimeisimpänä sosiaalinen kasvojen menetys toviksi, jopa lopullisesti.
Narkissoksen tautiin langenneita odottaa sellainen pimpatus, että osa haljennee kiukusta. Niin-in, ja pimpatukseen voi myös kuolla.

Jo toista vuotta kestänyt tekohengitys jatkuu yhä vaikka potilas on käytännössä aivokuollut. Sinne tänne huiskittuja hajanaisia tiedonmuruja haalien ja yhteensovitellen voi yhen äkin huomata, että näyttää ihan siltä, aika ilmeiseltä, jotta Kolumbuksen keksimässä Amerikassa viime päivien tilastojen valossa työttömyys, kotitalouksien kulutus ja tästä seuraava yritysten voittojentekokyky on erittäin huonoissa kantimissa pitkälle ensi vuoteen.
 

Samaan aikaan €uron sytytyslanka on palamassa loppuun. Rupusakkilaisen ei kannata enää pysähtyä pohtimaan kaatuuko €uro, sen mukana €uvostoliitto, vaan sitä että miten kaatuu. Mitä olisi viisasta tehdä, vai ollakko jurottaa vain rinta päin nousevaa myrskyä, kas siinäpä kysymys.
 

Kun kotitalouksien kulutus Suomessakin tyssää - viime hetken havahtuminen suojaamaan aivan sisintä sisäpiiriä, ollaan siinä tilanteessa jossa Kävelevä Kataistrofi taas kipuaa Arkadianmäellä kököttävän poliittisen riihen katolle ja julistaa:
"Ei koske Suomea".

Ajopuuteorian lailla Suomi ajautuu irtipääsemättömään kuseen muiden €uvostoliiton alusmaiden tapaan. Minkä hirvittävän hinnan esi-isämme antoivat tappelullaan Suomen itsenäisyydestä ja minkä kauhistuttava hinnan yhä elossa olevat joutuvatkaan maksamaan hullun uskostaan €uvostoliittoon?


Saattaa se olla hyvinkin niin, ettei aivan kaikilla ei ole kykyä lykätä herätteen ja tyydytyksen väliaikaa.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Wanhempana sitä sitten pystyy muistamaan mitä hyvänsä, on se tapahtunut tai ei.

torstai 18. elokuuta 2011

pulmanki

iLMiÖ


iLMiÖ

Kipakka halla pani maan rasahtelemaan jalan alla,
mutta kauniimpi kerrassaan,
suorastaan verraton,
on havuneulanen hyppysissä;
pehmeän, valkeanharmaan nukan saanut siipake,
joka lämpöisten sormien otteessa alkaa sulaa.

Se hetki, pieni mitätön millisekunti - hällä väliä,
se hetki jolloin huuru muuttuu vedeksi,
yksinäisiksi ujoiksi minipisaroiksi,
joiden on heti kokoonnuttava yhteen yhdeksi
ja esiinnyttävä katsojalle kasteena.

Se se vasta on kaunista.
Ilmiö jonka useimmat jättää kokematta,
vielä useimmat kuvaamatta;
vauhdin hurma se on mikä vie
ja pikkiriikkisillä ilmiöillä ei ole mitään sijaa.

Elämä on yksityiskohtien jättämistä tarkastelematta,
suurpiirteistä, isoista kokonaisuuksista koostuvaa
kanssaihmisille esittämistä.
Lavasteita varten haetaan pankkilainaa
ja näytetään mistä reiästä kana kusee.

Luonto jatkaa olemistaan sellaisena kuin on,
haistattaa pitkät lamoille ja taantumille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 17. elokuuta 2011

SUKUKOKOUS


SUKUKOKOUS

Sade jatkuu tiiviinä vuona - losottaa,
koko Esterin suku on koolla,
taivas on kaatanut saavin
kun syöksytorvet sylkevät kokonaisia lätäköitä.

Tie on tulvillaan märkää, kiiltävää vettä,
joka kohoaa sumuna ohi jyrisevän rekan alla
ja tuoksuu tiiselin katkulle nihkeällä iholla.
Perspirantti myöntää tappion
ja vetäytyy häpeämään kainalokuoppaan.

Itse asiassa koko sadevarustus kiirestä kantapäähän
saa kannettavakseen öljyteollisuuden jäämät.
Tie ei maistu, etsittävä suojaa jyleän aihkin juurelta.

