sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

CON ANiMA


CON ANiMA

Päivittäinen hajamielinen pääntuuletushortoilu,
etupäässä rannan tuntumassa,
meri on karannut kauas ulapalle lainehtimaan.
Siellä on tilaa - syvempää.

Puhuri huuhtelee humeettia,
puskee selästä - antaa livakan kyydin myötäleeseen;
mainitsematta lainkaan paluumatkan vastahankasesta.

Tyypillinen ihmisen ilmiö ja valinta;
ensin helpomman kautta kauas,
sitten työläämpää tietä - vastaseen takaisin.

Merihurakka parahtaa oitis
kun sen valtakunnanraja ylitetään,
vitskuttaa, kirahtelee - herkällä päällä,
poikaset ovat tomppeleita
tahtoisivat hieroa tuttavuutta jokahisen kera tyylin:
"Miksi sinulla on niin suuri suu?"

Emon komennosta vajoavat kivikkoon kiviksi.

Tuuli jatkaa törmän korsien kahisuttamista,
sen runo on pitkähkö
ja päättyy käytöstä poistetusta pylväästä liehuvan
langan ja haruksen yhteiseen codaan,
toki con anima - sielukkaasti.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 29. kesäkuuta 2013

TANSSi HUi-HAiLLE


TANSSi HUi-HAiLLE

Meri on ääriään myöten täynnä,
laitoihinsa saakka kylmää raikasta vettä - hieman ylikin,
vuoksi läikyttää liikoja kuivalle maalle;
puhaltaa niin kutsuvasti idästä,
että kutittaa sielua - ulisuttaa.

Otan yhteyden hyvien aikojen muinaisiin pyhiin
ja pyydän tanssimaan aavan ulapan rannalle;
vain porot kuulevat,
koparat naksuen valuvat törmältä sannalle pyytämättä
jääden töllistelemään aavalle keinuvaa troolaria.
Täytynee tanssia yksin.

Lampaanpää pälyää törmän suojasta,
kahden heinätuppaan välistä leuat jauhaen,
paheksuu intimiteetin loukkausta.

Uuhelle ulvontani luo paineita,
ikiaikaiset - tuhansien sukupolvien takaiset takaumat
hermostuttavat sitä.
Sylkee päin ja tyhjentää suolensa, valitsee puolensa.

Hui-hait tanssimattomasta lampaasta,
seista toljottavista poroista;
otan tuulesta vauhtia siipien alle
ja alan merkkaamaan sannalle askelkuvia.
Se on suurinta haihattelijan huvia.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 28. kesäkuuta 2013

MYKiSTÄVÄ


MYKiSTÄVÄ

Usvan läpi tunkee haalea valo,
vuori saa muotonsa harsuuntuvan pilven haipuessa,
kukkaniitut kirkastuvat,
samoin näkimet.
Otsa silottuu.

Satumainen,
sanaton,
mystinen harmaa kate lipuu kukkivan maan yltä
arvokkaan vaitonaisena merelle.

Sen tuntee silmät kiinni;
hyppysissä tuntuva kosteus,
ahavoituneiden kasvojen iholla ryppyjen jano.
Lupaa kysymättä iho juo suoraan pilvestä,
ilman satamisen tihkuvaa prosessia.

Mykkyys on tässä ulottuvuudessa hyve,
ajan seisahtamisen uskomaton tunne värisyttää,
ei laula tuuli, ei ulaja vinkka.

Kurjenpolvisaaristojen värimaailma
kontrastina angervomaan valtaviin lakeuksiin
saa sanattomaksi,
tekee mielikuvituksesta työttömän
kun siihen sekoittuu räiskyvä keltainen leinikkiryväs
tai puron kosteikon rentukkalauma.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 27. kesäkuuta 2013

VETELYS


VETELYS

Epävakaus on hyvinkin vakaata;
hajanaisten pilvien,
niiden joiden piti esiintyä tuntureiden päällä osittain.
Niitä ei tunnu kiinnostavan koko asia tipan tippaa
muuten kuin satamalla kaatamalla.

Ajatukset huitelevat samaan tyyliin;
huitaisemalla kuittaantuu muutama vakava yritys.
Muuten yhtä tyhjän kanssa.

Pähkähulluutta pullollaan humeetti - tursuu läpi,
järjentynkää tuskin kipenettäkään;
sielu on lähtenyt lätkimään - ornitologiteeraamassa,
jossain kallioilla kiikkumassa hyväkäs.

Vain Nälkä - tuo herrojen herra,
sillä on otetta; huomauttelee kurnimalla puutteista.

No tulen teko vetelykselle on pitkää matikkaa,
sitä haikeana istuu laavun suojassa,
odotellen että ukkonen tulee ja lyö puuhun,
pirstoo sen tuhannen pimpulan päreiksi
ja vielä lähteissään sytyttää rovion roihuun.

Niin ettei puuttuis' kuin makkarat joita käristellä,
mutta net ovat kaupassa, veden toisella puolen,
valovuoden päässä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

VERENiMiJÄ


VERENiMiJÄ

Päivä on huvittavan leppeä;
tuulen reipas ote räkkään tepsii,
korvamadoksi yltynyt ininä on vaihtunut
kotoisaksi ulinaksi.
Kaikenkarvaiset Huttuset ja Mäkäräiset tipotiesssään.

Lienevät pahkeiset matkalla Hornaan,
jossa viimeksi palanneen mukaan ei tuule lain,
on raskas muutenkin hengittää;
avarain aukeiden tenhoon tottuneen.
Tämä on tietty vain oletus.

Toisaalta;
tietotoimistojen mukaan syöpäläisten muuttowimma
tuntuu kuulemma olevan tyyten Urbanistanin suuntaan,
Betoni-Onnelassa kupattavaa riittää
vielä verottajan jälkeenkin.

Terassien tarjonta on riettaan upeaa:
pitkäkinttuisia liivittömiä tylleröitä,
niin kepeissä vetimissä,
Givenchyn Invisiblellä kuorrutettuna,
ettei arvoitukselle jää sijaa;
hyvässä lihassa olevia raavaita uroita,
houkutushiki vuolaina virtoina tursuen.

Vähemmästäkin jo olonsa kotoisaksi tuntee verenimijä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 25. kesäkuuta 2013

TOSiAAN


TOSiAAN

Ohuiden korentojen päissä soreat hupsut tupsut,
maa on villahahtuvista tehty,
niin kepeistä lepeistä,
että lukuisat pörräävät helikopterit
niille istahtaessaan keinuvat kuin meren mainingeilla.

Taivaanrannan täydeltä kuohkeita lampaita
koukeroisine lonkineen hyväilemässä utuisia lumivuoria.
Pilven palteella lekutteleva piekana;
riikki-kiikaa pahtaalla poikiaan vahtaavalle puolisolle.

Oivassa karvassa oleva repolainen solisee loivaa,
kivikkoista tunturin kuvetta äänettä;
piiloutuu väliin kivien sisään,
mutta putkahtaa sitten iloisesti esiin
mahanalus täynnä jalkoja.

Arktinen valo sivelee maailmaa untuvan läpi,
hivelee mieltä - koskettelee,
kutittaa niin syvältä ettei yllä raapia
muulla kuin huokailevilla sanoilla.

Vielä viimeinen häivähdys,
kuni tunturin hahmo ahmaisee,
käy auringon yli ja päivä on ohi yöttömässä yössä.

Hämärä on maa - uni sijansa saa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 24. kesäkuuta 2013

HULVATON TiLA


HULVATON TiLA

Kesän hehkeä syli,
ehtymätön pohjoinen, mystisen kiehtova valo,
kukkanniittuin lempeä hehku päivän reunain äärillä;
sielun seiteistä kursittu olematon silta yli huuman.

Ohuen korren herkkä värähdys taivaanpiiriä vasten;
hento näkymätön viiru,
jää voimaan - soimaan matona kuulimiin.
Suven kukkamekkoinen valssi juopuneina askeleina.

Ja ne kevytkenkäisen tuulen
pyörteisen hempeät lehahdukset lehvästön helmoissa;
ne hipaisevat ohimennen naamiot hymyyn
kun notkelmasta leijuva kasteisen odelman
pökerryttävä tuoksu rienaa kierimään taikoja
aikojen seisahtaneissa öissä.

Ehtoo on viileä runo,
huomen hentoinen laulu - kutsu tanssiin ketojen ylle,
sitten kun päällimmäisenä on tekemättömyys;
laiskuuden syntinen juopumus,
luovuuden väkevän makea ydin.

Pysähdyksen tila on hopun kiihkeä loppu,
joutenolon kärsimätön kutitus,
pidätetyn sielun hillitön,
hilpeän mieltynyt hulvaton tila ja tola.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

SiELUN HÄViTÖN KUiSKAUS


SiELUN HÄViTÖN KUiSKAUS

Ukkonen tuli ja meni.
Vaikutti kieleen mielipuolinen salamien sota
uhkaavan tummaa pilvimassaa vasten taivaanpiirillä.

Kummasti värisytti, lisäsi sanoja päähän,
tursusi silmänurkista yli - poskille koskina vuosi,
läikkyi kun väikkyi;
tuli rietas halu kisata tiiran kera kirkumisessa.
Rinta pakahtumaisillaan.

Eikä tässä vielä kaikki.
Pyrähdin lentoon omin luvin - huvikseni.
Kolmen kauniin vuoren yli lennettyäni hätkähdin,
edessä näkimien alla ja ulottuvilla makeaa sakeanaan;
raesokerin valkoinen ranta tulvillaan
maininkien huuhtelemaa hiekkaa
pyylevien dyynien myhäillessä syrjemmällä.

Siivet suppuun - silmät kiinni.
Palaan jaloilleni aloilleni rannan sannalla,
hataran huteria hoipertelevia jälkiä hiekassa takana.

Liikuttuneena seison ikuisen ulapan liki,
tähyten kaihoten äärettömän aavan äärellä.

Sielun hävitön kuiskaus: Mene.
Soudan loputtoman yli loppuun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 22. kesäkuuta 2013

OiKUSTA


OiKUSTA

Humeettini osuneen huiman päähänpiston takia
kapusin oikusta Maailmanvuorelle ja lausuin luotteet;
maan peitti äkin surullinen vaippa,
punainen valo lankesi hohtain kohdallani,
kuumotti tuntureiden lakien takaa.

Ja ainoastaan ihmeellisessä valossa näki
hupsun kuperkeikan pyöräyttävän
ajan virtaamaan taapäin - takaisin oikealle tolalleen.
Näki äkin ihmiskunnan menneisyyden edessään,
tulevaisuuden hiipuessa taakse omaan karsinaansa;
parahultaisesti näkymättömiin.

Kaikki tuntui olevan kohdallaan - tyyni rauhallinen olo.
Jatkuva tulevaisuuden pohtiminen, ennustelu, arvailu;
se oli nyt hölynpölyhyllyssä odottamassa loistavaa.

Historia, menneiden tapahtuminen todennettava summa
puolestaan siinä kristallinkirkkaana älyn edessä,
käsinkosketeltavissa selkeänä oppimateriaalina;
näkösällä kaikki ihmimillisyyden tekemät virheet,
niiden peittelyt uusilla virheillä.

Esillä koko yksilön vallan viekas anastusprosessi,
ihmisarvon kahlitseminen lakeihin ja asetuksiin.

Kaikki se Maailmanvuorella avoimena kirjana.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 21. kesäkuuta 2013

KATEGORiNEN iMPERATiiVi


KATEGORiNEN iMPERATiiVi

Vene kaukana,
hievahtamaton musta tasasoukka tyvenellä kalvolla,
kuni joku laskee soutimet kastautumaan ja kiskaisee;
mykkää lipumista,
halkeama leviää kahtaalle aavalla ulapalla,
nuoleskelee äärettömässä rannan kiviä.
Vain soutaja kuulee veden liplatuksen pohjalaudoissa.

Rasvatyyneys rienaa mieltä,
houkuttelee kokeilemaan - säätelemään ääntä,
airon lappeiden yht'aikainen uppoaminen - vaimea tzup,
hankainten narahdus kiskaistessa,
kohina kokassa joka vaimenee veden solinaksi
ja vaipuu liukuen hiljaisuudeksi - oodi hartaudelle.

Satunnainen rannan ääni,
pulahdus - sorsapoikueen emon ohjaileva narskutus,
se kantaa veden yli soutajalle,
samoin tiiran soitto kiirii kivikkoiselta luodolta.
Muuta ei tarvita,
täydellinen onni - elämisen käsittämätön vapaus
verhoaa venhon laitojaan myöten.

Vavan hyrrä sirahtaa hiiskumattomassa,
kärki vispaa ilman kokkeliksi,
humeetista kiitää kategorinen imperatiivi:
Tartu vapaan - joku pyrkii vapaaksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 20. kesäkuuta 2013

LiHANLEiKKAAJiEN LAULU


LiHANLEiKKAAJiEN LAULU

Kuuluu aavan yli jysähdys,
se kiirii ympär' rannan elonpiirii,
helisyttää laseja - kimmahtelee kallioista,
singahtelee sinne tänne kunnes vaipuu tuulen huomaan.
Haihtuu pois kuin kuoloa ei olisi tapahtunutkaan.
Puluparvi palaa katolle paskomaan.

Silmäkulman kohotuksia - kuulimien höristelyä,
muuten askareet rannalla jatkuvat ennallaan.

Joku jälkeenjäänyt juosta lonkuttaa murtajalle,
tuijottaa haavi auki ulapalle kädet velttoina;
alkaa huitoa ja mölistä
kun niemen takaa työntyy esiin laivan keula,
parras täynnä vikkeliä kusiaisia.

Kuolema ankkuroi krunnille,
kaikki miehet kannelle;
jättimäinen kumma tumma kelluu kyljellä - valas;
rantaan käy väkeä muilta töiltään
lahtausta vahtaamaan.

Tuuli käy mereltä - meri on punainen,
elävän veren tuoksu vyöryy pyörryttävänä,
seassaan häliseviä ääniä teurastuksen tuoksinassa
ja yli kaiken - lahden poikki riettaana,
lihanleikkaajien rytmikäs laulu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

FUROR POETiCUS


FUROR POETiCUS

Herkän maan kauneus on huomenessa;
koko se piilevä,
täyteen latautunut elämän syke,
joka uinuu pitkän pimeän ja kylmän kauden,
on valmis purskahtamaan julki,
syntymään uudelleen keskikesän kohdussa kaikkialla.

Mihin vaan katse ulottuukaan,
väkevä herätys puistelee ja vavisuttaa katsojaa;
tässä pilven varjoin kirjomassa maassa.

Ääni jä väri solmivat ikuisen liiton aina hamaan
syksyyn ja marrakseen saakka;
kokija voi elää ja käyskennelllä keskellä sinfoniaa,
sisällä ylivoimaisinta taideteosta;
arktisen hysterian rajuinta muunnelmaa,
jossa valaistusmestari on maailmanluokan ammattilainen.
ja jättää äkkinäiset sanattomiksi ällistyttämällä.

Tuohon maalaukseen voi piirtää kukin itsensä;
pienenä mitättömänä pisteenä,
kärpäsen sontana - mutta kuitenkin,
jos vain itse haluaa.

Ja ne huikeat kokemukset tunturin huipulla
antavat sielulle siivet,
kyvyn lentää vimmassa sfäärien poikki.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 18. kesäkuuta 2013

SiiNÄ JA SiiNÄ


SiiNÄ JA SiiNÄ

Taivaanpiiriä maalatessa tulee haihateltua niitä näitä,
älli kavunnut sielun selkään ja livahtanut,
lie ties missä mierontiellä,
tuota tuonnemman takana turmiolla - hurvittelemassa.

Elämä on valmis - suurinpiirtein osapuilleen,
vielä kun tähän samaan syssyyn - kaupan päälle,
olisi jostain temmata grillattu,
tirisevän mehevä sianpoikasen kyljys tahi pari;
kamelilla, mustapippurilla ja suolalla makustettu,
ilman hyvää tarkoittavia terveyshenkisiä kotkotuksia.
Jo vain.

Himovesi tihkuu kielestä,
jalat käyvät kuin unissaan jänestä ajavalla koirulla.
Siinä ja siinä noustavako niiltä sijoiltaan
ja laskeuduttava vuorelta.

Asia kummittelee humeetissa,
kaivelee pinnemmalle aiempia makuaistimuksia,
yrittää saada mieliteon etusijalle,
koettaa tehdä pesää päällimmäisten aatosten päälle.

Sitä äkkää äkin - räkkään ei ole kuin kotvanen,
on syytä pysytellä tuulisissa ylämaissa,
mitä sitä suotta itseään mokomalle kiusalle altistaa.
Kun ei ole pakko.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 17. kesäkuuta 2013

KEHTUUTTAA


KEHTUUTTAA

Sade lankeaa janoiseen maahan.
Kuin vekseli viinaan mieltyneellä - äkin,
yllättäin housut kintussa juuri
kun kaikki on hauskimillaan.

Sataa pysyvästi - kahtasataa,
ei lopu ikinä;
ne kaksi harmaata wanhusta siellä aidalla,
pysyvät vaiti,
tässä märässä harmaudessa on syytä pitää nokkansa.
Iän tuoma kokemus on opettanut.

Pilvet vaeltavat laiskasti,
sen verran korkealla kumminkin,
ettei niihen ylety lykkimään heinähangolla,
jotta saisi naapurin kuiva heinäkin kosteutta.
Joten sataa - sataa kahtasataa.

Tämän harmaammaksi ei maailma enää muutu.
Ei kykene
ja olisi jo sitten syntisen musta jos.

Tämä apea oneus käy sieluun,
kapea kaistale mustaa mieltä menee ristiin ilon yli,
kehtuuttaa kaikki tällä erää,
ei tiedä mille alkaisi.
Sitä paitsi sataakin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

SATUMAiNEN ONNi


SATUMAiNEN ONNi

Williintyneiden naaraitten upea parvi;
kirmaavat häikäisevän valkoista hiekkaa pitkin mereen,
vuohisia myöten.
Kiihkeästi hälisten helmat kainaloon - kykistyvät,
antavat viileän Jäämeren suudella kuumottavaa emoaan.

Se on riitti,
linja-auto lastillinen jostain tuntemattomasta
matkalla johonkin tuntemattomaan;
pysähtyvät Maailmanloppuun.

Alumiinilasiputki täpösen täynnäns' uhkeita naaraita,
kaikilla kesäinen kretonkimekko.
Kaatiot,
jos niitä kelläns' yleensä onkaan helmoins' uumenissa,
viikataan siististi lapoilleen omalle paikalle.

Kuljettaja on pakahtua onneensa,
ohjaamon istuin käy liian ahtaaksi istua
ja hetken jo mielessä kummittelee willin rietas eetos,
riisua ilkosilleen ja rynnätä perään huljuttamaan
itsensä hyisessä vedessä
uudelleen tyyneksi ammatti-ihmiseksi.

Malttaa mielensä, antaa himonsa yltyä;
tyytyy tallentamaan muistiinsa mieli- ja kielikuvia
riittiä suorittavasta naarasparvesta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 15. kesäkuuta 2013

KOHTAAMiSiA


KOHTAAMiSiA

Berceusen - Järnefeltin kehtolaulun viimeiset sävelet
ovat tuskin lakanneet soimasta kuulimissa
kun uusi maailma jo kapuaa tunturin yli huomeneen.

Kesäyöt tosiaankin nukkuu tunnissa;
meneneeköhän Mittumaarin alla sitäkään?

Kovin runsaasti tuntuu siltä
että humeetti latautuu pelkästä herkästä kauneudesta;
keskikesän yön huumaavista tuoksuista,
korsille herahtavsta kasteesta
ja kaiken yllä lipuvasta terhenhunnusta.

On sopiva hetki.
Sitä jotenkin on valmistunut kohtamaan
autereen läpi pilkistävien säteiden lomassa
keijujen, maahisten ja menninkäisten karkelon;
tanssin hereälle keskikesälle.

Hiljaisuus rannan tummilla kivillä,
vuoroveden ikuinen laulu pysähtyneen tuulen alla
nostaa tunnelmaa.

Ankara karuus ja hehkeän lempeä vehreys
kohtaavat santaisella rannan kaistaleella;
sellainen saa aikaan kohinaa suonissa,
liikutus ravistaa kehoa kovakouraisen myrskyn ottein.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 14. kesäkuuta 2013

ON HETKi


ON HETKi

Kukkein kesä hereimmillään,
hennon orastava vihreys - elämän suloinen sointu,
muuntumassa väkeväksi vehreydeksi,
ankaran värinäytelmän vakavaksi kulissiksi.
Oodiksi yöttömän yön sanattomiin sanoihin.

Ajan seisahtamiseen rapia viikko,
sitten alamma valua pitkään syksyyn;
hyttynen istuu korrella ja soittaa toivoen,
ettei sitä ablodeerattaisi kuoliaaksi
jonkun tyristin kopralla.

Niittuvillain kuoro kuiskailee tuulen kertosäettä,
huojuu verkkaan leyhähdysten mukana
vasten auringonsiltaa.

Yö on jo pysähtynyt - ennen aikojaan,
viilenee, kosteus tiivistyy heinän tyveen helmeksi.
Joen kiiltävän mustaa kalvoa suudellen
valuu heiveröinen terhen,
kevyt kuin keijun pieru.

Yksinäinen hulkki piirtää tyveneen virtaan naarmun,
yläjuoksulta karannut,
myötäleeseen lipuva ruokohuiskale
erottaa sen kahdeksi.
On hetki - mitään muuta ei tapahdu maailmassa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 13. kesäkuuta 2013

MAKEA MiNTTUTEE


MAKEA MiNTTUTEE

Unisia unikoita paistattelee päivää,
leppeä tuuli keinuttaa nuokkuvia auran siiven suojassa.
Arktinen hurmaava valo kurkistaa kukkakatraaseen
raviin unohtuneen auran lappeen yli taivaanpiiriltä;
kaikki on hyvin - kuvaelma paikallaan.
Niin kuin lampailla mustansa, unikoilla punaisensa.

Joki solisee vaimeana kurussa,
leinikkiniittujen keskellä - omia aikojaan,
isommat hoput silläkin tällä erää käyty,
ellei kesä herkiä rankkasateiksi.

Ennustajiksi emme ala,
keskitymme nykyiseen silmäniloon,
vaikkakin levoton sieluni olisi jo menossa,
koikkelehtimassa kivien päälitse kurun toiselle ahteelle,
siitä vissiinkin toisen puolen ruoho on vehreämpää.

Toppuuttelen keksimällä vähäpätöisiä syitä,
ne eivät tunnu saavan vastakaikua,
thermoksessa loiskuva makea minttutee ei ole mitään.
Se ei ole mikään syy.

Merikotka liihottaa matalalta yli,
näyttää laskevan vastapäisen törmän taakse,
niin - thermoksessa loiskuva makea minttutee,
tosiaankaan ei ole mikään syy.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

ODOTUKSEN VÄiSTÄMÄTÖN ViEHÄTYS


ODOTUKSEN VÄiSTÄMÄTÖN ViEHÄTYS

Tummia varjoja luo,
hurja taivaanranranta lyijynharmaan meren yllä;
enteilee jo uhkakuvaa maanpiiri,
kiirii kaikkialla mykkä kuiskaus - ujo, arka,
suojaan, suojaan polo - rujo parka,
pian alkaa koitos - saattaa tulla nolo,
jos ei itsestänsä oitis huolta pidä.

Korppi lentää,
nokassansa karahkata kantaa,
kai polttopuita kotaans' vie,
lie sillä jotain kylmänvihaa vastaan.

Vaiti kaikki,
varuillansa empivinä,
ounastellen arvuutellen tulevaista.
Uinuu tuuliviiri.

Äkin kirskahtaa,
on saanut siitä jokin näkymätön otteen,
raitti mykistyy
ja viimeinenkin häly kaikkoo kauas tulevaan;
olevaiseen iskee tuuli.
Puistelee ja ravistaa.

Juurta jaksain kiskoo - sivullensa viskoo,
maasta koettaa irti saattaa ensimmäistä palaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 11. kesäkuuta 2013

A JA O


A JA O

Meri on valunut niin loitolle,
ettei sen kohinakaan kuulu hiiskumattomassa;
kuulen hengitystäni pidättäin
kuinka kukkalautat kasvavat tundran päällikerroksessa.

Sielikkötantereita, leinikkiniittuja,
hennonsinisiä lemmikkejä, huojuvia kulleroita,
kurjenpolvia, ruohokanukkapälviä,
hillankukkia silmänkantamattomiin
ja jokainen pienikin noronsuu rentukoilla höystetty.

Mystinen sykähdyttävä näky - taika;
miten kuolleelta näyttävä maailma äkin pursuu elämää,
muutamassa hetkessä koko luomakunta elää täysillä.
Käännähdän kantapäilläni ja oitis uudet lajit
puhkeavat kukoistuksen huomeneen.

Tämä loppumaton arktinen valo,
koko ihanan hysterian värisyttävä alfa ja omega;
tuntuu siltä ettei siihen voi tottua,
yhä uusia näkökulmia löytyy alvariinsa.
Kun on parahultaisesti oppinut omaksumaan yhden,
toisesta vinkkelistä kaikki näyttää ihan muulta.

Elä tässä sitten tavallisen ihmisen tavallista elämää
kun sielu huitelee ties missä ja laulaa;
eikä aina kerro palatessaan missä kävi ja mitä näki.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 10. kesäkuuta 2013

SUMU


SUMU

Kuollut lokki lentää,
tiiralla viiraa -  kirkuu vainajan perään;
sen suusta pudonnut sätkivä kala
haukkoo henkeään pätkittäin
saadakseen sanotuksi kuinka hirvittävä tunne
on olla kuivalla maalla
kun hiekka kutittaa niin pirusti nahkaa,
että on nauruun kuollakseen.

Meri ärjyy kun kivinen valli murtaa aaltoa;
vesi pakenee matalalta aavalle ulapalle,
kölien alle,
jotta laivat voivat seilata.

Manalan porteilla on hiljaista,
lautturi lienee tekemässä hankintoja toisaalla;
vain onea sumu ajelehtii verkkaan kolkossa maassa,
suutelee kylmiä kaiverrettuja paaseja,
hipaisee kaatumaisillaan olevaa ristiä,
ei pystyy siihen ja jatkaa matkaa.
Uutta vyöryy mereltä tilalle.

Kylätie on hiljainen,
kullerot huojahtelevat tyvenessä wanhasta muistista,
usva pisaroituu terälehdille sateenkaariksi,
keltainen laulaa upeasti harmaan kanssa.
Sellainenkin kukkii joka ei kuki.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

NELJÄNNEN ASTEEN YHTEYS


NELJÄNNEN ASTEEN YHTEYS

Harmaa putous tummaa kostunutta taustaa vasten;
pilvi valuu vuoren rinnettä mereen
ja purjehtii pois.

Valkoinen lintu  - joskus parikin,
piirtää siihen silloin tällöin ikäänkuin hajamielisen viirun.
Ehdottomasti vapaalla kädellä.

Ilmiö on jatkunut jo toista vuorokautta taukoamatta;
meteorologian mystiseltä kuullostava matala-
ja korkeapaineen raja - korkeampaa matikkaa,
tulee koettua kädestä pitäen.
Enää ei uutisten päälle esitettävät
epämääräiset koukerot sääkartalla tee tenää.
Olemme Meten kera samaa puuta.

Näytelmää voisi seurata
kyynärpäät pöytään nojaten loputtomiin,
kämmenet juurtuneina iäksi leukaperiin,
näkimet seikkailemassa ällin kanssa
mielikuvituksen selässä Joronjäljillä,
mutta puutuminen saa aikaan pakkoliikkeitä.

Puen, harppaan ulos - pilvi yllättää oitis, syleilee,
lipaisee kasvoja kuin kuolleen lehmän kylmä hönkäys,
kurkistan kamanan pielestä raatuskaa - huaah,
neljännen asteen yhteys.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 8. kesäkuuta 2013

PAiTA POiS


PAiTA POiS

Kun maailman laidalla riehaannutaan
muutamista luonnontarjoamista,
helteeltä tuntuvista tuokioista ihan sille kurin,
että kiskotaan paidat yltä ja nakataan mereen,
niin se käy kuin lankeemuksen eeltä.

Jo ehtoon puolella alkaa enteellisesti visertää
tukevan tasainen öystä-pohjonen;
haikailu paitojen perään yltyy illan mittaan,
ajatukset piipahtelevat satunnaisen hajanaisesti
toppatakkiosastolla ja varsisaappaissa.

Yöllä puistelee jo nurkkia,
ravistelee räystäitä ja ulajaa;
unihiekat saa parhaiten hiiteen pilkistämällä uksesta
ja tarjoamalla päätä tuulen huuhdeltavaksi.

Sielu virkistyy,
runollisen hereä merenrantakävely nousuveden rajassa
siirtyy sinne missä ilmoja pidellään.

Puoliharmaa huomen kehittyy omanlaisekseen,
verkkaisuus on in.
Aamiaista voi lähestyä pieteetillä;
nauttia käristetyn sianpoikasen kyljestä irtoavien
makujaisten sietämättömän erinomaisesta aromista.
Aamukohvetta suinkaan väheksymättä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 7. kesäkuuta 2013

NÄHDÄ KENGÄTÖN NÄKKi


NÄHDÄ KENGÄTÖN NÄKKi

Vaelteluun rannalla ei ikinä kyllästy,
se hetki - ne hetket kiehtovat
kun oiwallus äkin kulkee läpi koko kehon
ja saavuttaa älyn korkeimman huipun - humeetin.

Se tunne kun äkkää,
että on silmää hivelevän upean ympäristön keskellä,
yksin - muttei yksinäisenä,
osana tätä ankaran kaunista seutua.

Sellainen juovuttaa;
asian käsittämisestä, sisäistämisestä haltioituu
ja huuma pistää sellaiset endorfiinit
kohisemaan suonissa ettei paremmasta väliä.

Astellessaan alkaa nähdä muutakin kuin omia jälkiään,
pienen pienet yksityiskohdat osautuvat näkimiin
ja kertovat oman eksoottisen episodinsa.

Kuin täyttymyksenä ikään,
sitä huomaa siinä astellessaan
Näkin piipahtaneen rannan sannalla.
Unohtanut kenkänsä;
kun sittemmin haihtunut tiehensä.
Melkoinen huteropää mainekkaalla otuksella - sanon.

Miten tekisikään mieli nähdä kengätön Näkki.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 6. kesäkuuta 2013

HATTU MERESSÄ


HATTU MERESSÄ

Tyven on paras,
lompolon äyrään yli kurkistaessaan
näkee kuvastimessa sielunsa;
hymyilevän - jos on väleissä itsensä kera,
myrtyneen - jos on jotain skismaa.

Tyven siksi, että voi olla tyven itse;
olla tekemättä mtään - wu wei.
Parasta Taoa.

Vaikka kyllä toisaalta viehättää haipakatkin,
sellaiset kunnon,
jotka tempaavat hatunreuhkan päästä ulos astuessa
ja se on noudettava merestä.

Jokin kumman hulluuden siemen itää oitis
kun ulkosalla on erikoisen epävakaata;
epävarmuus kiihottaa, tuottaa riettaan tunteen,
joka vaatii vain lisää uhmaamista.

Ihmisen humeettiin tuntuu olevan rakennettu
jonkin sortin hui-hai - eräänlainen draamakeskus;
oudon kiihkeästi sitä haluaa osallistua
mielipuoliseen rajuilmaan sen äärellä - aivan tykö.
Työntää nokkansa siihen ja olla kovin in.

Kaikki eivät halua. Eikä se mikään ihme ole.

Oh-show-tah hoi-ne-ne