tiistai 30. kesäkuuta 2009

KESÄKUUN WiiMEiNEN

KESÄKUUN WiiMEiNEN

Kokka karahtaa hopeiseen rantahiekkaan,
unien venho Höyhensaarilta - ajussa unelmien tenho;
taas kerran yksi mystinen matka saatettu loppuun.

Virotan itseni, silmäni terotan,
kodan savuaukosta näkyy sininen taivaankansi - erotan.
Sääri on paljas, talja valahtanut maahan
aamun viileys saanut otteen, pörhistää ihokarvoja,
halaa ihon kanalihalle.

Kultaisen kehrän säde osuu nilkkaan,
kipuaa hyväillen hetkessä säären ääreen,
pörhötys laantuu, kanaliha silottuu ihmisen lihaksi.

Aamu-uninen pottuvarvas hamuaa palipalia - löytää,
pujahtaa ensimmäisenä, hilaten perässään muut.

Puhallus hiillokseen saa tuhkahiutaleet levottomiksi,
mutta kipene, pienenpieni hento vihje lämmöstä
paljastaa itsensä hengityksen wiimassa,
käsi hamuaa tuohen siprua, esittää sen tulen lapselle,
joka punastuu riemusta ja ryntää suinpäin.

Uusi huomen on syntynyt!
Savujuova pujahtaa aukosta maailmalle.

Varpaat osuvat aamukasteiseen odelmaan.
Onnen kiljahdus karkottaa ruokailevan sotkaparin.


Oh-show-tah hoi-ne

maanantai 29. kesäkuuta 2009

ISLANTiLAiNEN NEiTO


ISLANTiLAiNEN NEiTO

Tässä taannoin, olisiko tuo ollut tyypillisesti jo ennen Talvisotaa kun Eufrosyne Gilgansdottir astui ensimmäistä kertaa Lapin maaperälle Kittilän Lapissa. Sittemminhän, jälkipuinnin yhteydessä, Lappiin liitettiin sellaisetkin paikkakunnat kuin Rovaniemi, Ranua ja Posio, esimerkiksi. Kai jonkun poliittisen lehmänkaupan sivutuotteena, mutta niitä ei nyt tässä tarinassa lasketa miksikään.

Perä-Pohjolan liittäminen Lappiin tapahtui joskus 1938. Muistaakseni tammikuun 1. päivä, jolloin perustettiin samaan syssyyn myös koko Lapin lääni. Varsinainen päätös lienee tehty jo hieman warhemmin Arkadianmäellä.
No se siitä, tuolla asialla ei ollut mitään tekemistä Eufrosynen tapauksen kanssa ja Talvisotakin alkoi vasta seuraavan vuoden marraskuun lopulla.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Eufrosyne siis laski ketaransa Lapin tantereelle jossakin nykyisen Sodankylän huitteilla, ehkäpä vaikka Vuotsossa, pissiäkseen ehken tahi nälän takia.
Sitä ei tarkkaan tiedetä,
koska liikenneyhtiö Pohjolan Sekajunat ei siihen aikaan käyttänyt ja täyttänyt matkustajaluetteloja. Eikä se etenkään arkistoinut niitä CIA:n käskystä vielä tuolloin niin kuin nykyisin joutuu joka asian lipulle ja lapulle kirjaamaan inimisten ja matkustavaisten liikehdinnästä varmuuden vuoksi.
Eikä sitä hommaa tehnyt kilpailijakaan, valtiollinen Posti- ja Lennätinlaitos, oletettavasti.


Neiti Gilgansdottir'n aikomuksena oli tutustua Nattasten maastoon sillä perällä paikallisten mahdollisuuksien mukaan. Hän oli kuullut näistä erikoisista, ikään kuin laattakivistä kasatuista tunturien huipuista eräältä rippikouluaikaiselta tuttavaltaan Övdur Gunnfritthildusdottirilta, joka puolestaan oli kuullut niistä jo lapsena, äitinsä Runo-Eddaa hänelle illalla lukiessaan.

Siksi Eufrosyne oli seuraneitinsä
kera tällä vaivalloisella ja työläällä matkalla.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Vuotsossa neiti seuralaisineen asettui asumaan Maggan Nillan kammiin ja niin häntä kiinnosti alkuasukkaiden tavat ja tottumukset, että tahtoipa tämä nuori huima- ja yltiöpää kokeilla muuanna yönä miltä se tuntuu nukkua alkuasukkaan vieressä vällyn alla. Kokeilu tapahtui tietenkin sen ajan kaikkia siveyden normeja noudattaen ja seuralaisneidon valvovan silmänpidon alla.

Kun yöt tuntuivat sujuvan viihtyisästi ja ruokana oli vain yksinkertaista maalaisruokaa: siikaa, tammukkaa ja poroa eri muodoissaan, marjoilla ryyditettynä, aamiaisesta - päivälliseen, ynnä ruokaryyppyinä Lokasta toimitettua kotipolttoista palowiinaa, päätti Eufrosyne palkata samaisen Nillan myös oppaaksi tunturiretkelle.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Sittemmin mukanaan seuraneiti, taakkaporo sekä Nilla, he tutustuivat Nattasten maisemiin ja atmosfäärin sieltä ja täältäkin. Neiti Gilgansdottir otti lukemattomia mustavalkokuvia Zeiss Ikonin Contax kinollaan sekä kirjoitteli ahkerasti päiväkirjamerkintöjä mustaan nahkakantiseen kirjaansa, suu usein mutrussa, alvariinsa Nillaan vilkuillen kun istuivat ehtoota torkkotulilla.

Sillä reissulla sitten kerran tulivat Sompion suunnasta pitkää kallasta kun sattuivat äreän mesikämmenen kera samaan rannioiden risteykseen, vaikka tilaa olisi ollut kullakin siirtyä jängässä vaikka minkä moisen matkan päähän toisistaan. Mutta sattui mikä sattui. Minkä sille osaa kun alkaa sattumaan?

Eufrosyne pyörtyi järkytyksestä, mutta ehti onneksi puuteroimaan nokkansa ennen varsinaista maahan rojahdusta, josta Nilla ja seuraneiti hänet nostivat pounikon päälle elpymään selkäpilleen ja hajusuolaa jostakin keksineenä.

Seuraneiti nohevana kekseliäästi humpsautti kaikki hameet kiiruusti kainaloihinsa, kyykistyi ja alkoi harakoimaan otsoa, kaatioitahan ei siihen aikaan vielä pidetty kovinkaan tarpeellisina, miehet niitä pikemminkin hidasteiksi laskivat, jos oli tähellisestä hommasta hameen alla kyse.

Kouvo katseli hämmästyneenä hetkisen näkymää, sai ikään kuin oiwalluksen, veti pitkään vainua seuraneidin pyllystä
ja lähti lompsimaan hopulla nilkkoihin saakka upottavan hetteen yli suoraan koilliseen - vissiin oman akkansa tykö.

Kun väri palasi jälleen Eufrosyynen kalpealle hipiälle, hän kapsahti Nillan kaulaan, itkeä turautti, pyyhki sievän nokkansa peskin kulmaan ja solkkasi islanniksi että nyt pitäisi saada levätä vällyn alla mitä pikimmiten, jotta sydän tasaantuu.

Ja tasaantuihan se aikanaan, sydän - sen verta äänekkäästi että seuraneiti totesi siellä elämyksiä nyt olevan saatavilla hyvinkin runsaasti.
Nattasten katsastus päättyi siihen episodiin, palattiin
Vuotsoon ja Maggan Nillan kammissa vietetyn läksiäisyön jälkeen nousivat neiti ja seuraneiti Pohjolan Sekajunat liikenneyhtiön omnibussiin ja matkasivat pois omalle saarelleen.

