lauantai 31. maaliskuuta 2012

KAiKELLE ALTiS


KAiKELLE ALTiS

Olevaisuuden keskellä,
auvoisana ottamaan vastaan tyhjän hyödyllisyyden;
itseasiassa tismalleen sen keskipisteessä - navalla,
kohdassa johon henkilökohtaisesti panostaen
kairasin wimmalla reiän.
Puuskutin ja pursusin otsani märäksi.

Kun ensin olin kulkenut neljänneksen ajan matkasta
pitkin aavaa järven selkää löytääkseni väljyyden,
kilometrien aution tyhjyyden ympärilläni
tajutakseni lopullisesti sen hyödyn.

Minun Zenini.
Roikun nyt sietämättömän ihanassa todellisuudessa
lähes seitinohuen langan toisessa,
jäänpäällisessä päässä;
odotan vastakaikua toisesta.

Kertakaikkiseen suoranainen ihme,
jos mitään ei pian tapahdu - nimittäin pitäisi;
siiman molemmissa päissä killuu kaikelle altis,
houkuttelevan avoin syötti.

Olen, elän, ahdistun ja eltaannun,
parun ja lataannun - varustaudun siihen,
että kaikki se ymmärrettävä joka minun täytyy,
on tämän ohuen seitin varassa keskellä autiutta.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 30. maaliskuuta 2012

BiEGGÁ-LiEĐĐi


BiEGGÁ-LiEĐĐi

Ahku uinuu aihkin juurakossa loitolla,
pienet jalat somasti taitettuna peskin alle;
on piipahtamassa ouvossa maassa.

Tuli sisältä käsky
kun enne lensi selkosesta hakkaamaan nokalla
rantteen ainutta keloa.
Musta kieras - valkeiden lintujen aikaan.

Ei ole pölkäämistä öksymisestä palkisessa wanhalla,
jos meinaa, lähtee vain pois - takaisin siljolle.
Siinä kaikki - tuosta kahden tunturin välistä;
Räkkäpään ja Keronaivin.

Kiehiset ja sylys kelopilkettä valmiina odottamassa
kuni matkalta palaa ynnä liki puhki poltettu kippura;
päällimmäisenä pyhänä keikkuu musta pannu,
auringon säteen pistämä pisara nokassa.

Maaliskuunlopun kirkkaan heleä päivä
on kaatumassa sijoilleen,
pieniä havahduksia oksistossa muodon vuoksi,
muutoin hiljaista lempeää.

Muorin viipyilevä tuhina,
unessa kävelijän säpikkäiden kahina peskin alla;
somasti se erottaa äänettömyyden hiljaisuudesta.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 29. maaliskuuta 2012

punainen


PUNAiNEN


PUNAiNEN

Rinta paistaa ylpeänä petäjän latvassa;
ensimmäisissä sarastuksissa,
huomenen jo kiiruhtaessa tuota pikaa kajeeksi.
Sitten valon taittaessa hämärän tiehensä
ja äänimaailman purkautuessa vapauteen.

Kymmenkunnan koiraan kilpalaulu tienoolla
saa liverryksen kuulostamaan ymmärtämättömästä
hälisevältä teinilaumalta,
joka hölisee tyttöin huomion saadakseen.

Ja siitäpä kyse onkin tietty,
pulleista rinnoista kumpuava ehtymätön viserrys
koko hämärien välin - lennossakin;
kun kuolpunan korkeimpaa paikkaa tavoitellaan
siipispankoilla toisiaan paiskoen.

Kyse tuoksinassa ei suinkaan ole
vain kaverien tuttavallisesta olalle taputtelusta;
ei sinne päinkään.
Itseasiassa kovasta pelistä pohjolan keväässä.

Kamppailua siitä ken pääsee saatille yökylään,
aitan pehmeille pahnoille jatkamaan sukua
ja sittemmin hoitamaan jälkikasvun elämäntaipaleelle.

Sitä uhkuu kiihkeä punainen rinta.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

HYVÄN SÄÄN AiKANA


HYVÄN SÄÄN AiKANA

Hetken auvoisen kevään pilkahduksen jälkeen
Lannamaasta tunkee tukkoinen purku,
mutta ei sitten päälle päästyään tiedä
alkaako vaiko lopettaako.

Härrää auringon edessä haikeahkona,
surullisen harmaana massana puolen päivää;
on muka ripottelevinaan lunta
joka kuitenkin viime hetkellä perääntyy
ja päättää haihtua hiiteen wanhan päälle laskematta.

Noin siinä tapauksessa,
että istun porstuan rappusilla vahtaamassa tekosia.
Kun nousen lopulta tympääntyneenä mokoman
umpuilman päättämättömyyteen;
käännän selkäni ja suljen uksen,
niin wiimeistään silloin kun ovi kamanaan kumahtaa,
rantteella sataa jo kahta sataa.

Keväinen päivä on kuin vikuroiva kermikkä
tai taamottavaksi tuotu pailakka;
jokaista näennäisen järkevää edesottamusta
seuraa heti ällistyttävän hupsu päähänpisto.

Useimmiten se tarkoittaa sitä;
on älyttävä lähteä hyvän sään aikana kotiin,
ennen kuin äityy kestämättömäksi.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 27. maaliskuuta 2012

RYYSTÄMiSTÄ


RYYSTÄMiSTÄ

Sukkasillaan on kipaistava rantteelle,
hernerokkaa valuva kapusta pivossa tököttäen;
juuri kuuratun permannon yli.

Tuuletusakkunasta kuulimeen erottuva ryystäminen
saa nääs keväässä askaroivan humeetin sekaisin,
höperehtimään kuin nuoren rakastuneen hupsun.

Heti porstuan rappusilta voi,
raikkaan virin huuhtoessa päänuppia,
oitis todeta ryystäjän viherpeipoksi pihamännyssä;
eikä suinkaan jiernakaiseksi,
vaikka sielu jo soisi sen näin vapaasti haihattelevana
tähän maaliskuun loppuun.

Täytynee vielä rypistää otsa takaisin talviasentoon,
kiristää kasvojen nahka piukealle,
vääntää suupielet vänkyrälleen,
ynnä tyytyä samaan järjestykseen luonnon suhteen
kulmakarvat rytyssä;
kuin muutkin kuolevaiset inehmot.

Vartottava nöyrästi ensin pulmusten vilkkuvat parvet,
sitten vasta - kurjen huudon jälkeen,
on odotettavissa jiernakaisten kihinä ja ryystö
aamun varhaudessa kuolpunan petäjissä;
hangesta pistäväin talventörröttäjäin äärellä.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 26. maaliskuuta 2012

ÄÄNETTÖMYYDEN OiVALLUS


ÄÄNETTÖMYYDEN OiVALLUS

Hetki kuin Satusaarten runo,
liikkumaton hiljaisuus ajan herkässä saarekkeessa;
toisella rannalla auringon paljastama tunturimassa,
tulosuunnassa rannaton aapa - haparoiva ura,
sille sijoilleen pysähtynyt tila jota on tavoiteltu.
Huohottavat rinnat.

On huhkittu puuterissa tunturikoivikoiden haalimien
valkohehkuisten jättiläisaaltojen yli,
tarvottu kainaloita myöten hidastetussa elokuvassa
seitsemänä samuraina;
kolistu jängän kivikoissa.
Miesten ja vaimojen väkevä joukko Onnenmaassa.

Kaikki kypsiä - selkäpiit märkinä vuolaista virroista,
mutta maksaa vaivan saada itsensä sellaiseen tolaan;
päästä tulen ääreen,
kiihdyttämään itseään tervaksen tuoksulla.
Helottavan auringon alla kaikki täyttyy.

Se tunne mikä sekoittaa lopullisen pakan;
hiiskumattoman äänettömyyden oivallus,
yksinäisen kipinän erehtynyt ripsahdus,
harhautuneen lumikokkareen sihahdus liekin sylissä.
Esi-isäin alkukantaisen tulen aromin aistiminen.

Se on elämänmittainen sietämätön autuus.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

SEKOPÄiNEN LEMMENLURiTUS


SEKOPÄiNEN LEMMENLURiTUS

Herkkä maisema avartuu kajeen alla,
taivaanpiiri raottuu,
kultainen viiru laajenee jakamaan sinen horisontissa,
valmistaa sijan valolle tulla.

Ensimmäiset säteet pilkistävät lakkapäiden lomasta,
keloutuvat aihkit tummuvat,
muuttuvat mustiksi vastavaloon nähden,
kasvavat uudestaan juuristaan katsojaan saakka
auringon tullessa esiin.

Kokonainen metsä on tyyten vaiti,
kuiskaustakaan ei erotu höristäviin ulokkeisiin,
ei rakastuneiden kelojen narisevia rakkauden sanoja.
Maailma on lähes valmis.

Ensimmäinen uuteen maailmaan syntyvä ääni;
tikka päräyttää konkelon onsia kuvetta,
sekopäinen lemmenluritus,
joka päätyy vertahyytävään kiljaisuun.

Se on kuin lupa - muutkin ryhdistäytyvät;
meteliä tekemään käy punatulkku-uros kirahdellen,
taviokuurna-tenori livertää latvasta aarian.

Tintti kimittää pökkelöstä:
"Ti-ti-pä-pä hyvinnii-pä-pä tyy-pä-pä!"


Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 24. maaliskuuta 2012

RiETAS ViESTi


RiETAS ViESTi

Liekit hyväilevät tervaista jaarikkaa,
väliin paljon palvelleen,
kolhiintuneen ja kuhmuisen mustan kanan kylkeä:
keskipäivän seisahtanut tuokio palkisessa,
tuuleton, pilvetön,
auvoisen kevään leppeässä.

Tervaksen aromi kiihottaa hetken herkimmilleen,
pyhä toimitus liikuttaa,
saa nielaisemaan;
hiljaisuuden täyttämät uneliaat jängän perukat
erottaa toisistaan vain
hiiltyvän puun rapsahdukset täällä,
määrätön äänettömyys tuolla.

Voisi vaikka uinahtaa syväksi toviksi,
ellei särysopan houkutteleva tuoksu kiertäisi
kuin kurilla haistimeen,
kutittamaan makuhermojen juuria,
töytyyttämään rietasta viestiä mahalaukkuosastolle,
joka puolestaan anoo humeettia heti paikalla
antamaan syömämääräyksen.

Malttamaton koura sukeltaa reppuun myyrän lailla,
kaivaa lautasen ja lusikan,
toisessa pivossa kapusta kukkurillaan,
valmiina kippaamaan tuoksuvaa lihasoppaa atriaksi.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 23. maaliskuuta 2012

OiKEA PAiKKA


OiKEA PAiKKA

Unehtumaton elämys,
elämän suuri juhlallinen tuokio tulee usein tilaamatta,
ennalta-arvaamatta tyyten.

Ja siihenhän sen viehätys,
sen mieleenjäävyyys perustuukin;
äkilliseen myönteiseen yllätykseen,
joskus satunnaisesti,
toisinaan ikään kuin vaiston varoittamana,
aavistukseen.

Voiko suurempaa olla;
paarustat umpisessa pilkkivermeiden kera,
puuskuttain, toivorikkaana, odotuksilla ladattuna,
silmällisiin havaintoihin perustuvin johtopäätöksin
sille oikealle paikalle.
Sille josta saa.

Väännät oikein uhalla vastaanpanevaa kairaa
uppiniskaiseen, hangoittelevaan jäähän:
"Menet perkele - kerran tähän päätin!"

Ja sitten se humeetin sumeaksi saava tunne;
sohjon kauhaisun ja pilkin laskemisen jälkeen,
ensimmäinen harri lähes repäisee ongen hyppysistä,
on viedä vavan Ahtolaan - singahtaa kuitenkin
vastavedossa sätkimään valkoiselle kuolinvuoteelleen.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 22. maaliskuuta 2012

ulos silmäilyä


POiSSAOLEMiSEN HAiKEUS


POiSSAOLEMiSEN HAiKEUS

Niinpäniin,
jotkut meistä - useimmat itseasiassa.
käyskentelevät maaliskuun harmaissa huoneissa,
kalvakkaina - näennäisesti työntouhussa,
vaikka sielu henkisen ruumiinsa kera on ihan muuaalla.

Tätä suurta joka keväistä näytelmää
näyttelee suunnaton määrä kasvottomia tzombeja;
haamuja istumassa virastojen kopperoissa katkerina,
kiukuttelemassa tietä kysyville,
vaikka kyse on heidän omista vääristä valinnoistaan.

Tilannetta pahentaa seuraava porras,
joka esimiehisyyttään osoittaakseen piiloutuu
suljetun oven taa näpyttelemään tyhjänpäiväisyyksiä
ja saa siitä hyvästä suorittaa kuukausittaisen
suoneniskun yhteisön ehtyviin varoihin.

Jossakin kolmannen kerroksen kulmahuoneen
akkunan edessä seisoo inehmo,
mies tahi nainen - sillä ei tässä menossa väliä;
tuijottaa ulos ulkoisesti tyynenä,
sisänsä väkevästi tulvivaa hyökyä pidätellen.

Äkkinäinen sanoisi:
"Poissaolevana; tuijottamassa liikkumatonta kohoa
wanhan onkimiehen tapaan huomenen tyvenessä."


Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

PUUTERiSSA


PUUTERiSSA

Ne ihanat kultaiset niitut;
syvälle sieluun syöpyneet kauneutensa tähden,
ne jotka ruskan aikaan hohtivat auringon matalissa,
syyspäiväntasauksen jälkeisissä säteissä,
osuvat nyt silmiin hopeisina aavoina aavojen päissä
mustien lasien takaa.

Hankikanto on par'aikaa muodostumassa,
mutta ei ihan vielä - pakkanen panee hanttiin;
jaksaa sinnitellä liki puoleen päivään
ja pinta ei ehdi sohjoutua iltapäivän porotuksesta.
Ei niin väkevästi, että muuttuisi yöpakkasen toimesta
miehen kestäväksi karstanteeksi.

Kaukana ei olla enää ilosta,
parahultaisesti siinä ja siinä,
jossakin jo kestää - hyvällä lykyllä.

Pian järvien autiot ulapat ovat mustanaan
lylyillä lykkiviä äijänkäppänöitä;
huojuvaa menoa tikuilla pukkien.
Ähkivät toisilleen viirullisissa trikoissa.
Välttelevät ajamasta toisiaan pahki.

Ei pohjoisen puolen tunturikoivikossa,
siellä puuterissa kanto kestää lentävän riekon,
kävelevän epelin jalka uppoaa siipispankkoon saakka.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 20. maaliskuuta 2012

SiNÄLLÄÄN ULKOiSESTi


SiNÄLLÄÄN ULKOiSESTi

Läpikuultava musta vitelikkö vastavalossa,
silmiinpistävän hangen kilossa sama kuvio myöten;
tunturikoivun juuresta kapuaa sopuli,
piipertää seppuku-juoksuun toista juurakkoa päin.

Harmaa äänetön kuolema käy niin äkin
että sitten vaan ei ole otusta;
sen sijaan tyytyväinen nappisilmä kuoston oksalla
kiertää päätään yleisön liikkeiden mukaan.

Pieni punaruskea epeli vartoo
neulanterävillä kynsillä oksaan liiskattuna
vihonviimeistä kuoloa.

Kyllästyy odottamaan,
hylkää sinnin - nytkähtää itse oman surmansa,
sekä siirtyy oitis nauttimaan pelkästään vihvilöitä
pöllöttömään paratiisiinsa.

Onean tuntuinen hiiripöllö ei osallistu
mitenkään toisen kuoleman riittiin,
enempäsä taitaa kuikuilla uutta kandidaattia;

sinällään ulkoisesti yhtä välinpitämättömänä,
tyynenä ja levollisena kuin metsästäjä kuunaan,
peuraa saapuvaksi vartoessaan.

Tai vaimo akkunassa tielle päin miestään.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 19. maaliskuuta 2012

YÖPAKKASiA


YÖPAKKASiA

Kyllä sitä vilun varalta pässinpökkimät
helposti kinttuihinsa saa,
ketaroihin raidalliset villasta
ja päällimmäiseksi pakkasta vastustamaan
tukevat nahkasaappaat hyvässä lankissa.

Yläkertaan villasilkkiä,
tieteellistä kerrospukeutumista;
loppusilaukseksi joku merkillinen palttoo,
sellaista kalliimpaa sorttia,
etteivät vieroksu luonnossa kulkijat ja muut,
luontokaan.

Mutta sitten tulee se miehenraato,
erinomaisen omituinen höpöttäjä,
joka ei kunnioita kaupustelijoiden myyntikiimaa;
pitäytyy flanellisessa ruutupaidassa,
rinnukset auki, hieltä haisten,
jalassa köyhännäköiset paikatut kumisaappaat,
pussihousut jotka näyttävät läpiajetun puimakoneesta
vai liekö poimittu imurin pölypussista suoraan ylle.

Avokäsin, lierihatunreuhake suorastaan
välinpitämättömästi takaraivolla;
tulee ja vain on - leuku vyöllä,
repunrämä olkapäällä.
Eikä sitä palele vaikka kuinka muita.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

TiLAiSUUS


TiLAiSUUS

Taivaantuijottajaa huippasi.
Kevään ensimmäinen taikinahavukka leijaili
korkealla ylhäällä omassa elementissään
liikkumatta - silti liikkuen.

Jumalisen upea näky - siivet harallaan, apposen auki;
kiersi päättymätöntä kehää termiikissä
tarkkaillen allaan sijoillaan lojuvaa rantetta.

Neulanterävä katse äkin huomasi,
vätys juuri ajelehti liiterin takaa lähtevälle
puolikuntoiselle tienpohjalle - tarjosalle,
lähti oijustamaan sen mukana vetelähköä hoppua
jollei näyttänyt olevan kiirun kera mitään tekemistä.
Kunhan vaan oli olevinaan.

No eteni nyt kumminkin, jos se sallitaan sanoa;
osautui haaraan,
veti tehot nollille ja antautui sielunsa vietäväksi.
Kaidallako pysyisi, lähteäkö vasemmalle;
vaiko lavealle oikealle - oikeaa pohti.

Liian myöhäinen kysymysmerkki erkani pallon lailla,
kipusi sukkelaan yläilmoihin.
Havukka näki tilaisuuden tulleen,
siunasi oitis typeryyttä - syöksähti kohti
ja nappasi sen kynsiinsä.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 17. maaliskuuta 2012

ViSPiLÄ


ViSPiLÄ

Verkon perkaajan erkaantuminen tästä ajasta,
tästä ulottuvuudesta on muuten tyyten totta;
sitä pitempää matikkaa.

Ei nääs ole mitään selitystä sille mystiselle ihmeelle,
oudolle taialle, joka saa sotkoksen purkautumaan
ihan vaan silkalla ei-päätä-ei-häntää näyttävällä
hyppysin hypistelyllä sumeanlogiikan mukaan

Tiedolla tai taidolla siihen ei ole osaa eikä arpaa;
jokaisen on sielussaan vain tyydyttävä siihen,
että keskimäärin noin sadassa tapauksessa
ehken enintään yksi jää ratkaisematta.

Yllätys, yllätys,
sykerön setvimiseen riittää ummikkous,
itseasiassa silkka asenne;
johtavan selvittäjän roolin ottaminen.

Pelkkä se jo pistää kahdeksan metriä korkean,
kuusikymmentä pitkän havaksen loputtomat silmät
nöyrtymään, suortumaan ja asettumaan
juuri sellaiseen tolaan johon odotukset on ladattu.

Vispilä - ei mikään mesikämmenen siitinluu,
pelkkä teräslangasta yhteenliitetty kommervenkki
riittää ojentamaan satimen lopulliseen nöyryyteen.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 16. maaliskuuta 2012

KAUNiSTA SANON MiNÄ


KAUNiSTA SANON MiNÄ

Wanhan surman pöllytessä niin,
että koipensa asettelun nähdäkseen
on tehtävä pari reiluhkoa,
sanotaanko nyrkin mentävää reikää
sakean harmaana tupruttavaan seinään;
kihisevään muuriin,
joka suin päin piiskautuu vasten kasvoja,
tai päinvastaiseen mentäessä,
raastaa niskavilloja.

Onhan pöyhäkkä.
Kellertämään jo hieman alkaneet nietokset
muuttuvat oitis uusiksi valkoisiksi
ja voi suorastaan nauraa ilosta tähän
kun etelän väkevä käy päälle henkeä haukottaen.

Maailman väri muuttuu puolessa päivässä,
uudessa maassa lähes kaikki on koskematonta,
tyvenen koittaessa ne wanhat,
kuukausien sydäntalven aikana puuhatut jäljet
ovat yhen äkin juuri ja juuri havaittavissa valkoisen,
kaiken kattavan huovan alta.

Kaunista sanon minä - kaunista sittenkin,
sinänsä oiwallisen rajun ryöpytyksen jäljiltä.
Kaunista on tämä rikkumaton hiljaisuus,
aamun varhaina tunteina ennen kajetta.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 15. maaliskuuta 2012

vapaus


KOiRUNELÄMÄÄ


KOiRUNELÄMÄÄ

Vaikka kuinka keskityn ainoaan virkaan,
suoltamaan muistikuvia selkosen sattumuksista
erinäisinä vuodeaikoina ja nyt erityisesti keväisiin,
koska kevättä pukkaa täyttä häkää;
en voi välttyä tunteelta, että minua seurataan.

Näennäisen liikkumaton rohjo lojuu
reporankana matolla selkäpiini takana.
Koirununta koirunelämässä.

Tuon tieten hivutan syrjäsilmää sen verta syrjään,
huomaan oitis muka nuokkuvien silmien seuraavan
pikkutarkasti jokaista liikettä.

Jalkojen asennon vaihtaminen,
se kai vaikuttaa jo niin lupaavalta,
että permannolla läsivän otuksen korvat valpastuvat,
lihakset kiristyvät valmiusasentoon;
ponkaisemaan raadon pystyyn ja menoksi.

Konsa humeetin käsittely tyssää, ajatus hyytyy,
alkaa jurraamaan tyhjäkäyntiä - luovutan;
nousen oitis rahilta.

Samalla hetkellä ponkaisee karvainen massa,
on muutamalla loikalla ovella;
odottamassa rantteen vapauden ihanaa tuoksua.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

VARJONPUOLEN TiPPA


VARJONPUOLEN TiPPA

Turvonneita silmuja auringon puolen seinävierissä,
kertovat omaa viestiään,
punaiset pisarat vemmelsäären jäljillä;
räystäästä tippuvat - omaansa.

Kulpot laajenevat,
vajoavat kastumisesta kuni lopulta,
viimeisen pisaran myötä,
on katon mittainen kolo kamaraan saakka.
Lumi on loppu jos uutta ei saada.

Vahtaaminen aloitetaan vajan varjonpuolen tipasta,
siitä yhdeksän viikkoa jäiden lähtöön;
wanhaa tietoa - yli monen monen miesmuistin.

Kummasti kihoaa jostain humeetin syövereistä
venetervan tuoksu takaumana haistimessa,
hyväilee tuulenhalkaisijaa,
saa haikeana nielaisemaan,
vaikka purkin kansi on visusti kiinni,
suti pineenissä
ja koko hoito lukon takana,
yltiöpäisten vunukoiden ulottumattomissa.

Vene pressun alla sikeästi lumikuoressa,
kinosten saartamana kumollaan,
odottaa kuovin huutoa.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 13. maaliskuuta 2012

JÄÄ VUOTAA


JÄÄ VUOTAA

Haihattelu on johtanut sanoihin - sanoista tekoihin
ja nyt istun suojasäällä täällä jäällä,
pohtimassa olisinko päästänyt,
josko joku olisi yrittänyt vaikka hohtimilla kiskoa
sitä minkä itse vapaaehtoisesti suusta karkuutin;
en - olisin säästänyt.

Otan sen kalan ylös kerran sanoin.
Tästä riivatusta umpilammen Ahtolasta,
hetteen laajentuneesta silmästä,
jossa ei koskaan ole ollut merkkiäkään elämästä;
silkka musta synkeä lompolo valkean kannen alla,
ellei sitten kukaan kurillaan ole tehnyt jekkua.

Askel lotisi loppumetreillä,
sinertävät anturanjäljet kellastuvat,
laitimmaisessa jo tyven, sileä veden pinta,
lähimpiin tihkumassa sama ilmiö.
Jää vuotaa - paine tasaa massan sisällä pintoja.

Kummallista.
Kun katselee aukeaa valkoista lakeutta,
ei mitään painetta, mutta lumen alla niin,
että kengän muotit täyttyvät märästä vedestä.

Ei nykäisyn nykäisyä,
vaatinee lieron molempiin päihin siimaa.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 12. maaliskuuta 2012

NAURATTAA NiiN


NAURATTAA NiiN

Matalalla viistävät resuiset hattarat
ripauttavat ehtiessään räntää - sikäli mikäli,
useimmat suorivat vain tiehensä tuulen selässä,
jäämättä atimaan - kevät on sen verta kiihkeää aikaa.

Pohjoinen valo odottaa syntymistään,
yön valta pian on taitettu,
niskan päälle vääntyy yhäti pitenevä päivä.

Hämärät hamuavat keskiyötä kahtapuolta;
aika haukkoo suurin suullisin kinoksia,
ahmii ahnaasti nuoskaa kyltymättömään hiukoonsa,
varjot sulavat paikalleen.

Lämpöaalto hyväilee nietoksen pintaa,
väreilee vasten valoa - huuruaa.
Ilma on sakeaa kosteudesta;
käsi nyrkkiin ja vesi lirisee kalvosimesta kainaloon.

Kultaisen kehrän herättämä auer kasaantuu
pounikon syvänteisiin,
aikansa kuhnailtuaan - sopivilla lehähdyksillä sitten,
innostuu valumaan usvarintamana jänkiä pitkin.

Umpuilma rakoilee,
säde kutittaa kasvoja sipaisullaan,
naurattaa niin.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

HENKiEN TAiSTELU


HENKiEN TAiSTELU

Hohtavan valkoisena räköttävä räikeä jääulappa,
ihmisiä harvakseltaan siellä täällä kyköllään;
ovat hajanaisina yhden hengen laumoina,
viirusilmäisinä siristelemässä pyöreään veteen,
johon keltainen kuitu johtaa.

Käsi jatkaa toistuvaa liikettä auringon suudellessa,
humeetti odottaa sitä ensimmäistä lupausta,
sinnikkäästi - reiältä toiselle,
tunnista toiseen.

Tämän Ahtolan elikot ovat viimeinkin
oppineet elämään syömättä;
mites nyt suu pannaan siiman toisessa päässä?
Jossa suinkaan ei olla opittu...

Jo pelkästään se tieto,
että suoleen ahdetut herkulliset täytteet
odottavat vain pikaista pääsyä
köllimään riettaasti tulipunahehkuiselle ritilälle,
saa huulet hamuamaan olematonta rasvatappia
huokauksen kera.

Tämä on henkien taistelu;
kuka ensimmäisenä tunnustaa hukkareissun,
himonsa käristyneeseen lihaan
ja savun tuoksuiseen kohveen.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 10. maaliskuuta 2012

NÄSTYYKEJÄ


NÄSTYYKEJÄ

Umpuilma halaa maisemaa,
murku on kietonut tunturit pehmeän harmaaseen
lähes kauttaaltaan.

Helman alta vilahtaa hohtavan valkoiset kaatiot;
wiimojen kasaamat mahtavat lumikinokset kuruissa
ja lanteilla.

Poissa pakkasen ankara purevuus,
poskipäitä viiltävät polttavat ruoskan sivallukset,
rapeat äänet, rapsahdukset ja raikuvat pamaukset,
lumen narskunta anturan alla.

Ihoa sivelee kostean lahea Föhn-suudelma,
tunkeutuu kalvosimesta tai kaula-aukosta hipiään,
koskettaa kevään ensisipaisuna sielua,
yrittää kutittaa heräämään.

Kaikki on yhen äkin kirkasta,
oivallus iskee lupaavasti orastavan,
pian päälle kaatumassa olevan purun läpi;
ensimmäisiä märkiä nästyykejä läiskähtelee kasvoihin.

Kevät - keväthän se siinä,
se sama, joka jo rapiat kymmentuhatta vuotta
on tähän kolkkaan sijansa tehnyt,
ilman isompaa meteliä - tulemalla vaan joka kerta.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 9. maaliskuuta 2012

PUNOS


PUNOS (runo № 1200)

Muutamien sanojen joukosta poimin parhaimmat;
ihanimmat äänteinä,
kauneimmat soinniltaan,
niin sorjat ja heleät - suun mukaiset sekä sielun,
vaikka niitä vain vaiti arin mielessään pyörittelisi.
Ujoin luomet raukeina makustaisi kuunaan kuin
mesimarjan hentoa aromia kielessään.

Sovitan yhtymään toistensa perään heti kun herään,
lomitan niin vahvoin liitoksin,
että ketjusta tulee yhtäpitävä arktisen luonnon lailla.

Yhtä luotettava kuin
huimapäisen vuorikiipeilijän köydestä.
Sen hurjan yltiöpään,
joka roikkuu usein mokoman hiuskarvan varassa;
eläen hetkensä sittemmin uudelleen, uudelleen.

Sellaisen sanakasan pengon,
oion, plaraan, pöllytän.
Myllytän - ja hyllytän osan,
osan nakkaan kasaan josta pakkaan sitten runoksi,
jahka lakkaan valkkaamasta ja alan puneksimaan;
silmät sulkien uneksimaan samalla uusista löydöistä
pöyhimistöissäni.

Kun havahdun, sarastaa parastaan ja ketju on valmis.


Oh-show-tah hoi-ne-ne