RiiPPi

RiiPPi

Metsä on pysähtynyt,
lakkapäiden lomitse erottuu aamunkoi taivaanpiiriltä;
jyhkeät aihkit seisovat kahtapuolta panoraamaa
kuin antiikin pylväät.

Vastavalon kursailematon mustavalkoasetelma
riipii joutavat yksityiskohdat,
tekee katsomisesta helppoa,
sillä ainoa joka muuttuu on valo;
kultainen viiva muuntuu pilvien puunnosta rusoksi,
vaaleanpunaiseksi taivaaksi muiden unelmien joukkoon.
Erillisiä laseja ei tarvita.

Tunnetila muuttuu,
epävakaan, levottoman unen tuomat jännitteet
asettuvat omille paikoilleen,
sijoittuvat sijoilleen ja ovat.

Uusi tilanne, näkemys ja näkökulma;
selkää kaivertava kipu,
turhanpäiväinen, mutta reaaliaikainen riippi,
se on kannettava pystypäin,
kun kerran tyhmyyksissään menee kurkottamaan.

Kipu seuraa karstanteella köpöttelevää raihnaista
joka jätti sielunsakin verannan kaiteelle;
päästäkseen kevyemmällä taakalla etenemään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!