maanantai 30. kesäkuuta 2014

HARMi


HARMi

Piennar lainehtii kesätuulen leppeässä virissä;
huteron autereen läpi siilautuva äpäreen vehreys
auringon kirjomana levottomana huntuna.
Nuokkumasta vironneet kukat;
siinä on jotain mystisen outoa - salaperäistä
kun se saa kiskomaan jalkoja niitulle kirmaamaan.

Mistähän moinen vietti tulee.
monenkohan vuosituhannen takainen iskostuma
tuollainen ele on ihmisen humeetissa?
Senkö täytistä ne on silloin sinne hilipasseet?
Vai ovatko?

Onko mokoma takaumawimma kaikilla lajitovereilla?
Lieneekö tutkittu;
ei varmaan pärjää aiheena kulutuhysterian kiimassa
rynnistävälle riettaalle höpö-höpötutkimukselle.

Haaveilijat ja uneksijat on tämän päivän rupusakkia,
vinoutunutta ylijäämää,
ylimääräinen harmi muovisivistykselle.

Kauneudella on trendit, rajat ja rajapinnat;
yksinkertainen maalaismaisema ilman Valion logoa
ei täytä niitä kriteerejä.

Harmi se on - se on harmi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

PESÄERO


PESÄERO

Palokärki vaaran konkelokelossa,
enteellinen huuto - sadetta,
kirkaisu kuolemaa;
suuresta onnesta ilmoitetaan asianomaiselle
koputtamalla reikä tuvan seinään.

Asia hymähdyttää,
niinpä niin - sitä on kaikenlaista;
palokärjen viikatemies-laulu
ja monta muuta.

Huoahduksen jälkeen jatkuu loitontuminen,
sivistys jää yhä heikommille perustuksille,
huojuu uhkaavasti muovisissa kantimissaan.

Pesäero kasvaa,
kamuan graniittista kultuurin kylkeä vastaseen,
raskasta - mutta tuntuu ottavan vastaan,
muovin notkumiset eivät hetkauta kiveen hakattua.

Pöllö nakkautuu näreikössä siivilleen,
suodattuu aaveena siimeksen läpi,
tanssii tanssin
ja lehahtaa pökkelölle pyörtämään päätään.

Luonnon murskaava ylivoima taivuttaa niskaa;
enkä pane vastaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 28. kesäkuuta 2014

SANANJALKOJA


SANANJALKOJA

Niin ihastuttavan kauniinvihreää hiljaisuutta
suurten mastokuusten siimeksessä,
jättimäisten alaoksien siilaamassa hämyssä.

Sieltä täältä pilkahtavat auringon säteet
tekevät kenestä tahansa - pahasta eli hyvästä,
prinssin tai prinsessan;
sikäli mikäli sattuu oikealla hetkellä satumetsän
viileään hartauteen osautumaan.

Kyse ei ole taidosta,
ensisijaisesti etupäässä tahdosta haluta omata;
halusta kokea sellainen herkän koskettava,
pittoreskimainen intiimi hetki kahden luonnon kera.

Sananjalkoja niin runsaasti vietossa;
vaitioleminen paras vaihtoehto ikinä tässä tolassa.
Yhdentyminen takaisin siihen tilaan josta
maailma riipaisi irti pois orvoksi hortoilijaksi.

Miten onkaan huumaava se tunne
joka sielua vääntää ja kääntää sisäistyessään!
Myrrysmiehen väkevä henki,
mustan lompolon syövereistä kallion kylkeä matava
äärimmäinen huokuva voima.
Se ankara hetki
kun ymmärtäminen yhen äkin uuvuttaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 27. kesäkuuta 2014

PORTTi


PORTTi

Silminkantamattomiin siintää vaarameri;
sielunvaellusta rajoittaa vain petäjäpuun oksalle
empimään pyrähtänyt sielu,
kehtaamuksen houkutus sieltä kalvaa
hieman mieltä.

