keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

EHTOON TYVENESSÄ


EHTOON TYVENESSÄ
 
Hyttyskatraan hennon kepeä,
kiihkeä tanssi ehtoon tyvenessä,
siimeisen metsäaukion valonläikkää vasten,
suosta lipuvan autereen tursutessa pursun tuoksua
on iänaikainen elämys laulurastaan huilutellessa.

Joutilas, satunnainen,
oman onnensa varassa kulkeva aikamatkaaja
antaa näyn äänineen kaikin mokomin asettua
mielensä sopukoihin,
tehdä tilan, laatia itselleen kodin,
ettei koskaan tarvitsisi kiiruhtaa moista näkyä
vartavasten katsomaan.

Sillä hyttysliudan karkelo,
kaikessa vähäpätöisyydessään on luonnon ihana ele
joka on jatkunut hamasta muinaisuudesta
aina näihin päiviin ja jatkuu vielä tästä ikuisuuteen;
sittenkin kun ihmisen aika on ohi.

Viihtyvät vuodet ajassa hyvin,
siirtyvät kiireet kiihtyvin hopuin sivuun
jos katsoo illan auringonlaskuun.

Laihtuvat aiheet,
vaihtuvat vuodet kuihtuvat aikeet
jää tilaan vain haikeet.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 29. kesäkuuta 2010

VAPAUTTAVA TUOMiO


VAPAUTTAVA TUOMiO
 
On outamaassa hieman suru, murjottavi akkapiru
kun pieni sateen liru pilven kainalossa lensi,
paikan päälle jyrähdellen ensi.

Pian valui maahan rankka kuuro,
haihtui sumuun aamupuuro - ukonilman kumuun.
Kaikki kastui:
jauhot, vaatteet, aatteet - sai sade oivat saatteet;
sadattelut säkevät ja manaukset väkevät.

Mut' kestää pienen tuokion kun elvytän ma nuotion
ja saan jo kaiken suosion ja huomion;
myös vapauttavan tuomion.

On kana musta nokinen nyt yllä liekin
se herättävi uinuvaisen naisen vietin
kun tuoksu nokkaa kutittaa - saa vatsan kiljumaan.

Pian käykin reppuin suut,
kaivellaan nyt eineet muut - avaellaan kääreet,
tuleen joutaa terveen ruuan määreet.

Ensin makkarat ja leivänkakkarat,
sitten voilla silavoidut leikkeet,
nuo herkulliset leivänpeitteet oivat.

Ja viimein luuston vahvistavat juustot.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 28. kesäkuuta 2010

AAMUN VARHAiNEN VALO


AAMUN VARHAiNEN VALO

Kosteuden huurruttamat akkunaruudut. Muut uinuvat vielä omien Höyhensaariensa  lahdukoissa ja niemissään. Edessäni karkealla lankkupöydällä höyryää kuksallinen wahvaa kahvia - Café Brutal, jonka sain lähes kolisematta, kilisemättä aikaan. Kaasuliesi on vaivihkainen,  lähes äänetön ja muuta tulta ei kesäkuun lopun autiotupa kaipaa. Herätän kaminan sitten kun muut alkavat elehtiä jotta kosteus haihtuu. Nythän se on somasti ruuduilla koska ulkona on yhä yön vilpoisa kosketus - hipaisu lasin pinnalla.

Katselen käsi poskella hartaana ulos hiljaiseen, pysähtyneeseen autiuteen. Hyppynen ei jostakin syystä pysy sille varatussa tilassaan vaan ikään kuin varkain kamuaa piirtelemään kuvioita huuruiseen ruutuun. Väistämättä ajatus karkaa
paitaressun ja polvihousuisen lapsuusajan ihmetykseen. 

Yksi kaareva viiva ylhäältä alaviistoon ja heti on sen alapäässä kyllin kosteutta pisaraksi joka haalii ympäriltään lisää pikkiriikkisiä vesihitusia kaverikseen. Suorastaan käsittämätön mysteeri joka piti kipittää kertomaan äidille ja veljille.
Tuolloin ei ollut älliä siitä että se on pintajännitteen ansiota.
 
No - ahneella on paskanen loppu. Pian se vierähtää, pisara - pikemmin kai valahtaa. Jatkaa sormella viistoon aloittamaani viirua suoraan alaspäin, törmäten lopulta kittilistaan ja pärskäyttäen minipisarat puitteelle.

Seuraan sen toimenpidettä niin keskittyneesti että säpsähdän sen kuvittelemaani tömähdystä joka herättäisi nukkuvat.
Sitä en tahdo, sillä auvoisa hetki on vielä kesken. Kaje on vasta siirtymässä vaaran taitse sellaisiin asemiin että se ehken saattaa voittaa harmauden joka vallitsee nyt yllä siilautuvan valon takia.
 
Tämä on melankolian tasapainoinen hetki. Hyvä hetki sielun janoamaa harmoniaa, sävyt erottuvat mutta mikään väri ei saa liikaa valtaa, kontrasti on lähes olematon, mutta ajatuksen voimalla saan liukuvärjätystä maisemasta tolkun ja vähitellen viirusta tihrustamani näkymä muuttuu yksityiskohdin eroteltavaksi kokonaisuudeksi.
 
Avitan hieman, otan sormilla silmien välin ja siirrän sen akkunaan. Nyt näkyy jo paremmin. Koko maailma muuttuu kun stereonäkö pääsee temmeltämään. Täsmää. Kaikki on täsmällisessä järjestyksessä. 
Aaveet ja haaveet, kummitukset, peikot ja aarnivalkeat ovat tiessään.  Maiseman täyttävät tievat, mellat, puljut, sorot ja auhtot, läheinen luokkakin, sekä lähimmän tunturin kallaasta ponnistava vadda.

Auhton päällä leijuu hailakka terhen kuin linnikkona ikään, morsion yltä siihen karanneena - tuulen sivuun heittämänä. 
Ensimmäiset värähdykset lehdissä, kastepisarain hopeiset heijastukset, paljastavat orastavan tuulen virin. Sen mukana lipuu jängältä omia aikojaan sumuvaippa joka vähitellen kietoo koko exteriöörin. 

Hassulta vaikuttavat nuo luonnon tekoset, kuin yhtä tyhjän kanssa. Toisesta päästä huomenen ensimmäiset säteet jo hajottavat riekaleiksi vasta levittyvää huntua. Nauran sisäistä naurua. Hykerryttää oikeastaan. Näkemäni proosa muuttuu runoksi, mielikuvituksen muotoilemaksi soneetiksi joka pujahtaa räppänästä selkoseen ja karkaa tuulen mukana maailman ääriin.
 
Elämä on tätä, näkemisen ja tuntemisen iloa. Pitää vain katsoa humeetillaan sama minkä silmillään. Silloin näkee kaiken luonnollisena tapahtumaketjuna.

No nyt kuuluu jo makuusäkin kahinaa, tuhinaa ja maiskutusta. Selvääkin selvemmin heräämisen ääniä.
Rikon idyllin köhäisemällä ja nousemalla. Siirrän rahin kaminan tykö, avaan sirahtavan luukun, asettelen pilkkeet oikeaan järjestykseen, asetan kiehisen ja herätän liekin. Tuokiossa se ampaisee pilkkeisiin ja kohina torvessa kertoo palatun järjestykseen aamun osalta.
 
Tarkistan varikattilan ja nostan pannun kaasulle ja pistän siihenkin tulen. Elämä on. Voi että se on.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Elämän tarkoitus on oivaltaa itseä ja luontoa kunnioittava henkilökohtainen moraali ja elää siten.

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

HAiKAiLEMiSEN TAiTO


HAiKAiLEMiSEN TAiTO
 
Haasian harmaantunut - murtunut ulku,
ruskean korsikon lomassa vehreä odelman alku,
mutkitteleva polku kiviä kierrellen;
tehden pätkästä pitkän tutun saunapolun.

Taiten salvettu harmaa hirsinurkka,
rahkasammalrive roikkuu sävysävyyn sävytettynä
salvoksesta.
Malotettu sammaleinen katto
ja räystään alta lakeisesta tulviva koivusavu.

Tuo kaikki pysäyttää,
saa virran tulvimaan ahavoituneita kuruja vuolaana,
pitkin leuan kärkeen.

Pitkän matkan kulkeminen,
etsien jotakin saavuttamatonta on päättynyt
synnyinpaikan rapistumaan alkaneelle rantteelle.

Matka on kuljettu,
nyt on aika pysähtyä miettimään saavutuksia
saunan lämmitessä,
lapsuuden tunturin kylpiessä ilta-auringon syleilyssä.

Silmien sulkeutuessa muistot häivähtävät esiin
ja väistyvät kun hoksaa polulle nousevan puolison
vasta taitettu, tuoksuva vihta kainalossa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 26. kesäkuuta 2010

TUHAHDUKSiA KUULUU PUSSiSTA


TUHAHDUKSiA KUULUU PUSSiSTA
 
Kahden suuren karun,
kirkkaan ja kivisen veden välissä kohiseva Jäniskoski;
ilman ensimmäistäkään jänistä.

Siksikö lie vain silkka kalastus kielletty
ja jänestys sallittu;
kaikin muin tavoin paitsi mato-ongella.
Virtaavan veden vuoksi?

Mutta ei ole mukana loukkua, ei laukkua,
ei vipua, ei risua.

Joten tyytyminen on siihen jänikseen joka laukkaa
silmittömästi selkäpiitä oitis
kun näkee mesikämmenen löntystävän
haahuillen ja päätään huojutellen
nauttimaan kulauksen Ukonselän märkää vettä.

Mutta taivas kuulastuu, viri värisyttää pintaa,
unisia tuhahduksia kuuluu pussista.

Ensimmäinen säde pilkistää akkunan raosta
osuen suoraa silmäluomeen,
kutittaa uinuvat kasvot hymyyn.
Ja minä rakastan niitä.

Suutelen hymyä ja lähden noutamaan hopeita vedestä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 25. kesäkuuta 2010

MUSTAKAAPUJEN JUHANNUS


MUSTAKAAPUJEN JUHANNUS

Kuinka ollakkaan, tänään, keskikesän tienoilla, juuri kun kultainen kehrä raottaa pilvien varjoisaa puuntoa ja leppeä,  hyvin hyvä tuuli soittaa kaakkoista sävelmää. 
 
Niin eikö oikein, kaikkien Uunojen päiväksi, tosin sopivasti - osui nyt mustakaapujen Juhannuksen aatto. Sillä ei tunnu olevan sen haileampaa väliä että nimensäkin Johanneksesta (Kastaja) saanut keskikesän juhla huitelee missä milloin sattuu pikemminkin valtiollisten tarpeiden kun inimisten henkisten tarpeiden ja sielun elämän mukaan.
Muna on siis tässä asiassa wiisaampi kuin kana.

Uunojen päivä siksi toisekseen sopii kyllä oiwallisesti aattopäiväksi, sillä nimenomaan aattonahan sitä uunoillaan järvenrantamaassa eniten. Wiina vie ja loput virta tai muuten synkkä ja märkä vesi, sillä kukaan vähääkään itseään kunnioittava juokales ei suostu ensisijaisesti kusemaan rannalle tai muulle kantapäiden alla lymyävälle kamaralle. On ehdottomasti päästävä kuselle veneeseen seisaaltaan.
 
Onko olemassakaan uljaampaa näkyä kuin ryppyinen kalunnysä kädessä, sepalukset avoinna  veteen  roiskahtava camoshortseihin ja khakipaitaan sonnustautunut varteva miehen jullikkainen mustassa vyölaukussaan. Niin monella on muistinsa sopukoissa tästä kuva.

Hukkumiskuolemien suurin syy onkin juuri vesi.

Mustakaapujen Mittumaarissa pyhähenki laskeutuu wanhalle wäkipalowiinalle ja sipulisinapiketsupille tuoksahtaen maan päälle ja haihduttaa humeeteista lähes viimeisenkin järjenkipenen ja saattaa jäljelle jääneen vimmassaan kaikenlaisiin koitoksiin; aina meren yli uinnista lipputangon nuppiin kamuamiseen saakka.

Tappelut, räyhäämiset ja akanpieksäjäiset ovat arvostettujen tapojen listalla ensimmäisiä. Eikä rooleista pois jää hevin ruori- sekä rattijuoppous ja juopporattiuskaan. 
Ympäripäissään kuteminen ja siementen roiskiminen sinne ja tänne epärämääräisesti kuuluu kuvaan kuin suo, kuokka ja Jussi. 
Mutta näin sitä mennään ja koittaa Juhannuspäivä huomenissa onnekkailla ja loivennuksen aika. On syytä muistaa että tähän rientoon kuuluu vielä pari tärkeää seikkaa ennen kuin  voi täysin rinnoin puhaltaa lomalle.

Ei pidä unohtaa että jo heti sunnuntaina 27. on Sämpsän päivä. Tuolloin kasvillisuuden haltijaa on kutsuttava varmistamaan viljasadon onnistuminen vaikkapa tähän tapaan veisaamalla:

"...Kesäpoika, poissikkain...

...Ajoi Sämpsän sängyn luo:
"Noise, Sämpsä, sängystäis,
Selältäis, seitsenristi,
Kyleltäis kymmennyblä!"
Sämpsä vasse vastaeli:
"Nyt noisen sinnuua varte,
Vaa en toista miestä" varten,
Hyvin teit tullessais,
Vielä paremmin ollessais,
Puhuit puut lehellisiksi,
Heinät hempehellisiksi,
Kaalit kotsinallisiksi,
Nagriit navallisiksi,
Neitoiset verellisiksi!"
 
(Katkelma Sämpsän virrestä)


Ja kun on saatu Sämpsä kutsuttua niin heti perään 2. heinäkuuta on sitten vielä Itu- eli hikiperjantai ja nauriinsiementen maahanpano. Vasta sitten on velvollisuuksista wapaa.

Näillä lyhyillä riveillä toivottaa Harmaasusi akkansa kera lukijoilleen turvallista ja leppoisaa Juhannusta hengissä pysymisen merkeissä.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Keskikesän hekuma sisältää oman kuolemansa siemenet.

torstai 24. kesäkuuta 2010

juhannus


Rauhallista Juhannuksen aikaa kaikille sivuillani vieraileville,
kullekkin näkemyksensä mukaan.

Tahtoo Harmaasusi, akkansa ja koirunsa

IHMiSiÄ SUViYÖSSÄ


IHMiSiÄ SUViYÖSSÄ
 
Kokkelipiimällä ladattu tiinu sammakkoineen,
tynnöri sahtia ja toinen oltta;
ajatus polttaa monella mielessä.
Niistä on pidettävä vahtia.

Kielessä aistii jo padassa kiehautetun muikun maun,
vaikka havas kylpee vielä Ahtolassa.
Nooh - hiukapaloiksi aamulla kirnuttua voita
vastapaistetun rukiisen päältä suoraan muorilta.

Niemen nokkaan pystytetyn kokon ympäri juoksee
kirmaavain vunukkain hälisevä lauma.
Vielä ei ole aika hiljentyä, torut tulevat ja porut,
sitten kun puunto alkaa erottua taivaanpiirissä.

Yhä hehkeä suviehtoo heruu kuin neidonposki.
Väkeä lappaa soljuvana nauhana kaposta polkua;
on palttinahamosta, sitsiläninkiä, retonkimekkoa,
piikkopaitaa, riihiaitaa, flanellijakkua,
tyykihuivia, aivinaliinaa,
monella täynnänsä lemmen piinaa.

Jäyheät uroot huopahatussa,
sarssipuvussa valkeine paitoineen,
povessa puteli kippurawiinaa.

Jospa nyt kerrankin näkisi - aitoa elämisen taitoa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

JYLEÄÄ ÄÄNTÄ Ei HETi KUULE


JYLEÄÄ ÄÄNTÄ Ei HETi KUULE
 
Sade enteilee hempeiden poutapäivien
lorahtamista noroina pitkin äyräitä kymiin.
Vesipisaroiden nypläämä pitsi veden kuvastimella
kiehuu ja kihelmöi tihkussa.

Vihuri kiitää ja rypistää toistuvina jaksoina kalvoa,
mutta verkkaiseksi typistynyt juoksu silottaa pinnan
pitsiluomukselle heti kun puhurin voima ehtyy.

Korret kostuvat,
taipuvat pisaroiden painosta kaariksi ilman värejä.

Itkevät kuin ihminen jonka silmäkulmat kyynelöivät,
valuvat kasvojen kanjoneissa tai silkoisia poskipäitä
joskus luonnonnäytelmän edessä.
Yksin, onnellisena, kenenkään näkemättä, kuulematta.

Värien aika on vasta
kun harmaanpuhuvat pilvenreunat soljuvat selkoseen
ja aurinko piirtää kehän - joskus kaksikin,
sadesumun tummaa taustaa vasten;
sitten kun lintujen laulu taas kihoaa
kastuneen mannun, vehreiden viitojen, outametsien ylle.

Joki huokaa, murisee, jyleää ääntä ei heti kuule,
mutta kiihtyvän juoksun voi havaita virtaan
lennähtäneen untuvan yksinäisestä harhailusta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 22. kesäkuuta 2010

KAPUSTA RiNNASSA


KAPUSTA RiNNASSA
 
Maa kääntyi tovi sitten erkanemaan auringosta;
melkoista haipakkaa, vaivoin hattu päässä pysyy.

Aistit täyttyvät kallaassa.
Ei tarvita avainta sielun lukkoon.
Louna tuivertaa, pakkaa välillä korvat tukkoon.
Pitkitän nielaisua.

Ohi on mennä sirkun kirahdus tohotuksessa,
se kai toivottaa hyvää hääpäivää,
pyrähtelee varvulta pensaaseen - pensaasta varvulle.

Menisitte jo siitä mokomat jättiläiset!
Se sättii ja perää, istahtaa pesään,
hautomaan poikia heräävään kesään.

Kun yhdestä pääsee kunnialla,
niin jo pahtaan takaa kuuluu peruuttava rekka;
kirjava otus istuu kivellä kapustan kuva rinnassa
ja piipittää kuin Nokian kolmenollakymppi - kuittaan.

Jatkamme kapuamista Ukko Ylijumalan tykö.
Yhä ylemmäs, kuulee paremmin.

Kurun suojassa, tunturin povessa,
tyvenen lempeässä huomassa katsomme toisiamme;
hitaasti - tämä tola ei suuria sanoja kaipaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 21. kesäkuuta 2010

UKON JUHLA


UKON JUHLA

Paikka oli päätetty yksissä tuumin kevätpäivän tasauksen aikoihin ja matkasuunnitelmia ja varustautumista oli siitä lähin pikkuhiljaa harrastettu sähköpostin välityksellä, vaikka mistään Suurista Löytöretkistä ei nyt sentään ollutkaan kyse.
Olipahan vain itsensä innostuksen toteuttamisesta. Oman sielun laittamisesta suunnitellusti sille kohdin kuin mille se tuntui järkevimmin kuuluvan täyspäisien näkökulmasta.

Vaikka täyspäisyyteen lasketaan yleensä insinöörien logiikka ja pitkämatikka sekä tieteellisyys kaikin tavoin, että avoin kritiikki kaikkea vähänkin hömpältä vaikuttavaan pseudotieteeseen sekä paranormaaleihin eli yliluonnolliseen, niin jotakin mystistä ja omaperäistä sitä perhana täyspäisyyteenkin sentään kuuluu.
Esimerkiksi se että Piut sekä Paut välittää siitä mitä muut sanovat tai ovat mieltä itsen omista tekemisistä. 
Että toimii omin ehdoin ja ajatuksin, tietty kunnioittaa muiden näkemyksiä ja edesottamuksia, ei pilkkaa ja ivaa, vaikka humöörista näkökulmaa havaitseekin ja siitä leikkiä ja keveitä puheita saattaa roiskauttaa. Oikeassa seurassa.

Olivat tulleet siihen tulokseen netissä tavanneet ystävykset, Nick Kiefer Liimatainen Pielisjärven Egyptinkorvesta ja Nancy Evelyn Lötjönen Lapinlahden Lupsakasta.

~~~~~~~~~~~~

Juuassa olivat ensitreffeillä Petrassa tavanneet tuolloin kevätpäivän tasauksen aikaan. No joo, siinä samassa ruokalassa missä wäkevän suomalaisuuden esipuhujan ja wahvan €U:n vastustajan Heikki Turusen saattaa joskus tavata jos lykkyä löytyy.

Siellä olivat sopineet tämä pari että lähdetään pohjoisen maille, kauas, jonnekin Ultima Thuleen tai vielä sieltäkin lähemmäs sielun tasapainon tyyssijaa. Olipa suunnitelmissa vilahdellut Huippuvuoretkin, tosin todettu liian hintavaksi sen hetkisiin budjetteihin, mutta että panivat sen jo heti tulevaisuuden suunnitelmiinsa.
Sitten myös Nordkapp oli jätetty empien pois, vaikka molemmilla oli kiilunut innostunut kuva juhlahetkestä, aktista Jäämeren rannalla yöttömässä yössä. 

Sitten kuitenkin käytännöllisyys oli voittanut - linja-autoaikataulujen selaamisen jälkeen.
Kätevästi kun Rovaniemeltä näköjään pääsi Tunturi-Lappiin Eskelisen pikavuoroilla. Periaatteessa kyllä jopa Norjan puolelle Tanaan ja Vesisaareen saakka Nuorgamin kautta. Ja Nuorgamhan se oli sitten lopulta sytyttänyt kartan tutkiskelun jälkeen.
Nuorgamista kävi tie Pulmankijärvelle ja sitä tarvitsi ajaa pirssillä vain lyhyt matka kun jo oli tunturiylängöllä josta näki auringon koko kierron.

~~~~~~~~~~~~

Siellä olivat nyt Nick ja Nancy, Isonkivenvaaran päällä. Kesäpäivän seisauksen aattona. Siihen oli Kyösti pirssillä kyydinnyt ja siihen levikkeelle tavarat nostettu.

Ilma oli lämmin, kevyesti puhalteli etelästä, juuri sopivasti että sääsket eivät viihtyneet iholla. Pariskunta nosteli vermeet selkäänsä ja siirtyi läheisen kummun suojaan.
Siitä käsin alkoivat katsella sopivaa leiripaikkaa. Ei tänne nyt oltu lähdetty hikihatussa vaeltamaan ja itseään piinaamaan. Se oli uskonnollisuuteen herkistyneiden hommia se, lihan piinaminen. Nyt oli kyse sentään sielusta ja sen hoidosta - ei haihatuksista ja kilpajuoksusta pitkin tuntureiden selkiä.

Tänne oli tultu viettämään ja juhlimaan Ukko Ylijumalaa, sellaista jumalaa joka oli ollut muinoin kaikelle väelle mieleen ystävällisyytensä, sallivuuteensa ja ymmärtävyytensä takia, mutta että jonka maahan saapuneet mustakaavut olivat oitis deletoineet kun olivat havainneet sen luonnonmukaisuuden ja sopusuhdan joka vallitsi jumalan ja inimisen välillä.

Tilalle oli istutettu kiivas ja vittumainen, vain herrankekkulat ja kirkonmiehet kavereikseen kelpuuttava verinen ristijumala joka vaati kymmenykset kaikesta mitä saattoi kuvitella.

No pikkuhiljaa sen lemmon otteesta oli ajanoloon luovuttu, mutta vieläkin se näytteli vahvaa roolia inimisten kanssakäymisessä.

Ukon juhlalla oli kuitenkin vakavampi puoli. Sen perusteet oli valettu sellaisin argumentein ettei niitä keikuttanut yksikään muu tuontijumala, jos nyt ei sattumoisin ollut toisen heimon ja kansan toisella nimellä kutsuma samaa tarkoitusta merkitsevä jumala. Olihan niitä, kun oli kansojakin. 
Tällä Ukko Ylijumalalla oli yksi ylivoimainen etu - aurinko. Se oli vuosimiljoonia toiminut maailman napana inimiskunnalle ja hoiteli samaa virkaa yhä. Ja siihen nojasi Ukon olema. Sen uskoi tyhmempikin lajitoveri kun vain vilkaisi auringon suuntaan. Kaukana oli ja silti porotti. Voimaa sillä täytyi olla kovasti.

~~~~~~~~~~~~

Teltta saatetaan pystyyn, sellainen vaellusteltta joka kattaa kaiken suojaksi varusteineen. Tulipaikka sitten ja siihen kynsitulet. Polttopuusta ei ole pulaa. Saatanallinen tunturimittariarmeija oli ylikäynyt tämän perän ja tunturikoivujen mustia luurankoja oli kaikkialla.

Vielä tulen ympärille istumapaikat ja varalle toiset jos tuuli sattuu huviksensa kääntymään, tavarat ojennukseen ja sitten nauttimaan minttuteetä proteeiini pitoisen purtavan kera. Nancy ei huoli sokeria teehensä, se tuli nyt vasta ilmi.

Sitten painutaan nukkumaan, molempien matkapäivä oli rasittava, joten kumpikin käpertyy makuupussiinsa, toivottelee hyvää matkaa ja soutelee välittömästi Höyhensaarille. Omaa reittiään.

Huomeneen noustaan virkistyneenä heti suden hetken jälkeen, sika ei ole vielä ehtinyt pierasta, ei kukko laulaa. Touhukkaasti edetään suunnitelmien mukaan. 
Nyt ei ujostella, riitti on riitti vaikka sitten mitä salaisuuksia vilahtaisi kun molemmat riisuuntuvat ja hipsivät likeiseen puron ääreen.
Siinä he pesevät toisensa puhtaiksi, huljuttavat vilpoisalla vedellä, tuntemattomat inimiset, ujostelematta tai häpeämättä.
Ei vartalon kaarilla ja ulokkeilla ole nyt asiassa sijaa. Nyt puhdistaudutaan Ukko Ylijumalaa varten perinpohjaisesti.
Näin menee tämä riitti.

Puhdistautumisen jälkeen herätetään tuli ja nautitaan juhla-aamiainen. Sitten molemmat kaivavat varusteistaan muonat ja muodollisesti vakan kriteerit täyttävät muovikulhot. Ne täytetään liha-, kala- ja riistaherkuilla, kasvispuolelta vain höyrytettyä ruusukaalia ja kyytipojaksi mustaherukkahyytelöä. 
Ne viedään sitten alttarin virkaa toimittavalle linttakivelle aurinkoon.

Sitten juhlijat varaavat tunturin kiirelle pirssillä raijatut, muodolliset sixpäkilliset oltta vierelleen, suurkuluttajia ja loppasuita kun eivät ole, mutta riitti sitä edellyttää ja tuleva jano.

~~~~~~~~~~~~

Istunto alkaa ja sieluntasapainottamiseen ja henkiseen kehitykseen käytetään apuna mietiskelyä,  taivaanpiirin ankaraa mittausta ja suurten ajatusten pilkkomista murto-osiinsa. Ne sitten sekoitetaan - ajatukset ja sitten niistä kasataan taas uusia ajatuksia.
Kaikki suurta kunnioitusta luontoa kohtaan tuntien.
Välillä siemaistaan oltta, sillä vaikka palvonta hiukan hulluttelulta vaikuttaakin nykypäivän vinkkelistä, tyhmä silti ei saa tässä puuhassa olla. On juotava porottavassa auringossa nestehukan varoksi sekä pidettävä humeetti suojattuna lierillä tahi varjolla.

Lopulta ajanratas vierähtää kohdalleen ja maa seisauttaa likenemisen kultaiseen kehrään ja lähtee huimaa vauhtia kiitämään pois auringosta. Ukon palvojat palaavat sfääreistään maanpiiriin pikkuhiljaa, verkkaiseen, tipottain, pieninä annoksina. Kostuttelevat olvin rippeillä huuliaan. Nousevat vihdoin ja ojentelevat puutuneita jäseniään mieli uudelleen kirkastuneina, sielu ja humeetti hyvinkin paljon tasapainoisemmassa tolassa. 
Sen näkee kasvojen ilmeistäkin, liikkeiden sulavuudesta. Kaikki tapahtuu juoheasti ilman ylenpalttista hermostuneen oloista sätkyilyä. Harmonia suorastaan tursuu, leijailee pitkin tunturinummea.

Ukonjuhlan ehtoo kääntyy päälle, käyvät juhlapari uudelleen pesulla purossa. Nyt yksitellen, intiimisti kehonsa huuhdellen. Istahtavat nauttimaan suolapalan, paketillisen Atrian Metsästäjänmakkarasiivuja tötteröksi näppärästi kääräisten ja suuhun sujauttaen.
Tölkilliset vielä vissyä päälle ja sitten kömpivät telttaan pusseilleen.

Keskustelevat hiljaisella äänellä päivän kokemuksesta, annista ja olotilasta. Sitten Nick suhkuttaa Nancyn korvaan:
"Suanko kuule kokkeilla huviksein sormella siun napppoos?"

- Ka no kokkeile, jos mieles tekköö, josko sittä piäsisimmä nukkummaan.

Vaan kohta Nancy sanoo:
"Ei se ou mikkää napa se ja siellä!"

- No eipou sormikkaa, mutta annahan kun minä jahka vähän tongin niin eikköön tuo napahi sieltä löyvy.

Niin siirtyvät Nick ja Nancy pikkuhiljaa, vähitellen, isommin kiiruhtamatta, ja ääntä pitämättä verkalleen Isonkivenvaaran paratiisin porteille.
"Somimoilleen kuin Veikko Oinosen humala", toteaa Nick Liimatainen  jälkikäteen, unisella äänellä, nukahtamaisillaan. Nancy hymyilee onnellisena, silmät lupollaan ja ajattelee vaikka mitä hupsuja ajatuksia.

Aamulla heräävät virkkuna ja pakkaavat vermeensä ja oiustavat tien ääreen jossa Kyösti odottaa sovitusti pirssinsä kera. Sielut hoidettuina aloittavat tovin kuluttua Nuorgamin huoltoasemalta pitkän matkansa takaisin nykyaikaan.

~~~~~~~~~~~~

"Muista sitten Sämpsän päivä!" huikkaa Nick Nancylle kun he eroavat eripäilleen Kajaanissa. Nancy kapuaa Kuopion suuntaan lähtevään junaan mikäli se nyt vain suostuu ylimalkaan lähtemään asemalta.

Nick pyörähtää kannoillaan ja rinkka harteillaan orientoituu takaisin maaliikenneasemalle. Vielä kuulee kun Nancy kailottaa junan kolinan yli:
"Muista itse se Hikiperjantai ja nauriinsiemenet!"

Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
"Joutui juomahan urohot, Lemminkäinen liiatenki: juopui Ahti, juopui Kauko, juopui veitikkä verevä oluelta Osmottaren, kaljalta Kalevattaren...

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

YHDEKSi RiiTTi


YHDEKSi RiiTTi
 
Olipa kerran; ties monennenkohan jo,
mutta niin vain taas oli - sama mystinen riitti.

Ukon juhlaan oltiin valmistautumassa astumalla
juhlallisesti vilttoa kallasta vastamäkeen.
Hereä naaras edellä,
punainen rinkka taivasta vasten keikkuen,
sillä orgasmiherkät naiset kävelevät pitkin,
ripein askelin ja heidän lantionsa ja alaselkänsä pyörii
voimakkaammin kävelyn tahdissa.
Sitä oli uroksesta mukava seurata.
Se nosti somimoilleen pärskyä - tuntui jo ilmassa,
samassa johon sekoittui Jäämeren suolainen haiku.

Muutama pari oli jo ehättänyt kiiren päälle.
Riivittyjä vetimiä lojui hujan hajan lakea.
Olivat valmistautumassa yhdeksi tulemisen tuokioon,
siihen hetkeen missä ihminen on wäkevimmillään
silloin kun kaksi sielua yhdistyy yhdeksi.

Keikkuva punainen rinkka pysähtyi, katsoi ja kääntyi,
hellyyden tulva kasteli vulvan.
Uros tiesi oitis mistä kyse, vyötti itsensä auki,
harppasi naaraansa tykö, riipi ja kiskoi, nousi selkään
ja povesta kiinni pitäin puri niskasta kuin susi.

Ne molemmat ulvoivat yhdeksi tullessaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 19. kesäkuuta 2010

KÄÄNNÖS TULEE


KÄÄNNÖS TULEE
 
Aurinko helottaa täydessä terässään,
maa tyynenä pesässään ikiaikaisen lain mukaan,
valmistumassa kääntymään pimeään päin.
Näin on ollut jo aikaa sitten.
Miljoonia vuosia. Alati, aina ja ikuisesti.

Ei tarvitse lupaa kuninkailta ja pääministereiltä.
Ei ihmisten humeeteissaan kantamilta jumalilta
kun se hetki tulee.
Asiaan eivät vaikuta myöskään tasa-arvovaltuutettu,
eikä sänkitukkaisten teloilla liikkuva heimo.

Käännös tulee joka vuosi,
kuin nälkä ehtoolla ennen yötä raskaan työn jälkeen.
Poudalla ja sateella.

Kateella katsoo inehmoinen.
Suvaitsevaisen sydän tursuu verisiä kyyneleitä
kun joutuu suvaitsemaan väistämättömän.

Luonto on valmis, luonto on aina valmis.
Nöyränä se ottaa vastaan tämän vastaantulevan,
toisin kuin imettäväinen joka päättänyt
itse itselleen olevansa luomakunnan herra.

Sateinen kesä, eli kuiva.
Käännös tulee - se on elämän peli.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 18. kesäkuuta 2010

HUTTUNEN, HÄMÄRÄN RENKi


HUTTUNEN, HÄMÄRÄN RENKi 

Kun olin saanut eilen maailman luotua ja valotkin vihdoin päälle, laskin asennolle lepäämään. Olin niin tavattoman väsy etten olisi jaksanut enää kiinnostua siitä miten Ranska-Meksiko ottelun kävisi, jos olisin sattumalta keksinyt myös television samaan luomistyöhön.

Onneksi en. Se on pirun vekotin -  se televisio. Paholaisen työkalu jolla luojansa luodut saadaan pois kapelta kiviseltä, kaikki elämän totuudet ja vastoinkäymiset sisältävältä, itse suunnittelemaltani henkisen kehityksen polulta syrjään - lavealle, mielen sumentavalle, ajatuksen, luovuuden ja hengen kehityksen turruttavalle tiedon valtatielle.

Tieto on valtaa. Mitä enemmän katsot televisiota, sitä enemmän tiedät ja sitä enemmän sinulla on valtaa. Niin meille uskotellaan, todistellaan ja myydään turruttavaa tietotulvaa jo lapsesta saakka, hyläten oman tiedon hankkiminen lähes tyystin romukoppaan.
Menetelmää kutsutaan itseohjautuvaksi prosessiksi, mutta jätetään kertomatta, että joku pitää ohjaksia - säveltää ja kirjoittaa nuotteja.

Asia on liki pitäin tismalleen yhtä kuin palowiinankin kera - wiina on viisasten juoma. Mitä enemmän juot sitä viisaammaksi tulet. Tosin valtaa aikuisten oikeesti wiina-asiassakin pitää sen myyjä ja valmistaja. Ja jossakin merkityksessä myös siis viisautta yllä.

Tietotulvassa valtaa ei pidä tiedon kohde joka rypee kaulaansa myöten jatkuvassa tietovuossa, vaan tiedon levittäjä, tarjoaja, omistaja tms. Näille juuri mainituille tiedon tarjoaminen on hengissäpysymisen, inhimillisesti katsoen vallassa pysymisen ehto joten paskat siitä Ranska-Meksiko matsista.

~~~~~~~~~~~~

Tuo tuosta. Olin siis antanut itselleni luvan asettua lavitsalle pitkäkseni oikaisemaan ruotoani pitkän puhteeni päätteeksi. Kieriskelin hieman yliväsyneenä Fjäll Räveneissäni kun kuulin tämän vuoden ensimmäisen ininän.  Kuin suoraan Manalasta. 
Siitä se ääni itseasiassa johtuukin, Belsebuubin viulunsoitosta Tuonelan virran kivillä. Aina uutta asiakasta odotellessaan se sitä vinguttaa. (Sisäpiirin tietoa)
Antoi sitten piruillessaan saman äänen myös tälle toiselle pirun keksinnölleen - hyttyselle.

Ihmisillä, jotka väittävät, etteivät anna pikkuasioiden häiritä itseään, ei ole koskaan ollut hyttysiä makuuhuoneessaan.

~~~~~~~~~~~~

Aina kaukaisimpaan pohjoiseen saakka on kantautunut tältä kesältä tietoja ja puheita siitä että hyttysiä, huttusia, itikoita ja sääskiä olisi nyt ihan vaivaksi saakka Lannanmaan suurilla lakeuksilla ja  humisevilla hongikoilla, aina kasvu- sekä liikekeskuksia että maalikyliä myöten.

Kovasti suurta ääntä media on moisesta pikkuasiasta jaksanut pitää ja kovin ovat inimiset olleet vaivautuneita tästä harmista. On innostuneesti jaksettu pitää ininää huttusista kun surisevat hirvikärpäset ovat vielä lomalla.

Osin ymmärrettävääkin. Itikointi kun on sellainen vitsaus, ettei sitä juurikaan hoideta VISA-kortilla, ei uudella velalla velanpäälle tai muulla nykyajan konstilla jolla enimmät ongelmat ensimmäisenä ehätetään ratkaisemaan elikkä sähköllä.

Suon toki itikat muitta mutkitta lannanmaalaisille, kadetta lain tuntematta, onhan heillä muutenkin paremmat olosuhteet; kivetyt kadut ja tiet, harmaat kiviset seinät ja sillat, marketit sekä valmisruoka, paremmat liksat.

Ja naapuritkin liki - seinän takana. Ei 20 km päässä jossain hemmetin jängän takana jonne ei ole edes tietä, pelkkä kinttupolku vain.
Kyllä minusta lannanmaalaiset ovat itikkansa rehellisesti ansainneet. Vilpittömästi. Ei sen kahta puhetta. Vailla kateen häivääkään. Valitettavasti.

Häälä Ultima Thulessa ja se liepeillä met olemma puutteeseen tottunhet kovinki monelta osin, joten se ettei häällä tänäkhän kesänä ole ollut juurikaan huttusia, ei meitä lannista killa. Met sinnittelemä kesän yli siinä missä ennenki, poronlihan, willikalan ja puikulapottuin kera.
Met olema hiljaisia oman hiljaisuutemme sylissä.

Myönnettävä on seki jotta joskus kyllä vihlaisee, huljauttaa omituisesti mahassa kun näkkee mitä ihania herkullisia valmisruokia lannan marketit ovat pullollaan.
Met jouvuma tyytymhän silmän ruokhan kurisevine mahoinemme.

Dixi, et animam levavi.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Useimmat toimittajat pitävät totuutta kalleimpana aarteenaan, ja siksipä he käyttävät sitä pihistellen.!

torstai 17. kesäkuuta 2010

matkan varrella


MATKAN VARRELLA


MATKAN VARRELLA
 
Joutenoloa lopetellakseni harhailin,
kuljeskelin ja maleksin, suorastaan vetelehdin,
kuni ajauduin lopulta tunturiin kummassa maassa.

Ei tarvinnut kuin pysäyttää,
jysäyttää kannannainen taakka maahan saakka
ja nöyrtyä kumaraan - hyvä ettei vaikka polvilleen
kun jo joissakin maissa - olikohan ylä- taikka ala,
saattoi havaita erilaisten kukkasten täplittävän
mannut joita yksikseen asteli.

Ja niillä hyvin, hyvin, hyvin pienillä kauniilla
oli kertakaikkiaan sellaiset ihanat värit,
että jos joku prinsessa olisikin hetken mielijohteestaan
päättänyt naitattaa itsensä jonkun rahvaan sukuun,
niin silti kukkaloisto olisi jäänyt toiseksi.
Sellaiset minä sen matkan varrella kukista näin.

Eikä siinä vielä toistaiseksi läheskään kaikki.
Tyynenä kelo-oksalla eräs muudan pyylevä lapin pöllö
lausui elämän koodeja oodeina
ja ne raavaat ryppyiset miehenpuolet...
ne pyyhkivät erotuksen torkkotulilla kyyneleitä
ahavan puremilta poskikulmiltaan.

Entäs ne suolaiset kyyneleet?
Valuivat puroina - rinnettä alas, toista ylös
kunnes yhtyivät alhaalla mereksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

PUUPARi


PUUPARi
 
Astelen huomenen autereista palasta
omiin haihatuksiini uponneena tyystin.
Tulevaisuus ajelehtii edelläni kuin sateenkaaren pää.
Verkkaan ohi soljuva aika
tuottaa pyytämättä uutta menneisyyttä.

Tuskin kohtausta huomioiden
ojennan nilkkani kasteiseen odelmaan
solisevaan notkelmaan laskiessani.

Hajanainen, kuultavan lahea valo siilautuu
orastavan lehvästön lävitse vehmaaseen viitaan.
Elämän väkevä tuoksu tunkeutuu humeettiin.

Äiti Maan muhea aromi tekee vaikutuksen.
Se saa pysähtymään - panee kaivamaan;
taskun syövereistä paperimyttyrän,
turauttamaan röörit auki,
ja auliisti vastaanottamaan huumaavan taika-aineen
jota rahtusen kipene on sekoittuneena
äänettömän viidan parfyymiin.

Ja toisiinsa rakastunut,
yhteenkietoutunut puupari narisee
torkkuvan variksen alla.

Täydellistä - vain harmaa tihkusade puuttuu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 15. kesäkuuta 2010

AJAN SAATTOA


AJAN SAATTOA
 
Joen pehmeä huokailu,
enemmän tuoksuu kuin kuuluu aisteissa,
niin on kevään kiirut ennättäneet alajuoksulle
ja puolivälin kymi jo laantuu.

Vauhti taantuu,
kesyyntyy heleän kesän ilmeeseen;
verkkaiseen vyöryvään juoksuun ajan kera yhtäjalkaa.
vehreän odelman vallatessa äyräät
vihreän tulvallaan.

Rannan istuja voi vaivatta,
itseänsä hikeen saattamatta seurata ajan saattoa
vaikkapa lastun tai korren soljuessa verkkaan.
Jostakin yläjuoksulta vedenkalvolle puuskaisen tuulen
alkujaan lennättämänä.

Niin kuluu hetki, tovi ja tuokio,
sitten se katoaa jo lähimmän mutkan taa
ja lyhyt yhteiselämä on ohi.
Raukenee huomio.

Vaan saattaapa joskus juuttua kosteeseen,
jäädä pyörimään loputonta ympyräänsä häränsilmässä,
kuni tuuli tai aalto sen siitä vapauttaa merimatkaan.

Ja se huiskauttaa hyvästiksi kättään!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 14. kesäkuuta 2010

MiTTUMAARiHARJOiTUKSET


MiTTUMAARiHARJOiTUKSET

Se oli jotain Ukonjuhlan alustavaa aikaa jolloin Lannanmaassa jo täysin kylpeä ropsutettiin uutisvastoilla sen minkä sielu sieti ja vähän ylikin.

Muuaalle, eräälle Puohtariähkämän hoitoalueen monista huviloista, oli kokoontunut monenkirjava sukulaismiesten- ja tutuntuttuin sakki kehuskelemaan wiinapäissään talvikauden saantoja ja saavutuksiaan. Sekä saunomaan. Tietysti.

Tänne pohjoisen kurjuuteen oli saunavastatkin tuotu jostakin Hämeen-Varsinas-Suomen seutuvilta jo mukana - ihan sitä tehen ja vasta Kajaanin kohdalla tulomatkalla muutettu vihdoista vastoiksi. 
Täällä kun lehti koivussa oli vasta ehättänyt hiirenkorvasta hieman isota. Haapa vasta kukkaan puhkesi. Se oli eeltäkäsin varmistettu jonkun sihteerin toimesta.

Savupalowiinaa oli jokaisella mukana - sellaista wanhempaa laatua, mutta ihan kelvollista vielä, Ivalon wiinakaupasta. Sekä olutta melkomoinen koiratarhallinen, tietty kyläkaupasta - kannatuksen vuoksi. Sitä ilman ei suomalainen miehen jutikka enää nykyisin pärjää - siis olvin. 
Nooh - ehken sentään vielä jotkut homppelit jotka latkivat vaaleanpunaisia litkujaan ja uskovaiset - omine kovine teineen.

Olueen on suomalainen mies ehdollistettu kuin Pavlovin koirat jo 70-luvun vaihteesta alkaen. Hyvin on toiminut panimoiden lobbaus, tarttunut ja iskostunut naisiin tasa-arvon myötä. Nykyään akat myös ryystävät olutta siinä kuin miehet ja penikatkin jopa, kun on tissistä irrotettu. 
Itse asiassa on enää harvassa koko maassa niin taitavia inimisiä jotka pystyvät keksimään yhä uusia syitä oluen nauttimiseksi.
Syytä on juoda olutta päälle olipa suorite mikä hyvänsä.
 
Parhaiten olut sopii ja maistuu kun on ensin raastavan kunnonkouhotus- ja painonpudotuslenkin vääntänyt ja sitten henkihieverissä kototanhualle saavuttuaan ensimmäisenä saa jostakin loihdittua olutputelin pivoonsa ja siitä miestenlailla pullonsuusta ryystäen imaisee ohrat käkättämeen, pyyhkäisee kämmenselällä suupielet jaa ähkäisee.
Se on.

~~~~~~~~~~~~

Mutta palatakseni asiaan, meno kesäasunnolla kiihtyi savupalowiinan napakoista ryypeistä johtuen ja tyypeistä myös. Persoja kun olivat.
Päätettiin suoriutua saunaan ja saunarantaan, runon ja sanan tanhuville. Mäyräkoirat lastattiin kottikärryyn. Saunaoltta on oltava riittävästi, muuten tulee nolo olo ja silloin ei pysty saunomaan. 
Ken lempo se nyt oluettomassa saunassa pystyy saunomaan. - hä? Se on teeskentelyä ja suoranaista haihattelua! Tuskin kukaan täyspäinen ainakaan.
No jotkut raivostuttavan raittiit uskovaiset hinttarit ehken, mutta siihen se sitten jääkin.

Saunanlauteilla, paikassa jossa miessakilla ei muita arvomerkkejä ole kuin munat, kaikki ovat tasa-arvoisia puheen suhteen. Ulkoiset arvomerkit on riisuttu pukuhuoneen narikkaan. Saunassa amiraali ja korpraali ovat molemmat vai ihan tuiki tavallisia raaleja, ei sen kummempaa - tuomari ja juomari, kaikki tyynni.

Löylyn henkeä esiin loihtiessa käytettiin runsaasti puheenvuoroja, jopa toinen toisensa päällemeneviä. Puheensorina yltyi lähes mölyäväksi kyltymättömien kulkkujen ammottaessa alvariinsa tyhjinä janosta.
Kun löylyä saatiin lyötyä, ähkittiin. Sitten ähkittiin lisää. Ja kun viimeinenkin kylpijöistä oli ähkinyt, lähdettin porukalla kuistille höyryämään.
Eikä se mikään ole komeampaa kuin mölisevä uroojoukko höyryämässä kesäehtoolla ähkinnän jälkeen saunan kuistilla.
Ja tietysti olvintuoksuisten röyhtäisyjen hunnuttamana.

Laulurastaan lurittelessa huilullaan, mateen vonkaleen käydessä kurkkaamasta pinnasta laiturin kupeessa olisiko mahdollisesti einestä tulossa. Kaiken ympärillä, kuulakas kesäehtoo jatkaa somana olemistaan ihan muutoin vaan.

~~~~~~~~~~~~

Siinä vaiheessa tulee kutakuinkin selväksi kenenkin Visat ja muut osakkeet, BMW:t ja Harleu Taavitsonit ja muu pikkusälä aina purjeveneitä myöten.

Kun omaisuus- ja varallisuuskysymykset on vastattu ja asetettu oikeille jalustoilleen, seuraa huorissa käynnit ja montako kertaa jaksettiin. Sitten oman akan uskollisuuden ja nöyryyden kehuskelu joka huipentuu yhteislauluun tämän juopuneen mölyköörin toimesta. (Naiselleni; Dingo)

Päiden alkaessa nuokahdella, osan ryhtyessä pilkille ja osan jo vahdatessa kalaa haavi auki, nousee eräs pitkän huiskea luinen kuikelo. Niitä hiljaisia joita jokaiseen saunaporukkaan kuuluu ainakin yksi.

Nyt - muun mölinän jo vaimennettua, savupalowiinasta rohkaistuneena päättää tuoda tähän tilaisuuteen myös henkisesti korkeampaa eetosta  ja kultturellista sivistystä kuin mitä olvin ja palowiinan voimalla on saatavissa.

Hän kaivaa saunapussukkaan taittelemansa paperin ja oikoo sen, rykäisee sekä ryhtyy oitis lausumaan:
SUOMi

Sininen ukko ja valkoinen akka oman saunan verannalla.
Joen rannalla. Vasta hävyn päällä, wanha tapa.
Suonikas koura vehkeitä varjoo, sama wanha tapa.
Ryppyinen nahka höyryää kilpaa
kamanan raosta tuprahtelevan höyryn kanssa.
Kuikka huutaa suvannossa akalleen: Älä huuda!

Ukko vanha kähisevä käppyrä, kuin laitimmaiset eväänsä
jo viime viikolla syönyt kuiva koppura.
Viimeistä hengenvetoa vailla hautaan.
Akka paksu, isotissinen, vyöllä kunnon makkara tahi pari.
Rintava, reitevä, persevä. Punakka, tanakka
ja hanakka vieläkin sanomaan. Tyhjästä.

Joku epäili kuusikymmentäneljä vuotta sitten häissä,
että mitä tuostakin mahtaa tulla - ukkokin,
häissään jo päissään kuin tikka,
likka nuori kuin uutispotun kuori

Eikä tullut.
Vain seitsemää potraa, wäkevää veljestä,
toinen toistaan jullinpaa, punaniskoja parhaasta päästä,
akka leveistä lantioistaan maailmaan eläväksi laski.
Ei kumarrelleet homoja eikä pomoja;
ei neekereitä ei ministereitä.
Ei pappia ei herran tappia.

Wanhin kuoli kaatuvan puun alle,
yksi ajoi humalassa siltarumpuun,
yksi hukkui kustessaan,
uskollisesti kalu omassa kädessä.

Yksi on Tukholmassa puliukkona,
Yksi nurkattomassa
ja yksi orjana €uroopan Unionilla.
Nuorin on insinöörinä jossakin hiijessä, ei ole soitellu.
Ei tullut eläjiä yhdestäkään.

Mutta sosiaaliämmä tuli ja sanoi: Väärin kasvatettu!
Ei ollut sitä ennen ikinä käynyt. Tiesi muuten vain.
Ja määräsi kunnalliskotiin. Pakolla veivät.

Nyt ollaan kotona pakomatkalla.
eikä lähdetä takaisin elävinä. Omasta Suomesta!

Murheellinen haulikko rahia vasten nojallaan
tulvii suolaisia kyyneleitä lätäköksi.

~~~~~~~~~~~~

Muutaman wanhemman, vielä järissään olevan miehenraadon poskelle herahtaa kyynelpisara, kaipa se muistelee omia juuriaan ja lähtökohtiaan. Muudan herraskaisen oloinen kaljupää nieleskelee ja kurottaa savuviinalasia.
Nuorimmaisesta päästä ovat jo nuupahtaneet, matkalla autuuteen, juoppojen paratiisiin herätäkseen aamulla Helvetissä janoon ja vaskikellojen soittoon humeetissa.

Ilta päättyy kun kylältä palkattu siivooja Esteri Vainikainen tulee ja raahaa ukot yksinkertaisella näppiotteella solisluiden päältä pukuhuoneen lavitsoille.  Nakkaa porontaljat päälle ja pukkaa oven kiinni.

Tuttu-tuttua, ei ne siitä suutu, hyvillään vain ovat kun Esteri vie syöpäläisiltä suojaan. Tyhjentää vielä tuhkakupit palavista aineksista, kerää pullot jätesäkkiin ja avaa saunan tuuletuksen.

Kääntyy sitten pois ja ottaa mennessään naulakon päältä, sovitusta paikasta, viikatun satasen, nuuhkaisee ja suutelee sitä sekä laittaa poveensa.

Huikkasee hyvät yöt ja se on siinä - kukaan herroista ei tällä kertaa vongannut. Herralauma jää odottelemaan lohennousua Tenojokeen sekä akkojaan jotka tulevat onneksi vasta viikon päästä penikoiden kera.

Elämä on.




Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Sydän täytyy onnesta kun kaupunkimaasturin tuulilasin takaa otetaan silmillä arkunmittoja kun käytän suojatieoikeuttani.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

KONTiON SYÖTTi


KONTiON SYÖTTi
 
Lapinsirkun pyrähdys maasta - lähes jalan alta,
korkealle taivaanpiiriin suvivirttä livertäin
saa humeetin hujan hajan:
Tänne rakentaisinko itsekkin majan;
tunturin aurinkoiselle lanteelle - kurun reunalle?

Piekanan huuto alempaa pahtailta tuntuu sanovan
että tule, tule, wanha tuttu ukonryötti.
Jotta missäs sinua on pidetty - kontion syötti?
On jo kaivattu, vaikka itsekkin vasta tultu
ja pesäpaikkaa raivattu.

Pohtiakseni ajatusta harkinnan hohtimilla
taiteilen raatoni alas lumiseen kuruun,
haalin risuja syötiksi tulelle ja tuikkaan eloon.

Koukkaan lompolosta tunturipuron raikkautta,
alkuperäistä totuutta,
sitä mitä markkinamiehet ja kaupustelijat nykyisin,
hieman muunnellen, myyvät pullossa.

Tästä temppelistä on rahanvaihtajat
ja kaupustelijat karkoitettu.
Tulen tuoksu, tunturikahvin aistinautinto
saa sulkemaan silmät ja ajatuksen laulamaan.

Ei kuulu kihun kirkuna eikä kapustarinnan piipi,
ei vedä nummea keräkurmitsan siipi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 12. kesäkuuta 2010

KURKOTAN HETTEESTÄ PiVOLLA

 
KURKOTAN HETTEESTÄ PiVOLLA
 
Elävästä tulesta minä itseeni hengen otan;
lämmön tervaksen tuoksuineen muistoissa juoksutan,
yhdessä tuulen kera puhallan uhalla lujaa,
oiustan aihkien välistä kujaan,
pujahdan lompolon ahteelle.
Nöyrryn pöyristyttävän kauneuden edessä.

Vedessä heijastuu koko arktisen kesän kuva:
tunturi peilautuu monipolvisine koivikkoineen.
Loivien kallaiden helmoissa,
purojen reunoilla kurujen tummissa siimeksissä,
kultainen aaltoileva pallomeri.
Sinirinnan soliseva noro hyväilee aistia.

Jängällä hillankukkien lumiharsu,
suopursun tuoksu leijumassa wäkevänä kaiken yllä.
Sinisempi taivaanpiiri kuin koskaan,
valkeiden pörröisten lampaiden lauma lipumassa
joutilaana puolelta toiselle maan ja avaruuden rajalla.

Ympärillä vehreä ävär hämärässä,
kurkotan hetteestä pivolla huulille kosteuden
sovitan korvani jäkälälle,
kuuntelen kiven kasvamista tuoksujen huumaamana.

Pakahduttaa.
Niin on paljon kauniita sanoja jonossa tulossa.
 
Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 11. kesäkuuta 2010

KORVA-, JALKA- JA SUPERSiENiÄ


KORVA-, JALKA- JA SUPERSiENiÄ
 
Kevät ja alkukesä on yltiöpäiden sekä uhkarohkisten herkkusuiden eetoksen täyttämää auvoisen hereää aikaa. Sienivillitys, -himo ja -kiima panee inimisen ryntäilemään pitkin julmasti haavoitettuja maita ynnä mantuja pärevasu toisessa sekä veitsi toisessa kourassa. 
On ensimmäisten itiöemien aika. Korvasienten. 

Ja mikäpäs siinä. Ryöpätään ja ryypätään, ryöpätään ja ryypätään. Kyllä lähtee myrkky pois.

Iniminen elää kasvien tapaan symbioosissa sienten kanssa. Sienten jotka eivät ole sen kummemmin kasveja kuin otuksiakaan. Ovat vain pelkkiä tuiki tavallisia sieniä, fungeja, eukaryootteihin eli aitotumaisiin kuuluva hyvin lajirikas kunta. 

Nämä fungin pahkeiset (osa niistä), kuppaavat inimisestäkin ravintoa ja iniminen kai vaistonvaraisesti lampsii ja hortoilee sitten pitkin metsiä ja viteliköitä (Lannanmaassa hirviökärpästen ahdistelemana), saadakseen sienen ottaman ravinnon takaisin vastavuoroisesti jostakin muusta sienilajista. Tai pikemminkin sienirihmaston ilmoille pukkaamasta itiöemästä.
 
Itiöemä se vasta on soma sana. Niin äidillinen, että heti tulee mieleen tissi. Nooh, vain miehet tietävät ja käsittävät sen.

Sitä eivät vain ihan kaikki jotkut ulkopuoliset hevillä ymmärrä, ei hoksaa, että miksikä sitä inimisen pitää metsissä kykkiä kaiken maailman Naitattien ja Ryypätkääpien ynnä Matsutakien perässä.
 
Että kostoksiko? Kun inimistä itseään kuorruttavat tai sisältä syövät sienet ovat etupäässä epämiellyttäviä, kuten katolla hilluva Hilsesieni, rinnassa säteilevä Savipuoli, tai alakerrassa kaivertava Hiivasieni.
 
Ja varpaissakin, jotka muuten ovat melko vapaat muusta rasituksesta kuin liioittelusta, hiestä ja hiertymistä, ne onnettomat härpäkkeet saavat kärsiä Jalkasienestä.
 
ZIZZOZ! Olipa yksi peijjooni tyystin unehtua! Vatsaan pujahtanut Hiivasieni, ketale jonka häätämiseksi taitaa nykyisin olla ihan kursseja kansan- ja työväestönopistoissa.

Eikä pidä kenkään luulla että sienet tähän loppuisivat edes. Sienihän on maailman suurin bionmassa, osaa sanoa nykyisin jo länsimainenkin tiedemies. Niitä riittää joka lähtöön. 

Joka on esimerkiksi tympääntynyt Kärpässienen suureellisia ihmeitä tekevään vaikutukseen, voi pakata harhautusmielessä rinkkansa ynnä muut retkivermeensä sekä lähtä tunturivaellukselle etsimään selkosille hukatun lakkinsa itse.

"Hay que ser muy limpio, es la sangre de Nuestro Senor Padre Eterno - sieniä syödäksesi sinun on oltava puhdas sillä ne ovat meidän Herramme Ikuisen Isän verta."
(Ricardo Garcia Gonzalez)

Etsivä kyllä löytää ja voi nykyisin kätevästi kuivata ihmeitä tekevät sekä sotkea  lopputuleman vaikka hinajaan ja nauttia matkoista skábman aikaan, no miksei joulun jälkeenkin - Härkäviikoilla.
Lusikoi vain hinajaa käkättimeensä jos tahtoo nähdä valon aiemmin kuin tähtitieteellisen kaavan mukaan se on ilmaantuva.

~~~~~~~~~~~~

Hyvin runsaasti surullisena kansainvälisen markkinatalouden rujosta ontumisesta ja siitä mieleni syvästi pahoittaneena huomasin kuitenkin jostakin läystäkkeestä onnekseni uutisen, jossa kerrottiin että Käkikellomaan tutkijat ovat löytäneet mikroskooppisen pienen sienilajin, joka voi nopeuttaa riisin kasvuvauhdin jopa viisinkertaiseksi. Siis 3 sadosta 15 satoon. 
Hera Isä sentään! Sehän tekee 1,25 satoa/kk.

Näiden sienestäjien mukaan tämä älynväläys voidaan valjastaa kaupalliseen käyttöön muutamassa vuodessa.

Moisesta tiedosta ilahtuneena otin hyppysellisen tahi pari virtuaalista kärpässientä ja jatkoin sekä hurjapäisenä että ennakkoluulottomasti vieläkin pidemmälle. Ajattelin hurmassani että  koska moisen havainnon tekivät mukavuuspankkimaan tutkivat lajitoverit, luonnollisesti kun on kyse kasvuvauhdista, niin mikseipä heidän odottaisi jalostavan kyseistä Glomus-sukuista sientä vielä askelta tahi paria pidemmälle.
 
Mitä sitä nyt riisiin hukkaa hyvää asiaa, inimisiä on jo liikaa muutenkin pallolla. Parempihan se olisi jalostaa sienestä pilleri jolla kiihotetaan talouden kasvuvauhti viisinkertaiseksi. Pääsisimmä pian kaikki valko- ja kalpeanaamat nauttimaan Tavarataivaan onnesta ja auvoisuudesta hopummalla.

Käkikellomaa on jo ennestäänsä tupaten täynnä kaikenmaailman kaikenkarvaisia pillerinpyörittäjiä. Josko niiden ahneus täyttyisi ja tulisi taloudenkiihdytyspillerillä siitään valmiimmaksi.
 
Ei sitä tiedä, mutta kannattaisi kokeilla. Rippeistä nauttisimma sitten koko muu rupusakki, sillä en herkästi luota viikonlopun puoluekokousten ratkaisuihin. Kusessa sitä ollaan vielä maanantainakin veikkaan, mutta jos ja kun moinen pilleri joskus Käkikellomaasta saadaan, se pitäisi heti pakkosyöttää politikonketkuille, jotta ne hopummin saisivat touhuttua hyvinvoinnin, rikkaan mielen ja -kielen myös muille kuin itselleen.
Se on jäpti!

Itse en nauti itiöemistä sillä ne mitkä tukin käkättimestä sisään, tulevat jonkun tovin päästä takaisin samasta reiästä. Ne eivät jostakin kumman syystä löydä luonnollista reikää ulos.
Kokeiltu on. Oli miehisyydestä kyse vaikka itse tiesin sen ilman kokeiluakin.
 
Rouvani taas kerää, perkaa, kuivaa, keittää ja pakastaa ja rakastaa itiöemiä. Matsutaketkin kelpaa ilman kahtapuhetta, eikä pane kampoihin männynherkkutateillekkaan.

Minusta Café Brutal - kuksallinen sitä herkkua, korvaa oiwallisimmankin, aistinautintoja huumaavan itiöemän.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Sieniä syödäksesi sinun on oltava puhdas sillä ne ovat meidän Herramme Ikuisen Isän verta. Tervetuloa Absurdistaniin!