torstai 28. helmikuuta 2013

SiELUNHOiTAJA


SiELUNHOiTAJA

On valmistauduttava hyvin,
lukemattomat pienet riitit - vähäpätöisiltä vaikuttavat,
jotenkin joutavan oloiset,
mutta omassa loogisessa järjestyksessään;
naksahtavat sijoilleen yhteneväksi tapahtumaketjuksi
eilisehtoon saunomisen jälkeen.

Sekin muuten osa kokonaisuutta - kylpy.
Puhdistus - sankariteot lavitsalla hurmassa wällyn alla,
aamunkoissa puhtaiden elinvaatteiden
päällensä kiskominen;
se on oleellinen osa matkajärjestelyjä.

Parasta on hiljaisuuden retriitti,
kaikki mikä on tehtävä,
ei siihen puhetta tarvita;
asiat vain loksahtavat paikoilleen tismalleen silloin
kun niiden pitääkin
ja hyvissä ajoin ennen valkenemista on valmista.

Enää sivakoiden asentaminen koipiin,
rauhallinen sujuttelu aavaa, haarakäyntiä vaaran päälle.
Ja siinä se on äkin edessä - sielun maisema,
viipyilevä auringon kultaus aihkien rungoilla,
lakkapäitä hyväillen.

Pakko tänne oli tulla - oli varattu aika sielun hoitajalle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

URBANiSTAN


URBANiSTAN

Neljännen jälkeen vasta uskoin,
olin muinoin palaamassa kaukaa taivaitten taitse,
linnnuntietä linnunrataa pitkin takaisin Urbanistaniin,
piipahtamaan ajatuksen nopeudella,
muka jonkun tähellisen asian takia.

Ei sitä kyllä jälkikäteen voisi uskoa,
mutta niin vain olin höynähtänyt heikkona hetkenäni.
Saa ihmisessä sellainen vika olla - kaikin mokomin,
uskoohan se sellaistakin jota ei näe
ja €uro-uskovainen vaikka näkee.

Mutta asiasta yhdeksänteen;
nääs kesken kaiken karhu alkoi ankaran tanssin
siitä näen unta vielä nytkin - usein aamuöisin.

Ehtoonpuolen uni menee päivällisiä setviessä
kun asiat pitää olla sellaisessa oortingissa,
että vaikka kesken syvimmän pitäisi ponkaista
harppomaan permantoa,
niin ei tarvitse vältellä, ei peljätä epäjärjestystä.

Ja se tanssi,
se kesti loputtomiin,
niin kauan kuin määrättömän sfäärit kantoivat,
eikä sitä koskaan uusita,
sillä ihan loppunut se ei ole näköjään vieläkään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 26. helmikuuta 2013

PiTOVAiKEUKSiA


PiTOVAiKEUKSiA

Tuuli on lenseä, kaakosta käy,
aurinko harjoittelee erilaisilla sävyillä väritystä,
aina kulloisenkin pilvenlongan takaa kurkottaen.
Kulppoja alkaa olla jokahisen
auringon puolen räystään alla.

Koneen jälki kantapään alla on petollinen,
opetuttaa uutta kävelyä,
haaristelua,
ikään kuin olisi luirahtanut housuun valmiiksi
jotain karhun peloketta.

Vaikkei karhuja juuri nykyään tiellä näy;
kallista on karhuta - siinä syy
ja pysyvät samalla kuskit hereillä
kun jatkuvasti juilii tai huljauttelee raiteilla.

Vaan astua pitää tarkoin,
kovin harkituin askelin - ja näyttää muista kummalta,
että ennättää heittäytyä selkäpiilleen
ennen kuin lentää persiilleen.

Nämä ensimmäiset merkit,
ne jotenkin saavat lauhkeaksi mielen;
yllyttävät sielun sukimaan ja oikomaan siipispankojaan.

Kyynikolla on hymyn kanssa pitovaikeuksia.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 25. helmikuuta 2013

TYHJÄN HYÖTY


TYHJÄN HYÖTY

Zenittää yhä;
viimeisten kohven siemausten viipyellessä
vielä makunystyröissä,
sielu laukkaa jo vallattoman mielikuvituksen selässä
tuimaa kyytiä kohti haihattelun huimaa totuutta.

