torstai 30. huhtikuuta 2015

TUNTOJA


TUNTOJA

Istua - palaa,
tuntoja purskahtelee mielessä;
hullunmyllyä.
Ravisuttaa yhä palaaminen valtavirtaan.

Sielu ei asetu edes pakkaamalla;
tavaratilaan syötiksi nostetut eivät toimi,
kaikki lähtemisen lupaukset ovat lähtökohtaisesti
vain lupauksia - ei lähdetä kuitenkaan.

Millä tuon nyt saa tolkkuihinsa;
sellainen palava kiima näkimissä,
askeltaminen sitä luokkaa,
että pian on rantteessa nilkkojen syvyinen kehä.

Aurinko unettaa niin mukavasti
että on valjastettava triippusmatto kuistille,
käperryttävä sen suojaisaan kohtuun,
huokuteltava levoton sielu mukaansa
ja purjehtia sitten takaisin muistojen erämaahan.

Jo vain toimii,
pahin wimma alkaa talttua;
hiljaa keinahdellen paluu sielun mielimaisemiin
tuntuu kuin untuvilla astelisi pilvien päällä.

Virotessa on jo niin myöhä että viluttaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

LEUKiSTiNEN


LEUKiSTiNEN

Synnitön olo,
upea puhdistautumisen riitti,
kasvojen huuhtelu valkoisella simpukkarannalla.

Tuuli ei peitä hiljaisuutta,
eikä lähtevän puksutus,
ne ovat olosuhteeseen hitsattuja asioita,
osa hiljaisuuden sipulin kuorta;
aina uusi kerros
kun edellisen saa rapisteltua.

Etelän piirillä erottuu tunturien sunna,
houkuttaa enemmän kuin Eevan omena;
hylkäämään kaikki - herransakin -,
lähtemään niiltä sijoiltaan,
niissä vetimissä jotka sattuvat olemaan yllä.

Villin pohjolan raju kutsu,
sielua juovuttava - kehoa ravistava -,
raastaa väkevänä.
Vain ankarasti ponnistain liimautuu kaijaan,
muuttuu pohjaan juntatuksi pollariksi.

Leukistista ei tällä erää näy,
lienee ahmittu makoisimpiin suihin,
tai mistä lemmosta tuon osaa arvata oikein;
siipispankot silläkin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 28. huhtikuuta 2015

HOPSEiDET


HOPSEiDET

Jumalattoman suuri willi,
tutkimaton,
ihmisen osin käymätön maa siinä ulottuvilla.
Tien kahtapuolta tuttu.

Pienen kinnakkeen varassa,
huppelikannaksen takana;
irtipoikki milloin hyvänsä oitis,
kun vain ensimmäinen järistys keksitään.

Kiinnostaa,
enemmän kuin kiinnostaa;
ei uneta vaikka tasainen harmaa vetää.
Keskiviiva lämpsyttää hiasen pohjaa.

Taajamat ei kiinnosta - kiinnostaa -,
tienvierinäkymät sitäkin enemmän,
vaan ei parane pysähtyä.

Näillä näkimillä matkanteosta ei tule mitään
jos antaa pysähdyksille vallan;
liian paljon saaneet upeaa maisemaa nähdä.

Liikuttuvat
ja siihen se matka sitten tyssääntyy,
kameran näpelöintiin,
kauas tulee olemaan liian pitkä matka.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 27. huhtikuuta 2015

HENGEN PALOSSA


HENGEN PALOSSA

Kammilahti - kautta Odinin,
seitsemänkymmentäyksi astetta ja kolme minuuttia,
sinne nokkaa koputtamatta.

Manner-Euroopan pohjoisimpaan paikkaan;
raikkaan meren tuulia haistelemaan,
auringon paahteessa naamaria paistelemaan
Hiacea liikaa hoputtamatta.

Sellaisissa olosuhteissa,
että ahavan saa puolessa päivässä - halusipa tai ei.
Nooh - verskeille kalpeanaamoille terve väri,
ellei käristämisen tuoma kuolema sitten aikanaan;
elämässä pitää olla vaihtoehtoja.

Siksi kai muinaiset valitsivat asuintantereeksi,
tuon sääskivapaan vyöhykkeen -
jumalista väkeä kun olivat;
töitä tauotta elämiseksi - ei tupakkaa, ei viiniä,
korkeintaan simaa vihollisen pääkallosta.