Ensimmäisen kerran humeetti tulee miettineeksi
voikohan sadevaatteet pestä?
Jos ne pitävät vettä, niin miten ne kastuvat,
että pesuaine pääsisi liottamaan pakokaasun?

Pohdinta keskeytyy kesken kaiken
kun Ilmatieteen laitos asettaa sateenkaaren
merkiksi kulkijoille taivaan kera tekemästään sovusta.

Sade haihtuu tiehensä,
katku vaihtuu maan tuoksuun,
matka intoutuu juoksuun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 16. elokuuta 2011

ENNE


ENNE

Syksyn ensimmäinen suudelma osuu otsaani,
viileä kuin jäätyneen poron kieli
ja märkä kuin täyslaidallinen vastahankasta
avoveneen keulasta.

Joku hätäinen koivunrassi on kai kellastunut
silkasta ruskan odotuksen harmistuksesta,
vaikka siihen lystiin ja väri-iloitteluun on vielä tovi,
toinenkin jos niikseen tulee;
päivämäärää ja kellon aikaa kun ei ole lyöty lukkoon.

Hyytymistä on kuitenkin havaittavissa,
öisin halla lipoo alavia maita,
utuinen viitta hipoo odelmaa runona,
saa kastehelmet välkkymään huomenen ensikajossa.

Semmoinen näkymä on pysähtyjälle kaunista,
varhaiselle kukkujalle,
joka pitää äänettömyyden kuiskauksista,
uteliaan hiiripöllön pehmeistä siiveniskuista usvan yllä.

Aika on pantu viraltaan,
vain valo kertoo missä mennään,
puolihämärä yhtyy huomeneen ja käy.

Tuohikiehinen ritisee, romantisoi hetken tuoksulla,
valkea syttyy ja musta kana asettuu aloilleen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 15. elokuuta 2011

HUOMENiSSA SELViÄ



HUOMENiSSA SELViÄ

Metsästäjä-keräilijä  Uula Nuorgan näkyi palanneen sivistyksen pariin toissa päivänä. Pysähtyi juttelemaan kaupan pihalla kuulumisia kun parahultaisesti pitkästä aikaa tapasimma. Taisi olla peräti pari syksykesää siitä kun viimeksi tapasimme Tenojoki- varressa, jossakin joen polvessa tulilla.
Hyväkuntoinen ukon kötiskö, vaikka kuivakka, kuin ikänsä nälkää nähnyt ja sille kurin kuivahtanut. Mutta juuri sitä kuivalihaa, joka menee silloin kun haluttaa ja sinne minne pitääkin, jos on tarve.

Tämmöset ukon kuikelot eivät jää odottamaan sään sallimista, tahi byrokratian, sen paremmin kuin yhdenkään viranomaisen. Kun on mentävä - mennään. Eikä perässä kestä itse pirukaan jos niikseen menee, että se jättämään alkaa.
Tunturista vaikutti Uula palanneelta. Hillastamasta ehkä, tai opastamasta, tuskinpa itse isommin viitsii napsia. Saattoipa tuo tulla jo ansastusmaita katselemastakin. Mene ja tiedä.

Kyselin vointeja sekä viimeaikaisia edesottamuksia. Ympäripyöreitä, asiaa sivuavia kommentteja, ei oikein antautunut, oli tainnut muisti alkaa hapertumaan. Vain kun sain sen tingittyä tulille illaksi terveisiä haastelemaan, niin lopulta, ensin tilanetta arvioituaan suostui. Ja vielä varmemmin lupasi tulla, kun kerroin jutun juurtakin olevan täyden pullon.

Pakkasin kaupan ostokset reppuun ja oijustin parin kilometrin matkan purolle. Pistin tavarat kohdalleen. Pätkin koivurankaa nuotiopuiksi. Kohentelin välillä tulta ja otin pientä haukkapalaa. Sitten läksin uittamaan perhoa puron varteen. Eipä ollut ottaakseen. Pari pientä kuhpakkia, juuri ja juuri eineen vastikkeet. Yritin tovin narrata kolmatta, mutta aina karkasi ja lopulta tyydyin saatuihin.
Palasin laavulle ja pistin peratut herkut tikun nokkaan valmistumaan. Nokisen pannun työnsin varimaan tulen liki myös.
Siinäpä sitten köllin makuuksien päällä syötävää odotellessani.

