keskiviikko 31. elokuuta 2016

EMMENTAL


EMMENTAL

Tyyntä myrskyn edellä on jo niin kulahtanut,
niin käytetty sanonta, etten sano mokomasta mitään;
pitäkööt tyynensä.

Katselemma vain kallion raosta koirun kera tyvenenä
kun tuuleksii, änkyröi - vie väliin sanatkin suusta;
antaapa pahkeisen meuhkata,
kyllä se siitä vuoden mittaan asettuu joksikin,
painuu vissiin kössinturkkia paikkaamaan Louhelaan.

Saattaa rietas tulla - mitä ilmeisimmin -,
sitten entistä ehompana joskus,
kutakuinkin hämärässä tulevaisuudessa.
Nooh - sikäli mikäli Pohjan akka suo.

Tai ehken ilmastoinninmuutostauti hellittää
ja antaa periksi katalan sumentavan otteensa
heikomman aineksen humeeteista;
sillä on nääs raadollinen taipumus ryöttäsyntiin.

Eellistä silmällä pitäin pakkaa hihityttämään;
merkillistä kun on ettei tuo lentsu ole iskenyt
yhteenkään rupusakkilaiseen.

Raadellut vain eliitin parempaa hölynpöly-sivistystä;
siihen malliin että se vaikuttaa nykyisin
paljon enemmän Emmentaalilta kuin täyspäisyydeltä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 30. elokuuta 2016

VARTTiA VAiLLE


VARTTiA VAiLLEÄ

Pulmusten ensimmäisiä siirtoja;
aamuvarhaisella ovat auringonpuolirannoilla,
niiden louhissa ja kallioiden varvikoissa tankkaamassa.

Iloista hyörinää ja sirinää kaikkialla.
ei mitään paniikinomaista - päinvastoin -,
hilpeitä vikkeliä valkoisia välähdyksiä
laajojen punioiden yllä.

Kaipa ruohokanukatkin jollekkin lajille maittavat,
kelvannevat eineeksi - elämän jatkoksi,
vaikkei ihmiseläin niitä huolikkaan;
ei vielä ole keksinyt niille lopullista ratkaisua.

Punavihreänä siintävät laajat kentät
varhaan toistaiseksi matalassa auringossa,
valtavat alat värittävät upeaa maisemaa;
ruskan alku jo ennen ruskaa.

Tuuli on raitis sarastuksen kireyden takia,
hydisyttää karvoja pörhistäen;
joku tielle unohtunut lätäkkö varttia vaille jäässä.

Ulapalla ajelehtii pari kipparia,
houkuttaa alaisineen koukuilla turskia pursiinsa;
pyytää isohkoa kalaparvea kylään
syvälle jäähileisen ruuman syövereihin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 29. elokuuta 2016

PARi KYSYMYSTÄ


PARi KYSYMYSTÄ

Arktisen hysterian kauneus hipaisee koskettain;
tenhoa - luulen - jotain sellaista mystistä,
joka ravistaa varistaen sielun värisemään.

Kyseessä ei ole tuuliajolle joutuneen tuulen
epämääräinen pujahtaminen kaula-aukosta keholle;
tunkeileva ote hiplaamaan ihoa,
pörhistämään satunnaiset karvat linnunlihalla.

Se olisi liian helppo selitys;
jään päällä kotvasen matkanneen tuiverruksen
tuikea ote tavatessa ensimmäinen vastaantulija,
oitis sen saavuttua tänne asettuneiden tykö.

Kosketus - silkkaa uteliaisuuttaan,
pelkästä tutustumisen halusta,
riemun kiljahduksena elämälle.
Niinhän sitä luulis'.

Vaan ei se ole sitä - hiisi tuulen vieköön -,
korkeintaan yksi häilyvä osa kokonaisuutta,
pelkkä ihon reagoima tunne.

Mitä se on sen arktisen valon rinnalla
minkä näkimet siirtävät sielun voiteheksi,
tai sen meren hivelevän tuoksun,
jonka ammolleen virittynyt haistin kiskoo sisään?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 28. elokuuta 2016

SYYTÖN


SYYTÖN

Kolmannentoista aallon kohdalla sekosin
sanoin HEP möyrinnän yli karjumalla,
en jaksanut pidätellä turhautumista.

Niitä seisemänsiä aaltoja vyöryi peräperään niin,
että epäilin jo olevani laskuissa sekaisin;
tuolle möyrinnälle näyttänyt tulevan tolkkua
eikä minkään näköistä lopettamisuhkaa.

Ihmeiden aika ei ole ohi
ja tämä - tämä jää ainakin selittämättä siis -
miten noita tasavahvoja aaltoja piisaakin pilvin pimein.
Minkä sille osaa,
emä on yhä suuri mysteeri vielä monilta osin.

Joutuisi tavallinen ihminen helposti noloon asemaan,
jos lähtisi tästä oppituntia pitämään,
alkaisi mokoman syitä julkisesti selitellä;
kävisi meren teoriaa levittämään -
oman hämärän mielen aivoitustensa mukaan.

Harha-askelista ei varmaan tulisi loppua,
vaikka olisi kuin yltiöpäinen mokomassa asiassa.
Niin sen täytyy olla.

Jääkööt pirulaiset möyryämään tänne rantaan
minkä minä sille osaan - vähäläntä syytön ukuli.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 27. elokuuta 2016

KASKELOTTi


KASKELOTTi

Ei aikaakaan - hetki sitten - enintään tovi,
korkeintaan tuokio, jos nipottamaan ryhdytään;
laskeuduin louhikon yli kiville saakka,
harppasin kolmisen metriä uloimmalle,
kykistyin painoin kasvoni veden syöveriin,
huusin sen sisälle: "Runo! Runo! Runo!"

Eikä kulunut kauempaa pitempään
kun tällä perällä valaan virkaa toimittava kaskelotti,
wanha tuttuni Runo tuli siihen kuulemaan uusintani;
pulpahti pintaan kuin korkki.

Lasketin värssyt sille vapaalla muodolla,
se pahkeinen puhkesi mahtavaan hohotukseen niin,
että sinänsä jo muutenkin vaatimattomasta
alaleuasta katosi vielä noin puolet pois naurun myötä.
Vetäisi nääs vettä henkeensä siinä karonkassa.

Rytinästä selvittyäni huomasin sen saaneen
hengityskalunsa mokomasta sekaisin
ja turskauttaneen sierainaukostaan räkää,
jota Sivistyksessä kutsutaan spermaseetiksi;
sitä taika-ainetta oli kovin kokonaisvaltaisesti ylläni.

Tuli hyvin sangen ankara paine miettiä tolaani,
miten selostan parhain päin tämän froualle,
joka ei ollutkaan sitten kotosalla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 26. elokuuta 2016

PARANNUS


PARANNUS

Vastaan asteli sysimusta ukko tunturissa,
pitemmittä puheitta lähättäysi pitkälleen eteeni,
päläpätti vain lyhyesti - senkin etupäässä mumisten -
vaikutti olevan jotain timbuktun tai hintun murretta.

Hämmästelin aika lailla syvästi
tuota hänen äkin kummunnutta hartauttaan
ynnä arvostin väkevästi uskoaan;
sitten oitis - vitkuttelematta lain -,
ojensin käteni ja paransin hänet.

Käppänä lähti kälppimään omille poluilleen,
onnellisena - sen kummemmin mutkittelematta;
Kännet Hiitin renkutusta vihellellen.

Eipä siinä mitään,
sattumus hämmästytti tovin kovin,
sovin itseni kanssa että tälle asialle ei naureta.

Ei - vaikka tuolla tavalla juttu meni;
tämä osaa olla isompi asia,
hurjempi kuin osaan kuvitellakkaan.

Palasin kallasta myöten rantamaille,
meri savusi loitompana - likempänä oli lähiusvaa;
johtui varmaan vilton kallaan kuumuudesta
sen kohdatessa hyisen veden ankaran hyväilyn.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 25. elokuuta 2016

MELKOiNEN ViLKUNA


MELKOiNEN ViLKUNA

Vesi-, maa-, ilma-, peto- ynnä muutkin erikoislinnut
vaikuttavat olevan muuttopuuhissa;
sellainen rähinä.

Muut eivät muuta,
jäävät aloilleen,
pakkaavat itseensä rasvapitoista einestä
äärettömän ankaran talven varalle
ja säilyäkseen yli.

Melkoinen vilkuna käy rannoilla,
jopa merihurakatkin ovat parveutumassa - huomasin;
joiden jo luulin haihtuneen.

Arvelin niiden jo pakanneen kimpsunsa kampsunsa,
häipyneen hyvin pitkälti Timbuktun tuolle puolen,
Mustosten maahan.
Ainakin siihen suuntaan.

Vaan täälläpä nuo kilpovat rantasannalla,
ensin monta mieltä kenestä tulee pomo,
sitten - kenen punaisen nokan mukaan mennään.

Mutta ei,
kun alustavaa selviötä käy syntymään,
käräjöidään sitten seuraavaksi,
että kenen aloitteesta ne eittämättömät huilitauot.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 24. elokuuta 2016

VALOPiLKKU


VALOPiLKKU

Akkunan pieliin napsahtelee,
iänvanhain merkkien mukaan enteilee sadetta;
jopa ropissee pian tippa rapsakasti lippapellille,
somasti kuin pikkuahvenet keväisin tulitikkuaskissa -
riettaimman pilkkikiiman aikaan.

Kurkkaus uutimen nurkasta taivaanpiirille kertoo;
kaikki värit ovat harmaita - ylen harmaita -,
niin tasaiseen että yksi suti piisannee
maalaamaan koko mielen maailman.

Sivusilmä kuikkaa jäniksiä mereltä;
harvakseltaan näkyy,
tuuli vasta intoutumassa mezzoforteksi,
venttiilit ovat vielä vaiti.

Suruvoitto koittaa soittaa,
vaan ei voita,
sillä merenrannan talossa,
melankolian aukossa pikkiriikkinen valopilkku.

Huomenna tulee nainen, froua ja vaimo,
maalliset ilot ottavat niskalenkin harmaasta,
lihanhimossa ei pihistellä,
särysoppaan tulemaksi parasta nuorta mullia.

Nyt ei wanhan lehmän lihalla värkätä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 23. elokuuta 2016

SiNNE


SiNNE

Jossain - aavan Sinisen meren takana -, kaukana,
lähes tuiki tavoittamattomissa,
kauintakin kauempana, loitointakin ulompana,
on ultramariini saarimaa dyyneineen.

Santaan sotkettu kultaista soraa kouratolkulla;
niin runsaasti ettei sitä tarvitse huuhtoa pois,
sen kun vaan laittaa kädet taskuun
ja mutristelee hyppysiään -
oitis on kultaa taskut täynnä,
jos se nyt jota kuta lohduttaa
kun sitä on siellä ihan joka paikassa.

Monelta rannan saavuttamiseen kuluu
enemmän kuin yksi elämä,
joillakin se jää pikkiriikkistä himppua vaille
ja joillakin jotka sen tavoittavat,
valkenee loputon asuuri taivas.

Rantavyöhykkeen kasvusto,
se on ihan normaalisesti vaaleanpunainen,
toki lukemattomine varjojen luomine sävyineen,
mutta että pääsääntöisesti kuitenkin;
tyypillisesti useimmat lehdet keltapilkullisia
johtuen runsaasta kulta-aromista.

Sinne.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 22. elokuuta 2016

LÖSSÄKKÄ


LÖSSÄKKÄ

Tuuli on häveyksissä,
meren peili heijastaa hentoa punaa - niin vienoa,
että sille kalpenee ujoinkin umpi-impi fifti-sixti
luvattoman riettaissa sisäisissä eetoksissaan.

Vain Tyynimeri - kaikkien valtamerten kingi,
voi olla tyynempi,
sitten jo heti seuraavana;
meidän oma kotoisen oloinen Jäämeri,
sitten vasta - monen monen meren jälkeen -,
Atlantti.
Eritoten eteläinen Atlantti.

Ei ole Kap Hornin voittanutta,
kymmenen miestä arkulla vainaan
ja rommia pullo;
no myrskyhän siitä nousee - sehän on selvä -,
vähemmästäkin - niissä hirvittävissä oloissa.
Tuolla rommimäärällä.

Met jatkamma harjotuksia täällä näillä eväillä;
mellevä mikä mellevä on tämä sileä kuvastin,
mukavan lössäkkä - oikein lahea.

Toki saattaahan se huono päivän tälläkin olla. - toki,
mutta mitä sitten - antaa olla,
purkakoon paineensa ja wimmansa rannan kallioihin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 21. elokuuta 2016

SiLTA


SiLTA

Yön erikoislinnut kaartelevat ylt'ympäriinsä,
vaanivat kai kuun poikasia
jotka vastasyntyneinä äkkinäisinä eivät osaa varoa,
vaan yhdellä kiihkeällä hotkaisulla päätyvät
kyltymättömien vatsalaukkujen syövereihin
yön pimeän ahnauden muhennettavaksi.

Ei tule loppua,
paremminkin kiihtyy -
kohkaaminen kaiken ympärillä.

Kuukin koettaa ehättää viimeisillä voimillaan,
pyrkii kynsin hampain ylettymään vuoren huippuun;
takertumaan vielä hapertumaisillaankin
kohollaan oleviin kalliopahtojen tähteisiin -
niihen joita eroosio ei ole vielä murtanut tällä haavaa.

Silta on liukenemassa mereen,
parahultaisesti aavistus jäljellä höykäsen pölystä,
pelkkä kuvajainen näkimien hui-haissa;
valoa on yksinkertaisesti liikaa,
sarastus yllättää mollottajan housut kintuissa.

Hämmennyksissään se loikkaa loppumatkan,
käy kerälle maan taa
ja on vain hiljaa;
odottelee tuoksinan asettumista aamuksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 20. elokuuta 2016

LUNA PONTEM


LUNA PONTEM

Kuunsilta houkuttaa,
humalluttaa - rohkaisee ja pelottaa -,
niin upeana se kaartuu meren yli maan muotoon;
uhmaa kaikkia näkimien tottumia fysiikanlakeja.

Käyttäytyy täysin päinvastoin kuin
se tyypillisesti horisonttiin kapeneva rautatie -
tämä rietas laajenee,
muuttuu sitä houkuttelevammaksi
mitä loitomma sen myötä katse astelee.

Omituinen tunne;
uskoa jotain sellaista joka vaikuttaisi äkikseltään,
ettei mokomaa ole olemassakaan
ja sitten kuitenkin on
kun katseen vain kohottaa.

Tekee mieli hohottaa tuolle;
nääs tuulen puuskan tavoin ryöpsähtää ymmärrys,
äkin on vesiselvää miksi kuulle nauretaan,
usein suorastaan jopa hakeudutaan
jollekkin erinomaisen hyvälle paikalle ulajamaan.

Sehän se hyvä isä on se syy,
yksinkertainen, kaunis,
ankaran väkevä totuus;
eetokset läikkyvät kuun roimasta voimasta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 19. elokuuta 2016

JOPAS


JOPAS

Pieni pysähdys harjanteella,
siitä näkee kaiken tarpeellisen;
henkäys pöyristyneen huoahduksen kera,
melkein huuto - on siinä pittoreskia maisemaa kyllin.

Ihastus,
haltioituminen;
uloshengitys pihisee hampaiden raosta,
liki viheltää.

Sielu kampeaa syövereistä,
tinkii oitis päästä vilvoittelemaan,
kinuaa samaan kyytiin - sihinän selkään.

Säälistä päästän,
märinältä säästän itseäni,
on lempohinen joutunut räytymään kotvasen sisällä
ja nyt runollista wimmaa täynnä,
sitä mihinkään vormuun saa asettua ennen kuin.

Maisemakatsaus jatkuu haravoinnilla,
näkimet arvioivat kiinnekohteita,
etään perälle näkyy huonosti - sen taa ei lain,
auerta vuotaa huipuilta,
valuu tanssien kurujen kohtuihin.

Harvoja sanoja tipahtelee satunnaisesti kiirelle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 18. elokuuta 2016

SiLLÄ KURiN


SiLLÄ KURiN

Aurinko tuli niin hyvän matkan päästä idästä
että sitä suorastaan hymyilytti
kun se pääsi rymyämään taivaanpiirin yli horosontille.
Alkoi paistelemaan samaa jalkaa aamunkoin kera.

Hupaisaa sen touhuja oli seurailla kuksa kourassa;
samalla kun selkosista rahdatut tervakset
purkivat laitimmaisia tuoksujaan ennen ehtymistään.

Kyllä siinä monenlaista kompaa pilvet yrittivät,
oli lonkaa eteen työntymässä,
tai pilven varjo uhkasi sammuttaa koko kultakehrän;
mutta tämäpä se sinnikkona pinnisti,
uhkui väkevällä energiallaan pilvet Hiitolaan
ja eikös lopulta taivas kirkastunut täyteen sineensä.

Elokuinen päivä sai itselleen jumalisen alun,
kelpasi siinä vermeensä kasata;
pukata ja pakata riippiin ja lähtä astumaan.

Ei ole sen parempaa konstia selvitä hyvään aamuun
kuin olla minä itse katsomassa paikan päällä
kuinka kaikki oikein tapahtuu.

Sillä kurin pysyy selvillä maailman järjestyksestä
ja sielu voi hyvin -
maailmalla vellovista typeristä uutisista huolimatta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 17. elokuuta 2016

MALEKSiVAA ODOTTELUA


MALEKSiVAA ODOTTELUA

Lokkilinnut odottavat jo kesän kuolemaa,
maleksivat rannan tuntumassa -
kädet kyynärpäitä myöten farkkujen taskuissa -
muiden keikailevien heittiöiden tapaan;
nokkivat mitä kohdalle sattuu.

Istuskelevat sään salliessa lähitienoon kallaissa
sikäli mikäli ylipäänsä aikaan saavat liihotella sinne;
kovin vaikuttaa käyntiinlähtö puuroutuvalta.

Osapuilleen sitä ymmärtää tuon oneahkon tolan;
vittumaista savottaa koko kesä,
haipakkaa eineen kera, siihen hautovaisen ruokinta
ja kuin iin päälle vielä - poikasten eineet;
ens'alkuun nekin on ruokittava kuni maailma vie,

Kun olisikin siinä kaikki,
mutta täytä siinä sivussa vielä rosvokihunkin kita
ynnä sen poikasten rääkyvät käkättimet.

Vähempikin tuoksina alkaa pistää niskaan
ja nyt kun olisi hieman aikaa ottaa kevyemmin,
niin pitää jo alkaa tuumata muuttomatkaa kasaan.

Tänne jäävät vain yltiöpäisimmät hurjapäät
sellaiset joilla ei itsesuojeluvaisto päätä pakota;
eikä hirvitä mielipuolisen ankara talvi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 16. elokuuta 2016

TUULESKELi


TUULESKELi

Korppijoukkue lensi myötätuuleen vaakaa,
kieppui välillä immelmanni-kamikazea muina miehinä;
saattoipa joukossa olla joku hurjapää tyärkin.

Lammaskatras näytteli ulospäin pelvotonta uljasta,
uhosi ankarin ulkoisin elein,
ettei heitä pidättele mikään syömästä;
olivat kontallaan ävärtä mättämässä mäkättimiinsä.

Heittivät siinä märehtiessään huulta suomilaisista
jotka nousevat vimmaan iltalehtien yllytyksestä;
vauhkoontuvat kaiken hulvatun varaamisiin.

Höpsähtävät parinkymmenen metrin tuulista niin,
että varaavat sikanautaa ja juomunäkkiä kotiinsa
kolmeksi viikoksi ja vielä varmuusviikoksi.
Naisetkin - poistavat jalkansa rististä tyyten;
ovat huolestuneita että ymmärtäväisiä ynnä höylejä.

No tuosta eilisen karonkasta selvittiin kankkusetta,
tuuli hyytyi sinne missä oli syntynytkin - jään reunalle,
jossa saatuaan Golf-virrasta väkevän otteen,
oli ottanut ja alkanut ryöpsyttää rannan maisemaa.

Lyhyestä se tämä virsi kaunis;
sentäs senpä juurella asunto kussa kulkea
ja on muutenkin ihan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 15. elokuuta 2016

PiLViLiNNOJA JA MUUTA


PiLViLiNNOJA JA MUUTA

Päivä oli ihanan pilvilonkainen niin runsaasti,
että mielikuvitus ryöpsähteli sinne tänne;
hötkyili pää kolmantena jalkana siihen malliin
ja siten, ettäkökö muka kukaan olisi siitä kiimasta
vähintäkään kipenettä tolkkua äkännyt.

Pikemminkin ansaitsin koko päivän hyvinkin
rahvaanomaisella käytökselläni suuren saallin
nenänvartisia yleviä - jopa moittivia katseita.

Mutta minkäs teet,
heikommasta aineksesta kasattu ei hevillä
sivistykseen pysty - ei vaikka tahtoisi,
joten on tyytyminen pelkkään kulttuuriin
joka on ihmisen juuri.

Ja hyvä niin, sillä kävin jo ohimenneenä pertaina
erästä päähänpistoani testaamassa.
Tulin viikonloppuun onnellisena oneasta Virastosta;
täällä Ultima Thulessa pilvilinnoja saa sittenkin
rakentaa ilman rakennuslupaa.

Tornit saa ensiasentaa pisamaisesti vinksin vonksin,
muurit tehdä partavaahdosta,
vallihaudat täyttää kuplivalla läskisoossilla
ja katot kattaa jätti-amirosseilla;
eikä kukaan tule sanomaan ettei noin voi tehdä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 14. elokuuta 2016

ONSiLO


ONSiLO

Luola kyköttää yksinäisenä vuoren lanteella,
näyttelee erityisen happamaa ulospäin;
sisän kolea kosteus tehnyt tehtävänsä.

Vastaanotto on kalsea - poissulkeva ohi kulkevan;
kukaan vuosiin ole vaivautunut käymään sen tykönä -
ovat unohtaneet koko onsilon - jättäneet sen hylyksi.

Oikeastaan tuon ymmärtää hyvin,
kosteus ja pimeys sekoitettuna kolean oneuden
nostamaan mielenmustan tuskaan on purrut -
tehnyt tehtävänsä -, tulos uhkuu ulos;
sitä joskus satunnaisesti ohittaessaan.

Tuskinpa sen myötätuntoa hevin kohotettua saadaan;
no ehken saattaisivat led-valot piristää sitä,
sellaiset jotka saavat sähkönsä kennosta;
jos vaikka niitä keksintöjä sinne alkuun järjestäisi.

Ja saattaisipa vaan olla kovin pieni ele ihmiselle,
mutta tosi suuri luolamaailman apealle mielelle,
järjestää palava hautakynttilä sinne;
sellainen jossa vuorokauden tulipalo-takuu.

Konsteja kai olisi haluja ja kehtaamisia enemmän,
joten näillä vaatimattomilla sanoilla
jätän elävän kynttelitulen luolan huomaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 13. elokuuta 2016

VARAUTUMiSTA


VARAUTUMiSTA

Eilen puhalsi hyvin -,
aallot olivat vuoren korkuisia - pienehkön vuoren.
Troolarit sinnivät väkevässä aallokossa,
painiskelivat mahdotonta vastaan
kunnes mursivat sen selän pujahtamalla
murtajan aukosta sataman poveen.

Kaikki miehet olivat pumpuissa
ja ainut ylimääräinen ruorissa jonkinnäköistä
säällistä kurssia pitämässä muille -
arvatenkin hengen pelastamisesta - siinä vaiheessa.

Oli ankara mietintä - pitääkö koiru ottaa kytkyyn
jos lähtee käyttämään sitä ulkopisuaarissa,
eli pysyykö tuo epeli omilla neljällä tassullaan
tallessa kamaralla tuulen viemättä.

Päätin lähteä yltiöpäisenä hurjapäänä;
laitoin toiseksi ylimmän paidan napin kiinni -
kaiken hulvatun varalta.

Sen kummemmin säähän paneutumatta palasimma
varautumaan talven jyleisiin otteisiin;
vahvistamaan housun polvia tukevin nahkapaikoin,
etupäässä siltä varalta - ikään kuin kuriositeettina,
että joudumma nöyrtymään talvimyrskyn edessä
ja konttaamaan kotiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 12. elokuuta 2016

RiENASSA


RiENASSA

Maailma saa uskomattomia,
aivan ihastuttavan mystisiä muotoja
kun Maailmanlopussa pysähtyy tuokioksi
ja hellittää katseen toviksi ranta-ahteen kivistä
joita pitkin koikkelehtii.

Vastavalo hyväilee sielua raapien mesisavua,
yhtyy autereeseen,
luo unenomaisen houreen
joka vavisuttaa ankarina värähdyksinä mielen voimaa.

Saa hetkessä ajatuksen kiitämään,
siirtymään kymmenientuhansien vuosien taa,
muinaisuuden kiehtovaan arvoitukseen.

Yht'äkkiä sielu ei olekaan enää kiinni maassa -
ankkuroituna jyleään logiikan kalliojärkäleeseen;
se hulmuaa vapauden makuun päässeenä karkulaisena,
haihattelee mielipuolisten ajatusten selässä,
vaihtaa puolta sellaista haipakkaa,
ettei selkärangattominkaan pysyisi sen perässä.

On fyysisestikin huikea olo,
oma vähäläntä kehokin äityy rienaan,
mokoma raihnainen riepu;
kiskoo, vikuroi - ties mitä keksikään tämä räytyvä
päästäkseen samalle taajuusaallolle ratsastamaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 11. elokuuta 2016

VANJUKOViN MENETELMÄ


VANJUKOViN MENETELMÄ

Ruohokanukoiden huikea kuoro sattuu näkimiin;
kököttää helakkana aamuvirissä,
huutaa naama punaisena eläköön syksy,
sikäli mikäli lehtiensä oranssoitumiseltaan ehtii.

Loppukesän ankara värileikki,
tunteiden riitasointuinen hurlumhei - menevä,
tai tuleva - sisältää oman kuolemansa siemenet.

Pitäisi kai miettiä Vanjukovin menetelmää,
olisiko se pehmeä - jopa luomuvaihtoehto,
jolla kiusaantuvia sieluja kohennettaisiin,
elvytettäisiin uuteen lataukseen talven varalle.

Sitä kysyä saa hupsussa mielessään vaikka mitä,
maa ei siitä halkea tai järise - järky;
mitään uutta menetelmää ole olemassa.

Eikä ole koskaan ollutkaan;
pelkkää silkkaa höpöä,
anhitonta hölynpölyä koko huiskaus.

Mutta sepä juuri on uusi menetelmä;
sopii moneen tarkoitukseen - tähänkin
kun pitäisi väkevänä syksyyn uudistua,
niin monta uutta asiaa edessä,
että herraisäsentään kun mukavasti juilauttaa!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 10. elokuuta 2016

UKKO


UKKO

Ukko koettaa tehdä tuttavuutta,
äkkinäinen - vissiin enskertalainen -,
arka on,
räksyttää kuin pikinokka,
ärisee vuonon tuolla puolla.

Kyhää ja kyhää,
pyhää vihaa kai kyllyttää
kuni saa itsensä ladattua täyteen
ja sitten purskauttaa kaiken jumalattomalla
rytinällä pilven sisällä.

Nooh - ei haukku haavaa tee,
jos ei rakkikoiru puraista saa,
sano meidän muori vunukoille.

Aikansa kerää pahkeinen voimaa
ja niinpä vaan vihdoin pääsee rytisemään,
vuonon suulle pyrkii mokoma
ja sitä kautta merta myöten maailmaa valloittamaan.

Vaan ryppyilyksipä jää tämä kukkopojan uhoilu,
jonniijoutavaksi puperteetti-ärinäksi taantuu oitis
kun oikean meren saavuttaa.

Niinhän se on;
viides ulottuvuus näkyy vasta neljä muuta elettyään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 9. elokuuta 2016

ELOKUUN HEKUMA


ELOKUUN HEKUMA

Kylän yllä hienoinen huntu - syksyn tuntu,
vaikka kesää on jäljellä vielä väkitukku,
elokuu vasta ehättämässä verkalleen puolitiehen;
näkymä kuitenkin valloittaa katsojan mielen.

Linnut kerääntyneet laumoiksi,
pian syksy takoo ne auroiksi - lentävät pois, pois;
jäljelle jää vain vaatimaton joukkue lokkeja
nokkimassa vuoksen tuomia aarteita.

Lammaskatras empii,
ei oikein tiedä mihinkä menisi tai mille alkaisi,
oudosti käyttäytyvä koiru hämmentää niitä kovin,
tovin naamat kuin tyypillisellä uvostohmisellä,
käsittämätön hyväuskoisuus suorastaan loistaa;
lahtipenkkiin kutsunkin hyväksyvät mukisematta.

Jotenkin se vaan on niin haikea näky kun vesi- ja
muut erikoislintuparvet liihottelevat
levottoman oloisina veden pinnan liki eeskahtaalle.
Korviin sattuu oudosti niiden näennäinen
vähäeleisyys ja äänettömyys

Toki pakaaseineen matkalle lähtöä vartova
tiirapiiri rääkyy vielä poikkeuksellisesti.
Kaipa menossa on sikäläinen huutoäänestys
siitä mitä kautta mihin ja milloin mennään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 8. elokuuta 2016

TULiHEiNÄ


TULiHEiNÄ

Vaikka tässä vielä vaikka kuin aurinko hellii
niin väistämätöntä kohti ollaan menossa;
ei edes ihminen suuressa jumalisessa neroudessaan
kykene asettamaan estoja päälle.

Ei - vaikka rohjennut on suuressa hupsuudessaan
nimittää itse itsensä luomakunnan kruunuksi -
muilta kysymättä.

Yksi vähäpätö,
muudan tuikitavallinen arkeofyytti;
se kyllä tietää mikä on piakkoin edessä
ja niinpä tämä muinaistulokas hyvinkin suosiollisesti
punastuu jo ilman aikojaan - voisi sanoa -,
parahultaisesti ennen kuin
edes poimulehti on alkanut ehostaa itseään.

Tämä joutomaiden talventörröttäjä on aloittanut
muun kasvikunnan valistuksen hyvissä ajoin;
esimerkillään vihjaa että syksy se on tulossa;
oli miten oli.

Ja onhan se varmaa että sen viesti osuu
jonniijoutavien aamuhaahuilijoiden silmiin
heidän koiranpaskalenkillään.

Høymole ei petä - on varmempi kuin miehen muisti.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 7. elokuuta 2016

TUNTURIPÖLLÖ


TUNTURIPÖLLÖ

Sarastus hiipii nuhjuisen oloisen pöllähdyksen takaa;
vetinen pilvi kyhää maihinnousua,
mataa vuoren myötälettä hyväillen vastamäkeen;
ilmiössä on jotain arkista,
jotain pyhää.

Sen tajuaa äkin kiviseen rinteeseen,
pahdan päälle lumipöllöä vahtaamaan tullut hullu,
yöllisten lintumaailmassa hälinää pitävien kunkku,
joutilaitten keisariksi itse itsensä ylentämä.

Mutta tajuaa kuitenkin että,
on sitä siinä vahtaamisessakin jotain edes -
tyhjää parempi - enemmän kuin ei yhtikäs mitään.

Muuten on rintuuksessa rauhallisempaa,
tunturipöllö on kai vissiin katsonut viisaammaksi
jotta paras pysytellä vain konnullaan,
eikä sotkeutua kaiken maailman lasinläpituijaajiin -
niistä saatana tiedä enää nykysin;
mikä niillä on lopputulema.

Koi pölähtää huomeneksi,
pilven riepu kuihtuu niine hyvineen kallaaseen.
lopahtaa olemattomiin vuodatettuaan märän kiville.

Aamumaa on mykkä - hiljaisuus jatkuu aitana.

Oh-show-tah hoi-ne-ne