tiistai 31. heinäkuuta 2012

SiETÄMÄTÖN KUTKA


SiETÄMÄTÖN KUTKA

Ehtoo kääntyy savuntuoksuiseksi iltayöksi,
ryppyinen pinta silottuu kuvastimeksi;
varjot hiipivät siimesten huomista poikkipintaan.
Koko veden selkä juovittuu siivuiksi.

Tuulen hylättyä viimein koivun ritvat,
tarkempi kuulin erottaa harrilauman loiskaukset
kun ne käyvät niemen nokassa pintaan perholle.
Osaapa taimenen poikakin osallistua samalle apajalle.

On se hetki jolloin eniten kutittaa kalamiehen sisintä;
mokomaa vonkale-syyhyä hankale raapia,
kuminen lappuhaalari tiellä,
vavannokkaa ei raski uhrata.
On vain ryystettävä kuksa tyhjäksi ja noustava.

Emä karahtaa kun vene irtoaa,
tuhto narahtaa aikuisen körilään ruhosta;
koko vene keinahtaa heilurin
partaaseen tarttuvan kouran painosta
kun rohjake vääntyy parraspuulle pyyryjä hamuten.

Herkkä kapine - äksy muovikippo.
Saattaa närkästyä karkeasta kohtelusta
ja heilauttaa itsensä kumoon.

Yleensä ankarin kutina lakkaa siinä vaiheessa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 30. heinäkuuta 2012

VÄKEVÄ OTE


VÄKEVÄ OTE

Valtava peili rypistyy hetkessä
sateen poikasten juostessa kilpaa tyvellä kalvolla
pohjoisen suuntaan.

Seisahtunut,
tulen ritinän värjäämä hetki muuttuu oitis;
iloisena taivaita kohden kiemurrellut savuhaituvainen
painuu lannistettuna suutelemaan
mannun kosteaa karikkeista syliä ja haihtuu pois.

Sinervään liuenneiden haituvien tervaksen
viipyilevä tuoksu haistimissa
juoruaa enään menneestä koetusta.

Pisaroiden tanssi yltyy,
kihinä innostuu kohinaksi tuoden tuulen tullessaan;
vetää kaikista ovista samaan kaukaiseen.

Jokainen sinnikko vuorollaan omassa nurkassaan,
tukevan pölkyn päällä - suut mutruten,
juuri haukkomaansa paksua voinpitotelinettä
ahnaaseen käkättimeen;
toteaa kuin yhdestä suusta;
"Tilapäistä - ei koske meitä."

Savukyljellä ryyditetyllä kotirukiisella
on ihailtavan väkevä ote sielusta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

KiUSA


KiUSA

Tämän auvoisen runon punon
vasta heränneen kasteisen maan herkkään,
autereisten helmojen häilyvään tunnelmaan
jo silloin kun ensimmäiset silmäluomet
vasta raottuvat oksalla,
siipispankot ojentelehtivat
ja höyhenpuku pörhistyy asettuakseen siveään
järjestykseen yön willin tuoksinan jäljiltä.

Orastava tuulenpoika tuo haistimin aistittavia viestejä;
hipaisuja sellaisesta syvästä hyvästä pyhästä,
koskemattomasta seudusta
jonne asettuminen ei ole sallittu lain,
vain eetosten ylilento kiihkeitä silmäyksiä luoden.

Se kiusaa - halu saavuttaa tuo kielletty Satumaa,
nyt täpärästi suuren veden tällä puolen sattumalta,
käden ulottuvilla;
ei muuta kuin mennä - astua rajan yli ja jäädä,
kätkeytyä oman onnensa nojaan ojaan.

