torstai 31. maaliskuuta 2016

HOLOTNA


HOLOTNA

Jääkentän päällä puhaltaa,
sen tiesi kyllä jo lähtiessä,
muttei sitä osannut mitenkään aavistaa,
kuinka paljon se käy luihin ja ytimiin.

Tämä rietas,
joka käy röyhkeästi - hallituksen lailla -,
heikomman aineksen kimppuun,
tulee manattua oitis syvimpään ryssän helvettiin.

Jo ensimmäinen kairaus maistuu jään sijasta puulta,
paleltaa,
vaikka miten yrittäisi veiviä kieputtaa.

Miten sitä asettuu pilkkimään
kun ei pysty asettumaan niin keskelle asusteita,
etteikö joku vinkan viilentämä osa osuisi ihoon?

Ei mitenkään,
tulee niin levoton olo,
pikaista tulta vaatii värisevä sielu
yhtä jalkaa tärisevän kehon kera.

Pöristin käyntiin,
tuulen suojaan ranta-ahteen suuntaan,
tynnöriin tuli - musta kana liekkien nuoleskeltavaksi,
kuksasta haistimeen tunkeva aromi hiukotuttaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

HANKiKANTO


HANKiKANTO

Aamurapea hanki houkuttaa,
vaikka olisi tässä muka tähellisempääkin tehtävää
kuin haihattelumainen hortoilu pystymetsässä
sarastuksen kultaamassa vastavalossa.

Otan riskin.

Siipiniekoilla on ollut jo herätys,
erinäisiä sirkutuksia kuuluu sieltä ja täältä,
tinttien heimolla on ilmiselvästi kosinnat käynnissä
ja suuret lupaukset yhdessäolon ihanuudesta.

Variskansalla on myös levotonta;
asiantuntemattomuuteni ei saa selvää,
jatistaanko heikäläisillä
pelkästään kevään arktisesta wimmasta,
vai onko seutuvilla lapinpöllö veroasioissa.

Tokihan se ketä tahansa kiinnostaa
saada kavereilta vinkkejä siinä missä varoituksiakin
kun kyseeseen saattaa tulla henkirievun säilyttäminen.

Joka tapauksessa;
kerrankin metsässä voi kulkea suurin piirtein
sieltä mistä huvittaa - väistelee vain puunrungot,
hanki kyllä kantaa ainakin siihen saakka
kuni aurinko ennättää latvuston ylle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 29. maaliskuuta 2016

SiRiSTELYÄ


SiRiSTELYÄ

Maalishelteet ovat sörsselöittäneet lumen pinnan,
ummenkulkijat muuttuneet pinnalla kulkeviksi,
lumi tilsaantuu telan alla tiiviiksi kantavaksi.

Kauas on nyt lyhyt matka,
jokaisen mutkan voi suoristaa,
painaa siitä mistä pystypuita vältellen sopii.

Tämä on kelkkakuskin onni - ilon ja riemun päivä.
Lapsenlapsi kaartelee järven jäällä yksikseen;
oppia saamassa kokemuksen kautta,
itseluottamusta tankkaamassa,
vaikkei jaksakaan vielä kiskaista pöristintä käyntiin.

Upea keli panee siristämään,
on niin kirkasta - näkee aurinkoon saakka;
tarvinneeko heikomman aineksen loitomma nähdä,
onhan tuonne jo ihan tolkun matka.

Avaran kannen alla ja päällä - jäällä -,
on mukavan mellevä tunne;
vain muutama tuikitavallinen lähipiirin tuttu,
ei ensimmäistäkään ainoaa oikeassa olijaa,
ei hyvyydessä keulille kyynärpäätaktiikalla rynnivää.

Vain onean kolea tuuli kaikille tasapuolisesti,
kullensakin ylleen haalimansa vaatetuksen mukaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 28. maaliskuuta 2016

EiLiNEN


EiLiNEN

Eilispäivän ankara suojasää sai aikaan ensitahdit,
ylihuikea viiden asteen kevät laittoi
viherpeippokuoron tsirkutukset koetukselle.

Ääntä niiden piti korottaa hyvinkin aivan
parhaiden juopottelukekkereiden tapaan -
sanottavansa oli saatava esille muiden tirpusten
kevättä julistavan sanoman yli.

Samaa hyvää ilmaisivat myös tintit, varpuset,
taviokuurnat sekä pari kuukkelia;
eikä osattomiksi jääneet varekset, hurakat
ja kylän tienoilla liihotellut kaarnepari.

Siinä rantteella viimeisimpiä lumihöytyväisiä
hätistellessä ja puita tulen poveen lisäillessä
joutui koko ajan korvat höröllään odottelemaan
joutsenten trumpettien ylilentofanfaaria.

Toistaiseksi ei osunut kuulottimiin,
mutta saattoihan muu puuhastelu tuottaa meteliä
siinä tuoksinassa sen verta,
että kaukaisimmat tervetulotoitotukset eivät ehken
ylettyneet kuuloluille saakka.

Sanomattakin on selvää,
että joukaiset olivat jo sulavesiin ehättäneet.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

LOiTOLLA PYSYMiSEN TAiTO


LOiTOLLA PYSYMiSEN TAiTO

Vielä avautuu yön parmas mustana,
lupausta kultaisesta viirusta on,
enteenä ruskot molemmin puolin.

Sielu rauhoittuu,
talven selkä on taittumassa huolimatta siitä,
että järjeltään lajinsa viimeiset - täyspäiset -,
saadaan värkkäämään ajan siirtelyn kera,
joidenkin idioottien synkeän pimeän puolen takia.

Jo muinaiset jumalat varoittivat:
Älä lähesty sonnia edestä, hevoista takaa
ja varsinkaan idioottia mistään suunnasta;
elä elämääsi etukäteen jälkiviisaana.

Typeryyksistä loitolla pysymisen taito
kattaa myös typeryksistä loitolla pysymisen;
se on suorastaan zen.

Aina illan oranssista aamun heleimpään ruusunpunaan;
unen- ja valveen rajatila sielun haihatuksineen
on sanain - niiden järjestelyn
ja runojen kypsymisen aikaa.

Kuin aamunkoin mystistä taikaa,
jossa runot syntyvät sen sijaan,
että ne valmistettaisiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 26. maaliskuuta 2016

AMMATTiLAiSiA


AMMATTiLAiSiA

Näkymättömiä viivoja piirtyy taivaalle tämän tästä,
latvoissa soi sirisevä laulu,
karmiininpunaisia ja kellanvihreitä säntäilee
näennäisen epäjohdonmukaisesti ilmojen halki,
mutta kuitenkin tolkkua liikkeissään,
jos pysähtyy toviksi seuramaan.

Wanhan kansan hakolintuja ovat - taviokuurnia,
veikeitä otuksia jotka liikehtiessään
muistuttavat tietyiltä osin aivan toisia siipiniekkoja;
etenkin papukaijamaisia eleitä on tuhkatiheään.

Viehkeää katseltavaa kertakaikkiaan,
suorastaan sisäistä hyrinää;
ruokintapaikan ympärillä raheilla taas pitkäputkisten
hidasliikkeisten wanhojen ukkojen palaveri.

Tuntikausia vahtausta - tuijottelua -,
sitä ainoaa oikeaa hetkeä hakien,
sitten liipasimella suollettu ryöppy kuvia
muistikortin mustaan aukkoon.

Ammattilaisia - niin vakavalla otteella,
että totinen torvensoittaja on suorastaan
rattopoika tähän sakkiin verrattuna.

Hiacen tiisseli aiheuttaa katkeria katseita.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 25. maaliskuuta 2016

PiKKUPOiKA


PiKKUPOiKA

Vastasatanutta tuoksulunta satumetsässä,
ripoteltuna taitavasti kuorrutukseksi oksille,
takertuneena reunavitelikön roikkuviin ritvoihin;
ilmiön väkevä tuoksu tunkeutuu sieluun,
lupaus enenevästä valosta huojuttaa mieltä.

Reunimmaiset päivät maaliskuuta - lupauksen kuuta -,
jokaisella heräämisellä yhtä vähemmän,
joka kerta lähempänä ihmisten kuista julminta;
seitsemän takatalven äksyä huhtikuuta.

Hui-hai!
Pikkupoika vie voiton,
oikeastaan änkyröintiä ei ole,
ei isommin vastaanpanemista;
kujeilusta juoruava veitikka silmäkulmassa.

Kieli ujuttautuu huulien välistä,
kurkottaa oksaan takertunutta lunta - lipaisee,
makustelee aromia silmät kiinni
ja on pian syvällä siinä hetkessä,
kiitämässä eetostensa selässä äärettömään.

Alati mukana seuraava koiru ei juorua - luotto-otus,
oudoksuu kylläkin päätään kallistellen
vuoroin toiseen ja toiseen alfauroksen käytöstä.
Mutta malttaa olla vaiti.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 24. maaliskuuta 2016

JUHLAKALU


JUHLAKALU

Wanhat rungot parahtelevat toisiaan vasten,
lounas puskee päälle,
tavoittaa sisempääkin kuolpunasta lakkapäiset.

Niiden aika alkaa olla jo ohi,
tyngistyneitä oksia - tykkylumen murtamia,
parhaat latvat ovat kärkkäät pesäntekijät
noukkineet aikaa sitten risulinnoihinsa.

Niiden narahtelun kuunteleminen
avaa uksia syvemmälle,
monimutkaisempaan, koukeroisempaan maailmaan
joka on sisältä päin katsottaissa tosi yksinkertainen.

Niin selko,
että huomatessaan olevansa yksin hangen päällä,
alkaa naurattaa vietävästi -
kukaan ei ole kuulemassa kulmiaan kohotellen
sydämen pohjasta kumpuavaa purkamista.

Iskee mahdoton wimma tehdä torkkotuli,
juuri siihen paikkaan - niille sijoille;
tuli on parasta mahdollista rohtoa tähän hetkeen.
Näkimet haravoivat jo maastoa.

Pian kaikuu kairassa mojovat iskut
kun tervaksinen kanto pääsee juhlakaluksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

ONTELO


ONTELO

Verkkaista paarustamista ummenkulkijan jäljellä;
täytyy harjoitella kävelemistä,
raitis ilma maistuu ulolle,
mutta tekee hyvää.

Keuhkot nousevat villiin - tahtovat ahmia -,
kahmia kaiken lähiympäristön hapen
ja kiskoa sen itseensä.

Sellainen ei sovi,
keho reagoi maaliman tavaran haalimisen;
ryityttää,
on pysähdyttävä - lopetettava pappasipsutus.

Sauvat kainalossa huilausta,
pää kiertää kuin pöllöotuksilla,
näkimet pysähtyvät luonnon taideteokseen.

Sellainen hontelo kuosto,
siinä ontelo;
sitä on katsottava uusin silmin.

Otuksen pää ilmaantuu onsilon suulle;
helmipöllö - upeat on kehykset sillä,
tervaroson vaurioittamaa männynkäkkärää.

Siunaan hyllyyn jääneen kameran moniaan kerran.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 22. maaliskuuta 2016

SANOMATTA MiTÄÄN


SANOMATTA MiTÄÄN

Lumi kantaa vaaran poskilla,
oli aivan asiakseen kamuttava kiirelle,
alhaalla tuntui ettei mahdu hengittämään.

Sielu kaipasi avaruutta - sen alkavia ääriä -,
reunaa josta voisi ulottua loputtomiin,
siirtää eetoksensa kosmisiin sfääreihin
vapaasti huilaamaan.

Kurkotus päättymättömän sinisen yli huimaa,
ajatus kiitää niin tuimaan,
että se tupsahtaa naapuri linnunrataan
ennen kuin ennättää kissaa kunnolla sanoa
ja matkaa sentään on melkoinen heilahdus.

Mutta kyllä sitten helpottaakin;
iän kaiken on tämä konsti toiminut
kun aikuisten ihmisten sairaaloinen höperehtiminen
on saanut kyltymispisteen.

On pitänyt päästä pois - ei pakoon,
mutta pois ilman että tarvitsee sanoa mitään
yltiötyperysten tulta lisää lietsovaa.

Itsellinen runoilija ei voi valehdella
sillä totuutensa on omassa päässään.
Vain kuolleet kalat menevät virran mukana.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 21. maaliskuuta 2016

KUTiNAA


KUTiNAA

Eipä sitä paljoa iso köriläskään tarvitse
kun jo herkistää;
näkimen nurkat kostuvat - ry'ityttää ilman virkaa.

Pienen otuksen näppärä kiikkuminen oksalta toiselle,
muutama ti-tyytä mukaileva sirkutus,
rinnan pörhistys,
siipispankkojen leuhauttelu - se on siinä.

Kevät.
Koko koreudessaan.

Sen tuntee jo tuoksusta;
pysähtyneeseen tyveneen uhkuu läheisen
mäntymetsän auringon lämmittämä väkevä aromi,
tunkeutuu haistinten kautta humeettiin,
synnyttää löyhän yhteyden sielun ja riemun välille.

Oikeastaan rietastuttaa,
mutta kevään huumaus on kai pidettävä
ens'alkuun pelkkänä silkkana omana tietonaan.

Mitä enemmän sisäistä kutinaa,
sitä makeammalta se tuntuu,
ruopii oikein munaskuita myöten
ja jokainen metsän läpi siilautuva
kultainen viiru saa hyrisemään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

WANHOJA MERKKEJÄ


WANHOJA MERKKEJÄ

Tasaisen upeaa - katsoi minne katsoi;
silmiä sirhistäin näkee vastavalon hopeoimia hankia,
jalokivisateen tanssia
puhurin pöhäyttämien koivujen katveessa.

Sinisemmäksi taivasta ei saa,
ei - vaikka hinkkaisi sitä millä,
mutta sielun mieliksi kontrastia loiventaa harsuilu,
pilvien luisuminen verkkaan koreuden päälle
syvyyttä ilmaisemaan.

Yöttömän yön siemen on kylvetty,
laskettu niskan päälle kivunneen päivän kohtuun
ja aika käy hupenemaan sellaista hoppua
ettei ihan kaikkia suunnitelmia ehdi toteuttaa siihen
kun yö jo on poissa tyyten.

Ensimmäiset pulmuset yllättivät niin,
että joutui näkimiään hieraisemaan,
nipistämään itseään varmuuden vuoksi
ja vasta sitten tähystämään lasin läpi.

Elinvoimaisia yksilöitä häärimässä eeskahtaalle,
pörhistelyt ja yhteenotot vihjasivat
hormoonitoiminnan vilkastumisesta.

Kevättä pukkaa jos wanhoihin merkkeihin uskomista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 19. maaliskuuta 2016

SiTiS ViTA


SiTiS ViTA

Kummallisia eetoksia myllää yhä sielun liepeillä,
paluu Styx-virralta on apea,
kapea kivinen tie - oneine pilven varjoineen -,
saa mielen yhä ontumaan;
kielen varomaan haikeita ja vaikeita sanoja.
Ry'ityttää vaikkei ry'i.

Eilinen päivä tuntui jo elämältä,
Seitatunturin päällä räköttävä taivaallinen valo
jota nokilasit ei juuri laimenna - ei vaimenna
lupasi auvoisia päiviä.

Nyt kun päivän tasaukseen on vajaa vuorokausi,
sen ymmärtää - mikä voima,
mikä käännekohta on elämässä päivän voittaessa yön.

Sen vain tajuaa;
kaikki ikään kuin loksahtaa paikoilleen,
taudit hellittävät - vaivat helpottuvat,
hormooneja tursuva leppä käy kohisemaan suonissa.

Elämänjano käy niin suureksi,
että märästä vedestä käydään kinaa
uveavantojen ja sulien tuntumassa.

Kevät on kiivasta leikkiä kahden;
suurten meluisten joukkojen sisällä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 18. maaliskuuta 2016

AKKA LAKKASi


AKKA LAKKASi

Kaikki Pohjan akat ovat sukua toisilleen;
tämäkin joka ehtoolla tuuditti uinumaan -
ujelsi ensin katon harjaan turtumiseen saakka,
puhalsi pitsiset uutimet akkunaan
ja kun sai uniloikan Höyhensaarille - lakkasi.

Pistämätön hiljaisuus virotti,
tanssivat eetokset vyöryivät jo virkkuina -
pää vielä pieluksella,
kuulostellen toisella korvalla lakkaamista.

Kun ei tuulen soittoa,
herääminen ihmemaahan saman tien,
hujalleen nakeltujen asujen kerääminen,
sitten sovittelu ylle,
vaikkei mokomasta mitään riitaa.

Koiruvahdin verran unta tälle huomenelle,
tuiskulunta kaikkialla minne näkimet ylettyvät;
hämärän rajamailla valkoinen yhtyy mustaan.

Kissi katsoo lampaantaljaryöpyn seasta,
raottaa toista nä'intään raukeasti
ja palaa takaisin kiskomaan itseään koirun uneen.

Pohjan akan pysähtynyt tuokio tuo mieleen nuotion,
sielun retken tanssivien liekkien mystiseen hetkeen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 17. maaliskuuta 2016

PESÄSSÄ


PESÄSSÄ

Tuuli keinuttaa autoa - aivan runon tavoin -
kun istuu sen sylissä näkimet suljettuina
ja kevätaurinko lämmittää lasin läpi.

Todellisuudessa tundran reunalla,
meren ja maan rajan ainoalla
tasaisen alavalla paikalla puhaltaa
helvetillinen horna luoteesta.

Oikean puolen synkkä harmaa,
joka pakenee äärimmäiseen mustaan syöveriin
jossain myrskykeskuksen tykönä,
syytää akkunaan kappakaupalla jäätäviä neuloja.

Ripisee se puoli,
konepelti kiehuu udusta pilkottavaa valoa vasten,
vasemman lasin pisaroittaa juoksevaksi pyörre,
mutta sisällä on kuin unettavassa pesässä.

Elämälle välttämättömät tykötarpeet katettuna
apumiehen paikalle - airamikohvetta,
sekä oivallisesti savustettua sianpoikasen kylkeä
noin sormen vahvuisina viipaleina.

Pillisuklaajuomaa vihreän veden puolelle tähyten,
siellä siipiniekkameri kirkumassa kevätkiimaansa;
ja jumalisesti olisi vaan elettävä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

MA-MA, HU-HU!


MA-MA, HU-HU!

Kuten hyppyset kynsilaukkaavat
joskus pöydän kantta vastaan
kun pohdinta on jossain välitilassa lievän hilpeyden
ja epämääräisen sen hetkisen onnen tunteen kera.

Sen mukaisesti myös sisäinen hykerrys
kiristää naururyppyjä silmäkulmissa siihen suuntaan,
että koko tilanne saa sen johdosta itämaisen sävyn,
niin ulkoisesti kuin hiljaisesti.

Hyvän olon tunne hyvistä asioista;
niiden järjesteleminen sillä erää parhaaseen
mahdolliseen järjestykseen ilman paineita
on jotain ihmiseläintä suurempaa.

Mieltä hivelisi sanoa zen,
mutta se olisi ehken ulkopuoliselle liian kopeaa,
joten sen käytöstä on pidättäydyttävä.

Ellen hoksaa esittää sitä vielä yksinkertaisemmin,
sillä yksinkertainen on kauneinta,
kauniimpaa kuin mikään muu maailmassa
ja kaiken olemassa olevan ydin ja zen.

Sarastuksen alkaissa tiikeri raottaa silmäänsä;
kiinalaiset sanovat: ”Ma-ma, hu-hu!”
Tiikerit nyt ovat tiikereitä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 15. maaliskuuta 2016

AMiRAALiN BOFORiT


AMiRAALiN BOFORiT

Ravistaa orastavasti,
on pari päivää lupaillut pikku tormia täksi päiväksi;
sellasta kahtakymmentäkahta metriä ja risat.

Mitä se nyt tekeekään wanhan liiton boforeissa -,
jotain yhdeksän luokkaa;
haaveissa tietty kymmenenkin pyörähtelee.

Ja suunta olisi vesta ja vestapohjanen,
hui-hai - tuosta koko niemimaan tuntureiden yli.
Juoksuluntahan se tuo tälle rannalle rietas -
sikäli mikäli ei ole sisämaassa jääkuorta päällä.

Odotellaan paikan päällä,
kerrankin ei tarvitse lähteä Odotettavissaan asti
puhallusta vartoomaan.

Mutta-mutta ja mutta;
kun normaalisti luotettavista lähteistä
tiedettiin kertoa myöhäehtoolla
jotta muudan kyhmyhaahkauros olisi sotkeutunut
hääpuvussaan haahkasakkiin tuolla
kaupungin satama-altaassa.
Ja joku onneton sen kuvannutkin.

Niin jo vain se kyllä polttelee,
poltteli jo sikeimmän yönkin aikana että jos...

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 14. maaliskuuta 2016

HOPEA


HOPEA

Jokahisella matkallani Ihmemaassa tallentuu jotain,
sielun juureen - pysyvästi -, syöpyen kaiverrettuna;
eikä lähde ikinä pois.

Eilen,
ynnättyäni vuoroveden äärellä tämän
kurjasti alkaneen vuoden harvoja onnenpäiviäni
maisemien suhteen;
niiden mieltä ankarasti kuohuttavien kauneuksien,
jotka kykenevät ravistamaan raavasta miestä,
wanhoista vähälännistä käppänöistä puhumattakaan.

Samojen dramaattisten ilmiöiden,
jotka saattavat värisutien kanssa värkkäävät
toivottomuuden partaalle
ja aloittamaan kuukausia kestävän ryyppykierteen,
protestina - ihan vaan silkasta vitutuksesta -,
luonnon ylivoimaista mestarin jälkeä vastaan.

Kuunmaisemaan ei ollut pääsyä,
mutta kun oli käännyttävä,
alettava paluu ihmiskuntaan päin,
oli näkimien edessä mykistävä näkymä.

Niiden muutamien hetkien aikana
mikä täyskäännöksen ähräämiseen kuluu,
oli maisema vaihtunut hopeaksi - eikä kyynelistä pulaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

JÄLKiViiSAS


JÄLKiViiSAS

Siunattu olkoon se väkevä hulluus;
kun sai aikanaan -
ennen ainoan oikean järjen keksimistä -,
ryhtymään haihattelevaksi runoilijaksi
ennustajan sijaan.

Kannatti olla pari kuukautta etukäteen jälkiviisas.

Ennusteista olisiko toteutunut ensimmäistäkään
tämän nyky-ilmestyskirjan aikana,
jossa politikat kääntävät näkymättömiä takkejaan
niin sukkelaan ettei sitä silmä havaitse,
järki sitäkään vähää.

Katujen kulmat väärällään hyväuskoisia,
niskoillaan kymmeniä näkymättömiä takiaisia
kuiskuttelemassa korvaan: "BÖÖ!"

Runoilijana jok'ikinen runo on toteutunut,
uskoni varhaisaamun magiaan on ankaran vankka;
aamunkoissa runot vain syntyvät -
sen sijaan että valmistaisin ne.

Nousen käsilleni - käsittelen meren rantaan,
suutelen suolaista aaltoa
ja palajan kuivalle maalle - wú wéi;
siinä on kaikki.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 12. maaliskuuta 2016

FØRSKOTTi


FØRSKOTTi

Vuono tuoksuu,
se on jo niin lähellä,
että vetämällä uutimet näkimien eteen
voi aistia mustavalkoisen kontrastin
joka syntyy hohtavan maavaipan
kohdatessa hyisen meren huuruisen rajapinnan.

Meren suolainen tuulahdus livahtaa ovenaukaisulla,
kättelee pakaasit,
kissakontit,
selkänojat,
kojelaudan
ja käy niskatuen kautta iholle,
siitä haistimien kautta sieluun.

Antaa piu-paut antibiooteille,
ottaa ankaran otteen ja ravistaa;
värisen ilosta,
huojutan kehoa merivirtojen rytmiin,
kumarrun suutelemaan vastaan rynnivää vuoksea.

Naiseni katsoo minuun vitkaan - sitten akkunasta,
samalla tapaa kuten naiset ovat iänkaiken tehneet;
kuin peuranmetsästäjä odottaessaan
saaliinsa ilmestymistä aukiolle
tai kalastaja odottaessaan kohonsa
vaipumista lompolon kohtuun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 11. maaliskuuta 2016

iNESSiiVi


iNESSiiVi

Keväinen, aurinkoa räköttävä päivä koettelee sielua,
kaihtimet joutuu kiertämään kaamosasentoon
ja kaikenlainen hilpeämielinen eetos
on suljettava kokonaan pois.

Tästä ei tule lasta ei paskaa,
kuukausien odottelu valuu
kuin vesi hanhen selästä.

Sisäolennosta ulon kultainen loiste
ei vaan tunnu mukavalta,
ei rauhoita - tuo hyvää mieltä,
pikemminkin ajaa sohvan syvimpään syliin;
iänikuista kössin turkkia paikkaamaan,
vaikkei se siitä ole milläsikään,
eikä muuksi tule tai eheydy.

Ensimmäisiä ohuita haituvaisia mielikuvia tulesta.
Ja savusta kiemurtelemassa laavun sokkeloissa,
väliin hipaisten keskellä ahavaa tönöttävää haistinta.

Tippa herahtaa kielelle,
karkaa rinnukselle ennen nielaisua;
koiru jonka hommiin tuollainen tyhjän haukkaaminen
normaalisesti kuuluu,
katsoo äimistyneenä.
ottaa sitten "niinpä tietenkin"-ilmeen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 10. maaliskuuta 2016

BJARMiT


BJARMiT

Hämärän henkien kera peuhaus on tullut tutuksi;
ei mitään tiukkaa tuoksinaa,
sellaista renkien välistä otattelua,
samantapaista mitä muinoin työpaikoilla tapasi olla.

Toisinaan,
silloin kun houreet ovat oikein edullisessa suhteessa,
yön keviässä sylissä sattuu myös kohtaamisia.

Ultima Thule on tunnetusti ylisen Lapin
wanhimpia ja suurimpia risteyksiä,
näin ollen en ensinnäkään pidä minään ihmeenä,
että näille selkosille on jäänyt päivystäviä henkiä;
muinaisten bjarmien alueelle jämähtäneitä sieluja,
nykyajan päivystävien dosenttien tapaan.

Niissä kohtaamissa,
joihin hämärämittelöissä yleensä jään sielustani kiinni,
ovat etu- ja takapäässä parhainta antia.

Vilkkaita, jopa kiihkeitä keskusteluja siitä
kuka tai kutka tulivat ensin;
nämä jbarmilais-lemmot väittävät olleensa näillä
huudeilla jo ennen kun koko jääkautta oli keksitty.

Hyvän aikaa ennen kun muita retkueita edes
oli alettu suunnittelemaan - vastaväitteitä ei esitetty.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

JOUTELiKKO


JOUTELiKKO

Kokonaisuus leijuu yhä likin ja loiton välimaastossa,
epävarmassa tulevaisuudessa samaan tapaan
kuin murrosikäisen miehenalun ensimmäinen kerta;
saiko vai oli saamatta.

Ei ole vielä mitään vuorenvarmaa;
ääni-ilmaisua odotellessa
on puhuttava rakkaudestakin kirjoittamalla.

Kirjoitettava Stylus-kynäterveiset - hyvät ja huonot;
lämpöpatterina toimiminen on ohi,
virka vapaa seuraavalle tuntemattomalle potilaalle.

Jos vain ite haluaa,
kertokoon terveisiä Kharonille:
"Osta uusi arpa - parempi onni seuraavalla!"

Sarastuksen ensi häivähdys suutelee metsänreunaa,
onko se parempi tulevaisuus,
joka kasvamassa koiksi kultaisen juovan ylle?

Jospa nyt alkaa sanojen pursuamisen aika
kun kaikki wanhat lähestulkoon koluttu ja kaluttu?

En ole ennustaja,
pelkkä haihatteleva joutelikko runoilijariepu,
tuulten vietävissä syksyisten irtolehtien tapaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 8. maaliskuuta 2016

KiRJEiTÄ SOHVALOOTASTA


KiRJEiTÄ SOHVALOOTASTA

Tänään on huilauspäivä;
kaikki meikäläisen konstein, taidoin, tietämyksen
ja muistin porauksen avulla
saavutettavissa oleva on käyty läpi.

Kaikki mahdolliset ja mahdottomat jumalat
Aasta Ööhön on listattu
ja jokahiselle -
sitä mukaan kun on esiin tullut -
lähetetty vittuilukirje allekirjoituksella,
hetulla ja paikkakunnalla varustettuna.

Kaikissa sama kopio:
"Mikä saatanan kenokaula se sinä luulet olevasi?
Alat piinata yksinkertaista, viatonta runoilijaa,
kiskot siivet irti - nypit yksitellen raajat
ja vangitset lootasänkyyn haukkomaan henkeä
ja kiehumaan vitutusliemessään?

Tule mulkqvisti kohtaamaan mies miestä vasten,
äläkä luuraa siellä kaikkien hyväuskoisten
höppänöiden katveessa."


Postin suuri päivä,
pari reipasta kannannaista takkaa kertyi;
€uroissa melkonen väkitukku...
Nouhätä - maksetaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 7. maaliskuuta 2016

KYSYMYS


KYSYMYS

Kun vihdoin äkkää elon pitkässä juoksussa sallineensa
itsensä tulla isommin vastaan panematta
herkkääkin herkemmäksi.

Kevyemmäksi kuin pölyhiukkanen;
jossain yleismaailmassa huterosti killuvan untuvan
haituvaisen nokassa.

Siinä vaiheessa alkaa näkemään ihmisen sivistyksen
luomassa hetkuvassa nahkatornissa kovuuden,
kovuuden kaikessa mahdollisessa
mihin ihminen koskettanut.

Jopa kaikessa siinä
mihin ihminen vasta on ajatellut
joskus ulottaa pahan kosketuksensa.

Kun sellaisen ylle pääsee näkemään
ja sitä katastrofia välittämään,
sanat ovat niin ankaria,
että ne tuomitaan valheeksi ennen lukemista
ja sanoista pehmeimmätkin koviksi.

Kun pehmeä sanoo kovia pehmeitä sanoja
se on tyhjäntilan zenin veljenpoika
joka herkistyneenä on äkännyt ensi kertaa kysyä
itseltään: "Kuka hyötyy lopulta?"

Oh-show-tah hoi-ne-ne