Se jota jotkut järkirievuksi kutsuvat,
joka jäi jäljelle kun sielu äsken huimeni;
se pohtii hiipuvan nuotion äärellä,
läpikuultavan kankaan alla,
kokoluokkaa isompia asioita.

Miten se on, onko kodan kehälle asetetut ruoteet,
ynnä niiden päälle levitetty kangas mitä;
siis muuta kuin kehys - viritelmä jollekkin muulle,
vaiko jotakin muuta lopullista varten?

No tuleehan se sieltä - kaukaa hoi kotvasen päästä.
Sittemmin kun tarkemmin ajattelee,
hoksaa oitis että tämä tyhjyys - tyhjä tila,
sehän tässä kyhäelmässä hyödyllinen on.
Tämä tyhjä ei mikään.

Tyhjyyden keskelle voi laittaa tulen lämmittämään,
tyhjä tila antaa suojan,
ruoteet ja kangas ovat vain kerros hyödyllisen
ja hyödyttömän välillä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

ZEN JA iNTiiMi SiSÄPiiRi


ZEN JA iNTiiMi SiSÄPiiRi

Kodan salkojen muodostama taikapiirin sisä,
mystinen tapa nauttia kaikenlaisesta sellaisesta
joka kiihottaa mieltä äärimmäiseen lihanhimoon;
tyyten käsinkosketeltavaan muotoon.
Unelmat ovatkin äkin haukattavia,
taivaalliselta maistuvia tosia.

Maagisen ympyrän atmosfääri - savun pinttynyt ilme,
siellä täällä yhä leijaileva savustuvan kuhpakin vihje;
mokoma saa kihoamaan suun täyden mettä,
saa - vaikka aromi lienee peräisin viime syksyltä.

Sytyttämisen riitti,
kiehiskalikoiden valinta ja vuolaisu,
suupielten huomaaton nuolaisu jo siinä vaikeessa
kun kiihottunut ilma on vasta täynnäns' tulibasilleja,
mutta valmiina äkeinä syöksähtämään
tulusten kipunasta ilmiliekkiin.
Se on se himon yltiöpäinen kimmoke.

Sitten oitis makkaran kaivaminen riipin syövereistä,
asian asettaminen tikun nokkaan
ja hätäisen ensimmäisen haaleaksi lämmäyttämistä
ennen ahmimista hirvittävään nälkään.

Zen on rämpiä sohjoisessa hyhmässä pohjoisessa.
Ainakin siihen suuntaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 23. helmikuuta 2013

OUDOSSA MAASSA


OUDOSSA MAASSA

Huominen on runsaasti lähempänä,
se on tänään,
puhtaalle koskemattomalle hangelle piirretty
hengellinen kartta lepää etuviistoon silmien alla.

Kaunista - sanoinkuvaamattoman kaunista;
pysähtyneisyyden äänetön sonaatti,
laulu arktiselle hysterialle,
tulee esiin jokaisessa katseen kääntämässä.

Kaikki näkemä on tarpeellista - kohdallaan,
ei mitään liikaa,
ei edes vyötäisen yli ulottuva lumi,
jos loikkaa vaivaiskoivuisella jängällä astinlaudalta.

Horisontissa siintävä ankara hahmo,
ujo vilkaisu siihen suuntaankin;
jo vain saa mokoma veren rutakasti kiertämään.

Elinvaatteet kostuvat oudosti sisältä käsin,
kieli lipsahtaa nuolaisemaan suupieliä,
aamuinen - hopulla kiskaistu kahvi maistuu kielessä;
aivan selvästi erottaa aromin,
tuohen tuoksuisen savun kun panee silmät kiinni.

Tässä oudossa maassa kuulimet kuulevat
tulen ritinänkin poronkusemain päästä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 22. helmikuuta 2013

JÄTTiAHVENiA


JÄTTiAHVENiA

Yksi lysti,
tyhjän saa pyytämättä;
onpahan kuitenkin koitettu,
väännetty reikää jängän sydämen sysimustaan.

Aikuisten uroitten puuhastelua
hullunkiilto silmissä mieltymyksestä kalaan.

Jättiahvenia - kaikkien assujen pullakoita äitejä;
veljen kummin kaiman naiman kertomaan mukaan
saatu sellaisia körmyniskoja,
että piti reikää suurentaa ja hevoisella jäälle kiskoa
jos mieli saada ne leivän päälle ehtoolla.

Nyt vaan ei kuulu ketään,
hikisiä tippoja litimärästä päästä,
roiskuneet kulpoiksi;
ne ylimääräiset jotka eivät mahdu selkäpiitä pitkin.

Sitten isku joka on viedä käden,
rissa pärähtää ja lakkaa pitämästä;
kertakiskaisulla lennähtää syöveristä väkevä harri,
puolentoista kilon vonkale - silmä ehtii punnita.

Ja lisää ja lisää ja lisää - parvi,
ankaraa paneutumista metallin palaan - sitten tyssää.
Ei yhtään jättiassua, sintistä puhumattakaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 21. helmikuuta 2013

ATHÁNATOS


ATHÁNATOS

Niin koitti päivä,
koiton armelias kaje kaikkine valon vajeineen
ja muutti yön mustaan liukenevaksi wanhaksi möröksi.

Höyhensaari haihtui siniseen usvaan unineen;
ajatuksia kukkuripäinään olevat venhot
rantautuvat tälle rannalle,
loikkivat jälkiä jättämättä sannalle
ja kapusivat kevyen lempeän tuulen selkään
osuakseen haihattelevien ihmisten haavipäihin.

Ilo syntyy ja riehaantuu luvattomien ajatusten
suurpiirteisestä käsittelystä sellaisessa myllyssä
joka ei erottele vaan jauhaa kaiken;
normit, moraalit, sivistyksen,
lait, pykälät, asetukset, kiellot, määräykset,
tavat ja tottumukset, kirjoittamattomat säännöt.

Ajattelemisen ihanan sietämätön vapaus;
mihin täyspäinen lakeja tarvitsee,
itsensä tyhmentääkseenkö,
mielen kahlehtimiseksi tiettyyn vormuun?
Sielun mitätöinti on Kulttuurissa pahe.

Ajattelu on kuolematon - ainutlaatuinen ikuinen;
tosin tuosta lystistä ihmiskunta joutuu kantamaan
inhimillisyyden raskasta iestä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

NiPiSTELEE


NiPiSTELEE

Tähtitaivaan alla,
vahtaamassa tuliketun laukan jälkiä
pistämättömän hurmaavassa hiljaisuudessa;
koko maailma on kiertynyt,

pysähtynyt navan ympärille.

Tämän teatterin esirippu jää repeämättä,
pilkkuinen syvänsininen kirjokansi lepää ennallaan,
äärettömyyteen saakka tilaa tehden.
Vain sfäärien kosminen mykkälaulu ulottuu kuuloluihin.

Oivallisestipa mahtuisivat tuolle estraadille
riehaantuneet tuliketut hännillään huiskimaan,
jos tarvetta olisi - vaan ei.
Ei näy ei kuulu,
edes maallisestakaan havaintoa viime päiviltä.

Pakkanen nipistelee varpaita,
hiipii salakavalasti maanmyötä anturoihin,
hivuttautuu kinttuja pitkin yläkertaa kohden
ja pian ensimmäiset väristykset hytisyttävät kehoa.
Lähdön hetki.

Äänettömyys ympäröi tummaa hämärää,
tuoksuu talven raikkaalle,
valju tähtien valo jaksaa juuri ja juuri piirtää
edes suurimpien möhkäleiden varjot hangelle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 19. helmikuuta 2013

iLMAN HÄLiNÄÄ


iLMAN HÄLiNÄÄ

Vuorovesi on ollut huipussaan yöllä,
muutamia piiperryksiä siloisessa sannassa vesirajan liki.
Tähän aikaan vuodesta ei tungosta;
levän kappaleita ja muita aarteitakin harvakseltaan.

Kuljeksin hitaasti vermistellen,
kamera kourassa,
tuuli orastaa - intoutuu,
napakoituu puhaltamaan mereltä,
merisavu tuntuu kosteana kasvoilla,
anturoista jää kiemurteleva ura kosteaan hiekkaan.