Ei hullumpi paikka työ - ja huvimatkalle
raittiin tuulen, taivaallisen valon
ja hengen palon takia.

Amarok, Amarok - täältä tullaan,
ulajaa veljesi Fenrir rajalla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

JÄTiT


JÄTiT

Puhtaan valkeita,
pikkupakkasen karaisemia hankia;
niitä näkee yhä siellä täällä,
toki varistajaisten roskilla kuorrutettuina,
vaikka kevät on jo kyllä kurottanut kyntensä,
iskenyt raastaen Arktiseen hysteriaan.

Tuntureiden kiiret,
pohjoispuolen takamaat,
heillä eletään vielä ankaraa talvea.

Jättien hohtava valkeus ulottuu yli jänkämaiden,
erottuu sinistä taivaankantta vasten;
huippujen muodot siintävät jopa oikeastaan
parhaimmillaan koko vuodenkierrossa.

Tähän aikaan niissä on sitä mystistä tenhoa eniten;
monin verroin kerroin - ja väkevästi jyleämpää ,
kuin mitä sateisen kesäpäivän harmaaseen,
taivaanpiiriin näkymättömiin yhtyvissä laeissa.

Sitä saattaa kesällä huristaa samojen seutujen ohi,
sen ensimmäistäkään tunturia huomaamatta;
näin on monelle käynyt - kertovat jälkikäteen.

Mutta luminen taakka harteillaan saavat katsojansa
tuntemaan outoja uhan sekaisia kaipauksia.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 25. huhtikuuta 2015

EHDOTTOMASTi


EHDOTTOMASTi

Varman harmaata - niin taattua keväistä että.
Ei tässä hötäkässä kukaan parempaa pysty,
sää vaihtuu yhtä sukkelaan
kuin lemmentautisen hempukan humeettivesi;
sen varhaispuberteettia tai jotain kivaa potiessaan.

Parahultaisesti ehättää leijumaan
ja ihmisen lapsi niitä ihailemaan - nenäliinan kokoisia
kun siellä yläkerran hupsuissa pilvilinnoissa
jo muutetaan mieltä - yhen äkin,
eikä lähdetäkään mantua kohden valumaan.

Oivallisesti orastanut ajatus tyssää siihen,
jonkun jumalisen kälämin oikkuun;
pannaanpa suuta soukemmalle pussissa - ähä-ähä.

Täällä - järven jäällä,
mokomaa näytelmää ja oikuttelua seurataan
puoli päivää - joku ylikin,
eikä koko hommasta tule lasta ei paskaa.

Sataa - ei sada - sataa, poutii - ei poudi - poutii,
vaan yhtä asiaa ei huhtikuu osaa tehdä,
olla säällinen näissä säissä.

Nainen sen täytyy olla - ehdottomasti,
vaikka ovatkin kultia.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 24. huhtikuuta 2015

ENSiMMÄiNEN TiPPA


ENSiMMÄiNEN TiPPA

Rapsakkaa.
Viimeiset häiveen riekaleet keijujen tanssista
karstanteen päällä urkenevaa sarastusta vasten;
sinnittelevät minkä kykenevät,
huljuvat vähäpätöisinä höykäsen pölähdyksinä.

Voima on ehtynyt
ja yön kukistanut ilo haltijoista;
peikot käyneet tutumaan,
keijut pujahtaneet sinen taakse sfääreihin.
Harmaita leyhähdyksiä ajelehtimassa eeskahtaalle.

Ensimmäinen tippa antaa periksi säteelle,
hellittää otteensa räystäästä
ja pudota mätkähtää eilispäiväiseen kulppoon.

Kuoleman hiljaisuus tyssää siihen paikkaan,
rämähdys havahduttaa muut norkoilevat pisarat;
tuossa tuokiossa käynnistyy tippuvien laulu,
synnyttää sitten joskus puolenpäivän jälkeen
jossain alavirrassa sellaisen kohinan,
että Volgan lauttureilla pukkaa hikeä otsalle.

Tämä on tätä - silmät kiinni näkemistä,
sielu karkuutettuna hurakoiden kera räpistelemään;
mitään asiaa ei siellä kullakaan,
kunhan rätisevät lämpimikseen pikkupakkasessa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 23. huhtikuuta 2015

TOHTORi JA RUNOiLiJA


TOHTORi JA RUNOiLiJA

On menty - menty on koko orastava kevät,
niin ettei kissaa ole ehätetty sanoa,
lisämenot kypsyvät yhdessä hirvimurekkeen kera.
Tuoksuu hirvelle.

Savuahvenkeittoa yltyy vaatimaan yksi rietas sielu.
Pilkillekkö,
vaiko kävisikö nakkaamassa juomuksen jään alle.
Ryöttäsyntisillä näitä kot-kot-kotkotuksia riittää.

Ulos ei passaa vilkaista,
ei ainakaan pysähtyä rantteelle ohikulkeissaan;
eikä etenkään mielen luomiin intohimoihin:
tuokin pitäisi tehdä ja tuo ja tuo ja tuo ja tuo.
Mistä näitä kesäänsiirtymisriiteejä oikein piisaa?

Sitä kun lähtee pois omassa kotoaan,
lyhyempää pitemmäksi aikaa;
kaikki järjellä ymmärrettävät rutiinit jäävät pois.
Rempalleen - ei kahta puhetta.

Elä nyt tässä tällaiset päivät jumalisesti,
itse itsensä kera kilvoitellen,
froua tulee sitten ehtoolla - aterioi ja raukenee.

Silmäpeliä kumpikin - tohtori ja runoilija,
molemmat voittavat kymmenen-nolla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

HÄRVELiT


HÄRVELiT

Huoltohommia niitä piisaa Arktisessa hysteriassakin;
oivallisen riittävästi,
vaikka jo tovin tässä onnistunut tekemään rakoa,
urbanismin harmaakiviseen helwettiin.

Pursto pystyssä,
ylävartalo hukuttautuneena koneen syöveriin;
milloin Riisipellon varjon - milloin peltipailakan,
joskus jopa Haiaisin perspenkin alla piilevään
salaisuuksien kiehtovaan maailmaan.

Huoltohommia;
varsinaista vikaahan näistä kotteroista ei löydä,
sitä ei yksinkertaisesti ole,
on nääs kaikki tehty wanhasta pataraudasta,
iäikuisella tekniikalla - ilman tikitystä,
mutta aikansa kun rauta hinkkaa toista,
niin paikkaahan se lempohinen siihen kaipaa.

Ei värkkäyksessä muuten mitään moitittavaa;
keväinen räntäsade suorastaan virvoittaa
jos osautuu paljaana ammottavaan selkäpiihin.

Senhän sukkelampaan sitten hyppyset käyvät,
näppituntuman ollessa ainoa silmäätekevä
kulloisenkin härvelin herkintä sielua
ja munaskuita paijatessa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 21. huhtikuuta 2015

VALO


VALO

Valo keikkuu halona kuolpunan yllä,
pimeä perääntyy vastentahtoisesti - pitkin hampain,
hämärän tieltä.

Vielä saavat siimekset otteen yön syöveristä,
kiskovat lopulta pimeän päälleen
ja nielaisevat valon.

Alkaa kuitenkin jo olla parahultaisesti niitä aikoja
kun yö tekee päätöksen poistua - näillä seuduin,
omille teilleen hyväksi toviksi -,
jotakuinkin tarkalleen kuukauden kuluessa.

Vaikka toisaalta yleisesti on tiedossa,
voimiahan se vain vaipuu keräämään,
jonnekkin yöttömän yön takamaille;
ottaakseen sitten taas kerran - ikiaikainen tapa,
valon ja kesän ankariin pihteihinsä
ja ahdistaa ne tyyten lysyyn loppuvuodesta.

Haikeus on ihmismielen vaikeus;
haikailu ja kaipailu,
nytkin - valon ja lämmön ollessa tarjolla.

Pitäisi jaksaa odottaa - tämä kohtaaminen -,
isommin kohkaamatta yhtyä yhdeksi,
ikään kuin liukumalla sisään tunteeseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 20. huhtikuuta 2015

HYPNOS


HYPNOS

Hefaistos ottaa omakseen alttiin,
hypnotisoi hänet riettaalla tansillaan,
syöttää kuulimiin mystistä huminaa,
hurmaa pihkan paukahduksilla.

Jok'ikinen tykkää draamasta,
jotkut eivät halua osallistua itse tuottamiseen,
katsoa vain - ihailla - pysähtyä.

Tuli sen sijaan nurkumatta, parkumatta;
sumeilematta ahmii kyltymättömään kitaan annetun,
muuttaa kaiken tarjotun tuntemuksiksi.

Aistinautinnoiksi;
savuksi ja haistimia hiveleviksi tuoksuiksi,
kosketuksiksi jotka raapivat, kutittavat,
hivelevät, sivelevät.
Tyydyttävät levotonta sielua.

Elämän neljäs elementti;
kusiaiset juoksevat selkäpiillä eeskahtaalle,
mielen kosketus pörhistää karvat,
väristää kehoa - rypistää kyynärät linnunlihalle.

Ja vielä jää paikkoja joita kihelmöi,
mutta joita ei voi raapia millään kurin;
ei vaikka jumalat tulisivat tulesta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

SALMiAKKi


SALMiAKKi

Rutakka ote lumipeitteestä ja;
PUiSTELE!
Helman alta paljastuu tumma,
muhevalle tuoksuva maa.

Aurinko kamuaa siinä tuoksinassa taivaanpiirille,
käy heleänä helottamaan,
poraa lumirippeisiin mikroreikiä
jotka romahduttavat viimeisetkin holvit
ja saavat kinokset kuohumaan.

Siinä se päivä hupenee - hyvää tehdessä,
tekee hyvää omallekin sielulle;
tummina kutvailleet pilvet väistyvät
kun väkevä mullan tuoksu käy ankarana haistimiin.

Kuulimet tukkii jiernakaisten kiihkeä järrrrr,
seassa jokunen hakolinun hereä helähdys,
mutta päälimmät terviiset tuo joukaisen trumpetti,
ei kahta puhetta.

Penkat vajuvat silmissä,
norot pyrähtävät juoksuun muuttuen puroiksi;
joen kanteen avautunut uoma imee janoonsa
kaiken rannoilta tursuvan huleveden.

Salmiakki puuttuu - muu kaikki on.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 18. huhtikuuta 2015

ZENROKKA


ZENROKKA

Otetaan yksi kevät,
pari hyvin sulanutta - mutta vielä kohmeista,
kilon kahta puolta olevaa hirvenlihamötikkää
ja valmistetaan lauantain zen.

Kattila olkoon melko suuri - kernaimmin yli kuin alle
ja kaikki tapahduttava aamunkoissa,
tarkalleen sarastuksen aikaan
kun kultainen juova ilmestyy mystisesti,
silti pieteetillä taivaanpiirille.

Ainahan se on tullut - iänkaiken - ei siinä mitään,
mutta jotenkin sen vartominen,
se on ikään kuin lisämauste - rikka rokassa.

Sitä paitsi rokkaahan tässä ollaan laatimassa,
sikäli mikäli sialta luikahtaa pieru,
kylläkin vasta suden hetken jälkeen - sehän lie selvä.

Kronologinen järjestys kun on tärkeä,
siksi kukolta kiskotaan teippi nokasta vasta viimennä;
juuri ennen siivutetun lihan käristämistä - voissa.

Lihan perään lanttukuutiot - ripaus Lootin vaimoa
ja maustepippurit kattilaan -, muhitetaan koko päivä,
varttia vaille lisätään suikaloitu pottu.
Ei sen kummempaa - sitten syödään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 17. huhtikuuta 2015

TEELMÄ


TEELMÄ

Uutta surmaa,
purunnut yön kepeässä sikeydessä;
ritvoilla huteran unelias huntu,
mustilla katteilla kuultava hurme jo tippasee pois.

Hehkeän kesän varmin merkki,
wanhan tukahduttava uusi puhdas,
talven yli odotettu lupaus,
joka vihdoin leijuu seisahtaneen hiljaisuuden sisällä.

Äänetönnä,
laheassa ytimessä niin mukautuneena,
että vain sen kuulimilleen totuttanut äkkää.
Hiljaisuuden zen.

Metelittömän erottaminen metelistä on teelmä,
mielen edistyksellisen kehittämisen seuraus,
sielun ajan pysäyttäminen;
sen täydellinen kyseenalaistaminen omin luvin.

Ei ole aikaa - ei ole meteliä,
aalto ei etene ilman aikaa;
seurauksena täydellinen hiljaisuus.
Laajin käsitettävissä oleva vapaa temmellyskenttä.

Kerta kaikkiaan viimeinen tilaisuus
kahlitsemattoman älyn huikentelevaisille eetoksille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 16. huhtikuuta 2015

PARMAS


PARMAS

On ilta,
ehtoon laitimmaiset säteet kurottautuvat ujoina,
entävät juuri ja juuri maan utuisen piirin yli.

Ympärillä hunnuttu kevään morsian;
yllään lahea halo hipelöimässä sfäärien ääriä
laajana kaarena avaruuden rajoilla.

Tuuli on mennyt matkoihinsa;
minkä sille voi - ihasteltava vain hetkeä -,
kevään ihanan sietämätöntä keveyttä,
valtoimenaan haihattelevien eetosten leveyttä.

Poissa ryöttäsyntisen paatos,
haihtunut kuin lempeä tuhahdus Saharaan
kevään aina uusiutuvassa ihmeessä.

Saarnat saarnattu,
sormet ehtyneet osoittelussa,
heristäminen purrut omaan nilkkaan;
elä tässä jumalisesti
kun sielussa riettaan hentoinen entoinen olo.

Avaruuden syvänsinisen suonnan päällä
pilvenlonkien viimeinen puunto,
ennen unen valtaa - ennen yön armasta parmasta -,
ottaa otteen karmasta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

OODi SUKKAMEHULLE


OODi SUKKAMEHULLE

Hyppy tuntemattomaan;
kiihottaa - saa humeetissa kummallisia oikkuja,
sateen pieksämä kupsuava lumi yllättää.
Sataa vettä.

Niin vakaa pinta,
huutaa lempeää yllytyshullua astumaan,
toisella askeleella jo polveen saakka läpi.
Vettä sataa.

Varsi hörppää soseista nietosta,
sen verta reilusti nielee,
että tyhjättävä on;
kauhallinen tuoksulunta - oodi sukkamehulle.

Sataa kahta sataa,
viistosti,
metsä sihisee mustana;
märkiä variksia roikkuu oksilta,
ovat ripustettu nilkoista pyykkipojilla.

Rännit lotisevat jossain,
nännit törröttävät teepaidan alla kevään kiimasta,
raa'an julma ja rietas huhtikuu käy kipiään hipiään,
ne on teipattava laastareilla.

Muuten kovin kesäistä - vain kesä antaa odottaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 14. huhtikuuta 2015

TUSINOiTA


TUSINOiTA

Kaksitoista lintua keväällä,
somia kaikki;
saattoi niitä uiveloita olla toki enemmänkin.

Kaksitoista kevättä keväässä
hereitä kaikki;
joka kuulle vähintään yksi - paitsi lokakuulle.

Kaksitoista tuulta kevääseen
eri suunnista kaikki tyynni;
aurinkoa katsottu valokuvista.

Kaksitoista sadetta keväänä
rännän märkiä nästyykejä kaikki;
wanhan surmia - enin osa lunta kuolee.

Kaksitoista pakkasta keväälle
lutusia kaikki,
jos wanhat merkit pitävät paikkansa karstanteesta.

Kaksitoista huomenta kevääksi,
siinä on kaikki;
yksi tuli kaupanpäälle tinkaamatta.

Kaksitoista runoa keväästä,
valmiita kaikki;
yöttömään yöhön noustessa puettu ja läpi luettu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 13. huhtikuuta 2015

KEiKKA


KEiKKA

Koivun kyljestä,
pikkiriikkisestä pömpelistä,
purskahti ulos Hepsankeikka.

Ei se räkki ollut, eikä västäkään,
vaikka samoissa väreissä - suurin piirtein,
hyvin pitkälti.

Tämä oli jotenkin pirtsakampi - pyllerömpi;
ylisti oitis ritvalle kipsahdettuaan kevättä,
täysin kurkuin lauloi muka Ukko ylijumalalleen,
samalla kuin vilkuili
ja piti silmäpeliä naapurikäkkärän suuntaan.

Siellä puikkelehti kaikkien aikojen primadonna,
nosti riettaasti pyrstöä - vilautti reittä,
oli milloin ylösalaisin,
vuoroin alasylöisin.

Somalta se näytti luojansa ylistäjän silmään,
niin viehkeän kiehtovalta,
että veri veti naapurikäkkärään teerenpeliin.

Siinä sitten kauaa mennyt
kun kaksikerroksinen helikopteri räpytteli ilmassa,
sellaisella intensiteetillä - näytti ohikulkijasta,
jotta naimisiin menevät sitten tuon päälle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

HEKUMA


HEKUMA

Vuonolla puhaltaa uhalla kovalla,
ronskilla otteella kurittaa raskasta vettä;
jäneksiä tummilla harjoilla,
pahtaan kohdatessaan mahtava ryöppy,
suolaista tihmoo tuulen tuomana
vastarannankiisken kasvoille.

Päästävä kuitenkin on,
satoi eli paistoi,
sen verta juhlavaa tämä lounas,
ounasteluttaa - yltyykö vaiko kyltyy.

Kallio vapisee jalkain alla meren iskuista,
sielu vapisee hekumasta päällä,
riettauden ryöttäsynti värisyttää,
huojuttaa ohimennen;
se mitä oli juuri huulessa tulossa,
häipyy tuulessa
ja on matkalla Huippuvuorille.

Tasavahvaa tohinaa,
puhaltaa auringon takaa,
harsuinen pilvi mataa meren yllä,
veden sävyt kilpailevat mielen kuvitusta vastaan;
tuollaista ei voi keksiä.

Juovuttaa - ei voi luovuttaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 11. huhtikuuta 2015

ZEN PiLLEiSTÄ PUSSiSSA


ZEN PiLLEiSTÄ PUSSiSSA

Kammanvuoren yksinäisyydessä,
taivaanpiiriä mittaillen
kun itse antanut suurieleisesti tuulelle luvan puhaltaa
ihan mistä se vain haluaa.

Murehtimatta tyyten - ellei lainkaan,
tuottaako se jolle kulle mielipahaa,
tai onean apeaa kapeaa mieltä,
tai suun mutrua.

Sitä paitsi niin tarkkaa mittatyötä että;
ei siihen kellosepän vermeillä kykene - ei pysty,
välystä tulee niin saatanasti
jo oitis muutaman valovuoden matkalla.

Meikäläisellä varaa nanomittareihin ikinä;
länsimaista hapatusta,
eikä tämän elämän aikana ainakaan.

Mutta jos kuudennessa ulottuvuudessa joskus,
saati kahdeksannessa - silloin julkituon tarkan mitan;
sopii sitten avaruuden laajentua taas roppakaupalla.

Nyt ei muuta kuin pillit pussiin ja alas rantaan.
Se on mittaamattoman taivaanpiirin zen.
Ei se siitään muutu,
mittasi eli ei - se vain on.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 10. huhtikuuta 2015

PEKONi


PEKONi

Wanha kokenut pekonisti nautiskelee,
ei edes kyhää paistamaan jaloa lihojen lihaa,
ellei aterimiksi ole saatavilla pitkäpiikkisiä -,
niin sanottuja wanhan liiton haarukoita.

Jos on vain moderneja - jonkun hulttiosuunnittelijan,
jonka mielen oikusta kalun piikit lyhennetty minimiin,
koko juhlallinen akti kannattaa tyssätä tyyten.
Sellaisia ei voi kelpuuttaa tähän jaloon hetkeen.

Pekonin nauttimisen alfa ja omega:
Vaivattomuus.
Haarukka-annoksen tulee olla sopiva - täsmä.

Ja niitä sitten kerralla riittävästi nautintoon,
ilman että jatkuva välilihaleikkaussuorite
ikävällä tavalla keskeyttää himon täyttymisen.

Suupalan leikkailu paremmiston tapaan yksitellen
ja sen suuhun vienti hillitysti - mukapieteetillä,
se on suorastaan barbaarisen pöyristyttävää,
tekopyhyyttä - kultivaattumia;
sillä todistetaan se mistä muut vasta ounastelevat.

Ah pekoni, slanina, flæsk, szalonna, lardo, boczek...
tuo brittinerouden äärimmäinen huipentuma;
vaan lieneekäänkö heillä muuta varteenotettavaa?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 9. huhtikuuta 2015

RAUTULASSA


RAUTULASSA

Lokkiparven rähäkkä havahduttaa - unihiekka varisee,
paluu tolalle - seinän suomalle lämpöiselle huomalle,
on sukkela - silti nuokututtaa yhä.

Jääkenttien huima laulu - tuulen alituinen tuiverrus
soi vielä kotvasen korvamatona,
vaikka paluusta ja onnellisesta lopusta jo hyvä tovi.

Pienikin saalis - päivän lounas - lohduttaa;
mitä sitä lähteä merta edemmäs kalaan
kun kerran ääreltäänkin onnistaa.

Se ei ole suinkaan jänis,
se joka siiman toisessa päässä kiskoo.
Rautu se on - punamahainen vonkale,
vonkale ainakin saajansa mielestä
ja se kyllä riittää.

Suurimmat - hät'hätää punnitut - muttei ylös saadut,
yleensä putoavat;
irtoavat viime hetkellä koukusta pois,
solahtavat hyvästelemättä takaisin Ahtolaan.

Ne taas
jotka pitkin hampain suostuvat jäämään saaliiksi,
kasvattavat painoaan aina saajan kuolemaan saakka.
Se on sellainen - se kalamiehen onni.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

KUMiSAAPPAAT


KUMiSAAPPAAT

Herkullinen hetki,
lähes täydellinen tilaisuus tehdä luomusyntiä;
neitseellisen koskematon santainen ranta,
vuorovesi palaamassa.

Tuuli lähes tyven - eikä ketään inhimillistä hereillä;
tai mistä sen tietää vaikka jo joku täkäläinen
kamunnut toisen selkään aamunkoissa.
Niin on selviä kevään merkkejä,
useat lokitkin kaks'kerroksisia.
Miksei siis inhimillinen viikinkikin.

Joka tapauksessa olettamuksella:
Ei ketään näkemässä ulkosalla...

Kumisaappaat imeytyvät kinttuihin kuin itsestään,
ottavatten pitävän otteen,
alkavatten kiskoa uksesta porstuan läpi rantteelle.

Tarvitseeko sitä sen kummemmin hullu olla;
tilaisuus tekee varkaan
ja siispä askeleet kohti ulappaa.

Pian jälkivana piirtää kantapäitä koskemattomaan,
tautisen hyvä olo.
Vuoksi nuolaisee syrjähypyt siloksi,
niin yksinkertaisen kaunis synti se on.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 7. huhtikuuta 2015

RAPARPERi


RAPARPERi

Mikä oraalle nousseen huhtikuun aamu;
herätä nousevan vuoroveden laiskaan kohinaan,
pukata Höyhensaaresta venho veteen
ja meloskella silmät sikkurallaan maihin.

Siinä sarastus hiipimässä koillisen puolesta,
muka vaivihkaa,
salassa vuoren takana,
putkahtamista vaille.
Silmiä ripistelyttää.

Sininen yhtyy kultaisen kautta mereen,
lokeilla jo ensimmäinen palaveri meneillään
kun jalat - höyryävä kuksa kourassa -,
etunenässä hivuttautumassa ulos;
haistelemaan,
maistelemaan meren houkuttavaa tuoksua,
tuulen laulua.

Merihurakoita nokka tuuleen;
lienee viimekesäinen pari
tahi niiden jälkeläisiä,
osautuneet näille santaisille rannoille.

Ajassa tässä ollaan,
viime huhtikuun nelimetriset kinokset sulaneet pois;
uusia ei luvassa, mutta raparperi kyllä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 6. huhtikuuta 2015

MONALiiSA


MONALiiSA

Kaukana,
jossain etäänperällä santainen ranta,
hyisen vuoroveden siloksi huuhtelema;
odottaa kumisten kantapäiden jälkiä
louhet kahtapuolta aaltoin iskuista kumisten.

Tuttu tola - tuoretta menneisyyttä;
hyvään muistiin syöpynyttä onnea,
sitä mitä otetaan annoksittain esiin
ja muistellaan salaperäinen Monaliisa-hymy
ahavoituneessa kartassa.

Ah - humiseva maailmanlopun ääri ja alku;
oudosti samassa somassa pisteessä kinttujen alla,
takana vankka tunturin hahmo,
edessä rannaton ulappa kiehuvana myllerryksenä.

Ja tuuli huuhtelemassa humeettia,
tuulettamassa sielua
joka yrittää riehumalla pyristellä irti;
lennähtää lokkiparven mukana saaliinjaolle.

Arktiseen valoon parahultaisesti sulautumassa
murtajan aukosta merelle puksuttava troolari.
Vaikka kuin yrittäisi olla kuulematta,
pinnistellenkin,
sitä vain on kuulevinaan Haavruuan laulun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne