EHTOON TYVENESSÄ

EHTOON TYVENESSÄ
 

Hyttyskatraan hennon kepeä,
kiihkeä tanssi ehtoon tyvenessä,
siimeisen metsäaukion valonläikkää vasten,
suosta lipuvan autereen tursutessa pursun tuoksua
on iänaikainen elämys laulurastaan huilutellessa.

Joutilas, satunnainen,
oman onnensa varassa kulkeva aikamatkaaja
antaa näyn äänineen kaikin mokomin asettua
mielensä sopukoihin,
tehdä tilan, laatia itselleen kodin,
ettei koskaan tarvitsisi kiiruhtaa moista näkyä
vartavasten katsomaan.

Sillä hyttysliudan karkelo,
kaikessa vähäpätöisyydessään on luonnon ihana ele
joka on jatkunut hamasta muinaisuudesta
aina näihin päiviin ja jatkuu vielä tästä ikuisuuteen;
sittenkin kun ihmisen aika on ohi.

Viihtyvät vuodet ajassa hyvin,
siirtyvät kiireet kiihtyvin hopuin sivuun
jos katsoo illan auringonlaskuun.

Laihtuvat aiheet,
vaihtuvat vuodet kuihtuvat aikeet
jää tilaan vain haikeet.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!