Ei mitään kuvaamisen kannalta ratkaisevaa,
katkeamatonta meren laulua,
koko kokonaisuus on arktinen runo puuttomassa;
rannan tuntumassa yksinäinen hiljainen talo,
ilman hälinää;
nuutumassa omaan arkiseen harmauteensa.

Jos siitä sitten jotain saisi,
vaikkei se historiaa kerro muuten kuin päällisin puolin,
ei ala juoruamaan sisäpiirin seinien sisällä
ties millaisesta harrastetusta elämästä.

Elääkseen ovat tehneet tuntemattomat sitä;
samaa mitä muut omien kattojensa alla.
Lisääntyäkseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 18. helmikuuta 2013

PAVLOViN KOiRAT


PAVLOViN KOiRAT

Matkalla, nooh - eipä juuri minnekkään,
etupäässä hötkyilyä hiljaisuuden äärellä;
sanojen muistimeren rannalla,
tuijottamassa äärettömään.
Kalastamassa uusia sanoja humeetin syövereistä.

On sitä siinäkin.
Että on tähän saakka asti päässyt,
miltei lähes melkein perille - liki näköetäisyydelle,
mutta jotta rannan sannalle sentään jo.

Kun niin monet sentään vielä rämpivät
omassa sankassa sanakorvessaan vailla mitään halua,
vailla suuntaa yhtikäs mihinkään.
Matkasauvoina samat tutut kulahtaneet sanat;
satoi eli paistoi.

Ovat tyytyneet jäämään leikkimään
lapsuutensa  sanahiekkalaatikkoon
päivähoidon aidatulle pihalle.

Se valmiiksi ajateltujen asioiden soppa,
jota aivopesulassa kaadettiin puolustuskyvyttömän
nälkäiseen suuhun on tehnyt tehtävänsä.

Se karamellilta maistuva iljetys josta muka sai
ammennettua kaiken elämässä tarvittavan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

AiKA


AiKA

Aika tuntuu pitkältä - tenää,
ihminen yksinkertaisuudessaan penää mokomaa,
tonkii harmissaan ankarasti nenää - kuvatus,
vaikka se on vain täsmäämätön tuokio janalla
jolle kukaan ei voi itse määrätä alkua ei loppua;
aika vain on.

Se on luonnon keino estää kaikkea tapahtumasta heti.
Elämä on aika itse.
Tunturin päältä etelään katsoen se on aurinko;
tulee aamulla, menee iltaan - piileksii yön Hesperiassa,
tuo esi-isäin terveiset taas huomenna.

Terveiset vain - osan aikaa, murusen,
sillä ennen ensimmäistä havaintoakin on ollut valo.
Vielä kauan havainnon tekijän jälkeenkin on valo,
vaikka se sentään on vain ennustus - arvailua.

Tunturista johonkin katsoen menneisyys - historia,
on edessä, etupuolella;
sen näkee halutessaan jos jonkin sortin vempeleillä,
oman valikoivan muistinsa lisäksi.

Tulevaisuus sen sijaan on takana, vastakohta kun on,
sitä ei näe, ei parhaimmatkaan - tarkkanäköisimmät,
vaikka kuin sihtaisivat.
Joutuvat odottamaan anhittomammatkin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 16. helmikuuta 2013

TÄYTTÄ HÖYRYÄ


TÄYTTÄ HÖYRYÄ

Sata yötä yöttömään,
se sujunee kelvon helposti kevään herkissä merkeissä,
hankikantoa malttamattomana odotellen.

Aamu ja ilta - hämärän hempeän lempeät henget
erkanevat hopulla toisistaan
ja nuoskaiset pyryt satavat wanhoille surmiksi.

Auringon ensilapset - jääpuraat,
niiden jälleensyntyminen räystäälle,
kunkin alle kinokseen oma omituinen kulppo;
ensimerkit varmasta keväästä.

Oikein tyvenellä,
huikeine keväthaihatuksineen porstuan rappusilla,
erottaa herkistyneillä kuulimilla niiden: tip... tip, tip...
sikäli mikäli kevään sirkuttajilta antaa myöten.

Lemmentyössään täyttä höyryä ovat somat tirpuset,
hätäisimpien vokottelu-tirskutus alkaa ennen kajoa,
suden hetkellä;
kestäen lähes pikkuyöhön saakka.

Ennen aikaista - sanoo naapurin jörö pessimisti,
lunta on aivan hirvittävästi liikaa,
karhutkin kulkevat vallantietä
tuittupäisinä äreinä äristen - polannetta kuopien.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 15. helmikuuta 2013

HYVÄNEN AiKA


HYVÄNEN AiKA

Yksin olemisen tunne valtavalla alavalla;
suosittelen - kerrassaan kokemisen arvoinen.

Yleensä ensimmäisillä kerroilla ei saa tuta
sitä ympäröivää suuruutta;
hiljaisuuden taivaanpiiriltä toiselle ulottuvaa mittaa
kun aika menee aristelussa,
hienoisessa epävarmuudessa ympäriinsä pälyillen.

Monennen yrityksen jälkeen vasta äkkää;
oivallus tulee kirkaalta taivaalta äkisti.
Yhen äkin kaikki vaan on selvää,
loksahtaa paikalleen
ja sitä katsoo maailmaa koko lailla eri vinkkelistä.

Miten pieni - miten mitätön kusiainen
se ihminen onkaan loppujen lopuksi;
alla jääkannella pituutta nelisenkymmentä kilometriä,
leveyttäkin jokunen - painoa miljoonia tonneja.

Valtavalla valkoisella lumiketulla surkea kärpäsenpaska,
joku hät'hätää seitkytviiskiloinen rääpäle,
arvuuttelemassa omaa suuruuttaan.
Voi hyvänen aika.

Sen verta tuimasti ja tasaiseen puhaltaa,
että kelpo helpotuksen antaa kotimatkalle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 14. helmikuuta 2013

KÖRRi


KÖRRi

Laajaa ulappaa pyyhkii pohjoinen,
nuoleskelee jokaisen kulveen pohjan,
kerää wiimeisetkin rippeet irtolumesta
ja ryöpsyttää niitä vasten sivakoijan kasvoja.

Pistelee - poskipäät punoittavat,
samoin kuin haistimen kärki alkaa jo arkiintua,
edes kaulaliinaa ei tullut mukaan;
sen olisi voinut kääräistä suojaksi tähän hätään.

Nyt on vain sinniteltävä avannolle,
koottava itsensä - ehken joku epeli on saattanut
sotkea itsensä parahultaisesti kiipeliin.

Tuurailu nostaa lämpimän, käsiä raukaisee,
hengitys tihenee - ei se ihan lasten leikkiä ole
hakata miehen mentävä aukko jäähän.
Sitten polvistuminen rukousasentoon - sohjon siilaus.

Käsi sukeltaa hyiseen veteen - nappaa vetonarusta;
heti tuntuu paulassa jytinää.
Myrkky ryöpsähtää oitis vereen - vartalo terästäytyy,
verkko sujuu nopsaan läjään avannon reunalle;
eipä tunnu aivan pienokainen olevan tämä mokoma,
kovasti panee ainakin lempo vastaan.

PERHANA! Sianpoikasen kokoinen taimenen körri!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

HUUSSiNA


HUUSSiNA

Lumiset puut kaartuvat holviksi uran kahtapuolta,
aurinko pilkahtelee niiden lomista somasti näkimiin,
saa ottamaan harha-askelen kiekeröön,
pikku tokka on vieraillut kuolpunassa aamun hetkinä;
kiiltelevät papukasat juoruavat tampatulla.

Nyt on jo hiljaista ja levollista,
hitaasti kiiruhtain etenee taival huomenen huomassa,
kiire on riisuttu pirtissä,
pantu porstuan konttoriin odottamaan uutta hoppua.

Vähälännän kulkijan yllä tutun wanhat,
ankarasta tuumailusta kulahtaneet vetimet:
Pitkäliepeinen harmahtava -  ulsterin virkaa tekevä,
parsittu tikkuri alla,
toppahousut ynnä turkissaappaat;
iänikuinen lierihattu kattona,
huopuneet läppänäpikkäät hyppysten suojana.

Lapintiainen rienaa jo toista sillä silmällä,
pyrähtää sitten kesken kisan istumassa hatun lierillä,
sontii huolimattomasti - osa ripsahtaa hihalle,
enin jää kopisteltavaksi hatulta.

Hymähtäen jatkan - mietin elämän tarkoitusta;
on hienoa kun voi toimia tiaisen paskahuussina.
Virka se on joutavalle sekin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 12. helmikuuta 2013

EiNES


EiNES

Rannan kivellä yksijalkainen merilintu;
se vastaa toiselle rannalle,
siltikin - vaikkei sieltä huuda kukaan.
Se on miljoonia vuosia wanha tapa,
vastata pyytämättä kun siltä tuntuu.

Tuhkanharmaa, valkolatvainen meri ulottaa
hyisen syleilynsä kiven kahtapuolta,
pariasteinen vesi nuolee räpylöitä,
muttei saa mitään kongreettista aikaiseksi.
Niin tavallista, niin tavallista.
Aivan liian.

Aikaa kuluu,
rajaa olemiselle ei ole;
koneisto - kellopeli meri,
jatkaa samaa tasaista tautologiaa rantaan nähden.
Pyöreät kivet kalisevat,
vesi sihisee
ja santa kihisee jokaisella suudelmalla.

Maali ei tiedä olevansa maali;
kuolemaa pelkäämättä se odottelee kivellä.
Rantakallion pahtaalla istuvan onean kalman silmissä
se on merkitty konttakirjaan,
on vain odotettava
kuni suolessa kurniva nälkä antaa sysäyksen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 11. helmikuuta 2013

CUNA CULTURA BOREALiS


CUNA CULTURA BOREALiS

On iloittava niistä hengenheimolaisista
jotka pitävät sinnikon päänsä,
haluavat itse, omatoimisesti, omin jaloin kiivetä ylös,
katsomaan sieltä muita - muuta maailmaa.

Korkeammalla oleminen ei ole ylpistelemistä,
ei paremmuutta muihin nähden;
pikemminkin, ensisijaisesti, äärimmäisenä olemista.
Ylhäältä näkee kokolailla paremmin kokonaisuuden.
Tunturista näkee metsän.

Itään katsomalla näkee kaikenkarvaisten uskontojen
saastuttamain ihmislaumojen vellovan hypnoosissa;
odottamassa käskyä toimia jumaliensa nimissä.
Kun katsoo tulojäljille, historiaan; totisesti, totisesti,
jumalansa aina näkyvät yhtyneen näiden toiveisiin.

Katseella länteen hoksaa oitis länsimaisen hapatuksen,
sen jota kutsutaan mielipuolisesti sivistykseksi;
manipuloinnin turmelemat maaniset kasvottomat massat
vailla sitä ihka ensimmäistäkään omasta humeetista
syntynyttä olevaisen tolan kyseenalaistamista.

Etelästä kuvastuu apatian ankara ies,
välinpitämättömyyden kuoleman synti,
itsetuhoon johtava toivottomuuden
synkeän melankolinen resonanssi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

KOUKUSSA


KOUKUSSA

En voi olla palaamatta niihin aatoksiin,
niihin kursailemattoman yksinkertaisiin mielenmaisemiin,
joita viimeaikainen elävän tulen ääressä istuskelu
sai odoteusti aikaan kun ryhdistäydyin kodan kera.

Tuli, ihmisen salaperäisin,
mystisin ystävä vuosituhansien takaa historiasta
on yhä koukuttava elementti,
vaikka sen tekninen selitys on avattu,
riisuttu julkeasti alastomaksi tieteen torille,
kaikkien töllisteltävksi.

Silti sen sielua ei ole tavoitettu,
mutta se kyllä,
ylen helposti tavoittaa ympärilleen kerääntyvien aina;
hyväilee houkuttelevasti, ottaa lumoihinsa,
kahmaisee syleilyynsä - ahmaisee omakseen.

Ja niin on sielu kiinnitetty tulen välityksellä
muinaisten esi-isiemme kiihkeän jännittäviin
kokemuksiin ja tuntoihin geeniperimämme kautta.
Eikä se siitään muuksi muutu.

Tulen kiireetön - suorastaan kadehdittava,
sopusointuinen uurastus vapauttaa humeetin
haihattelemaan jonniijoutavia hölynpölyjä
ilman moraalin ahdistavaa kahletta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 9. helmikuuta 2013

PORTTi


PORTTi

Ilta loihtii toinen toistaan loistavampia tunnelmia,
tuhannen yön syvänsininen tähtikatto
saa seurakseen taivaanvalkioiden häilyvän tanssin;
niin riettaan ja mystisen kiihottavan,
että katsoja tempautuu sieluaan myöten
näkymän pauloihin - eikä pääse irti.

Irtaantumisyritykset johtavat kullakin vain
omituisiin itselle selittelyihin - ne liehuvat,
helposti haihatteluun yltyvä mieli, lipevä kieli apunaan
koettaa selittää edesottamuksia parhain päin:
Ne riehuvat.

Puoliääneen mumisten todistellaan
olemattomalle kuulijakunnalle sitä miten
tulten tanssi taivaanpiirillä saa sielun haltioitumaan,
menettämään iitsehillintänsä;
heittäytymään kokonaan ilmestyksen vietäväksi.

Ikään kuin hilpeä nousuhumalainen;
joka rummun turruttavan hypnoottiseen sykkeeseen
satuttuaan alkaa vaistomaisesti nytkyä
ikiaikaisen, esi-isiltämme saamamme mallin tapaan.

Revontulten hillitön taulu taivaanpankolla,
taustallaan avaruuden suunnaton selittämätön ykseys;
se kiihkeästi kaihottu portti täältä ikuisuuteen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 8. helmikuuta 2013

HiMO


HiMO

Kun jossain epämääräisen hajanaisella taustalla
hiipien piileskellyt rietas himo iskee äkin,
ennalta arvaamatta,
varoittamatta kipenenkään vertaa,
niin yllättäähän se housut kintussa.
Sen se lempo tekee.

Yht'äkkiä vaan pukkaa silmitön kiima,
järki sumenee tyyten
ja humeetti alkaa jankuttamaan yhtä ja samaa;
päässä pyörii vain tuli, savu ja Huilun tuhti.
Rikkana rokassa;
kuksasta tuoksahtava kohven aromi.

Ei muuta tarvita.
sekös saa oitis sellaiseen wimmaan,
että hirvittävään paukkupakkaseen pitää rynniä
luomaan lumet anhitonna kodan yltä,
sytyttämään kamina pakkasen nitistämiseksi
ja tekemään vielä erikseen avotuli tulisijaan
mieltä ja sielua hersyttäville ihanille makkaroille.

Jo helpottaa hieman himo
kun henki lakkaa huuruamasta sisällä,
kaminasta hehkuva lämpö tunkee luihin ja ytimiin,
savuntuoksu kutittaa sielua
ja käristyvän makkaran tuoksu härnää nielua.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 7. helmikuuta 2013

DiSSONANSSi


DiSSONANSSi

Kultainen kehrä katosi maan nielaisemana juuri,
ehtoota pukkaa kovalla tohinalla;
kevättä kohden hämy kestää aina vaan kauemmin
ja siilautuvaan siniseen yhtyvät maaston tummat
kummasti harmoniassa,
kuni hämärän henget voittavat valon viimeisen kajon.

Riitasointuna tievan päällä kököttävän harmaan runon
akkunasta heijastuva oranssi;
laitimmainen terveinen auringolta ennen yön syliä.

Pakkanen kirii itseään,
napsautelee nurkkia kurkkien ikkunoista;
tuta saa saman myös joku periksi antanut puu,
häikäilemättä rapsauttaa solun halki.

Tässä tyvenessä hiljaisuudessa lepää sielun syvin,
se pyhin.
se haihattelevien eetosten ydin,
willeinpien aatosten hulvaton nippu,
dissonanssien dissonanssi,
kaikkien riitasointujen äiti.

Ja voi hyvin.
Mikäpä ettei voisi,
tällaisessa ihanassa,
muinaisten tarujen karussa maassa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

OHKANEN ViTi


OHKANEN ViTi

Kiireellisessä tapauksessa;
otettava vaan reilusti yhteyttä yläkertaan.
Jokahinen tietty omin nokkinensa,
omin oppiminsa konstein niin hyvin kuin osaa
ja pyytää satamaan kevyttä natturaa sevälle.

Ohkanen, kevyt viti hangen pinnassa,
se antaa heti hyvän kyydin puusivakoille,
porkilla lykkimällä pääsee sujuvasti myötäleeseen,
eikä vastaseenkaan suksiminen aiheuta isommin hikeä,
ellei lipsu kovin - eikä lipsu jos voitelu on hoidettu.

Kyllä kelpaa sujutella,
humeetti tuulettuu kaikesta humpuukimoskasta
jota kanavat suoltavat yötäpäivää;
mieli kohentuu,
sukset suihkivat kepeää utukkaa haukaten,
hauhto pöllähtelee sompien tupsahtaessa kinokseen.
Oi-oi mikä meno mikä lento.

Sielu - taas kerran se sielu,
sehän huitelee jo puolen kilometrin päässä;
rikkumattoman hangen piikaista pintaa ihaillen,
kilpaa yhyttämänsä kaarneen kera.

Väsäävät mumisten
toimintasuunnitelmaa orastavalle keväälle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 5. helmikuuta 2013

KiiRELLÄ


KiiRELLÄ

Viuhuvat ankarat tuulet,
näillä jäisillä hyisillä kentillä rohtuvat huulet
ja ahava käy vihaisena iholle;
äkeänä ruoskana viuhtoo - polttaa poskipäissä.

Puskee ihmisen päälle - ei tee sopimusta,
koettaa lannistaa,
panee kulkemaan kylkimyyryä vähäläntänä vastaseen.
Kuolema ulajaa haruksissa.

Joku kumma outo tuossa myräkässä kiehtoo;
ilma on sakeana - ei eteensä juuri nää,
kiteet piiskaavat autereen seasta ehtymättönä virtana.
Etsivät asusta aukkoja poiketa linnunlihalle,
pörhistämään vedolle alttiita arkoja karvoja,
viiltelemään selkäpiitä eeskahtaalle.

Silmäsuojatta ei kykenisi näkemään kukaan,
onneksi lasi sallii pitää suunnan
sumuverhon läpi kuultavan auringon mukaan.

Ei pitäisi antaa myrskyn yllättää
ja taas se yllätti;
ei sentään housut kintussa,
puita ja muita tykötarpeita mukana,
niestaa nälän taltuttamiseksi säädylliselle tasolle,
mutta jollekkin tässä on alettava.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 4. helmikuuta 2013

EHTYVÄT SANAT


EHTYVÄT SANAT

Tämä talvi maalaa erinomaisen kauniita kuvia,
mitä keväämmäksi hivuttaudutaan,
sitä romanttisempi ilme on asetelmalla;
oikea wanhan kansan lumitalvi
kaikkine asiaan kuuluvine stereotypioineen.

On räystäiden yli valuvat muotoillut kinokset,
puraan alut - vähäpätöiset nystyt auringon puolella,
hangessa orastavat kulveet,
huterot kolot ensimmäisten pisaroiden syövyttäminä.

Jokaisen aidanseipään nokassa valkoinen tupsu
sinistä taivasta vasten;
jyleän aihkin lakkapäässä tykkyhattu,
halkopinon päällä läpileikkaus kaikesta sataneesta.

Maallinen mantu kuin piirtämätön taulu,
kuin laulu ilman sanoja.

Siinä viimeisimpänä kerroksena - kimaltelevana runona,
pakkashuurusta syntynyt hereä hauhto,
jossa juoruava jälkivana - oodi repolaiselle,
vemmelsäären loikkiessaan tupsuttelema,
joskus heräävän aamun varhaisina tunteina retkillään.

Ja taivasta poraavat piiseistä nousevat valkoiset vanat.
Ehtyvät katsojan sanat.

Oh-show-tah hoi-ne-ne