Huterolla kallionjyrkänteellä tepastelussa
kun on niin outoa taikaa - viihdyttävää kiihtymystä,
että samanaikainen ihastelu
ja koipien asettelu ehdottoman oikeisiin paikkoihin
on käytännössä lähes mahdotonta ja onkin.

Mutta tämä korpivaellus kannattaa siitä huolimatta,
siniharmaan autereen suutelemat nyppylät,
niiden lomasta satunnaisesti erottuvat
uhkeammat vaarat liikuttavat humeetin nesteitä.

Jokin kumma tunne vaatii
poikkeamaan polulta soisen rotkon uumeniin;
pysähtymään notkuvalle rannalle,
haistamaan suopursujen huumaavaa eetteriä,
maistamaan korven williä tuoksua
kuulemaan kiveliön väkevää kutsua.

Ravisuttava kosketus lapsuuden hiekkalaatikolla
vuosikymmenten jälkeen uutena sykähdyttävänä;
yhtä ankarana kuin mieliunestaan
vastaheränneen äreä tunne.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 26. kesäkuuta 2014

RUKiiNEN


RUKiiNEN

Elämän kertotaulussa ei lasketa useimmiten lukuja,
siunaillaan vaan kiikkustoolista käsin niitä kertoja
jolloin olisi voinut pysähtyä sijoilleen;
kamuta ehkä itseään ylemmälle piirtämään muistiin
mieltänsä kiehtoneen ihastuksen tauluksi.
Eikä sitten pysähtynyt.

Pentele vieköön;
maalata tuoksinassaan näkymän ja tunteen
itseään suuremmista asioista silloiselta ajalta
kun kokonaisia vuorokausia kestäneet matkat
kestivät aina saman puolituntia kysyttäessä.
Eivätkä loppuneet koskaan.

Vasta hamassa,
loputtomalta tuntuneen iäisyyden päässä odotti
paksu rukiinen viipale - päällään aimo könttä,
sentinkin paksuinen kerros helmeilevää voita,
tukevilla juustomakkaraviipaleilla höystettynä.

Mikä siinä sitten oli ollessa;
vähemmästäkin sitä lapsi saa mielensä laukkomaan;
rakastamaan yksinkertaisten herkkujen
yksinkertaisen kiehtovia makuja suussaan.

Aistimaan häipyvän nälän viimeisiä sinnittelyjä;
hymyssä suin - muikeana huuliaan nuolten.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

ADAGiO


ADAGiO

Suuren virran varrella aamun kajeessa
kun maa on vielä synnitön, kasteinen
sekä tuoksuisen hellä.

Koskematon kahina värisevissä haavoissa
myötäleeseen märän päällä leijuvasta tuulesta.
Kaunista - sanat syntyvät lepeinä;
hennot runot punoutuvat leteiksi ilman aikojaan
kissankellojen kilinässä.

Mielikuvaharjoituksen koiru-osio ilman otusta;
kaltimon rannalla - yleisellä penkillä,
väkevänä vyöryvä vöyri musta vuo seurana.

Pyörteilevä vesi tekee parhaansa viehättääkseen,
häränsilmät valuvat myötäleeseen - pois näkimistä,
niiden helvetti on turbiinikirnussa.

Adagio syntyy yhä uudestaan ylävirrassa;
mustarastaan kujeileva laulu säestää
tässä versiossa suurta kapellimestaria.
Niin vienosti soljuu sisintä raapiva soitto.

Ihastuttavan sielua kuohuttava on tämä
veden peilikuvan luoma absurdin hassunkurinen
rantasaunan kamarin orkesteri - omasta päästä;
mokomaa ei voi keksiä edes länsimainen tiedemies.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 24. kesäkuuta 2014

VÄRiKALLiO


VÄRiKALLiO

Onni on hyvin runsaasti sitä,
että osataan vastata kyllä kysymykseen:
"Lähdetäänkö Raks nyt lampsimaan
neljän tuhannen vuoden päähän;
vaiko huomenna?"


