lauantai 28. helmikuuta 2015

SUONNA


SUONNA

Jostain idän suunnasta upea suonna,
siellä ollaan virkoutumassa,
koi kurkistelee pilvenlongasta,
on lehahtamaisillaan sarastuksen hartioilta.
Hyvä päivä.

Hyvä päivä tästä näyttää siunautuvan,
koko williin noussut jumalalauma - levottomat;
tuntuu olevan orastavasta tällä kertaa samaa mieltä,
sekä näkijän että kokijan kera.

Juongakselle meneviä ei lasketa,
pilaavat päivän.
Kuuluvat vievän kalat kateellisten nenän edestä.
Laki se on erikseen niille laadittava;
eivät perkeleet muuten usko.

Muuten ei tuule - tyventä sanoisin,
eikä ole pakkanenkaan,
suojaakaan ei haitaksi saakka,
mitä nyt hieman röplyyttää kuran ja soseen kera,
mutta koht'siltään parahultaisesti ihan kiva alku.

Kyllä se tästä suttaantuu,
aamukohvetta käkättimeen,
jokunen joutilas sipru pekonia,
kyytipojaksi pari kaupparatsun luirua munaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 27. helmikuuta 2015

RiiSTOSTA JA SORROSTA


RiiSTOSTA JA SORROSTA

Vielä kotvanen
ja pääsen astumaan mereni rantaa
vereni suonissa kiihkosta kohisten,
vuokset ja luoteet jaloissa tohisten vimman lailla.

Vailla korneja normeja,
vääntöä säännöistä,
vapaana kirjoittamattomien lakien ankeista paineista.

Moraali on köytetty - suukapuloitu,
nakattu oneaan louheen Pohjan akalle syötiksi.
Sielu riistosta ja sorrosta vapaana - piru vieköön;
haihattelee riekkuen - sen tavat tuntien,
jossain lisääntymiskiimaisessa lintuparvessa.
Ei tule alas edes tuliluikun uhalla.

Näillä mennään:
"Met runoilijat olemma ihan normaalia porukkaa,
meidät saa hirttää,
harkittuani -, kiitos - mieluummin ryöstää;
ainoa omaisuutemme on päässä.

Se vain on erikoista;
kun met menemmä kolleegalle.
niin sekin luulee ihan samaa –
vaikka met kaikki normaalit tiedämme,
että ei se ole normaali."

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 26. helmikuuta 2015

NAiSEN VÄKi


NAiSEN VÄKi

Niin kaunis on maa,
valkoisten aaltojen vyöryttämä hyinen aavikko,
ulottuu maksutta koko panoraaman täydeltä.

Mielipuolisen myrskyperfomanssin sivutoimena
tuottama ympäristötaideteos otona,
ilman kipenettäkään ihmisjärkeä.

Nietosta nietoksen perään,
hullaantuneen tuulen raivohulluja oikkuja,
kinoksiksi kasaantunutta lunta jokaisen
mahdollisen kohouman tai esteen myötäpuolelle.

Niin lumoavan kuolleelta näyttävä hysteria,
että hätäiset näkimet harhailevat ylt'ympäriinsä,
haeskelevat asiaankuuluvaa ruumisautoa
ja samanaikaisesti volahtelevat ääneen
kuinka huikaisevan kaunis ilmentymä.

Hurjapäisyydessäkin on tyylinsä,
hullunraivo synnyttää sellaista taidetta,
että apurahoista ei ilenne kerskua kukaan,
enempäsä kuin itkeäkään.

Myrskyn on pakko olla naisen sukua,
vain naisen väki pystyy samanlaiseen hurjuuteen
ja samalla näin väkevään upeuteen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

NEKROMANTiA


NEKROMANTiA

Ensimmäinen varteenotettava,
ensimmäinen oikea keväänmerkki
ja suoraan haistimeen - täys' napakymppi.

Yltiö-, sekä samalla hurjapäinen vesipisara
rohkenee irrottaa kyntensä jääpuikon poikasesta
katonräystäällä, mutta varjon puolella.

Tuossa meiningissä on jo huimapäistä otetta,
kyllä se nyt alkaa selkää taittamaan;
on se jukuripäidenkin pikku hiljaa myönnettävä.

Nooh tästä todellisuudesta sentään selviää
aivan perinteisillä empiirisillä havainnoilla,
vahvistaakseen sen minkä jo luulee tietävänsä.

Miten sitten käynee ilmastoinninmuutoksen,
siitä trollattiin taannoin uutisena;
muka että jotta ilmastoinninmuutoskomitea aikoo
tulevaisuudessa tulla toimeen reilusti
vähemmillä nekromanteilla.
Siis kahdeksankymmentäviisi ennustajaa vähemmällä.

On hyvinkin perusteltua syytä epäillä,
että tämä maaginen valtionpoppalaitos on ulkoistanut
ennustuksensa edesmenneelle Delfoin oraakkelille;
Verkkosukalle myönnettyjä takuutuksia vastaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 24. helmikuuta 2015

HYVÄLUMiSTA


HYVÄLUMiSTA

Aihkimetsän umpinen,
monissa haaveissa kypsäksi saakka ounasteltu tila,
hereää unilumista metsää,
lupolla maustettua aistinautintoa.

Mutta samalla täyskupsuavaa puuteria reilusti,
hyvinkin puolen metriä ja rapiat varvikon päällä;
käytännössä persjalkaselle liitingin reunaan.

Onpa se kyllä niinkin - tuommonen,
jotta vähälännemmällä hörppää kauluksesta;
ilman kurevyötä.
Vähällä hukkua koko sankariaines nietokseen,
sikäli mikäli yltiöpäissään siihen loikkaa.

Sellanen se pakkaa olemaan keskitalven tola
näillä hyväpuisilla hyvälumisilla tanhuvilla
äärettömien selkosten reunamilla.

Siellä mitään liikkumisesta tule,
räpivää rämpimistä,
olipa alla kengät tahi sivakat.

Sivakat jos kerran,
niin sitten kerralla sen pitkät,
että vain suoraan pystyy suksimaan;
vasta toisella jängällä kääntämään rantteelle takasin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 23. helmikuuta 2015

TERVE RUUMiS


TERVE RUUMiS

Arkinen arktinen viikonloppu ohi,
on syytä kokoontua yksikseen pohdiskelemaan;
vaikkapa jängän laidalle,
selkosen reunaan,
mitä tuli tehtyä tekemättä mitään.

Ei mennyt hulinaksi roketti rollista,
ei ole hiusjuuret kipiät,
tuntuu niin tavanomaiselta kun vain voi tuntua;
ummenkulkijakin jököttää kinoksessa paikallaan,
kuin kivi luutarhassa.

Voi ihana vetelyys - tämä on tätä,
laiskamato livahtanut selkärangan alkupäästä;
nähtävästi jonkun toisen inehmon puuhakkuutta
haavi auki ihmetellessä.

Sujahtanut avoimesta lävestä,
kairautunut koko mitan rankaa,
aina selkäpiihin saakka
ja lähettänyt lempohinen sieltä sijauduttuaan
lopputulemana sähköisen koodin humeettiin:
"Terve ruumis ei työtä kaipaa."

Loihtinut kantajastaan sen sortin venkulan,
että hyvä jos ehki viitsii ajatella loikomisen lomassa,
minkään tekemisestä puhumattakaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

ELÄMÄNTYÖ


ELÄMÄNTYÖ

Edessä jumalaton ahavan pieksämä ulappa,
Siperian pikkuserkku kaikella ystävyydellä,
ettei ala ulajamaan äkeää raivoa.

Aava hyinen maa ruoskivine tuulineen,
berserkki ilman pienintäkään armoa
inhimillisyydelle ei kipenenkään sijaa.

Yksinäiset raiteet - viillot karstanteessa;
piirtyvät unohduksiin saakka horisontin yli,
loputtomiin - toiselle rannalle,
tuulen tuivertamille käkkyröille.

Siellä on vissi sija,
kaikkien tulipaikkojen emien emä,
jyleiden pahtaiden ympäröimä sinijäinen laguuni;
keloutuneet aihkit kivisiin soppiinsa linnoittautuneina,
kynsin hampain maastaan kamppaillen.

Saha ulisee kuoleman itkuvirttä,
ikuisuuden hiljaisuus on poissa - tipotiessään,
viimeisetkin rippeet kaikkoavat rytinään
kun wanhus luovuttaa,
romahtaa jäälle kaikkensa antaneena.

Suurta suuremman elämäntyön kunniaksi tuli,
tervalta tuoksuva räiskyvä tuli ehtoon sineen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 21. helmikuuta 2015

REiSSU


REiSSU

Tietä tien perään,
jossain näkymättömissä - Etäänperällä,
äärettömän tällä puolen -, häämöttää kulminaatio.

Tasaisen unettava hurina - kuollut liikenne,
satunaisia ryöpsähdyksiä huururitvoista,
kaikki muu tapahtuva on vain liikettä eteenpäin.

Oudosti - sielua ravistellen;
kaikki pitkän ajomatkan aikana mielessä ohimennen
vilahtaneet pilkahdukset kasaantuvat lopulta,
aivan loppumetreillä,
ihan itsestään kronologiseksi ketjuksi.

Rimpsuksi josta tietyt asiat toki voisi leikata poiskin,
toisaalta kun kello on jo niin paljon tätä elämää;
joutavat kyllä olemaan paikallaan.

Mitäpä noista enää - ovat mitä ovat,
tarkemmin ottaen hymähdyksellä selviää kaikista;
joidenkin kohdalla pakkaa naurattamaan niin,
että on suorastaan pidäteltävä.

Nainen vieressä pyörittelee päätään,
mullistelee silmiään
ja on ymmärtävinään hartioiden hytkymistä;
aviopuolison ankara rooli.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 20. helmikuuta 2015

KULMAKiVi


KULMAKiVi

Tästä päivästä kaksikymmentäkahdeksan
ja yö häviää perinteisen kisan;
valon suuri voitto hämäränhengistä on puissa.

Jokainen yö siitä edeskäsin on pimeälle kuolemaksi,
kiihtyvällä haipakalla jatkaa päivä pitenemistään,
työn sarkaa piisaa toukokuun kieppeille
ja missä sitten tarkemmin kukin asustaneekin;
siitä riippuen - yötön yö astuu elämään.

Sitä ennen,
nuo äskeisethän olivat vuosituhantista haihattelua,
jos luoja suo - ja sitähän me emme tiedä,
koska ilmastoinninmuutoskomitealta ei ole saatu
vielä uusia määräyksiä -,
on jokaisen heimomme jäsenen - jokahisen...
niin sanotusti suhtauduttava varauksella kevääseen.

Mistä pirusta sen tietää tahi arvaa
jos vaikka hallitus peruu koko kevään - ehtiihän se
ja myös vaalit - liian kalliina rakennemuutoksena.

Demokratian kulmakivi kun on nykymenossa vaan
ihan vain pelkkä silkka kustannustehokkuus;
jos valvonnan kustannukset - siltä nyt vaikuttaa -,
painuvat alle äänestyskustannusten,
niin äänestys saa mennä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 19. helmikuuta 2015

LEVOTON


LEVOTON

Mieli laukkaa tämän tästä tuntureilla,
kaipuu ei anna rauhaa,
kivikylästä korostuvat sen inhoimmat piirteet.
No torkkotulista haaveillessa hetkeksi haipuu;
sijaan pakkaa rintaa nävertävää räytymistä.

Muutama tulipunainen sekunti - hätäinen tovi;
sielu kiikkuu jo willissä kiirellä,
siristäin tähyää tundralle,
valmistautuu seuraavaan siirtoon,
punnitsee jo vesikielellä punamahaisia rautuja.

Seuraavassa silmänräpäyksessä riekkuu selkosessa,
paahtaa otsahiessä ummenkulkijan kahvoissa,
kaartaa pounikkoista jänkää harrivesille;
piirtää pöllyävää elämänviivaa koskemattoman iholle.

Tunnin päästä latomassa ärjyvää meren rantaa
runollisin askelin - näennäisen holtitta,
väliin poukkoillen sivuun vuoksen ahnailta kieliltä.
Kosketeltavan intensiivinen takauma ravistelee,
kuohuttaa mieltä suorastaan.

Antaa tilanteelle äänimaailman,
lintujen kirkaisut, meren vaimean kohinan,
aaltojen säännöllisen lopsahdukset;
jälkimmäisen nielaistessa edellisen silosannalla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

KARUSSA


KARUSSA

Suljen näkimet,
ripistän luomet tiiviisti naama kiprullaan;
Urbanistanista voi paeta lapsen konstein
sen alkaessa käydä sielun päälle.

Karkumatka on riitti - kikkavitonen,
se on ádjagas,
häilyväistä haahuilua unen- ja valveen rajamailla;
sivullisista tolkuttomana,
mutta silti aju tukevasti eetoksen sylissä.

Se on hyvää puuta - suosittelen vakavasti;
tanssin ja sinfonian suruvoitto yksissä kansissa,
leijuntaa mystisessä viidennessä,
jopa kuudennessa ulottuvuudessa,
kaikkien myyttien myytissä.

Jo muutamassa tovissa rypyt laukeavat,
vielä elossa sinnittelevä raato herpaantuu,
sielu kevenee - aukenee nielu,
ottamaan vastaan ahnaasti iänwanhoja
arktisen hysterian tenhoavia takaumia.

Ja saattaapa toki siinä hössäkässä
onnen vuolas noronen purkautua ihan äkin yllättäin;
saaden silmäkulmat tulvimaan,
kristallit valumaan ahavan paahtamia uurteita pitkin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 17. helmikuuta 2015

KARHU


KARHU

Kylläpä reippaasti urakoi nyt lounas,
keskeytymätöntä kolmea vuoroa paahtaa lempo,
sellaisella intensiteetillä,
ettei sekaan meinaa mahtua löysällä askeleella.

Meinaa jäisellä kentällä peruuttaa etuperin kulkevaa;
kyyryyn käydä pitää,
etukenossa vastata hampaat irvikissan tapaan.

Sellainen näky naurattaa myötäleeseen astujia,
vähäläntä käppyrä - lyyssin liepeet lepattain,
juuri ja juuri elämän raiteella taiteillen,
pyristelemässä vastahankaan.

Helmikuinen pastoraalinäytelmä;
koiru kiskomassa isäntäänsä paskalenkillä,
varpusparvi tirskuu orapihlajavitelikössä,
puluparvi läpsyttää aploodit.

Karhu möyrii ohitse - lapsuuden sankari,
huiskutan sille;
perässä murisee poikanen sepeliä sontien.

Kauneus löytyy terän edessä kaartuvasta aallosta,
sen tasaisesta jatkuvuudesta
sekoittuneena moottorin kumeaan möyrintään.
Keltainen on orastava kevään enne.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 16. helmikuuta 2015

ENTEiTÄ


ENTEiTÄ

Kevät.
Ei tietenkään pitäisi mainita vielä mokomaa,
kirjoittamisissaan sitäkään vähää,
mutta keikkuen tuntuu tulevan.

Nokilaseja pitää kaivella jemmapaikat läpeensä,
käy kirkkaus jo luonnon päälle - siristyttää.

Ensimmäinen yöpakkanen tavattu hortoilemasta,
kuulemma kylän pinnasta yösyömmellä;
kiristellyt oli hampaita aamunkoissa,
uhannut nitistää orastavat lupaukset tuosta vaan.

Vaan minkäpä tuo kujuuni väkevimmilleen mahtaa;
sen verta rutakasti louna puhaltaa nytkin,
yheksän metrin päälle,
puuskissa pakkaa kolmea-, neljäätoista
ja semmoisella wimmalla että räppänä räpsyy.

Köpelösti siinä käy pakkasen,
jos alkaa vastaan panemaan suuremmille voimille;
yleensä kun ihmisen humeetit ankaran talven perään
ovat liittoutuneet lämpimäisten puhaltimien kera.

Ja niitä kyllä tällä perällä piisaa.
Toki muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta toki,
mutta että kuitenkin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

LiRAUTUS


LiRAUTUS

Suven jäljiltä löperöksi hapertunut jää iukuu;
ei siitä saa irti samanlaista laulua
kuin syksyllä sulanveden kiinteytyessä silloiksi.

Ei vaikka kuin jalkaa polkisi,
hyppäisi kahdella kiukuspäissään naapureiden huviksi;
rusahtelee kyllä äkkipikaisen tyyliin,
hui-hait syksyiselle joustolle ja elastisuudelle,
sen lienee vienyt keskitalven ankaruus.

Nastat rouskuvat,
tarraavat hanakasti kirsin päällykseen,
koivet siirtelevät anturoita tasatahtiin - on hyvä olla.

Toisin on koirun motlakkeella;
syntymän huomenlahjana saadut kuusitoista kynttä,
ei niistä näytä tällä erää olevan mitään apua,
eikä siitä että on valmiiksi kontallaan,
tukevasti maassa joka tassulla.

Vähäväliä menossa persiilleen,
etenkin kun jalan kontrolli herpaantuu;
tämä useimmiten keltaisen lumikokkareen kohdalla.

Ja tolkkuhan menee sekaisin tyyten
jonkun huorahtavan nartun kiimaisesta lirahduksesta,
alkaa sellainen leukojen loksutus että.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 14. helmikuuta 2015

€UVOSTOLUMi JA UMMENKULKiJA


€UVOSTOLUMi JA UMMENKULKiJA

Nyt se on sitten koettu;
uvostoliittolainen lumi ei kanna,
ei vaikka siihen kuin usuttaisi väellä ja voimalla.
Ummenkulkija ei olekaan ummenkulkija.

Ensimmäiset metrit kuivalta maalta umpiseen,
menokiima parahultaisesti päällä,
humeetin takaraivossa huikea willi
ja silti menee kaikki myttyyn;
vain hidas vaipuminen puuterilumen mönkään.

Ahnas syli imee voimat tyyten muutamalla metrillä;
luottoparkuja vajoaa tuulilasin reunaansa myöten.
Päättää jäädä kuolemaan niille sijoilleen.

Reuhtomista, ähkimistä, nostamista ja kiskomista
sielun syövereistä kaikkein ankarimpien
mieleen juolahtavien manausten voimalla;
muutama metri - ja taas sama uudestaan.
Samaa perkeleellistä reuhdontaa viisi kertaa
ja vain parinkymmenen metrin matkalla.

Wanha tarina kertoo jo muinaisen Akmeelin
käväisseen henkimatkoillaan tässä päivässä
ja todenneen enteellisesti aikalaisilleen:
"Jos kelkkamiehel ei ol seuraavan aamun
joku paikka kauhia kippe - se on sit kuallu."

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 13. helmikuuta 2015

OTAKSUNTiA


OTAKSUNTiA

Loivasti kaartuilevaa tietä kaarrellessa,
lievähkössä unen- ja valveen välitilassa
ennättää pitkin matkaa harrastaa otaksuntia.

Osa niistä jää humeettimadoksi,
osa haihtuu sen siliän tien,
eikä niitä kannata jäädä tienposkeen haikailemaan,
jos meinaa sinä päivänä ehtiä vielä jonnekkin;
mikä sinänsä ei ole kyllä elämälle välttämätöntä.

Radio auki - itkuääninen toimittaja syöttää
mielensä sairastuttaneiden Narkissosten paskaa;
Laskujen maksattaminen muilla onkin vain
oman taloutensa hoitamista hyvin.
Muiden laskujen maksaminen omaa tyhmyyttään
tai palkinnon toivossa on vastuunkantoa.

Miten voi olla ihmisiä, jotka ovat hyvin eläviä,
mutta hyvin kuolleita?
Tuollainen soopasyöpä tuhoaa nyt joka tuutin kautta
kymmenien tuhansien vuosien kuluessa syntynyttä
ja hioutunutta kulttuuria.

Muudan boheemi - itsesensuroimattomaksi epäilty,
tuotiin paremmiston pääpaikkaan kuulusteltavaksi,
mutta yllättäin se alkoi lentämään.
Urbanistanilainen taho arvelee sitä vahingoksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 12. helmikuuta 2015

RENATUS


RENATUS

Kylläpä se osaakin jutauttaa sielusta;
sen verta hyvän aikaa on jo edellisestä käynnistä.
Hyvänen aika - neljättäkö kuukauttako siitä -,
tuntuu taapäin elettynäkin pitkältä.

Ilmankos sielussa ontohkoa kuminaa -
tyhjäkäynniksi varmaan sanovat mokomaa,
kaikki itsensä sivistyneimmiksi tuntevat.

Eipä siinä mitään - olkoon niin,
ovatpahan rauhallisia - eivät hösyä alvariinsa,
semmosta kestä kukaan täyspäinen.

Vaan sulosoinnuilta kuullostavat mainingit
kun maalle rynnistävä vuoksi määrätietoisena,
aalto aallolta likempänä,
hipoo ulapan yli aavalle tuijottavan varpaita.

Tämmöstä se on - vilpitön riemu,
kuin uudesti syntymistä - eheytymistä;
Urbanistanin tylsistävä ote kirpoaa,
ropisee jo ennestään väkevää maata lannoittamaan.

Se tunne mikä täyttää rinnan äärimmilleen,
niin että sellaisesta haluaa kertoa kaikille julki;
sellaisesta pitää kynsin hampain kiinni - mieluusti,
jopa taistelee.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

MYRSKYN JÄLKEEN


MYRSKYN JÄLKEEN

No kaikki on hyvin - aurinko helottaa,
häikäilemätön talvinen tundramaisema häikäisee;
hereimpien henkisiä resursseja vakavasti koetellut
ja sielua sysinyt myrsky - se on ohi.
Tallennettu pariksi vuodeksi miesmuistiin.

Ruoskan siimoina poltteleva lumiryöppy sivuuttanut
huushållin onnistuneesti kahtapuolta yht'aikaa,
syöksynyt päistikkaa mereen.

Suudellen viiltänyt nousevaa vuorovettä;
hylännyt kattopellin syrjän resonoinnin
ja muutenkin asettunut olemaan ihmisiksi.

Jättänyt vain muutamia ääneen lausuttuja,
ihastuneita mainintoja väkevästä ulinasta nurkissa,
ravisteluista,
vonkumisesta ilmastoinnissa;
sekin nauhuroitu talteen myöhempää käyttöä varten.

Ammoin sanottiin että maalaistalossa sianpoikasesta
hukkaan menee oikeastaan vain vinku,
kaikki muu osataan hyödyntää.

Nykytekniikalla vingunnan voi taltioida kovin helposti,
käyttää sen vaikka hyvään piisiin taustaksi
ja panna sitten ehdolle Uuämkoohon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 10. helmikuuta 2015

TÄYDELLiSTÄ


TÄYDELLiSTÄ

Herään ja ponnahdan lavitsan reunalle nutukkaisiin;
kiitos Pavlovin.
Paljonka kello lienee jo?
- ymh! Aamukoi!
Upeaa - se on suosikkini.

Hipsuttelen permannon yli köökkiin;
tärkein aamutoimi sadan vuoden kokemuksella.
Mikä päivä tänään?
- huomen!
Loistavaa - se on mielipäiväni.

Kurkistan akkunasta sarastusta;
iäikuinen tapa edelliseltä vuosisadalta.
Millaista säätä on luvattu?
- odotettavissa.
Hienoa - se sopii kuin suutarin näppi sian... trai-trai.

Kasaan engelsmanni-aamiaista.
Paistettu vai keitetty?
- häränsilmä.
Ihanaa - aurinko on minunkin herkkuni.

Naputtelen kiikkustoolin nojaa sormella.
Koskas me lähdetään menemään?
- kunhan keretään.
Juuri niin - se on minustakin paras aika.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 9. helmikuuta 2015

SiLOUDEN USKOMATON SULOUS


SiLOUDEN USKOMATON SULOUS

Se on kosketus - vain hipaisu;
arktisen hysterian seitinohut takauma,
ensiötola ennen matkaa maan ääreen.

Ajan sietämätön kutina hermoradoissa,
kusiaisten kipitys:
hyrisyttää munaskuita myöten,
ravistaa sielua.

Jos sillä velikullalla sattuisi olemaan kopeekkaakaan,
äyreitä puhumattakaan - taskuissaan,
niin tässä tilassa - yläsalaisin ravisteltavana -,
kaikki kierisivät pitkin permantoa.

Hujan hajan;
kukin parhaaksi katsomaansa loukkoon
oman mieltymyksensä mukaan kätkeytyen.

Sellaista on lähtö suureen arvoitusten virtaan,
jok'ikinen kerta sama erilainen maa näkimissä,
ensin ankarasti raivonneiden tuulien jäljiltä;
sitten tyventyneiden.

Tuulen hioma kauneus näkökentässä,
jähmettynyt tundra jäisiksi hyytymiksi,
siloiksi elementeiksi valkohehkuiseen maahan.
Torsoja ei.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

KYLLÄ LÄHTEE


KYLLÄ LÄHTEE

Sanotaanko jotta jos on oikein mennnäkseen,
niin - on mentävä johonkin jängän reunaan,
mieluummin sellaisen kuostovoittoisen;
miksi - sen kyllä jäljempänä tulee oivaltaneeksi.

Kouhittava siellä sitten toppakamppeitaan;
ainakin sen verta levälleen,
että sielu pääsee pujahtamaan vapaalle.

Kyllä lähtee - menohaluja yleensä on -,
sikäli mikäli sitä ei ole omatunnolla kovin ahdisteltu;
toki sellainen anhiton hipla ei useimmiten haittaa,
hairahtuminen on tässä menossa luonnollista.

Niinpä - sielläpä - jängän reunallapa -,
lehahtaa oitis hyvähkön kuoston oksalle,
käy haistimet ryystäin maistamaan atmosfääriä;
akkiloimaan, sittemmin yhteenvetoa laatimaan.

Jos huomaa lopputulemaksi,
että Suvakki-Jeesuksiksi on suorastaan tunkua,
saattaapa mokoma päätyä Saatanan puolelle,
sillä heimolla kun on myös siivet olkapäissä.

Liihottelee sitten linnunteitse hyvien pääpaikkaan
ja esittää itseään kuulusteltavaksi;
ennen kuin on myöhä - iltaisin nääs ei tahdo jaksaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 7. helmikuuta 2015

iHMiSiÄ Ei


iHMiSiÄ Ei

Tunturissa tuulee,
mutta arktisessa hysteriassa näkee kauas hyvin;
pitkä silmä on tarpeeton - näkymä hyppää iholle.
Mikä päivä tänään?

Neljänsadan vuoden elämänkaari viimeisillään;
ahneuden tartuttama mielipuolisuuden syöpä
on pesiytynyt heimon kerman ytimeen.
Inhimillisyyden ankara kirous sumentaa tolkun,
estää yhteisöä eliminoimasta murhamiehet.

Yksittäistapauksien synninmusta jono odottaa
Oikeuden temppelin porteilla paremmiston kera;
vaativat järkeä nuoleskelemaan raiskaajiensa kaluja.

Mitä tässä pitäisi itselle sanoa tolkusta?
Sumea logiikka ei ole sama kuin sumennut järki;
katonraja-huuperit on sulatettu uudeksi raudaksi,
paskaa ei voi enää vetää ketjukytkimestä.

Nomenklatuura - yks'yhteen sukurutsattu emmental,
mukasivistys naurattaa vihonviimeisiä täyspäisiä,
enin osa hirnutettu kuoliaaksi.

Sota on tappamisen aloittamista vaille valmis;
harjoitukset ovat päättymässä.
Viholliset saa tappaa - ihmisiä ei.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 6. helmikuuta 2015

HYVÄSTi AiKA


HYVÄSTi AiKA

Aika meni sellaista haipakkaa,
ettei siitä sen jälkeen ole kuulunut mitään;
kiireet loppu siihen sesonkiin.
Eipä ole tullut haikailtua sen perään.

Uksi on salvattu,
ruksittu lankulla takalukkoon molemmin puolin.
Tasapuolisuuden vuoksi.

Koko loppuelämä laajennettua avaruutta,
tilaa ajatella niin laveasti,
että häpeä, tyhmyys, normit ja vittuilemisen kiima
jäävät alati laajenevan avaruuden alkumetreille
kosmiseksi paskakasaksi.

Kissa kiivastui - akka ei,
loikkasi kaapin päältä permannolle - akka ei,
ihan eri kissa siinä kirjavalla matolla - sama akka.

On parasta kääntää kuono eteen päin,
tuijottaa menneisyyteen sen verta päättäväisesti,
jotta jotain muutakin jää käteen
kuin selän takaa kurkkiva tulevaisuus.

Tulevaisuudella ei ole tulevaisuutta,
sillä ei pitkälle pötkitä;
Narkissoksen tauti on kuolema elämälle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 5. helmikuuta 2015

SiLKKiHÄNTÄPARViA


SiLKKiHÄNTÄPARViA

Keskitalven elämä;
muutama satunnainen rastas vastannut haasteeseen,
tupsuniskoista sitäkin useampi,
vaikka suurimmat ryppäät - silmämääräisesti -,
lienevät jo ehättäneet etelän tanhuville.

Mutta vielä tällä erää varsin tiheään - näitä -,
vilisteerejä - näkimet yhyttää;
somia äkkiarvaamatta pyrähteleviä kirjosiipiä.
Yhyttää,
vaikka kuin talven oloiselta vaikuttaa aika lumineen
ja kipakoine pakkasineen nuoskien välissä.

Pieniä silkkihäntäparvia on siellä täällä,
pitkin poikin lättänää taajamaa - eritoten laitamilla.
Tummia könttejä koivujen latvuksissa niillä töin;
tupsuniskoja helisemässä.

Yläkerrassa pähkäilemässä vähäisellä,
ruuan ohjaamalla järjen kipenellään,
että mihinkäs orapihlajaan seuraavaksi pyrähdys.
Ja tyhjennys.

Ennen kuni viimeinen marja on noukittu,
jo jonkun hätäisemmän höhelön oikusta lehahdus;
oikopäätä - summittain yläviistoon oksille -,
uutta apajaa tutkailemaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

PiLLARi


PiLLARi

Ripisee hiljalleen tuulenpitävälle lyyssille,
huopaisella fedoralla hiljaisempaa;
satunnaisia hiutaleita siellä täällä tanssimassa,
vinksin vonksin - alas ylösin - ylös alasin,
vailla varsinaista muuta päämäärää kuin mantu.

Muttei siihen suuntaan mitenkään hopulla;
kerkiäähän sitä hyvä isä sentään maassa lojua,
jos nyt ei ihan tuomiopäivään saakkakaan,
niin ainakin siihen asti,
kuni dinosauruksen kokoinen katepillari tulee
ja raivaa pois.

Näköinenkin hieman - ja muriseekin niin miehekkäästi,
että selkäpiissä juilauttellee.

Kun kauhan laskee,
sihahtaa ja lähtee rytyyttämään mylvien,
alkaa tasasen maan taktiikka purra - siloista tulee;
tasoittuu kaikki lokakelien räysteet ja rummakot.

Sellaista on mukava katsella kauempaa,
tarkata myhäillen kuinka talonmiesten harmiksi
sataneelle annetaan kyytiä.

Hykerryttää - ei peijooni paljonkaan vastaan pane,
minkä nyt loppupeleissä vaatii hieman lisää kaasua.

Oh-show-tah hoi-ne-ne