Kaikki aikanaan, kuten eineskin, valmistui ja huiskautin kuhpakit naamariin voilla rasvatun ruisleivän kera. Jälkiruuaksi kohvet á la Cáfe Brutal ja sitten takaisin köllimään loppukesän auringon sopivasti kääntyessä kypsentämään laavulla lojuvaa rohjaketta.
Raukaisemaan sellainen oivallinen villikala-atria pistää kenen tahansa. Etenkin kun kiirut on jääneet jonnekkin urbaaniin helvettiin tyyten. Selkäpiin alla tukeva tunturin helma permantona, kattona joen toiselta puolen kuikkiva sininen, €uvostoliitosta vapaa taivas.
Jo vain sellaisessa olossa kelpaa kelliä ja sinisiä ajatuksia jahtaamaan karkuuttaa sielunsa.

Nukahdin varmaan, tai torkahdin, miten vain sitä kukin tykkää sanoa, kuulin kuitenkin liikettä; joku lisäsi kalikan nuotioon, sitten kalahti pannun kylki ja muutakin kahinaa siilautui veden solinan läpi. Avasin silmäni ja Uulahan se siinä kässehti, valmistautui nauttimaan kuksallisen kohvetta. Semmosella otteella puristi mustan kanan sankaa.

Kiepsahdin siitä käyntiasentoon, hamusin takakäteen huopahattuani, toisella kuksaa ja molemmat kun toiveeni täyttyivät, tervehdin valituilla sanoilla äijiä.

Uula kohotti kuksaansa, kallisti sitä ilmaistakseen, että tilaa oli muullekkin kuin kohvelle. Nyökkäsin ja näytin eleillä, että juopi vaan sen nyt loppuun tai huiskauttaa menemään. Repussa on sellaista linnunmaitoa, ettei siihen kohvetta pidä sotkeman. Käännähdin kaivelemaan reppuni syövereitä.

Lopulta käsi osui viileään lasiin ja kurotin ilmoille vihreän putelin oiwallista savustettua palowiinaa. Olin saanut sen halvalla jostakin ALE-puodista koska se oli pitkästi yli 12 vuotta wanhaa ja siten todennäköisesti jo juomakelvotonta. Arvelin kuitenkin josko koettaisin kelpaisiko se tälle metsästä-keräilijä heimon suurelle pienelle miehelle.

Korkkasin ja kiersin. Käänsin pullon suuta Uulan suuntaan. Viitasin maistamaan ensin suoraan pullosta sormustimellisen, niin kuulema tekevät ravintoloissakin, jos on kyseessä wanhentumaan päässyt viini. 

Äijä imaisee ainakin kourallista sormustimia vastaavan määrän tulilientä. Ojentaa takaisin, makustaa, ojentaa takaisin ja ottaa vielä toisen satsin perään. Makustelee, tavoittelee aromeita, nappaa jonkun sieltä, toisen täältä. Munklauttaa ne poskesta toiseen, pyörittelee kielellään. Pidättelee kyynelvanaa silmäkulmistaan, mutta lopulta karkuuttaa - miehinen mies, niin hyvää näyttää tekevän tämä juoma ja ihmeitä.
Hymy lenseytyy naamalle, savuvehkeet kaivetaan esille ja pian on mustassa kippurassa savuava tuli ja posket imaisevat väkitukun savua nautittavaksi hengityslaitteisiin.

Kun sanatonta vuoropuhelua on kestänyt viitisen minuuttia, ensimmäiset äänet pääsevät Uulan huulilta:

"ÄH!" 

Sitten hyväksyvä: "Äh-häh!"  

Sitten on hiljaisempaa. Tuli jatkaa puuhastelujaan nuotiossa, puro solisee omiaan ja aurinko lämmittää lempeästi puronmutkaa ja leiriä.

Keskustelu viriää vähitellen ja käsittelemme savustetun palowiinan myötävaikutuksella €uvostoliitto-asioiden eri osiot sekä muutkin siihen pahaenteisesti nivoutuvat kysymykset. Riitaa tai toraa ei synny eikä tule. Emme ole kumpikaan kuuluneet koskaan €uvostoliittoon, emme äänestäneet, emme ole kannattanut sitä muussakaan asiassa, joten miksipä meillä siitä kinastelua tulisi, ilmiselvästä asiasta.

Kun putelista on tehty selvää, köllähdämme laavulle riistosta ja sorrosta vapaina inimisinä. Noooh - hieman huppelissa tänään, mutta huomenissa jo selvinä. Siinä on vissi ero.
uvostoliittolaiset ovat huomennakin uvostoliittolaisia.

Sihteerini Lilith McPutin (kuvassa) joka normaalisesti on yleensä aina tuomassa esille oman mielipiteensä, oli tässä asiassa harvinaisen yksimielinen ja vaiti.
Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Vetoan ylenpalttiseen siveellisyyteeni tekstini rahvaanomaisia sanoja sisältävissä kohdissa, vaikka olenkin tätä nykyä pääsemässä tuosta tavasta.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

SOKEA JA KOPEA


SOKEA JA KOPEA

Onean apea, kapea, komea mies - sokea,
lampsii laveaa kärrytietä nopeaan kohti jokea;
naamassa on vielä jäljellä edellisestä nokea
lahkeessa sameaa savea.
Silinterilakki koristaa lakea.

Sakea, kostean lahea sää seuraa tiiviisti mukana;
valuu kainaloista ryöppyävinä könkäinä.

Tekee mielensä lohea
ja on päättänyt hakea tätä makeaa,
ajatuksena kokea sama aistimus uudelleen sielussa
ja nielussa;
rapea, oivasti paistunut nahka
alla sorea korallinpunainen liha,
jota tietenkään ei näe,
mutta se maistuu samalta kuin paistuessaan.

Kalastaja,
kaulassa suuri hopea liki povea - on kopea,
katse on sumean kolea,
luulee miehen tuijottavan lovea
kun sokea pyytää hakea kalaa palan.
Ei ole kuulevinaan,
vilkaisee ylimalkaisesti ylitse seuraavaan.

Sokea hokee yhä samaa, tahtoo aistia nautinnon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 13. elokuuta 2011

KiPiNÄ


KiPiNÄ

Valo kaikkoaa elokuun yön tieltä,
toisella puolen maailmaa salamat pirstovat yön,
säpäleinen taivas loimahtelee kalmakan sävyisenä.
Meillä ei.

Hiljaisuus on silmiinpistävää,
ääntäkään ei kuulu.
Pilvisalamoiden leikki jatkuu pitkälle kajeeseen,
aamuinen koi haihduttaa ne tiehensä
ja kiskoo ylleen sumuhuntua vaipakseen,
sillä lämpötila vajoaa hallanvaaraksi.

Tuli hiipuu nuotiossa,
kipinä piiloutuu ujona tuhkaan,
se ei pärjää valon voimassa huomenelle;
päättää sinnitellä lymyten siihen saakka
kunnes jyrisevässä laavussa virotaan
ja annetaan sille lisää purtavaa.

Tämä hetki - tämä hetki on suden hetki,
nyt joko voitetaan tai hävitään.

Ensimmäinen villasukka liikahtaa,
hyväilee toista kihnuttaen.
Pörröpää nousee,
käsi hamuaa kalikoita ja sysää nuotioon.
Kipinä on onnellinen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 12. elokuuta 2011

HiLLAJAHDiSSA


HiLLAJAHDiSSA

Mitä niin käsittämättömän pahaa tämä ugrilainen heimo on tehnyt, että sitä kuritetaan vieläkin Suomensyöjä Lipposella? Takinkääntäjänä ja NATO-haukkana tunnetuksi tullut "Mungo" teki sen taas. Vielä keväällä kiisti koko savotan. Presidenttiys ei kiinnostanut. Toissapäiväinen ennakkoilmoitus pisti median töppösiin vipinää ja eilen ne kastuivat jo uutisjanon kiimasta. 

TV-lupamaksuilla ylläpidettävä YLE antoi ilmaista prime time -aikaa yhden €U-uskovaisen opportunistin ajatusten markkinointiin. Tilanne alkaa muistuttaa Berlusconilaista farssia.

Eilen siis sitten tämä "Mungo" Lipponen vetosi myös yleisen poliittisen ilmaston muutokseen Suomessa syyksi takinkäännölleen.

Tuntuipa tällä köriläällä oleva tiedossa myös joku hantaaki jolla globalisaatiotakin pystytään ohjailemaan Suomen presidentin toimesta.
Ja ilman muuta, totta kai, se nyt ainakin tuli selväksi, että hänellä on ainoan oikein ajattelevan ainoa yksinoikeus ainoaan oikeaan mielipiteeseen.

Mutta vielä tuohon alkuun lätkäistyyn kysymykseen. Mitä me olemme tehneet sellaista, että lähes jumalan valittuna kansana ansaitsemme tämän kohtalon, johon €uvostoliitto ja €urouskovaiset ovat meidät viemässä? 


Onko tämä vain rangaistus siitä, että herkkäuskoisin sakki uskoi kaikki Lipposen johdolla syötetyt lätinät ja lupaukset paratiisista ja seitsemästä neitsyestä tuolloin €U-vaalien alla vuonna -95?

Kun nyt seuraa kahden länsimaisen rajanaapurin, Ruåtsin ja Norjan menestymistä tässä globalisaatio-kaplakassa, kuin myös itänaapuri Venättän, niin tyhmempikin hoksaa, että Suomi tässä nimenomaan on jakamassa avokätisesti heimon verellä ja hiellä kasaamia varoja itse itsensä vastuuttomasti kiipeliin ajaneille roistosakeille.

Nyt presidentiksi itse itsensä jo valinnut "Mungo" Lipponen nimenomaan oli se henkilö joka veti demareiden rekeä €uvostoliiton ytimeen ja nämä pässinpäinä seurasivat johtajaansa.

