maanantai 31. elokuuta 2009

PYYNTÖREiSSU


PYYNTÖREiSSU

Mikäpä siinä on soutimista pidellessä kun saa kiskoa koko selän voimalla. Hankaimet on istutettu tanakasti ja justi oikeaan paikkaan soudun suhteen. Airot on mitoitettu reippaalle mielelle (miehelle), parin jalan verran vakimallia pidemmät, oksattomasta aihkimännystä höylätyt takuupelit jotka eivät petä vastahankasessakaan.

Ja vene, puumaakarin täydellinen taidonnäyte, nelilaitanen, soukka, likiten savolaismallia, mutta pituutensa tähden näyttää niitä soukemmalta. Ja olipa Piekka-Anselmi kaiken hulvatun varalta teettänyt normaalia tukevampaan keskituhtoon mastonkengän aina rahakoloa myöten.
Sinne oli laittanut wanhan Suomen
kymmenmarkkasen kultarahan sijaan. Perinteitä pitää kunnioittaa. Vaikkei maailman meriä purjehdikaan.
Eikä Anselmilla
ollut sitä paitsi pellavaista purjettakaan vielä, vaikka vene jo neljättä kesää likosi.

Sellaisella siis kiskoi itseään kalavesille ukko, tasaiseen lykkien, vesi pohjalaudoissa
liplattaen. Väliin koskeloparvesta suuntaa vilkuillen.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Siinä ehtii soutaissa monenlaista asiaa humeetissa käymään, pyörähtämään tahi sitten jumittumaan kuin nykyajan "piisit" ikään radion toivekorsetissa.
Illalla oli kuullut kun taas oli ajankohtaislähetyksessä mainittu valtion anhittomasta
velanotosta, se oli vielä iltayöstäkin nuppia kiertänyt:
Perkele, mitä järkeä se on etukäteen syödä kaikki -
monen vuoden tulokset. On siinä vastasyntyville vunukoille tulevaisuus! Helposti siinä jää kiikkiin maksajalle. sehän saattaa pyytää mitä vaan vipin varjolla. Ei velallisen asema niin rapia ole.

On se vaan kumma että säästäminen on niin halveksittua, että sitä pitää jo oikeastaan salaa harrastaa. Kohtako se pantaneen luvanvaraiseksi?

Joutuu pian menemään pankkilaitokseen hattu kourassa wanhaan malliin:

"Päivää herra isojohtaja - ajattelin alkaa hieman säästämään pahanpäivän waralle. Saisinko luvan sille toiminteelle ja monellekko lomakkeelle se anomus nyt laitetaankaan? Pitääkö olla woimassa oleva lääkärintodistus humeetin terveydentilasta aseluvan tapaan. Entä polliisilaitoksen haastattelu ja leima. Menekö säästämishakemuksesta valtion leimavero? No joka tapauksessa minä nyt vaan olen tullut siihen tulokseen, että minä aion siitä huolimatta säästää. Vaikka salaa, jos se ei muutoin onnistu. Ollaan sitten rikollisia - Saatana!"

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Olipa jo alkanut itseäkin lopulta naurattaa moinen kulutuksen parodiointi ja siihen oli sitten kuitenkin lopulta nukahtanutkin Piekka - Anselmi.

Nyt oltiin sitten verkkojen ja muiden rensselien kera kalansatimia
asettamaan menossa, mutta se onkin sitten jo eri juttu. Vain homma kerrallaan.

Pysähtyy sitten keskelle selkää, vet
äsee airot lepuutukseen, kaivaa tuohikontista pullon huihai-juomaa, pistämättömän pullon Talvisotawiinaa. Kopauttaa kyynerpäällä pohjasta, kiertää korkin ja huiskauttaa tukevan ryypin aataminomena lunksuttaen.

Ähkäsee ja haukkoo henkeä. Pyyhkäisee kyyneleet silmäkulmistaan lyyssin kalvosimeen ja
kääntyy reunan yli puhuttelemaan Ahtolan väkeä:

"Mulla onnettomalla maanmatosella olisi pieni pyyntö esittää:
Annas Ándde ahvenia, Piera pieniä kaloja,
Juhu muita jullikoita, Heaika hevosen kokoisia.
Kaikki onkhen ottamhan, väkärauthan vääntämhän!
Katiskhan kasuamhan.
Siika silmhän sikkuralle. Verkkohon vetkumhan.
Pyythön pystymhän!"


~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~


Piekka-Anselmin kaikki osat tässä:

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ystävällesi!
........
Ahven armas, köyryniska, särki suloinen silakka, lahna laupias lotukka, hauki hyvä hammasniekka.

sunnuntai 30. elokuuta 2009

seitsementoista


Yykaakoonee-kuvakotkotus vaan jatkuu.

Rhodiola kirilowii'n eli
Idänruusujuuren punaisia latvoja
suurin taikka piirtein noin. 17 kappaletta.

SATAA KUN SATAA


SATAA KUN SATAA

Jostakin tulee aina sade,
ihana lorottava roiskaus tai iäisyyden kestävä tuhnu,
eräiden mielestä peräti sietämätön tihku.
Etenkin syksyllä usein pyytämättä,
ihan arkisesti ja kastelee.
Juuri kun on saanut pyykkinsä narulle,
saappaat jalkaan astuakseen puolukkametsään
tai muuten vain.

Niin - tuleehan se aina pyytämättä - sade
ja ei koskaan kun pyydetään.
Ei pitäisi sanoa koskaan ei koskaan tai aina.

Jostain? Taivaaltapa tietenkin,
harmahtavan pilvimassan helmoista se valuu - kuuro,
pieksää asfalttia missä sitä sattuu olemaan,
muualla täplittää hiekan, myllertää mullan
ja pistää kasvikunnan ojennukseen,
tai paremminkin lysyyn.

Noloina esiintyvät alakuloisen oloiset kasvit,
vettä noruen.
Herkkä ihminen niitä katsoo poruen,
sadetta toruen
vaikkei se mitään vaikuta, sataa yhä vaan.

Se on sen homma - sadepilven. Elämän ylläpito.

Oh-show-tah hoi-ne

lauantai 29. elokuuta 2009

AAMUHARTAUS


AAMUHARTAUS

Heräys aurinkokellojen raikkeeseen - joskus sudenhetkellä.
Konkkonokkainen, onea könsikäs kapsahtaa lavitsaltaan,
sinnittelee kotvasen petin reunalla lymyssä;
antaakko periksi uni- vaiko hartaushetkelle.

Tekee päätöksen, kamuaa lopulta jalkeille,
raapii takaraivoaan ja -puoltaan. Rintaa ja kyynäriä.
Kiskaisee tuolin selkämykseltä virahtaneet, harmaat,
parhaat päivänsä jo aikaa sitten nähneet raappahousut
luiseviin ketaroihinsa.
Riihipaidan huilauttaa selkäpiinsä päälle,
sitaisee hihat leuan alta kalvosimista yhteen.
Jalkaan solauttaa wanhoista nokialaisista saksitut terät.
Ei sukkia. Ei mitään tyhjää prameilua.
On niin juhlallinen hetki.

Muutamalla harppauksella permantolankkujen yli
uksen tavoittaen; vaimea narahdus.
Astuu porstuan hämystä elokuunlopun,
orastavan alkusyksyn kuulaaseen huomeneeseen.

Rantteella harmaa tönö, höyryä tursuva oviaukko.
Niskaan kerätyt kamppeet ovivieren rahille,
sitten sisään ja lauteelle.
Kiulusta ruilauttaa kädellä kiville pisaravirran.
Kiuas sirahtaa, sähähtää, jää pihisemään hetkeksi,
kuni Löyly, hikihuoneen vakiasukki intoutuu
ja ampaisee polttavana voitelemaan ihoa,
antamaan anteeksi kesivälle nahalle ja kipeille lihaksille.
Ei pysty köriläs pidättämään liikuttuneisuuttaan
sen kun vaan ähisee ja ähkyy hyvää oloa.

Oh-show-tah hoi-ne

perjantai 28. elokuuta 2009

MUUTOKSiA


MUUTOKSiA

Jos sitä noin vain, yks' tai kaks', haluaa päänsä iloisesti sekaisin ilman palowiinaa tai muitakaan lain- tai rikoslain tarkoittamia molekyyliyhdistelmiä, on parasta suorittaa silloin muutto. Tässä nimenomaisessa, jäljempänä esiin tulevassa asiassa puolison muutto samaan talviruokintapaikkaan jostakin muualta.

On laadittava ensin aluksi perinpohjainen, hieno muuttosuunnitelma jota ei tarvitse noudattaa, koska olosuhteet ja tilanteet vaihtelevat yhtä vilkkaasti kuin keväinen sää, aina sen hetken mielijohteiden mukaan. Ja tietysti myös reaalimaailman tilanne vaihtuilee säiden, uhkien, talouslamojen ja ties minkä suhteen.
Mutta suunnitelma kuitenkin, päässä - vain päässä. Paperia ei moiseen kannata eikä raaski hukata. Se on lopputulema.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Kaikki alkaa jo hyvissä ajoin muuttokaluston hankinnasta, varaamisesta em. tarkoitukseen ynnä tietty henkilökohtaisesta mieltymyksestä hikiseen niskaan. Harkittavana on yleensä ja oikeastaan vain kolme varteenotettavaa vaihtoehtoa:

a) Joko siten että vuokraa Tieliikennelaissa tarkoitetun tarkoituksenmukaisen kuljetusvälineen sekä kyydittää ja pukkaa ja pakkaa ynnä rahtaa itse puolisonsa kera tavarat osoitteiden välillä ja molemmissa päissä.
Ylimääräisistä mielenilmaisuista hallitusti pidättäytyen koko toiminteen ajan. Ikään kuin siihen terapian näkökulmasta suhtautuen. Joku kokenut saattaisi sanoa että siedättäen.


b) Vain suorittaa pakkaustoiminteen lähtöpäässä itse ja kannattaa sitten, sovitulla hetkellä, tavarat kuljetusvälineeseen muuttofirman ukuleilla jotka hoitavat myös rahtauksen jotakin nimellistä korvausta vastaan + alv 22%, tietty.

c) Tai sydän verta itkien ja otsa hikoillen ottaa kymmenen tähellisintä muistoesinettä + kukkaron ja pankkikortin haltuunsa sekä tilaa paikallisesta Kierrätyskeskuksesta väen tyhjäämään hyyshållin tiettynä kellonaikana valvotusti ja lähtee sitten iloisesti laulellen hartaushetken jälkeen kohdepaikkakunnan Tavarataivaita kohden pääministerin sanoja sydämmeeään miettien (kuluta-kuluta-kuluta).
Uusi on sentää uusi. Aina.


~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Eipä juuri muita vaihtoehtoja yleensä ole tarjolla. Parashan noista ehdottomasti mukavuuden kannalta on tuo wiimeksi mainittu, jos vähänkään tulevaisuutta ja tulevia muuttojaan ajattelee, mutta on siinä kuitenkin se tyhjän, ylimääräisen kuluttamisen dilemma.

Lisäksi moinen
päätös vaatii ehken sittenkin liian kovaa sydäntä ja tyystin umpeutuneita kyynelkanavia. Oman tunnon kolkutuksiinkin on silloin syytä varata tyyny. Mieluimmin sellanen höyhentyyny.

Keskimmäinen vaihtoehto edellyttää taas rahaa tai miljonääripuolisoa, joita niitäkin on näin syvän laman syövereissä vähemmän saatavilla kuin nousukauden tiimoilla. Siksi me valitsimme perinteisen PPAPi-systeemin (Pakkaa-Pukkaa-Aja-Pura itse).

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Luojan kiitos (kenen vuoro lienee tällä erää), mutta onneksi Suomessa syödään reippaasti vänkylöitä (banaani), joten pakkauslaatikoista ei tule hetkessä lama, ei pula.

Tavaroita pakattiin järjestelmällisesti, samaa kategoriaa aina laatikkoonsa. Hyvää jälkeä tuli alkuun kun ylettyi sitä samaa kategoriaa jopa useampaankin laatikkoon. Latjaaminen sujui kuin leikki. Kaikki lootat kun samanmittaisia - soma hieno pino alkovin nurkkaan kertyi odottamaan kärräystä hissinkautta lavalle.

Mutta sitten kun loppurippeet olivat käsillä, ei riittänytkään enää kategoriaan
täyttä määrää ja yhtä tädiltä tai sedältä saatua sokerikko-kermakkoa ei sentään viitsi isoon laatikkoon yksiksensä pakata, joten sitten kun lopputavaroilla pakattiin laatikkonsa aina "täyteen" niin siihenhän se peli sitten laukeaa. Ei kukaan epeli voi muistaa mitä pikkuhilpetööriä kussakin lootassa on.
Niin pitkälle sentään ei systematiikassa lähdetty että olisi jokaisesta laatikosta oma erillinen sisällysluettelonsa laadittu. Ei lähdetty.

Jälkiviisaan silmä se on somassa paikassa, se näkee taaksepäin. Olisi pitänyt ne pahkeisen sisällysluettelot vain tehdä. Olisi se sittenkin kannattanut. Varsinkin kun muutaman päivän joutuu kuormaa seisottamaan muiden samanaikaisten muuttoon liittyvien touhujen takia.
Olisi se kannattanut.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Wiikonloppuna sitten näillä näkymin asetumma taloksi talviruokintapaikkaan ja nettiyhteyskin muuttuu hieman sukkelammaksi joten näitä höpötyksiä tulee siis jatkumaan wähintäänkin entiseen tahtiin ja muidenkin blogeihin kommendeeraus taas onnistuu sujuvammin.

Liki kolme kuukautta wankkurissa, elikkä muutto, MUUTTO ja muutto. On siinä yhdelle ja kahdelle inimiselle vuotta ja kesää kohden ihan sopivasti.
On siinä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina ystävällesi!
........
Idiootit pitävät yllä järjestystä, nerot hallitsevat kaaoksen.

torstai 27. elokuuta 2009

asetelma


Minun silmäni näki Kuvatorstain kuva-aiheessa
oikein oppikirjamaisen tarkasti rajatun asetelman,
joten asetelmalla vastaan minäkin.

TOTUS TUUS EGO SUM


TOTUS TUUS EGO SUM

Hän nukkuu kuin lapsi,
keveän viaton hymy huulillaan,
poski pielusta vasten vapautuneesti, huoletta,
sijansa löytäneenä maailmassa
joka ei lupaa kenellekkään tavalliselle ihmiselle hyvää.

Median mukaan.

Uinuu pienessä,
maapallon kokoisessa maailmassa,
jossa kaikki uhat ja möröt,
mitä ikinä ne sitten lienevätkin,
ovat kertakaikkiaan kaatumassa niskaan.

Ja lisää keksitään par'aikaa.

Mutta herätessään huomenkoihin,
kultaisten säteiden kutittaessa silmäkulmia
ja nähdessään tunturit, virran - Ultima Thulen,
hän sanoo: Tuus!

Puhdas katse silmissään,
ilman ensimmäistäkään häivää huolesta,
luottavaisena,
rakastaen tätä ihanaa maata ja seutua,
wielä suurenmaailman kiireistä vapaata
hiljaisuuden tyyssijaa.

Oh-show-tah hoi-ne

keskiviikko 26. elokuuta 2009

MATKALLA POHJOiSEEN


MATKALLA POHJOiSEEN

Jo näkyy vaarojen jälkeen ensimmäiset tunturit tänään.
Siintävät odottavina niiden harmaansiniset kupeet
ruskeiden kallaiden raidoittamina loimina;
puurajan vehreytenä.

Suuri matka on tehty.
Elämäni paras matka; puolet kaikesta entisestä.
Itse menin puolitiehen vastaan - äkkäsin:
On mentävä - ei ole vaihtoehtoja.
Yhdelle vain kerran elämässä tämä.
Siinä kaikki.

Ja minä kuuntelin sisäistä ääntäni.
Kuuloluillani jotka olin totuttanut aistimaan hiljaisuuden
tuulen huminan keskeltä.

Tunturien hiljaisuudessa,
niiden jyleää kauneutta ihastellessani
olin minä tasapainottanut itseni arvioimaan
mikä on oikea ja väärä - minulle.
Se riittää. Muuta en tarvitse.
Nousin ja noudin omani kun lupasi.
Olemme matkalla kotiin Ultima Thuleen.

Vainuni aistii outametsän, kuolpunoiden ja jängän
elävän yksinkertaisuuden. Wärisen riemusta.
Sykähdyttävää on ja wirkistävää,
palata kuuntelemaan hiljaisuuden viestiä.

Kaksin.

Oh-show-tah hoi-ne

tiistai 25. elokuuta 2009

HOPEiSET SADiNLANGAT


HOPEiSET SADiNLANGAT

Kasteisen viidan keskellä warhan - aamunkoissa,
lahean ruskea joustavan pehmeä palas anturain alla
vastaa jokaiseen kosketukseen myötäillen
kuin janoten lisää yhteyttä - tuo Äiti Maa.

Alastomiin käsivarsiin sekaantuvat kultaisen kehrän
ensisäteissä hopeiset sadinlangat satunnaisine pisaroineen,
häiveinä jostakin eläväisestä olevaisesta,
lähes näkymättömästä,
joka kuitenkin näkyy jos osaa katsoa.

Ja tuntuu säikeenä kasvojen silkinpehmeässä nukassa;
sadunomaisena hivelynä; jonkin kosketuksena.
Mystisenä takertuvana seittinä,
yön jäljiltä olevassa parransängessä.

Ne roikkuvat,
kiitävät pitkin ja poikin polun yli sumeana kaaoksena
kuin loimet joihin koko viidakon vihreä kude lomittuu;
yhtäkaikki sitten järjestyksessä,
kuten luonto aina.

Jatka matkaasi sinä onnellinen auvoisin mielin,
ensimmäisen aukion tuuli pyyhkii sinut puhtaaksi
sadun kudinlangoista,
sysää tutulle rantteelle, porstuasta pirttiin.

Pankolla kököttää kahvintuoksuisine aromeineen
nokinen kana.

Oh-show-tah hoi-ne

maanantai 24. elokuuta 2009

KOSKELOPARVi


KOSKELOPARVi

Aamu siinä valkeni pikkuhiljaa, pikkupuuhissa - heräämisessä, aamustelussa ja niin edelleen. Heräämisessä Piekka-Anselmi ei ollut niitä huonoimpia. Ei sinne päinkään. Päinvastoin. Kun Anselmi aamuyöstä oli soutelemassa, yleensä ja etupäässä Höyhensaarten suunnasta kotirantaan päin, niin heti kun kokka karahti rantaan, silmät loksahtivat raolleen. Sen verta minkä nyt valo herääjälle sallii sikkuraisille silmille.
Voisi niistä kuitenkin sanoa että koht'siltään, pikimmiten ne jo haroivat
ympäristöä tarkaten ja havainnoiden. Kuvasignaalia tuppasivat lappamaan humeettiin ylen samaan tahtiin kuin Pakko-YLEn lähettimistä.

No tässä Anselmin tapauksessa vaan johtopäätöksiä teki terävä humeetti heti täysillä kuin paremman luokan tietokonemasiina - ei mikään unelias aamuhorisko. Niin oli Piekka-Anselmilla pää hyvä käynnistymään.

Olihan ukko kuullut kaikenkarvaisia juttuja siitä kuinka iniminen kun muka joutuu vastentahtoansa kamuamaan ylös töilleen, yön jossakin lietsussa rymyttyään, jotta sillä humeetin herääminen osaa joskus kestää parikin tuntia, että vaikka roppa sinällään näyttäisi oortinkissa ja nuhteessa olevan. Mutta sitä nyt on kaikenalaista, inimisissäkin. Sehän on selvä. Onhan nuita eroja poroissakin.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Ensimmäisiin toimiin heti heräämisen jälkeen kuuluu uloskurkistus akkunan pielestä. Sikäli mikäli näyttää kirkkaalta ja tuulet oikeasta suunnasta, niin sitä mukaa sujuvat aamun askareet.
Jos taas on sadepäivä, niin se on sadepäivä.
Senhän kuulee katon ropinasta jo lavitsalle wällyjen alle. Silloin ei huoli hoppua pitää, on aikaa työskennellä aivotöitä jos ei ihan anhiton nälkä mahalaukkua vielä kaiverra.

Sadekin osaa joskus kummitella, tulee niin tasaisena sihuna, tihkuaa niin vaivihkaa jotta kätevämpikin siinä lankaan menee ja syyttää suotta ennen aikojaan pomppaa tyhjää jalkeille vaikkei ulos kastumaan ole mitään hinkua.

Monet on ja lukuisat ne kerrat jolloin Suomelle ensisijaisen tärkeitä asioita on häpeilemättä ja ujostelematta pohdiskeltu harmaassa sateisessa aamussa wällyjen seassa lavitsalla lojuen.
Hartaudella on paneuduttu pohtimaan
lama-asetelmia, viennin ja tuonnin taseita, verohuojennuksia ja muuta sälää joka edellisiin liittyy.
Munia raapien on päsmäröity ministerien vaihdoksista ja siitä
tuleekohan siitä lopultakin mitään, paraneeko nuo pirulaiset vaihtamalla lainkaan.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Tänä aamuna kaikki tikkasi kuin wanha singeri Pertta-Raunin mökissä. Kirkas oli ilma ja lounaasta näkyi viri käyvän. Muutamia joutilaita pilven retaleita kuljeskeli pitkin taivaanrantaa, mutta muuten sää oli kovin suotuisa sille että josko kokeilisi miten siian poika liikkuu. Tosin lehti oli puussa vielä täydellisesti, merkkejä syksystä ei lainkaan, mutta tämä ilma, tämä ilma oli jotenkin.

Piekka-Anselmi einesti niin kuin oli jo yli 30 vuotta tehnyt, pekonia ja munia, hevosnaamaisten enkelsmannien tapaan. Sivistystä - sanoisi ehken joku maailmanmatkaaja. Ja paskat - järkiasia vain.
Päälle tujakkaa kahvia pari kuksallista. Ei sitä muuta iniminen
ensihätään osaa kaivata. Siitä se kopeutuu elämä.

Astuu sitten ukko ulos ja astelee järven rantaan, katselee ja kuullostelee. Kuikkapari kalastelee kauempana ja huomaapa katse koskeloparven laskeneen yön sylissä järven pinnalle. Hyvä juttu, niitä pitääkin jonkun aikaa seurata, ehkäpä ne johtavat syönnösparven suuntaan.

Koskelot kelluskelevat joutilaan oloisina, silloin tällöin joku sukeltaen. Muudan toinen läpsyttää vettä ja nousee vaivalloisesti laiskaan lounatuuleen ja kaartaa sitten järvenselkää seuraillen. Selvästikin jotain Kolumbuksen sukua tuo epeli, tuumii Piekka-Anselmi tarkatessaan veneeseensä nojaten selälle silmät sirrillään.

Sitten kaartaa lentäjä takaisin parven ylle raksuttaen ja laskeutuu parvesta pois selälle päin. Muu revohka lähtee uimasilleen samaan suuntaan. Anselmin päässä syttyy lamppu. Niinköhän kävi muulle väelle vinkkiä antamassa että tuolla salmensuulla on kalaparvi noussut pintaan einehtimään keijustoa.
Kun huomaa koskeloiden vain päättäväisesti siihen suuntaan meloskelevan, panee
itsekkin toimeksi.

Nostaa suojan alta valmiiksi laskostetun paljun veneen keulaan, siinä kymmenen mustalankaista nailonia kököttää sulassa järjestyksessä laskosteltuna vettä janoten. Pukkaa veneen veteen, riipat ja kupaimet on jo valmiiksi veneessä.
Tyrkkää airon kärjellä selvälle vedelle,
sovittaa airot hankaimiin ja lähtee vetelemään kiiruhtamatta, mutta tasaisen varmasti samaan suuntaan kuin koskeloparvi.

Piekka-Anselmin kaikki osat tässä:

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ystävällesi!
........
Yhteiskunta kahlehtii lopultakin vain harvoja, useimmat kahlehtivat itse itsensä.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

TAiTOLAJi


TAiTOLAJi

Puolipäivän ehtoon ensimmäiset merkit,
haukottelua, leukojen venytystä suonenvedon rajoille.
Auringon säteet valuvat luomille
ja painavat niitä wäkisten kiinni.

Nokosten aika - taitolaji,
josta pitkällä harjoittelulla tekee itsestä mestarin.

Mutta luontoa se kysyy, pinnistystä,
sinnikkyyttä ja uhmaa unta vastaan.

Juuri silloin,
silloin kun koko elämä tuntuu olevan makeimmillaan.
Siinä täpärässä hetkessä kun valveillaolon painopiste
on jo kaatunut kuolokohdan yli ja valuu unimaahan.

Silloin pitää antaa kovapäisyydelle valta,
kaksinkäsin on, hammasta purren,
takerruttava todellisuuteen, kiikkustoolin kädensijoihin,
vuoteen reunaan tai pöydänkulmaan.
Kuin hukkuva oljenkorteen.

On kiskottava itsensä valveunen puolelle,
näyteltävä satunnaiselle katsojalle olevansa valveilla,
omalle humeetilleen nukkuvansa.
Ensi ääni tai muu vieras ilmiö palauttaa jälleen ällin
ja elo jatkuu pitkälle ehtooseen, yön syliin.

Oh-show-tah hoi-ne

lauantai 22. elokuuta 2009

KYNiTTY PELTO


KYNiTTY PELTO

Nuokkuva, yksinäinen vesitorni
raapii virkatyönään poutapilven lonkaa.
Sinisten vaarojen takaa siintävät kirkontorniparvet,
niiden lomista metsiin uurretut syvät arvet.
Kiemurtelevat joutilaina harmaat, hiekkaiset kylätiet
yhä lapsuuksien tyhjennettyihin maisemiin.

Nykymaisemaa jakavat asfalttisuorat,
ne hallitsevat käyrien ja kolmioiden ristikkoina.
Siltoina ja liittyminä pidättävät ajatusta.
Eivät päästä kiirettä pakoon.

Siellä täällä vesistön sininen selkä,
vihreiden latvanmerten välissä,
Lammin kuvastimen pilkahdus hakkuun aukosta,
saroitetut niitut tilkkutäkkinä.

Ladot ovat kuolleet - eikä yhtään heinäseivästä,
ei kuhilasta, haasiaa, rukoa tai suovaa pellolla,
vain valkeita jättiläisrakeita sateen jäljiltä,
toisen silmässä ronttosaurin munia - nekin.

Jättimäinen, huriseva korento syö aaltoilevaa vainiota
ja ulostaa kultaista olkea solkenaan.

Toisessa päässä unelias kaupunki tai sammuva taajama,
toisessa toinen ja koko väli pelkkää kynittyä sarkaa.

Oh-show-tah hoi-ne

perjantai 21. elokuuta 2009

SATEEN PiEKSÄMÄ LEHMÄNPASKA


SATEEN PiEKSÄMÄ LEHMÄNPASKA

Näyttää kaikista wähättelyistä huolimatta että se varsinainen lama, koettelemusten kynnys on vasta pikkuhiljaa kampeutumassa esiin. Niillekin typeryksille Lama-Peikko tunkee esiin, jotka luottavaisina ovat kuunnelleet kaikenkarvaisten ennustajaeukkojen pötypuheisiin ja teenlehden asentoihin perustuvia näkemyksiä pörssikäppyröistä ja tuotannon elpymisestä maailmalla.

Nythän näyttää että joka toinen vastaantuleva talousmies on eri mieltä kuin edellinen ja varmuuden vuoksi vielä niin että mahdollisimman kaukana toisen sanomasta.
Politikkareppanat sekoontuneina korruptiorahoihinsa ja laskevaan kansansuosioon ja uskottavuuden romahtamiseen nähden jaksavat yhä jääräpäisesti puhua samoja pötyjään, mitä ovat saarnanneet lähes vuosikymmenen. Edellisestä lamasta lähtien:
Kulutus-kulutus-kulutus.

Ja maa makaa kuin sateen pieksämä lehmänpaska.

Kulutus on näille politikkasille sisään ajettu ehto, kuin toimintaohje Pavlovin koiruille. Homma on sinällänsä hyvä, osaavat asian unissaankin varamiestä myöten, mutta tie vain on se joka johtaa tuhoon. Harvat poikkeavat tuolta valitulta tieltä, jäävät yksinäisiksi ratsastajiksi ja nauretaan suohon.

Ei kuluttaminen kovin ihmeellinen asia ole jos sitä kulutettavaa vain on ehtymättömästi. Asia on silloin pihvi ja pahvi.
Mutta kun maailma ei ole ehtymätön, on vain yksi maapallo. Ja talouden laskelmat perustuvat vain kuluttamisen kasvun teoriaan.
Jokainen täyspäinen käsittää, että se on mahdoton yhtälö. Se että iniminen muka osaa lukea ja kirjoittaa muusta luomakunnasta poiketen, ei muuta totuutta miksikään.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Jo aikaa sitten on todistettu että Perpetum Mobile on mahdoton. Tyhjästä ei voi luoda kukaan mitään. Silti pöljempi osa sakkia uskoo että iniminen jotenkin ratkaisee ongelman. Niin - "ratkaisee". Se on utopiaa. Mahdoton tehtävä.

Asian ovat käsittäneet jo Sokeasta Reetasta lähtien
kaikki esi-isämme ja warhemmatkin, yleensä ottaen kaikki muut paitsi höyrähtäneet ja vajaaälyiset:
"Leivällä ei nälkä lähde - se vain siirtyy!" Yksinkertainen tosi.
Ja tosi myös tämä wanha wiisaus: "Lumeen
kun kusee, niin reikä tulee!"

Paitsi että kun enää nykylumeenkaan ei voi enää luottaa,
sanoi Sörsselssonin Mari:
"Ennen ko mie pienen tyttön pisasin, nii pikkirilli kokonje
reikä vaa tul, mut nykylummee ko kusasoo, nii joha kämmene kokonje syöver siihe tullee!"

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Kurjalta vaikuttaa elokuun iltojen pimetessä uutiset tulevasta syksystä ja talvesta, hyvin kurjalta. Usko poliittisten neropattien kaikkivoipaisuuteen horjuu. Usko puolueiden rehellisyyteen kansalaisten etujen ajajina horjuu. Omat suut ovat lähinnä.

Pikemminkin on selkeytymässä se kuva että kansanvallan kieroudella anastaneet puolueet ovat juuri sitä mistä saunanlauteilla, pubeissa ja baareissa keskustellaan vähäpätöisten inimisten pienissä ympyröissä. Pers'tuntunalla, mutta yksinkertaisen loogisin metodein.

Joku niin sattuvasti jossakin kommenttiketjussa totesi kysyvästi: "Nyt on käsitelty viikkokausia politikkojen "laillista" korruptiota ja lahjontaa.
Miten sitten kun laiton ja pimeä hämäräraha pääsee
esille? Miten me sitten asian suhteen menetellään? Päästetäänkö me ne Kyrpqvistit elävinä?"

Minusta tuo on jo niitä merkkejä levitessään, että nähtävästi vaikka millaiseen menoon on rupusakin varauduttava tulevina vuosina jos nämä lamanotkahdukset eivät ala oikenemaan.

Hulinoita ja kähinöitä on ollut muissakin itseään sivistyneinä pitävissä maissa, joten olisko tuo mikään kumma jos porukka päättäisi lopen kyllästyneenä työntulosten ryöstöön ja keplotteluun vaihtaa roistosakin uusiin naamoihin.

Obladii obladaa.
Tervetuloa Absurdistaniin!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina ystävällesi!
........
Demokratiasta on tullut varasvallan, kleptokratian, hatara kulissi.

torstai 20. elokuuta 2009

sateenkaari


Kylläpä oli jo kerennyt kuivettua ja haihtua lähes Hiiteen
tämäkin meikäläisen sateenkaaren reppana.
Niitä vaan ei yksinkertaisesti ole ollut. Siksi niitä ei ole tullut kuvattua.
Toivottavasti tänä vuonna tulee parempi marjasato.
Tai ainakin sataisi ja paistaisi enemmän.
Tämä on nyt tässä.

SATEENKAARi


SATEENKAARi

Taivaankaaren tuolla päässä jossain aarre,
luona liki saaren, alla sateenkaaren;
kertoo vanha satu - uskokoon ken voi tai haluaa,
mut' sitä tämä juttu vielä kerran kaluaa.

Talvisaikaan johtaa sinne näkymätön latu;
ja jos ei vastaantulijoita kohtaa,
suoraan aarteen luokse ura ohjaa,
pitkin mustan kurun pohjaa.

Jos taas kesäntaikaan lähtee,
pitää olla alwariinsa luona taikalähteen silloin illoin,
kunnes keijuin tanssahtavan näkee
päällä veden tyynen kalvon,
ympärillään valvomassa pikkuväkee.
Ja kaikki tämä nähtävä on vielä poutasäällä.

Niille jotka matkaa jatkaa huomenkoissa vasta aikoo;
on paistettava voissa sianpintaa,
kastettava siinä kyyhkynrintaa,
ja voideltava marhamintaa.
Arvailtava silmät kiinni aarteen hintaa.

Yöllä vaipuneena uneen,
jos ken kaaren hoksaa kaatuneena lumeen.
Pääsee ihan vähäl' työllä.
Nostaa pystyyn, pyyhkii siitä unihiekat, kultamullan.
Herää vierest' oman kullan.

Oh-show-tah hoi-ne

keskiviikko 19. elokuuta 2009

YLERMi KUiKKA


YLERMi KUiKKA

Tuuheiden pensaiden raosta erottaa juuri ja juuri,
jos hyvin käy - kuikan huudon.
Kailottaa kaikilla kielillä akalleen:
Missä olet kultaseni?
Päivällinen on valmis!

Varo sitä Sörsselssonin ämmän siikaverkkoa!

Tai sitten pojilleen, ihan muuten vain,
se kun on pomo; eivät ala nokalle hyppimään.

Muuten veden ääressä tuntuu olevan hiljaista,
vain tuo kuikka mesoaa.
Noooo, pian siitä tulee tuppisuu tyystin
ja se siirtyy semmosille aavoille
ettei haulien ropina ylety sen kuulolaiteeseen.

Puolilta päivin huomenissa alkaa sorsanmetsästys,
kansanhuvi jossa tavin reppanoille
ja sotkanpojille annetaan kyytiä.
Siinä samalla saavat osansa kaikki jotka lentävät.
Tahi näyttelevät sorsaa.

Ei sovi kuikan riskiä ottaa rantavesissä maleksimalla
kun on jo kesän selvinnyt ison selän siikaverkoista.
Nolohan se olisi loppu jos törmäisi sadekuuron
sijaan haulikuuroon.

Ei passaa jäädä tuleen makaamaan.

Oh-show-tah hoi-ne

tiistai 18. elokuuta 2009

ON PÄÄSSÄ JA Ei OLE


ON PÄÄSSÄ JA Ei OLE

Tavoitin astellessani luonnonpuistossa muistoja ajoilta
jolloin muistoja ei vielä ollut; nuoruuteni rajoilta.

Tilanne oli koomillinen,
suorastaan nauratti - eihän sellaista voi keksiä.

Hyvänen aika!
Kulkea metsiä,
etsiä jotain joka on päässä
ja ei ole.

Yhtä hyvin sen voi tehdä kotona soffalla.

Huvittelee ja kuvittelee ympärilleen metsän,
sen huminan tai hiljaisuuden
molemmat kyllä käy.

Antaa raikkaan männyn tuoksun tukkia nokkaan,
maalaa kuultavan sinivalkoisen taivaanrannan,
järven ahteelle kultaisen keltaisen sannan.
Kuin pisteeksi iille,
kaislikon aidolla näädän haivenella.

Jostakin napista vääntää linnunlaulua,
Walleniuksen kirjasta ahmii erämaan tunnelman,
sulkee sitten luomens' kiinni.
ja kääntää muistelon päälle.

Oh-show-tah hoi-ne

maanantai 17. elokuuta 2009

MUKULAT.


MUKULAT.

Siinä kun Talvisotaansa kävi loppuun ja uuttaakin hieman kerkesi aloittaa niin eikö jo vain kunnon suomalaisen miehen melankoliseen tapaan, ihan suorastaan perisyntimäisesti tullutkin se muisteluosiovaihe Piekka-Anselmillakin. Ja meinasipa pahalainen jumia paikoilleen. Piru vie.

Kumma se on vain suomalaisen miehen palowiinapää silloin kun yksin pääsee johonkin oikein mukavaan ja viihtyisään paikkaan kiihtymättä suotta. Ihan kaikessa rauhassa omimpia omiaan omin päinsä touhuilemaan.
Rentoutumaan niin että päätä ei juuri
mikään pakota, no enintään että sateella tietysti kastuu jos silloin on höynä ja menee vaikkapa esimerkiksi verkoille.

Mutta otahan siihen lystiin ja onneen palowiinaa, jokunenkin ryyppi ja etenki se wiimeinen, niin hetipä
kyllä wiinapäissään pakkaa kaikenmaailman harmitukset humeettiin nousemaan ja siellä möyrimään. Mieltä lättänäksi lyömään ja hyvä mieltä syömään. Ei nyt hyvä isä sentään niillä aivan ensimmäisillä mutta sitten.

Könyävät murheet humeetin loukkoja sen verta vilkkaaseen, jotta pitää ottaa wielä ryyppi varmuuden vuoksi, tilanteen selkiyttämiseksi ja sitten toinen.
Ja toinen.

No sitten ne vasta kaikki yht'aikaa höökiikin päähäkkyrän kimpuun, ne ikävät asiat. Niin se vain on. Päänuppi siirtyy ojasta allikkoon, ei niin kuin muilla heimoilla, kuten vaikkapa epsanjalaisilla tahi italiaanoilla.
Niillähän pulina vain kovenee ja melskaus. Ja molkotus. Kädet
alkavat loppua, hakevat Lemmot pitempiä käsiä toisiltaan. Pussavat ja halaavat riätit.
Suomalaiset, jos siihen vaiheeseen yleensä pääsevät ennen
sammumistaan, hakevat halkoja ja peli alkaa. Sitten tulee polliisi. Toinen puoli lautoihin - toinen rautoihin.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Niinpä Piekka-Anselmillakin, miksipä tuo muusta heimosta olisi eronnut? Verkot oli selvitetty ja eheytetty. Päivä oli osapuilleen valmis. Kaikki kunnossa. Päässä humisi somasti. Ei satanut ja maha oli täynnä niestaa. Lähes täysi puteli herkullista palowiinaa jalan kupeessa antautuneena. Kaikki kohdallaan, niin kuin pitikin, pilikulleen - suunnitelmien mukaan.

Ja sitten yhen äkin, kuin riutta, lentää liihottaa paikalle muistelo, mukulat. Ne lapset, maailmalle lentäneet ipanat - klopit ja pirpanat. Niistäkö nyt ptää aikuisen miehen, aikuisista lapsista alkaa itselleen murheen sarkaa alkaa kyntämään, äestämään ja lanaamaan?

Siellä ne on puoskat maailman toreilla omin nokkineen. Eivät ole pyydelleet nimiä lanketteihin. Eikä ole tarvinnut einestä ja rahaa laittaa.
Ovat pärjänneet, lapsenlapsikin on jo, että oikeastaan ukkihan tässä nyt jo höperehtää eikä mikään raavas mies. Vain mieleen ne tukkivat. Siitä huolimatta. Minkä tuolle osaa?

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Poropartti ilmaantuu metsän reunaan, ajatus loikkaa mukuloista sinne ja katse seuraa mitä siellä tapahtuu. Hirvas siellä puhisee, on jo ensimmäiset vaatimet yhteen hätyyttänyt vaikka rykimään on vielä tovi aikaa. Eipä siinä mitään, olkoot kunhan eivät ihan portaille tule paskomaan.

Vaatimista ajatus loikkaa kepeästi, sukkelaan kuin kärppä, omaan somaan vaatimeen joka etelän kaupungissa ahertaa. Se asia pitäisi saattaa kuntoon ja touhuta se tänne perälle sipsuttamaan.
Siinäpä palaa monet muunlaiset
muistelot humeettiin Piekka-Anselmilla, mutta pikemminkin ne liittyy etupäässä siihen mukuloiden tekohommaan, kuin itse vunukoihin.

Oientuu ukko porstuan syrjään, tuulen suojaan vakituolilleen. Elokuisen illan auringonpaisteeseen ja lumpsauttaa silmänsä kiinni.
Ja sillä siisti.

Piekka-Anselmin kaikki osat tässä:

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ystävällesi!
........
Naiset pitävät hiljaisista miehistä, he luulevat heidän kuuntelevan.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

TUOKiJOKUViLOiTA YNNÄ ViÄNNÖKSiJÄ


TUOKiJOKUViLOiTA YNNÄ ViÄNNÖKSiJÄ

Huomijota sinne kotjperällen!

Hualleita ilimoja tiällä toistaseks pitellöö,
ihan pitämäti, ilimo' aekojjaa,
vuan hikkee sittähi pukkovaa - siittäi huolimati,
vaekka kuinnii luapottiva varroin nostelisj.

Jotta sen verta se kuitennii heltteellä tiälläi pelehtii
ja kun tuota on tuota mahanköllykätä
siunannu terveysruokiloihen mättämisestä,
niin vähinttäänni vastuukin kokone nästyykki
pittää rintaskussa töksöttee,
jotta suap otan kuivana piettyvä jotakuinnii
kaapassa käännin aja'.

Eipä siltihhii ja semperrää, voesta en luovu, enkä kermasta!
Minen ala riissitaotisten kanssa niistä kinnoomaan.
Tulpa hik eli ei.

Suapha' nähä kun huomine' tulloo,
sehän on ylleesä enämpi siäntö ku poekkeus,
niin eikköön tuo pahkeinen hetj ala saitta ropisemmaan.
jotta kynsnaahattii kastuu
jos paattiinloessa matkaan lähtöö
ja varppaihenvälit on mullan töhkässä
jos iliman paattiiniloeta.

Ei mouta tähellistä, Harmoosusj

Oh-show-tah hoi-ne

lauantai 15. elokuuta 2009

TAHTOO KUORiA HETi


TAHTOO KUORiA HETi

Tuulen takana toinen tuuli ja vielä kolmas,
kaikki tulollaan - tuttua, tuttua.
Äkin ei enää tuule.
Ne ovat loppu, tilalla elokuun tumma yö, syvenevä tyven.

Paitsi että sellaisesta tulee hyvälle tuulelle,
kun siis ei enää tuule. Osittain.
Tarkoitan että kun se lakkaa ulvomasta, tuhisemasta
puuskuttamasta korvaan, pöllyyttämästä maasta lehtiä.
Ja muuta - no vaikka sotkemasta hiuksia.

Ikävintä on että sitten tyvenessä tyttöjen hameet kesyyntyvät
ja kiehtovaksi salaisuudeksi jää humeettiin leijumaan
minkä värisissä kaatioissa kukin kulkee
vai onko niitä muistanut epähuomiossa laittaa lain.
Moisesta tulee kateelliseksi mukulakivellekin.

Esirippu kätkee salaisuuden ja ihanat somat,
mutta vilahdus - ja tahtoo kuoria ne heti. Ja kohta. Ja pois.
Kummallista.

Muuten kyllä mukavaa kun ei tuule,
puiden latvat eivät taipuile, koivut eivät kahise,
haavanlehti havise.
Eikä seinät vapise - kuin vasta myrskyssä.
Mutta siihen on vielä tovi aikaa.

Oh-show-tah hoi-ne

perjantai 14. elokuuta 2009

ELOKUUN YÖN KEPEÄ TUULAHDUS


ELOKUUN YÖN KEPEÄ TUULAHDUS

Paha on saanut palkkansa, lahjusten määrät on julkistettu - siis laillisten, eli jotakuinkin
päivävalon kestävät. Nettikeskusteluissa kiivaimmat ja hätäisimmät ovat jo laatineet boykotti-päätöksiä, kuka Siwaa, ken Sampoa tahi jotain muuta vastaan.

Hieman sääliksi käy niitä muutamia sekaan mahtuvia hyvä uskoisia typeryksiä jota aidosti, vilpittömän hyväntahtoisuuttaan ovat sotkeutuneet tekemään yhdessä hyvää ja kahta kaunista koko heimon hyväksi.

Mutta milloin pääsemme käsiksi mustaan, pimeään, synnissä siinneeseen rahaan, siihen joka liikkuu hämärän rajamailla? Povesta toiseen, taskusta taskuun. Siihen rahaan jota ei ole olemassa. Siihen josta puhutaan vain kuiskaten.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Ukonjuhlasta (kesäpäivänseisaus) lähtien jatkunut sinällään "laillisen" rahoituksen myllytys toivottavasti tuottaa sellaisen lopputuloksen että seuraavissa vaaleissa entistä useampi miettii kannattaako äänestää lain. Ja jos kannattaa, niin ketä - uuttako- vai vanhaa lahjottavaa?

Joku aloitteleva politikan harhaoppinut epäili julkisesti että kyseessä on median viha/jahti. Joopa-joo niinpä-niin, Jos niin olisi, pitäisi keksiä sille wihalle motiivi, pitäisi keksiä se tai ne jotka pitävät wihan suitsia kädessä.

Jos taas kyse on silkasta median ahneudesta, pelkästä irtonumeromyynnillä
rahanpyynnistä, niin kenellä rehellisellä kilpailun kannattajalla on siihen asiaan minkäänlaista nokankoputtamista?
Onko kilpailtu tai kilpaillaanko nyt siis väärin, kun kilpailusta auvoista pelastusta toitottaneet politikat kiemurtelevat kuin liero koukussa?


AH! Missä ovatkaan ne jalon kilpailun rehdit säännöt? Paras voittaa. (Hinnalla millä hyvänsä, heh!) Melko syvällä ollaan silloin moraalifilosofiassa, oikean ja väärän tulkinnoissa. Jos häviäjälle tulee paha mieli - onko kilpailtu väärin?
Keskustelu on loputon.

Ei tässä yleisellä tasolla mistään vihasta ole kysymys, höpö-höpö! Omasta mielestäni kyllä pitäisi olla, sillä heimoa on kustu rankasti silmään, tosin niin on tehty jo iät ja ajat. Ja miksi toiminta siitä nytkään muuttuisi. Pitkätukkaista on helppo jymäyttää.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Aikuisten oikeesti tässä ryöpytyksessä opportunistit saavat vain ansionsa mukaan tai ehkä vielä vähän alle. Ahneus ja vallanhimo tekee näet inimisen hulluksi, syyntakeettomaksi. Se on se lasku jonka maksamme siitä että ajattelukyvyn myötä kannamme harteillamme inhimillisyyden raastavaa iestä.

Eläimiltähän inhimillisyys puuttuu kuin myös ajattelukyky joka mahdollistaa ahneuden ja vallanhimon. Elikoila suvunjatkamisvietti ajaa saman asian, mutta paljon-paljon loogisesti terveemmältä pohjalta.

Itse vertaan korruptioon sotkeutuneita sosiopaatteja pedofiileihin.
Selitys on lähes sama vain kohteet eroavat.
- Sosiopaatti ”tekee kansalle pelkkää hyvää” nauttien siitä itse.
- Pedo ”tekee lapselle pelkkää hyvää” nauttien siitä itse.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Vielä uudelleen. Kaikkein ikävintä, KAIKKEIN IKÄVINTÄ on se että myöskin ne harvat vilpittömät, ne jotka ovat ehken lähteneet likaiseen peliin mukaan puhtaat jauhot pussissa, ovat nyt saaneet osansa tästä kyseenalaisesta kunniasta.
Sillä voi olla tulevaisuudessa vaikutusta heidän suoritteisiinsa, kuin myös lopputulemaan.

Moni rupusakkilainen antautuu ja nostaa kädet pystyyn. Alkaa mököttämään. Joku miettii voimmeko tehdä asian eteen mitään? Tilanne vaikuttaa toivottomalta, rahan puolestapuhujat, vastaanottajat, ovat paatuneita konkareita, eivät puolustele juurikaan. Ovat kuin kusi sukassa ja toivovat että kohu laantuu ja heimo unohtaa. Niinhän se yleensä menee.

Mutta meneekö enää? Netin kautta tapahtuva tiedonvälitys (juoruilu) on niin
nopeaa ja vaivatonta että ikäviäkin asioita voi sukkelaan pistää julki.
Pitää muistaa mistä suunnasta puhaltaa
kun joku sanoo että netissä
on paljon paikkansa pitämätöntä tietoa ja kuulo- ja luulopuheita.
Se on osittain varmasti totta, mutta aidosti täyspäinen ei niihin hevillä sorru - vaan ottaa selvää.

Ainoa asia millä varmasti voi vaikuttaa "suurmieheen" on se että, tekee hänet riittävän naurunalaiseksi. Se on paras tie, väkivallaton konsti. Se syö, se kalvaa, syövyttää eniten itsetuntoa ja itsetunnoton poliitikko taas on ennen pitkää raunio, kypsä palkintovirkaan kyllä, mutta sinällään kovin turvallisesti pois päivittäisestä häiriökäyttäytymisestä.

Meillä on paras eduskunta mitä RAHALLA saa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina ystävällesi!
........
Sosiopaatti ei ajattele kenenkään muun, kuin itsensä etua. Valehtelu ei ole este, mikäli sillä voi päästä vastuusta.

torstai 13. elokuuta 2009

parasta kesässä


Olipa kerrankin aikaa harkita aihetta:
"Parasta kesässä"
Tämä valikoitui vaikkakin joka torstaille kyllä joutessani
ja ajankuluksi jotain näpsäsin.

Näpsyt löytyvät tuosta alta Kuvatorstaita näpsäyttäen.

KOKO iHANA HÄMMENNYS


KOKO iHANA HÄMMENNYS

Yöttömän yön laulu,
maalailevin sanoin lausuttu taulu haaveineen.
Haihatus - salainen kauneuden huume,
kuin kuume joka läätää räytyvää rinnan alla.
Ei lääkettä.

Pimeys tiessään, väistyköön siveys, kirkujen kimeys;
sijaan virvatulten hiipivä mystinen näkymä aaveineen.

Sudenhetken salaperäiset kuiskivat usvat,
kaislojen kihinä vihreää luodessa,
tyven, syvenevä hiljaisuus.

Kokonaisuuden halki sojuu kulorastaan huilun ääni,
täyttäen pääni kuin ehtymätön, karkuunpäässyt,
williintynyt ajatusten vuo.

Ja ne tuoksut! Ja ne tuoksut!
Suopursun kirpeä sekoittuu vanamon hentoon;
koko ihana hämmennys - lehtivihreän parfyymiin.

Sieluni silmissä näen hajumolekyylien
kietoutuvan toistensa ympäri,
vajoten syvälle syliin,
leijuvan vieraisiin kyliin,
hämmästyttäen hereille torkkuvan käen
kun alkavat keskiyön tanssinsa ilman yötä.

Oh-show-tah hoi-ne

keskiviikko 12. elokuuta 2009

KUiN RiUTTA SAALiSTAAN


KUiN RiUTTA SAALiSTAAN

Lasken alas vuoren kuvetta,
sieluuni tulisin kirjaimin poltettu viesti laakson eläjille.

Jokainen askel on harkittu, katsottu
ja tutkittu.
En halua valua kivivyöryn mukana alas
haluan käyttää kunniallista lähestymistä
ilman pelästymistä.

HEi!
Nyt on aika tehdä päätöksiä;
avata silmänsä, katsoa ja toimia,
välttämätön mukaansa poimia
jos on vähääkään voimia ja heti muuttaa
sillä hyvältä ei näytä tulevaisuus.
Ei hyvältä.

Ensin loppuu aika,
sitten kaikki ikävä kaatuu yht'aikaa päälle.
Emme mahda mitään säälle.
Mitä teemme jäälle joka sulaa,
jättää ihmiset pulaan?

Musta aurinko nousee esi-isiemme maasta,
jostain vastapäätä omaamme,
jää tylysti ylös kököttämään kuin riutta,
riutuvaa saalistaan.

Onko valmista - mennään?!

Oh-show-tah hoi-ne

tiistai 11. elokuuta 2009

PiKKUPYYKiT TUULTUMAAN


PiKKUPYYKiT TUULTUMAAN

Pienen pienin,
pikkiriikkisin hyppelöin etenee pehmeä elokuu,
vetelee kesä wiimeisiä kiireisiä pinnistyksiä sinnikkäästi,
vaikka osa vihreästä alkaa jo luovuttaa.
Elo kypsyy kultaisiksi aavoiksi vihreiden saarien rantaan.

On aika.
Tienoosta aistii syksyn ensi maistiaiset.
Vaiennut useampi pesä, pojat lentäneet hui-hai,
mierolle entäneet - miettimään matkaa pohjolaan.

Ehtoolla, löylyn jälkeen verannalla,
veden ääressä
kun päivän pölyt on huuhdottu iholta ja kurkusta;
haikeuden muuntuessa käsinkosketeltavaksi pyyhkyksi,
aatokset alkavat sopeutua vähitellen keskikesän
porottavasta helteestä elokuun tummenevaan iltaan;
auringon siltaan pehmeän lämpimään yöhön.

Puuntavan pilven helmaan kiinnittyvät aatokset.
Ripustuvat kuin pikkupyykit tuultumaan
leppeän iltatuulen soitossa.

Pienimpien äänet haihtuneet lähes tyystin
viimeisetkin imeytyvät pimeän syliin.

Vain joskus - aivan sattumoisin ehken:
Kuikan huikka akalleen.

Elokuun sietämätön keveys.

Oh-show-tah hoi-ne

maanantai 10. elokuuta 2009

PALANAKO VAi SiiVUNA?


PALANAKO VAi SiiVUNA?

No mitä nyt yhdellä jonniijoutavalla karhulla humeettiaan kiusaamaan? Joka sitä paitsi lähti vitomaan. Siis se Mesikämmen. Sitä on maailmassa tähellisempiäkin asioita, vaikkapa kouraan istuvan melan vesto, esimerkiksi.
Sillä on merkitystä istuuko mela pivoon
kuin pyy - jäsenen luonnollisena jatkeena vai onko siitä koko ajan pidettävä täydellä kouralla kiinni, jolloin se on työläs.

Jokaisella omin nokkineen elämisen virkaa hoitavan elinpiiriin muodostuu lukematon määrä tapoja ja tottumia joista ei suurin surminkaan malttaisi luopua. Mieluummin sitä vaikka vaivihkaan koettaa säilyttää omiaan ja näytellä muuhun suuntaan näkymätöntä.

Melan istuminen kouraan on yksi tapa ja siitä ei mielellään luovu, koska yksinänsä verkkojen kanssa kuljailu ja husoteeraaminen muuttuu huonolla melalla hermoja riipiväksi ja repiväksi matsiksi itsensä kera.
Siinä joutuu siivuttamaan sielunsa ja syöttämään pirulle. Sanat loppuvat kesken jos kelvottoman melan takia kiloinen rautu molskahtaa reeskaverkosta takaisin Ahtolaan. Se on selvä se. Ei riittä vaikka huutaisi järven selän yli että TUHAT PERKELETTÄ. Ei auta. Eikä toinenkaan satsi.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Piekka-Anselmia ihan suorastaan sanoen vituttaa kun kauppias on jo alun kolmattakymmenettä vuotta hältä joka helkkerin kauppareissulla kysynyt Metsästäjänmakkaraa ostettaessa että palanako vai siivuna laitetaan - KITOSHH!.
Ja kuitenkin se halvatuinen tietää ihan rikulleen, että täysi kanki
laitetaan viiteen osaan ja puolikas kolmeen - suurinpiirtein tasan.
Niin on tehty aina, lapsesta saakka, kun isän
kanssa sitä ensimmäisiä kertoja pääsi kaupan makasiinin laiturilla maistelemaan, sen aikusta uutuutta. Ja hyvää oli niin, että on tähän päiviin asti kelvannut tuolla mainitulla siivutusoptiolla, laatu on säilynyt lähes samana ja maku etenkin.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Mutta nyt on wiimenenkin verkonresu tarkastettu. Anselmi ottaa oikean otteen liinasta, mutjauttaa kyynärvarren päällä ja pyörräyttää vyyhdeksi ja nostaa sitten muoviseen putsiin muiden päälle.

Siinä olkoot nyt sen aikaa kun käyn haukkaamassa niestaa kitaan, laskostan sitten ehtoolla, viileemmällä paljuun, tuumii Anselmi puoliääneen.
Puoliääneenpä hyvinkin vaikka kuulemassa on korkeintaan - no enintään lapintiaispesue, jos sitäkään. Ja niille nyt on ihan sama ja hailee, ääneenkö puhuu yksinäinen mies vai onko ääneti.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Anselmi astuu sisään tupaan, nostaa porstuan konttorista menneessään tyröksilaukun. Pukkaa pannun keskemmä levyä ja viskaa muutaman rispaantuneen tuohen hiilien päälle ja niiden päälle pivollisen honkapuikkoja.
Siitä vaan - syttyköön omine aikoneen, ala siihen erillistä henkeä puhaltamaan, aattelee, siirtyy kelosta vestetyn pöydän ääreen ja avaa tyröksilootan.

Puolinainen voipaketti, samansorttinen leivänkyörä sekä rapisevaan voipaperiin kääritty pala palvattua siankylkeä. Juustonmötikkä. Vajaa jo sekin.

Siinä eineet päivälle, ehken parille - kepeillä hommilla. Syötävä pois ennen kuin kypsyvät liikaa. Vasta sitten voi käydä talvella ajettuihin varastoihin, jos on tarvis. Saas nähdä miten kala alkaa liikkumaan tälle syyskesälle.

Piekka-Anselmi kuopasee puukon vyöltä, kurottaa alaskäsin ja pyyhkäsee pasillit terästä saappaan varteen. Ottaa sitten kyrsän kouraan ja viiltää puolituumaisen viipaleen rukiista. Taittelee leukun kärellä voipaketin korvilleen ja vestää nokareen ynnä levittää sen leipäviipaleelle sekä haukkaa jo maistiaisen.

Sitten kuorii juustonköllykkää, laskee kuorta kuin aluhousuja naaraalta, taiten, rikkumatta ja nautiskellen. Asettaa peukalon oikeaan kulmaan könttään nähden, taiteellinen vaikutelma kun pitää saada ja painaa terän peukaloa vasten varovasti. Varttituumainen silotellun oloinen siivu vuoleutuu ja kaartuu terän yli kuin keltainen maininki.
Kiepsauttaa terää vasten leivälle.

Piekka-Anselmi on niitä miehiä. Juusto alle ja liha-aineisto päällimmäiseksi!

Sitten avaa rapisevan voipaperin. Houkutteleva tuoksu, nokassa viipyilevä kypsän sianlihan aromi leijuu. Leikkaa maistiaisen. Toisen. Kolmannenkin. Vihdoin kelputtaa ja viiltää rasvaa tirisevän samanmoisen siivun kuin juustostakin, sille kaveriksi.

Ottaa tekeleen hyppysiinsä, laskee luomet ja kohottaa huulilleen ja haukkaa. Täyttymyksen hetki. Humeetissa juoksevat rainoina kaikki elämän aikana ihania elämyksiä toimittaneet naaraat kuin pumpulipilvessä. Niin huikealta tuntuu makuelämys. Ei sen paremmasta enää.
Sitä ihan mielellään jättää rukolat ja muut herkut rauhaan. Ja hyvä isä - pitäähän sitä toki muidenkin saada herkutella. Syökööns vaikka kaikki niitut tyhjäksi heinästä. Ei sen niin väliä.
Kunhan jättävät siankyljet rauhaan. Etenkin savustetut.


~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Kolmannen annoksen jälkeen jo toppuuntuu ja siirtyy kahvittelemaan. Mietiskelee eteen tulevia hommia ja kun semmosia tuntuu laiskankin elämässä olevan, asettuu lavitsan kirjavalle raanulle pitkäkseen niitä järjestykseen laittamaan.

Syötävä on - jos meinaa elää, tuumii ja nukahtaa.

Piekka-Anselmin kaikki osat tässä:

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ystävällesi!
........
Pitäisi olla tikka. Saisi elantonsa takomalla päätään puuhun.