PiKKUPYYKiT TUULTUMAAN

PiKKUPYYKiT TUULTUMAAN

Pienen pienin,
pikkiriikkisin hyppelöin etenee pehmeä elokuu,
vetelee kesä wiimeisiä kiireisiä pinnistyksiä sinnikkäästi,
vaikka osa vihreästä alkaa jo luovuttaa.
Elo kypsyy kultaisiksi aavoiksi vihreiden saarien rantaan.

On aika.
Tienoosta aistii syksyn ensi maistiaiset.
Vaiennut useampi pesä, pojat lentäneet hui-hai,
mierolle entäneet - miettimään matkaa pohjolaan.

Ehtoolla, löylyn jälkeen verannalla,
veden ääressä
kun päivän pölyt on huuhdottu iholta ja kurkusta;
haikeuden muuntuessa käsinkosketeltavaksi pyyhkyksi,
aatokset alkavat sopeutua vähitellen keskikesän
porottavasta helteestä elokuun tummenevaan iltaan;
auringon siltaan pehmeän lämpimään yöhön.

Puuntavan pilven helmaan kiinnittyvät aatokset.
Ripustuvat kuin pikkupyykit tuultumaan
leppeän iltatuulen soitossa.

Pienimpien äänet haihtuneet lähes tyystin
viimeisetkin imeytyvät pimeän syliin.

Vain joskus - aivan sattumoisin ehken:
Kuikan huikka akalleen.

Elokuun sietämätön keveys.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!