Vilkaisu yläkertaan - puolipilvistä,
aurinkoon - orastava iltapäivä;
villasukatut koivet syylinkeihin,
sitten mukanokialaisiin ja eikun menoksi.

Palas alkaa laveana wanhana tienpohjana;
muuttuu mukulakivipohjaiseksi uraksi oitis
kun saapumisrakkine sulautuu metsän siimekseen.

Lopullinen tola on mukulakivipolku
ja paljastuu Metsävaltion tosireiluiksi kilometreiksi;
mutta lopulta syöpäläiskatraan verijuhlan keskellä
siintyy Värikallion hahmo.

Olen aistivinani ripauksen Stonehengeä;
vaikkei kivipystejä olekaan hilattu toistensa päälle.
Siellä hääräsivät keltit - täällä jotkut muut;
aikomus - arvaan, lienee ollut samankaltainen

Akustiikka paljastaa miksi muinaiset taiteilijat
pysähtyivät juuri tänne luomisen töille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 23. kesäkuuta 2014

KiUSAUS


KiUSAUS

Välimatkat ovat niin eriomaisen hupaisia,
että tuskin kestävät kauan
kuni on jo perillä burleskissa vitsissä
joka haluaa Lapiksi.

Kellopelin ensimmäisillä metreillä;
kun jo on tunne että olen nähnyt liikaa - tarpeeksi.

Vielä nämä luontoon raiskatut alppimajat
ja muut kummat urbaanit pykäykset eivät ole
saaneet kokijaa haltioituneeksi - edes vakuuttuneksi.

Mitä lempoa tässä oikein pitäisi sanoa;
nousukkaisuuden mielipuolinen perfomanssi,
Tohtori Absurdi ei ole osannut asentaa SEIS-nappia.

Peli jatkuu eikä kukaan hirviä kertoa,
että tästä kaikesta näkyy hyvin runsaasti läpi,
keisarinnan pikkuhousunsuoja on pettänyt.

Sata tai kaksi kertaa;
kaikki tämä tullut ohitettua pysähtymättä,
näkemättä arkitehtooninen ilkikuri.
Se on ollut onni - tae siitä ettei kiusaa mieltänsä.

Toki muiden näkimien eri mieltä kunnioitan,
puollustan viimeiseen hengenvetooni saakka.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

ViiSi VUOTTA


ViiSi VUOTTA

Tämä on semmonen maa,
kesällä kun on kuuma ja hiki - lunta,
talvella kun kelkka ja reki;
jelekäiset iskee tulta.

Outo maa - tyyten erilainen kuin outamaa;
keväällä hangen aikaan hiihdellään tissiliivisillään,
suvella kavutaan villatikkurissa,
karvareuhka takaraivolla vastamäkeen.

Puuskutetaan,
virutetaan naamaa lompolossa
ja hytistään tauolla;
eikä se siitään pitene,
vaikka kuin ällistyneenä äimistellään valoa.

Tullaan vaan seuraavana vuonna takaisin,
miltei samoin askelin - sama kaiku;
vastaa paljonko kello kysymykseen:
"Yötön yö - yötön yö - yötön yö..."

Kohvetta nokisesta pannusta,
kermanokare ujossa viiksihaituvassa;
punainen nalle-karkki väistelee kieltä
ja maistuu somalta.

Viisi vuotta ja yhä kyllä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 21. kesäkuuta 2014

AETERNiTAS


AETERNiTAS

Kolmekin astetta lämpimän puolella on sentäs jotain
tässä seisahduksen erinomaisessa päivässä,
ihana pohjoinen huomen - tällä erää ahava,
hyväilee sielun uloimmaisia osia.

Tuomen yhä kevyen viipyilevä,
kimuranttina tanssahteleva vivahde hivelee haistinta,
saa kuulemaan silmät suljettuina tuulen.

Luulen käsittäväni kuinka aika on onnellinen
kun saa raksuttaa.
Se on sen elämä.

Ilman ihmistä mokomaa hoputtajaa tuskin olisi
kukaan muu viitsinyt keksiä;
ainakaan ensimmäisten oivallusten joukossa.
Ristiksi itselleen.

Mutta kun se nyt on - kellon saa heittää nurkkaan;
ei aika siitä moksiskaan ole,
sen kun vaan käydä rytyyttää tasaiseen tahtiin.

Ilman aikaa olisimme aina - alati;
anna minun kestää kaikki wanha riivattu rikkiviisaus,
sillä pian on hetki jolloin aika seisahtaa.

Sen mitättömän hetken olemme ikuisia.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 20. kesäkuuta 2014

RÄNNÄNRAKASTAJA


RÄNNÄNRAKASTAJA

Räntä piristää,
siinä on täpärä toivio - lupaus talvesta,
ihanasta viileästä jotenkin;
vaikka tosiasiat tunnustamalla - heh,
ei pienintäkään mahdollisuutta.

Alakuloistaa toisia;
iteppä kuoppansa kaivaneet,
jumittuneet kesän ihmeitä tekevään unikuvaan.
Mutta sen verta rönsyilyä pitää sallia,
jo sovun takia,
harmaaseen kätkettyä harhaa.

Aistimet tekevät tyhjää työtä,
kaivelevat humeetin sopukoista takaumia,
yrittävät sulauttaa keskikesän myöhäsyksyyn;
kuulaus häivähtelee otetta saamatta.

Eihän sellaisesta mitään tule,
siltä kuunaan synny tilapäisessä tuiskussa,
ei vaikka näkimillään näkee räntäepisodin yks'yhteen.

Laantuu mokoma parahultaisesti,
taantuu ennen kuin rännänrakastaja ehättää asettua,
kiikkustoolin verannalla;
kaivaa jostain pilvenlogasta raon
ja lähettää säteen lohduksi matalille mielillle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 19. kesäkuuta 2014

NÄKYKiVi


NÄKYKiVi

Aurinko se vaan yrittelehtää sinnillä;
pelaa upporikasta ja rutiköyhää,
vaikka kuin ennusteilla yritetään kiskoa
tanakkata pilviverhoa sen eteen.

Ennustajille lienee syvä pettymys,
jos sadekuurot jättävät mannun piiskaamatta,
tahi loitoaminen jää päiväuneksi.
Siltä se nyt tällä erää kuitenkin vaikuttaa;
ikävä tuottaa pettymys sateen povaajille.

Meikäläisen Palantír on suoraan kuonon edessä;
näyttää tällä erää niin väkevää poutaa,
tosi viileää kyllä,
että kaprokki tulee väkisinkin mieleen.
Ja tikkuri.
Ja pässin pökkimät
Ja kynsikkäät karvahatulla.

Mutta muuten hyytävä ilma tekee hyvää
kaikille ilmassa pörrääville perkeleille.
On siipispankot niin jäykkinä,
ettei ne pysty kykenemään ininään;
lentämisestä puhumattakaan.

Ilmassa tuntuu piisaavan sen verta tulipasilleja,
jotta kyllä net kokon saa Ukon juhlassa tuleen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

KORVENNUS


KORVENNUS

Merikotko - ikää lienee nuutuneesta puvusta
ja ränsistyneestä yleisilmeestä päätellen riittävästi;
istuu hyisen meren ranta-ahteella - vakikivellään.
Kiroilee ja manaa ääneen.

Sitten tuijottaa aavalla ulapalle vaiti;
antaa pohjoisen ahavan pöllyyttää,
tunkea päälisulkien alle niin estotta,
että linnunlihalle karauttelee koko raatoa.

Kiljuu uudemmasti - vertahyytävän ankarasti,
rakkauden polte se kai korventaa yhä sydäntä.
Herra isä - oikeinko se ihan silminnähden,
tahi korvinkuulin sadattelee;
huorittelee kaikkia maailman akkoja.

Kyllä - rakkaudesta koko kevään räytynyt sankari;
sitten tyhjään pasteeraukseen tyyten kyllästynyt
kun toinen - nuorempi yltiöpää ja ketku,
vokotteli lupauksillaan orastavan heilasuhteen.

"Nyt lokin pirutkin käy päälle kuin yleinensyyttäjä,
tiirat paskoo silmille
ja kaarneen kutaleet ahistavat nurkaan;
nappaavat viimeisetkin muruset einespöydästä.

Tulis saatana Hilippa ja veis!"

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 17. kesäkuuta 2014

ROHJOT


ROHJOT

Wanha haavoittunut rautasillanrohjo yksinäisenä,
wanha moottoripyöränrohjo nojaamassa siihen,
wanha hipinrohjo poukkoilemassa jokivarressa.

Tutkailee ammattilaisen oloisena vuon vuolautta,
tietämättä asiasta muuta kuin että - mahtava rauma,
jos sinne tuiskahtaa - kastuu,
saattaa joutua istahtamaan hajareisin lohen selkään.

Pyllähtää arvioinnin hoidettuaan palsapounulle;
käy haikean oloisena tuijottamaan Hesperiaan,
yli tundran - loitolle.

Uteliaat vuonat käyvät ihastelemassa
pahalta haisevaa putputtajaa - musta papanoi.

Aina esi-isien maahan saakka näyttäisi ulottuvan
eetos mokomalla turjakkeella;
kaikkein suurimmat saadut ovat vihdoin,
vuosikymmenten jälkeen lakanneet kasvamasta,
päätyneet lopulliseen kirjanpitoon.

Hurjia vonkaleita,
tiimellyksen tuoksinassa roiskunutta kuohua
vaikuttaisi olevan vieläkin ilmassa.

Kaikkein suurimmat uivat yhä vapaina.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 16. kesäkuuta 2014

YHÄ KEKSiMÄTTÄ


YHÄ KEKSiMÄTTÄ

Kaiken muun ennalta ajatellun,
ehtoon uteliaisuusmatkalla vuoren kiirelle,
saan kuvattua räpsyllä;
vesipääskyt, uuvanat, lumen ja veden kamppailun.

Ynnä yhä pöyhkeilevän suokukon kiiman huumassa,
koiruja ja ihmisiä huijaavan merikihun.
Jopa tämän yllä kuvassa näkyvän aistiharhan.

Mutta sielikköpälven näkimet lumoavaa pinkkiä,
etenkin pilven siilaamaan vastavaloon;
sitä lemmon lelukamera ei osaa tallentaa.
Taika - hennoilta terälehdiltä hehkuva hohde,
se on tyyten haihtunut Hiitolaan sillä välin
kun laskeudun meren rantaan.

Ehken ihminen ei olekaan kaikkivoipa,
keksimättä on yhä näköaistin veroinen vekotin
joka ilman ensimmäistäkään napin painallusta,
näppäystä tai vääntöä,
panee näkymän kohdalleen - saa kertomaan siitä
ja tallentaa sen loppuelämän ajaksi.

Loitommaksi aikaa ei tarvitse,
parasta ennen käyttöpäivä on tarpeeton;
siviilirekisteri merkitsee vain ruksin
kun näkymä on kertakaikkiaan loppu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

KELLOPELi PUNAiNEN


KELLOPELi PUNAiNEN

Raitisilmamyrkytys luvassa;
satakunta metriä yläkertaan porojen ja lampaiden,
kai ihmistenkin kallaaseen kuluttamaa wanhaa polkua;
sitten alaskäsin loivemmin parikymmentä metriä,
olemma tunturien kainalossa kiiluvalla lompololla.

Viides tai kuudes nakkaus,
jo vapisee froualla vavan kärki;
ilmeestä näkee että syvällä sielussa myös.

Parahultaisesti laantunut ilma kiertämään rinnassa
pitkähkön tasaisen nousun jälkeen
ja heti kohta pitää pidättää henkeä.

Ennalta arvaamaton on isku,
kymmenen metrin päässä töyräästä möyrähtää.
Punainen vatsa vilahtaa mustasta vedestä,
kiskoo kiivaasti syövereihin,
mutta antautuu väsyttämättä,
jää sätkimään jänkäsuolle kiskaisun jälkeen.

Puukon hamaralla otsaan ja sielu livahtaa Ahtolaan,
samalla kalulla kurkku auki - Kellopeli Nieriä;
odottelee kyytiä voiselle pannulle.

Naantalin aurinko paistaa.
Rautu on elämän ensimmäinen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 14. kesäkuuta 2014

HOUKUTUS


HOUKUTUS

Lienee se paremmin vitsi
kuin että olisi mokomassa mitään tolkkua,
jos yhen äkin vain iskee himo - suoranainen wimma;
lähteä käristämään Huilun tuhtia.

Tunturiin;
nii-in,
aivan kun mitään muuta yhtä hyvää paikkaa ei olisi.

Vaan mitäpä se hyvejää,
kun on himo humeettiin pesäsen saanut jyrsästyä,
se on yhtä ja tyhjää taistella tutkainta vastaan.

Kyllä se jo tällä iällä tiedetään,
ei hellitä - ei sitten varmasti,
ei ennen kuin on päässyt mielensä päähän.

Kaivella vain jostain varaston perältä rinkka,
sulloa siihen kahmalollinen pilkettä,
tuohta sytykkeiksi ja lähtä kamuamaan.
Se on siinä.

Vaan onneksi on houkutus liki;
parikymmentä minuuttia koipea toisen eteen,
valmista tuli - huikea näkymä.
Sielulle lepo.
Kaupan päälle kohvet ja makkarat.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 13. kesäkuuta 2014

SiPULi


SiPULi

Pitkät tovit patarointia rannalla,
joutenolon somasti viipyilevää lopettelua;
pitkiä sinisiä ajatuksia solkenaan.

Mitäpä noita katkomaan ja eriteeraamaan,
tulkoot jaloittelemaan,
tomuttavat samaan syssyyn humeettikopan.

Tuulee - tuulkoon,
vuoksiaalto kurottelee pussailemaan,
havittelee varrettomia kumiteriä
tai on ihastunut raappahousujen tursuviin lahkeisiin.

Sama sille - ei vettä pölätä tarvitse,
vaikkei siihen ehdoin tahdoin haluta istahtaa;
joutuu kirkumaan,
kuten se sakemannisakki männä kesänä.

Oli omistautuneet nämät pyrstönkasteluun,
tai perän huuhteluun - miten sen kukin ottaa,
mutta saatanallisen ankaraa kirkkumista se oli,
silkalla saksalla jo kuivan kaperolla sannalla;
vasta matkalla mereen.

Mutta antaapa olla,
ihmisillä on muitakin kummallisia tapoja;
kuten sipuli.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 12. kesäkuuta 2014

VÄREiLYÄ


VÄREiLYÄ

Sellaisia iltoja,
ihanaisia, hämmentäviä, eilisiä;
kun pakerruksista voipuneena kaipaa jo yön unhoa,
mutta tunturin takaa kajastava valo
sommittelee vielä täyttä häkää draamaa pilvenlonkiin.
Niitä halajaa jotenkin vielä herätessä.

Ne nyt kummosempia kuin muuallakaan;
ovatpahan vaan,
jokaisella oman sijansa liki mieluisimmat.
Näin olen aikanani käsittänyt.

Ehkä maanmuoto - paljaus,
puiden, sitä myötä metsän puuttuminen,
tundran hidas värimuunnos ruskeasta vehreään;
sekö antaa yöttömästä yöstä erilaisen sävyn
jota täydentää aavan ulapan salaperäinen valo,
tai pikemmin heijastus - sanalla sanoen.

Mistäpä kaiken osaa ja arvaa,
pitäisi olla fysiikan tohtori selittämään humeetilleen
mistä johtuvat kummalliset auvoisat tuntemukset;
ikään kuin tässä elettäisiin jo toista elämää
näillä samoilla seuduilla.

Tänne kotoutuu helposti,
ihastuu karuun ja rajuun maisemaan tykkänään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

KULMiNAATiOiTA


KULMiNAATiOiTA

Aamu rannattoman rannalla,
meri täyttymässä,
aallot lopsahtelevat toistensa selkään kulminaatiossa,
vuorovesi - vuoroin vieraissa ja kotona.

Harmaasta erottuu sentään horisontin viiva,
hennolla kädellä vedetty;
hiilenpölyisellä hyppysellä jaettu maailma kahtia.

Ensimmäiset kipparit lähtevät yöttömään,
veden pinta rypistelee,
satapäinen isokoskelokatras pitää taukoa sannalla;
öljyää ja sukii sukelluspukuaan.
Tähän saakka kaikki tavallista.

Kun koiru hulmahtaa heittämään vettä korrelle,
alkaa perkeleellinen paheksunta ja jaakaaminen;
sitten pakkouimasille - juuri kuivahtaneessa puvussa.

Samassa vipinässä kukin närkästyksistä
koettaa saada omat lihansa turvaan.
Parempi niillä pienessä siveässä höyhenpussissa
kuin jumalattoman koirun motlakkeen leukaperissä.

Pilvivallin takaa sarastaa parastaan,
iloksi tämä tästä muuttuu,
vain aurinko enää puuttuu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 10. kesäkuuta 2014

YÖ iLMAN YÖTÄ


YÖ iLMAN YÖTÄ

Satumaa raottaa verhoaan,
hetken surunharmaa auer leijui lipuen,
haikaili pilvimailman varjossa;
kattoi kauttaaltaan mannun,
kuni ratkesi rakonen rajalla
ja kultainen valo taivaanpiirin kiiri huomeneen.

Taas kerran uudestisyntyneenä nuuskutan tuoksuja,
säteet ovat kuivanneet orastavan kasteen,
se mikä oli tulla,
on haihtunut takaisin pilviemonsa syliin
ja nyt matkalla toisiin kyliin valumaan kuuroina.

Poutapäivä valmistuu auvoisena,
tyhjä vatsa pitää hukkaa liikkeellä,
sika nukkuu yhä pyhä henki sisällään,
kukko - tipunen kummankin siipispankon alla,
katselee eroottisia unia astumisesta.

Vasta rastas puhaltanut huilunsa puhki,
huilustelee koko willin luontonsa voimalla heilalleen;
käki kakistellut kulkkunsa;
odottaa vastakaikua mors'maikultaan.

Yötön yö jatkaa muinamiehinä,
istuu pimeyden peikon päällä kuin tatti.
Satumaa - se raottaa verhoaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 9. kesäkuuta 2014

PESÄ


PESÄ

Pilven varjoja kaltion kuvastimessa;
on niin suuri hetki pysähtyä huoahtamaan
päälle kaatuvan kesän tyyssijaan.

Rikkumaton hiljaisuus;
jonkun kahlaajan pesä,
korsista haalittu olematon keko,
myhkyrä rannan viime suven korsikossa.

Neljä hailakan sinertävää pallukaista,
somasti höyhenhaivenien painona;
teos paljastuu tuokioksi
kun emo kavahtaa näyttelemään siipi repsottaen
haavoittunutta enkeliä.

Katsetta kääntämällä rauhoittuu,
palaa omiensa päälle
ja sulautuu ympäristöön.

Satunnainen sadepisaroiden kihinä,
laulu toisiaan kohti laajenevista renkaista
jatkaa siitä mihin ajatus katkeaa.

Veden kalvoa rypistävä tuuli puuskahtaa,
varistaa töyräällä rehottavan odelman timanteista;
vehreys sattuu näkimiin entistä ehompana.
Tuoksuu suvelle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

KÄRiSTYSiLMiÖiTÄ


KÄRiSTYSiLMiÖiTÄ

Grillivalkia hohkaa suven ehtoossa,
innostuu malttamattoma hehkumaan.
Näyttää hyvin väkevästi siltä;
ihan tuo rietas pelkästä silkasta ensi-innosta sitä.

Päästelee ärhäkkänä vapaaksi tulisia kaasuja,
hiilen sisimpään piilotettuja käristysilmiöitä;
kaikki on valmiina odottamassa.
Hipaisten ohimenevä ilma tanssii pätsin yllä,
kiermurtelee pirullisen tanssin Pikku Manalalle.
Täydellistä-täydellistä.

Täydellistä.
Posliinivadissa kannen alla,
suolakanelipippuritökötissä köllivä teeluupihvipari,
parasta wanhan lehmän lihaa mitä rahalla yleensä saa,
raottaa jo kantta kärsimättömänä;
joko saisimma tulla valurautalauteille loikomaan.

Mestari komentelee hiiliä hangolla,
kohentelee - kääntelee virallisiin asentoihin,
korjailee vielä teostaan
kuni vihdoin nyökkää.

Nälkäänsä pidättelevä froua hyökkää kyökkiin,
sieppaa vadin - samaa haipakkaa rantteelle;
lykkää pihvit punahehkuisen hornan suuteloon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 7. kesäkuuta 2014

TiHQ


TiHQ

Sielua raatelevan helteen päälle käynnistyy pehmeä,
hitaasti vettävä lempeän empaattinen sade,
äänetön, tuhnuisen samettinen tihq,
jostain unimaailman tuolta puolen.

Se joka kastelee kaiken kohtamaansa kuivan;
myös karikkeeseen notkelmien pohjalle munitut
pirulaisten kotelovaiheet.

Armeijat ovat valmiustilassa syntyäkseen,
jatkaakseen elämään,
kuollakseen pois tappamatta.

Tämä on niiden tilaisuus - tämän kesän ensi-ilta;
syöpäläisten maailman suurin verinen,
hieltä haiseva onni safarivihreissä jossain;
pontevassa nousuhuppelissa saunan verannalla
vartoomassa kiuasta,
riisuutuaksen pian tarjottimeksi.

Toisaalla toinen,
odottaa terassilla kuppaajaansa - hihattomassa,
pankkikorttinsa kera - sormella tupakkia naputtaen.
Hermostuneena?
Ei - vaan irrottaakseen tuhkan kuppiin.

Elä-elä huio - etelänmies.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 6. kesäkuuta 2014

KESÄTERÄT


KESÄTERÄT

Ukko ämpyilee taivaanpiirillä,
ei ota tullakseen vaikka ärisee;
polkee jalkaa - lyö viikatteella ilman poikki niin sukkelaan,
että tulta iskee siivut.

Vaan toisenpa kylän puolella enimmäkseen,
nouseeko järven yli lain;
pysyttelee vain omalla tontillaan - pauhaa aikansa,
laantuu ja taantuu sijoilleen.

Taas yksi kesäinen ehtoopuoli kaatumassa,
yöttömän yön syli viekottelee unhoon.
Terhen tulee puolitiehen vastaan;
leijuu vastavirran vuon yllä.

Lohta ei tule - ei ole koko joessa,
mutta saa sitä silti pyytää,
ei taimentakaan - jota kyllä on,
jänkäkoirasta puhumattakaan,
ei vaikka kuinka kiskoisi soutimista irvessä.

Väkevät sanat poukkoilevat tyvenessä eeskahtaalle;
rannalta toiselle kaikuvat loitsut ja manaukset.
Ei tehoa - täytynee teroittaa kesäterät.

Ranta-ahteen koivut tuoksuvat kesälle,
samalle kuin joskus vunukkana.

Oh-show-tah hoi-ne-ne