Kotona Reykjavikissa Neiti Gilgansdottir huomasi sattumalta tiinehtyneensä ja lapsen syntymistä odotellessaan kirjoitti päiväkirjamerkintöihin, valokuviin ja muistelmakuviin sekä tunteisiin perustuen romaanimuotoisen matkakuvauksen: Tuttar i Östra-Lapp. Varmuuden vuoksi ruåtsiksi.

Se sai suuren suosion aikanaan ja on nyt maailman 3. eniten myyty islantilainen kirja maailmassa jos tiedot vähääkään paikkansa pitävät.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä Tarina ystävällesi!
........
Hliods bið ec allar kindir meiri oc miNi mavgo, heimdallar vilðo at ec ualfa, þr uel fyr telia forn, spioll fíra þa, er fremst um man.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

PAUSSi


PAUSSi

Lintujen laulun tauottua toviksi
outametsä vastaa siihen lomaan omalla hiljaisuudella.

Hiljaisuudella jossa on jotain mystisen kaunista,
jotain salaperäistä riittiä vuosituhanten takaa.

Alkukantaisten vaistojen taisto;
ajamassa levottomia ajatuksia mieleen,
uusia sanoja kieleen - sellaisia joita ei voi nähdä,
ne täytyy elää, vain elää ja elää.

Säikympi ryntää pakoon - arka parka.
Tunne on outo kun sen voi kuulla,
luulla ettei kuulu mitään.

Toinen vaientuu,
asettuu rannan punaiselle pulterille,
parhaalle paikalle varhain,
sudenhetkellä ja katsoo raukeiden luomiensa raoista.

Aistii hiljaisuuden,
on hiljaa ja kuuntelee
kun hiljaisuus vierii kymin pintaa alas ääneti.

Se on sellainen hetki,
tuokio jossa itku ja nauru sekoittuvat rinnassa,
uskaltamatta tulla julki,
peläten rikkovansa tyvenen pinnan tunteen kuohulla.


Oh-show-tah hoi-ne

lauantai 27. kesäkuuta 2009

AiSTiEN HUUMA


AiSTiEN HUUMA

Haiku etsii tietään,
vaikka suunta on selvä;
kiemurrellen ylös, kaarrellen ulos;
vapauteen, maailmalle, muiden tuulien joukkoon.

Se hipaisee poskea, sipaisee leukaa,
kutittaa nokkaa.
Koskettaa sieluun - luo hengen.

Ajatukset karkaavat väkisin levottomiin sfääreihin.

Ensimmäinen kipinä ottaa heti tulesta vaarin
lehahtaa ahnaasti tuohen kimppuun,
savuttaa, käpristää,
luo tunnelman kotaan kuin istuisi kotona
ja kotihan se on.

Samalla, samalla kiehtovalla tulella voi kiehauttaa
nokisessa pannussa porokahvit,
kenties käryyttää muutaman makkaran kylkiä,
mieltymyksensä mukaan värinsä valiten.
Toiset tykkäävät tummista,
toiset vaaleista.

Harva sentään haaleista - Sussiunakkoon!
Vaan elävätpä nekin yhäti.
Liki viluisten makkaroidensa kera.
Kyllä tämä tästä.


Oh-show-tah hoi-ne

perjantai 26. kesäkuuta 2009

NiHKEETÄ HELTEELLÄ


NiHKEETÄ HELTEELLÄ

Kyllä-kyllä-kyllä politikan teko osaa olla sitten vaikeaa. Vielä Walpurilta ei olisi voinut kukaan kuvitellakkaan, että kalliita arvovaasseja nakellaan seinään tuhannen pillun päreiksi ja sitten kiiruhdetaan kertomaan kirkkain otsin julkisuuteen, etukäteen, pyytämättä, sen hajonneen tiskatessa. Että oli särö siinä niin - ja Fairyn vika... kun koko tämän inimisen elämässä vaikuttaa olevan aivan mahdottoman suuri särö juuri nyt.
Voikohan muuten em. päreistä rakentaa pärekaton?

Kaikista muista inimisistä jotka käyttäytyvät samalla kurin omasta tyhmyydestä johtuvassa ahdingossa voitaisiin käyttää sanaa valehtelija - mutta politikosta ei. Pateettinen valehtelijakin on vain politikka, ei muuta. Se hyväksytään. Se kuuluu asiaan. Maan tapa.


Wirkkala-vainaaseen pitäisi kai saada nettiyhteys Styx-virran kesämökille, jotta voitaisiin tiedustella kohteliaasti arveluja siitä pitääkö väite säröstä lainkaan paikkaansa.
Todisteita kun tiskaamisesta ei ole ja tämä wiime aikoina kovin epäluotettavaksi käynyt otus ei enää muuten vakuuta.

Mutta eipähän killu täällä konstilla ainakaan tämä arvovaassi käräjätuomarin hypysissä, leivättömänpöydän ääressä, jos niikseen menee - joskus kun tulevaisuudessa ehkä korruptiosyytteitä heitellään toistensa niskaan.

Sehän on selvää että vika on jossain muussa kuin itsessä. Vaikka vaassissa. Niinhän se on aina.

Kyllä maljakko olisi kannattanut sentään säästää. Olisi tuo ryökäle haudannut sen vaikka hiekkamaahan talteen. Kenties arkeologit olisivat sen löytäneet muutaman vuosituhannen päästä ja kiikuttaneet museoon esille muinaisen inimisen omenamehujuomalasina.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Ja maljakosta muutenkin:
Kun nuori susi muinoin palasi pariviikkoisilta "kauppamatkoiltaan" silloisen vaimon lämmin, odottava syli mielessään ja kukkapuska hantuukissa. Ja vaimo ovella myrtyneellä kurkkunaamionaamalla, papillon-rullat huivin alla toteaa apaattisena:
"Tarkoittaako tämä nyt sitten sitä, että tässä pitää olla kaksi (2) viikkoa jalat harallaan alasti sängyllä?"

Ja johon susi itse vastaa henkilökohtaisesti:
"Eikö meillä rakas kullanmuru vaassia ole? Ja heitä hyvä iniminen tuo kaulin jo pois kädestä. En minä halua piirakoita näin aikaisin aamunkoissa."

Tämän hellyyttävän keskustelun tuloksena vaassi löytyi ja kaikki elämä sujui niin kuin sen pitääkin sujua. Rauhallisessa rinnakkaiselossa täysin. Vain elämisen sietämätön keveys joskus mielessä pyörien.

Pakina jää lyhyeksi ja draamaa sivuavaksi, mutta yleensä useimmat inimiset pitävät dramasta, monet vain eivät halua osallistua itse siihen omalla panoksellaan. Sitä paitsi tiedän parempaakin tekemistä kuin kirjoitella pehmeitä aamunkoissa keskellä hehkeintä kesäaamua.

Tämä on nyt tässä!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä Tarina ystävällesi!
........
Meillä on paras eduskunta mitä RAHALLA saa.

torstai 25. kesäkuuta 2009

Lapinakileija


Harmaasuden Torstaikuvat jatkuvat entiseen malliin,
muina miehinä, ikään kuin mitään lomaa ei olisikaan keksitty,
Eli siis joka torstaiaamu. Satoi tai paistoi. Aiheet ihan miten sattuu,
kuten esim. tämä Lapinakileija (Aquilegia "Olympia")

Tämä monivuotinen ja varmasti wanhaa kantaa oleva
melko matalakasvuinen, williintynyt kukkakarkulainen
oli täydessä loistossaan jo kesäkuun alussa
Kaamasjoen ranta-ahteella.

Kommendeerata saa ja niihin vastataan.

SUMEAN LOGiiKAN HARJOiTUS


SUMEAN LOGiiKAN HARJOiTUS

Nukut pesässä.
Empivä, hämillinen - romanttinen huomen;
tuomen tuoksu, virran kuhnailevan unelias juoksu.
Yhden ainoan kerran kesässä.

Nihkeän lämmin aamu joka ei tiedä itsekkään,
sataakko vaiko paistaa - ei ole päättänyt.
Vaikuttaa että nyt ei tee kumpaakaan,
on pilkulleen siltä ja sen väliltä.
Onnenpekka se, kas ken sen tuta voi.

Sumea logiikka on sitä kun katsoo uinuvan prinsessan
vierestä silmäluomet juuri, juuri ja juuri raollaan,
epävakaista, arveluttavaa avautuvaa päivää.

Kaikki työt seisovat. Ja yksi nukkuu.
Jo ennestään hapuileva näkemys puuhasteluun
ainoina kysymykseen tulevina vaihtoehtoina
laiskottelulle tahi lonkanvedolle
ei saa kovinkaan suurta kannatusta
vaikka osallistujia on harvinaisen vähän,
tuskin lainkaan. Vain loogikko itse.

On vain odotettava.
Tai noustava, sytytettävä tuli tulisijaan,
savustettava itsensä hyttysten varalta,
koska niistä nyt ei koskaan tiedä.


Oh-show-tah hoi-ne

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

ELÄMÄ ALKAA


ELÄMÄ ALKAA

Kuusi kuuta huusin,
uusin,
seitsemäs - ehta,
on jo erilainen.

Nainen tuli kauniiseen maahan kauniista saaresta,
soma ja oma,
jäi - vaikka lähtee, halaa ja palaa.

Haen sitten kahdeksannessa kaiken.
Siinä kaikki ihana mukava sälyssä - muuton hälyssä,
tulee mukana Ultima Thuleen.

Elämä alkaa yhtä jalkaa;
sama katto, sama taivas, eines, vesi ja pesä.
Katse ja nyökkäys,
viehkeää kutsua uumassa.
Hempeä lempi kuumassa huumassa.
lantion laajassa kaaressa,
Höyhensaaressa.
Onni ja kesä.

Utuisten iltojen leijuva mieli,
juopunnut kieli,
kahiseva kymin pieli.

Savuinen tuokio liekkien seurana tummassa yössä.


Oh-show-tah hoi-ne

tiistai 23. kesäkuuta 2009

SUURiEN AJATUSTEN HETKi


SUURiEN AJATUSTEN HETKi

Keskipäivän jälkimmäinen reuna; se tovi - se tuokio
ennen ehtoon käynnistymistä virtaavan vuon äärellä.
Tervalta tuoksuva nuotio.

Järripeipon hyryytys, kirjosiepon välisoitto,
taivas peilikuvana joen pinnassa,
Ehken pieni väre. Ehken.

Elää verkalleen selkosen vihertyvä metsä.
Oikeastaan erottaa, sikäli kun kuulonsa terottaa,
kuinka lehdet kasvavat yhä lämpimän sateen jälkeen.
Ensimmäiset perhot ovat kuoriutuneet;
tammukoilla on hauskaa ja harreilla.
Tämä on sitä sinivalkoista Suomea.

Sininen ja valkoinen taivas, suurien ajatusten hetki.
Kuni vain muistaa että Suomi on pieni maa,
tänne ei oikein suuret ajatukset tahdo mahtua.

Mikäli ei ole rahtua mitoittaa niitä oikeaan mittakaavaan
ne joutaa heittää menemään ensituulen mukana.

Olkoon niin, jos maailmalla on kiire - menköön, minä odotan,
minä odotan kunnes kulleron nuppu muuttuu keltaiseksi

On niin joutava olo, että kalastajan kanoottikin
on kääntynyt mahalleen ahteelle,
antaa siinä auringon voidella selkäpiitänsä;
kypsäksi asti - kulkee paremmin vedessä sileänä.


Oh-show-tah hoi-ne

maanantai 22. kesäkuuta 2009

AiKAA SITTEN...


AiKAA SITTEN...

Eräänä päivänä, tästä on kyllä jo ihan riittävän kauan aikaa, (lähes vuosi - tai ainakin niin tuntuu, väittävät nykyään molemmat osapuolet), tapasivat siis toisensa tyystin sattumalta toisensa, nämä toisilleen tuiki tuntemattomat. Kylläkin yhteisessä foorumissa, se on toki myönnettävä ja mikä ettei, mutta ilman mitään suunnitelmia tai kytyä yhtikäs mihinkään kumpikaan omalla erinomaisella tahollaan.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

No kylläpä oli taas aloitus. Siis eräänä päivänä erään poraajan toimesta - (kallonporaajan, jos niin saa sanoa), jolla ei liene ollut mitään tarkoitusta yhteen saattaa näitä kahta - luultavasti, näin oletetaan. Vaikka mistä senkin tietää kun maailma nyt on mikä on, kuten tunnettua, menossa päivän helwettiä.

Joka tapauksessa siitä sattumuksesta alkoi sitten kuitenkin jonkinlainen kyty, vaikkei siitä nyt kumpikaan toisillensa mitään isommin edes maininnut ja yhteydenototkin olivat pitkän, pitkän aikaa hyvin runsaasti satunnaisia. Pääosin etupäässä muuhun, pikemminkin elämänmenoon liittyviä. Toisaalta kummankin leuoissa oli kyllä havaittavissa samankaltaista vääräleukaisuutta, jota väitetään savolaisilla tunnusmerkillisesti olevan. Mutta flirtiksi kai sitä nyt ei kukaan missään määrin menisi nimittelemään erheellisesti.

Toinen muuten on ja toinen ei ole syntyjään savolainen, näistä esillä olevista, mutta mitäpä sillä sen väliä. Kyse on tässä tarinassa ensimmäisen episodin aiheuttamasta tapahtumaketjusta jossa kolmas osapuoli, tämä poraaja ja toisen henkilökohtainen tuttu ja toisen muuten vaan, sai aikaan oiwallisen tilu-lilu-lein joka eilen sitten kuuleman mukaan vihdoin ja viimein päättyi onnellisesti - saivat toisensa, kumpikin, oman jumalansa edessä.

Tiedossa on myös erään tynnyri-inimisen lupaamien kolmen toivomuksen toteuttamisen loppusaanto, niin kummalliselta kuin se tässä asiassa tuntuukin. Sivujuonteena on ilmaistava että näin siinä kuitenkin kävi, loppupeleissä ja sillä sipuli. Tämä edellä mainittu Miina-kulta ("tynnöri") saa sen kunnaksi laittaa läpinäkyvän pörröhameen ja hieman ripotella keijupölyä ylleen. Kiitosten kera.
Kyllä se siitä alkaa sujumaan sitten. Se lentely, kuin keijuilla yleensä.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Ironista kyllä, mennessään suorittamaan juhlallista toimitusta l. aktia, nämä kaksi jo tuolla alussa mainittua otusta, poikkeuksellisesti heti menomatkalla kävelivät vastamäkeen ja -tuuleen tunturiin noustessaan ja vasta palatessaan pääsivät myötäleeseen ja -tuuleen.

Mutta asia tuli hoidettua susien tapaan. Puolisot esiteltiin omille ja toistensa jumalille ja niiltä pyydettiin merkkiä ja lupaa liiton hyväksynnälle. Kun se lisenssi oli sitten lopulta tiukasti hallussa ja tallessa, katsoivat hukat toisiansa silmiin ja lupasivat siinä auringon todistaessa rakastaa toisiaan ja uhrata oman tietonsa ja taitonsa toisen hyväksi tarvittaessa, niin että heistä yhdessä muodostuu sillä kurin wägevä yksi. Sellainen joka kävelee halki tulen ja veden - tuulen ja tuiskun.

Kun filosofinen puoli oli saatu halutunlaiseen järjestykseen yhteisesti, ilman uutta juuri valittua valtakunnansovittelijaa, oli aika toteuttaa asian myyttinen osuus, elikkä ikiwanhaa riittiä noudattaen toimivat he ja muuttuivat sitten tuota pikaa yhdeksi.

Täyttymys oli mitä melkoisin, sillä koko tunturin havaittiin Geologisella laitoksella värähtelevän ja se rekisteröitiin ynnä merkittiin päivystäjän toimesta tapahtuneeksi n. klo 07:46 aikoihin.

Alhaalla, laakson kylällä joku varhaisaamun uneton kulkija väitti sittemmin kuulleensa tunturista wahvaa suden ulvontaa, mutta häntä katsottiin hieman alta kulmien, koska yleisesti tiedettiin hänen liemiin mieltymyksensä.

Silti, siitä huolimatta - kylän pikkunassikat pantiin kiertämään ovelta ovelle varoituksen sanaa ja peräkamareista kaivettiin kättä pidempää joka ladattiin ja viritettiin sekä asettiin porstuaan jokaisen tarvitsevan ulottuville.
Muuten kylällä oli rauhallista kuten kuulukin olla virallisesti kesäpäivänseisauksen aikaan.


~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Toisaalla tunturissa, tilanteen sittemmin normalisoiduttua, kiihkon ja intohimon lauhduttua terveelliseksi punaksi poskille, tekivät tulen, nostivat nokisen mustan kanan sille, sisukset täynnä viereisen lompolon raikasta vettä ja kävivät varttumaan juhlahetkeen kuuluvaa kahvi- ja kakkuseremoniaa. Ihan inimisten lailla.

Ja kun siitä pääsivät, pakkasivat rensselinsä, nousivat ja alkoivat viettää yhteistä elämää niin kuin puolisoiden tuleekin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä Tarina ystävällesi!
........
Yksi elämän tärkeimmistä matkoista on mennä toista puolitiehen vastaan!

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

YHDEKSi


YHDEKSi

Olemme nyt tässä - Oi Kultainen Aurinko!
Yhdeksi vihkiytymässä;
tunturissa - hehkusi ulottuvissa.
Ujoina katseesi alla.

Sudenhetkellä tartuimme lujasti toistemme käsistä;
kapusimme luoksesi kantaen taljaa, maljaa
sekä tilkkaa vettä pyhästä lähteestä.

Tässä on susiprinsessani.
Ajattoman ajan hän etsi minua, minä mittaamattoman.
Tässä hän on. Katso.
Minun naaraani.

Sillä hetkellä, sillä silmänräpäyksellä kun pysähdyt
ja maankuori jalkojemme alla alkaa loitota sinusta.
Sillä tulimmaisella hetkellä,
me kaksi muutumme yhdeksi silmiesi alla.
Kuonnumme puolisoiksi jotka elävät yhtä ja yhtä.
Alamme elää tätä kaunista, aulista, yötöntä maata,
yksissä tuumin, kuumin ajatuksin, yhtenä kaksin.
Taivaanpiiristä toiseen.

Haemme tilan valtakunnastasi.
Ja sijan - oman sopukan johon asetumme
päivän puuhien jälkeen levolle.
Odottamaan kun synnytät uuden huomenen meille.


Oh-show-tah hoi-ne

lauantai 20. kesäkuuta 2009

TUTUSSA KALLAASSA


TUTUSSA KALLAASSA

Ajattoman kaukaa - yli avaruuksien,
pyhän tunturin laen takaa;
siilautuu viistosti auringon läikikäs kaleidoskooppi.

Viileän koillisen hyväilemän tunturikoivun lehvästön
orastavan vehreyden läpi se valuu ja leviää.
Kahisten.
Vaipuen väliin kuulumattomiin.

Aika on pysähtynyt.

Ukon juhlan hetkeä odottava susipari tarkkailee rinnettä,
havaitakseen parhaan reitin juhlapaikalle.

Vain tuuli liikkuu ja pörröttää haivenia.
Mutta ihan ei ole se hetki.
Vielä yhden yön yli.

Sillä yksi on hetki kesässä, yksi ainoa vuodessa,
jolloin aurinko niin liki maata mataa,
että sille voi puhua, toiveensa esittää ja olla hyvää pataa.

On odotettava.
Seesteinen hohde hyväilee näköpiiriä kuulaassa aamussa,
hiljaisuuden kanssa,
punoutuen yhteen vahvaksi köydeksi
jota seuraamalla löytävät mielen ja rauhan tyyssijan.


Oh-show-tah hoi-ne

perjantai 19. kesäkuuta 2009

PESÄPÄIViLLÄ


PESÄPÄIViLLÄ

Jo kolmas (3.) kerta samalla kallaalla. Ailigastunturin povessa. Karigasniemellä. Ukon juhlaan valmistautumassa viileässä säässä; puolipilveä, yöllä 3 asteen paikkeilla. Päivällä lukemat kamuaa yltiöpäisesti toiselle kymmenelle. Tälle päivälle lisäksi tuulta suoraan Jäämereltä lupeissa noin 10m/sekunnissa, joten riehakkaimmat esitykset saattavat kärsiä inflaation tuulen hillitessä erinäisiä haluja.

Mutta siitä huolimatta, ihan vain siltä varalta että, joku jossakin päin Suomea, lomamatkalla järjestää kemut tai hilunpilttuut. Siihen siis hieman näkökulmaa, eli miksi kekkereihin ylipäänsä on syytä.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Ukon juhlaa on järjestetty jo hamasta aikain saatoista saakka Ukko ylijumalan kunniaksi. Mustakaavut nappasivat sen rehtien suomalaisten nokan edestä ja alkoivat viettää samaa kekkeriä oman Johanneksensa kunniaksi. Samalla ne ketkut ja kutaleet varastivat alkuperäisestä juhlasta kaiken mukavan ja kivan ja nakkasivat alkuperäisen Ukko ylijumalan roskiin.
On onni että tieto perinteestä on säilynyt edes salamyhkäisinä kuulopuheina ja onpa joku niitä ylöskin pistänyt. Varmuuden vuoksi.

Ei se kuitenkaan kovin puhdasta kuvaa ristikansan jumalasta anna kun tuollaista varkauden työtä palvojillaan teetättää.

Muinaista Ukon juhlaa vietettiin kokoontumalla vesistön ääreen eväiden ja erityisesti tilaisuutta varten pannun oluen kera. Ukon kunniaksi juotiin olutmalja, "Ukon malja". Hukkuneita oli vähän sillä Yamahaa, Busteria ja Evinrudea ei ollut vielä ehditty keksiä.

Ukon juhla oli myös tärkeä hedelmällisyysjuhla. Sitä vietettiin niin ihmisten, kuin peltojen ja karjankin hedelmällisyyden lisäämiseksi. Ukon juhla on erinomaisen suotuisa ja oiwa aika hedelmälliselle yhdynnälle. Vaikkei toki hedelmällistä yhdyntää voi moittia, tapahtuipa se mihin aikaan tahansa. On se niin hedelmällistä puuhaa.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Ukon juhlan aikaan tehtiin runsaasti erilaisia taikoja. Tunnetuimpia olivat erilaiset lemmentaiat. Niillä saatiin taattua suvun naimaonni, nähtiin tuleva puoliso tai saatiin haluttu henkilö puolisoksi.

Juhlayönä kieriskelivät oman kylän tytöt alastomina poikatalojen ruispellossa, jolloin yökaste nousi ihoon - ja kiima nousi myös poikiin... mutta kasteella katsottiin olevan muitakin terveysvaikutuksia. Näin laman uhkien alla ei ehkä parane tässä sitä kertoa, alkaa kunta vielä perimään terveyskeskusmaksua.

Enteiden katsomiselle Ukon juhlapäivä on erinomaisen suotuisa vielä nykyäänkin jos pelkkä PAKKOYLE-uutisten puoluekorruptiosotkut eivät riittävästi ennusta mitä on odotettavissa.

Juhlan tiimellyksessä voi katsoa ja tutkailla säitä,
satovuotta ja karjaonnea ja tässä ajassa myös hallituksen tulevaisuutta. Veronalennuspuolueet ovat pikkuhiljaa muuttumassa veronkorotuspuolueiksi. Se katsotaanko korotusprosentti auringosta vaiko kahvinporoista, se on vielä kokonaan Kokomustan Kävelevän Kataistrofin hallussa.

Kaikenlaiset mystiset tapahtumat ovat luonteenomaisia Ukon juhlayölle. Silloin mm. aaveet ja haamut vaeltavat, keskiyöllä esimerkiksi kaivovesi muuttuu wiinaksi. Ja vara-Jäätteenmäen muisti palaa pätkittäin, kilpaa Uuno Turhapuron kera.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Hässäköinti poliittisella rintamalla alkaa olla jo sitä luokkaa ja heimon kusetus niin tyystin maan tapa että, soisi jo muutaman tavallisen rupusakkilaisen näkevän saman minkä muinaiset Ukon juhlan juhlijat näkivät joskus sattumalta.

Nimittäin Ukon juhlan yönä tapahtui myös sellainen
ihme toisinaan, että sananjalka innostui kukkimaan! Ja joka sen näki ja sai kukan tai heti syntyneen siemenen haltuunsa, pystyi ja kykeni esiintymään näkymättömänä ja tietämään kaikki salaisetkin asiat.

Nyt tuntuisi että sellainen näkijä vihdoinkin, pitkästä, pitkästä aikaa
tarvittaisiin meillä suomalais-ugrilaisen heimon nahkan pelastamiseksi.

Asiasta kolmanteentoista - sananjalan (Pteridium aquilinum) nimi johtunee siitä, että kun tämän kasvin varren leikkaa tyvestä vinosti poikki, näkee kirjaimia. Ukon juhlayönä nuori näki siinä tulevan puolisonsa nimen alkukirjaimet. Oli se niin voimallinen voima sillä.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Juhlayönä paloivat myös siniset aarnivalkeat haltijoiden aarrepaikoilla. Niinpä Lotossa onnesta osatta jääneiden kannattaa pitää nyt silmänsä auki ja vältellä palowiinojen nauttimista isoissa annoksissa. Yletön wiina nimittäin huonontaa sitten ihan loppupelissä näköä sen verta paljon, että aarrepaikat saattavat jäädä navigaattoriin näpyttelemättä.
HUOM! Poliisin siniseen valoon liittyy erheen karsimiseksi usein miten pääsääntöisesti myös ääni.

Meluaminen, juopuminen kuuluvat Ukon juhlan viettoon. Ne toimet ja vinkeet tuottavat onnea ja karkottavan pahoja henkiä. Hyvin kovin vankasti uskotaan että mitä enemmän Ukon juhlan aikaan juopotellaan, sitä parempi tulee sadosta. Mitä enemmän riettaillaan ja kylvetään siementä, sitä enemmän on lapsia wanhuuden varalle.

Kaikenlaisia haittoja ja politikan ketkuja voi yrittää karkottaa myös suuria tulia, Ukon juhlakokkoja polttamalla sekä saksimalla omia ja vieraiden Visa-kortteja.

Parempi pää sentään täynnä, kun kymmenen oksalla.
Obladii obladaa ja hyvää Ukon juhlaa!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä JUTTU juhlijoille!
........
Jos ei Ukon juhlassa morsianta, niin ei sitten ikinä!

torstai 18. kesäkuuta 2009

mesikka


Harmaasuden Torstaikuvat jatkuvat entiseen malliin,
muina miehinä, ikään kuin mitään lomaa ei olisikaan keksitty,
Eli siis joka torstaiaamu. Satoi tai paistoi. Aiheet miten sattuu.
Tänään Mesimarja
- lat. Rubus arcticus.

Mesimarjan tärkein aromiaine on mesifuraani
(C7H10O3).

Kommendeerata saa ja niihin vastataan.

PATAKiN NÄYTTÄÄ HARMAALTA


PATAKiN NÄYTTÄÄ HARMAALTA

Sateisen päivän aikaansaama väritön puutumus,
sisäistä woimaa huokuva uupumus,
harmaa elämä harmaassa kuosissa.
Kuosissa jossa patamusta patakin näyttää harmaalta,
kaikissa menneissä vuosissa.

Joutilaan hoputon, loputon raukeus,
tunturin aukeus.
Se vetää luomien rakoja puoleensa;
kilvan vetovoiman kanssa.
Laiskottaa niin että tuskin viitsii katsoa
kun jo kehtuuttaa.
On selvää että mieli häviää isommin hangoittelematta
ja taipuu uneksimaan tulevasta.

Sitä elää toivossa että pian tämä loppuu.
Hetki on pian ohi,
taivaanranta pilkottaa lupaavasti,
ensimmäiset puuntopilvet rusottavat.
Tuuli on valinnut tällä kertaa syötäväkseen lounaan.

Vihreä väri iskee wäkevästi silmille,
niin että humeetti värähtelee samaan tahtiin
kuin kasvien jakautuva solukko.

Korvat erottavat kasvun sihinän.
Se on mahdollista vain tässä hiljaisuudessa
tässä kauniissa tuntureiden maassa.


Oh-show-tah hoi-ne

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Ei KULTTUURiA TEHDÄ, KULTTUURi ON


Ei KULTTUURiA TEHDÄ, KULTTUURi ON

- Päivää, tulin teille Kulttuurin töihin.
Mistä aloitan?

- Postitatte nuo kirjeet ensiksi.
sitten puhtaaksikirjoitatte tästä muutaman lausunnon?

- AHA! Minä olen kulttuurisihteeri!
Onpas mukavaa. Alankin tästä heti hommiin.

- Sen jälkeen voitte lukaista tästä pari juttua
ja käydä parissa näyttelyssä.

- AHA! Minä olen siis kulttuurikriitikko.
Minäpä alan tästä heti arvostelemaan.

- Kun tulette sieltä näyttelystä ja olette lukeneet
ne jutut tai sen kirjan, sen runoteoksen,
kirjoitatte niistä jutun tähän ja tähän lehteen.

- A-HAA! Minä olenkin kulttuuritoimittaja.

- Eeeeiii! Ette te ole mitään noista mainituista.
Te olette kulttuurihenkilö joka käsittelee muiden
suoritteita, töitä ja teoksia. Siinä kaikki.
Ja kun tämä määräaikaissopimus loppuu
te olette taas - TYÖTÖN.

- Mutta mistä minä tunnen sitten kulttuurin?

- Ette te sitä tunne. Se on ihmisessä aina.
Jokaisessa. Omalla tavallaan. Menkää sisälle.


Oh-show-tah hoi-ne

tiistai 16. kesäkuuta 2009

AJATTELUN TÖiSSÄ


AJATTELUN TÖiSSÄ

Juuri kun olet puolta maailmaa päivän tuijoteltuasi
tunturin kallaassa nukahtamaisillasi;
omasta mielestäsi
nimenomaan erinomaiseen suurpiirteisyyteesi.

Ja huuliltasi karkaa ennalta suunnitelmatta,
mutta silti pitkän mietintätyön tuloksena
ja onnellisuuden huipentumana:
Minä elän.
Hyvin harkitusti.

Samassa jo ätäkkä tunturikihu koukkaa yltäsi,
hipoen siivenkärjillään kasvojasi,
pöyhöttää tukkaa.
Koukkaa alakautta immelmannin ja kirauttaa:
Minä lennän.

Siinä sitä onkin ihmismielelle pohtimista.
Humeetille täystyöllisyys.
Ala siinä vastalausetta asettaa.

Tulee niestasäkille asiaa.
Täytyy tankata fysiikka kuntoon
jotta jaksaa maata tunturissa ajattelun töissä.

Sitä oppii ihminen kohtuudella väistelemään vesipisaroita
Ei se vaikeaa ole.
Täytyy vain osata katsoa se paikka mihin se läsähtää.
Ja varoa.

Oh-show-tah hoi-ne

maanantai 15. kesäkuuta 2009

WANHAN VESiROTAN KATKERA ERHE


WANHAN VESiROTAN KATKERA ERHE

Sorsa lensi sileää joenpintaa myöten alajuoksulle päin, siivet juuri ja juuri eivät vain koskettaneet ve'en peiliä, niin liki lensi. Oli ilo katsella menoa ja peilikuvan samantahtista kaarta joen kurvin sisäkaarteeseen takertuneen ajopuun, wanhan kelorohjon tyven päältä.

Kieltämättä se makuhermoja täräytti, sai veden kihoamaan kielelle. Hyvin syönyt kesäkuinen heinäsorsa, nypitty ja nuotion loisteessa rapeaksi paahdettu ja sen jälkeen kirpeällä omenasoseella täytetty, voisulalla voideltu ja uunissa kypsytetty ei juuri muita lisukkeita kaipaa kuin pesusoseen siihen kylkiäisikseen.

Kun sillä kerran suuret kulinaristit tyytyväiseksi itsensä saavat, niin miksei sitten muka yhtä kulunutta, hiukan jo ränstynyttä, wanhaa suden käppänää yhtä hyvin? Sitä nimen omaan joka tapaa tulla jokiahteelle vesielämää seuraamaan siinä toivossa että jotain poikkikummallista sattuisi tahi tapahtuisi. Ylensä kun ei mitään.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Sen se käsitti hyvin, että näinkin pienessä maassa ja näinkin pienessä kylässä, tahi sen vaikutuspiirissä, ei suuria kummosia mahdu edes tapahtumaan, saatikka sitten oikein isoja sattumaan. Tilat - persetti vieköön, käyvät ahtaaksi niin vertikaalisesti kuin horisontaalisestikkin.

Näitä suuria asioita ja muutamia isompia asioita tuumiessaan se yhen äkin huomasi että wanha piisamirotta, herkkupala, ("maistuis warmaan sullekkin") uiskenteli pahaa aavistamatta, kiireetönnä, sinne tänne, muka jotakin työ- eli ruokahommaa puuhaten.

Mikäpä siinä, mukava sitä oli seurata, einestä joka iloisesti pulahdellen sukelteli pinnan alle ja pulpahti sitten pintaan kuin korkki. Milloin siellä, milloin täällä. Epäsäännöllisesti, eihän villieläimistä koskaan tiedä.

Kah! Perhana, nythän se sukelsi jonkun inimislapsen asettamaa katiskaa kohti. Ettei vain piru sinne vaan osautuisi vahingossa ja vauhdin hurmassa. Loukkuun.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

ZiZZOZ! Mitä minä sanoin? Siellä se peijjooni vain nyt on. Sillä alkoi kuumeinen rimpuilu pois ennen kuin kaasu keuhkoissa myrkyttyy hiilidioksidilla ja paloaine ehtyy. Läpihän se ei pääse kyllä kastiskaverkosta. Se on selvä se. Eikä se osaa varauloskäyntiä avata. Miten se nyt tuommonen elävä, kun ei ole ollut sitä rakentamassakaan?

Vainpa kovan jytyn saa pakokauhussaan aikaseksi. Koko katiska kääntyy, kellahtaa ensin kyljelleen ja sitten pystyyn, ohtiainen pistää pintaan ja vain mitättömät 5 senttiä erottaa nielun aukon pelastavasta elementistä - ilmasta.
Mutta se viisi senttiä on pertana viisi senttiä vettä ja niinpä piisamin pyristelyt hetken kuluttua laantuvat, loppuvat kokonaan. Rauha palaa vesialueelle. Mitä nyt joku harrin poika käy pinnasta perhon nappaamassa. Mutta se on luonnollista luonnossa. Ne on ihan sillä töin koko harrien heimo.

Tuo wanhan vesirotan onni oli mikä oli. Harmi että katisko on toisella rannalla. Eipä tässä sen takia nyt aleta uimasilleen kun ei tuo nälkäkään vielä niin isoa osaa näyttele.

Ja osaisko tuota, pentele vieköön, meikäläinenkään inimisen tekemän katiskon luukun avata ja saaliin suuhunsa napata. Se on kyllä epävarmaa ja siksi ei turkinkastamisvaivan arvoinen. Tässä vaiheessa. Joten olkoon.

Näin tuumii hukka, loikkaa rungolta sannalle ja kamuaa törmälle, varmuuden vuoksi kuivemmalle maalle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä JUTTU kulinaristeille!
........
Älykäs selviää tilanteesta, johon viisas ei joudu.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

KAiKKi TYYNNi


KAiKKi TYYNNi

Olin tovi sitten kusettamassa susiani tunturissa,
ei niitä irti voi päästää - pesintäaikaan,
kun vastaan raahusti valheiden vatsaan haavoittama mies
lehmänkokoinen reikä päässään.
Typertyneenä pololta kysyin:
Norsupyssylläkö sinua on ammuttu?

Haavikko keskeytti taivalluksen,
pälyili ympärilleen,
valitsi sitten ehdolla olevista mättäistä houkuttelevimman
ja pyllähti siihen omalle ahterilleen.

Asetteli tämä onea jonkun kyynärpäät polviensa päälle,
nojautui ruhjoutuneilla kasvoillaan kämmeniinsä,
mulkaisi jalkojensa juuressa lojuvaa,
pahoin murskautunutta kämmekkää ja totesi - utra:
Väärin päätelty senkin lemmon hemmo,
ei pitäsi uskoa kaikkea mitä näkee,
etenkään - kenenkään - mitenkään,
jos humeetti vääntää sen aiemmin opetetun mukaiseksi.

Itse asiassa,
ei minua ammuttu, ei norsupyssyllä,
eikä millään muullakaan vekottimella.
Tosiasiassa minua läiskäistiin valheella päin naamaa.
Siitä nämä jäljet.
Mutta minäpä ryystin tyystin tyhjäksi sen sielun.
Kaikki tyynni.


Oh-show-tah hoi-ne

lauantai 13. kesäkuuta 2009

nelkytkahdeksan


Yykaakoonee-kuvakotkotus se vaan jatkuu.

Jänkäniituilla poroeläimiä nautiskelemassa einestä.

ELON HETKi

ELON HETKi

Suloinen vehryt herää eloon horroksestaan,
virkoo vihmovan sumusateen jäljiltä niitun ävär.

Outo sade sen kun roikkui ilmassa,
sulki syliinsä,
kietoi märkään vaippaansa,
mut' ei satanut maahan - tämä kummajainen,
jumalan henkäys,
kasteli vain, hiveli vetisellä pyyhkeellä.

Ei tuttua ropinaa, pelkkää kuiskaavaa,
tuskin aistein havaittavaa mystistä kihinää.

Uudestisyntymisen kiehtova ihme.
Yhtä taatusti ihana vehreys kuin puhdas lumi syksyllä.

Aivan yht'äkkiä, hetkessä,
silmänräpäyksen taikaiskusta,
wäkevä vihreän tuoksu alkaa levitä maanrajasta,
kulottuneen ruohon alta.

Silmäys minne tahansa,
joka puolella valoa kohti törröttäviä vihreitä piippoja,
korren alkuja. Kulleron nuppu.

Luulen kuulevani kasvun rapinaa.
mutta humeettini sanoo:
Omituinen höpöttäjä!

Oh-show-tah hoi-ne

perjantai 12. kesäkuuta 2009

KiiREEN KAUPASTA KANTAPÄÄHÄN


KiiREEN KAUPASTA KANTAPÄÄHÄN

Sade ropisee pikamakarooneja vähän päästä wankkurin kattoon. Aamu on iloisen harmaa, pirteän sateinen ja ihanan märkä. Ulkona kastuu, se on varmaa, mutta onneksi on sateen varalle aito kiinalainen teekuppi - riisiposliinia, mieltä hivelevää minttuteetä siinä höyryämässä hajuaistinta hyväillen ynnä erittäin kätevä pantterikuvioinen saman mainen sateenvarjo eli -suoja nappilaukaisemisella. Molemmat ovat käteviä etenkin sateella - etupäässä. Ei kastu niin paljoa päältä ja riisikupillinen kuumaa teetä lämmittää oikein sydämellisesti.

Jos ei ole kiirusta, vaikkapa pikkulassakäyntitarvetta, pärjää hyvin kyllä ilman em. sadewempelettäkin wankkurissa sisällä jos katto vain on eheä.

No eipä muutenkaan wankkurielämä hyvin suurta kiirusta salli. Ei siitä mitään tule jos on kokoajan tuli persien alla - hoppu päällä. Palaa koko vaunu siinä hötäkässä ja mikä vielä pahempi vaihtoehto - palaa hermot.
Olen antanut itseni ymmärtää että suoraan sanoen hampaiden kiristykseen wankkuri on yleensä pääsääntöisesti liian pieni. Ja mikseipä sanalla sanoen myös kovin ahdas.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Otin taannoin keväällä sellainen riskin, kun huomasin vatsani kasvavan vaikken ole tiinenä, että alan laihduduskuurille. Kiireettä, hötkyilemättä. Pohdiskelin asian laitoja monestakin vinkkelistä. Oikein lupaavaa ei ollut millään suunnalla ja juoksentelukaan pitkin kuolpunoita ja jänkiä silkasta laihtumisen ilosta ei hytkäyttänyt joten päätin sittenkin valita pienemmän pahan taktiikan, päätin alkaa einesdieetille.

Tein listaa niistä lukuisista oiwista eineistä mistä en luopuisi kuin vain ruumiini yli, mm. ehdottomista herkuista kuten: pekoni, munat, metsästäjämakkara, voi, kerma, kinkku ja nallekarkit sekä kaakao ynnä tummasuklaa.

Loppu oli helppoa. Luovuin selleristä, kesäkurpitsasta, kurpitsasta, sipuleista, kurkuista, tomaateista ja paprikoista koska ne kaikki maistuvat pahalta. Ei minulle tuottanut oikein kummoistakaan vaikeutta luopua niistä.
Minun ei tarvinut kerätä tukiryhmää avukseni toipumaan luopumisistani. NOUHÄTÄ - Sitä paitsi nyt jäljempänä olen huomannut että mitä enemmästä luopuu, sitä enemmän saa tilalle.

Olen aina mieltynyt haasteisiin ja tämänkin projektin oheen sitten sälytin jotain dramatiikkaa. Pidän kertakaikkisen paljon makeasta. Niinpä päätin suhtautua hyvin jyrkästi dieettini aikana sokeriin.
Otin riskin ja päätin puolittaa kertaheitolla sen kulutuksen
puoleen. Tahdoin jotakin kongreettista, kouriintuntuvaa eikä vain pelkkää posetiivista ajatusta.
Normaalisti käytän teen kera 4 palaa Pulmua, mutta nyt radikalisoitumisen aikana ja takia
pudotin sokerin määrän uhkarohkean yltiöpäisesti 2 palaan. Annoin ennakkokäsityksille piu-paut!

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Ihan muuten huvikseni harrastin wanhankansan päässälaskua, sitä systeemiä missä paristoilla ei ole mitään virkkaa. Yhen äkin äkkäsin vain, että Lempo soikoon, sehän tekee tasan 50% heti ensimmäisenä päivänä se vähennys jo. Se on minusta paljon. Ja kun loppuun saakka miettii niin sehän tekee vuositasollakin tismalleen saman 50%. Ei heittele puoleen tahi toiseen niin kuin laihduttajilla paino yleensä prosessin aikana.

Hyvin on konsti toiminut, painonousu on ehtynyt ja omasta mielestä tietty, alkanut hiipumaan takaisin sille sijalleen missä sen pitää ollakkin oikeaoppisesti.
Ei kenenkään muun oppien mukaan. Vaan siksi, että
tuntuu itsestä sopivalta. Se passaa hyvin kun muut kiireet ja hoput on jossakin toisen valtameren ja kinkerpiirin rannoilla.

Oli ajatus että siirryn tänään tunturin lanteelle heti aamusta, mutta kun on harmaan sateinen päivä, siltä se nyt näyttää, niin eipä tässä jäneksen selässä olla. Odottelen poutapäivää tässä Kaamasjoen ahteella. Suotta sitä on lähteä sateeseen kun on koko kesä aikaa odottaa auringon kuivaamaa keliä.

Mahtaakohan tuolle sateelle jumalatkaan mitään?
Eppäillä ainakin soppii!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä JUTTU kiireisille hätähousuille!
........
Meillä oli lapsena niin kiire kerjuulla, että emme ehtineet edes joka talossa käydä!

torstai 11. kesäkuuta 2009

rentukat


Harmaasuden Torstaikuvat jatkuvat entiseen malliin,
muina miehinä, ikään kuin mitään lomaa ei olisikaan keksitty,
Eli siis joka torstaiaamu. Satoi tai paistoi. Aiheet miten sattuu.

Hyvää kesää Toimitukselle ja Osallistujille!

Kommendeerata saa ja niihin vastataan.

SAUNA


SAUNA

Usein jo päivällä,
kun puuhastelut kesämökillä on päässeet alkuun.
Hikinoro omalla otsalla,
jonkun hetkellisen, raskaamman punnerruksen tautta
tahi akan kostunut hartioiden väli,
puhumattakaan kukkamekon kostuneista uumista.

Siitä se alkaa.
Heti kun asian havaitsee.
Odottelu.

Sydän hypähtää riemusta kun lähiomainen - kaikin puolin,
tokaisee pylly sievästi kasvimaasta pyllöttäen,
naamarustinki ujosti piilossa esiripun takana,
mutta muuten koko näytös täydessä käynnissä:
Etkö jo ukko-kulta pistäisi kiukaan alle tulen?

Siinä mökin kuistin toiseksi alimmalla rappusella,
esityksestä riehaantuneiden ajatusten myllertäessä,
tulee helposti luvattua - laiskemmankin miehen.

Viivyttelemättä sitä ponkaisee kintereidensä varaan,
tarkistaa taskunsa tulitilanteen ja astuu saunalle.

Kun puut on oikeaoppisesti ladottu,
ilman tulipasillipitoisuus todettu,
raapaistaan rikkipäällä rasian kylkeä.

Sitten vain alalauteelle miettimään huikeita aatoksia
odotettavissa olevista tapahtumista.

Oh-show-tah hoi-ne

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

AUTEREEN HAAVEiNEN KEVEYS


AUTEREEN HAAVEiNEN KEVEYS

Usvaharson lempeä lipuminen,
lavean kymin tyvenellä kalvolla herkkään aikaan
tempaa humeetin pauloihinsa,
saa ottamaan osaa joen mystiseen taikaan.

Sijoittumaan kiireettömään,
lähes pysähtyneeseen hetkeen,
uuteen retkeen myyttien Satumaahan.
Sudenhetkellä.

Pienet, kuvaan, oikeammin kai näkymään, maisemaan,
huolitellun sattumanvaraisesti asettuneet yksityiskohdat,
kuten sotkaparin rakastunut soutelu
auraten veden kettoa hetkessä siloittuvaksi vanaksi.

Tai rantasipin lento liito lento, hätäinen sipitys,
vaimennus ja pujahdus ahteelle munien ylle.
Vaivihkaan.

Ne nostavat esiin herkkyyden kyynelvirran
joka valuu suolaisina pisaroina joen selkään
ja sen kyydissä valtamereen.

Taimenen mulahdus pinnassa harrinpoikaa tavoitellen
viimeistelee unohtumattoman tuokion.

Oi hiljaisuus, hiljaisuuden kauneus.
Kauneuden hiljaisuus.

Oh-show-tah hoi-ne

tiistai 9. kesäkuuta 2009

VARTOAN


VARTOAN

Odottaessani siirrän leiriä kärsimättömänä,
taikka teen jotain muuta höpsöä kuin iso pikkupoika
joka odottaa luvattua, jäähtymässä olevaa
kanelikierukkaa.

En jaksa olla paikoillani, k
oivukin jo hiirenkorvalla.
Muurahaiset ovat vaivoinani.
Ne juoksevat pitkin selkäpiitä tietäen
että vielä on neljä pitkää yötöntä yötä siihen
kun voin edes kuvitella hahmon piirtyvän tunturin laen takaa.
Kultainen aurinko säteinä takana.

Tarkoituksella olen asettunut siihen asemaan
että sinun on pakko tulla juuri siitä suunnasta.
Se on juhlallinen hetki.

Ehkä jaksan vartoa sen tovin
mikä sinulla kuluu laskeutumiseen kallasta myöten leiriin
ja avattuun syliini.

Kärsimättömänä puuhastelen sitä sun tätä,
odotus ei jätä rauhaan.
Ehken viiden minuutin välein katsahdan - joko,
vaikka humeettini koko harmaa massa sanoo:
Tyhmeliini - lopeta jo. Ei auta. Aika ei muuksi muutu.
Neljä on neljä ja viisi on viisi.

Puuskahdan itselleni:
Mutta huomenna sentään enää kolme.


Oh-show-tah hoi-ne

maanantai 8. kesäkuuta 2009

ABSURDiSTAN


ABSURDiSTAN

Jossakin kaukana kaukana pohjoisessa, hyvinkin kaukana kai, on omituinen maa - Absurdistan, kovin omituinen. Ei nyt aivan Ultima Thulessa saakka, mutta eipä kovin kaukanakaan siitä varmaan, koska niissä puhutut kielet muistuttavat kovasti toisiaan.
Tosin on niin että, kun Ultima Thulelaiset
puhuvat, Absurdistanlaiset eivät ymmärrä ja kun Absurdistanlaiset sittemmin puhuvat, päinvastoin sitä ei ymmärretä vastaavasti, tasapuolisuuden nimissä, kauempana pohjoisessa.

Erityisesti tämä tulee esiin monissa tavallisia inimisiä koskevissa asioissa ja kysymyksissä, etupäässä niin sanottujen kansanjohtajien ja tavallisen rupusakin välisessä vuorovaikutuksessa.

Kansojen välinen tasa-arvo toteutuu tässä näin siis luontaisesti, hyvin juohevasti. Kun toinen ei ymmärrä toista toisessa asiassa, niin vastaavasti jossakin muussa asiassa sitten toinen ei ymmärrä toista ja niin naapurusten yhteiselo on toistaiseksi sujunut ilman suuremmitta kohtauksitta. Pesäpallomaila- ja halkokauppiaat eivät ole päässeet lyömään rahoiksi ja siitä on kyllä hieman purnattu pesäpallomaila- ja halkokauppiaiden etujärjetön taholta.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Absurdistanissa on muutamia kummallisuuksia, omituisuuksien lisäksi. Niitä tosin kerrotaan ilmenevän muuallakin maailmassa tavallisten kunnon inimisten harmiksi. Eipä silti. Vaiko ähäkutti?

Tässä kummassa maassa on itsekeksittyjä vuoristoja, mielikuvitusvuoristoja, joita on keksitty nähtävästi ihan vain huvin vuoksi kun siltä on tuntunut, tai ehkä joku on vain keksinyt silkassa palowiinapäissään alkaa nimittää kumpuja ja kukkuloita vuoriksi, sillä niistä saa rahaa. Vuoristoaluetukea. Vuoristoaluetukea jakavasta ihmefirmasta jossa ei ole yhtään työntekijää.

Tunnetuinpia Absurdistanin vuoria ovat Punavuori eli Rööperi, Simsiönvuori, Kanavuori, Kontuvuori, Maatianvuori jne. onhan niitä. Mutta nämä nyt aluksi.

Muuten! Siinä lafkassa on töissä vain byrokraatteja jotka elävät pelkästään muiden veroilla ja maksavat muiden veroista kasatuilla varoilla tukiaan. Aivan kuin olisivat kuitenkin ne itse tuottaneet ja ansainneet.


Muinaisissa kansantarinoissa kerrottiin syöpäläisistä jotka kuppasivat inimisten verta. Vähitellen niistä on hygienian ansiosta päästy lähes eroon. Noo, ehkä vielä yksi perusteellinen puhdistus olisi sittenkin tarpeen. Varmuuden vuoksi.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Absurdistanlaiset haluavat jostakin kumman syystä ulottua pohjoiseen. Hyvin pohjoiseen. Tarina kertoo että halun ja intohimon keksi muinoin joku Mooses-niminen persoona joka itse riippuu tai joidenkin mielestä peräti roikkuu jo narkurin orsilla yhden sikeän Reetan kera.

Kun Absurdistanlaisilta kysyy mistä se tuo moinen ulottuvuus muka alkaa, niin siihen jokaisella on lähestulkoon oma selityksensä. Jonkun mielestä se alkaa Absurdistanin pääkaupungista, joidenkin toisten absurdistanlaisten mielestä pääkaupunkia kiertävän köyhyydeltä ja maalaisilta suojaavan kehän ulkopuolelta. Siitä mihin on ajateltu jonkun suulla esittää tullimuuria.

Toistaiseksi tietoon on saatettu, että Mooseksen keksimä ulottuvuus on ulottunut kongreettisella tasolla vain kakka-asioihin naapurimaassa.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Tämä jo moneen otteeseen mainittu maa, Absurdistan, on hyvin runsaasti tunnettu demokratiastaan ympäri maailman. Sen esimiehet eli vallanavaimien haltijat näkevät kaiken ylösalaisin ja joskus päinvastoin. Se on varmaan hauskaa. Kansalaisten pahaolo nähdäänkin ylösalaísin käännettynä hyvänäolona.
Ei ole kauaa siitä kun siellä viimeksi
järjestettiin erityinen äänestystilaisuus. Siinä saivat hyväuskoiset äänestää vallanavainten haltijoiden esittämistä ehdokkaista omaa mieleistänsä.

Noin 60 prosentille (%) heimosta eivät tyrkylle laitetut ehdokkaat kelvanneet lain. Ja annetutkin äänet sekoittuivat kuin Baabelintornin kielet muinoin - niin pahoin, ettei kukaan lopultakaan sitten onneksi hävinnyt vaan kaikki voittivat. Pois lukien tietenkin ne jotka eivät kelpuuttaneet ainoatakaan.
Sen totesivat haastatteluissa tulosten selviämisen jälkeen tämän omituisen demokratian edustajat tuosta suuresta enemmistöstä
.

Äänestystuloksesta haltioituneet vallanavainten haltijat eivät osanneet peitellä onnea ja osaamistaan, vaan täysin rehellisellä naamalla ja kirkkain katsein väittivät demokratian silti toteutuneen. Heh & hah! Vaikka enemmistö ei edes äänestänyt heidän ehdokkaitaan.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Ultima Thulessa asialle naurettiin kepeästi huvittuneena ja heti aamulla siellä lähtivät miehet tuntureille joita myös vuoriksi voi kutsua, koska ne ovat pyöreälakisiksi eroosion kuluttamia vuoria. Heidän ei tarvinnut aamunkoissa sanoa vaimoille että lähtevät tavoittelemaan pohjoista ulottuvuutta, koska entisestäkin tavoittelusta oli vielä pää hiukkasen kipeä ja osalla kuparisepät yhä töissä.

Vaimoväki huiskutteli onnellisena, punoittavin poskin, tunturiin katoavien miesten perään. Ja se tässä on kyllä kaiken rehellisyyden nimissä tunnustettava, että erinomaisen hyvin onnistuvat saamaan vaimonsa aamulla onnelliseksi ne joilla on jäljellä vielä pikkuripaus, ehken himpun verran, sitä nimenomaista, erityistä jälkitautia joka seuraa wägevästä pohjoisen ulottuvuuden tavoittelusta.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä JUTTU Absurdistaniin!
........
Naiset pitävät hiljaisista miehistä, he luulevat heidän kuuntelevan.