lauantai 31. heinäkuuta 2010

PUNAiNEN AURiNKO ON POiSSA


PUNAiNEN AURiNKO ON POiSSA
 
Tulenkarvas iltalopun taivas taipuu violettiin;
punertava, kuun näön ominut,
murtunut outo aurinko kaartaa maanpiirin yli luoteeseen.
Maailma loppuu tähän,
ristinmerkit taikauskovien rinnoissa kiihtyvät.

Myöhä yö syö punaisen munan,
ahmaisee jättimäiseen kitaansa hehkuvan pallon.
Nikottelematta.
Ja hiljaisuuden vyöryessä,
vallatessa yhä lisää tilaa nääntyneestä maasta;
uupuneet sielut sortuvat ja syöksyvät unikuoppaan
vaipuen tuhannen vuoden ikuiseen horrokseen.

Eikä se enää auta - myöhäistä.
Ihmisen päässä jylläävät ja mylläävät aivoitukset
koontuvat pienistä elämän palapelin osasista,
aistimien ärsykkeistä,
joista järjestelevä koneisto humeetissa lastaa
taukoamatta johtopäätöksiä
ja vastaa toiminnanohjeista.
Unessa ollessakin.

Kun säpsähtää, virkoaa, palaa elpyen takaisin elämään,
punainen aurinko on poissa,
verhoton Venus ryppyisillä lakanoilla sikiöasennossa,
hereänä kuin ruusunnuppu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 30. heinäkuuta 2010

NUOTTA-APAJA


NUOTTA-APAJA

Sitä tämmönen läpeensä tavallinen inimisen lapsi tekee kaikkensa keksiäkseen viihdykettä helteen paahtaessa niskaan silmittömästi; nakertaen kertakaikkisseen uskoa isänmaan tulevaisuuteen ilmastoinninmuutoksen tahmaisissa kourissa. 

Nuotta-apaja on sen laatuinen houkutus ja humeetinkorjausväline että jos sellainen on kyläkuntaan tahi porukkaan hankittu, niin jo vain sillä kyllä oiwasti saattaa humeettinsa tasapainoon vallitsevan ilmaston-, luonnon-, saaliinhimon- ja onnellisen tyytyväisyyden kesken.

Nuotta-apajaanhan vaaditaan vain neljä henkilöä - suurinpiirtein, sekä nuotta ynnä pari veneen rosmua mieluiten moottorin kera. Siinä kaikki. 
Wanhemmatkin versiot siis käy. Ei tarvitse kaluina olla ne mainosten kiiltäväkylkiset Busterit ja nelikymppiset Yammut. 
Niin ja nuotassakin saa olla reikiä - oikeastaan pitääkin olla. Itseasiassa se on koko homman edellytys.
Ja sitten inimiset, mainiosti kelpaavat jo iän sekä ajan hieman ränsistämät - oikein mainiosti.

Nooh, tietty lisäksi pitää olla tiedossa myös paikat missä nuottaa voi kiskoa. Syytä ei ole sitäkään laitosta joka paikkaan ensimmäisessä vastaantulevasssa lätökössä viskata. Raskasta on kiskoa kuution kiveä tai veteenrojahtaneita vettyneitä keloja, polkupyöriä, lastenrattaita, pyykkikoneita jne.
Mutta jos paikka suinkin on valmiiksi tiedossa, niin ei muuta kuin perä veteen, siulat perään ja molemmat veneet kiskomaan nuotta suoraksi poikittain vetopaikkaansa nähden.
Siitä se lysti alkaa.

Kyllä siinä mieli ehtii laantua ja tasottua kun vilpoinen ilma veden päällä syöpäläisiltä rauhassa vilvoittaa mieltä in- sekä exteriööristä käsin. Vetokoneen hiljainen, suorastaan leppoinen pulputus, laineen liplatus veneen alla ja hidas lipuminen verkkaan nuotan siuloja etuviistoon rantaan päin kiskottaessa antaa tilaa. Siinä ehtii kyllä miettiä valtion budjetin oikeamielisyyden, tulevat ukkosmyrkyt sekä helteisen kesän kiirastulen jatkumisen.
Ennättääpä hyvinkin. Sen verran levollisuutta jakaa ja levittää tasainen koneen hyrinä lajitovereiden kesken. Huutoetäisyydellä jos vaikka tulee äkkitarve.

Lopulta saavutaan tietty rannan tuntumaan ja veneen keulat töyssähtävät rannan hiekkaan ja alkaa varsinainen työ. Siinä vasta katsotaan kuinka hajalleen veden yllä karkuutetut aivoitukset koontuvat jälleen nuottaporukan yhteistyön onnistumiseksi.
 
Sitten kun siula on jo kiskottu lähes kokonaan hiekalle, kalimoihin saakka, alkaa tärkein vaihe. Alamiehet kiskovat alapaulasta yrittäen pitää nuotan perän pohjaa vasten ja ylämiehet kiskovat yläpaulasta samaan tahtiin pitääkseen perän suun sopivasti auki.
Siinä kaikki. 

Kihisevä hopeinen perä kiskotaan "miehissä" maille ja nostetaan vasuun tai sammioon ja aukaistaan perän solmu. Kalat valahtavat astiaan ja nuotta nostetaan pois. 
Sangen rauhoittavaa, mieltä vahvistavaa ja itsetuntoa kohottavaa puuhaa tarvittaessa tuo tuommonen. Suorastaan on harmillista ettei tuo KELAn perhana korvaa nuottaterapiaa - luulisin niin, syytä ehkä kuitenkin olisi.

Kun sitten perkuupaikalla käsitellään työn lomassa muut uutiset, paikalliset sekä politiikka, saa loppuhuipentuma arvoisensa epilogin.
 
Tuli sytytetään padan alle, pataan lorhautetaan kauhallinen tahi pari vettä kalamäärän mukaan. Sitten kipataan vastaperatut kalat ja annetaan kiehahtaa, vielä sekaan maito sekä voi ja lopputulema on veden kielelle houkuttelevan valmis.
Tosin uskaliakkaimmat yltiö- ja hurjapäät saattavat aloittaa koko keitoksen pehmittämällä potut ensin ja vasta sitten tuo alussa mainittu rutiini järjestetään perään.

Useinmiten tuohon jo mainittuun pottulisään taivutaan vain jos on vieraita tiedossa tulemaksi.
Omalle porukalle kelpaa pelkkä kalakin.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tämän pakinan "parasta ennen" käyttöpäivämäärä oli eilen illalla, siinä noin tuntia ennen yön saapumista.

torstai 29. heinäkuuta 2010

putous


HARSUiNEN RUNO


HARSUiNEN RUNO
 
Auringon lämmittämä heleä länsituuli hyväilee
kasvojen paljastunutta - paahtunutta otsan osaa;
jossa oksan jättämä kihelmöivä raape yhä
kokeilee itsehillinnän rajoja ja vaateita.

Kesälintujen ehtoovirsi mustarastaan huiluineen
noruu solisevan puron lailla korvakäytävää myöten
rumpukalvolle, vasaran, alasimen
ja jalustimen kautta kuulohermolle lieventäen kirvelyä,
lauhduttaen kohisevan sykkeen suonissa olemattomiin.

Kesäehtoo asettuu luomiinsa hereisiin uomiin,
suostutellen koko viettelevän luonnon mukaan
ihanine kesäheinän tuoksuineen.

Savu valuu saunanpiisistä
pysähtyneen veden kuvastimeen,
tanssien kaikki asiankuuluvat piruetit
ja kiepautukset jotka sen kuuluukin tehdä
ollakseen uskottava.

Sokkelin juuresta kuuluva sirkan siritys virittää
tunnelman hehkeimilleen
niin että arka'istiset muistot sytyttävät idyllin
joka rakentuu kuin kristallisista korsista
kokoonkasattu harsuinen runo
usvaantuvan lompolon yllä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

KOULUTETTU LUKKi


KOULUTETTU LUKKi
 
Onea, sinne tänne ailahteleva tuuli
huuhteli ukkosmyräkän jälkeistä kylänraittia.

Rytinät oli käyty läpi, tanner tärähdellyt
Ukon vasaman iskettyä wanhasta muistista
läheisen vaaran lakeen - jyleään aihkipuuhun,
pirstoen sen tuhannen pillun päreiksi saunaihmisille.

Yö oli saapunut kylään oiwallisen täsmällisesti,
tarkalleen perinnetiedon mukaan,
tuoden muassaan kalvakkaan hämärän;
sydänyön hetkeksi - ajan seisauttaen,
sillä joskus on lukinkin saatava seittinsä punoa,
harmaantuneen, koirankaulalle salvetun nilin nurkasta
vieressä nariseviin, toisiinsa kietoutuneisiin kuostoihin.

Se oli varma - ikimuistoinen saalistuspaikka,
satojen, kenties tuhansien lukkipolvien geeneissä
siirtyneenä aina uusille ja uusille yrittäjille.

Seitin rakentumista tutki hummausmatkalta palaava
siltainsinööri Pärsselson kateudesta myrkyn vihreänä.

Sulki silmänsä ja toivoi näkevänsä juuri sillä hetkellä
Caterpillarin kokoisen tahi hivenen suuremman,
sillanrakennukseen koulutetun lukin lykkäämässä
sadan millin paksuista seittiä peräpäästään joen yli.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 27. heinäkuuta 2010

LAHEA ÄÄNETÖN VARJO


LAHEA ÄÄNETÖN VARJO
 
Tyynehtyvään iltaan yhtyy villimintun tuoksu,
ruohikon kahina ehtyy,
elämisen työ on tällä erää tehty
ja sotkanpoikasten pulahtelu rantavedessä asettuu
kun pesue kamuaa pensaan alle yön syliin.

Piekanan hätyyttämät kyyhkyt pyrähtävät jossakin
Outametsä on laskenut yllens' kaihtimen
sillä kultainen kehrä on vaipunut puiden taitse
ottamaan vauhtia huomenen kajastukseen.

Hiljaa, vaitonaisena virtaa joki joka ei pidä kiirettä,
vuon yli liitää lahea äänetön varjo,
kuin kuiskaus tyhjyyden perillä.

Kilot veden kuvastimessa häilyvät,
häipyvät sulautuen märkään elementtiin
härkälinnun mylväisyjen saattamina.

Kesäehtoo on vaipumassa idylliin
jonka rikkoo vain saunan oven naukaisu,
rappusen narahdus
ja hameen vaisu kahahdus.

Kiuas pukkaa viimeiset tuoksuvat pöllähdyksensä,
lempeän kesäpäivän hyvästiksi.
Kaksi kosteaa ihoa kohtaa rantakivellä ja on.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 26. heinäkuuta 2010

YÖ SAAPUU GÁMASJOHKAAN


YÖ SAAPUU GÁMASJOHKAAN

Kerrotaan että aina yön saapuessa pohjolan perukoille, kauas Ultima Thuleen joka on jo kaukana, mutta jopa vielä siitäkin kauemmaksi, se ensitöikseen hiljentää luonnon, lähinnä lintujen laulun yön sydämellä. Ja näin kyllä on, pitää paikkansa, ainakin niillä selkosilla joilla lintuja muutenkin on harvemassa kuin taajaan asutuilla kosteikoilla.
Sielläkin tosin on kahlaajat soidinhuutonsa kiljuneet ilmoille tahi sipisseet jo aikaa sitten ja enää jäljellä ovat sotkan tai koskelon narskahdukset, korkeintaan kuikan huuto, jos ruovikon reunassa sattuu niin paljon aavaa olemaan, että siellä kuikka huutamaan sopii.
Muutoin koko hoito, koko ilmiö jää Kurkisten vastuulle ja ne kyllä siitä moitteettomasti huolen pitävätkin sinne minne sattuvat syyskesän öiset konserttilavansa perustamaan.

~~~~~~~~~~~~

Inimisen puolilla asia menee hieman toisin, ikään kuin tyystin päinvastoin. Monessa pirtissä alkaa öiset älämölöt ja bakkanaalit heti kun ensimmäinen yö saapuu kylään kylään. On kuitenkin sangen paljon sellaisia säällisiä pareja, etenkin rouvaspuolia niistä, joiden esimerkillinen säädyllisyys ja häveliäisyys estää ja haittaa huomattavasti aviollista yhteiselämää sen monine erityispiirteineen sekä aiheuttaa moninaista perustavalaatuista kränää ja kritiikkiä, valituksia ja uhitteluja toisen osapuolen taholta.

Semmoisen puoliskon toimesta esimerkiksi, joka kenties on törmännyt nykytekniikan aikana vaikkapa ruudulla niin kovin helposti saatavaan räävittömyyteen ja joka haluaisi kokeilla ja testata ja suorittaa moisia oiwalluksia myön kumppalinsa kera - myötä- ja vastamäessä, molemmin puolisten lupausten mukaan.

~~~~~~~~~~~~

Toisaalla kerrotaan eräästä porotilallisen muorista joka aamulla koti- ja ajoporot ruokittuaan ja lieat vaihdettuaan sonnustautui läninkiin ja suoltausi maalikylään ostoksille kun em. yöstä oli jo saatu sillä perällä viikonpäivät nautiskella. Pistäytyy kaupoissa ja muudan tutun puodin kauppiasrouva utelee muorilta että mikä se porotilallisen muorin silmäkuopan mustaksi on saanut?  
Muori vastaa, että hirvhan piru, se nimiloppu pahkeinen hujautti sarvella kun kykistyi sille heinää antamhan.

Kauppias tutkii tummaa silmänympärystä tarkemmin ja päivittelee samaan aikaan ääneen, että onpa lempohinen ihme kuin ei mokoma silmää onnistunut puhkasemaan samalla.
Porotilallisen rouva puristelee esiliinansa helmaa nolona. Ei virka arvuutteluihin mitään.

Kun kauppiasrouva aikansa syynää, herää mieltä kaivertamaan synkkä epäilyksen häivä, hänessä kun on hieman sufragetin vikaa; jospa asia ei olekkaan niin yksinkertainen kuin se lemmon Piekan sarvi. Että jospa se onkin Uula motassut muoria kiivastuessaan silmäkulmaan. 

Ja näihin omiin mietteisiinsä uskoen kiskaisee palveluskolttunsa pois ja ottaa porotilallisen muoria kyynärpäästä ja lähtee niiltä seisomiltaan tormuuttamaan kunnanlääkärille joka sopivasti pitää vastaanottoa korttelin toisessa päässä, samalla puolen katua.

~~~~~~~~~~~~

Siihen aikaan ei ollut lääkäripulia. Terveet ja sairaat hoidettiin siinä järjestyksessä kun ilmaantuivat vastaanotolle, osa eväineen, hätäisimmät nälissään. Aikansa odotettuaan pääsivät sitten kunnanlääkäri Rossin puheille ja tässä mainitussa tapauksessa kauppiaan rouva selittämään mitä porotilallisen rouva oli esittänyt ja sitten heti perään, ettei hän usko poroteoriaan lainkaan, vaan että kysessä saattaa olla Uulan luuvitosen aiheuttama mustelma.

Rossi tutkii mustelman pikapikaa ja hämmästyy mustelman täydellisyyttä. Oikeastaan kokolailla ihailtavan somasti täyttää mustelma kaikki taiteen säännöt, herkässä pyöreydessään ja silmäkuopan mukailussaan. 

Kolmenkymmeneseitsemän vuoden kokemuksella hän huomaa ja tietää oitis ettei mustelma ole syntynyt sarven pukkauksella vaan ihan jollakin muulla vekottimella, täydellisemmällä, suorastaan jumalallisella. Akkiloi havaintoa mielessään ja myhäilee väliin itsekseen ääneti:
"Vai että poron sarviko se nyt muka tämmösen - heh ja että Simpauttajassako se oli silloin muinoin - kun sitä Kuunon Juulia oli pukannu mustanlehmän sarvi, y-hym, joopa-joo, joopa-joo."

Toipuu sitten mietteistään ja ryhdistäytyy virkauralle. Pyytää ja kehottaa kauppiaan rouvaa jättämään heidät kahden kesken.

Kun kauppiaan rouva poistuu hieman närkästyneenä, kunnanlääkäri Rossi kehottaa porotilallisen muoria istumaan ja kertomaan aivan kaikessa rauhassa miten tässä nyt tuollainen jälki on sen Uulan kanssa saatukaan aikaan.

Aluksi muori kakistelee ja selittelee, kaartelee ja kiertelee, mutta kun Rossi sinnikkäästi vain patistaa kertomaan totuuden ja vain totuuden, niin lopulta muori kertoo koko tapahtuman kulun:
"No Rossiha se vissiin jo tietää tämän meän yöttömän yön. Mie kun olen jumalinen ja lisäksi ujonsorttinenki vielä, niin mie olen piättäny ihteni lakanoihe laulatuksesta koko yöttömän yön - koko kesän, kun en mie ilkiä päivänvalossa millekhän.
No nytkö sitte tuli tää yö jälhen takasi, niin met Uulan kans keksimä semmosen jutskan, jotta tänä kesänä met wanhatki yritämä jotahi uutta, tai Uulahan se siitä lemmon interentistä sen sitte hokasi. 
Jo vain met otima pullollisen Koskisen korvaroppia ja sitten mie menin kontallee pirtin nurkhan ja humpsautin hamhet korvhin. No kaatioitahan se mie en kesällä käytä millonkhan. 
Uulan hääty sitte ottaa vauhtia kamarin uksen karmista ja pönkästä sieltä tulemhan minnuun takkaa käsin. 
Mie siinä oottelen ja oottelen - suuki jo  napsuu. No kun ei alkanu mithän kuulumhan, niin mie se sitte käänsinki pään, jotta mie vilkasen missä se kuhmii se köntys. Ja siinähän se jo oliki ja osu minua suorhan silmhän. Sillä kun oli juuttunu sepaluksen hurhaus, paianhelma oli välissä. 

Että tässä se nyt on kaikki ja tosi kun vesi. Jo vain Uulan kulhiin mie silmän käänsin."

Kunnanlääkäri Rossi hymyili sisäistä hymyään, oli ulospäin pelkkää lämmintä sydämellisyyttä. Kirjoitti muorille tujakan annoksen Hockmannin tippoja, puristi kädestä ja toivotti kiihkeitä pimeneviä öitä.

Kun muori poistui, Rossi napsautti punaisen valon päälle ja alkoi laittamaan itselleen kupposta kerrassaan mainiota Café Brutal'a.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Tämän tarinan "parasta ennen" käyttöpäivämäärä oli jo ennen yön saapumista.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

PiTKÄ PÄiVÄ PÄÄTTYMÄSSÄ


PiTKÄ PÄiVÄ PÄÄTTYMÄSSÄ
 
Huomenna, varhan aamunkoissa,
jo ennen suden hetkeä jos luoja niin suo
ja hyvä Isä sentään - miksei se niin tekisi,
kultainen kurra nousee heti pohjoisen jälkeen
ja värjää maankaaren rusollaan.

Heleällä ruusunpunallaan maalaa taivaankannen
merkiksi maanmatosille,
että kaiken muun kesän tuoksinassa,
willin ja kiihkeän elämän lomaan
saapuu kylään yö yökylään.

Ensin tuokioksi, sitten toviksi,
kuni vihdoin kuolemankuun lopulla
ottaa niskalenkin päivästä
ja muuttaa elämän pitkäksi yöksi.

Pitkän päivän ilta päättyy
ohimenevään hämärään maanrajassa,
horisontin vankina,
ellei humeetti anna aivan erityistä määräystä
kamuta ylös korkialle,
puuhun tai tunturiin;
hyvästejä pitkälle päivälle heittämään,
tahi yönlapsille tervehtimään sielunveljeä.

Ja niin täysikuu saa ensimmäiset yön laulunsa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 24. heinäkuuta 2010

AURiNGON SADE


AURiNGON SADE
 
Sade kasteli myrskyssä auringon mystisesti,
läpeensä tyystin koko lystin
ja se roikkui nolona pilven alla pyykkipojista,
yhä hieman kosteana polona.

Sonnustauduin hopulla taattiin,
ponnistin tunturin laelle puuskuttaen - asialla oli kiire.

Saatuani henkeni asettumaan tanssin kesälle,
jotta sain sieluni viritettyä linnunradan taajuudelle,
huusin sille - tälle kastuneelle kultaiselle kehrälle,
unohtamaan häpeensä:
HOI - sattuuhan sitä, olen minäkin kastunut - halusta,
annoin kerrankin sateen tulvan ryöpytä ylitseni,
että puro yht''äkkiä muuttui vuolaaksi koskeksi,
tursusi pursuen sieluuni, huojutti vesisammalen lailla
ja rintani päästi vihdoin virran laulun.


Kehotan heti paistamaan täysillä, aika on ehtymässä;
yö vyöryy jo jossain kirkonkylän tienoilla
vääjäämättömästi tähän suuntaan.
Siinä ei vetkuilut auta kun se ennättää ylle
ja valtaa maan - edessä on taas hämärää ja pimeää.

Tuokion kuluttua seestyy, aurinko on kuivunut,
loistaa joka suuntaan - puuntaa pumpulipilvien reunat.
Ja pilven varjot vaeltavat.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 23. heinäkuuta 2010

MiTÄHÄN ViELÄ?


MiTÄHÄN TÄSSÄ HÄSSÄKÄSSÄ ViELÄ?

Kaikki on ihan hyvin, mistään ei voi tai ilkiä valittaa. Kesä on edennyt hallituksen viisvuotissuunnitelman mukaan pilikulleen kun Virheet hyväksyivät ydinvoiman lisäämisen pysymällä hallitsemassa.
 
Ilmastoinninmuutos-vouhkaus on ehtynyt, ellei nyt jopa kokonaan peruttu - se on hyvä asia, vaikka Sahan tasavallan Oimjakonin kylässä on todettu  n. 100 asteen vuotuinen lämpötilaero - johan lempo soikoon n. sadassa asteessa vesikin kiehuu. 
Kuulemma tässä taannoin siellä oli vielä -72 °C ja nyttemmin sitten  jo +30 °C. Yritä siinä elää inimisiksi - turkki vai bikini.
 
Mansikat tosin kypsyivät hieman ennen aikojaan, mutta lopputulema on että kypsyivät. Silloin kun minä ropeita vilkaisin - sekaisin oli sekä vihreitä ja punaisia, asia oli hyvin, oli ajateltu  myös värisokeita
Samalta torilta uutispottuja ostaessa sai ostaa kätevästi myös edullista maata. Kolme €uron potuissa tuli maata niin että potut syötyäni kylviin pussiin rairuohon siemenen pääsiäistä odottamaan. Onpahan se edes kerrankin ajoissa. 
Vain tiput enää uupui. Terassilla piipahdettuani sekin asia reilaantui.
 
Amerikkalaisten öljyongelma on heidän omalla takapihallaan; eikä taida ratketa edes ydinpommilla Iraniin. Toivottavasti osaavat nauttia täysin rinnoin. Kyllä amerikkalaisillakin pitää olla jotain mistä kesällä kirjoittaa ja uutisoida.
Niin ja metsästyskaverini Kuoppalan Ahti täytteli viime lauantaina omat 80 vuottansa. Näytteli näyttämötyönmerkeissä Oulun Toppilassa. Se on hyvä asia, työ pitää virkiänä.  
 
Puikulapottusato tuntuu onnistuvan pohjoisessa yli odotusten ja hillasato ei - hyvä asia, luinen marja. Pottua sen sijaan  myydään ruskan aikaan poikkeuksellisesti nyt metreissä kilojen sijaan.
 
Ulkohuussiministeri ja hammastahnamainos on vihdoinkin näyttänyt karkean karvansa. Entisestä koulukiusaajasta on kehkeytynyt miesten puolestapuhuja ja päällepäsmäri sekä naisten hunnuttaja. Tämä isohkon akkalauman ens'alkuun hullaannuttanut "ihme" todistelee nykyisin keltaisissa lehdissä hyväuskoisille ääliöille sen minkä tavallinen rupusakkilainen tiesi sanoa jo silloin kun pubissaan kuuli ensimmäisen kerran että naistenmies Kanervan tilalle nimetään tämä "miesten mies".

~~~~~~~~~~~~

Kun Walpurinpäivänä sain esittää tunturissa toivomuksen omalle Ukko ylijumalalleni, niin toiveeni kuului, että säädä Ukko hyvä laki ja saata ne lemmon itikat, huttuset ja sääsket kaikki Lannanmaahan riesaksi. 
Hyvin otti Ukko onkeen kun oli oikeat voiteet ja lahjat. Ei ole ollut minkäänlaista ongelmaa niistä elikoista täällä meidän perällä ja enää ei oikein kerkeäkään. Jos vielä joku sukupolvi eläytyykin, niin halla kyllä kylmettää kynnet ja tylsyttää nokan. Jäätä hakatessa kun pitää olla tuura. Elikkä eipä voi valittaa niistäkään.
Lisäksi vettä on satanut aina kun on joku pyytänyt.

Kalansaaliita on tullut joka kerta kun on viitsinyt vaivautua nakkaamaan havakset likoamaan. Väliin haitalle asti, mutta eipä valiteta siitäkään.  On se jäätelö vaan hyvää jos välillä syö ja samassa pakastimessa kala säilyy.

Radiossa eräs froua valitti siitä kun IKEAn romukaupan parkissa ei ole karavaani-alueiden mukavuuksia, mikä on minusta sekin hyvä asia, mutta että frouan mielestä ei, koska hänen mukaan sinne voisi majoittua pentulauman kera ostoksille pidemmäksi aikaa joko wankkurilla tahi matkailuautolla.
Harmitteli, että miten kätevää se olisi jos penikat saisivat mellastaa ilmastoidussa leikkikehässä sen aikaa kun aikuiset tekee harkittuja, pitkäjänteisiä ostoksia.

Tasapuolisuuden vuoksi veikkaan että samanlaisia aatoksia saattaa olla miehenpuolillakin joskus Biltemassa tai Motonetissa piipahtaessaan.
 
Mihin kaikkeen kaupustelijat lopulta suostuvatkaan saadakseen jonniinjoutavat hilisvitkuttimensa ja humbuukinsa kaupaksi? Pitäiskö hotelleja muistuttavat kauppakeskukset muuttaa aikuisten oikeesti hotelleiksi että kiivaimmat ostajat saisivat asua harrastuksensa vieressä ja liki?
Sitä vaan on kaikenlaista.

~~~~~~~~~~~~

Tunsin muinoin, ennen Lumisotaa, yhden räätälin joka rakasti työtänsäkin niin aktiivisesti että teki sitä yötä päivää - akkansakin unohtain, kuni sitten eräänä päivänä kuulin sen joutuneen ladattavaksi - oli väittänyt akalleen silmäneulan iskeneen silmää.
 
Sama vaara saattaa olla ilmeinen myös ostoshuumaan altistuneille sitten kun lääketeollisuus kekkaa tehdä siitä taudin ja valmistaa sinisen, kalliin ilopillerin ja jonka tietysti KELA maksaa.

Niin kuin usein käy - olen oppinut iän myötä, hyvistä asioista kirjoitettaessa jutusta pakkaa tulemaan aina lyhyt, jostakin kumman syystä. Ikävistä asioista on paljon juohevampaa kirjoittaa, mutta jääköön nyt.
Sitä paitsi maanantaina on paluu tavalliseen arkeen, yö saapuu ensimmäistä kertaa sitten miessemánnun 18. päivän.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

Taivaanrannan maalaaminen vapauttaa inhimillisen elämän ikeestä.

torstai 22. heinäkuuta 2010

harrit


TiHRUiSiN SiLMiN


TiHRUiSiN SiLMiN
 
Valveudun rankisen unisessa kohdussa,
elän tovin puolivalveen venyttelevässä,
ihanassa välimaastossa kuni havahdun virkuksi.

Aistimeni aloittavat rekisteröinnin;
jotain kummaa on sattunut - ei kuulu sinirinnan ääntä, ,
kaikonneet jonnekkin paremmille tanhuville.
Vain kuovimuori - joka Lannanmaassa pakkaa
jo kamppeitaan sonnustautuen matkalle,
huutelee täällä vielä puolisoaan - antaa hoito-ohjeita.

Herätän nuotion,
kestää vain tuokion kun se jo iloisesti loimuaa,
oitis roihuaa wäkevää savua lykäten metsän syliin.
Vaatii nokista kanaa liekkien hyväilyyn.

Tihruisin silmin suostun,
kyyneleet valuvat poskipäitäni - mutta suostun.
Täytän janoisen kanani kaltiosta
ja asetan sen tulen tarjolle.

Valitsen lootuksen ja asetun kuuntelemaan;
räiskeestä voi erottaa erilajisten puiden tarinat.
Mänty tai kelohonka - petäjäkin,
pitävät tyystin erilaista ääntä lörpötellessään,
kuin vaikkapa lahea haapapuu tahi lauhkea leppä,
puhumattakaan näreen ankarista paukahduksista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

SiELUSTA iRRALLEEN PÄÄSTETTY


SiELUSTA iRRALLEEN PÄÄSTETTY
 
Illalla huuto kuuluu aution jängän poikki,
järven takaa, jostakin lemmosta,
virissä väreilevän heinän yli.

Tievasta se kimpoaa takaisin,
lävistäen aistin molemmasta korvasta käsin;
se on tehokkaampaa vaikuttamista
jos taitaa kajauttaa kaiun kautta.

Linnunradan mittaamiseen keskittynyt,
sielusta irralleen päästetty mieli hätkähtää,
reagoi wäkevästi
ja lykkää sakean ryöpyn kiivasta myrkkyä suoniin.

Tavallisen elämän tavallinen ehtoo saa sähköisen ilmeen
kun selkäpiitä kiirivä väre kulkee salamana,
kiirestä kantapäähän,
pörhistäen käsivarsien karvan pörröksi
ja muuttaen ahavan pureman nahkan kanalihaksi.

Järki saavuttaa humeetin siinä vaiheessa kun
aistin tunnistaa kurjen ensimmäisen kaipuun,
ensimmäisen ilmoituksen siitä,
että aika on saamassa mittansa.

On hetki katsoa tulevaisuuteen,
yö on kiiruhtamassa sijalleen muutaman päivän päästä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 20. heinäkuuta 2010

MUSTAN JOUTSENEN TANSSi


MUSTAN JOUTSENEN TANSSi
 
Kosteilla ahteilla lahden ympärillä
tanssivat huurut kilvan virvatulten kera,
yön syvin hetki on ohi.

Taivaankaaren yli - hiljaisesta äärettömyydestä,
kaartaa surupukuinen  joutsen
ja aloittaa varhaisen tanssin kuvastimella.

Kesää on vielä jäljellä,
mutta yksinäisenä tahtoo ilmaista surunsa ajoissa,
tietää että tarina on loppumassa.

Se vain tietää.

Kaikki on oikein - on tyhjä etsiä sumeaa logiikkaa.
Luonto on ankaran oikeudenmukainen,
puolueeton, se ei sorra.

Vain ihmisen niskoilla on tunteet;
inhimillisyys taakkana - koko ihmissuvun kipeenä ikeenä,
hintana ääneen puhutuista sanoista,
hiekkaan piirretyistä viivoista.
Rakkaudesta ja vihasta.

Kaikki on valmista,
tyven, sileä, rikkumaton neitseellinen veden kalvo
valmiina ilmaisemaan tanssin elein asian tolan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 19. heinäkuuta 2010

TiLALLiNEN


TiLALLiNEN

Rönnkvisti oli tilallinen, ei pieni eikä suuri, somimoilleen siltä ja väliltä. Viisi kantturaa ometassa, hevoinen, sika ynnä erinäinen katras lampaita sekä liuta penikoita ja hehkeän verevä, hyllyvä muori, sellanen joka on aina mielessä, siinä mielessä, yöllä ja päivällä.

Viljelysmaita ei ollut kovin suuresti, sen verta vain että ilman kauppiasta sai elävien rehut korjuulle ja korjuulle oli tälläkin kertaa penikkalauman kera lähdössä. Vain haulikkoa tuo nyt sorhasi siinä selkäänsä. Heinätöille?

Emäntä jäi taloustöille. Olisi kerma separoitava maidosta eroon, jo erotettu kirnuttava ja kokkelikin laitettava alulle. Samaan syssyyn oli tehnyt eineen niitulle lähtijöille ja vielä puolipäivänen olisi valmistettava koriin sitten päivemmällä vietäväksi.

Rönnkvisti oli jo lavitsalla tukkinut kättä yöpaidan alle aamunkoissa, mutta sitten äitynyt rykimään ja siihen se sitten oli sillä kertaa jäänyt. Oli kapassut pystyyn ja lähtenyt porstuan rappusille piippuaan lataamaan että saa henkiriepunsa kulkemaan.

Ei siinä mitään - sellaisessa kopeloinnissa. Kuumat oli veret rou'allakin, vilkkaasti vilisti hormoonit pitkin suonenseinämiä, vain hitaasti oli se alku tehtävä, käynnistyminen ei ollut Rönkvistin tapaista leimahdusta.
 
Sillä kun oli isännällä sellanen pikku puute tahi vaiva. Oli liian herkkä. Tursusi ennen aikojaan ja jos joutui emäntää pitemmän tovin lämmittämään, niin saattoi nuukahtaa niille töilleen ja kuorsasi pian täyttä häkää.
Asiaan oli paneuduttu jo kuuden lapsen verran, mutta vielä vain vaivasi tilallista tuo sama nuorten miesten vaiva.

Muuanna ehtoona oli sitten heinäsaunan lauteilla löylyteltyään ja sittemmin porstuan penkillä viilennyksessä pohtinut että asia oli sen verran mielenkiintoinen ja tähellinen yhteiskuntarauhankin takia, joten joku muu uusi konsti olisi ehdottomasti löydettävä ratkaisuksi tähän tolaan.

Niinpä sitten illemmalla kun vunukat oli saatu jo vällyn alle ja oli sipipuheiden aika, esitteli Rönkvisti emännälleen uuden kokeilun reunaehdot, muotoseikat, toimenpiteet sekä tavoitteen lopputulemaksi.
Sovitiin että Rönkvisti ottaa heinäpellolle lähtiessään mukaansa lankapiippuisen Husqvarnansa ja kun SE hetki tulee, roimasee paukun ilmaan sekä lähtee täyttä hoppua hilpasemaan emännän tykö. Penikat jääkööt haravoimaan ja telmimään. Emännän on tultava vähintäänkin porstuan rappusille vastaan, nostettava hameet korville jos ei vieraita tai kyläläisiä näytä olevan tulemassa tietä myöten.

~~~~~~~~~~~~

Tämä aamu vaikutti pirtissä huhkivasta emännästä siis lupaavalta. Rönkvisti oli
nakannut lähtiessään haulikon selkään ja iskenyt silmää. No tietty, sellainenhan jo alkaa kuumentamaan kun kummallakin oli yhä yhtä vakava ote helmanaluspuuhiin, sikäli mikäli...

Voi oli parahultaisesti kirnuttu ja liinan alla lepäämässä. Samoin oli kokkeli saatu herasta erotettua ja kiuluun pistettynä.

Oli pöytää pyyhkimässä kun kuulee haulikon pitkän jysähdyksen. Jo syttyy puna sukkelaan emännän poskille. Alapäästä juilauttaa mukavasti kun vilkasee seinäkelloa. "Vartti sillä menee, vaikka kuinka hopulla...", tuumii itsekseen ja kapsahtaa pikemmiten kahareisin puuhevosen selkään.
Pistää silmät kiinni ja alkaa keinumaan, rynnistää aikamatkalle kihlajaisaikaan ja nuoruutensa kiihkoon. Raottelee väliin silmäluontaan jotta näkee viisareiden kulun.
 
Kun aika koittaa, nousee kiihtyneenä, nakkaa siepakat jaloista, kaatioita ei kesällä tarvitakaan maalla, joten ne ovat piirongin lootassa omalla paikallaan.
Nostaa hamettaan ja sipsuttelee permannon yli ovelle ja siitä porstuaan. Kaappaa mennessä konttorista kaljapäälarin sangasta sekä peltimukin ja pujahtaa porstuan rappusille.
Asettelee päälarin hållille, humpsauttaa helmat kainaloon ja istahtaa  ojentautuen hajareisin ylimmälle rapulle, sekä sulkee silmänsä.

Jo kuuluu puuskutus, emännän sydän läpättää, kusiaiset vilistävät pitkin selkäpiitä. Tallin nurkan takaa puhaltaa Rönkvisti Huski kourassa. Nyt jo kuultavasti sadatellen kuni ehättää ja on heti kohta hameet korvissa rapulla rojottavan emännän edessä:


"Tiällä se vuan akka rötköttää porstuan rappusilla hammeet korvissa
ja saunan saatana pallaa ilmiliekissä!"

Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Tämä tarina on tosi niin kauan kun joku siihen uskoo. Aivan kuten demokratia jossa elämme.

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

SUOIDNEMÁNNU


SUOIDNEMÁNNU
 
Korsi suussa heinäkuussa.
Sinkkinen kaljahinkki roikkuu puussa;
minä siitä nuorimpana vastuussa.
Muu väki - missäs muussa kuin sadonkorjuussa.

Lojun ladon siimeksessä, viileässä,
raoista tunkevat säteet valaistuvat raidoittaen kehoni.
Lehäytän mielikuvituksen vapaaksi,
mykät korpit kerääntyvät orsille - pelot perääntyvät.

Innostukseni kasuaa jättiläiseksi,
sukeudun seitsemän ladon korkuiseksi hahmoksi.
Katon läpi tartun herkästi leijuvaan hattaraan,
puhallan poutapilven liikkeelle jängän ylle
ennen kuin lähden kävelylle - on kuuma.

Heinäkuinen huuma;
pilven varjon vaeltaessa on mieluisampaa astua,
pitkin pitkän pitkää sarkaa äärettömyyteen,
ehken hieman kastua ilman paitaa,
jos vain heltiää sadetta - kuivatteluun on aikaa.

On suolan himo ja veden jano,
saran päässä kumarrun hetteen reunalle
ja sieltä katsoo kääpiöksi kutistunut janoinen jätti,
hymyilee kun hymyilen, heiluttaa päätä kun heilutan
kurottaa vettä kun kurotan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 17. heinäkuuta 2010

ELEETÖN JA KARU


ELEETÖN JA KARU
 
Kuljen hereän laheaa kesää niin kauan
kun sitä suinkin piisaa.
Viis' veisaan siitä tai kuus',
että väliin sataa kahta sataa vettä kaatamalla maahan.
saakka taakkana sielun.

Kastuneen siulunelämän kuivaan leppeän lounaan
puhalluksessa tunturin viltossa kallaassa
taivaanrantaa maalaten - jos tarvetta on.

Muutoin suljen mieleen näkyviä näkymiä,
maistelen kieleen tuntuvia kesän makuja;
haistelen nenään tukkivia kukkivia tuoksuja yön juoksuissa.
Talletan kaiken kokeman humettiveteen liuottaen,
eikä mikään, ei mikään saa niitä pyyhittyä pois.

Se yksinkertainen, eleetön ja karu kauneus,
elämän tasapainoisuus,
hiljaisuus ja rauha joka huokuu aavojen selkosten,
silmänkantamattomien jänkien äärillä.

Se on jotain sellaista joka pistää pään humisemaan,
mielen karkaamaan ja leijumaan vaivaiskoivujen yllä
kuin Jäämereltä mataen lähestyvän,
kosteana lipuvan usvan.

Ja värisen riemusta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 16. heinäkuuta 2010

KiELLETYT LEiKiT


KiELLETYT LEiKiT

Suomi on kaikesta perinteisestä täyspäisyydestään muuttunut Absurdistaniksi, sivistyksen (ahneus, korruptio, vallanhimo) tunkeutuessa yhä syvemmälle ja taajemmalle takamaihin. 

Kielellä leikittely johtaa yhä enenevissä määrin  paremmin ja enemmin "sivistyneiden" henkiseen loukkaantumiseen, mielen pahoittumisiin niin, että syntyy sitkeitä, pitkäkestoisia tuomitsemisprosesseja joissa suvaitsevuuden esitaistelijat lyövät suvaitsemattomia koko yhteiskunnan kieroutuneen oikeuskäsityksen voimalla niskoille.
On näet niin että vain sivistynyt voi tietää miltä tuntuu olla sivistynyt ja sivistyneesti loukkaantunut.

Oikeuskäsitys joka perustuu pikemminkin korrektiuden epäjumalaan kuin hyvien asioiden erottamiseen pahoista on rappion alku ja merkki. Merkki vakavasti mieleltään sairastuneen nomenklatuuran tolasta joka suurimmaksi osaksi aiheutuu ahneuden ja vallanhimon johdonmukaisena sivuseurauksena.

Kun rättiväsyneenä autollaan viattoman äänestäjän tappanut lainsäätäjä ja lainoppinut Kimmo Sasi nousee julkisuuteen kuuluttamaan murhamiehelle oikeutta istua elinkautisensa loppuun turvallisesti sellissä, ollaan jopa politikkasienkin taholla todella pihalla. 

Kokonaan eriksi asia muuttuisi tietty, jos vaatimusta huutaisi uhri, mutta että nyt tappaja joka vaatii toiselle tappajalle lakia... 

Kaikkea sitä pitääkin suomalais-ugrilaisen heimon saada kokea?!?

~~~~~~~~~~~~

Kiellettyjä sanaleikkejä nykyisin ovat, homot, neekerit, mustat, rodut, mustalaiset, ryssät, islam ja maahanmuutto ja ties mitkä tabuksi muuntuneet. Noihin ei pian uskalla kukaan koskea edes kepilläkään.
Saattaa olla hyvinkin pian että politikka on seuraava tabu, tai politikkojen rötökset ja rutut siviilielämässä?

Merkit viittaavat siihen. Arvostelusta tulee eliitin yksisuuntainen yksinoikeus.

"Hyvät" inimiset eivät salli huonojen pitää tolaansa. Likaisia ajatuksia saavat käsitellä vain puhtaat inimiset. Tilanne on karkaamassa pikapikaa ja hopulla  käsistä, suvaitsevaiset,  nuo oikeudenmukaisuuden jumalat ja jumalattaret ovat tässä inhimillisyyden kehässä ne leimakirveen käyttäjät jotka ovat niin toimiessaan niitä kaikkein suvaitsemattomimpia.
Tyhmyys ei näe tyhmyyttä itsessään. Suvaitsevaisuus on jalopeuran luola jonne mennään, mutta josta kukaan ei tule pois.

Keskiaikainen väärän kuninkaan päivä olisi syytä nostaa jälleen esiin jotta täyspäisyys pääsisi edes hetken nauttimaan sille kuuluvaa sijaansa.

Wanhassa suomalais-ugrilaisessa Suomessa tallusteli sentään kunnon rehellinen Homo pacanus sapiens. Herran ketkut mahtuivat hyvin kansan verta juomaan, mutta se ei riittänyt. Ahneudella ei ole rajaa. Kun sille antaa pikkusormen, se vie koko humeetin. Se vie koko inimisen ja yhteisön.

Nyt Absurdistaniksi muuttuneessa yhteiskunnassa Homo pacanus sapiensia terrorisoivat vallaankahvaan petoksella, kieroudella ja valheellisilla lupauksilla hivuttautuneet homo simplicitas ja homo novus ryhmät. Nämä itseään muita parempina pitävät "rodut" ylläpitävät hegemoniaansa markkinatalouden ja kulutushysterian avulla ja lietsomina.

Omaa valta-asemaansa pönkittääkseen he tarvitsevat kuitenkin  alvariinsa yhä niitä samoja, paheksuttuja,  lähes lailla kiellettyjä sanoja jotka nykyisin saattavat rahvaan hämmennyksen valtaan.

Suorastaan uskomattomalta tunnostaa että, rotu-sanan käyttö, homot, lesbot, neekerit, mustat, mustalaiset, ryssät ja ties mitkä "kauhistukset" toimivat suvaitsevaisuuden näkökulmasta  heidän hegemonian tavoitteidensa apuna. 

~~~~~~~~~~~~

Koko inimiskunnan historiassa ovat erilaiset valtakulttuurit kestäneet keskimäärin n. nelisensataa (400) vuotta. Siihen mennessä nomenklatuura on yleensä saavuttanut henkisen kehityksensä huipun sukurutsaisine mielipuolisuuksineen ja hulluuksineen ja muu sivilisaatio saanut kokea jakson lopussa pikaisen romahduksen joka on tuhonnut, pyyhkäissyt tyystin  sivistyksen ja jopa tuhonnut infrastruktuurinkin lähes maantasalle.

Jos nykyisen valtakulttuurin katsotaan alkaneen vaikkapa teollistamisen alkumetreiltä - 1700-luvulta, niin on aika helppoa laskeskella missä nyt mennään.

Vetoa tuskin kannattaa lyödä siitä onko inimiskunta viisastunut omaa historiaa tutkiessaan. Pikemmin kannattaisi  ehken keskittyä tutkailemaan sitä elääkö itse vielä silloin, tai  elävätkö jälkeläiset, kun rappeutuminen kiihtyy huippuunsa.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tämän tarinan "parasta ennen" käyttöpäivämäärä oli wanhettunut jo ennen julkaisemista.

torstai 15. heinäkuuta 2010

peurankello

LEiJAT


LEiJAT
 
Eilisen peilit heijastuvat kaltion kuvastimessa.
Lojun pukematta tukevan pahtaan juurella
suurella ahteella - odotan sadetta ilman tanssia.

Ihailen taikaa, tenhoa,
pysähtynyttä tuokiota, lipuvaa venhoa;
mittaan loputonta, ikuista aikaa,
sinistä hetkeä puuntavien pilvien pumpulisylissä.

Suljen luomeni ehtoosta huomeneen,
peijakkaan leijat veivaavat yhä silmissä eeskahtaalle,
pyörien nyörien latvoissa levottomasti,
vatvoen pientä määräävää kättä, hentoa kouraa,
joka haluaa hallita tuulen mukaan kaipaavan lentoa.

Ohuiden orsien rakennelma tanssii oikullisen
arvaamattomasti, haihatellen,
värikkääseen paperiin puettuna,
liimapisaroin tuettuna.

Pienet veijarit leijoineen pitävät hauskaa
kuni vihainen puuska kiskaisee toisen mukaansa,
toisen lannistaa rankka kuuro;
rakeet lävistävät hennon pinnan
ja se syöksyy suinpäin, neuvottomana kamaraan.

Itkuiset suut huutavat sielun kipua.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

HELLE


HELLE
 
Sirot pikkulinnut kiroilevat anhittoman ankarasti,
rastaat sanailevat,
manailevat äkeästi tahollaan synkeän mustat kaarneet
ja kärttyisät harakat;
sadattelevat lemmot ärttyisästi vitelikön suojasta.

Helteän ehtoinen,
painostavan kostea ilma roikkuu matalalla
luppoisten aihkipuiden yllä,
ilman kevyintäkään lehähdystä;
niin että lentäminen on raskaan työlästä - voimia vievää.

On kuin hetteen silmässä koittaisi siipispankkojaan
leyhytellä hidastetun filmin tapaan;
aikaansaamatta mitään merkittävää lentorintamalla.

Tätä on jatkunut jo päiväkausia;
perkeleellinen parvi syöpäläisiä on kerääntynyt
mustanpuhuvaksi,
iniseväksi, surraavaksi ja pörrääväksi pilveksi
tämän onnettoman lintuyhteisön tyyssijan
välittömään läheisyyteen.

Veriaterialle - se on niiden virka ja työ;
eikä yökään anna niiltä rauhaa.

Helle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 13. heinäkuuta 2010

KESKiKESÄN TUOKiO PiKKULASSA


KESKiKESÄN TUOKiO PiKKULASSA
 
Tuttua tutumpi heinittynyt, siimeinen polku.
Verkkaisin askelin - ikään kuin tolaani tunnustellen,
siirrän raihnasta tomumajaani toivossa,
toivossa että jälleen kohtaan lapsuuteni haamut,
nuoruuteni idolit ja tavoitan menneen ajan hengen.

Jo häämöttää varjoista punainen uksi,
oven akkunassa ylhäällä kukkainen hempeä verho.
Lukin kutoma linnikko tomuisen ruudun takana.

Saranan kirkaisu, askelman narahdus
kun avaan ja puikahdan sisään.
Vapautan itseni turhasta prameilevasta kuoresta.
Aistini avartuvat kun nostan kannen,
muistojen meri tulvii tuimana, wäkevänä vuoksena.

Istahdan - tässä temppelissä ei tarvitse hävetä.
Suoraan edestä tuijottaa Olavi Virta, Kirka yllään,
vasemmalla seinällä hymyää Laila, oikealla Danny.
Ajatus karkaa, mieli ja keho tyhjentyy turhasta.

Olo helpottuu - palaan tähän hetkeen.
Kellastuneen lehden kannessa Jyrki Katainen;
riipaisen sivun, rytistän mytyksi ja pyyhin.
Laupeus valtaa sisimmän, vapauttaa sieluni entoon,
pyrähtämään lentoon - luomisen töihin yöttömiin öihin,
uusiin huomisiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 12. heinäkuuta 2010

TARiNOiTA JA TARiNOiTA


TARiNOiTA JA TARiNOiTA

Elämästä on olemassa lyhyitä ja pitkiä tarinoita. Useinmiten lyhyitä, sillä inimisotus on sittenkin merkillisen lyhytikäinen, hetken haihatus aika moneen elämälle välttämättömään asiaan verrattuna, pitkäikäinen vain johonkin ohikiitävään tuokioon, jos siihen rinnastaa.
Tämä tarina on lyhyt sillä pätkästä on vaikea tehdä pitkää vaikka siihen lisäisi puolet omiaan (sitä kuulua "petäjäistä").

Tämä on lyhyehkö tarina muudaasta herra Jänösestä - kauppamatkustajasta, joilla kaikkien kapakkatarinoiden mukaan tunnetusti on niin kiivas ja  sangen hoppuisa elämänrytmi. Asialla on vissit, ilmiselvät juurensa. Kaikki minkä kynsiinsä saa on tämän lajin ehdittävä myydä ennen sen viimeistä käyttöpäivää tai "parasta ennen" merkinnän umpeutumista.

Me olemme tulleet inimisyhteisönä kovin erilaisiksi "wanhaan hyvään aikaan" verrattuna. Lähes kaikki elinpiiriimme liittyvät tuotteet ja vermeet wanhenevat hoppuisasti ja sitten niiden aika (elämä) on ohi. Jopa niinkin yleinen aines kuin bensiini, joka on uinunut maan syvyyksissä muutamia miljoonia tai miljardeja vuosia raakaöljyn yhdisteenä, menee kuulemma viimeisimpien tietojen  mukaan noin kolmessa (3) kuukaudessa pilalle. Se on käytettävä hopulla - kuuluu neuvo Pärnäsen korjaamolta.

Entäpä sitten vesi? Se - se yksi ja sama vesi, joka on jatkanut ikuista kiertokulkuaan maapallon vaikutuspiirissä vuosimiljardeja. Ja niin vain on senkin ollut taivuttava kaupustelijoiden völjyyn. Heti kun se joutuu kaupustelijaketjun ketkun kynsiin ja sittemmin hyllyyn könöttämään, se saa aikaleiman ja sen lyhyehkö elämä on sitten silminnähden laskettavissa. Ei kahta puhetta. 
Sitä milloin vesi on tismalleen tänne tullut tai keksitty, sitä ei tiedetä tai siitä ainakin kiistellään samoin kuin itse keksijästä, mutta sen sijaan siitä ollaan kyllä varmoja milloin se vanhettuu. Siksi on ostettava UUTTA vettä.

Näitä lyhytelämäisiä tuotteita muunmuassa Hans Sigismund Jänönen möi työkseen. Ymmärrettävästä syystä hänellä oli siis kiire. Siihen tarvittiin autoa. Ja valitettavasti myös autot ovat hyvin lyhytikäisiä. Lyhytikäisiä autoja suunnittelemassa on nykyään valtava määrä lyhytikäisiä ja -näköisiä insinöörejä, sillä he saavat palkkansa työnantajansa (autotehdas) ja osakkeen omistajien lyhytnäköisyyden vuoksi. 
He ovat insinöörejä EI-järjen vuoksi koska suunnittelevat järjettömiä luomuksia.

Asia on niin että jossakin vain päätettiin taannoin, että Volvo Amazon on huono auto, koska se ei vanhene. Siksi alettiin tehdä huonoja autoja jo heti asiaan havahduttaessa, eli 70 luvulla kun älyttiin laskea tavaroiden keski-ikiä. Kun hiffattiin yleisesti jatkuvan kasvun teoria ja siitä tuli uskonto.

Heti samaan syssyyn alkoi pikawanhentaminen kovin monilla sektoreilla. Kodinkoneiden ym. hilisvitkuttimien  kestävyys, itseasiassa lähes kaiken keksittävissä olevan käyttötavaran wanheminen alkoi tuolloin ja on siitä saakka pitänyt oiwallisen hyvin kutinsa.

"Onko kirveen tai rautakangen lisäksi montakaan muuta tuotetta jossa ei olisi "viimeinen käyttöpäivä" merkintää?", saattaa joku hyväntahtoinen ystävällisyyttään kysyä itseltään.

Mutta asiaan, tämä herra Jänönen, Hans Sigismund Jänönen oli työ- ja kotimatkalla jostakin lemmosta päin. Todennäköisesti jostakin uudesta kukasta vissiin, koskapa kauppamatkustajat lentelevät tarinoiden mukaan alvariinsa kukasta kukkaan.
Ja josta moisesta tyylistä kauppamatkustajain vaimot eivät syystä tai toisesta pidä vaan ovat enimmäkseen närkästyneitä sekä lisäksi yleensä istuvat jalat ristissä koko sen pikaisen viikonlopun jonka kauppamatkustaja parka ehtii kotonaan piipahtamaan. 
Näin oli tälläkin kertaa odotettavissa, sama vanha laulu, mutta vastuullista talouspolitiikkaa työnsä ohella harrastava herra Jänönen (Kok) oli silti kotimatkalla. Julkisuuskuvan ei sovi horjua.

Äkin yllättäin hänen allaan murisevan japanilaisen talousihmeensä raidetangon pää saavutti "parasta ennen" hetkensä. Muljahti pesästään, katkaisi pultin ja pääsääntöisesti ja etupäässä ratin ja Tieliikennelain 34§ määräysten mukaan normaalisesti toimivat pyörät saivatkin nyt luvan  tällä kertaa mennä ihan kertakaikkisseen omiin suuntiinsa. 

Vasen pyörä päätti autonkorin kera mennä moottoritien keskikaiteen yli ja siitä katon kautta kerien neljänkymmenen metrin  ilmalennolla kymmenen metrin korkeuteen tienposkessa kasvavaan kuuseen. Oikea tyytyi kierimään raviin.

Ja herra Jänönen joka ei ennättänyt parahultaisesti siinä hötäkässä sanoa irti suhdettaan, hallitsemastaan liisatusta kapineesta ajoissa, kiipesi samaan puuhun, samalla satasen ja risat vauhdilla ja rojahti sittemmin jäljempänä maahan kahtena kappaleena niin kuin kunnon kansalaisen tulee tehdä viranomaistyön helpottamiseksi. Ja niin siis hänenkin ikioma "parasta ennen"-aikansa umpeutui.

Kun kaikki herra Jänösen elämään kuulunut virkatyönä virkamiesten suoritettava paperityö oli saatu tehtyä ja kauppamatkustaja Hans Sigismund Jänönen oli sullottu arkkuun, yllätys-yllätys, jossa oli myös "viimeinen käyttöpäivä" ja sittemmin raijattu hautuumaalle monttuun jonka viimein käyttöpäivä loppui n. 25 vuoden kuluttua, niin siinä vaiheessa haudan reunalla seisoi enää H. S. Jänösen leski penikkalaumansa kera. 

Kukkavihko kädessä, mustissa vetimissä, linnikko kasvojen ja hiusten peittona. Sekä yllättävänkin suuri sakki tätä teknisesti kehittyneen maan hiljaista kansaa taustalla myötäeläen. Hiljaisena.

Ja satunnainen ohikulkija, myötäsurija hänkin, kuuli kun leski Jänönen pidätetysti luki nauhasta muistolausetta:
"Mikäs sull on Jänönen kun et enää hyppele?"

Kulkija oli lähes varma että ikään kuin linnikon raosta olisi huomannut hymyä soreaksi maalatuissa huulissa vasten vastavaloa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Tämän tarinan "parasta ennen" käyttöpäivämäärä oli wanhettunut jo ennen julkaisemista.

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

TUPPiPOTUiLLA


TUPPiPOTUiLLA
 
Kyllä, kyllä ja niin-niin.

Rakastan kyllä sinua,
savulta tuoksuva ihana vaimoni - ei kahta puhetta,
mutta hyvänä kakkosena,
heti suloisen peräsi perässä,
kiilaa röyhkeästi syntisen rietas sika.

Ankaran maukas,
kermaan hierretty samettisen lahea läskisoossi.
aistillisilla tuppipotuilla,
huikentelevaisen porkkanaraasteen kera.

Sille jälkiruokana limellä kostutetut
sitruunakakkuviipaleet,
ryyditettynä sokeroidulla mansikkahillolla.
Minun jumalani sanoo: NAM!

Ja hillon päällä nököttää vanilian makuinen
kermavaahtokokkare kuin nunnu - nam-nam.

Eturuoaksi passaa mojova kipene lanttukukkoa
kiihkeän keltaisen merelle tuoksuvan voin kera.
Juomaksi Dufvenmåla kolsyrat lingon vatten.

Siinä elämän tarkoitus, salaisuus ja maku.
Aquluk!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 10. heinäkuuta 2010

TUTTU REiTTi


TUTTU REiTTi
 
Jäkäläisen tievan päällä mutkitteleva rannio
poronpaskoineen aihkipuiden lomassa
on maittavin kotimatka tiettömistä selkosista etapille.

Wanhan aarnimetsän tuoksu virkistää,
avaa hengen - sallii täyttymyksen tulla,
kaivertua sielun syvimpiin sopukoihin.

Vaikka viilekkeet kalvavat olkaluita
ja satula jäytää selkäpiitä,
askel on keveä,
anturat tömähtävät havuneulaskarikkeeseen
suorastaan mystisen vaimeasti.

Jossain puiden lomassa etuoikealla
pilkahtelee lompolon sinisenhopeinen silmä,
toisella puolen kiemurtelee soliseva puro
sen tuhannella mutkalla ja kiepillä,
ryhtyen väliin laheaksi viidaksi,
väliin karuksi rakaksi.

Tuttu reitti hyvien vuosien takaa,
pian näkyy jo ikääntyneen kammin heinäinen katto,
maakivistä muurattu piisi.

Williintynyt pihapiiri ottaa auringon lämpöisenä
odottamansa vastaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 9. heinäkuuta 2010

TAiVAANRANNAN MAALAAMiNEN


TAiVAANRANNAN MAALAAMiNEN

Taivaanrannan maalaaminen on varsin työlästä puuhaa, vaikka sitä käytetään usein halventavassa mielessä kuvaamaan itsessään sangen mielenkiintoista ammattia ja taitoa satunnaisiin yksityiskohtiin ja kulminoitumisiin perustuen. 

Etenkin se on työlästä ja aikaa viepää, jos sen aikoo tehdä huolella, ei tuosta vaan hujauttamalla - hunsvottien tapaan, tai hetken hurmaa ja pikavoittoja tavoitellen, kuten politikat, inimisten mieliä maalaillen.

Se on pannahinen niin, että saadakseen kunnollista jälkeä, sellaista että sillä heltiää ainakin jonkun taidetoimikunnan apurahoja, on maalaukseen ja sen aloitteluun kiinnitettävä erityistä huomiota aina heti valmisteluita myöten.
On uskottava wanhojen inimisten kokemuksia, niiden jotka sanovat että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Maalaaminen kannattaa aloittaa aluksi alaan tutustumisen takia jostakin lapsellisen helposta alustasta. Esimerkiksi isohkon järven selkeä aava ulappa kaukaisuudessa siintävine horisontteineen on mitä mainioin ensikertalaisen ja aloittelijan alusta.
Sellainen jossa on selkeä, kantava taivaanpiiri. Sellaista on hyvä lähteä myötäpäivään luonnostelemaan, tosin vasenkätisille saattaa olla vastapäivään käsin etenevä suunnittelu kätevämpää teknisesti. Nooh oli tai ei, siitä kuitenkin lähdetään.

Ensin tehdään tietenkin vaativa horisontaalinen mittaus. Sitä varten on hyvä katsoa sellainen jyrkähkö kallio tai viettävä rinne johon asettautua tomumajoineen.
On syytä varata ilmapatja tai muu siihen verrattava alusta jonka varassa suoritteet ja kaavailut tapahtuvat. Ehkäpä joku tykkää nykyisin edullisesti hankittavista puutarhan lepokalusteista, no nekin hätätilassa kelvannee, se on sielun näkökulma joka ratkaise asian viime kädessä. Kullakin on mielteensä.

Ja aikaa, sitä on varattava rutkasti, taivaanrannan maalaaminen on vastuullista työtä, ei pentele vieköön siinä sovi hutiloida, ei hätiköidä. Kyllä parhaan ja laadukkaimman lopputuloksen varmistaa vain yksityiskohtaisen huolellisesti, asiaan paneutuen suoritetut mittaukset.

On tähdellistä että kulminaatio ja leikkauspisteet osuvat kohdalleen. Juuri sinne mihen ne tarkoitettu ja että kultainen leikkaus, se maalauksen kohta jossa koko sommittelun ja värien käytön idea valoineen ja varjoineen lähentyy loppuhuipentumaa, haihattelujen ynnä mielenliitojen ja -purskahdusten yhteistä kiihkeä palokohta, osuu tismalleen siihen mihinkä se mielessä osoitettiin jo luonnosteluvaiheessa.

Sitten kun ollaan maalauksen siinä vaiheessa, että purkit, purnukat, tuubit ja paletit, sutit ja pensselit, lastat ja veitset on mieli asettanut eteen tarosalle nättiin ja säyseään järjestykseen lopullista maalailua varten, onkin jo helppo käydä työstämään.
Se ei ole kuitenkaan ihan sama mistä nuo edellä mainitut hankkii ja miten lajittelee. Siihenkin on uhrattava aikaa ja vaivaa, siis edeltä käsin. Näin se on nähtävä. Vaikutteet, erilaisine värisävyineen on opeteltava erottamaan ja tunnistamaan oikeiksi ja aidoiksi silmänlumeeksi asetetuista.

Kun sekä horisontaalinen  että vertikaalinen mittaus on suoritettu, asetetaan taivaalle kultainen leikkaus ja valmistaudutaan sen jälkeen maalaamaan suuret laajat pinnat. Kun se asia on saatu taivaalle pannuksi, on hyvä pitää taukoa että teelmä ehtii hieman kuivahtaa, puolikostealle on helpompi tarkentaa sitten  yksityiskohtia.

En suosittele tauon aikana mitään alkoholipitoista, alkoholin haihtuvat höyryt sotkevat kovin helposti kokonaisuuden koska ovat vaikutukseltaan sangen ailahtelevia ja oikukkaita, saaden usein jopa harkitsemattomia päähänpistoja aikaan.
No niitä juuri, joita on sitten jäljempänä hankale mennä enää korjaamaan.

Suosittelen jotakin hapokasta omena- tai rypälemehua, pekoni- tai meetwustivoileipiä nautittavaksi kuivumista odotellessa. Kupponen omanmieleistä kahvia, kenties kerman kera ja tai kastettavaksi hienoa saksalaista tummaa kermasuklaata.
Toki ei pois ole suljettu originaalit nallekarkitkaan. Ne sopivat mitä mainioimmin tilanteeseen. Jollakin joku muu.

Tauon jälkeen, oletettavasti päivä on tuolloin jo hyvän matkaa yli puolen, aloitetaan viimeistelytyöt. Annetaan kokonaisuudelle loppusilaus. Viimeistellään taiteellinen vaikutelma ja teknillisten suoritteiden loppuun vieminen niin taiten että ystäväpiiri vastaa kateellisin huokauksin kun he saapuvat omien töidensä uuvuttamina ja raskautettuina tutustumaan lopputulokseen.

Taivaanrannan maalailun voi lopettaa esimerkiksi kunnon kotona valmistettuun päivälliseen. Jotain kevyttä, aistillista, ehkenpä vaikka kermassa haudutettua naudanmaksaa lanttuhöystöllä ja kuoripotuilla, vihreydestä muistuttamaan pussillinen pakasteherneitä ja kenties sielun herkkyyttä täydentämään lusikallinen tahi pari mustaherukkahyytelöä.
Tässä nimenomaisessa tapauksessa ja ehdotelmassa ruokajuoma on vapaa. Valmiseineistä on syytä pidättäytyä tässä ammatissa tyystin, ne ovat humbuukia ja itsepetosta, sisältävät synteettisiä lisäaineitakin. Lisäksi ne lihottavat ja saattavat aineenvaihdunnan outoon tolaan.
Olettekos nähneet laiheliinia joka käyttää vaikkapa Hermesetasta?


Hyvin syöneenä on helppo käydä levolle, raskas luova työ vaatii veronsa, mutta sielu auvoiseksi tyhjentyneenä, asetettuna eetokselliseen lepotolaansa, on helppo kyllä uinahtaa.
Ei ole mitään kunnollista syytä huolehtia seuraavan päivän maalauksesta yötä vasten lain. Kyllä se aihe taas selviää seuraavaan huomeneen - hyvin nukutun ja tasapainoisen unen jälkeen.

Tämä ohje sopii kaikille asiasta kiinnostuneille kohtalaisen hyvin, itse kullekkin personoituna, tietty, soveltaen käytännön resurssien, tilojen ja kompetenssien mukaan.

Taivaanrannan maalailu on terapiaa, se auttaa työhulluuteen,  unettomuuteen, levottomuuteen ym, ym, omituisiin tiloihin ja toliin. Se palauttaa humeetin näkemään ne asiat jotka silmät jo valmiiksi näkevät ja ymmärtämään ne viestit joita muutkin aistit tuottavat. Taivaanrannan maalailu tuo lopputulemana mielen- ja hengen tasapainon, rakentaa lujan- ja itsenäisen henkisen kodin sielun tyyssijaksi.

Ja mikä parasta maalaamisen voi aloittaa jokainen itsellisesti heti kun pääsee itsensä kanssa sinuksi.
Upeita maalauksia toivottaen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Taivaanrannan maalaaminen vapauttaa inhimillisen elämän ikeestä.