On käsittämättömän hävytöntä, että ensin omaa isänmaatansa vastaan keplotellut ja sittemmin sen itsenäisyyden myynyt politiikan lipevä kaupparatsu ja lehmäkauppias muutaman vuoden tekojaan haudottuaan ilmoitusluonteisesti kertoo alkavansa "pyydettynä" Suomen presidentiksi.
Muu demarisakki tietysti onnesta lääpällään, suutelemassa ja pesemässä mestarinsa (koodi XV/326/71; salaiset kansiot) jalkoja.

~~~~~~~~~~~~

Olimme eilen ehtoolla hillajahdissa Nuorgamin tuntureilla Pulmankijärven suunnalla. Kahvi- ja makkaratulilla oli oiwallinen tilaisuus vilkaista muuhun Suomeen päin. Kaldoaivin huipun takaa näkyi n. tuhannen kilometriä poliittista Suomea etelän suuntaan.
Vasta siinä hiljaisuudessa, hämärän ensi kosketusten kaatuessa päälle, tajusin mistä iltapäivällä YLEstä suorana tulleessa Lippos-lähetyksessä on kyse.

Kaikki ei suinkaan ole sitä miltä ensialkuun halutaan näyttää. Ja siihen myös itse "Mungo" haastattelussa viittasi, tosin epäsuorasti. Ei Paavo Lipposella Suomensyöjänä ole mitään mahdollisuutta päästä presidentiksi, se on varmasti myönnetty heti ensimmäiseksi niiden taholta jotka tämä kepposen ovat laatineet.
Mutta Paavolla on mahdollisuus sitoa niiden höppänöiden äänet, jotka häntä ovat aikain saatossa äänestäneet ja se saattaa piisata Niinistölle Soinin päihittämiseen II-kisassa, jos tämä siihen ryhtyy.

Elikkä siis kyseessä on hyvin suurella todennäköisyydellä Kokomustan ja demareiden lehmänkauppa jonka sopimus on piilotettu kassakaappiin wanhan vallan jatkumisen takeeksi. 

Se on tämän homman "clue"

Tässä poliitisessa kannatuskisassa demareiden on järkevä peesata kokomustaa ja poimia vauhdissa muruja uutta tulemistaan silmällä pitäen.
Kokomusta-Demari akseli on aiemminkin osoittanut toimivuutensa. Siitä on vankkaa näyttöä. Molemmissa koplissa on omat opportunistiset saalistajansa joita lammaslaumat seurailevat odotuksin.

Lipposen esitys ja esiintulo on vallankaappauksen valmistelua hentoa, juuri esiin noussutta kansavallan herkkää sirkkalehteä vastaan.

On syytä muistaa ikivanha totuus, kuin myös ikivanha wiisaus: "Jolla valtaa on - se myös käyttää sitä".



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Vetoan ylenpalttiseen siveellisyyteeni tekstini rahvaanomaisia sanoja sisältävissä kohdissa, vaikka olenkin tätä nykyä pääsemässä tuosta tavasta.

torstai 11. elokuuta 2011

leiri

HERKUTUKSiA


HERKUTUKSiA

Aurinko on puolitiessään - vähän päällekin ehken;
pieni tuulenpoikanen leikkii järven ulapalla,
lymyy niemen takana;
lauhtuu oitis kun vieras poistuu sen hoitoalueelta.

Verkko lasketaan sille paikalle - suurinpiirtein,
johon ahteella suunniteltiin.
Homma sujuu tottuneesti;
koko juttu ilman ensimmäistäkään perkelettä,
suitsista pitävä vaimo valittaa tylsyyttä.

Syödään ulkona.
Keittiön virkaa tekevä suojaisa poukama
saa vieraita ja pian roihuaa elävä tuli.
Odotus alkaa.
Silmäilyt auringon suuntaan tihentyvät
kuni aika käy nousta noutamaan saalis.

Hopeisia pyristeleviä reeskoja;
innosta sätkien odottavat pääsyä pataan,
yhteen ääneen vaativat yllens' maitohuntua,
voin aromia.
Liemen kiehahtaessa vaipuvat paratiisiinsa.

Ensimmäiset tunnustelut makusteluun,
suut vääntyvät vehnäselle silmät kiinni,
elämys on ehdoton.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 10. elokuuta 2011

TERHENEN TAKANA


TERHENEN TAKANA

Kiireettä siirtelen melaa,
piirtelen tippaviivoja mustan kuvastimen siloon;
pelaan vaivihkaa aikaa,
kuuntelen yön taikaa antaen ajan kulua puhki
suuremmin huhkimatta.
Laiskuus on iloni ja kernaasti nukahdan työn viereen.

Mutta nyt,
kuikan huuto rakkaalleen raikaa yli järvenselän,
kiirii rannalta toiseen kinkerpiiriin,
kertautuu kaiun tahdosta
pelästyttäen sotkaparin viheltävään lentoon
jossakin hämärässä etuvasemmalla,
kello kymmenessä,
terhenen takana.

Vasta kohinan havahduttamana käännyn rantaan
astun valkoiseen santaan,
merkkaan anturoillani omaksi
ja lähetän yhdellä terän iskulla lastun alavirtaan.

Kastun,
niin tohkeissani olen uudesta maasta
kun asian oivallan.

Rakennan ahteelle nuotion
ja sytytän sen haaveista vuolluilla kiehisillä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 9. elokuuta 2011

iLLAN MAA


iLLAN MAA

Ilta hyväilee yötä,
teen kallaassa päätyötä - kuuntelen kiven kasvua,
ihailen torkuksissani,
luomien raosta syrjäsilmin,
kuinka säkenöivä kultainen vyö taivaanrannalla
paljastaa maanpiirin muodot siluettina;
muutama valkoinen lammas purjehtii lounaasta.

Äkin havahdun kivelläni;
vavahdan,
kavahdan varjon vilua
kiskon taivaanrannan näkymästä tuohtuneena
oitis housut jalkaan ylimalkaan
ja lakkaan värisemästä.

Aistin hälisevän lintuparven saapuvan pian kohdalleni,
Valpastun ja valmistun nopsaan,
nousen jousen lailla,
sonnustaudun ohi lentävän kesälinnun selkään
ja aloitan matkan Hesperiaan - illan maahan.

Päivän tapahtumat vilisevät filminauhana,
takerrun höyheniin kaksin käsin
ja pyydän lentoemäntää jättämään minut
pois Höyhensaaren pysäkillä.

Soudan loppumatkan saareen joutsenen siipisulilla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 8. elokuuta 2011

ASiANTUNTiJA



ASiANTUNTiJA

Wanha ikäloppu unisieppari roikkui Vašja Illodin Leningin päästä vedettävän pääpuolessa ja hoiteli rutiininomaisesti sille asetettua tointaan joka kuului kokonaisuudessaan korkeampaa matikkaa hallitseville kaltaisilleen osaajille. Eikä syyttä, sillä myös alla sikiöasennossa makaava miehenmotlake oli niitä jotka laskettiin pitkämatikan miehiksi ja jolla ei ollut mitään hyvää syytä olla hallitsematta myös tasogeometrian monitahoisia, sinällään simppeleitä ulottuvuuksia - päinvastoin, jos ne vain hoksaa.
 

Monet oli ne kerrat kun oli joutunut tämä Vašja Illodin Leninki todeksi näyttämään piirrustamalla sellaisenkin ihmeen kuin tasasivuisen kolmion jonka kulmien summa on 270º, eikä suinkaan 180º, kuten äkkinäinen oikopäätä alkaisi väittämään ja sillä kurin saattamaan typerykseksi itsensä.

Mutta tuo nyt oli vähäpätöisimpiä tehtäviä mitä tämä yltiöpäinen hurjapää suoraan päästään lasetti ilman tietokoneita ja taskulaskimia. 

Oli joskus nuoruuden huimuuksissaan mitannut tunturin päällä loikoessaan taivaanpiirinkin: 21600 minuuttia tasan. Aikaa oli venähtänyt puolet senaikusesta kesäkuusta; 15,0 täyttä vuorokautta jetsulleen aivan anhitonta mittaamista yhtäkyytiä.

Oli sitten aikoinaan, muinoin, muudan savakko, siilijärveläisperäinen politikan ketku ja pojan hulmi yhyttänyt Lapin matkallaan jostakin tulilta tämän Vašja Illodin Leningin ja sitten muka nokkeluuttaan yrittänyt pussittaa tämän, tietäähän sen - ketku mikä ketku, vaikka voissa paistaisi.
Niin oli vain lopulta joutunut myöntämään, että on tällä vastakumppalilla perkele semmonen matikkahumeetti, jottei paremmasta väliä.

Kun olivat lopulta sopuun päässeet menneistä ja taksoista sopineet tulevista - sivukuluineen, niin lupasi Vašja Illodin Leninki tulla Kuopion puoleen opettamaan sitä "pitempätä matikkata" myös tälle politikan ketkulle, ettei sitten ihan ravolle menisi, jos sattuu virkaan joskus pääsemään.

Seuraavana kesänä, heti miesmuistiin lumisimman talven jälkeen, kutsu tuli asiamiespostiin. Piti hurauttaa pirssillä elokuun 7. aamuna Ivalon kentälle ja sieltä loikata viivana lentokoneeseen ja sitten välilaskun kautta Kuopijoon, nyt oli kuulema matikasta helvetinmoinen puute. Valtion piikkiin kaikki. Kyllä kansa maksaa.

Vašja Illodin Leninki teki sen maksua vastaan, pyydetyn. Paineli kun aamusumuun suharilla Ivaloon. Vaan ihmetteli kentällä lentokapineeseen noustuaan moista vekotinta, koskapa ei ollut ennen tällaisessa laitteessa ollut, minkä nyt joskus nuoruudessa oli käynyt Suurosen Onnin tivolissa Hustler-laitteella itseltään pyörityttämässä sisukalut sekaisin. Nyt siksi hieman jännitti.

Kuulutukset kävi joku huivikaulainen naisiniminen läpi ja kehotti vyöt kiinnittämään. Kohta pörähti siipispankoissa jotkut häkkyrät pörisemään ja oitis ponkaisi Vašja Illodin pystyyn ja painoi nappia virkailijan kutsuakseen. Kun tämä ennätti paikalle, oli Vašja Illodinilla kysymys huulilla:
"Sen minä tiedän, että maapallo pyörii. Ja kuu maan ympäri. Ja molemmat auringon ympäri. Ja ne kaikki yhdessä vielä linnunradan mukana, mutta mikä lempo se tuossa siipispankossa oikein pyörii niin, että saa vapisemaan koko koneen?"

Lentovirkailija rauhoitteli ja tyynnytteli:
"Ei mitään hätää, tuulettimet ne vaan on. Kapteeni laittoi ne juuri tuolla ohjaamossa päälle. Se on kuulkaas niin hikistä hommaa tuo lentäminen, jotta kun yksikin tuuletin lakkaa tuossa pörräämästä, niin helkkarinmoisen hien pakkaa kapteenille otsaan. Istukaahan vain rauhassa. Kyllä tämä tästä urkenee."

Selvisivät kuin selvisivätkin, Vašja Illodin Leninki ja kamppeet Kuopioon ja hotelli Puijonsarveen. Tavalliseen tapaan Finnair toimitti Vašjan repun meikkilaukkuineen ja aluvaatteineen jälkikäteen myöhemmin taksilla.

Sittemmin ehtoopuolella, pottumuusin ja paistettujen mujeiden jälkeen, oli kahdenkeskinen kokous hotellin saunasviitissä, missä tämä lyhyenmatikan mies, sitänykyä jo ministeri asteli vauhkona lattiaan parketoidun kompassiruusun päällä ympyrää vastapäivään ja puhui solkenaan sekavia. Vittuili, haukkui ja manasi koko €uvostoliiton virkakunnan syvimpään helvettiin kun oli ensin saanut Vašja Illodin Leningiltä hengellisen lupauksen ehdottomaan vaitioloon asiasta. 

Siitä kyllä maksetaan - varoitteli vielä.

Kun oli aikansa mesonut, pyysi Vašja Illodin Leningin apua. Tunnusti kokonaisvaltaisesti, ettei ymmärrä sen hevonpersettä koko €uvostoliiton rahapolitiikasta, mutta että kun typeryyttään meni asiasta vouhkaamaan, niin pitäähän tässä sitten jonakin yrittää olla:

"Nyt on kuitenkin maailman kirjat sille käsin sekaisin, että pian ollaan sellaisessa kusessa, että seisoessa valuu suuhun.
Voisit hyvä mies, kun sinulla sattuu niin loistava päärustinki olemaan, auttaa minut tästä pinteestä - maksua vastaan tietenkin.
Kerro nyt ihmeessä mitenkä paljon tämä sotku tulee maksamaan."


Vašja Illodin Leninki katseli aikansa tämän jolpin sykkyilyä ja hermostunutta käyntiä. Pyysi sitten tilaamaan pirssin takaovelle. Pukivat ja hipsivät varapoistumistietä ales jo odottavaan autoon. Vašja neuvoi pirssimiestä oijustamaan Puijon tornille. 

Saapuivat aikanaan perille ja kireähkö politikka tähyili vuoroin tornia vuoroin pälyili portsaria, rohkeni lopulta tältä hermostuneena kysymään:
"O-onko tuolta monastikin lo-loikattu alas?"

Porttieeri, kerrostalon korkunen jässikkä katsahti hitaasti ylhäisyydestään kädet ristissä rinnuksilla - tokaisi lopulta:
"Ka ylleesä son kerta riittänä" ja jatkoi tulosvastuullista palveluammattiaan.

Vaan nämäpä pirssillä saapuneet eivät jääneet maanmatosten kera asian henkistä ulottuvuutta pohtimaan, vaan kipaisivat hissillä näköalatasanteelle, jolppi yhä hermoneenpana käyden ja vastausta hotellin sviitissä kysymäänsä tivaten. 


Tornin huipulta oli mitä mainioin näkymä pitkälti yli Kallaveden. Vašja Illodin Leninki osoitti kädellään hajamielisesti selälle päin ja kysäisi:
"Paljonka muuten arvelet, jotta saataisiin tuosta sakiaa puuroa, pitäisi tuohon Kallaveteen laittaa kauraryynejä?"

- Mistä lemmosta minä sellaista osaisin tietää? Sitä paitsi sehän on sisäpolitiikkaa, Räsä-ämmän heiniä. Maatalouspolitiikkaa ja kuntapolitiikkaa. Miksi sinä minulta tämmöstä kysyt? No en tiedä. Minähän kysyin sinulta alunpitäin, jotta mitenkä paljon tämä €uro-karonkka tulee Suomelle maksamaan.

- Pane kilo litraa kohden niin aika sakiaa tulee. Siinä on vastaus joka pätee joka hommaan. Tilaappa pirssi, minä lähden. Pistä rahat tulemaan Itellaosotuksena kaupalle.

Vašja Illodin Leninki keräsi hotellilla tykötarpeensa reppuun, leiskautti sen viilekkeestä olalle ja aloitti väkevän palaamisen pohjoisen avaruuteen. Jonnekkin Ultima Thulen puoleen, levollisten sielujen tyyssijaan.


€urot kelpasivat vielä ainakin menomatkalla pikavuoron kuskille. Lienee ollut radio sillä kiinni.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Vetoan ylenpalttiseen siveellisyyteeni tekstini rahvaanomaisia sanoja sisältävissä kohdissa, vaikka olenkin tätä nykyä pääsemässä tuosta tavasta.