Odottaa uusien sanojen seassa kärsivällisenä
kuni muut ovat menneet,
luopuneet rannalta huutelusta,
kuivanneet kyyneleensä
ja jättäneet hiekkaan piirretyn viestin
jota jo aalto huuhtelee pois.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 28. heinäkuuta 2012

TYHJÄ JA TYHMÄ


TYHJÄ JA TYHMÄ

Eetokset kuin kepeitä lepeitä,
oikullisen tuulen puhaltamina,
poukkoilevat vallattomina toisiinsa törmäillen;
sielustaan irronneina karanneina haituvina
wäkeväin aatosten sylilapsina,
janoisten karkeiden kourien ulottumattomissa.

Ah miten puristaa,
se humeettiin upotettu ankara halu ja vimma
päästä rinnalle,
kaapaista tuikeaan otteeseen
ja sijoittaa ne vissiin hallittuun järjestykseen
muiden mieliksi.

Ahdistaa ne samaan vormuun,
tunkea muiden määrittämään muottiin
parusta välittämättä,
itse itkien vuolaasti sisään.

Mahdoton tehtävä - riuhdon itseni irti,
sullon ne äkkiä säkkiin,
liikutan jalkaa toisen eteen
kiikutan maailman äärelle
avaan suun ja huudan ne tiehensä.

Niille jotka pyysivät,
esitän tyhjää ja tyhmää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 27. heinäkuuta 2012

iLMAN SÄESTYSTÄ


iLMAN SÄESTYSTÄ

Tyhjäksi valuneen puun kahina
herättää huomaansa uinahtaneen torkkujan;
maan matkamies siinä,
silmät vielä sikkurallaan.
Kuuntelee kuulimillaan suruvoittoista tuulen ääntä;
on tunnistavinaan siitä syksyn sävelen
wäkevät ruskan värit.

Höpsis!
Sateiden turruttama humeetti se vain kummittelee,
sysää märkään tympääntyneenä syrjään
nousevan elokuun tummat pehmeät yöt,
sen mustan laheuden paheellisesti koskettavat
hipaisut hereällä hipiällä.

Uneuttaa selkäpiitä värisyttävän tunteen
joka avaa riemun salaiset siniset ukset.
Vapauttaa mielen riekkumaan kilpaa
mykkien elosalamoiden tanssiaisissa taivaanpiirillä.

Viikatetanssi räiskyvässä valomeressä
kuohuttaa mielen märisemään värisevää virttä
ilman säestystä - ilman jyrisevää kumua.

Ja kun kaikki vihdoin asettuu paikoilleen,
virtaa yhä vuolaana suolaiset sielun vedet
uurteisten kasvojen kuruissa kohti emoaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 26. heinäkuuta 2012

kaari


UNiNEN MAHALASKU


UNiNEN MAHALASKU

Laskevan auringon hehku syleilee puiden latvoja,
viivähtää tuokion tyyntyneissä lakkapäissä
kuni vajoaa horisonttiin tuulen seuraksi.
Sielun uninen mahalasku keskikesän mysteeriin.

Lähestyvä yön syli täyttyy hiljaisuuden äänistä,
viikatteen jäljiltä tuoksuva ävär valmistautuu
ottamaan ylleen kasteen ensisuudelman;
syntyy huomenkoissa kolmannen uudelleensyntymän
leijuvan usvan kosteissa helmoissa.

Illan varjoon viehkeään,
kaatuu täyteinen päivä,
laantuu kiihkeä olemisen vire
lipuu sinisenä unisena yöhön pehmeään.

Väsyy häilyväinen tuli,
hiipuu rietas liekki,
mustuu pannu entisestään yllä
voipuu summaan tummaan;
savu viimeinenkin - kitkerin, oikukkaine haituvineen,
virin selkään ennättää.

Käy viileäksi hetki
raskahaksi luomen päälle asettuu
ja vasta puoliyö
kun jo viimeinenkin unen syliin sulkeutuu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

TANSSii SATEEN KANSSA


TANSSii SATEEN KANSSA

Pienimmillään ihminen on silloin
kun se huomaa selkosen ranniota astuessaan
ensimmäisen tummanpuhuvan pilvenlongan hapuilevan
edessä siintävän vaaran ylle.

Jo vaistomaisesti tuolloin kyyristyy,
vetää luitaan suppuun,
yrittää saada alkujaankin väsyneet,
kapeat hartiat mahdollisimman suipoiksi,
jotta mahtuisi uhkaamassa olevan sateen
ensipisaroiden välistä puikkelehtimaan.

Se on niin täysin luonnollinen reaktio,
ettei siitä kannata välittää - kiinnittää huomiota.
Ja näkyykin se vain jonkun sivullisen sivusilmään.

Sellaisen kuivan mokoman,
joka jo ennakkoon on osannut kuunnella luitaan,
asettunut ajoissa aloilleen.
Levittänyt loueen - tehnyt kynsitulet
ja joka istua kököttää lootusasennossa kylläisenä,
yhä rasvaisesta mausta suussaan nauttien;
katsellen satunnaisten ohikulkijoiden virtaa.

Varustautuneena henkisesti väkevänä
tanssimaan sadepisaroiden ankaran tanssin;
sitten kun kuuro äkin yllättää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 24. heinäkuuta 2012

USKOMATON KOSKETUS


USKOMATON KOSKETUS

Yö saapui ujona hentona hipaisuna,
puuntona taaimmaisten pilvien reunalla;
pikkiriikkisin varpain - hipi-hiljaa.
Tuskin sitä hätäisimmät illan nuokkujat huomasivat,
kun vireillä olevienkin puuhissa,
ei mitään kummempaa katkoa.

Jatkoa seuraa jok'ikinen uusi huomen,
aina se on vaan entistä kauempana - uusi
ja kun yö oikein innostuu - tulee harppomalla,
ottaa mustan etelän kiinni päiväntasauksessa
ja pian mennä luikkii jo etunenässä.

Mutta, ah ne elokuun tummat,
lahean samettiset yöt,
elosalamoiden pirstoma mykkä taivaan kansi
verenkarvaisine laskuineen
ja mummon kaatioiden värisine rusoineen aamuisin.

Laskevaa tai nousevaa valoa vasten lipuvat
terhenten hunnut jänkien yllä,
hyväilevät longillaan tuntureiden nunnut,
suutelevat kosteilla huuruillaan rinnat kristallimeriksi,
jotka ensisäteen osumasta räjähtävät ihmeeksi.

Ensiyö on arktisen hysterian uskomaton kosketus
kyynelkaltioon - sielun herkimpään kohtaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 23. heinäkuuta 2012

HYLÄTYT SAPiLAAT


HYLÄTYT SAPiLAAT

Sanojen jonoon punottu kuulas eetos,
entoon pyrähtävä hereän huvittava suvikuva,
lapsuuden heinämaailman jalkapohjia pistelevä sänki;
ukkosmyräkän sielua vavisuttava kosketus
pelonsekaisena sykkeenä rinnassa.
Ylivuotisia märkiä korsia variksen saappaissa.

Jyräkän jäljiltä hieman peljästyneen vunukan
hapuileva katse retonkisten reisien välistä.
Limaisen nokan alla sormi suussa tuijottamassa
siihen astisen maailman suurinta ihmettä ladonsuulla,
ropisevan pärekaton suojasta.

Viisvuotiaan riemuhuutoon avautunut suu
uuden keksinnön ällistyksestä mykkänä;
kaikkien värien kirjoma kaari meidän kedolla,
siinä ihan liki - viereisellä korjatulla saralla,
ahmimassa mummolan ammujen heinäluokoa.

Jäljellä vain kuuroa pakoon kiiruhtaneiden
hylätyt sapilaat virumassa sängellä.

Kaatuneen heinän tuoksun väkevöittämä taulu,
heinäkesän ikuisesti ravistava sinfonia,
taivaanpiirin horisonttiin kirjattu sinivalkoinen laulu.

Ladon nurkalla villi iiris toipumassa ryöpyn jäljiltä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

PUUTARHA


PUUTARHA

Aalto tasoittaa kokan hiekkaan haukkaaman loven
kun maasta irti pukattu käy vapaaseen kelluntaan.
Hankaimet aloittavat nau'unnan,
vesi kihisee partaiten ulkopuolella märässä,
emäpuu kantaa solinaa kantapäille.

Sen tuhannennen kerran tuhto aloittaa yhteistyön
saman saunapuhtaan puutarhan kera,
joka sille on suotu niin lukemattomina kesinä,
ettei niistä enää lukua.
Vain kumakka erottaa tutut toisistaan.

Kesäisen ehtoon vene liukuu tasaiseen,
välkehtivä pirunpuntari käy huilaamassa partaalla,
mutta poistuu teilleen.
Auringon lämmittämästä laidasta huokuu terva,
muokkaa sieluja herkistymään kaikelle.

Peränpitäjä havahtuu huomaamaan
kohonneen helman paljastaman kiehtovan mysteerin.
Vaistomaisesti melan lapa kääntyy karkeissa kourissa,
venho kaartaa,
oijustaa läheisen satusaaren kultaiselle hiekalle.

Kokka haukkaa loven, soutaja paljastaa poven,
sanoja ei tähän riittiin tarvita,
vuosisadan rakkaus riittää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 21. heinäkuuta 2012

SELKÄ


SELKÄ

Valtavan veden peiliksi hyytynyt kalvo,
eilisen kuvastin niille jotka näkevät pintaa syvemmälle,
vuosisatojen taitse esi-isien sielunmaisemaan.

Karuus,
koskemattomuuden korostunut tunne
huikaisevan suuressa mittakaavassa
johon ihminen mitättömyydessään ei osaa asemoitua.

Se mykistää,
pyyhkäisee valmiit,
haltioituneet sanat sanomiseen raottuneilta huulilta
ja vain pieni hengetön ilmavirta karkaa vaivihkaa,
ujona, pidätellen - ilman häiritsevää ääntä,
tyvenen samettista pintaa rikkomatta.

Leijuu kun savun viipyilevän tuoksuva kosketus
läntisen rinteen laskevan auringon kajeessa.

Kuikan huikaisu selällä on runo,
sen riipaiseva draamankaaren huippu
niskavilloja raapien,
kylmien väreiden ryntäys kiirestä kantapäähän.

Sitä antautuu kerralla moisesta,
laskeutuu nöyränä polvilleen nuotiopiiriin
ja vain on - kerran on päässyt jäljille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 20. heinäkuuta 2012

AiSTEJA HYVÄiLLEN


AiSTEJA HYVÄiLLEN

Siintää tuntureiden takaa pilvien puuntavat huiput,
vatvovat koivujen hennot latvat ohuessa virissä.
Sielua väristävä kosketus,
se tuntuu kylminä väreinä ulkokeholla;
tahdoton mahtiele karvat pörhyssä.

Joku saattaisi oudoksua
kun jalkojen juuressa alkaa satamaan,
mutta niin vain vyöryvät ihastuksen kyyneleet;
valuvat leuankärjen kahtapuolta sateena.

Kauneus tulvii humeettiin kaikkien aistien kautta;
suopursun tuiskeina aaltoina,
vanamon keijuntuoksuisilla hipaisuilla ryyditettynä
niittyvillan pehmeällä povella
ja tuo tuikea annos,
sekoittuneena jänkämaan väkevään vahvaan.

Hiljaisuuden riipivä ote sielusta on yhtä herkkä
kuin impyen kohtaaminen sinisellä unihiekalla
ykseyden majatalon autiolla rannalla.

Yksinkertainen arktinen kauneus
on kaikessa riipaisevuudessaan nyt ja siinä iholla,
aisteja hyväillen,
valitsemassa parhainta mahdollista tietä
sielun syvimpiin lokeroihin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 19. heinäkuuta 2012

laakson keltainen


VANiLJAKAAKAO - KiiTOS


VANiLJAKAAKAO - KiiTOS

Lahea iltapäivä kaatumassa Hesperian puoleen;
hiljaisuuksien väliset taukopaikat täyttää
viattoman tuulen lehahduksillaan
aikaansaama lehtien havina haapapuussa.

Peurankellojen soitto erottuu juuri ja juuri,
niiden hereän tuoksun erottaa vain kesästä sekaisin,
joutilasta aikaansa puuhakkaasti lopetteleva hukka,
jolla on "muut" mielessä.

Heinäkuun ehtoon minttuinen kukkaketo on IN;
sillä lojuminen kukkakuosisen huovan päällä on IN.
Saunapolkua pitkin asteleva kukkamekko on IN.
Etenkin kun vastavalo juoruaa julkeasti
tuon soman pakkauksen herkullisesta sisällöstä;
vaniljantuoksuista pehmeän vaaleaa kaakaota
veikeän kujeileva katse silmäkulmassaan.

Minkäs sille voi, että rietas sielu haalii wimmassaan
kaikki tunnetut jumalat pikapalaveriin kesken loman;
pitää niille niin koskettavan korkean veisun,
että siellä täällä pyyhitään nyyhkien silmäkulmaa
nokkaliinan nurkalla.



Rukoukseen vastataan.
Kukkamekko saa siivet ja lehahtaa pois,
vaalea, vaniljainen kaakao valuu pehmeänä huovalle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

SiELUN PURSi


SiELUN PURSi

Jossakin pohjoisen meren rannan ahteella
vyöryvät silmäteriin vuoroin keltaiset,
vuoroin vaaleanpunaiset tai retliinin väriset aallot;
väliin elämän vihreä huuhtelee varpaitani viilentäin
kun aurinko tyystin tyvenessä
paahtaa niitä kultaista santaa vasten.

Kukkameren hillityn väkevän aromin - elämän suolan,
kuulee villiintyneen mielikuvituksen tuottamana
filharmonisena kohinana kuulimissa;
sfäärien musiikkina suljettujen luomien takana.

Pauhun erottaa - lähes täydellisen hiljaisuuden yli,
vain mieliä myllertävästä hennosta tuoksusta.

Herkistynyt iho aistii värien valtavan summan,
kakofonisen kirjon,
joka uneksivien silmien raottuessa on rikulleen
siinä täydellisessä maailmanjärjestyksessä,
miten se on alunpitäin suunniteltukin;
ei kahta puhetta.

Tällaisen meren rantaan ohjaan sieluni purren;
wanhan ruuhen,
elämisen tervalta tuoksuvan honkion,
moniaiseen kertaan paikatuin reivatuin purjein,
mutta uudella vankalla partaalla varustetun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 17. heinäkuuta 2012

KOLiKÄRRYT


KOLiKÄRRYT

Löysinä roikkuvat ritvat raskaassa,
paikoilleen pysähtyneessä painostavassa ilmassa
kesäpäivän hereässä povessa.

Niin tahmeassa,
että pivoa kouristaissa tihkuu vettä sormien välistä.
Tuuliviiri työttömänä,
hylättynä joutilaana taivaanpiiriä vasten,
riippuu kohtaloonsa saranoituna ilman narinaa,
sojottaa surullisena velttona riepuna maata kohden.

Tuuli uumoilee - se osa minkä siitä tuntee poskillaan,
on kuin lypsäjäänsä tyytyväisen Mansikin lipaisu;
auvoisen muinaisuuden pikkipoika-takauma
esi-isän lehmihaan utareiden tyhjennyspaikalla.

Horisontissa kolisee naapurin isäntä paukkakärryillä,
tummanuhkea pilvensarvi kapuaa lehvästön yli,
muuttuu sinisenmustaksi uhkakuvaksi taivaankannelle.

Ensimmäiset pisarat enteilevät,
seuraavat yllättävät housut kintussa ja kastelevat.
Isku tulee keskeltä kirkasta päivää
ja pirstoo onean kuoston tuhannen pimpelin päreiksi.

Vain savuavia säippiä jää;
ja elämisen iskemätön runsaus.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 16. heinäkuuta 2012

JOKAHiSEN ULOTTUViLLA


JOKAHiSEN ULOTTUViLLA

Kaikki tiet vievät pohjoiseen.
Tapaamisemme laulavien tuulten laaksossa oli
vuosisadan rakkaustarina uskomattomien
yhteensattumien summana.

Valon ja avaruuden ihana Satumaa,
haihattelijoiden taivas,
ahdistavan sivistyksen kahleista vapaa,
luonnollisen olemisen kulttuuri ylitse pursuavana,
raikkaana kaltiona hiljaisuuden äärettömillä jängillä
täydessä hehkuvassa loistossaan jokahisen ulottuvilla,

Vain ottaa ja se on siinä,
alinomaan kauneudennälkäisen sielun ahmittavana;
eikä ylensyönnistä pelkoa.
Ei wiimeistä tuomiota.

Oman elämänsä sankareita kaikki tyynni,
räytyen tai räytymättä.
Kultainen hillaämpäri sateessa aurinkona
taivaanrannan maalausten kuivumista odotellessa.

Eikä siinä vielä tyyten;
Helismaa tulee vastaan jokaisella askeleella.
Jos ei satu olemaan kotosalla,
niin Leino Einonsa - kera vanamoidensa,
neiti Kesäheinä kainalossa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

VUOTAVA SATEENKAARi


VUOTAVA SATEENKAARi

Edessä vedessä vehreän pehmeä kelluva teelmä,
kaksi noron rantaa yhdistävä sommitelma,
silta illan lilluvissa hehkuvissa väreissä.

Vain sanoja kantava tekele,
yön syliin kaatuvan ehtoon vilpoinen laulu,
paahtavan päivän päättävä helpottava kuorrutus
poskipäihinsä haaveellisena nojaavan hupsun silmissä.

Vesisammalen märkänä häilyvä heleys,
miljoonan siveän yksityiskohdan täsmällinen summa
kevyesti sojuvassa lempeässä virrassa.
Tuutimaan vihjaava elämys.

Korteen takertuneen untuvan tunnustelu vapaudesta,
maistelu ja taistelu,
halu jatkaa virran viemänä johonkin pois;
värisyttävä -  sanaton hauras hetken taulu.

Näytelmän kruununa laskevan valon taivaanpiirillä
puhki mennyt - tyhjiin vuotava sateenkaari
eikä paikkoja mukana.
Tihkua vihmoen se hupenee silmien edessä vähiin
ja haihtuu pois olemasta.

Sinisen noron sinisellä rannalla sininen uninen venho
vartoomassa uupuneita Höyhensaareen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 14. heinäkuuta 2012

OiNAS


OiNAS

Lammaslaumat vaeltelevat kyltymättömän
täyttymättöminä ruohonleikkureina
hujan hajan pitkin loputtomia rantaniittuja.

Aidan vierustalla kippurasarvettoman leuat hyytyvät,
oinas keskittää riettaan himokkaan katseen
edessä ruokailevan uuhen peräpäähän.

Lipaisee kieltään, pönkittää mieltään,
maiskuttaa,
arvioi aistinautintoa;
kiivas lisääntymisen halu näkyy wimmana silmissä.

Rienaus yltyy, pässi riehaantuu,
järki sumenee - aidat muuttuvat ylitettäviksi
kielletyt leikit sallituiksi.
Ovat tyhjiä keksintöjä - pirullisen ihmisen kiusaa.

Täysikasvuinen tuhti uuhi muuttuu neljän hennon
sorkan varassa seisovaksi sukupuolielimeksi.
Tolkku vaihtaa aidan vihreämmälle puolen;
yllätys on paras valtti,
rakkautta ennättää tivata jälkikäteen.

Rantaniitun rietas laulu;
"Eläimeen sekaantuminen".
Muurinmurtaja tanassa yhtyy oinas uuheen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 13. heinäkuuta 2012

MYRSKYLiNNUN VARJO


MYRSKYLiNNUN VARJO

Ja minä hereänä herään,
astun kasteisen niitun yli meren rantaan,
kumarrun - kouraisen pivoon Jäämeren elävää vettä,
annan lirua pitkin kasvoja;
kastella pellavaisen paitani miehustan.

Se väkevä tuoksu vedestä haistimiin juovuttaa.
Aurinko kiertää täyttämään idän.
Tästä sfäärien ulottuvuudesta pidän.

Suolainen kepeä tuuli pöllyttää hiuksia,
meren maku - veren maku,
yksin; aution rannan kostealla sannalla.

Havahdun - kaappaan sieluni lennosta,
ensimmäinen vuoksiaalto kastelee varpaita,
elän tätä hetkeä niin wäkevästi,
että kyynelvirrat vuotavat ankarina pitkin poskipäitä;
valuen hiekan pinnalla takaisin emäänsä.

Myrskylinnun varjo osuu sivulta hipaisten,
sävähdyttää väistämään - kikatan,
mutta myrkky kohisee jo suoniin.

Sumutorvi parahtaa redillä;
joku rakas huiskuttaa aallonmurtajalla
vuonosta poistuvalle troolarille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 12. heinäkuuta 2012

tulipaikka


LENTÄJÄiN POJAT


LENTÄJÄiN POJAT

Surullisia kaihohuutoja niitun täydeltä,
isojen lintujen lentoonlähtöharjoituksia;
tasajalkaatanssi,
hienovarainen vihje ensimmäisistä syksyn oireista
viuhuvien siipispankkojen suhistessa.

Lentoonlähdön oivalluksen viaton riemu,
mykkä ensimmäinen hutera kaarros,
taivaanpiiriä halkova ärrävikainen kirrrrkaisu toisella
ja sitten kaikki vaan;
yhtä lentämistä.

Wimmaisen riekkuvaa lentämistä
määrätietoisen päätäpahkaa umpimähkään.
Lentäjäin pojat lentämässä,
kateuden haikea viilto katsojan rinnassa,
myrtynyt mieli - nielaistu terävä kieli.

Näin on ja pysyy,
tyytyminen siihen että,
näkijän raskaat jalat tiukasti maassa - ikuisesti.

Hyväksymisen omaksumisen sisäistämiseksi
on kaivettava sielu kämmenelle
ja näytettävä sille kädestä pitäin asian oikea tola.

Vain siten saa lentoon pääsemättömyyden sovinnon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

NÄKiJÄT


NÄKiJÄT

Tulee ajan loppu.
Yön synkän onean pimeästä mukasivistyksestä,
mustien häpeäpilvien alta,
nousee tulenpunainen kulttuurin liehuva lieska;
riettaasti riehuva tiuskea rakki,
joka puree kintusta niljaisia olmeja.

Kelmejä joita on sovitettu pystykirnuun vuosisata,
lyöty männällä osumatta
ja aina ne vaan ovat luiskahtaneet pinteestä
jatkamaan suoneniskentää ja etujen kahmimista.

Halvalla pantujen mitta on täyttymässä,
varomattomuudella kuseen saatettu valkokaulus
käy yllättäin kurkkuun,
muuttuu nahjustelevasta typeryksestä
pentujaan puolustavaksi tiikeriksi.

Kaukana Kulttuurin tuntureilla katsovat näkijät
sitä mikä oli nähty jo aikaa sitten.
Pitävät pidot,
juhlivat kulttuurin voittoa
sivistyksen sairaasta ahneudesta.

Sivistys, ahneuden ulkokultainen kuori,
keisareiden näkymätön vaate on kulumassa puhki,
kultadupleen alta häämöttää parantumaton kuppa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 10. heinäkuuta 2012

KUiKAT


KUiKAT

Yksinäisen kuikan haparoivan ikävöivä huuto
ammattilaisen rutiinilla,
yöttömän yön yksinäiseltä ulapalta;
pulahdus
ja tuokion päästä uusi kertaava ulahdus.

Sanattomaksi mykistynyt kaiku ei tiedä mitä vastaa,
ettei vain ponnetonta onnetonta nolaa,
pahenna myrtyneen sielun oneaa tolaa.

Jossain toisella järvellä,
toisessa pitäjässä,
vastaa kaihoisasti toinen
ja pulahtaa sulavasti.

Kuin vallan suomalaiset Etossa toisilleen
saman järven kahtapuolta.
No näitä ei erota poliisi eikä kuolema;
se on tuo kuolpuna järvien välissä,
pitäjien rajalla.

Molemmilla saavutettuja etuja reviirillään,
niistä ei voi luopua - se on maan tapa.

Niinpä huutelevat toisistaan tietämättä toisilleen
vielä kun sarastaa
ja huomen anastaa roolin yöltä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 9. heinäkuuta 2012

METRONOMOS


METRONOMOS

Meren korskea jyly jalkojen juuressa,
haistimen aistima wäkevä otsoni,
suolan maku huulessa,
tuulessa lentävien pisaroiden tuomana juomana.

Tämä on henkistä eliksiiriä,
tyrskyjen raikkaus,
pohjoisnavalta saapuva hyytävä tervehdys
joka riipii selkäpiistä niskavilloihin,
saaden linnun lihan esiin ahavan paahtamasta nahasta.

Kirun kilpaa lokkien ja kajavien kera
suun täyttävään vastatuuleen:
ELETÄÄN!

Värisen,
seitsemännen aallon tärinä jalan alla kalliossa;
se on elämän reuhtova rytmi.

Vuoksen kiihtyvä tactus - sielun kosketus,
humeetin tuntemus älyn vaikutukseen
haihattelevan mielikuvituksen riettaassa kakofoniassa.
Vuorovesi on kellopelielämän Metronomos.

Huikean tuokion jälkeen paluu arkeen
anturan alla vyöryvää piirtämätöntä hiekkaa myöten
tyynnyttää yltäkylläisen sielun toviksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

HUUTO


HUUTO

Suureen ääneen huudan tunturin päältä RAKASTAN,
lumena jylisten vierivät sanani jalkojesi juureen,
sulavat pauhaavina koskina,
viskovat vihmoja rosoisten äärien yli
valuvat poskien ryppyisiä kanjoneita.

Suot ja nevat täyttyvät kyyneleistä,
lietteinä tursuvat,
märästä kyllästyttyään noroina,
lopulta puroina,
äityen viimein virroiksi äitimeren kohtuun
ja miljoonas kierros on valmis.

Kaikki alkaa alusta,
yhtä samaa toivotonta ja toivossa elämisen tuskaa,
unelmat haihtuvat satoihin huuruisiin taivaisiin.

Levottoman pinnan ryppyisistä kuohuista ja laineista
kasvaa kauniiden lupausten,
lipevien sanojen kivettynyt kenttä;
kilpi jonka läpi ei pysty hyvinkään tahto,
ei koskettavat sanat.

Kiihkeä elämisen halu puuttuu, muutu ei mikään;
yhtä samaa omaa kurjaa tolaa.
Surkeutta ulajavat kivisen helvetin harmajat seinät;
nurjaa orjaa ei korjaa kukaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne