perjantai 31. tammikuuta 2014

PiRU


PiRU

Jokitörmällä sivakat harottavat kahteen eri suuntaan,
vasempi myötäleeseen, oikeampi vastavirtaan;
ei se niin vaan ole päätettävissä kumpaanko lähtisi,
kyllä siihen puuskuttava hikinen tovi kulahtaa.

Valahtanutta reuhkaa pitää tönäistä silmiltä,
näkee paremmin vaihtoehdot,
vaikka oman vastarannankiiskensä sitä kyllä tuntee;
vain kuolleet kalat valuvat myötävirtaan.

Siispä sisäinen jatina pois,
väkevä ote porkista;
suoverot kalisevat kiviin ankarasta lähdöstä.

Törmältä on sahero ja viltto huiskaus jäälle,
kaataa meinaa notkautuksessa,
yhdelle koivelle tavoittelee;
vaan lopulta asettuu - palaa kahdelle sivakalle
ja asettuu vauhdin laantuessa.

Hattureuhka pyörii harteilla sukkelaan eeskahtaalle;
näkikö kukaan saatana
kun piru aikuista miestä viskoo?

Yli liihotteleva korppi narahtaa - jatkaa raadolleen;
sivakat kääntyvät uralle,
alkavat maistamaan verestä lunta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 30. tammikuuta 2014

HURAKAT


HURAKAT

Rätkättävä nauru kuuluu jostain tiheiköstä
ja siihen osaaottava kuittaus parista suunnasta;
toki turvallisen kaukaa - silti tulipaikan liki.
Tarkkailuasemista.

Ihmisistä kun ei aina nääs tiedä.
Niissä saattaa olla kovinkin omituisesti käyttäytyviä,
erittäinkin ennakkoluuloisia etenkin hurakoiden suhteen.

Siksi on syytä varautua pieteetillä mahdolliseen
einehtimismahdollisuuteen;
kärkyllä - mutta kuitenkin sellaisella varauksella,
että kaikki menee persiilleen
ja tässä joutuu räpistelemaan ennen yöpuuta
vielä toiselle apajalle.

Vatsaa hiukoessa kun uni ei maistu,
vaikka lajitovereille pitääkin näytellä "kuulia"
ja olla nukkuvinaan.

Tämä nyt näyttää jokseenkin varmalta tapaukselta;
näkyy nostelevan erinäisiä niestanyssäköitä,
saatana - korvapuustejakin sillä kohveen keralle.

Toivottavasti pikkupuusteja eikä niitä ruåtsilaisia,
ne ovat parempia - ne Vaasan,
niissä on enemmän kamelia siinä töhnässä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

YÖPUU


YÖPUU

Pakkaslumi narskuu anturoissa,
valokiila hipoo hopeisena kimmeltävää aavemaisemaa,
henkiolentoja vilahtelee katveissa valoa vältellen.

Hiljaisuus erottuu ankarana pimeästä,
kaikki ylimääräinen liike, ähinä ja tuhina korostuu,
mielikuvitus lisää pökköä pesään;
kuulimet ovat herkällä.

Sielu - yltiöpäinen huithapeli,
se huitelee jossain vastaantulevassa maisemassa
tavoilleen uskollisena - syyntakeettomana,
vailla mitään vaistomaista varuillaanoloa.
Esi-isien vuosituhanten saatossa kokema ei koske sitä.

Korppien yöpuu,
juuri ja juuri erottuvaa hermostunutta kahinaa,
kärttyisää köhimistä;
kaksi välkkyvää nappia erottuu tähtivalossa
yötä tummemmasta hahmosta vaaleaa runkoa vasten.
Sitten vielä kaksi ja kaksi - ja yksi.

Valokeila nuoleskelee jyleää tyveä;
saatuaan pitävän otteen,
lähtee kipuamaan kierteistä kylkeä lakkapäähän.

Lehahduksia, heimo muuttaa ärtyneenä taivaaseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 28. tammikuuta 2014

HÖYHTYVÄT


HÖYHTYVÄT

Sellaista lunta - oikeastaan kuin unta
hahtuvia jotka tupsahtelevat jokaisella askeleella;
puuttuu vain kelmeä täysikuu
ja kuukävely olisi valmis koettavaksi.

Tällaisesta sateesta kuohuu rinta äkin;
höyhtyvät kieppuvat piruetteja,
immelmanneja toisensa perään.

Miten osaakin taitavasti pujotellen sataa
yleensä mustina pysytteleville alimmille karahkoille;

jokaisellla niistä jo kuorrutus,
satunnaiset koivun vesat suorastaan taideteoksia.

Varisemisten hopeinen hölynpölypilvi;
tinttien pyrähdykset ripisyttävät kiteitä,
ääni hukkuu miljardeihin pikkiriikkisiin onsiloihin
ja uupuu sinne.

Iltapäivä on pitkällä - hämärtäys,
valoa karkaa jostain harmaan huovan riekaleista,
heijastuu lumisen metsän jok'ikisestä kiteestä;
on yht'aikaa hämärää ja valoisaa.

Unen ja valveen rajatila - ádjakas,
se ei voi olla enää kaukana;
sielu jo tanssii tässä unelmassa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 27. tammikuuta 2014

TYMPEYDEN SYNTi


TYMPEYDEN SYNTi

Aika tavallista,
enemmän normaalia kuin -epä;
pitkät pakkasjaksot turruttavat.

Sisällä istumisen ja kutvailun sijaan
sitä kaipaisi astumista - hoputonta kiiruhtamista,
raikkaissa kuolpunoissa pakkasten nipisteltävänä.

Vaan kun pitäisi viitsiä pukea oikein,
jotta tarkenisi hytisemättä, ilman hikeä;
eikä sitten millään jaksaisi paneutua mokomaan.

Näennäishorisontti huojuu,
olemattomatkin asiat alkavat tuppuroitua,
kehtuutus saavuttaa pikkuhiljaa sellaiset mittasuhteet,
että tila alkaa ehtyä  - sielu synkkenee,
päihittää mustimmista mustimman singulariteetin.
Sekö muka huuha-haata?

Ei mitään Maldacenan konjektuureja,
pitäkää Tunkkenheiminne;
ahavan paahtaman naamarin eloisuus
alkaa olemaan samaa luokkaa kuin kuolleella porolla.

Joku rapsuttaa akkunasta - aurinko,
sitä riipii sitten niin herkästi elinvaatteet ylleen
ja ryntää ulos pihtipielet ryskyen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

ROTAT


ROTAT

Runoilijoiden taivas rehottaa täydellä terällä;
kaikk' mik' ens'alkuuns' ol' unta - vuosikausia,
on muuttumassa todellistakin todellisemmaksi.

Upea lienee kovin kapea ilmaisu nyt
kun valo on pääsemässä selkosissa valloilleen;
päivä päivältä ulottuu yhä varhemmaksi huomeneen,
yhä loitommaksi ehtoon puolelle tuntureilla
ja pitää kynsin hampain kiinni saavutetuista eduistaan.
Aivan parhaaseen maantapaan.

Rotat kokoontuvat jo kameroiden eteen,
jättämään hyvästejä laivalle;
haalivat saastuneen arvovaltansa rippeitä
yleisen naurun säestyksellä.

Autioille saarille hylätyt Simonidekset palaavat,
vain he pelastuvat;
kaikki omaisuutensa on heillä humeeteissaan.

Apea, hämäränhenkien vaivaama mieli laantuu,
ponnistautuu valon voimalla,
onnistuu sonnustautumaan onean tunteen ohi,
kapuamaan niskan päälle.

Ja mikä hurmaavan rietas näky;
tavallisten ihmisten loistava paluu elämään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 25. tammikuuta 2014

PORSAS


PORSAS

Arktinen hysteria hötkyilee eeskahtaalle,
hytisee pitkin aavoja selkosia,
värjöttelee joutilaanoloisena;
saattaa lempo pistäytyä kairassa,
piipahtaa naapuripalkisessa,
mutta aina palaa luotettavasti tammipakkasten
jäädyttämien jänkien yli sijoilleen ja on.

Syntymäpaikassa lienee kai sominta olla
jos on itsekseen kaunis;
timantteina välkkyviä nietoksia katsoi minne katsoi,
ruoskivan tuulen muotoilemia kulveita loputtomiin,
toinen toisensa päälle kavunneina ristiin rastiin.

Ihanainen näkymä kehystettynä;
niin hereällä sokerihuurroksella,
että se pelkästä silkasta ajatuksesta puhaltaa.
jo varisee hopeana kinosten hunnuksi,
keskellä äänettömyyden neljättä sinfoniaa.

Pussittamatta jää hurja hysteria - pakkaamatta,
sitä hanakasti kellekkään olla antamassa,
toimittamassa mieroon;
itsellä pysyy - tanakasti kahden kopran otteella.

Aina kun kyllästyttää - päästämä irti,
kyllä routa porsaan kotiin ajaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 24. tammikuuta 2014

TÄHDENLENTO


TÄHDENLENTO

On niin hiljaista,
että revontulten jäljet hohkavat vielä kinoksista;
muutamia riekaleita lojuu siellä täällä,
ankara ryöppy on paahtanut kalottia hipoen ohi.

Enää typösen tyven taivas hehkuu upeana tähtisumussa,
linnunrata on juhlavalaistuksessa.
Sielu ei tee tenää.

Ääriltä erottuu rannaton, syvänsininen avaruus;
sen hailea kaiku kutsuu matkalle sfääreihin,
käsittämättömiin kosmisiin ympyröihin,
ulottuvuuksiin,
joissa eksyminen varmistetaan huikeilla nuoteilla.
Eikä paluusta samanlaisena anneta takuuta.

No kunhan jonakin,
että muistaisi edes käyneensä siellä
kun seisoo pöllästyneenä neljän tuulen tiellä.

Puoliksi sulaneet porkat pivoissaan,
kintut ja sivakat ristissä
ja hämmästellen yhä sitä mitä tulikaan toivottua
hetki sitten tähdenlennolta.

Vai onko siitä perhana jo vuosia;
ei ole tullut konttakirjaa pidettyä viime aikoina.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 23. tammikuuta 2014

TUOHi


TUOHi

Jostain lemmosta iskee anhiton lihan himo;
salakavalasti selän takaa hiipii ja yllättää,
humahuttaa mieliteon sellaisella vimmalla sieluun
että kajahtaa.
Iskostaa jankuttamaan tuntikausiksi korvamatona,
jos ei heti äkkää antaa periksi.

Johtunee pitkästyttävän tympeistä pakkapäivistä
kun erityisen tähellistäkään asiaa juuri ulkona ei ole,
sen minkä nyt koirun elintoimien takia
pitää käydä pari kolme kertaa polkua junnaamassa.

Huiluntuhtiin tämä riivaus viittaa;
ulkosalla tuoksahti ohuesti palava koivu,
piisit nääs poravat taivasta joka puolla.

Oikeastaan tarkemmin ajatellessa - käristyvä tuohi.
Se vietävä kun sipaisee haistimen vomeronasaalielintä
lipevällä hipaisullaan,
niin puoli raatoa on sen siliän tien kääntämässä
rintamasuuntaa Onnenmaahan silmät nurin päässä.

Koirun pentele on selvännäkijä;
hoksaa lähiomaishoitajansa levottomasta sykkyilystä
oitis mistä on kyse - käristemakkaroista;
tekee ketku johdattelevia johtopäätöksiä
asettumalla lähtövalmiina ovensuulle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

LUTALUTA-MiEHET


LUTALUTA-MiEHET

Keskitalven verkkaisuus viehättää,
tämä mitään sanomaton lempeän joutilas ämpyily;
oikeastaan ei mitään vakavampaa elettä,
ei mihinkään suuntaan.

Suomiuroon kaltaista jurottamista;
ollaan nyt pakkasia
kun kerta alettiin saatana.
Mitä tässä eeskahtaalle hötkyilemään.

Ehken päivän jatkumisen sentään huomaa - muutoksen,
jos harmaa vyöhyke sattumoisin sattuu,
ja tietenkin kovin tilapäisesti,
olemaan poissa iltapäivällä taivaanpiiriltä;
pitämässä ikävää jossain toisessa pitäjässä.

Purkua odottelevat nyt lutaluta-miehet,
aprikoivat kehittymistä - alkamista arvioivat,
pohtivat parhaita paikkoja;
vain yhdestä asiasta yhtä mieltä kaikki - koko maassa,
jää alla parhaat paikat.

Himmenee ja synkistyy,
näyttää lupaavalta,
kiikkustoolin ja akkunan väliä rampataan;
herkulliset kirosanat höystävät kahvihetkiä
viime talven pyyntiretkiä kuvaillessa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 21. tammikuuta 2014

iHAN KiHELMÖi


iHAN KiHELMÖi

Kultaisia lakkapäitä huurukuorrutuksella,
sininen vaihtunut ujoon puuntoon pilvien longilla,
soukat, nuokkuvat rungot huojahtelevat,
vaikka tuuli ei tunnu juuri muualla
kuin poskipäissä kihelmöintinä.

Pitkähkö tyven on ohi;
savut lakanneet poraamasta taivasta.
Kirkkaus kirkuu;
keskipäivä hoputtaa ajattelemaan nokilaseja.

Heh - nokilasit nokipannua - nokipannu kohvetta,
höyryävä kuksallinen nuotiota räiskymässä,
savun kiertymistä silmään - kirvelyä, kyyneliä;
tervaksen tuoksuista viipyilevää ilmapiiriä.

Arktinen kohtu - hui-haihattelevan sielun kotiloukko,
Ultima Thulen nostalginen salaisuus,
revontulten taivaalle liekittämä ankara totuus,
niin selvä epäselvä kutsu,
että tiinehtymään tullaan Kiinasta saakka.

Sietämättömän väkevää oleilua taivaanpiirin alla,
tulilla - jossakin tyvenessä maanpiirin onsilossa,
suojassa kaiken maailman jonniijoutavalta
ja valaistuminen;
se tapahtuu wällyn lämpimässä sylissä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 20. tammikuuta 2014

KOHTAUS


KOHTAUS

Kahisevia ääniä kuuluu äänettömässä tovin,
kuni vasta pönäkkä narskuja vyöryy polun mutkasta,
puskee katerpillarina ummenkulkijan uralla,
tuhisee;
huurupilvi varisee kantapäiden takana hopeisena,
maailma pysähtyy pamahtaakseen aihkin kyljessä.

Korpin rinta on haljeta,
luulee kuolevansa elämänsä kuoleman,
mutta joutuukin karkaamaan siipispankoilleen;
varmuuden vuoksi.
Melkein ihmisiltä vaikuttavista ei aina tiedä.

Tintti-trio ei ole moksiskaan,
tuskin noteeraavat puhisijaa tuoksinassaan;
latvusten läpi tuikkivat säteet ovat sekoittaneet päät,
jäätyneitä titi-tyitä karautellaan vuorovedoin.
Elämä on muutakin kuin pakkasessa pörhistelyä.

Koirun motlake ei tiedä ollako edessä vai takana;
tulimmainen wimma värjätä törröttäviä korsia
saa sen hötkyilemaan eeskahtaalle.

Kahina hiipuu,
häipyy hurtta mukanaan horisonttiin.

Tavallinen ottaa paikkansa huurteisessa metsässä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

SOOLO


SOOLO

Mystinen terhen kumpuaa sulasta mustasta,
tanssittaa itseään esiripuksi punaisen auringon eteen,
valo tulee taittuneena vaakasuorassa,
tismalleen metsänreunan tasalla;
jakaa värjäten maailman punaiseen ja tummaan.

Muutama narskuva askel vasemmalle - tai oikealle;
se käy hiljaisuudessa korvaan,
mutta hivuttautuminen tuottaa kiehtovia illuusioita.
Värin vaihtamiseen riittää kyykistyminen.
Kukaan ei ole näkemässä omituista sooloa.

Tumma pyörteinen vuo sivuuttaa kapeikon eleettä,
vapaus laventaa oitis,
kuni perspektiivi kaventaa sen taas viiruksi;
sopivasti ennen jään alle pujahtamista.
Haamut loikkivat viime tingassa riitteelle.

Helena Karan sisko huljuttaa varpaitaan vesikivellä;
pujahtelee uomaan niin sukkelaan,
että näpsäykset tuottavat tärähtäneitä ruutuja.

Ylävirran puolelta joukaisten kiljuntaa,
höperehtivien kuulimien takaumia joulukuulta;
vaikka kuin pidättelee,
pää tahtoo sittenkin vääntyä,
kääntyä tarkistamaan onko kuulossa vikaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 18. tammikuuta 2014

RiTUAALi


RiTUAALi

Herääminen pakkasaamun rauhaan on
aina oma viehättävä rituaalinsa;
havahtuminen nurkkahirren rapsahdukseen
aloittaa sielun varovaisen paluun
pähkähulluksi äityneeseen maailmaan.

Epämääräisen selkeä virkoaminen,
jumalat varoittavat sormiaan heristäin;
hivuttautuminen unen ja valveillaolon rajatilaan
käynnistää yhä pätkivän ajatuskoneen.

Keho ottaa vastaan ensimmäisiä suunniteltuja käskyjä;
varvas määrätään kuonon rooliin.
Vastahakoisesti - lämpimän peiton suojasta,
se mykeltää ulkomaille tunnustelemaan,
ottamaan atmosfäärin näytettä humeetin arvioitavaksi.

Käsi kurkottaa wällyn alta,
hyppyset hamuavat vähäisen valon kytkintä,
samalla kun kuulimet herkistyvät poimimaan
ensimmäisiä poikkeuksia vieressä lepäävän prinsessan
säännöllisen tasaisesta hengityksestä.

Naisen juovuttava tuoksu,
säädytön ajatus kiehnää heikkoon mieleen;
ajatusten hämärästä kiemurtava rietas kohveen himo
nujertaa mokoman haihatuksen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 17. tammikuuta 2014

KATSEEN KESTÄVÄ


KATSEEN KESTÄVÄ

Viikon päivät kestänyt hiljaisuus ihastuttaa,
ei kai se nyt niin kovin poikeuksellista seisova tyven
keskitalven pakkasissa ole,
mutta vuoroveden kohinalla lataantunut humeetti
huomauttelee alvariinsa sivuajatuksena nykytolasta.

Koittaa vääntää asiaa maininkien puoleen,
luoda kaihomieltä;
saada ajatukset ryöppyämään meren lauluna
purskeina ja tyrskyinä.

Estelen - en millään hentoisi;
tämä huurteen koristama pitsimailma,
miljardeista taideteoksista koostuva kokonaisuus
on herkkyydessään sitä luokkaa,
että katseen kestää - ei juuri muuta.

Puhuminen, hohotus, kintaiden yhteenläiskäys,
koirun haukku, tuulen lempeäkin henkäys;
puhumattakaan auringon viehkeästä hymystä,
romahduttaa ympäröivän hereän maailman.
Loppu tulee katsetta vaihdettaessa.

On se hetki vuodesta
kun polkua astellessa varisee taikapölyä,
hipaisee nokkaa niin vietävän ihanasti,
että ylistävät sanat haihtuvat aivastuksessa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 16. tammikuuta 2014

LÄPiVALAiSU


LÄPiVALAiSU

Kuu on taas katsottu tällä erää,
tuntui pysyvän yhä kannassaan - ikuisesti taivaalla,
ihmisten typerehtimisestä huolimatta.

Näinä huojuvina aikoina moni muukin tuijottaa,
kiristelee hampaitaan,
mikäli sattuvat olemaan eri ikenissä.

Kuu läpivalaisee historiallista perspektiiviä kelmeästi,
pysähtynyt hiljaisuus piirtää kinokseen menneisyyttä;
nähdä ja kuolla Rooma tuhoutui - romahti,
vaikka sen kulttuuriin kuului kehittynyt lukutaito.

Tänään lukutaito on huipussaan - laskutaito paskana.
henkinen tila rapistunut lumedemokratian uhrina;
miljardien roiskiminen nomenklatuuran taholta
ei saa aikaan mitään rietasta reaktiota.
Vain umpimielistä jupinaa, munien taskussa puristelua,
vapautunutta olutta vitukseen,
aamulla lisää olutta vitutuksen vitukseen.

Laskutaito on OUT, maailma on pysähtymässä,
taantuminen keskiaikaan uhkaa kokonaisia kansoja.
Tyhjänpäiväisyydet esitellään uutisissa.

Vallankumous keskeytetään vääntämällä sähköt pois.
Typertyneenä katsotaan sormea joka osoittaa kuuta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

HERKKU


HERKKU

Mielellään sitä sujuttelee sivakoillaan
ummenkulkijan tallomaa uraa,
rahisuttaa karstannetta sen verta äänekkäästi,
että korppi pakkaa lentoon kelon oksalta,
siirtyy lakkapään suojiin kuikistelemaan
mikä lempo siellä mannun päällä rahuaa.

Siinä lykkiessä mielessä kiehtyvät
ja piruettia lyövät kaiken maailman joutoasiat;
niin tiiviinä vyyhtenä,
ettei siitä lopulta ota pirukaan selvää.

Kun maali alkaa häämöttää,
koirun tankki on saatu tyhjennettyä,
jok'ikinen korsi ja lumikokkare keltaiseksi värjättyä,
niin mikä se on siinä vaiheessa jo höllätä;
koukata ylimmäinen nappi auki
ja pistää tuuletus.

Voittajan on helppo hymyillä;
ensimmäistä kertaa sivakat näille lumille,
rottinkiporkilla kinoksia sestoen.

Itsensä voittaminen on parasta herkkua,
saa valita sitä myötä palkinnonkin;
tällä kertaa pari kuksallista kohvetta nokipannusta
ja norjalaismuorin omenapiirasta paratiisista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 14. tammikuuta 2014

KUOSTO


KUOSTO

Huurteinen, paukkuva metsä,
äänet singahtelevat iukuen eeskahtaalle,
kaiku toistaa - sekoittaa pääpoloa hurmokseen saakka.

Sellainen räime saa helpohkon kevyesti
jo muutenkin itsensä kovin pieneksi noteeraavan
kokemaan luukasansa vieläkin pienemmäksi;
toki sievässä,
untuvalla kuorrutetussa nahkapussissaan.

Mutta että,
sitten yksi konkollaan oleva kuosto,
sen väkevä, harottava varjo kuun kelmeässä valossa;
kun siihen osuu oma ja sekoittuu,
sitä vaan yht'äkkiä ei ole olemassa.
Vain orpo, huurtuva ajatus pakkasilmassa.

Jos joku kekkaa lyödä rukkaset äkisti yhteen;
sekin karkaa - varisee hopeahileinä nietokselle
ja siinä koko juttu.
Mustat kumisaappaat törröttävät ammottaen.

Merkitään tiedoksi,
löytäjä vie kynnet nimismiehelle;
tämä raakkaa henkitunnuksen konttakirjasta.
 

Paukkupakkanen myhäilee muina miehinä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 13. tammikuuta 2014

UNiSONO


UNiSONO

Narskuvia askelia peräkanaa kahdessa jonossa,
anturat pölläyttävät hopeista taikapölyä;
pilvilampaan kohdusta ripoteltua huurretta
sormenleveys ummenkulkijan tamppaamalla uralla.
Suuri päivä.

Kolme mykkää kuukkelia lehahtelee,
kahuaa kuolpunassa uteliaisuuttaan,
kohkaavat tohkeissaan pakkasen puremaa,
eivät osallistu sinunkauppoihin.

Polun poikki singahtaa ankara paukku,
kuostoon on osunut, huuretta varisee;
linnut eivät säpsähdä - lotkauta kuulimiaan mokomasta,
jatkavat elämän pitämistä raiteilla.

Aurinko piilee sitkeästi haurun takana,
koiru on kuitenkin saanut varjon - on odotettavissa
että myös sielut kyköttelevät jossain värjötellen,
odotellen että saavumme kohdalle.
Äkin tulee seesteinen, humahtava tunne,
sielu asettuu sijaansa - vilkaisemme hymyillen toisiamme.

Sittemmin, taipaleen lopussa, ahku paljastaa toden:
turhaa ei ollut - tyhjää ei,
tinttien huikea unisono sillä hetkellä
kun kultainen kurra kapusi horisontin päälle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

ANKARA OTE


ANKARA OTE

Maailmassa on varmaan tähellisempääkin tekemistä
kuin vartoilla varjon ja sielun paluuta;
tänään se nyt kuitenkin tapahtuu,
sikäli mikäli pilvenvarjot raottuvat,
sallivat kultaisen kehrän kurkistaa vaarojen välistä.

On se kuitenkin täkäläisille merkki,
pikemminkin lupauksen varmennus,
että tulevaisuus jatkuu,
vaikka kuinka tunnumme elävän parahultaisesti
pysähtyneen henkisen kehityksen vankina.

Pakkanen riekkuu äksynä,
suimii tuimana koivunkylkiä - mentävä on silti,
arkuus hiiteen, viehtymyksellä on ankara ote.

Vuoden ensimmäisessä sarastuksessa,
valon silminnähtävässä syntymisessä on hetkensä;
juhlallinen, mieltä wimmaisesti ravistava tunne,
ikään kuin pyhän aktin jälkeinen,
viipyilevä,
unen- ja valveen kaltainen mystinen rajatila.

Saman wanhan kokeminen uudelleen,
uudelleensyntyminen iänwanhaan totuuteen,
se koukuttaa - houkuttaa vuosivuodelta hakeutumaan
kuohuttavan tuntemuksen syntypaikalle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 11. tammikuuta 2014

REiKÄ


REiKÄ

Tuhnuisia viiruja taivaanpiirillä,
kuultavat hatarina hentoisen pilviharson läpi,
niin hereitä että vain ajatus osaa lukea niitä.

Paholaisen urut - musiikkia ilman nuotteja;
soinnut pitää keksiä - duurit lukemisesta,
mollit kokemisesta;
eikä koko hommassa ole tolkkua.

Utuisa kalsea kuu pitää yksin showta,
hullut ovat suorittamassa pääsykoetta lavitsoillaan;
nukahtaneita ei lasketa.
On niin visua hiljaista,
kuulee riekon kääntävän kylkeä kiepissä.

Koko kaprakka on melodraama - fiasko,
käpristellä joka kynsi kylmenimisen uhalla
kolmeakymppiä hipovassa äkeässä pakkasessa;
kameran akku hyytyy jo pelkästä uhkauksesta
käyttää sitä ulkona.

Sitä yksinkertaisuudessaan yksinkertaisesti herkistyy
miettimään miksi kuvahulluja varten tuulilasissa
ei ole objektiivin mentävää reikää.

On ajatteleva kottero,
mutta ei yhtä reikää perkele.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 10. tammikuuta 2014

SiELUA KUTiTTAA


SiELUA KUTiTTAA

Tuntuu vihdoin kotosalta,
suven tuntumassa on saanut hiiviskellä työkseen,
sadatella moniaita viikkoja umpuilmassa;
jängät vuotavat,
jäät lainehtivat.
Siunailua on piisannut.

Alkoi aamusta kirkastumaan,
kirjokansi paljastui,
aamun orastus lupaili kohenevaa valoa,
vaikkei aika ole vielä ihan prikulleen.

Hymyilyttää,
tuikea pakkanen napsahtelee puissa,
iukaisee niin,
että kaiku sinkoilee oman aikansa,
hortoilee pitkin koivikkoa - piipahtaa vaarassa,
ennen kuin osautuu osoitteisiinsa.

Ponteva on kimakka paukku,
ripistää huurretta hopeasateeksi
kuoston oksalla istuvan tintin varpaiden välistä.

Saattaa se nyt olla kuvitteluakin,
mutta niinhän se runossa aina lähes kaikki
mikä ei ole totta.
Vaan valhetta ei sitten kipenettäkään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 9. tammikuuta 2014

PiHA


PiHA

Uusi viattoman oloinen,
puhtaan valkoinen huntu kattaa koko tienoon;
rikkumaton pinta ikään kuin huokaa hiljaisuutta.

Imaisee muutamat harvat luudan nyyhkäisyt,
lapion terän kirskahdukset kohtuunsa
ja tasoittaa orastavan metelin,
häivyttää sen syleilyynsä.

Hiljaisuuden tykkänään meluton,
kaiken haltuunsa ottava kahmaisu koskettaa syvältä,
ravistaa mykistynyttä kokijaansa;
ajatukset häilyvät ajan virran vuolteissa.

Mielen williintynyt kuvitus havittelee taukopaikkaa,
pidättelee purskahtamaisillaan olevaa hykerrystä;
niin hyvältä se tuntuu
kun sisäistää äänettömyyden hoksaamisen.

Väistämättömät pihan aurausäänet.
kolahdukset, kalahdukset,
ne kaikki saadaan anteeksi - pyytämättä,
ilman että kukaan ennättää tulla synnintuntoihinsa.

Ei edes sekään tummakaprokkinen vieras,
joka pysähtyy tuokioksi ohimennessään
arvioimaan luomisen tyyliä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

PERiNTÖ


PERiNTÖ

Jo vain se kiskoo tulen ääreen;
vastustamattoman vietävästi,
ei tohdi vastaanpanna - tällainen heikompi aines,
vaikka edellisen oleilun tuoksut vielä höystävät
atmosfääriä porstuaa sivuutettaessa.

Tahi saattaapa olla se syykin - itseasiassa;
narikasta roikkuva raihnas ulkokampes,
tuo monilla syntisillä tulilla itsensä paaduttanut,
lähes kaiken nuotiolla paistetun ja maistetun
käryt itseensä imaissut Tzekinmaan armeijan
jo ränsistymään käynyt parka parka.

Niin monissa liemissä keitetty,
että vain sota lienee epähuomiossa jäänyt väliin;
mutta niinpä yhä vain ensinnä ulos sukeutuessa
itsensä esille panee prameasti - houkuttaa väljyyn,
niin on suuri sillä mukaan tulon wimma,
on sen verran seurallista sorttia.

Ja mikä ettei,
nytkin sai huomion itseensä;
samaan syssyyn kietaisemaan sen harteille
ja napittamaan muutaman läven ikään kuin kihlaukseksi,
siteeksi ikuisesta ystävyydestä.
 

Mystisesti aistin siinä Svejkin perinnön.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 7. tammikuuta 2014

PERHANA


PERHANA

Pakkanen on haistettavissa,
tyven, aivan liikkumaton tovi,
havainnon hoksaamisen aika - iktsuarpok,
vaikka lempeää on pitänyt hyvin vuodenvaihteen yli.

Joillakin seuduin jopa tuskahduttavasti;
apeutta mieleen tuoden,
luoden kapeutta ajatuksen kulkuun,
syytöslistaa kasaten,
perhana - ja aivan turhaan suuntaan.

On nääs sen verran epävarmaa,
että astuuko unihiekkaisin näkimin
lavitsalta noustessaan varman- vaiko kissan päälle;
sillä on merkityksensä.
Ensimmäiset askeleet ratkaisevat
miten humeetti käynnnistyy,
senkin - minkä puolen älli valitsee.

Ei muka muisteta tällaista koskaan olleen
ja muistamattomuudesta huolimatta
on soudettu keskellä talvea joulukirkkoon.
Seisoo paperilla.

Eikä se papin piru silloin
saarnannut ilmastoinninmuutoshallusinaatiosta;
synnistä puhui - tuntui kovin olevan sitä vastaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne