lauantai 30. huhtikuuta 2011

OESTRUS POETiCUS


OESTRUS POETiCUS

Yksinkertaista sadetta;
sitä tihuttaa viltosti aamuisen koin kajetta vasten;
pienen, hieman oikukkaan pohjoisen selässä.

Väliin hipaisee virran toisen puolen ahteen vitelikköä,
sitten loikaten juuri ja juuri kantavan tikkujään yli
toisen, loivemman rannan ruo'ikkoon;
heiluttelee räytyneitä korren latvoja hajamielisesti.

Mutkan sula arpi peilaa pahaenteisesti
synkänharmaan pilvipeitteen koukeroita.

Toistaiseksi hiljaista - paikallisia höpöttäjiä ei lasketa,
lukuun kelpaavat vain maahanmuuttajat
ja ne ovat vasta matkalla pääjoukkonsa kera.

Tunnustelijoiden hapuilevia kailotuksia,
sekametelisoppaa kaikilla mahdollisilla murteilla
tosin kuuluu jo aamuisin,
mutta ei sitä oikeaa perusääntä - sitä josta tuntee,
että nyt se alkaa, oikea oestrus poeticus.

Sellainen wimma,
joka pistää humeetin raksuttamaan täydellä teholla,
karkuuttaa mielikuvituksen saapuvien mukaan
eikä sitä hevillä tavoita takaisin säällisiin kynsiinsä
ja korrektiuden ankaraan muottiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 29. huhtikuuta 2011

PANETTELUJA


PANETTELUJA

Tästä alkaa tulevaisuus ja tähän se loppuu. Väliin mahtuu melkoinen kaplakka, kina ja suunsoitto siitä kuka saa pitää suitsista kun joka tapauksessa hevoinen on karkaamassa käsistä ja vieläpä tuo tamma jonka äitikin oli sattumalta tamma - laukalle rynnätessään kusee hännälle ja huiskauttaa. 
Silti suitsiin janoavia näyttää piisaavan, vaikka tuulee yhä niin reippaasti ettei ole vielä lainkaan selvä astuuko Absurdistanissa suitsiin McKinseyn II hallitus.
 

Makeaa on valta, makeaa, vaikka olisi kuolemaksi saakka, mutta kun hulluus iskee, ei sen yli käynyttä. Emme tiedä uskovatko edes jumalat toisiinsa tällä erää. 
€U-laivan kaatuminen ääriään myöten velkaisessa  urolastissa häämöttää, sen verran kallistuneena seilaa globaalissa meressä. Vain ne selviävät rannalle joiden omaisuus on päässä kuten runoilija Simonideksella.
 

Persut ovat par'aikaa joka tuutista laskiämpärillä kaadettavan leimansa ansainneet, mitäs lähtivät soitellen sotaan. Aika näyttää onko sakissa munaa muuhun kuin sloganeihin. Saattaa olla, ettei siihen mene edes kauaa kun huominen tulee.
Jos on siteeksikään vaalienaluspuheissa totta, menevät ryskyen läpi sinisen kiven ja porskuttavat vapaille vesille kauhomaan kannatusta laariin.

Jos nielevät syötin peli on pelattu.

Tästä kommentaarista tulee väistämättä lyhyenläntä, koska juurikaan mitään oikeaa tietoa ei ole rupusakkilaisten saatavilla, vain ennakkokäsityksiä ja leimoja jotka on lätkäisty erinäisten povausten tuloksina kellekkin kannettavaksi.

Suurin osa karhuista on jo nyljetty vaikka ne vielä rymyävät viteliköissä sinämoisenaan.

Vaalien voittaja on selvillä. Vaalissa eniten ääniä saanut on selvillä. Koko tulosjärjestys on selvillä. Osa valtion taloussuunnitelmastakin on selvillä - tulot ja menot, velatkin, mutta wanhat hallitsijat ovat saaneet koristella sen kakun.

Sekä tietysti hallitusohjelma jonka on laatinut amerikkalainen konsulttifirma konsulttiyhtiö McKinsey & Company. Sekin on selvillä.

Heh ja hah - viimeisimmän tiedon mukaan vaikuttaa runsaasti siltä että kokoomuksen hallitusohjelma tulee konsulttitoimistosta ja vaaliohjelma - yllätys, yllätys, yllätys… mainostoimistosta!
Tulevatkohan leikkauslistat potilastoimistosta?
 

€uro-uskovaisten kohtalosta on annettu niin monenkirjavia lausuntoja, että asialla täytyy olla totuus jossakin takaoikealla. Sitä vain ei haluta paljastaa vielä.

Kenelle koituu suurin hyöty esille nostetusta hallituskaavailusta? Kenelle hallitukseen meno on uhka? Ei nuo politikkapaskat niin typeriä ole, etteikö ne moista miettisi synkkinä vallanhimon öinään?
Ei tässä paljonkaan viitsi spekuloida kun juomuksetkin on jään alla ja kokemaan pitäisi ehtiä mutta.

Sen verta; pullauttavatko demarit ja persut kokomustan tunkiolle, niin saattaa käydä. Se saattaa olla ainoa kunniallinen tie, siis syrjäyttäminen - kokomustalle, päästä kasvamaan korkoa opposiittiöstä käsin samaan aikaan kun demarit ja persut rypevät kaulaansa myöten kusessa kokomustan ja kepuleiden järjestämässä keitoksessa.
 

Minusta typerin vaihtoehto nyt kaavailluilta kumppaneilta; päästää se luikahtamaan pois niistä vastuista joita kokomusta on kailottanut koko fantastisen vaalikauden.
 

Suorastaan typeryyden huippuhan se olisi, mutta valta sekoittaa pään, hyvin - myös opposiittiössä toimineilta ja etenkin vaalivoittajilta.

Sääli on sairautta. Jos edellisen vallan täystuholaiset halutaan nollata, täytyisi entisen koalition sallia nousta valtaan ja upottaa se sitten kunnon rytinällä äänestämällä Portukalinoiden velkapaketti Suomen osalta kumoon.
 

Sinne tänne säntäilevälle vaalikarjalle täytyisi kongreettisesti osoittaa, että ketkä tätä sodissa tapeltua maata ja varallisuutta kenkkäävät muille maille vierahille.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Joka nyt pitää silmälappuja, tietäköön että samaan varustukseen kuuluu vielä suitset ja ruoska.

torstai 28. huhtikuuta 2011

värit




SEESTYESSÄ


SEESTYESSÄ

Ne heräävät orastavaan aamunkoihin,
uinahtavat ehtoon lempeään syliin;
laulurastaan huilun liruttelu kuusen latvassa
saattelee koko kirjon Höyhensaaren siniseen hämyyn
virotakseen uudestisyntyneenä taas huomeneen.

Ajan ehtymätön kiertokulku rullaa
ikuisuuden päättymättömällä kehällä.
Näyttää jokaiselle vastaanottavalle,
sielunsa avaavalle auvoiselle yksinkertaisen totuuden;
asettaa värimaailman aistinten maisteltavaksi.

Värit,
luonnon tyhjentävä ilmaisu kauneuden kokemiseen,
lahja täydellisyyden toteamiseen koko eletyn elämän
harmaimmista harmaimpinakin päivinä,
jolloin vain pelkät sävyt erottuvat toisista moisista
joitakin oikkuja lukuunottamatta.

Mutta sitten ikävän mentyä,
seestyessä,
oitis hyökyvät esiin värisävyjen runolliset kuorot;
taivaankannen suuret siniset,
tunturien ultramariinit, metsänvihreät
ja järvien sinihopeisina siintävät selät.

Koko Ultima Thulen kauneus puuntavien pilvien alla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

SAVUNTUOKSUiSTA KYKÖTTÄMiSTÄ


SAVUNTUOKSUiSTA KYKÖTTÄMiSTÄ

Tulenkarvainen taivaanpiiri kiertonsa lopulla;
vielä parikymmentä kertaa
ja sitten yö katoaa keräämään voimia pimeän syliin,
palatakseen hillojen valmistuessa kypsyttämään ne
poimittavaan kuntoon.

Työtä yöllä kyllä piisaa,
hillain perään seuraavaksi mustikat on päästettävä
lataamaan kiehtovat arktiset arominsa
asumattomien selkosten huomasta.
Sittemmin muut; juolukat, puolukat, kaarnikat.

Sitä ennen kuitenkin väliin utuisat ehtoot
sumun piilottaessa tunturit taivaankanteen;
vuoroin seesteiset,
kuulaan läpinäkyvät myöhäillat tähtiloistossaan,
lämpimän puolelle piipahtaneen yön syleilyssä.

Valuminen vihertyvän alkukesän hereään,
kasteisen odelman tuoksuiseen helmaan
lempeän tuulen laheassa selässä.

Se on joen ahteella ruo'ikon kahinan kuuntelemista,
sotkan siipien vihellystä rantasipin säestyksellä.
Savuntuoksuista kyköttämistä tulen äärellä
leppoisia hölynpölyjä jutellen;
kuksallisella kahvia ryyditettynä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 26. huhtikuuta 2011

NUORi NAiNEN


NUORi NAiNEN

Kihisevää valkoista erämaata silmänkantamattomiin.
Siellä täällä epämääräisesti hajasijoitettuna,
harvakseen saarien ja luotojen välissä,
hylkeen virkaa tekeviä;
tummia jäällä rötköttäviä ihmisen raatoja.
Tähystämässä liikkumattomina alas toista maailmaa
kanteen kairatuista rei'istä.

Vain käsi käy tasaiseen tahtiin, nytkyttää, nykii, nyppii,
jokaisella oma - tarkoin harkittu
ja kokemukseen perustuva uskollinen tyyli.

Päällisin puolin kaikki on kunnossa,
on ollut sitä jo aamukuudesta saakka;
se oleellinen joka vaaditaan henkiseltä
ja tekniseltä osaamiselta.
Vielä välineetkin huippuluokkaa.
Ja ei vaan pahkeinen syö,
vaikka on pakko - muutenhan se lempo kuolee.

Puolen päivän jälkeen taipuu ensimmäinen;
murtuneiden telien keskellä kivellä nuotio,
nokinen pannu,
pieni valkea koiru vartioimassa makkaraa,
nuori nainen käsillä kiveen nojaten, silmät kiinni;
myhäilevänä antautuu ensin auringolle,
sitten miehelleen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 25. huhtikuuta 2011

HALLiTUSNEUVOTTELUT



HALLiTUSNEUVOTTELUT

"Ja sormet sillä on kun nippu lehmän mulkkuja", huutaa Ridhu-Armiida palttinainen lakana hyppysissään ja kumauttaa jostakin tempaamallaan viiden litran maitopäälarilla Pietaa korvalle. Ja niin sitä mennään hetken päästä tovi pitkin kevätlosoista rantetta, akka-raato määrää vauhdin ja Pieta suunnan.
Lopulta puolipitonen- ja kuntonen, vähäläntä ukko-riepu onnistuu koukkaamaan sik-sakkelointinsa jälkeen huteroon huussiin ja salpaa oven sisältä vaikkei siellä koskaan ikimaailmassa mitään varastettavaa ole ollut -
Ridhu-Armiida ulkopuolelta.

Jonkun aikaa jaksaa Ridhu-Armiida topakoija huussia kiertäen ja kolkutellen, lopulta lauhtuu sen verran että lähtee takaisin töilleen. 

Ridhu-Armiida on kovin herkästi tulehtuvaa sorttia ja kyllä hyvin tunnettu lähipiirissään kipakkuudestaan.  Siitä ei ole kenelläkään pienintäkään epäilystä. Eikä kukaan näin ollen suurin surminkaan tahdo saada tarkotuksella myrskyä aikaseksi, josta tuo liikanimikin.
 

Ainoa on tuo Pietan saatana. Se koiranleuka sitä tekee alvariinsa, harva se päivä - ärsyttää Ridhu-Armiidan niin silmittömään tulenleimaukseen, jotta siitä on leikki kaukana. Monasti on saanut Pieta roppi vinossa kulkea länkyttää päiväkausia Ridhu-Armiidan jäljiltä, mutta ei se vaan näköjään piisaa. Se on rakkautta se.

Pieta kuuntelee aiheuttamansa myrskyn puuskahduksia ja kun ne alkavat laantumaan, pujottaa housunkannattimet, sujuttaa housut kinttuun ja istahtaa reiälle. Sanomalehtien alta pöyhii laatikosta Kippurahäntäputelin, aukasee ja ottaa naukun. Jää sulattelemaan sitä samalla kun tutkailee paskahuussin seinään oikealle tapetoitua Kataisen kuvalla varustettua Kokoomuksen vaalimainosta. 

Vastapäätä, vasemmalla pittoreski Jutta tuijottaa määrätietoisena Jyrkiä ja suoraan edessä Timo Soinin pönäkkä, perussuomalainen kasvokuva tiivistää huteran, raakalaudasta väsätyn oven suurimmat raot.
 

Siinä ne ovat, hallitusneuvottelijat Pietan kanssa yhdessä pohtimassa miten tämän maan asiat pitäisi järjestää ja saada tolkkuunsa. Pieta johtaa puhetta valtaistuimelta matalasti mumisten.

Innostuu välillä, kurkottaa ryypin, mutjauttelee suussaan ennen kuin antaa sille luvan painua mahaosastolle. Hyvin pelaa poliittinen korrektius, muut eivät juurikaan ääntä kohota. Ainakin ylitse niiden kuuluu vain Pietan napakat, valtakunnan henkistä tilaa ja tolaa koskevat wäkevät alleviivaukset. 


Oikein hyvässä hengessä sujuvat hallitusneuvottelut ja mitä enemmän puheenjohtaja päihtyy, sen sujuvammin laulaa kieli ja juoksee mieli.

Ridhu-Armiida on leppynyt tyyten ja puuhastelee pirtissä. On pistänyt kirjavat likoon ja laskostaa tyynyliinoja silitettävien pinoon. Kohvepannu levittää tuoksuaan hällankulmalta, johon se on nostettu asettumaan. Kuksat on pöydässä ja nisua kimpale siivutettuna sokerikipon ja kermanekan kylkiäisenä. Pieta kun ei saata juoda kohvetta ilman kermaa ja nisua; oli saanut sen tavaksi muinoin renkinä isossa talossa.
 

Rantteelle porhauttaa Vulvålla Dragsviikista aikonaan tälle perälle karkotettu ja syväsijoitettu rantaruotsalainen von Winkkelman; polliisin virkaa tekemäänhän se tämä otus. Pasteeraa ensin pihaa pitkin ja poikin kunnes sitten kopauttaa porstuan kulmaan ja astuu pirtiin. 
Luimistelee, sillä tietää entuudestaan Ridhu-Armiidan sisun ja äkkipikaisuuden. Tätä akkaa ei kannata jumalaa pelkäävän missään tapauksessa koetella, jos itsesuojeluvaisto suinkin on vain jossakin tolkussaan.

Von Winkkelman tiedustelee kohteliasti mistä Pietan voisi tavoittaa muuaisiin asioihin vastaamaan. Ridhu-Armiida viittaa rantteen laidalla kököttävään huussiin ja osoittaa von Winkkelmanin sinne. Jatkaa itse pyykin viikkaamista.

Poliisiosasto harppoo huussille, kopauttaa oveen, ilmoittaa itsensä  kahdella viranomaiskielellä ynnä tiedustelee nokkaansa pitäen Pietaa. 


Hallitusneuvottelut katkeavat, tulee hipihiljaista. Sitten von Winkkelman kuulee hiljaista jupinaa, saattaa se vain mutinaakin olla, mene ja tiedä.
 

Korkki narskahtaa ja ilmenee selvä pulputuksen ääni sekä ähkäisy. Lopulta, pitkän odottelun jälkeen kuuluu hallitusneuvottelun vetäjän humaltuneella, mykeltelevällä äänellä:
"Tähän hallitukseen ei ruåtsalaisilla ole asiaa!"
 

Ulos kuuluu vielä ikään kuin nuijan kopautus, pullo kierii jossakin lattialla. Sitten ovea vastaan rysähtää ja pian alkaa Timo Soinin läpi kuulua yhä vain kovaäänisempi kuorsaus.

Von Winkkelman päättää ottaa rohkeasti härkää sarvista, no tässä tapauksessa lehmää ja pyörähtää takaisin pirtille. Tuores kohven ja nisun tuoksu saa hereälle mielelle kenenkä tahansa vaikka kuin olisi hallituksesta äkin ja yllättäin hylätty.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Taivaanrannan maalaaminen vapauttaa inhimillisen elämän ikeestä.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

TÖRMiÄiSTEN TANSSi NÄKEMÄTTÄ


TÖRMiÄiSTEN TANSSi NÄKEMÄTTÄ

Pysähtyneen ytimessä ei liikahda mikään;
suorastaan jysähdykseltä rumpukalvolla
tuntuu havukkapössin kynsien toimesta irronnut
havunneulasen osuminen
harmajaan kiertyneeseen runkoon.

Siitä kimmoten se yksin tein - samaa rataa,
tuiskahtaa rohisevalle sevälle;
jääden lojumaan siihen satunnaisessa asennossa,
kuin ikään pois heitettynä, tarpeettomana kappaleena,
joutavana eikenenkään tarvitsemana.

Vielä yksi mykkä kuu,
paistamaan kelmeänä ja leppoisena
mustien luppoisten oksien lomista hajavaloa
viimeisillään olevan karstanteen pintaan,
jota jo puiden aiempi,
hyödyttömäksi pitäytynyt töhkä peittää - osin tosin,
mutta kuitenkin sivakoitsijalle jo haitaksi asti.

Siinä on kaikki tästä keväästä.
Seuraavassa huomenessa on valmistauduttava
selkäpiitä kiirivään kurjen huutoon joen takaa letolta;
yli kaartavien joukaisten kailotukseen.

Voi olla - sen näkee,
että törmiäisten tanssi jää vielä näkemättä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 23. huhtikuuta 2011

PiKKUTYLLi JA PiLKKi-iDYLLi


PiKKUTYLLi JA PiLKKi-iDYLLi

Aurinko saa jääkannen pinnan sihisemään,
pilven siimekset vaeltavat tuuli edellään aavaa,
näkyvät kuvajaisina sulavesilätäköissä
ja sinne tänne syntyneissä jääjärvissä.

Veen laskiessa on murtunut lähes metrinen jää;
ammottavaksi kirskuvaksi haavaksi
jonka keskeltä paljastunut musta jyleä järkäle
imee nyt auringon elinvoimaa.
Kivellä hairahtunut pikkutylli.

Railojen paukahdukset, selän yli kiirivä vongunta
joka halkaisee keskipäivän herttaisen pilkki-idyllin;
siitä sielulleni laulun teen.

Keskittyneen katseen siristelevine silmineen,
käden hereän liikkeen ja sen odotuksen,
sen odotuksen hartauden joka liikkuu tyvenenä
rei'itetyn valkoisen lakeuden yllä.
Sen sanoiksi muutan.

Eetos hamuaa kaukaista rantaa,
tervainen savu leijaa haistimeen,
oitis kaikki muut aistimet keskittyvät
hoksaamaan lähteen.

Mellevä kipu juilii ikenissä; kahvihammasta kolottaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 22. huhtikuuta 2011

PiLLUPÄREiTÄ


PiLLUPÄREiTÄ

Pitkäperjantailla ja pillupäreiden puuhantaprosessilla on vuosituhantinen suomalais-ugrilainen perinne. Tosin tuo mustakaapujen pääsiäiseen liittyvä pitkäperjantai on tuontitavaraa vain niukin naukin tuhannen vuoden takaa kun taas suomalais-ugrilainen tapa on ikiaikainen.
Molempia yhdistää kuitenkin yksi asia, perusperiaate - otollisen ajan laskeminen.
 
Mainittakoon tässä, että normaalinen, perinteisen kattopäreen pärepuu kaadetaan jo talvella, mieluummin tammikuulla, kun puu on kuolleessa tilassa.

Sen sijaan pillupäreiden ottoon valmistautuminen, kuten myös laskeutuminen pääsiäiseen lasketaan kuusta seuraavasti:
Kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai on pääsiäinen, mutta pillupäreillä saman kriteerin päivä on  jo perjantai, siis eräänlainen aatto,  joka on se varsinainen toimintapäivä, johtuen perinteisen saunomisajankohdan vakiintumisesta muinoin lauantaiksi.

Koska parahultaisesti vaalien jälkeisenä päivänä, maanantaina 18. kuluvaa kuuta ja -vuotta, oli täysikuu, niin tänään perjantaina 22. huhtikuuta on pärehommiin ryhdyttävä mikäli niitä mielii frouansa iloksi saattaa Ukonjuhlassa. Entisiä on meilläkin vain kahmalollinen kaikki tyynni,  itse asiassa parhaat päältä vietynä.

Onneksi on somimoilleen rapsakka pakkanen, joten karstannetta pitkin tässä on hyvä lähteä kuolpunaan valitsemaan vitukepuita.
Jos joku tästä innostuu omaa frouaansa ilahduttamaan niin huomautanpa, että kuolpunaan (tai metsään) saavuttaessa on muistettava pysähtyä. On tehtävä kynsitulet tervastikuista ja savun läpi puhaltaen lausuttava yhdellä uloshengityksellä panosanat:
"Painu pois pershenki, tule vilpoinen vituke, painimeksi pillun päälle, rohtimeksi raon etehen."
Vasta tuon jälkeen on sopivaa astua kuolpunan sisään.

Käkkäräiset aihkipuut eivät sovi; pitää olla ahnaasti kasvavaa nuorta puuta, hoikkaa ja soukkaa, vähäoksaista ja suoraa ns. "kynttiläpuuta", joissa ei ole yhtään lenkoa tai lylyä. 
Sitä on oltava tyvestä ainakin parin sylen mitta. Paksuutta kaatokohdassa 4", mieluummin 5". Ensimmäisen sylen kohdallakin vielä  3½"-3".
 
Täällä Ultima Thulessa on useimmiten tyytyminen yhteen syleen - sahamiesten sanoin kuusjalkaseen. Loppu menee polttopuuksi.
Onneksi täällä sentään näilläkin vaatimattomilla resursseilla  pystyy olemaan vihreempi kuin kokonainen Vihreä puolue yhteensä näissä luomuasioissa. Kuten nyt tässäkin vituke-asiassa.
Meillä ei peflettejä osteta niiden monimutkaisen, energiataloudellisesti suuren hukan takia. Aito luomu on sentään sitä luomua johon kaupunkivirheet eivät ikuna kykene.

~~~~~~~~~~~~
Paljonko pitää olla runkoja katsottuna siihen kuuluisaan mittaan "tuhannen pillun päreet"?

Optimi tapauksessa tällä perällä, siis jos löytää 5" tyvipuita em. edellytyksin, saadaan pillupäreitä seuraavasti:
Kuusjalkasesta 3 pölkkyä a´25kpl ja 3 pölkkyä a´20kpl elikkä yhteensä ka 90 pärettä. Käytäntö on osoittanut, että ka 70 ehtaa pärettä.
 
Tästä pääsemme purkamaan yhtälön. Tuhannen pillupäreen varaston saavuttamiseksi tarvitsemme siis 1000 jaettuna 70 = 14,3 pölkkyä. Käytännössä kannattaa ottaa 15 pölkkyä.

Kun on aamupäivä kierrelty arvioimassa puita ja tietty merkitty jokainen ehdolle pantu, niin puolisen jälkeen otetaan konesaha ja huitastaan asianomaiset nurin ja pätkitään saantokohdistaan poikki.
 
Ne saavat kuivua paikoillaan kevääseen - aina kesäkuulle asti, Ukonjuhlan alle, jolloin tulee paras höyläysaika - lämmin ilma ja jolloin niitä tarvitaan morsius ym. muihin riitteihin vihityn lihan lisäksi.

Tässä kohtaa on huomautettava, että höylääminen on myöhäsyntyinen teollistumisen ajan tuoma länsimainen hapatus, warhemmin päreet aina kiskottiin.

~~~~~~~~~~~~
Muutama sananen tai pari vitukkeiden historiaa:
Pillun päreitä käytettiin vielä ennen itsenäistymisen aikaa, ennen laudeliinojen keksimistä, saunoissa naisten alapään suojana. Ymmärrettävistä syistä olosuhteet tuohon ajast'aikaan olivat hygienian kannalta erittäin puutteelliset, josko edes hygienia-sanaa oli keksittykään, mutta silloisten kansaparantajien wiisaus oli havainnut pillupäreet oivalliseksi käytännöksi.

Pillun päreet eli nämä "vitukkeet", kuten niitä tuolloin kutsuttiin tehtiin tavallisista männyistä vuolluista päreistä muotoilemalla ne naisen omien muotojen ja käyttötarkoituksen mukaan.
 
Vöyrimmät isännät tosin panivat renkinsä kiskomaan rouvillensa päreet lempeämmästä haapapuusta. Muotoilun ja sovittamisen toki ymmärrettävistä syistä hoitivat kuitenkin itse - etupäässä, koska frouan takapäästä oli kyse.
 
Korkeimmalle tämä vitukekulttuuri levisi Åbossa, jossa ruåtsalaislähtöiset siniveriset kiskottivat frouviensa vitukkeet omenapuusta.
Tiedetäänpä vanhimmista historiankirjoista lukea, että jaloimmat herrat kiskottivat jopa kalliista tuontipuusta kanelista, yltiöpäisimmät jopa santelista.

Meillä frouan kera tyydymmä ihan tavalliseen suomalaiseen mäntyyn. Juuri niin. Siihen samaan johon politikat ovat hakkaamassa päätään par'aikaa.
 
Jostakin sattui silmääni, että aina Epsanjaa ja Portugalia myöten kasvaa tämä oivallinen mäntypuu. Tulevaisuus on siis siltäkin osin turvattu jos suomalainen päänhakkuupuu ehtyy kesken leikin.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Painu pois pershenki, tule vilpoinen vituke, painimeksi pillun päälle, rohtimeksi raon etehen!

torstai 21. huhtikuuta 2011

suklaa




RUNOTORSTAi NUKKUU


RUNOTORSTAi NUKKUU

Puron iloinen solina jossain jalkain seutuvilla,
syvän kurun hiiskumattomassa tyvenessä;
se koskettaa - värisyttää sielua.

Jäätikköön syöpyneissä uomissa,
monimutkaisissa sokkeloissa sihisevän lumen alla
noro jatkaa taivaltaan äitinsä syliin.

Oidipuksen lailla yhtyessään aloittaa
iättömän kiertokulkunsa uudestisyntyneenä,
pinnalla liehuvana huuruna
ja ensimmäisen hyvän tuulen mukana asettuu
taivaankaarelle pumpuliksi.

Kevät puskee wäkevänä päälle.
Kutittaa ihoa hipaistessaan,
pistää karkuuntuneen mielen tanssimaan villiä
tunturin kallaassa.

Auringon porottama pälvi on suopea,
avosylin vastaanottaa ensimmäisen laiskurin
loikomaan hilaamalleen taljalle;
mittaamaan maailman leveyttä suklaa suussa.

Runotorstai nukkuu talviuntaan,
jotenkin sen herättäminen tuntuu raa'alta,
vetäköön sikeitä huhtikuun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

ESiLEiKKi


ESiLEiKKi

Huomenen hiljaisuus,
autereisessa maassa piilee yksinkertaisuuden kauneus;
kaksi harmaata tasoa sulautuu horisontissa yhdeksi.
Sielun auvoinen maisema eetoksineen.

Hetken rauha eilisen pauhaamisen jälkeen,
mustat luurangot,
ne orastavaa kajoa vasten sojottavat seesteisinä;
odottavat mielikuvitusta puikkelehtimaan lomiinsa.

Yksityiskohtia myöten erottaa harottavat neulaset,
siemenensä varistaneen kävyn harittavat suomut,
pakkasen räjäyttämät rispaantuneet tuohet,
kylkiin arpeutuneet tummat juomut.

Yksinäinen korsi huojahtelee,
kai muistelee yhä ohi mennyttä puhallusta.
Tuuli on tarttunut siihen lähtemättömästi
ja kuihtuu pois yhtä jalkaa korren kera
vasta vihreän päästessä voitolle.

Tämä on esileikkiä uudelle elämälle,
entistä lämpimämpiä päiviä toisensa sijaan,
sadetta lempeänä lämpöisenä huntuna
valoa joka muuttuu yöttömäksi yöksi.

Jäätelien ryskettä virran ahteella.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 19. huhtikuuta 2011

SARASTUKSEN HETKELLÄ


SARASTUKSEN HETKELLÄ

Yksinäinen jiernakainen ryystää etuvasemmalla,
mistä lie tämä horisko maahanmuuttaja
hieman etuajassa tänne ehättänyt;
puuskaisen luoteisen vilttoon räntäsateeseen
ja nyt aamunkoin hetkellä pakkaselle kiristyvään
pikkutalveen.

Ryystää lakkapään nokassa,
nyökkää tuulen tahtiin
ja taas ryystää;
alkuasukkaat pyrähtävät ihmettelemään
lemmensankarin sitkeää konserttia.

Kyllästyvät pian,
keväässä, takatalvisessakin,
on parempaakin tekemistä;
keskittyvät toisiensa silmäilyyn - lemmenkipiät.
Väliin silmittömään takaa ajoon sakeassa oksistossa.
Nämä  paikalliset hupsut.

Poistuvat lopulta jängän suuntaan
kaksikerroksista lentoa harrastaen,
kuin muinaiset ilmojen sankarit kaksitasoineen.

Koiruilla tuli valmista,
vielä muutama penkan tarkistus, koiven nosto,
sitten kiireetön köpötys uksen raosta pirttiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 18. huhtikuuta 2011

MANTELiTUMAKKEEN PÄÄHÄNPiSTOS



MANTELiTUMAKKEEN PÄÄHÄNPiSTOS

Maailmaan joka oli jo ennestäns' täpötäynnä, syntyi joka päivä uusia tarpeettomia, eilispäivänä taas kerran ihan roppakaupalla lisää.
 
Rauno E. M. (Einari Makarias) Reppana sadatteli. Sulki muovisen, lasisilmäisen laatikon, josta näkyi kuva ja kuului ääni, manuaalisesti painokytkimestä. Hän pelkäsi palon alkavan hetkellä millä hyvänsä, jos laite jäisi omine valtoineen päälle. Noista teknisistä vempaimista kun ei tiedä. Liian monta selittämätöntä tupsahdusta on sattunut tilastojen mukaan.
 
Sitä paitsi tilastot eivät suojele, kierrä tai kaarra yksityistä erityistä henkilöä vaikka se kuin eläisi kohdalleen - vaikka pilkulleen. Kohtalo osaa sattua silti paikalleen - tulla pyytämättä ja anomatta vaikka edellisestä onnettomuudesta olisi vasta vain hetki.
Tästä oli yksineläjä
Rauno E. M. (Einari Makarias) Reppanalla kokemuksia warhemmalta ajalta, jo ajalta ennen €U-uskovaisten ristiretkeä Suomeen.

Rauno pöyhi makuukset, kauhoi varimassa olleesta kattilasta annoksen vettä pannuun ja pisti tuokioksi kaasulle. Kun alkoi porahtelemaan, väänsi ortodoksisesti venttiilin nollille, kaasi veden kaakaopedillä pohjustettuun mukiin. Nosti kipon pöydän kulmalle ja lähti piipahtamaan piipillä ulkona. 
 
Tietysti hän sitä ennen mennessään pujotti porstuan pimeässä nokialaisista varttamalla terätyt koipiinsa. Tähän käyttötarkoitukseen Nokiaa saattoi kyllä kernaasti suosittaa. 
Pihan perillä rimputteli wanhempien miesten tapaan tovin saadakseen viimeisetkin tipat hyödynnettyä. Laski samaan syssyyn pahentunutta ilmaa.
Palattuaan hörppi jäähtyneen kaakaon, huuhteli mukin ja jätti likoon tiskipöydän kulmalle.

Tulisijassa hehkui vielä pieni kytö, ohut savun kiehkura kiemurteli hormiin. Rauno E. M. istahti rahille. Kääräisi tottuneesti sätkän käsipelissä. Muikisti huuliaan ja tökkäsi tötterön sijalleen, kurotti kekäleen ja antoi sytön.
 
Posket lommoilivat ja tasaantuivat vuoron perään, tupsuttamista oli enemmän kuin aktiivipolttamista tämä hartaushetki, mutta ei ollut raaskinut lopettaa mukavalta tuntuvaa tapaa sen vuoksi, että sellaista suorastaan käskettiin tehdä.
Tuhkasarvi törrötti jo kaareutuvana kun hoksasi karistaa, kiskaisi vielä muutaman savun ja nakkasi pätkän menemään.

Eipä siinä sen kummempaa, pienessä tuvassa, lähes keskiyöllä, yksin eläjä. Nousi rahilta, kuopaisi muniaan ja kääntyi lavitsan suuntaan. Köllistyi päiväpeiton virkaa tekevälle harmaalle villahuovalle. Pelmuutti pieluksen pöyheäksi ja kävi pitkälleen.
 
Siinä jatkoi, selkäpiiltä käsin, tummia katto-orsia tuijotellen nukkumatoimien keskeyttämää akkilointia seuraamansa vaalitoimituksen ääntenlaskennan tuloksista.
 
Eikä tullut sen viisaammaksi vaikka kuin tulosta pohti. Ei tullut ja lopulta nukahti henkisesti haavoittuneena ensin kevyeeseen, sitten syvään uneen. 
Nopeiden silmänliikkeiden univaiheen (Rapid Eye Movement)  alkaessa alkoi ottaa ääneen kantaa tuloksesta. 
 
Toviksi aikaa sitä pysähtyi permannolla eeskahtaalle juoksenteleva metsähiiri kuuntelemaan, mutta kun sanailu kävi siivottomaksi, suorastaan törkeäksi panetteluksi, se ensin punastui, kipaisi  sitten nopeasti koloonsa. Tukki kolonsa suun heinätukolla ja jäi odottamaan taivaankannen putoamista.
 
Niin voimallista oli Rauno E. M. (Einari Makarias) Reppanan reagointi viime kädessä, siis kun tolkku ei ollut kontrolloimassa käytöstä poliittisesti korrektiksi.

Aamulla, herättyään, tulen ja nokipannun ääressä tuores uni yhä muistissaan, mietti Rauno E. M, että eikö valhe, petos, vääristely ja osatotuus pikemminkin kuin totuus, ole pysyvämmin vaikuttanut viime vuosikymmeninä yhteisömme inimisten kohtaloihin ja tolaan?


Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Ah - miten ne kiinalaiset sanovatkaan - kun sormi osoittaa kuuta, typerys katsoo sormea!

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

SYNTiSEN MUSTA


SYNTiSEN MUSTA

Tuli tauko ja tuli;
säveän paisteen sijaan kärttyisä tuuli pilven alla,
keveä vihmova sade märkää vettä,
joka vasta sadattelemalla suostui
muuntumaan vaakasuoraksi rännäksi.

Vähemmälläkin sitä ajautuu tulen ääreen,
takaraivossa hiljainen vietti, muistuma,
takauma tunnelmasta,
tuoksuista, liekkien kielekkeiden juoksuista
puiden lomista puikkelehtien.

Ah lämpöä, hehkua joka ottaa,
tempasee selkäänsä ja vie mukanaan;
kaikessa yksinkertaisuudessaan hereä ilmiö,
syöpynyt jo lapsena oudolla tavalla kiehtovana mieleen.

Irti pääsyä ei ole, on tehtävä tuli,
haalittava sytykkeet, vuoltava kiehiset,
varattava kyltymättömän ruokintaan
riittävästi ainesta.

Koko koreuden kruunaa liekkien yllä killuva pannu,
syntisen musta, armon tuovaa juomaa täynnä.

Lahea tervaksen tuoksu hivelee haistimen seutua,
yhtyy kahvin aromiin ja vain on.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 16. huhtikuuta 2011

HAASTE


HAASTE

Hiljaisen, jäätyneen veden yli hyklyn ohut ääni,
ei sille paikkaa valtavalla jäätasangolla;
liki metrinen teräsjää kahlitsee allaan hyllyvän.

Muutama musta kivennokka hajasijoitettuna,
toisaalla saari tai saariryhmä;
pistävät esiin lakeudesta.
Rannan louhikoiset niemet piirtävät arpia valkeaan.
Siellä - mustassa on hyklyn paikka.

Soukan salmen puristama vesi erottuu tummana,
orkosen yllä kiertää hulkki siivet viheltäin,
tekee laskeutumista - kai kauhistelee kylmää vettä
kun peräpeili hipoen kapaisee jyrkkään nousuun
ja häviää pisteenä jokisuun sulaan.

Puolipilvinenkin korventaa marraskettä,
ahavan purema naamarustinki alkaa vähitellen
muistuttaa puolipitoista pieksun pohjaa.

Massa jalkain alla käy puolisella sihisemään;
kämmensyrjän korkuiset sohjotornit
romahtavat niille sijoilleen.

Sielun syövereitä ravistava isku jään alla!
Jonniijoutavat haihattelut keskeytyvät
tappaja-harrin esittämään haasteeseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 15. huhtikuuta 2011

ZENiLÄiSET HiLLOMUNKiT


ZENiLÄiSET HiLLOMUNKiT

Kaksi zeniläistä munkkia, Tao Te Timong ja Tao Te Jyrking kulkivat routavaurioisella tiellä Palmusunnuntaita kohden. Nuori Suomi-neito asteli vastaan liukastellen kelirikossa ja yritti päästä talon suojaan.
Koska tie oli röppöisä, otti toinen munkeista, Tao Te Timong, Suomi-neidon syliin ja kantoi hänet turvaan.

Munkkien jatkaessa matkaa Tao Te Jyrking sanoi:
"Rikot sääntöä, mehän emme saa koskea naiseen."
 

Tao Te Timong vastasi: 
"Mehän jätimme hänet jo kauan sitten, mutta sinä näyt kantavan häntä yhä vieläkin."

~~~~~~~~~~~~

Hyvin monelta taholta on vähätelty €uron tulevaa kohtaloa eli romahdusta. Todisteita kestämisen puolesta on ladottu enemmän kuin Suomen kokoisen pienen maan tontilla sopii olemaan. 


Viime päivinä asiaa on vaalikiimassa perusteltu jopa sillä, että varsinaisesti uuden eduskunnan, uusien edustajien on alettava heti pikimmiten hoitamaan monia muita Suomen sisäisiä asioita ja ongelmia jotka ovat parahultaisesti etusijalla ja siis tärkeimpinä ohi tuon huojuvan €uron ja romahduksen partaalla olevain Portugalin, Kreikan ja Irlannin.
 

Niinpä niin, aivan, mutta kun joka hemmetin suomalaiseenkin ongelma-asiaan näytetään tarvittavan tuota samaista kuilunpartaalla huojuvaa €uroa. Ikään kuin mikään ei olisi kiinni varsinaisesti hallituksen halusta, tahdosta tai puolueen tai viime kädessä kansanedustajan.

Kun työttömyys ei korjaannu, sosiaaliturva kohoa, taitettu indeksi eheydy, tie parane tai mikä vaan, niin perussyynä on kuitenkin ei tahto vaan rahanpuute; syntipukki €uro ja sen riittämättömyys.
 

Silti, senkin uhalla, että em. asioista joudutaan tinkimään heimolaisten onnettomuudeksi, lisää velkaa on otettava ja annettava muualle; silläkin uhalla, että omat paikalliset ongelmat jäävät hoitamatta, todistelee €urouskovaisten blokki.
 

Ja heimo ihmettelee. Hiemankin mustikkamaiden nettimediaan vilkaistuaan kun huomaa, että koko €uroleiri on leviämässä kuin Jokisen eväät. 

Tästä em. karonkasta Turusen pyssyn lailla itseään täynnä olevalle Kävelevälle Kataistrofille ei mainostoimisto ole muistanut kertoa ja tämä nalkuttaa ja vatvoo kuin pahainen hameniekka samaa asiaa, jonka jokainen tollokin nykypäivänä osaa tarkistaa netistä ja on heti kärryillä missä mennään. Mooses Lipposen sokea Reettakin.

~~~~~~~~~~~~

Katselin tuota "eijajuu kinastelua" illalla. Kakrut hiekkalaatikolla. 

Arhinmäestä kehittyy muutamassa vuodessa Orhinmäki kunhan käy Otavassa tai Oriveden opistoilla hiomassa puhetekniikkaa. Siinä vaiheessa kun luopuu vihreydestään, alkaa saada joukkoja taakseen.

Urpilainen on parantanut esitystä syksystä lähtien kuin sika juoksuaan. On ehkä karistanut wanhojen setien päällystakit hartioiltaan ja uskaltaa olla avoin, vapautunut ja rento. Tytöttely on loppunut.

Kataisen läpeensä sliipatun ulkokuoren alta paljastui aika helposti hontelo, epävarma pojan jolppi, jolle on vakuutettu kummisetien taholta, että kyllä sinä pärjäät ja saat pesää kun teet näin ja näin. Epävarmuus paljastui hermostuneen naurahtelun ja toiston, toiston ja toiston takaa. Hänen tapauksessaan käsien viuhtomista tarvittiin oman itsevarmuuden tueksi, ei niinkään avoimen kuvan luomiseksi.

Itse asiassa naurahtelu ja toistelu oli niin silmiin pistävää, että sen varmaan havaitsi sellainenkin tarkkailija vaistollaan joka ei ole koskaan kuullutkaan sosiaalisista viesteistä. Minä kävelisin ennemmin kuin ostaisin tuolta mieheltä auton.


Soini rönötti kuin Herodes jakkarallaan, puhui vähän mutta sellaista kursailematonta johon juuri muut kuin Anni ja Paavo eivät rohjenneet puuttua.  
Kiviniemen ja Kataisen vaikeneminen (Katainen huulta purren) ilmaisi, että lisää kiusallisia soini-argumentteja ei haluttaisi millään kurin tuoda enää etenkään Soinin latelemana keskusteluun.
 

Mari Kiviniemen jatkuva käden vieminen leukaan tai suulle paljasti hänet useaan otteeseen puhumasta epätotta tai muunneltua totuutta. Toki hän totta puhui niin hyvin kuin taisi, se vaan paljastui. Hallitsematon kehon kieli paljastaa.
 

Ruåtsilaisesta kansan puolueesta ei ole pahaa sanottavana. Eikä hyvää. Saavat mennä jos jonkun paikan keksivät. Eivätpähän pyöri jaloissa. 

Virheistä olen jo aiemmin todennut että oli  Luojan (luonnon) virhe/oikku, että koko firma on perustettu.

Lupaukset on nyt annettu ja ensimmäiset pettymykset tulevat heimolle tarjolle heti hallitusneuvotteluista uutisoitaessa. 

Valta maistuu hyvälle ja huonotkin selitykset takinkäännöistä heitetään puolihuolimattomasti olan yli pureskelematta nieltäviksi.
 

Peli on heimon osalta pelattu neljäksi vuodeksi. Lumedemokratia jatkuu. Siihen on tyytyminen ellei vihan pistämä sakki nouse kadulle. Eikä nouse, en usko. 

Nykyisellä byrokratian hienosäätömekanismilla rupusakin vitutuskäyrä pystytään pitämään sillä tasolla, että se ei nouse kaiken henkilökohtaisen menettämisen uhan yläpuolelle. 
Lain, normien ja sääntöjen kunnioittaminen jatkuu pässinpäiden johdolla lammaslaumassa. Samoin munien puristeleminen. 
Aivopesty heimo on nöyrä, se ei nouse kusetuskoneistoa vastaan.

€uroilla voi ostaa sängyn, muttei unta, tai kellon muttei aikaa.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Ah - miten ne kiinalaiset sanovatkaan - kun sormi osoittaa kuuta, typerys katsoo sormea!

torstai 14. huhtikuuta 2011

hällä väliä




HÄLLÄ VÄLiÄ


HÄLLÄ VÄLiÄ

Vaellan syvissä mietteissä auvoista sielunmaisemaa
haihattelevan ajatusvuoni lempeänä seurauksena.
On orastava kevät,
siipiniekat pukeutuneet taattiin tyyten;
vissistä syystä.

Huojuva polku jota talsin,
tahtoo väliin mennä menojaan;
silmät-kiinni-matkani muistuttaa sokean hapuilua.
mutta liike on tärkeintä - eteenpäin meno,
muulla hällä väliä,
tuleen ei saa jäädä makaamaan.

Vääjäämättömästi kuin kalma eläväiselle,
näitä sanoja tipahtelee perä perään;
vain vähän on järjestyksen muuttamista,
suurin piirtein kohdalleen syntyvät tyhjästä.
Tuomaria ei tarvita.
Eikä viemäriä.
Vähiten juomaria.

Muutamaa on tönäistävä hymysuin - olehan siinä;
liian innokkaasti pukkaa ja useaan kertaan.

Lopulta laitan sen hattuhyllylle odottamaan,
tai pölyttymään ajan harmaan seitin alle.
hällä väliä - uusia rakkaita lilluu humeettivesi pullollaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

KEVÄÄN SEITSEMÄN HETKEÄ (7.)


KEVÄÄN SEITSEMÄN HETKEÄ (7.)

Piekana piirtää rataa taivaanpiiriltä maanpiirille,
siirtää eetoksen tunturin yksinäiseen hiljaisuuteen,
kiiren päällä pelmahtavaan kiirunaan
joka jäykistyy liikkumattomaksi kinoksen nokaksi.

Huuto kiirii,
riipii kontiaisten ja sopuleiden selkäpiitä,
karauttaa tuskanhien,
juoksuttaa kusiaisia
ja panee kaivautumaan kivenkolosta turpeeseen.

Pian ketään ei ole paikalla laikukkaalla kupeella,
vain tasainen hiljaisuus,
väliin kasahtelevine hangen räystäkkeinä.
Pulmusetkin vielä tien ravien pälvillä
ja hyvien ihmisten rantteilla jyvästelemässä;
jo hyvästelemässä lyhyen tapaamisen jälkeen.

Tämä on hyvä hetki sielun matkustaa,
näkyy kauas rajan taa.
Ennakkoluulottomasti voi leiskauttaa yli,
kukaan ei tarkista mielikuvitukselta passeja,
koukkaus sinne tai tänne onnistuu,
ilman maastoliikennelupaa.

Havahdun tuulen tönäisyyn - kierähdän,
hattu tuiskahtaa kallaaseen ja vierii pois.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 12. huhtikuuta 2011

TÄTÄ SE ON


TÄTÄ SE ON

Yöpakkasen jäljet näkyvät kaikkialla minne katsoo;
puiden hentoisia ritvoja huuruissaan,
asetelmia jotka hetkessä,
auringon säteen sietämättömän kepeästä hipaisusta
muuttuvat kiiltäviksi mustiksi hopeisine pisaroineen.

Riitteeseen karahtaneiden lätäköiden kartat,
kuin jostakin mielikuvitusmaailman toiselta laidalta.

Pakkasen hyydyttämä vitskutus,
joka tunkeutuu kohmeisen hiljaisuuden läpi heti
kun ensi säteet kutittavat taivaanpiirin yli;
natvaakan kosiolaulu ja itsensä ylistys
männynlatvasta ensimmäisten joukossa,
karmiininpunainen parmas viltossa valossa hehkuen.

Tätä se on.
Pohjoinen verkkainen,
hoputon,
kiirehtimätön tunnelma ilman kireitä kasvoja,
elämisen orastaviin ääniin sekoittuneena rantteella.

Kylän raitilla työhönsä kiiruhtavan auton hurina,
porokellon kalkatus,
yskivän ja köhivän peltipailakan ensimmäiset lupaukset
innostua vielä hankikannolle,
vaikka iltapäivä kuluukin kuohuvassa soseessa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 11. huhtikuuta 2011

SAMA SANOiKSi PUSERRETTUNA



SAMA SANOiKSi PUSERRETTUNA

Tänään ei taida syntyä kummostakaan tarinaa. Noi-taakan nuoli osui äkin yllättäin selkäpiihini vaikka kärsimysviikkoon oli vielä pari tuiki tavallista, oivallista kalastusviikkoa jäljellä tuolloin  kun yltiöpäisesti kurkotin ja nostin ahkiota kuormasta. 
Ja sehän nyt selvääkin selvempi, että minä itse olin tilanteeseen aivan syytön. Myös poliittisesti.

Tiedän, tiedän - onhan koulussa jo heti Lumisodan jälkeen humettiin istutettu siemen, että iniminen ei ole rana eli nostokurki. 
Ja hyvin se on itänyt kuin myös kasvanutkin, mutta vahinkoja sattuu ukon tötteröille. Iän myötä humeetti alkaa hapristumaan ja se mikä vielä eilen oli tuoreena humeetissa, ei välttämättä tänään ole siellä lainkaan tai jos onkin, niin wahvassa homeessa.
 

Kipeäksi raadon vihlaisi lempo niin, jotta toiminut olen haavoitettuna enkelinä kokonaisvaltaisesti viikonlopun yli ja yhä näyttää, että kärsimysnäytelmä vaan jatkuu. Onneksi sentään antaa nukkua sen vähän minkä Höyhensaarimaailmaa tarvitsen.
Kyllä minä hyvin runsaasti ymmärrän että lähes kaikki pitävät draamasta, mutta tähän minä nyt en itse haluaisi tämän enempää osallistua.

Kiroilemista, sadattelua, manailua on niin pirun vaikea estää tekstiin tulemasta, sen verta näpeästi sieppaa. Tässä menee moniaita hyviä juomustuspäiviä hukkaan tämän takia venkoillessa. 

Jotenkin vain tuntuu, että kiroilu auttaa. 

Itse asiassa tunnen sangen monta hyvää, oivallista, erinomaista  kiroilijaa joilta sadattelu sujuu kuin vettä vaan. Se on rumaa, vulgääria - ei korrektia, sanovat hienot minkkiturkkiset akat ja koukistavat pikkirilliään, hörppäävät valkaistua viiniä  pikareistaan ja hivuttautuvat näiden tuhmien poikien läheisyyteen.
 

Muuankin hurjapäinen ammattiveljeni hamasta nuoruudestani uskoi runsaan sadattelun auttavan joka paikkaan. Etenkin jos oli vielä Valmetin lippalakki jostain - vaikkapa omasta päästä heittää peliin, siis maahan ja talloa sitä ja samalla karjua: 
"Voi tuhannen perkelettä, saatanan, saatanan, saatana!". 

Vaan niinpä vain Valmetti useimmiten karahti kiveltä pois seuraavalla yrittämällä ja homma jatkui.

Onneksi suolivyöllä kiristetty vaimon ammattiliiton kiiltokuvalehti selkäpiille taitettuna toimii tällä erää oivallisena rangan tukena. Ropit pitävän huolen, ettei särky tee tyyten levottomaksi, vaikkakin mitään täyspäistä ei kyllä tänään synny, sen verta juilivan tuntuu. Onko muutoin syntynyt ilman kipuakaan - sitä äsken kiikkustoolissa harkitsin.

Nenäliinan kokoisia räntäläystäkkeitä mättää taivaan täydeltä harmaata mielentolaa somasti täydentäen. Ei tuonne osaa päästää koirujakaan. Pidätelkööt poudempaan hetkeen.

Tässä istun ja kykötän - omnia mea mecum porto - kannan kaiken omani itsessäni. Jos en pian pääse vaivastani näette loppuviikosta häkkiin vangitun kotkan (suden)  lentävän. Häkkeineen.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Wanhempana sitä sitten pystyy muistamaan mitä hyvänsä, on se tapahtunut tai ei. Tämä on.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

RiiPPi


RiiPPi

Metsä on pysähtynyt,
lakkapäiden lomitse erottuu aamunkoi taivaanpiiriltä;
jyhkeät aihkit seisovat kahtapuolta panoraamaa
kuin antiikin pylväät.

Vastavalon kursailematon mustavalkoasetelma
riipii joutavat yksityiskohdat,
tekee katsomisesta helppoa,
sillä ainoa joka muuttuu on valo;
kultainen viiva muuntuu pilvien puunnosta rusoksi,
vaaleanpunaiseksi taivaaksi muiden unelmien joukkoon.
Erillisiä laseja ei tarvita.

Tunnetila muuttuu,
epävakaan, levottoman unen tuomat jännitteet
asettuvat omille paikoilleen,
sijoittuvat sijoilleen ja ovat.

Uusi tilanne, näkemys ja näkökulma;
selkää kaivertava kipu,
turhanpäiväinen, mutta reaaliaikainen riippi,
se on kannettava pystypäin,
kun kerran tyhmyyksissään menee kurkottamaan.

Kipu seuraa karstanteella köpöttelevää raihnaista
joka jätti sielunsakin verannan kaiteelle;
päästäkseen kevyemmällä taakalla etenemään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 9. huhtikuuta 2011

JÄÄTYNYT TAULU


JÄÄTYNYT TAULU

Kuu on julma - aivan erityisesti huhtikuu;
lämmittää lounaisilla henkäyksillään maan piirin,
soseuttaa lumen - herättää,
antaa vinkin ensimmäiselle ruohon piipalle
vihertää kivijalan povessa.

Vähitellen paljastuvat mannut
yhä laajemmaksi eheämmäksi mustaksi;
tuoksuvaksi lupaukseksi tulevasta.

Kultaisen kehrän hyväilyssä
kirsin vangitsemat kivetkin lämpenevät niin,
että kollottavat sen kynsistä irronneina.
Kevään herkistämä sielu odottaa niiden heräämistä
puiden lempeän huojunnan siimeksessä.

Ja yöllä sitten;
lupausten kevät muuttuu arktiseksi helvetiksi,
kipakan pakkasen hyydyttämäksi pysähdykseksi.
Soseiset lumikentät muuttuvat hetkessä
kantaviksi karstanteiksi,
seviksi joiden rikkomiseen ei kantapää riitä.

Vihertävät eilisen lupaukset häämöttävät
jäähuurun alta - poissa on lempeä henkäys,
kaikonnut lintujen laulu,
huhtikuu on jäätynyt taulu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne